Minut siunattiin aika pian uskoontulon jälkeen evankelistaksi. Vuonna -87 Turussa helluntaiherätyksen talvipäivillä siunattiin noin valtakunnallisesti. Olen saanut olla evankeliumin työssä ulkomaillakin. Mm. -92 eräs Euroopan Etiopia aukesi niin teimme Suomesta ensimmäisen matkan sinne. Enver Hoxha oli juuri kuollut ja ovet aukesivat kommunismivallan murennuttua. Maa on 70% muslimivaltio, silti saimme evankelioida varsin vapaasti.
Tuolla ei ollut oikeastaan yhtään mitään, paitsi köyhyyttä. Sairaalassa oli potilaita mutta ei ollut instrumenttejä joilla heitä hoitaa. Emme voineet muuta kuin puhua Jumalan sanaa ja rukoilla ihmisten puolesta.
Täällä Suomessa kerran eräs mies ei halunnut tulla terveeksi. Pelkäsi, että luullaan työpinnariksi jos paranee yht'äkkiä. No, hän jäi kipuihinsa.
Itse olin kerran Pohjois-Suomessa Enontekiöllä kokouksessa, Joonas Kelottijärven Kotatemppelissä. Väkeä oli paljon. Lopussa oli alttarikutsu kaikille ja minä menin rukoiltavaksi. Joonas Kelottijärvi rukoili puolestani ja kiusallinen vaiva jäi alttarille.
Tuosta on jo 11 vuotta aikaa. En tuntenut varsinaisesti mitään siinä, mutta niin vain kävi, että eipä asia enää ole kiusannut.
Meidät kutsuttiin vaimoni kanssa erääseen perheeseen. Lapsi oli sairas ja nukkui. Vanhemmat olivat hyvin epätoivoisia, koska lääkäri oli antanut varsin huonon diagnoosiepäilyn. Rukoilimme lapsen puolesta ja hän jäi nukkumaan.
Lapsi vietiin yliopistolliseen sairaalaan pian ja tutkittiin perusteellisesti. Lääkäri oli tehnyt virhe diagnoosin. Mutta mutta, lapsella oli synnynnäinen vaiva joka näkyi kaikissa röntgenkuvissa. Nyt rukouksen jälkeen vaivaa ei enää näkynyt.
Ei tarvita *suur-miehiä*, tai valtavia kokouksia, vaan saat rohkeasti keskellä arkielämää rukoilla sairaan puolesta.
Jeesus on sovittanut synnit ja sairaudet Golgatalla ja pelastus ja parantuminen kuuluu sinullekin.
Kysymys kuuluu; tahdotko tulla terveeksi?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen uskova maallikko. Minulla ei myöskään ole varsinaisesti parantamisen armolahjaa, mutta jokaisen uskovan rukoukset Jumala kuulee. Niinpä on myös muutamat parantuneet minunkin rukoiltuani. Itse olen parantunet kerran toisten rukoiltua ja muutaman kerran, kun olen vain itse rukoillut.
Siunausta evankelistan työllesi.
"Itse olen parantunet kerran toisten rukoiltua ja muutaman kerran, kun olen vain itse rukoillut."
Et ole parantanut, vaan SAIRASTUNUT luulotautiin. Ainuttakaan todellista ihmeparantumista ei Suomessa ole rekisteröity.
Kyllä Jeesus parantaa tänäänkin, sillä Hän on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Raamatun Pyhä Sana ei tyhjänä palaja.
Heitetään vain epäusko romukoppaan, tehdään siitä parannus. niin minä kuin sinäkin.
Onko niinkin tolikka ettei tahdo tulla terveeksi jos voi? Woi valon vähyyttä.
Valehtelija ja paskanpuhuja sim-son!
Omaa kunniaa haet.
eipäs nimitellä ketään..mietippä uudelleen kenen kunniaa hetaan, kun kerrotaan Jumalan teoista ?!
Heprealaiskirje 6 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
Nimim. Sim-son olet oikeassa todetessasi "Ei tarvita *suur-miehiä*, tai valtavia kokouksia, vaan saat rohkeasti keskellä arkielämää rukoilla sairaan puolesta.Jeesus on sovittanut synnit ja sairaudet Golgatalla ja pelastus ja parantuminen kuuluu sinullekin.Kysymys kuuluu; tahdotko tulla terveeksi?"
Monikaan meistä ei ehkä uskossa tartu luottavaisesti tähän mahdollisuuteen, että Jumalan teot eivät ole sidottuja aikaan, paikkaan eikä ihmisiin, vaan meille on annettu lupaus ja kehoitettu anomaan hyviä, Jumalan mielen mukaisia asioita elämäämme ja olemaan anomisessamme sitkeät.
Onneksi näissäkin asioissa on monta puolta, jollekin Jumala antaa parantamisen lahjan, jonka avulla ihminen voi palvella Jumalaa ja toisia ihmisiä.
Jumala voi kuitenkin antaa jollekin myös uskon lahjan ja tunnetusti usko siirtää vuoria paikoiltaan.
Matteus 17:18-20
Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve. Sitten opetuslapset menivät Jeesuksen tykö eriksensä ja sanoivat:
"Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?" Niin hän sanoi heille: "Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta".
Johannes 3:8
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt
Vapauteen Kristus vapautti meidät, me saamme omistaa uskon, joka on lahjana Jumalalta, me saamme omistaa kaikki ihmeet ja merkit osaksemme tulleeksi, jotka myös ovat Jumalan lahjaa. Me saamme ylistää ja palvoa Jumalaa yhdessä, mutta myös erilaisina yksilöinä eri tavoin. Me emme saisi antaa minkään itseämme sitoa, emme ihmispelon, emme ihmisten ennakkoluulojen tai mielipiteiden, vaan kurkottaa ainoastaan ja vain Jumalan lupauksiin.
Miksi Jumala olisi luonut kaiken tämän moninaisuuden, niin ettei kahta samanlaista ihmistä keskuudestamme löydy, jos siinä ei piilisi suuri rikkaus?
kirjoituksellesi !
se on mahdollista jos on vanhurskas, mutta ei siellä sanota, että pitää olla Helluntailainen tai jokin muu lahkolainen, itseasiassa ne Raamattu kieltää ankarasti.
Itsekin olen saanut apua omalla rukouksella, vaikka en kuulu mihinkään puljuun, että turha Helluntailaisten on ottaa kunniaa siitä.
Kysyisin sinulta "Ei Hellari", että mikä jakaa vaikkapa täällä Suomessa jotkut kirkkokunnat lahkoihin ja toiset ei? Minä en ole oikein ymmärtänyt, että mikä se peruste olisi esim. että helluntailaiset olisivat lahko ja ev-lut.seurakunta ei? Vaikka en hirveästi ole viitsinyt historiaa tutkia, niin jotenkin minulla on sellainen käsitys, että kaikki nämä nykyiset seurakuntamallit ovat enemmän tai vähemmän lahkoja alkuseurakunnasta, sen verran niiden oppeja on vuosisatojen saatossa väännelty milloin mihinkin suuntaan.
ei löydy ainuttakaan uskontokuntaa, joka olisi verrattavissa alkuperäiseen apostoliseen seurakuntaan. Ei kirkosta eikä sen ulkopuolelta.
tuo huuhaan jauhaminen ja yritä päästä tervejärkisten kirjoihin.
Mitä vielä helluntaiherätykseen ja niihin evankelistaksi siunaamisiin tulee, niin täyttä humpuukia koko poppoo - siunaamisineen.