Vaaliulostus

Taas karmeus iskee
Pois Suomelta on
Soi kokoomuksen syvyyksissä huuto tauoton
On miestä mustanaan
Ne myllää koko maan
Nyt leikkureita kannetaan ja köyhille
turpiin annetaan
Pistetään pistetään kurjuutta tulemaan
Pistetään pistetään köyhyyttä tulemaan
362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Kokoomuksen leikkauslistasta on tihkunut...
    Orpon mukaan erityisesti ympäristölle haitalliset yritystuet pitäisi kammata läpi.

    Lisäksi hän nostaa esille a s u m i s t u e n, joka on Orpon mukaan noussut lyhyellä aikavälillä 1,5 miljardia. Tätä Orpo haluaisi "uudistaa". (Leikata)

    Orpo sanoo myös, että sote-uudistuksessa hassataan satoja miljoonia uuden hallinnon rakentamiseen. (Kokoomusleikkaa täältäkin)

    – Tuottavuutta parantamalla ja tehostamalla säästöjä pystytään saamaan koskematta itse palveluihin. (valtion virkoja vähennetään)

    Lisäksi Orpon mielestä sosiaaliturva tarvitsee kokonaisuudistuksen "kannustavampaan suuntaan".

    – Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen olisi tehokas työllisyystoimi ja samalla säästyisi rahaa, Orpo ehdottaa. (leikataan ja korvausaikaa lyhennetään) Tätä voidaan pitää myös työttömyysturvan leikkaamisena.

    Eikä tässä kaikki...
    *Indeksit jäädytetään ; kansaneläkkeet, takuueläkkeet, toimeentulotuki, sosiaalietuudet jne.
    *Lapsilisien sisarkorotus poistetaan
    *Työmatkakorvausten omavastuu korotetaan
    *Ammatti liittojen jäsenmaksun verovapaus poistetaan työntekijöiltä, mutta työnantajaliittoon ja MTK:n kuuluvilla säilytetään
    *Valtion ja kuntien työntekijöiden lomarahat leikataan 50 %
    *Irtisanomissuojan heikennys, yleissitovasta työehtosopimuksesta luopuminen, paikallisen sopimisen kierot konstit käyttöön (työnantaja määrää ja ota tai jätä meininki käyttöön)
    *palkattoman työajan pidentäminen ts. tuottavuuden lisääminen...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kokoomuksen leikkauslistasta on tihkunut...

    Tulee moni kaulusköyhälistöön kuuluva, pienipalkkainen, pätkätyöläinen, vähävarainen, pienipalkkainen, nuori työuransa aloittava, ikääntynyt työntekijä, sairaanhoitaja, poliisi, opettaja, duunari, opiskelija, työttömät, vammaiset, sairaat, sairaus eläkkeellä olevat jne. kokemaan, mitä on, kun leikkuri alkaa sahaamaan. Terät on teroitettu, smirkelit kovassa käytössä, leikkauksia varten.

    Onnittelut!!!
    SITÄ SAA MITÄ TILAA!
    Mitään takuuta ei annettu, mutta tyhmyydestä sakotetaan, pahimmillaan neljä vuotta, varsinkin kun äänesti itseäsi vastaan!. Olet valintasi tehnyt, että kestä, kestä nyt persu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Taas karmeus iskee
Pois Suomelta on
Soi kokoomuksen syvyyksissä huuto tauoton
On miestä mustanaan
Ne myllää koko maan
Nyt leikkureita kannetaan ja köyhille
turpiin annetaan
Pistetään pistetään kurjuutta tulemaan
Pistetään pistetään köyhyyttä tulemaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu