Kokoomus ja Persut käytännössä tasaveroiset hallitusvastuuseen

Anonyymi-ap

Kannatusero on niin pieni Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä, että Kokoomuksella ei ole todellakaan varaa liiaksi kukkoilla hallitusneuvotteluissa. On tultava monissa asioissa reilusti vastaan.

Alle prosenttiyksikön ero kannatuksessa ei anna erityisen suurta mandaattia Kokoomukselle, mutta antaa kuitenkin mahdollisuuden aloittaa hallitustunnustelut.

Rkp ja Kd on vahva lisä hallitukseen, mutta tämän lisäksi Vasemmiston ja Vihreiden tulee harkita hallitukseen menoa. Perusteluni ovat seuraavat. Viime hallituksessa Vihreät ja Vasemmisto kärsivät vasemmistopuolueina SDP:n Marinin vahvasta henkilökuvasta. Vahva henkilökuva toimii monin aloin, mutta ei välttämättä enää politiikassa. Vahva lähes tähtimäinen imago syö kuin kuiva sieni mehut muista vierellä olevista. Näin kävi viime hallituksessa kaikille muille Sannan hallituksessa olleille puolueille. Lukuun ottamatta niitä, joilla kannattajat tulee vahvoista asemista kuten RKP.

Tulevassa hallituksessa jompikumpi rannalle jäänyt vasemmistopuolue tullennee nostattamaan kannatustaan ja vahvistumaan ainoana vas. puolueena.

Keskustapuolueen tulee jäädä oppositioon. Vain siellä saadaan luotua nahka uudelleen. Houkutus olisi vallan suuri lähteä mukaan porvarihallitukseen, mutta ei kannata.

Demarit saattavat kokea nyt Marinin vahvan imagon itseään vastaan. Kukaan ei halua Marinia kumppanikseen. Viime kausi näytti sen, että Marin on äärimmäisen päällekäyvä, ryhmätyöhön huonosti kykenevä poliitikko. Lisäksi hänen tähtimäinen imagonsa syö liikaa muita, muiden osaamista. Ja jos imago on sellainen, että edes tyypillisesti kriittinen lehdistökään ei uskalla arvostella, niin ei hyvä. Suorastaan pelottava. Sannan vahvuudet hyödyntää tähtipölyään on nyt jossain muualla.

47

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin on.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😍 ­N­­­y­m­f­­o­­m­­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#178084495

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Sinipunaa tulee, rkp kd ja vas höystettynä, ps kepu ja vihreät istuvat oppositiossa. Persut onneksi hävisivät nämä vaalit niin enemmistöhallituksen muodostaminen lienee kohtuullisen selkeää.

      • Anonyymi

        Se olisi persujen pelastus taaten tulevien vaalien voiton?🤔🤨🙄


      • Anonyymi

        Marin hävisi vaalit, ei persut.


      • kenny79
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin hävisi vaalit, ei persut.

        Persut pääministeripuolueena, hallituksen muodostajana. Mikähän katastrofi siitä olisi tullut. Persujen häviö on voitto koko maalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin hävisi vaalit, ei persut.

        Myös persut hävisivät vaalit. Ainakin viimeksi kun katsoin tuloksia, Kokoomus taisi olla ykkösenä.


      • Anonyymi
        kenny79 kirjoitti:

        Persut pääministeripuolueena, hallituksen muodostajana. Mikähän katastrofi siitä olisi tullut. Persujen häviö on voitto koko maalle.

        Olet pelkkä tapatyötön vasuridemari, et siis yhtään mitään.

        Marinin hallitus oli katastrofi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös persut hävisivät vaalit. Ainakin viimeksi kun katsoin tuloksia, Kokoomus taisi olla ykkösenä.

        Eivät hävinneet kun tekivät historiansa parhaan tuloksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät hävinneet kun tekivät historiansa parhaan tuloksen.

        Ja Purra oli äänikuningatar.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi persujen pelastus taaten tulevien vaalien voiton?🤔🤨🙄

        Älä demari toiveajattele. TEIDÄN paikka on nyt oppisitiossa. Kansasta liki 70% oli sitä mieltä että nyt on oikeistopuolueiden aika.

        Ja vaikea muuta väittää. Vasemmistosiiven Sanna Marinin (SDP) johdattamana velkaa otettiin niin rajusti, että maan liitokset natisee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin hävisi vaalit, ei persut.

        Demareiden on vaikea katsoa totuutta silmiin. korkelta on tiputtu ja tömähdetty maahan. Menee hetki ymmärtää asian laita.


      • Anonyymi

        Demarin päiväunta.


    • Anonyymi

      Persujen pitää olla tiukkana hallitusneuvotteluissa persettään ja puoluettaan ei kannata myydä koska se vie tulevissa vaaleissa kannatuksen?🤔🤨🙄

      • Anonyymi

        Jos vaatimukseksi asetetaan eroaminen EU:sta, €urosta ja Natosta, YYA-sopimuksen palauttaminen, toisen kotimaisen kielen pakko-opetuksen lopettaminen ja maahanmuuttajien toimittaminen vit... sinne mistä ovat tulleetkin niin millainen hallitus syntyy?


      • Anonyymi

        Persut on jo hävinneet seuraavat vaalit, tekivätpä niin tai näin. Ei kovin isoa kansanosaa voi loputtomasti huijata.
        Persu kun pettyy aina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vaatimukseksi asetetaan eroaminen EU:sta, €urosta ja Natosta, YYA-sopimuksen palauttaminen, toisen kotimaisen kielen pakko-opetuksen lopettaminen ja maahanmuuttajien toimittaminen vit... sinne mistä ovat tulleetkin niin millainen hallitus syntyy?

        Ainoa natovastainen puolue on vasemmistoliitto!


      • Anonyymi

        Hallitusneuvottelut tarkoittaa kompromisseja.
        Tätä rannalle jääneet ja vastapuolet mielellään selostaa "pettämisenä" "takinkääntönä".

        Totuus on kuitenkin se, että yksikään hallitus ei olisi syntynyt ilman joustamista omista periaatteista ja kompromisseja on pakko tehdä.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista tulee olemaan miten rkp ja persut löytävät yhteisen sävelen. Kovasti paljon joutuu persut peräytymään ruotsinkielen ja ruotsinkielistenkin vihassaan. Yhteinen sävelhän on melkoisen tärkeää, jos porvarihallitusta halutaan.

      Kristillisillä ja persuilla tuskin on ongelmia yhteisen näkemyksen löytymisessä.

      Ja tuskinpa kokoomuskaan lähtee hallitukseen, jossa se on persu-kristillisten ’panttivankina’ äärinäkemysten osalta esim ihmisyyteen ja ihmisten ominaisuuksiin liittyvissä asioissa.

      • Anonyymi

        Nimenomaan näin siksi persujen ja demareiden kannattaa pelata kokoomus ulos hallitusneuvotteluissa?🤔🤨🙄


    • Anonyymi

      Edelleen olen sitä mieltä että suomelle paras vaihtoehto olisi demarit ja persut samassa hallituksessa?🤔🤨🙄

      • Anonyymi

        Köyhän duunarin asialla mutta tiukalla maahanmuuttopolitiikalla olisi koko suomen etu?🤔🤨🙄


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhän duunarin asialla mutta tiukalla maahanmuuttopolitiikalla olisi koko suomen etu?🤔🤨🙄

        PS ei ole duunarin puolella. Kovasti yrittävät väittää olevansa, mutta teot ja hallitusohjelma kertovat ihan muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhän duunarin asialla mutta tiukalla maahanmuuttopolitiikalla olisi koko suomen etu?🤔🤨🙄

        Vasemmisto tosiaan takaa köyhien duunareiden pysymisen köyhänä. Sen duunin kanssa onkin sitten jo tiukempaa.


      • Anonyymi

        Paras on Kokoomus ja Persut ja siihen muutama pienempi puolue. Oikeisto voitti ja sen tulee näkyä hallituksessa.


    • Anonyymi

      Rkp:ei mukaan, kepu kyllä.

    • Anonyymi

      Kok+Pers+Kesk on paras pohja hallitukselle. Kepun ei olisi pitänyt mennä aatteilleen vieraaseen vihervasurihallitukseen, mutta tulevaan hallitukseen sen kannattaa kuulua.

      • Anonyymi

        Ilman muuta näin. Kolmen puolueen dynaaminen hallitus nostaa Suomen taantumasta. Palaamme näiden avulla kohti Pohjoismaista elintasoa.
        Järkiperusteluja ei ole Rkp:lle. Miksi ihmettä joku sitä kehtaa edes ehdottaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman muuta näin. Kolmen puolueen dynaaminen hallitus nostaa Suomen taantumasta. Palaamme näiden avulla kohti Pohjoismaista elintasoa.
        Järkiperusteluja ei ole Rkp:lle. Miksi ihmettä joku sitä kehtaa edes ehdottaa!

        Erittäin hyvä ajatus. Kepu mukaan vaan ja pääsee nyt Sanna Marinin varjoista enemmän kuuluville.


    • Anonyymi

      Onnittelut Purralle. Hyvin onnistuit vedättämään yksinkertaisinta kansanosaa. Sitä suuremmalla syyllä, kuten Soini jo ammoin totesi, ei tuolla friikkisirkuksella ole asiaa hallitukseen. Populismi kun ei kestä kosketusta todellisuuteen.

      • Anonyymi

        Älähän nyt. Saadaanpahan viihdettä kansalle, kun PS on hallituksessa...! :DDDDD


    • Anonyymi

      Hyvältä näyttää.

    • Anonyymi

      Hallitus muodostuu kokkareiden ja demareiden varaa.

      Olisi hyvä, jos persut olisivat hallituksessa niin päästäisiin siitä eroon, mutta valitettavasti niin ei tapahdu.

    • Anonyymi

      Riikka Purra sai puolet enemmän ääniä kuin Petteri Orpo.

    • Anonyymi

      Vaalituloksen perusteella hallitukseen kuuluvat Kokoomus, Perussuomalaiset ja SDP. Kok pääministeri, PS valtiovarainministeri ja SDP ulkoministeri. Turha noita pikkupuolueita on ottaa mukaan asioita sotkemaan.

      • Anonyymi

        Miten kukaan pärjää hyökkäilevän Marinin kanssa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kukaan pärjää hyökkäilevän Marinin kanssa?

        Hyökkäilevät liitot ovat paljon pahempia. Ulkoministeriä ei paljon eduskunnassa näy.


      • Anonyymi

        Sdp oli vasta kolmas sen ei missään nimessä pidä kuulua hallitukseen.


    • Anonyymi

      Kok, ps, kepu, ja kristilliset. Siitä syntyisi paras mahdollinen hallitus. Pitäisi vain jättää turhat riitelyt pois, ja tehdä ne tärkeät asiat Suomen kannalta.

      • Anonyymi

        Kepu ei taida lähteä mukaan hallitukseen kahden rökäletappion jälkeen.

        Realistisempi pohja taitaa olla Kok, PS, Rkp ja KD, jossa Rkp pääsee taas kerran käyttämään valtaa hallituksen sisäisen vaa'ankieliasemansa ansiosta.

        Pakkoruåtsia, pakkoruåtsia...

        Riikan on aika öljytä selkänikamat notkeiksi, niin pääsee nuolemaan hillotolppaa mustan auton takapenkille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu ei taida lähteä mukaan hallitukseen kahden rökäletappion jälkeen.

        Realistisempi pohja taitaa olla Kok, PS, Rkp ja KD, jossa Rkp pääsee taas kerran käyttämään valtaa hallituksen sisäisen vaa'ankieliasemansa ansiosta.

        Pakkoruåtsia, pakkoruåtsia...

        Riikan on aika öljytä selkänikamat notkeiksi, niin pääsee nuolemaan hillotolppaa mustan auton takapenkille.

        Siksi kannattaisi ottaa mukaan vaikkapa vasemmistoliitto. RKP;n merkitys vähenisi vaikka mukana olisikin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi kannattaisi ottaa mukaan vaikkapa vasemmistoliitto. RKP;n merkitys vähenisi vaikka mukana olisikin.

        Kokoomus ja vasemmistoliitto ei mahdu samaan hallitukseen.


    • Anonyymi

      Tasaveroiset missä?

      Eihän persuilla ollut edes vaaliohjelmaa, joten hehän eivät tavoittele mitään muuta kuin ministeri-audeja. Poliittisia tavoitteita ei ole, joten hallituksen ohjelma on Kokoomuksen julmaakin julmempi leikkauslista ja rikkaiden veronalennukset.

    • Anonyymi

      Riikka Purra 42589

    • Anonyymi

      Sanna Marin 35623

    • Anonyymi

      Punikit itkee jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Kokoomus ei pysty kyykyttään persuja.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3660
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3261
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      2987
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2858
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2788
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2650
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2290
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      35
      2175
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2045
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1829
    Aihe