Kannatusero on niin pieni Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä, että Kokoomuksella ei ole todellakaan varaa liiaksi kukkoilla hallitusneuvotteluissa. On tultava monissa asioissa reilusti vastaan.
Alle prosenttiyksikön ero kannatuksessa ei anna erityisen suurta mandaattia Kokoomukselle, mutta antaa kuitenkin mahdollisuuden aloittaa hallitustunnustelut.
Rkp ja Kd on vahva lisä hallitukseen, mutta tämän lisäksi Vasemmiston ja Vihreiden tulee harkita hallitukseen menoa. Perusteluni ovat seuraavat. Viime hallituksessa Vihreät ja Vasemmisto kärsivät vasemmistopuolueina SDP:n Marinin vahvasta henkilökuvasta. Vahva henkilökuva toimii monin aloin, mutta ei välttämättä enää politiikassa. Vahva lähes tähtimäinen imago syö kuin kuiva sieni mehut muista vierellä olevista. Näin kävi viime hallituksessa kaikille muille Sannan hallituksessa olleille puolueille. Lukuun ottamatta niitä, joilla kannattajat tulee vahvoista asemista kuten RKP.
Tulevassa hallituksessa jompikumpi rannalle jäänyt vasemmistopuolue tullennee nostattamaan kannatustaan ja vahvistumaan ainoana vas. puolueena.
Keskustapuolueen tulee jäädä oppositioon. Vain siellä saadaan luotua nahka uudelleen. Houkutus olisi vallan suuri lähteä mukaan porvarihallitukseen, mutta ei kannata.
Demarit saattavat kokea nyt Marinin vahvan imagon itseään vastaan. Kukaan ei halua Marinia kumppanikseen. Viime kausi näytti sen, että Marin on äärimmäisen päällekäyvä, ryhmätyöhön huonosti kykenevä poliitikko. Lisäksi hänen tähtimäinen imagonsa syö liikaa muita, muiden osaamista. Ja jos imago on sellainen, että edes tyypillisesti kriittinen lehdistökään ei uskalla arvostella, niin ei hyvä. Suorastaan pelottava. Sannan vahvuudet hyödyntää tähtipölyään on nyt jossain muualla.
Kokoomus ja Persut käytännössä tasaveroiset hallitusvastuuseen
47
61
Vastaukset
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178084495
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Sinipunaa tulee, rkp kd ja vas höystettynä, ps kepu ja vihreät istuvat oppositiossa. Persut onneksi hävisivät nämä vaalit niin enemmistöhallituksen muodostaminen lienee kohtuullisen selkeää.
- Anonyymi
Se olisi persujen pelastus taaten tulevien vaalien voiton?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Marin hävisi vaalit, ei persut.
Anonyymi kirjoitti:
Marin hävisi vaalit, ei persut.
Persut pääministeripuolueena, hallituksen muodostajana. Mikähän katastrofi siitä olisi tullut. Persujen häviö on voitto koko maalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin hävisi vaalit, ei persut.
Myös persut hävisivät vaalit. Ainakin viimeksi kun katsoin tuloksia, Kokoomus taisi olla ykkösenä.
- Anonyymi
kenny79 kirjoitti:
Persut pääministeripuolueena, hallituksen muodostajana. Mikähän katastrofi siitä olisi tullut. Persujen häviö on voitto koko maalle.
Olet pelkkä tapatyötön vasuridemari, et siis yhtään mitään.
Marinin hallitus oli katastrofi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös persut hävisivät vaalit. Ainakin viimeksi kun katsoin tuloksia, Kokoomus taisi olla ykkösenä.
Eivät hävinneet kun tekivät historiansa parhaan tuloksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät hävinneet kun tekivät historiansa parhaan tuloksen.
Ja Purra oli äänikuningatar.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisi persujen pelastus taaten tulevien vaalien voiton?🤔🤨🙄
Älä demari toiveajattele. TEIDÄN paikka on nyt oppisitiossa. Kansasta liki 70% oli sitä mieltä että nyt on oikeistopuolueiden aika.
Ja vaikea muuta väittää. Vasemmistosiiven Sanna Marinin (SDP) johdattamana velkaa otettiin niin rajusti, että maan liitokset natisee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin hävisi vaalit, ei persut.
Demareiden on vaikea katsoa totuutta silmiin. korkelta on tiputtu ja tömähdetty maahan. Menee hetki ymmärtää asian laita.
- Anonyymi
Demarin päiväunta.
- Anonyymi
Persujen pitää olla tiukkana hallitusneuvotteluissa persettään ja puoluettaan ei kannata myydä koska se vie tulevissa vaaleissa kannatuksen?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Jos vaatimukseksi asetetaan eroaminen EU:sta, €urosta ja Natosta, YYA-sopimuksen palauttaminen, toisen kotimaisen kielen pakko-opetuksen lopettaminen ja maahanmuuttajien toimittaminen vit... sinne mistä ovat tulleetkin niin millainen hallitus syntyy?
- Anonyymi
Persut on jo hävinneet seuraavat vaalit, tekivätpä niin tai näin. Ei kovin isoa kansanosaa voi loputtomasti huijata.
Persu kun pettyy aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vaatimukseksi asetetaan eroaminen EU:sta, €urosta ja Natosta, YYA-sopimuksen palauttaminen, toisen kotimaisen kielen pakko-opetuksen lopettaminen ja maahanmuuttajien toimittaminen vit... sinne mistä ovat tulleetkin niin millainen hallitus syntyy?
Ainoa natovastainen puolue on vasemmistoliitto!
- Anonyymi
Hallitusneuvottelut tarkoittaa kompromisseja.
Tätä rannalle jääneet ja vastapuolet mielellään selostaa "pettämisenä" "takinkääntönä".
Totuus on kuitenkin se, että yksikään hallitus ei olisi syntynyt ilman joustamista omista periaatteista ja kompromisseja on pakko tehdä.
- Anonyymi
Mielenkiintoista tulee olemaan miten rkp ja persut löytävät yhteisen sävelen. Kovasti paljon joutuu persut peräytymään ruotsinkielen ja ruotsinkielistenkin vihassaan. Yhteinen sävelhän on melkoisen tärkeää, jos porvarihallitusta halutaan.
Kristillisillä ja persuilla tuskin on ongelmia yhteisen näkemyksen löytymisessä.
Ja tuskinpa kokoomuskaan lähtee hallitukseen, jossa se on persu-kristillisten ’panttivankina’ äärinäkemysten osalta esim ihmisyyteen ja ihmisten ominaisuuksiin liittyvissä asioissa.- Anonyymi
Nimenomaan näin siksi persujen ja demareiden kannattaa pelata kokoomus ulos hallitusneuvotteluissa?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Edelleen olen sitä mieltä että suomelle paras vaihtoehto olisi demarit ja persut samassa hallituksessa?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Köyhän duunarin asialla mutta tiukalla maahanmuuttopolitiikalla olisi koko suomen etu?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhän duunarin asialla mutta tiukalla maahanmuuttopolitiikalla olisi koko suomen etu?🤔🤨🙄
PS ei ole duunarin puolella. Kovasti yrittävät väittää olevansa, mutta teot ja hallitusohjelma kertovat ihan muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhän duunarin asialla mutta tiukalla maahanmuuttopolitiikalla olisi koko suomen etu?🤔🤨🙄
Vasemmisto tosiaan takaa köyhien duunareiden pysymisen köyhänä. Sen duunin kanssa onkin sitten jo tiukempaa.
- Anonyymi
Paras on Kokoomus ja Persut ja siihen muutama pienempi puolue. Oikeisto voitti ja sen tulee näkyä hallituksessa.
- Anonyymi
Rkp:ei mukaan, kepu kyllä.
- Anonyymi
Kok+Pers+Kesk on paras pohja hallitukselle. Kepun ei olisi pitänyt mennä aatteilleen vieraaseen vihervasurihallitukseen, mutta tulevaan hallitukseen sen kannattaa kuulua.
- Anonyymi
Ilman muuta näin. Kolmen puolueen dynaaminen hallitus nostaa Suomen taantumasta. Palaamme näiden avulla kohti Pohjoismaista elintasoa.
Järkiperusteluja ei ole Rkp:lle. Miksi ihmettä joku sitä kehtaa edes ehdottaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta näin. Kolmen puolueen dynaaminen hallitus nostaa Suomen taantumasta. Palaamme näiden avulla kohti Pohjoismaista elintasoa.
Järkiperusteluja ei ole Rkp:lle. Miksi ihmettä joku sitä kehtaa edes ehdottaa!Erittäin hyvä ajatus. Kepu mukaan vaan ja pääsee nyt Sanna Marinin varjoista enemmän kuuluville.
- Anonyymi
Onnittelut Purralle. Hyvin onnistuit vedättämään yksinkertaisinta kansanosaa. Sitä suuremmalla syyllä, kuten Soini jo ammoin totesi, ei tuolla friikkisirkuksella ole asiaa hallitukseen. Populismi kun ei kestä kosketusta todellisuuteen.
- Anonyymi
Älähän nyt. Saadaanpahan viihdettä kansalle, kun PS on hallituksessa...! :DDDDD
- Anonyymi
Hyvältä näyttää.
- Anonyymi
Hallitus muodostuu kokkareiden ja demareiden varaa.
Olisi hyvä, jos persut olisivat hallituksessa niin päästäisiin siitä eroon, mutta valitettavasti niin ei tapahdu. - Anonyymi
Riikka Purra sai puolet enemmän ääniä kuin Petteri Orpo.
- Anonyymi
Vaalituloksen perusteella hallitukseen kuuluvat Kokoomus, Perussuomalaiset ja SDP. Kok pääministeri, PS valtiovarainministeri ja SDP ulkoministeri. Turha noita pikkupuolueita on ottaa mukaan asioita sotkemaan.
- Anonyymi
Miten kukaan pärjää hyökkäilevän Marinin kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten kukaan pärjää hyökkäilevän Marinin kanssa?
Hyökkäilevät liitot ovat paljon pahempia. Ulkoministeriä ei paljon eduskunnassa näy.
- Anonyymi
Sdp oli vasta kolmas sen ei missään nimessä pidä kuulua hallitukseen.
- Anonyymi
Kok, ps, kepu, ja kristilliset. Siitä syntyisi paras mahdollinen hallitus. Pitäisi vain jättää turhat riitelyt pois, ja tehdä ne tärkeät asiat Suomen kannalta.
- Anonyymi
Kepu ei taida lähteä mukaan hallitukseen kahden rökäletappion jälkeen.
Realistisempi pohja taitaa olla Kok, PS, Rkp ja KD, jossa Rkp pääsee taas kerran käyttämään valtaa hallituksen sisäisen vaa'ankieliasemansa ansiosta.
Pakkoruåtsia, pakkoruåtsia...
Riikan on aika öljytä selkänikamat notkeiksi, niin pääsee nuolemaan hillotolppaa mustan auton takapenkille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu ei taida lähteä mukaan hallitukseen kahden rökäletappion jälkeen.
Realistisempi pohja taitaa olla Kok, PS, Rkp ja KD, jossa Rkp pääsee taas kerran käyttämään valtaa hallituksen sisäisen vaa'ankieliasemansa ansiosta.
Pakkoruåtsia, pakkoruåtsia...
Riikan on aika öljytä selkänikamat notkeiksi, niin pääsee nuolemaan hillotolppaa mustan auton takapenkille.Siksi kannattaisi ottaa mukaan vaikkapa vasemmistoliitto. RKP;n merkitys vähenisi vaikka mukana olisikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi kannattaisi ottaa mukaan vaikkapa vasemmistoliitto. RKP;n merkitys vähenisi vaikka mukana olisikin.
Kokoomus ja vasemmistoliitto ei mahdu samaan hallitukseen.
- Anonyymi
Tasaveroiset missä?
Eihän persuilla ollut edes vaaliohjelmaa, joten hehän eivät tavoittele mitään muuta kuin ministeri-audeja. Poliittisia tavoitteita ei ole, joten hallituksen ohjelma on Kokoomuksen julmaakin julmempi leikkauslista ja rikkaiden veronalennukset. - Anonyymi
Riikka Purra 42589
- Anonyymi
Sanna Marin 35623
- Anonyymi
Punikit itkee jatkuvasti.
- Anonyymi
Kokoomus ei pysty kyykyttään persuja.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37840284Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1168697Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316050Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224648Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623865Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543640Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743191- 342863
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192438Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192262