Miksi äänestin sosiaalidemokraatteja

Sosiaalidemokraattien äänestäminen on hyödyllistä Suomelle monella tavalla. He ovat vahvoja sosiaaliturvan puolustajia ja pyrkivät turvaamaan kaikille kansalaisille riittävän toimeentulon sekä tukemaan erityisesti niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Tämä voi parantaa ihmisten elämänlaatua ja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

Sosiaalidemokraatit korostavat myös koulutuksen merkitystä yhteiskunnalle ja pyrkivät varmistamaan tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen kaikille lapsille ja nuorille. He ovat myös ilmastotietoisia ja sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan, mikä voi edistää kestävää kehitystä ja vähentää ympäristöongelmia.

Sosiaalidemokraattien tavoitteena on myös työllisyyden edistäminen ja uusien työpaikkojen luominen. He ovat korostaneet työntekijöiden aseman parantamista ja työehtojen turvaamista. Sosiaalidemokraatit ovat myös korostaneet tasa-arvon merkitystä yhteiskunnassa ja pyrkineet torjumaan syrjintää ja edistämään sukupuolten ja eri yhteiskuntaryhmien välistä tasa-arvoa.

Kaikki nämä tavoitteet edistää Suomen kehitystä ja parantaa yhteiskunnan toimivuutta ja kestävyyttä. Sosiaalidemokraatit ovat sitoutuneet pitämään kiinni perinteisistä sosiaalidemokraattisista arvoista, kuten solidaarisuudesta ja yhteisvastuusta, ja pyrkivät toimimaan niiden pohjalta.
103833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Nuo ovat hyviä syitä.

Äänestä
  • Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Äänestä

  • Kannattaa puolustaa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa puolustaa!!!

    🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa puolustaa!!!

    Oikein 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    SDP senkin teki. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Sosiaalidemokraattinen hyvinvointi valtio?????????????? Missähän tällainen valtio on, koska suomessa ei ole demokratiaa, vaan täällä näillä vihervasemmistolla kuvitelma että hyö päättää mitä suomessa saa sanoa ja tehdä. Mutta kun anarkisti sekoilee niin siitä ei saa sanoa mitään taikka olet rasisti ym. Mutta onneksi se löytyi demareiltakin se oma kaappi natsi joka tuli ulos kaapista HEIL ANTTI!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa puolustaa!!!

    Juuri niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Pysyvä tavoite 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Oikein 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Suotuisan kehityksen jatkumiseksi 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Sitä kannattaa puolustaa 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Hyvin todettu 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Liberte

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Vai että ihan hyvinvointi valtio???????????????????????????? Miksiköhän sitten konkurssit ennätyslukemissa, tehtaita lopetetaan ym. työttömyys kasvaa koko ajan, siinä vähän edellisen hallituksen aikaansaannoksia. Ei suomi elä siitä että teille sossun asiakkaille nostaa tukia koko ajan, suomi tarvitsee veronmaksajia eikä mitään loiseläjiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa puolustaa!!!

    Parasta kansalle SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    SDP senkin teki. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Sinun puolellasi SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    PARASTA MEILLE SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Sosiaalidemokraattinen hyvinvointi valtio?????????????? Missähän tällainen valtio on, koska suomessa ei ole demokratiaa, vaan täällä näillä vihervasemmistolla kuvitelma että hyö päättää mitä suomessa saa sanoa ja tehdä. Mutta kun anarkisti sekoilee niin siitä ei saa sanoa mitään taikka olet rasisti ym. Mutta onneksi se löytyi demareiltakin se oma kaappi natsi joka tuli ulos kaapista HEIL ANTTI!!!

    Voivoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Vai että ihan hyvinvointi valtio???????????????????????????? Miksiköhän sitten konkurssit ennätyslukemissa, tehtaita lopetetaan ym. työttömyys kasvaa koko ajan, siinä vähän edellisen hallituksen aikaansaannoksia. Ei suomi elä siitä että teille sossun asiakkaille nostaa tukia koko ajan, suomi tarvitsee veronmaksajia eikä mitään loiseläjiä.

    Ne on ihan tämän hallituksen saannoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Vai että ihan hyvinvointi valtio???????????????????????????? Miksiköhän sitten konkurssit ennätyslukemissa, tehtaita lopetetaan ym. työttömyys kasvaa koko ajan, siinä vähän edellisen hallituksen aikaansaannoksia. Ei suomi elä siitä että teille sossun asiakkaille nostaa tukia koko ajan, suomi tarvitsee veronmaksajia eikä mitään loiseläjiä.

    Anonyymi
    2023-08-13 08:20:12
    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.
    Miksiköhän sitten konkurssit ennätyslukemissa, tehtaita lopetetaan ym.
    työttömyys kasvaa,

    Ei se kuule se työttömyys muuten kasva!
    PeruSS on ilmoittanut:..
    - nyt se vassarien lorviminen yhteiskunnan tuilla loppuu
    kaikki joutuu menemään TÖIHIIIN!

    että eipä huolta tulevaisuudesta, 🤣

    Äänestä

  • Oikein. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Vaalimme sitä. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Suomi nousuun. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio.

    Paremman huomisen puolesta SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Lisää tämä seinällesi. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

    Äänestä

  • Lista on ly4

    Äänestä

Siihen voisi vielä lisätä että saisimme edustavan ja kauniin pääministerin jos puolue voittaa.

Äänestä
  • Ei se oikein riitä että on kaunis "pääministeri" koska näillä "kauniilla" kakaroilla kun ei tuo järki oikein juokse eikä mikään muukaan. Sitten vielä kuvittelevat olevansa jotain talousneroja HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA, nytten ollaan sitten kusessa kun pääsi tälläinen "pääministeri" touhuamaan ja sotkemaan kaiken vielä kaupan päälle teki miljardi velat kansan maksettavaksi.

    Äänestä

Syyt ovat unelmahöttöä ilman konkretiaa.

Olit varmaan humalassa (tai pöllyssä) kun nuo kirjoitit. Kuten varmaan äänestäessä myös.

Äänestä

Kiteytys toimii.

Äänestä

Sinun puolellasi

Äänestä

Sosiaali demokraatti ? Nimi viittaa Venäjään.

Äänestä
  • Sosialipopulisti!!!

    Äänestä

Valitettavaa vain on, ettei sitä hyvää sada taivaalta öisin vaan se pitää ansaita työllä! Se taas opettaa sen, että tärkeintä on yritysten kilpailukyky, jotta ne saavat aikaan verotuloja joilla sitten hyvät ideat rahoitetaan!

Muutoin ei kunnian kukko laula!

Äänestä
  • Hyvinvointi luotiin juuri SDP:n ansiosta. Ja juuri siksi se onnistui että Kokoomus pidettiin sivussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hyvinvointi luotiin juuri SDP:n ansiosta. Ja juuri siksi se onnistui että Kokoomus pidettiin sivussa.

    Moskovanko rahoituksella?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Moskovanko rahoituksella?

    Kokoomus ja perussuomalaiset ovat ne puolueet, jotka 2000-luvulla ovat saaneet rahaa Venäjältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kokoomus ja perussuomalaiset ovat ne puolueet, jotka 2000-luvulla ovat saaneet rahaa Venäjältä.

    Esitä todisteet eli linkit noihin tietoihin!

    Jos et löydä niin olet valehtelija!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Esitä todisteet eli linkit noihin tietoihin!

    Jos et löydä niin olet valehtelija!

    Viitteitä löytyy. Kokoomus ja perussuomalaiset kiirehtisivät Fennovoiman ydinvoimalahanketta.

    2 mrde meni kankkulan kaivoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Viitteitä löytyy. Kokoomus ja perussuomalaiset kiirehtisivät Fennovoiman ydinvoimalahanketta.

    2 mrde meni kankkulan kaivoon.

    Missäs ne venäläiset rahat nyt todistettavasti ovat? Siitähän oli kyse?

    Fennovoiman ydinvoimahankehan oli alkuun ehkä vielä toivottava, koska emme olleet sähköomavaraisia ja Olkiluoto 3 takkusi eikä näyttänyt koskaan valmistuvan. Silloin myös oli vielä ainakin lähes koko Euroopassa uskoa Venäjän järkeen ja talouden toimiin muutoinkin kuin aseena meitä vastaan. Olihan meillä jo ennestään 2 ydinvoimalaa Loviisasta Venäjän/Neuvostoliiton toimittamana! Fennovoiman olisi ollut vain yksi lisää siihen jonoon.

    Onneksi se Venäjä vaihtoehto uudessa ydinvoimassa hautautui heidän itsensä toimesta!

    Vieläkään et kertonut kuka sitä venäläistä rahaa sai ja kuinka paljon, etkä sitäkään miten aiot sen todentaa vai oletko pelkkä verbaalisen ulosteen suoltaja?

    Äänestä

Varmaan paljon hyviä ideoita mutta se tärkein puuttuu!

Miten saamme yritykset tuottamaan enemmän rahaa noihin hyviin ideoihin, koska eivät ne niin hyviä ole, jotta ne velalla voidaan rahoittaa!

Äänestä
  • Moi olen 12v. poika Lapista, ja minun vasenpaan kivekseen on sattunut jo viikon ihan yhteen menoon. ensin kipu tuntui ala vatsassa ja sitten siirtyi kivekseen pitäisikö huolestua tai kertoa tästä jollekulle vanhemmalle henkilölle, mutta olen arka luonteinen eli en viitsisi näyttää terkkarille pallejani.se kives on noussut ylös ja vasen kives pussi on hiukan paisunut se on myös hiukan punaisempi kuin oikean puoleinen pussi. Suuri kiitos etukäteen sinulle kun haluat katsoa kiveksiäni läheltä.

    Äänestä

Suomelle SDP on PARAS 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Oikea-aikainen teko 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Toimiva combo

Äänestä

Huippu valinta 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Onneksi teitä Suomen vihaajia on entistä vähemmän nyt .

Äänestä

Juuri noin 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Vain paras kelpaa. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio ansaitsee äänesi 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Paras 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä
  • Parasta paskoo.

    Äänestä

Äänestitkö natsi antti fyhrer lintdmannia??

Äänestä

Sosialismi perustuu vähä-älyisten ihmisraukkojen valheelliseen aivopesuun, niin Suomessa kuin Venäjälläkin.

Äänestä

Yhteistyökykyinen uudistaja 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Hyvä valinta. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Vaalisalaisuus.

Äänestä

Uudistaja SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Onneksi olkoon

Äänestä

🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Olisko ollut mielenhäiriö syynä?

Äänestä

Parasta kansalle SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Ainoa luotettava 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 a

Äänestä

Ilosta 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Hyvinvoininnin puolesta 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 SDP

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Number One

Äänestä

U3no

Äänestä

Juu, mutta nekin sosiaaliturvat jotka oli tarkoitettu suomalaisten vähäosaisten hoitoon meni pitkin eurooppaa, lähi-itää, ym. matuille ja suomalainen vähäosainen sai jatkaa leipäjonossa!! Noin paljon sinäkin tiedät tästä rakkaasta "puolueestasi" vaiko onko käsketty kirjoittelemaan valheita tännekin sekä muualle!

Äänestä

En äänestänyt SDP:tä.

Kun katsoo hallituksen työntekijän aseman heikennösohjelmaa, jota toteutetaan velkaantumisen varjolla, hallituspuolueet jäävät tulevaisuudessa pois vaihtoehdoista.

Mielenkiintoista seurata, miten SDP vastaa työntekijän aseman heikentämiseen oppositiossa.

On hyvä jättää pois huutaminen, toimia sivistyneesti ja erityisesti esittää hallitusohjelmaa parempia ratkaisuja.

Äänestä

Katos vaan, löysit perusteet, miksi minä, yli 100 000 vuodessa ansaitseva en ikinä äänestä demareita.
Meillä on samat perusteet, mutta täysin vastakkaiset johtopäätökset. Demarina sinä et voi ymmärtää miksi.

Äänestä

Hyvinvoinnin turvaamiseksi 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Eka 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Paras 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Demarien kuten vasemmistoliiton äänestäminen luo eniten turvattomuutta köyhille, sillä kaikki heidän lupauksensa ovat ainoastaan sananhelinää. Käyttävät hyväkseen suomalaisten sinisilmäisyyttä ja luovat ahneuden ilmapiirin, kuten tämä Aula hyväksymällä 1500 euron kokouspalkkiot herroilleen. Demarien Lipponen on myös osoittanut toimillaan kuten Marin, että rahalla saa myös omalle perheelleen etuja. Että viitsit edes kirjoittaa tuollaista satua!

Äänestä

Valitsin parhaan. 🌹 🌹 🌹

Äänestä

SDP on luotettava 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Okay

Äänestä

Ja noita argumentteja ei ole yhtään tässä kauhukabinetissa mikä meillä nyt häärää.

Äänestä

Kansalaisten terveys, työllisyys ym hyvinvointi on sdp,lle tärkeintä,,toisin kuin perskokkareille.

Äänestä

HÖLMÖ

Äänestä

Juupa juu, missähän kuplassa elät, todellisuudessa et kyllä elä ainakaan tässä maailmassa.

Äänestä

Esität aiheellisen kysymyksen kaikille, jotka äänestivät SDP:tä.
Kyllä heidän on nyt hyvä viimeistään jälkikäteen ymmärtää,että tekivät virheen.
SDP on nyt oppositiossa. Tekemässä pelkkä vahinkoa yhteiselle isänmaalle.
On aihetta

Äänestä

Luotettava osaaja 🌹

Äänestä

Parasta kansalle 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Vahvaa osaamista 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Olen kansan puolella. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Liberate 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Nyt juksaat, äänestit kuitenkin kun olet höynäytettävä hönö - kuten muutkin demareita äänestäneet !

Äänestä

Joopa joo, mutta se on kumma juttu kun näitä työttömiä tulee aina kymmeniä tuhansia kun demarit hallituksessa, firmat menee konkurssiin ym. Kuten nytkin ennätysmäärä konkursseja mariinin hallituksen jäliltä. Sairaita valehtelioita koko demari poppoo, nyt tekivät virheen kun tekivät tästä natsi-antista puheenjohtajan ja kissantappajasta sihteerin, ei ole paljon järjellä pilattu ne jotka näitä vielä äänestää.

Äänestä

Sosiaaliturva n veteen piirrettyä, jos ensin ei saada aikaan tuottavaa yritystoimintaa jonka tuotosta saadaan verotuloja riittävästi sosiaaliturvaa varten. Sosiaaliturvaa ei kannata maksaa velkarahalla!

Äänestä

Onneksi on SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Hyvä asia, mutta Suomessa ei ole yhtään sosiaalidemokraattia, puolueen nimi on:

SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE.

Äänestä

Siksi, että olet tyhmä.

Äänestä

I love

Äänestä

Ainoa 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 luotettava 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 toimija 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Olen oikeudenmukaisuuden puolella.

Äänestä

Upeaa 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Olen voittajan puolella 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Paras 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 Oikke

Äänestä

SDP ON SUOMEN PUOLELLA. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

PARAS 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹

Äänestä

Sosialidemokratia on uudistuva hyvinvoinnin luoja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sosiaalidemokraattien äänestäminen on hyödyllistä Suomelle monella tavalla. He ovat vahvoja sosiaaliturvan puolustajia ja pyrkivät turvaamaan kaikille kansalaisille riittävän toimeentulon sekä tukemaan erityisesti niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Tämä voi parantaa ihmisten elämänlaatua ja vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

Sosiaalidemokraatit korostavat myös koulutuksen merkitystä yhteiskunnalle ja pyrkivät varmistamaan tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen kaikille lapsille ja nuorille. He ovat myös ilmastotietoisia ja sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan, mikä voi edistää kestävää kehitystä ja vähentää ympäristöongelmia.

Sosiaalidemokraattien tavoitteena on myös työllisyyden edistäminen ja uusien työpaikkojen luominen. He ovat korostaneet työntekijöiden aseman parantamista ja työehtojen turvaamista. Sosiaalidemokraatit ovat myös korostaneet tasa-arvon merkitystä yhteiskunnassa ja pyrkineet torjumaan syrjintää ja edistämään sukupuolten ja eri yhteiskuntaryhmien välistä tasa-arvoa.

Kaikki nämä tavoitteet edistää Suomen kehitystä ja parantaa yhteiskunnan toimivuutta ja kestävyyttä. Sosiaalidemokraatit ovat sitoutuneet pitämään kiinni perinteisistä sosiaalidemokraattisista arvoista, kuten solidaarisuudesta ja yhteisvastuusta, ja pyrkivät toimimaan niiden pohjalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu