Tulisiko Tampereen yliopisto lakkauttaa

Olen nyt seurannut radiosta ja tv:stä tavallista enemmän lähetyksiä ja yllättynyt kuinka paljon yhteiskunta- ja miesvastaisia henkilöitä tämän maan ”asiantuntijoista” ja toimittajista löytyy. Jokaisella saa tietenkin olla mielipiteensä, mutta esim. suuren tiedotusvälineen palkkalistoilla toimivilta kuvittelisi edellytettävän ”Ei isänmaanvastaista käyttäytymistä”. Voiko yliopiston lakkauttaa isänmaan vastaisena?
19215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Yliopisto nyhvärit töihin vaikka laittamaan suomen teitä kuntoon. Tampereen yliopisto on kommunistinen agitaatio hoitola josta tulee liikaa lukeita.

Äänestä
  • Teiden kunnossapito on yksi hyvä. Toinen voisi olla apuhoitaja. Toimittajat, tutkijat, näyttelijät, jääkiekkoilijat ja asiantuntijat, jotka eivät työllisty yrityksiin, olisivat hyvä reservi sairaaloihin ja terveyskeskuksiin.

    Äänestä

  • Tampereen yliopistosta on valmistunut oikeistopoliitikkoja kuten Jyrki Katainen ja Anna -Kaisa Ikonen sekä EVA:ssa toiminut Matti Apunen, joka on parhaillaan proffana siellä.
    Ei se niin vasemmistolainen ole kuten väität. Maailma vain ympärilläsi muuttuu vaikka itse jöpötät muinaisajassa.

    Äänestä

Kaikki intersektuaalisen feministin kannattajat betonitöihin.
Näin tyhjenisi tampereen yliopisto kokonaan.

Äänestä

yliopistojen palkkalistoilla pyörii vasemmisto sisäpiiri 🤣

Äänestä
  • kaipaavat totaalista puhdistusta 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    kaipaavat totaalista puhdistusta 🙂

    Noin ne fasisitit ajattelee ja Putin, joka kieltää opettamasta joitain asioita kouluissa.
    Äärikristilliskonservatiivit Yhdysvalloissa kieltävät näyttämästä renesanssiajan taidettakin koululaisille.

    Äänestä

Tampereen yliopistosta valmistuu myös urakalla taloushallinnon maistereita ja erilaisia koodareita kaupungin palvelukseen. Koettakaa nyt naisvihassanne tajuta että yliopisto on välttämätön ettei kaltaisenne kouluttamattomat moukat valtaa kokonaan pientä peräkyläämme.

Äänestä
  • Mitä mahdat olla mieltä siitä, että Suomessa pitäisi kyetä nostamaan työn tuottavuutta. Tämä on jäänyt vuosituhannen alun tasolle. Toiminta-ajatukseltaan ko. yliopiston kautta valmistuvilta puuttuvat mitä ilmeisimmin ne avut, joilla kyetään työllistymään yrityksiin. Julkista toimistohallintoa pitää kyetä jatkossa rankalla kädellä rationalisoimaan. Ilmeisesti siksi kannattaisi siirtää koulutus pois neuvostoaikaisista laitoksista?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä mahdat olla mieltä siitä, että Suomessa pitäisi kyetä nostamaan työn tuottavuutta. Tämä on jäänyt vuosituhannen alun tasolle. Toiminta-ajatukseltaan ko. yliopiston kautta valmistuvilta puuttuvat mitä ilmeisimmin ne avut, joilla kyetään työllistymään yrityksiin. Julkista toimistohallintoa pitää kyetä jatkossa rankalla kädellä rationalisoimaan. Ilmeisesti siksi kannattaisi siirtää koulutus pois neuvostoaikaisista laitoksista?

    Työn tuottavuus on yrityksistä kiinni. Terveydenhuollossa painitaan sellaisten vaikeuksien kanssa, että lääkärit joutujat tekemään sihteerin- ja muita toisarvoisia töitä, eli kirjoittamaan diagnooseja ja sellaisia, joita tehtäviä teki ennen toimistohenkilökunta. Työstä on tullut kuormittavampaa ja jonot kasvavat.

    Äänestä

Tampereen yliopisto on kautta aikojen ollut venäjän värväyspiste jossa on käytetty kommunismin ja intersektionaalissen feminismin oppeja. Nämä hölmöt venäjän apurit pääsevät sitten vastuullisiin virkoihin jonka seurauksena esimerkiksi tamperen infrakstruktuuri on tuhottu.
Mies opiskelija erotettiin kun väitti ettei mies voi synnyttää.

Äänestä
  • Höpö höpö. Kävisit itse ensin sen apukoulun loppuun ja kommentoisit vasta sitten. Sun logiikalla kaikki yliopistot pitäisi lopettaa jotta kaltaisesi kouluttamattomat tollot voisivat johtaa persulandiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Höpö höpö. Kävisit itse ensin sen apukoulun loppuun ja kommentoisit vasta sitten. Sun logiikalla kaikki yliopistot pitäisi lopettaa jotta kaltaisesi kouluttamattomat tollot voisivat johtaa persulandiaa.

    Kunnioitan mielipidettäsi. Nyt vain kaikki faktat vaativat toimenpiteitä. Eikö silloin ole järkevintä lähteä karsimaan turhia ja tehottomia toimia ja panostaa tuottavaan toimintaan. Nyt on monista osaajista pula julkisellakin puolella. Ryhdytään muutoskurssittamaan siellä joutavista apuhoitajia. Jos aloitetaan kesäkuun alussa, meillä on vuoden lopussa jo iso joukko osaavia käsipareja vaikkapa Hatanpään tarpeisiin. Miten sinä lukeneempana asian ratkaisisit?

    Äänestä

  • Laita lisää tietoa tuosta miesopiskelijasta, joka erotettiin tuon väitteen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kunnioitan mielipidettäsi. Nyt vain kaikki faktat vaativat toimenpiteitä. Eikö silloin ole järkevintä lähteä karsimaan turhia ja tehottomia toimia ja panostaa tuottavaan toimintaan. Nyt on monista osaajista pula julkisellakin puolella. Ryhdytään muutoskurssittamaan siellä joutavista apuhoitajia. Jos aloitetaan kesäkuun alussa, meillä on vuoden lopussa jo iso joukko osaavia käsipareja vaikkapa Hatanpään tarpeisiin. Miten sinä lukeneempana asian ratkaisisit?

    Tarvitaan myös korkeakoulutettuja ei pelkkiä hoitajia. Mistäs niitä sitten revitään jos yliopistot lakkautetaan? Yliopistossa on muuten myös miehiä ei pelkkiä naisfeministejä. Ja persujen johtokin on korkeakoulutettua vaikka ei aina uskoisi.

    Äänestä

  • Venäjällä on tällä hetkellä oikeistolainen, nationalistinen, imperialistinen hallinto.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Laita lisää tietoa tuosta miesopiskelijasta, joka erotettiin tuon väitteen takia.

    Niin mikä juttu tää on?

    Äänestä

Onko yliopistojen taso oikeasti noin huono kuin tuolla sanotaan?

https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?223475
"Tämän tyyppinen uutisointi uppoaa kuin veitsi voihin esim. yliopiston journalistilinjan opettajiin ja oppilaisiin, mutta medialukutaitoinen ja edes jollain lailla herännyt ihminen näkee näiden juttujen läpi."

Äänestä
  • Sivistynyt ihminen lukee ja harrastaa sivistäviä asioita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen nyt seurannut radiosta ja tv:stä tavallista enemmän lähetyksiä ja yllättynyt kuinka paljon yhteiskunta- ja miesvastaisia henkilöitä tämän maan ”asiantuntijoista” ja toimittajista löytyy. Jokaisella saa tietenkin olla mielipiteensä, mutta esim. suuren tiedotusvälineen palkkalistoilla toimivilta kuvittelisi edellytettävän ”Ei isänmaanvastaista käyttäytymistä”. Voiko yliopiston lakkauttaa isänmaan vastaisena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu