Viimeisten vuosien aikana puolueessa tehtiin paljon virheitä, ja viimeisen vuoden aikana vasemmistoliitto ampui itseään vielä molempiin jalkoihinkin.
Li Andersson on karismaattinen esiintyjä joka vetää vertoja jopa legendaariselle Hertta Kuusiselle. Pieni heraskainen "hoono soomi" korostuskaan ei syö Lin kannatusta työläisten keskuudessa.
Mutta kun puheenjohtajan olisi pitänyt johtaa puoluetta ja joukkoja edestäpäin, puolueen kruununjalokivi haudattiin opetusministeriöön. Siellä ahkera "kympin tyttö" teki kaikkensa pelastaakseen peruskoulusta edes sen, mitä pelastettavissa oli.
Samaan aikaan puolueen kettutytöt saivat rauhassa paistatella julkisuudessa milloin milläkin viher- tai sukupuoliagendalla, päästellen suustaan eri väärisiä sammakoita. Pahimpina Kontula, Hänninen ja Honkasalo, jotka ovat syöneet puolueelta ääniä, kuka tietää kuinka paljon.
Täällä periferiassa kehäkolmosen ulkopuolella ihmiset ihan oikeasti ovat huolissaan energian ja bensan hintojen noususta, sillä asua pitää, lainat maksaa ja töissä käydä vaikka ei metroa olekaan. Silloin ei susien rauhoitus ole aamuisin huolilistalla edes kymmenen kärjessä (päinvastoin), ja nämä meidän kettutytöt silti pitivät tärkeänä peesailla ja myötäillä cityvihreitä kaikissa näiden epärealistisissakin tavoitteissa.
Viimeinen ja lopullinen jalkalaukaus ammuttiin Nato-äänestyksessä. Nämä kettutytöt ja muutama änkyrä munaton mieskin vastustivat Natoon liittymistä, vaikka hyvin tiesivät että se on poliittinen itsemurha. Komea oli lista vastustajista Ano Turtiaisen johdolla. Typerys saa joskus olla, mutta ei sitä tarvitse muille näyttää.
On sääli että vuosikausiin paras puheenjohtaja uhrattiin hautaamalla hänet opetusministeriöön. Sinne olisi hyvin joutanut vaikka joku kettutytöistä, ja Andersson olisi voinut keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä.
Nyt tällä kaudella kun siihen on puheenjohtajalla aikaa, niin tuskin puolueelle enään löytyy samantasoista johtajaa.
Tämä cityvihreä kettutyttö-hölmöily on vienyt puolueesta rasvanahka-duunariäänestäjät, ja heitä on vaikea saada enään takaisin.
Li Andersson on karismaattinen esiintyjä joka vetää vertoja jopa legendaariselle Hertta Kuusiselle. Pieni heraskainen "hoono soomi" korostuskaan ei syö Lin kannatusta työläisten keskuudessa.
Mutta kun puheenjohtajan olisi pitänyt johtaa puoluetta ja joukkoja edestäpäin, puolueen kruununjalokivi haudattiin opetusministeriöön. Siellä ahkera "kympin tyttö" teki kaikkensa pelastaakseen peruskoulusta edes sen, mitä pelastettavissa oli.
Samaan aikaan puolueen kettutytöt saivat rauhassa paistatella julkisuudessa milloin milläkin viher- tai sukupuoliagendalla, päästellen suustaan eri väärisiä sammakoita. Pahimpina Kontula, Hänninen ja Honkasalo, jotka ovat syöneet puolueelta ääniä, kuka tietää kuinka paljon.
Täällä periferiassa kehäkolmosen ulkopuolella ihmiset ihan oikeasti ovat huolissaan energian ja bensan hintojen noususta, sillä asua pitää, lainat maksaa ja töissä käydä vaikka ei metroa olekaan. Silloin ei susien rauhoitus ole aamuisin huolilistalla edes kymmenen kärjessä (päinvastoin), ja nämä meidän kettutytöt silti pitivät tärkeänä peesailla ja myötäillä cityvihreitä kaikissa näiden epärealistisissakin tavoitteissa.
Viimeinen ja lopullinen jalkalaukaus ammuttiin Nato-äänestyksessä. Nämä kettutytöt ja muutama änkyrä munaton mieskin vastustivat Natoon liittymistä, vaikka hyvin tiesivät että se on poliittinen itsemurha. Komea oli lista vastustajista Ano Turtiaisen johdolla. Typerys saa joskus olla, mutta ei sitä tarvitse muille näyttää.
On sääli että vuosikausiin paras puheenjohtaja uhrattiin hautaamalla hänet opetusministeriöön. Sinne olisi hyvin joutanut vaikka joku kettutytöistä, ja Andersson olisi voinut keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä.
Nyt tällä kaudella kun siihen on puheenjohtajalla aikaa, niin tuskin puolueelle enään löytyy samantasoista johtajaa.
Tämä cityvihreä kettutyttö-hölmöily on vienyt puolueesta rasvanahka-duunariäänestäjät, ja heitä on vaikea saada enään takaisin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.