Kepulla on hyvin pullat uunissa - Hallituspaikan suhteen!

Tuli sitten oikeisto, vasemmisto tai sinipuna hallitus niin kepu on sopivan kokoinen tukipuolue jokaiseen kokoonpanoon jos toi kannatus pysyy tuossa kympin pinnassa.

Kepu on myös osoittanut lojaalisuutensa niin oikeistolaiseen kuin vasemmistolaiseenkin politiikkaan joten Annikan pienestä kitinästä huolimatta Kepu lienee luotettava hallituskumppani.

Kepua äänestäneiden kannalta asia onkin sitten aivan päinvastainen, hehän eivät koskaan voi tietää että mitä saavat - Mikseivät saman tien äänestäisi reilusti joko oikeistoa tai vasemmisto, tai sitten peräti Persuja jotka kaiken lisäksi painottaa politiikassa Suomalaisuutta!
492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kepu on nyt todellakin täysin tuuliajolla kun se ei edes itse tiedä mitä sen pitäisi tehdä!

Toisaalta tilanne on melko hyvä tulevan oikeistolaisen hallituksen suhteen SILLÄ jos kepu haluaa edelleen profiloitua enemmän keskusta-oikeistoon kuin vasemmalle päin niin tulevassa hallituksessahan tullaan tekemään juurkin oikeistolaista politiikkaa joten Kepun paikkahan olisi ilman muuta siellä eikä vihervasemmistolaisessa oppositiossa.

No, jos Kepu ei nyt jostain syytä halua/mene hallitukseen niin tuskin se voi oppositiossakaan tehdä kovin vasemmistolaista politiikkaa ilman että se leimattaisiin vasemmistolaiseksi puolueeksi. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä että Kepu tulee oppositiossa tukemaan hallituksen päätöksiä EIKÄ siis vastustamaan.

Kepun rooli tässä tapauksessa tulee olemaan hallituksen tukipuolue ja tämähän tarkoittaa käytännössä sitä että hallitus voidaan koota pienemmälläkin enemmmistöllä!

Äänestä
  • Oppositiossa äänestetään aina joko hallituksen esityksen puolesta tai sitä vastaan. Esityksen sisältö ratkaisee, ei se oppositioasema.

    Äänestä

  • Siksipä Keskustan onkin järkevämpää jättäytyä oppositioon. Miksi tuhota itseänsä lisää, kun jo etukäteen tietää, että tuleva oikeistohallitus tekee politiikkaa, joka lyö lujaa pieni- sekä keskituloisia suomalaisia eli valtaosaa suomalaisista. Katse neljän vuoden päähän, kun persut tuhoavat itsensä Kokoomuksen aisuripuolueena. Siinä seisoo Keskustan suosion palauttamisen mahdollisuus.

    Äänestä

Kepun tie hallituksen =
Ei muuta kun sovittelemaan haulikkoa suuhun ja niskalaukaus-Persujen kanssa apupuolueeksi hallitukseen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuli sitten oikeisto, vasemmisto tai sinipuna hallitus niin kepu on sopivan kokoinen tukipuolue jokaiseen kokoonpanoon jos toi kannatus pysyy tuossa kympin pinnassa.

Kepu on myös osoittanut lojaalisuutensa niin oikeistolaiseen kuin vasemmistolaiseenkin politiikkaan joten Annikan pienestä kitinästä huolimatta Kepu lienee luotettava hallituskumppani.

Kepua äänestäneiden kannalta asia onkin sitten aivan päinvastainen, hehän eivät koskaan voi tietää että mitä saavat - Mikseivät saman tien äänestäisi reilusti joko oikeistoa tai vasemmisto, tai sitten peräti Persuja jotka kaiken lisäksi painottaa politiikassa Suomalaisuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu