Miten aina valehteleva ja varastava rosvo voi pelastaa valtion talouden?

Suomen kansan järkeä on pakko epäillä, koska suurimman kannatuksen sai puolue, jonka pääideologia on valehtelu ja valtiolta varastaminen maailman veronkiertäjille.

Pelkästään Suomen valtion aiemmin omistamien Euroopan kultarikkaimpien esiintymien varastaminen valheiden avulla maailman rikkaille veroluikureille, tarkoittaa satojen miljardein eurojen varastamista valtiolta. Lisäksi on kymmeniä muita arvometalleja, jotka on varastettu, ja joiden kohdalla valtio myös menettää satoja miljardeja pitkässä juoksussa.

Edellisiin kun lisätään aina valehtelevien Kokoomuksen rosvojen järjestämä suurpääomien veronkierto, niin puhutaan yli viisi kertaa suuremmasta varastamisesta, kuin mikä on Suomen valtion velka tällä hetkellä.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihmeelliseltähän se vaikuttaa. Meillä on niin valtavan paljon köyhiä, nälkiintyneitä, työttömiä ja koulunsa jättäneitä, että ketä he oikei äänestivät? Vai äänestivätkö ollenkaan? Avuttomia, voimattomia, tillintallin vaan, kunhan ei töihin joudukaan!

Äänestä
  • Kirjoitat ihan eri asiasta kuin mitä tarkoittaa se, että Kokoomus on varastanut valtiolta paljon yli 500 miljardia euroa, mutta silti monet uskovat psykopaattimaisen valtiolta varastamisen olevan valtiolle hyväksi.

    Itse ajattelen toisin. Katson, että jos joku varastaisi minulta kaiken minkä pystyisi, ei tuollainen toiminta olisi minun edun mukaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kirjoitat ihan eri asiasta kuin mitä tarkoittaa se, että Kokoomus on varastanut valtiolta paljon yli 500 miljardia euroa, mutta silti monet uskovat psykopaattimaisen valtiolta varastamisen olevan valtiolle hyväksi.

    Itse ajattelen toisin. Katson, että jos joku varastaisi minulta kaiken minkä pystyisi, ei tuollainen toiminta olisi minun edun mukaista.

    Eikö pääministeri Marin palauttanut sinulle juuri sen, minkä tarvitsit? Sosialismiin kuuluu se, että kaikki jaetaan, eikä muuta.

    Äänestä

  • Eikö poliitikkojen tehtävä olisi huolehtia, että valtion omaisuudet tuottavat valtiolle? Eikä niin kuin Kokoomus on aina toiminut, että kaikki mikä irti saadaan, varastetaan valtiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikö poliitikkojen tehtävä olisi huolehtia, että valtion omaisuudet tuottavat valtiolle? Eikä niin kuin Kokoomus on aina toiminut, että kaikki mikä irti saadaan, varastetaan valtiolta.

    Pitää saada/vaatia läpinäkyvyyttä. Sama verotukseen. Verojen jäätävä oman maan hyödyksi.
    Rikoslakiin iso muutos. Veronkierrosta Suomen kansalaisuus pois ja maasta karkoitus sekä omaisuuden takavarikointi. Heidän suojelijoilleen sama kohtalo eli vilpillisille lakimiehille, tuomareille tai vaikkapa pankkiireille. Kyllä keinoja löytyy jos on halua reiluuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Sillä tavalla saattaisi Suomesta vielä tulle koko kansalle hyvä maa asua, elää ja olla. Heikoinpia ei saa polkea jalkoihin.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🍑 ­­­N­­y­m­f­­­o­­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17812041g

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Kuinkahan paljon poliittisilla puolueilla on tekemistä todellisuudessa kansantalouden kanssa? He vain päättävät, miten tulot viennistä jaetaan. Kun niitä on yhä vähemmän, siinä onkin sitten miettimistä, kuka saa ja mitä.
Jos Suomi ei pysty tuottamaan muuta kuin palveluita toinen toiselle, niin millä kummalla se rahoitetaan?
Kokoomus on puolue, joka tuntuu pitävän huolen siitä, että hyväosaiset pysyvät sellaisina, ja punavihersokeat kannattavat tulonsiirtoja muille kuin suomalaisille, Olisko perussuomalaisilla jotain rotia, että esimerkiksi kehitysapua vähennettäisiin maihin, joista avusta huolimatta muutetaan tänne kuormittamaan sosiaalitointa? Sehän nähdään.

Äänestä
  • Katainen valehteli pääministerinä v. 2012 kultakaivosten maksavan miljardeja ja olevan äärimmäisen riskialttiita investointeja. Tämän kaltaisilla törkeillä valheilla Kokoomus on perustellut sitä, ettei valtion tule koskaan perustaa esim. omaa kullantuotantoa. Samaan aikaan Ilomantissa 20 milj. € maksanut kultakaivos tuotti kultaa 35 milj. €. Vastaavasti Kittilässä n. 150 milj. € maksanut kultakaivos on tuottanut ulkolaisille omistajilleen voittoa jo yli 4 mrd. € ja tullee tuottamaan maaperään mitatuilla kultavarannoilla jopa 10 mrd. €.

    Kuinka kukaan suomalainen voi olla niin typerä, ettei älyä, kuinka valtion omistamien valtaisien rikkauksien varastaminen poliitikkojen valheisiin perustuvilla päätöksillä on räikeää rikollisuutta ja kansalta varastamista. Ja, kun puhutaan sadoista miljardeista, puhutaan koko valtion talouden tuhoamisesta.

    https://yle.fi/a/3-6136813

    https://yle.fi/a/3-5319666

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pampalosta-nousi-kultaa-35-miljoonaa-euroa/c155b2de-2090-39c7-a0b5-438f236490e0

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Katainen valehteli pääministerinä v. 2012 kultakaivosten maksavan miljardeja ja olevan äärimmäisen riskialttiita investointeja. Tämän kaltaisilla törkeillä valheilla Kokoomus on perustellut sitä, ettei valtion tule koskaan perustaa esim. omaa kullantuotantoa. Samaan aikaan Ilomantissa 20 milj. € maksanut kultakaivos tuotti kultaa 35 milj. €. Vastaavasti Kittilässä n. 150 milj. € maksanut kultakaivos on tuottanut ulkolaisille omistajilleen voittoa jo yli 4 mrd. € ja tullee tuottamaan maaperään mitatuilla kultavarannoilla jopa 10 mrd. €.

    Kuinka kukaan suomalainen voi olla niin typerä, ettei älyä, kuinka valtion omistamien valtaisien rikkauksien varastaminen poliitikkojen valheisiin perustuvilla päätöksillä on räikeää rikollisuutta ja kansalta varastamista. Ja, kun puhutaan sadoista miljardeista, puhutaan koko valtion talouden tuhoamisesta.

    https://yle.fi/a/3-6136813

    https://yle.fi/a/3-5319666

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pampalosta-nousi-kultaa-35-miljoonaa-euroa/c155b2de-2090-39c7-a0b5-438f236490e0

    Voi vain arvata mitä olivat mieltä paikalliset asukkaat Kittilässä kun saivat tietää että kaivos tulee ja sen omistaa vierasvallat. Varmaan eivät olisi sitä halunneet monista eri syistä mutta ei heidän mielipiteistään piitattu. Hirveää ylikävely.
    Onhan se iso, hyödyllinen kultakaivos vierasvalloille mutta ruma se on eikä hyödytä omaa maatamme kuten voisi ja ympäristön saastumisriskikin on ja paljon on kaunista luontoa jo turmeltunut sen takia.
    Isoista asioista on kyse kaivosasioissa.
    Millä valtuudella ja tiedolla Katainen sai munata asian? Onko vastuuta ollenkaan?
    Vastaisuudessa on otettava opiksi tapahtuneesta ja pidettävä huoli ettei toistu.
    Katainen voisi pahoitella paikallisille ja maksella vahingonkorvauksia tapahtuneen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Maantuhoajille tulee varma tuomio.

    Äänestä

Psykopaatti on usein narsistinen, mutta narsisti on harvoin psykopaatti. Psykopaatin vuorovaikutus on sosiaalisesti sujuvaa, manipuloivaa, omanarvontuntoista ja usein patologista valehtelua. Tunne-elämä on pinnallista ja vastuutonta. Psykopaatti ei koe empatiaa, katumusta, pelkoa tai ahdistusta, mutta hän voi esittää tunteita melko vakuuttavasti.

Äänestä
  • Putin on psykopaattinen narsistinen natsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen kansan järkeä on pakko epäillä, koska suurimman kannatuksen sai puolue, jonka pääideologia on valehtelu ja valtiolta varastaminen maailman veronkiertäjille.

Pelkästään Suomen valtion aiemmin omistamien Euroopan kultarikkaimpien esiintymien varastaminen valheiden avulla maailman rikkaille veroluikureille, tarkoittaa satojen miljardein eurojen varastamista valtiolta. Lisäksi on kymmeniä muita arvometalleja, jotka on varastettu, ja joiden kohdalla valtio myös menettää satoja miljardeja pitkässä juoksussa.

Edellisiin kun lisätään aina valehtelevien Kokoomuksen rosvojen järjestämä suurpääomien veronkierto, niin puhutaan yli viisi kertaa suuremmasta varastamisesta, kuin mikä on Suomen valtion velka tällä hetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu