Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Savonlinjan uusi nousu?

Anonyymi-ap

Tutkailin pitkästä aikaa Savonlinjan touhuja ja mitä ihmettä? Siellähän touhutaan taas oikeita asioita.
On avattu Joensuu-Jyväskylä vuoroja, Kuopio-Oulu vuoroja, Lappeenranta-Jyväskylä vuoroja! Lisäksi huhu kertoo Savonlinjan voittaneen Kuopion alueella liikenteitä useammalla autolla, ilmeisesti Niskas-konserni oli häviäjänä.
Myös tilausajomarkkinoille rynnistetään ja on käsittääkseni palkattu jopa työvoimaa myymään tilausajopalveluita!
Näemmekö uuden huiman nousun?

136

2795

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No katsotaan nyt. Toistaiseksi heidån kaukoliikenne on lähinnä kermankuorintayritys jonka jatkostakaan ei ole mitään takeita.

      • Anonyymi

        Eihän noita muutamaa vuoroa voi sanoa kermankuorintayrityksiksi. Ehkä pikemminkin halutaan katsoa, miten asiakkaat löytävät uuden toimijan tai vanhan toimijan uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On pienimuotoista, mutta on havaittavissa ainakin Joensuu-Jyväskylä vuoroilla.
        Ajellaan vajaa tunti Soisalon linjaa ennen mennentullen.
        Ja kaikki linjat taitavat ajaa vain pe ja su.

        Pienimuotoista mutta selvääkin selvempää kermankuorintaa todellakin!

        Tampereella taasen Paunu on pannut lauantaisin vuoronsa lähtemään Hki-Vantaalle 3.00 kun Pupubussin pitkäaikainen lähtöaika on 3.15. Pienimuotoista mutta selvää kermankuorintaa tämäkin.

        Kerran paroni, aina paroni.

        Eikö Kimmo muista, kuka tämän kermankuorinnan aloitti? Onko kermankuorinta sellainen yksinoikeus, jota saa harjoittaa vain ob tai sen kaverit?

        Paunu on ajanut niin pitkään lentokentälle, että ehkäpä siellä on paras tietotaito siitä, milloin on parhaat lähtöajat kentälle. VL:n toiminnassa ei sen sijaan ole mitään logiikkaa. Heillä, tai paremminkin markkinointipäälliköllä, ykkösprioriteetti on tehdä kilpailijalle mahdollisimman paljon haittaa.

        On toivottavaa että Paunu menee pian nurin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienimuotoista mutta selvääkin selvempää kermankuorintaa todellakin!

        Tampereella taasen Paunu on pannut lauantaisin vuoronsa lähtemään Hki-Vantaalle 3.00 kun Pupubussin pitkäaikainen lähtöaika on 3.15. Pienimuotoista mutta selvää kermankuorintaa tämäkin.

        Kerran paroni, aina paroni.

        Eikö pirulainen voinut pitää sen lauantai lähtönsä siinä aiemmassa eli 2:00? Ei kai sentään kahdella bussilla tarvi kolmen maissa ajaa. Vaan taisipa olla ettei tuohon 2:00 lähtöön riittänyt matkustajia. Sitten täytyikin tulla Pupun apajille? Vaan Pupupa näyttää pian taivaan merkit. Saattepa nähdä!

        Tai jos tarvii niin olisi sitten pannut sen lähtönsä Pupun perään, 3:30 vaikka. Jos olisi ollut kunniaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On toivottavaa että Paunu menee pian nurin.

        Tälle sanon aameneni: Amen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On pienimuotoista, mutta on havaittavissa ainakin Joensuu-Jyväskylä vuoroilla.
        Ajellaan vajaa tunti Soisalon linjaa ennen mennentullen.
        Ja kaikki linjat taitavat ajaa vain pe ja su.

        "Ajellaan vajaa tunti Soisalon linjaa ennen mennentullen.
        Ja kaikki linjat taitavat ajaa vain pe ja su."
        Eipä tuota Jns-Jkl-väliä aja Soisalokaan kuin kahtena päivänä viikossa, eikä Savonlinjakaan ajanut kuin kaksi edestakaista vuoroa junalakon alussa. Ei nuo vuorot Soisalon tuon reitin kannattavuutta liene kaatanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö pirulainen voinut pitää sen lauantai lähtönsä siinä aiemmassa eli 2:00? Ei kai sentään kahdella bussilla tarvi kolmen maissa ajaa. Vaan taisipa olla ettei tuohon 2:00 lähtöön riittänyt matkustajia. Sitten täytyikin tulla Pupun apajille? Vaan Pupupa näyttää pian taivaan merkit. Saattepa nähdä!

        No, Paunuhan on oppinut selvästi toimimaan onnibussin tavalla. Muistellaanpa vaikka pahinta korona-aikaa. Silloinkin muutamaan suuntaan ajettiin vain kaksi lähtöä päivässä. Nämä lähdöt olisi voitu rytmittää toinen aamupäivään ja toinen iltapäivään ihan vaan matkustajien palvelemiseksi. Tämä ei sopinut onnibussille, vaan lähtö piti sijoittaa puoli tuntia ennen kilpailijaa. Tarkoitus ei ollut palvella joukkoliikenteen käyttäjiä, vaan mentaliteettina oli tehdä vahinkoa kilpailijalle. Hieman se vaikutti omaankin toimintaan, minkä voi todeta kahta viimeistä tilinpäätöstä tutkailemalla. Ei siis kannata nyt itkeä, jos muutkin toimivat samalla tavalla.

    • Anonyymi

      He ovat putoamassa pois HSL alueelta eivätkä ole edes tarjonneet uusiin kilpailutuksiin. Alamäkeä menee ja konkurssia pukkaa näillä näkymin kun ei ole ainesta Nobinan, PL ja Helbin haastajaksi. Hahah, luusereita :D

      • Anonyymi

        BRRÖÖYYYYYYYYYHH!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Ehkäpä Savonlinjalla ymmärretään, että isossa mittakaavassa sähköbussailu ei ole kannattavaa bisnestä? Joku Savonlinnan kohde oli kooltaan sellainen, että aloitusinvestointi on vielä maltillinen.
        Mutta kuten suuri ja mahtava Koiviston Autokin huomasi, ei edes sen rahat riittäneet sähköautoiluun. Ja muutama muukin tulee sen huomaamaan.
        Konkurssi ei Savonlinjaa uhkaa, velkaa on olemattomasti ja rahaa on runsaasti.
        Omistajan ääni kertoo nyt mitä tehdään ja palkkajohto tottelee, toisin kuin muutamia vuosia taaksepäin.

        "Omistajan ääni kertoo nyt mitä tehdään ja palkkajohto tottelee, toisin kuin muutamia vuosia taaksepäin."
        Tuon omistajan ääni vaan alkaa vääjäämättä pikku hiljaa hiljenemään, kuukauden kuluttua on 89 vuotta mittarissa.

      • Anonyymi

        "He ovat putoamassa pois HSL alueelta eivätkä ole edes tarjonneet uusiin kilpailutuksiin. Alamäkeä menee ja konkurssia pukkaa näillä näkymin kun ei ole ainesta Nobinan, PL ja Helbin haastajaksi. Hahah, luusereita :D"

        Kuinkahan monta yritystä siellä liikennöi yhden miehen rahapussin varassa?

        Liikennöinti ei tällä hetkellä ole hsl-alueella järkevästi kannattavaa. Nobina on pörssiyhtiö, joten sen rahoitus on turvattu. PL.ttä rahoittaa vr, eli veronmaksajat ja Helbiä CapMan. Luusereita eivät ole ne, jotka poistuvat täältä, vaan ne jotka polttavat omaisuuttaa saadakseen liikennöidä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Omistajan ääni kertoo nyt mitä tehdään ja palkkajohto tottelee, toisin kuin muutamia vuosia taaksepäin."
        Tuon omistajan ääni vaan alkaa vääjäämättä pikku hiljaa hiljenemään, kuukauden kuluttua on 89 vuotta mittarissa.

        Simpanen ja Honkanen johti 80nluvun puolivälissä tuolloin Suomen suurin perheyritys alalla.

    • Anonyymi

      Ei tule nousemaan. Säälittävää on Savonlinjankin räpiköinti.

      • Anonyymi

        Kannattaisiko vaihtaa alaa? Tai palata vaikka autojobbareiksi. Vauhtivaunu takaisin kehiin. Sitten olisi Savossa Vauhtivaunu ja Pirkanmaalla Vaivavaunu.

        MUAAHAHAHAHAHAHAHAAAAAA!!!!!!!!!!!!

        BUOOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Paljon säälittävämpää on esim Valkeakosken Liikenteen räpiköinti väistämätöntä lopputulemaa vastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko vaihtaa alaa? Tai palata vaikka autojobbareiksi. Vauhtivaunu takaisin kehiin. Sitten olisi Savossa Vauhtivaunu ja Pirkanmaalla Vaivavaunu.

        MUAAHAHAHAHAHAHAHAAAAAA!!!!!!!!!!!!

        BUOOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Kalkkis?
        Jo pitkään fordi.

    • Anonyymi

      No niin, kyllä Savonlinjalla on nyt tekemisen meininkiä!
      Palaavat Kouvolan paikallisliikenteeseen 5.6.2023, voittivat Lappeenranta-Imatra liikenteen, sekä muuta liikennettä Lappeenrannan seudulta.
      Voittoja hieman aiemmin myös Kuopiosta.
      Todella aggressiivinen Savonlinja nostaa nyt päätään, imperiumi iskee kuin iskeekin takaisin! Hienoa Savonlinja!

      • Anonyymi

        Kaikki kunnia Neuvokselle, kun huomasi, ettei jälkipolvella ole eväitä johtamaan yhtiötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kunnia Neuvokselle, kun huomasi, ettei jälkipolvella ole eväitä johtamaan yhtiötä.

        Neuvosko johtaa taas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvosko johtaa taas?

        Ei, vaan valtsi hallituksen johtoon ammattilaiset ja toimitusjohtajaksi Harri Leskisen.
        Nuorimmaisesta tuli katselija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan valtsi hallituksen johtoon ammattilaiset ja toimitusjohtajaksi Harri Leskisen.
        Nuorimmaisesta tuli katselija.

        Hallitukseen otettiin joomiehiä ja toimari tekee mitä neuvos Tuomo Honkasen suulla käskee,
        Nuorin poika ei taida olla kuin hallituksen jäsen, kunnes menee vaihtoon.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista nähdä, iskeekö Savonlinja Pohjanmaalla Seinäjoen kilpailuun oikein tosimielessä. Savonlinjahan oli Vaasan kisassa muistaakseni Vekan jälkeen kakkosena, eli selkeää mielenkiintoa tuohon suuntaan.
      Seinäjoki kohteena olisi sopivan kokoinen, mutta kyllä varmaan Härmän Liikennekin osaa pitää puolensa. Vekkakin voi olla kova sana, miten lienee turkulaisten laita?

    • Anonyymi

      Savonlinjan tuloksesta kertonut juttu oli näköjään poistettu.
      Henkilökuntaa on vähennetty parissa vuodessa n. 250 ja tuon vaikutus tulokseen pitäisi olla karkeasti 12,5 miljoonaa vuodessa.
      Liikevaihto on pysytellyt n. 40 miljoonan tasolla.
      Silti tehdään liiketoiminnalla tappiota, mihin tuota rahaa kylvetään?
      Toki kustannukset ovat nousseet, mutta ei ne selitä tuota heikkoutta.
      Lisäksi autoja oli myyty -22 tilikaudella peräti 80 kpl.
      Ja herää kysymys mitä nuo 250 poistettua työntekijää ovat tehneet?
      Tietenkin pitää muistaa, että tuossa 250:ssä ovat varmaan Turun toimipaikan tekijät, mutta vaikka laskisi tuon 100 koko vuoden henkilökululla se olisi 5 miljoonaa.

      • Anonyymi

        Tähän kuitenkin vielä lisäyksenä positiivista asiaa Savonlinjasta.
        Yhtiö on ottanut asemiaan takaisin Kuopiossa, Savonlinnan, Lappeenranta/Imatra seudulla sekä Kouvolassa.
        Jotenkin tuntuu, että siellä on positiivinen tekemisen meininki ja uutta henkeä puhalletaan kovia kokeneeseen vanhaan jättiläiseen.
        Yhtiön kotipaikka on muuten vaihtunut näköjään Mikkelistä Lappeenrantaan.
        Ovatko nämä uudet touhut taloudellisesti kannattavia, sen näyttää aika.

        "Yhtiön kotipaikka on muuten vaihtunut näköjään Mikkelistä Lappeenrantaan."
        Raimo O halunnee, että yrityksen täyttäessä 100 vuotta, sen kotipaikka on sama kuin silloin kun Toivo J aloitti liikennöinnin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän kuitenkin vielä lisäyksenä positiivista asiaa Savonlinjasta.
        Yhtiö on ottanut asemiaan takaisin Kuopiossa, Savonlinnan, Lappeenranta/Imatra seudulla sekä Kouvolassa.
        Jotenkin tuntuu, että siellä on positiivinen tekemisen meininki ja uutta henkeä puhalletaan kovia kokeneeseen vanhaan jättiläiseen.
        Yhtiön kotipaikka on muuten vaihtunut näköjään Mikkelistä Lappeenrantaan.
        Ovatko nämä uudet touhut taloudellisesti kannattavia, sen näyttää aika.

        Pidän hyvin todennäköisenä että Koiviston Auto kaataa Savonlinjan lopullisesti. Paunultahan Koiviston Auto jo sammuttaakin ihan pian viimeisetkin valot.

        Näistä kolmesta mainitusta Koiviston Auto on itse kaikkein syvimmällä suossa. Hieman korvia enää näkyy. Se olisi jo uponnut lopullisesti ilman Cap Manin väliintuloa. Mielenkiintoista on seurata, milloin sijoittajat huomaavat ostaneensa jotakin muuta kuin aluksi luulivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän hyvin todennäköisenä että Koiviston Auto kaataa Savonlinjan lopullisesti. Paunultahan Koiviston Auto jo sammuttaakin ihan pian viimeisetkin valot.

        Myös valkeakoskelaiset ovat olleet "katkomassa" Paunulta sähköjä. Ei 3-tien ryöstö ihan pikku juttu ole ollut.

        Kyllä. Ja itse ovat hiihtäneet puolivaloilla jo pitkän aikaa Valkeakoskella. Siellä huseeraava, täälläkin ahkerasti trollaava markkinointipäällikkö on saanut melkoisen sähkölaskun aikaan VL:lle. Joten saattaa sielläkin valot pian pimetä. Toki lopullinen vastuu on yhtiön omistajilla kun ovat antaneet tämän huseerata eikä ole puuttuneet asioihin. Taitaa kyseessä olla ammattitaidon puute siis omistajillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän hyvin todennäköisenä että Koiviston Auto kaataa Savonlinjan lopullisesti. Paunultahan Koiviston Auto jo sammuttaakin ihan pian viimeisetkin valot.

        "Pidän hyvin todennäköisenä että Koiviston Auto kaataa Savonlinjan lopullisesti."

        Tuo on sinun toiveajatteluasi. Ei KA ole ainakaan omistajiensa mielestä kiinnostunut itäisen Suomen ELY-keskusten kilpailuttamasta maaseutuliikenteestä, vaan isompien kaupunkien paikallisliikenteestä.
        Ensi vuosi on toki mielenkiintoinen. Raimo O kertoi taannoin, että hänen haaveenaan on elää niin kauan, että hän näkee Savonlinjan 100-vuotisjuhlan. Ans kattoo, kuinka käy.

        No, itse asiassa Koivisto itse jo kaatui, eikä Tommolan suvulle siitä jäänyt mitään, isolle Antille toki myllybisnes.

        Onkohan jauhobusineksessakin kuunneltu Lauria herkällä korvalla, kun myllynkin tulos on tuntuvasti pakkasella.

        Laurin eräs oppi oli ettei bisneksen tarvitse aina tuottaa voittoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös valkeakoskelaiset ovat olleet "katkomassa" Paunulta sähköjä. Ei 3-tien ryöstö ihan pikku juttu ole ollut.

        Jaa ryöstö? VL ajelee 3 vuoroa päivässä Tre-Hki. Paunu ja Tamponi vähän enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa ryöstö? VL ajelee 3 vuoroa päivässä Tre-Hki. Paunu ja Tamponi vähän enemmän.

        Kaukana ollaan vielä muutaman vuoden takaisesta, jolloin Paunu ajoi yli 180 vuoroa viikossa molempiin suuntiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaukana ollaan vielä muutaman vuoden takaisesta, jolloin Paunu ajoi yli 180 vuoroa viikossa molempiin suuntiin.

        Kyllä Savonlinja on kovassa nousussa. En tiedä mitä suunnittelevat, mutta jotakin suurta varmaankin, kun katsoo hallintoa.
        On toimitusjohtaja, talousjohtaja sekä neljä liikennejohtajaa.
        No, Joensuun toiminnot tarvinnevat oman johtajan, Lappeenranta omansa,
        Savonlinna omansa, sekä Lahden taksit ja Oulun tilausajot pärjännevät yhdellä.

        Hallintoa on niin että päät kolisee yhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Savonlinja on kovassa nousussa. En tiedä mitä suunnittelevat, mutta jotakin suurta varmaankin, kun katsoo hallintoa.
        On toimitusjohtaja, talousjohtaja sekä neljä liikennejohtajaa.
        No, Joensuun toiminnot tarvinnevat oman johtajan, Lappeenranta omansa,
        Savonlinna omansa, sekä Lahden taksit ja Oulun tilausajot pärjännevät yhdellä.

        Jos raskas hallinto = menestys niin silloin veroja ei tarvitsisi kerätä ensinkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Savonlinja on kovassa nousussa. En tiedä mitä suunnittelevat, mutta jotakin suurta varmaankin, kun katsoo hallintoa.
        On toimitusjohtaja, talousjohtaja sekä neljä liikennejohtajaa.
        No, Joensuun toiminnot tarvinnevat oman johtajan, Lappeenranta omansa,
        Savonlinna omansa, sekä Lahden taksit ja Oulun tilausajot pärjännevät yhdellä.

        Hetken jo luulin Savonlinjan tulleen järkiinsä, mutta nyt on taas pöhötystä oikein huolella nääs!
        Ja vielä on haussa jotain koordinaattoreita ja esihenkilöitä. Pitääköhän jälleen alkaa katsella isoja toimistotiloja, että saadaan kaikki johtajat ja asiantuntijat työpaikoille`?
        Arviolta tänä vuonna n. 15 miljoonan liikevaihtoa tekevässä yhtiössä NELJÄ liikennejohtajaa, muutama paikallisjohtaja, myyntipäällikkö, varatoimitusjohtaja/talousjohtaja, liikenne-esihenkilöitä jne. Voi ristus!

        Äläs nyt. Onhan valkeakosken liikenteelläkin useita koulutus päälliköitä.
        Muunmuassa, Reino lastusista, erja-mummu, Joni Kangasalan Mäyrävuoresta, kiitollinen matkustaja, johtaja-ei-kirjoita-täällä, jne. Näitä kyllä riittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hetken jo luulin Savonlinjan tulleen järkiinsä, mutta nyt on taas pöhötystä oikein huolella nääs!
        Ja vielä on haussa jotain koordinaattoreita ja esihenkilöitä. Pitääköhän jälleen alkaa katsella isoja toimistotiloja, että saadaan kaikki johtajat ja asiantuntijat työpaikoille`?
        Arviolta tänä vuonna n. 15 miljoonan liikevaihtoa tekevässä yhtiössä NELJÄ liikennejohtajaa, muutama paikallisjohtaja, myyntipäällikkö, varatoimitusjohtaja/talousjohtaja, liikenne-esihenkilöitä jne. Voi ristus!

        Ja toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.
        Ja top dog, omistaja.
        Nyt ei kyllä kaadu johtajien puutteeseen tämä rynnistys.
        Maltan tuskin odottaa huikeaa menestystä OULUN TILAUSAJOMARKKINOILLA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.
        Ja top dog, omistaja.
        Nyt ei kyllä kaadu johtajien puutteeseen tämä rynnistys.
        Maltan tuskin odottaa huikeaa menestystä OULUN TILAUSAJOMARKKINOILLA!

        Ihmettelen vaan, että millä kalustollahan Savonlinja meinaa Oulussa rynnistää markkinoille?
        Tilausajoautoja ei ole, 2016 vuoden Interlinkit taitavat olla uusimpia ja nekin on loppuunajettuja ostoliikenteissä vai onko nämäkin jo myyty?
        Saipan nimikkobussina näyttää olevan Fibusin toista miljoonaa kilometriä raatanut 10-vuotias Volvo; vuokratuilla pommeillako Oulussakin yritetään?
        Surullista, mutta tyypillistä markkinoille tuloa. Markkinoinnille on annettu valtuudet tehdä kauppaa mahdollisimman paljon, eikä markkinoijat ymmärrä mitä työkaluja suorittavalla portaalla on käytettävissä.

        Tilausajoautojen keski-ikä koko maan mittakaavassa on n. 15 vuotta, joten siinä mielessä kalusto on aivan käypäistä tehtäväänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laurin eräs oppi oli ettei bisneksen tarvitse aina tuottaa voittoa

        "Laurin eräs oppi oli ettei bisneksen tarvitse aina tuottaa voittoa"
        Ilmankos Laurille tuli äkkilähtö.
        Nykyinen toimitusjohtaja sanoo, että jokaisen reitin on oltava kannattava, vaikka kaikki reitin vuorot eivät olisikaan kannattavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilausajoautojen keski-ikä koko maan mittakaavassa on n. 15 vuotta, joten siinä mielessä kalusto on aivan käypäistä tehtäväänsä.

        Varsin siistiä on Savonlinjan kalusto verrattuna moneen tilausajoliikennöitsijään, joiden kalusto on vuosituhannen alkuvuosilta. Kannattaa myös huomata, että tilausliikenne on niin kilpailtua ja osittain harmaan talouden vallassa, että uusilla autoilla ei kerta kaikkiaan voi menestyä.

        No mutta silloinhan asia on kunnossa ja latu auki Savonlinjan nousulle uudeksi Lehtimäen Liikenteeksi tilausajomarkkinoilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsin siistiä on Savonlinjan kalusto verrattuna moneen tilausajoliikennöitsijään, joiden kalusto on vuosituhannen alkuvuosilta. Kannattaa myös huomata, että tilausliikenne on niin kilpailtua ja osittain harmaan talouden vallassa, että uusilla autoilla ei kerta kaikkiaan voi menestyä.

        On siinä Savonlinjalla sellainen este menestymiseen tilausajobisneksessä, että kuten edellä kirjoittanut mainitsee harmaan talouden, niin se on juuri harmaata siellä palkkapuolella.
        Savonlinja on aina maksanut palkkaa suoraselkäisesti työehtosopimusten mukaan ja
        kun moni kilpailija luistaa noista ehdoista, ollaan varsin heikoilla.
        Tilaajavastuu? Ei sellaista ole oikeassa elämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän kuitenkin vielä lisäyksenä positiivista asiaa Savonlinjasta.
        Yhtiö on ottanut asemiaan takaisin Kuopiossa, Savonlinnan, Lappeenranta/Imatra seudulla sekä Kouvolassa.
        Jotenkin tuntuu, että siellä on positiivinen tekemisen meininki ja uutta henkeä puhalletaan kovia kokeneeseen vanhaan jättiläiseen.
        Yhtiön kotipaikka on muuten vaihtunut näköjään Mikkelistä Lappeenrantaan.
        Ovatko nämä uudet touhut taloudellisesti kannattavia, sen näyttää aika.

        Otetaan hinnalla linjoja ja ajetaan sopimuksen vastaisella kalustolla voitettuja linjoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otetaan hinnalla linjoja ja ajetaan sopimuksen vastaisella kalustolla voitettuja linjoja.

        On siis Laurin opit otettu sielläkin käyttöön? Näin toimivat mm. Koivisto ja Valkeakosken Liikenne.

    • Anonyymi

      Lauri pilasi alan maineen

    • Anonyymi

      ON AIVAN SAMA KULKEEKO KYYTISSÄ KETÄÄN VAI EI, JOUKKOLIIKENNE ON EU TUEN ALAISTA LIIKENNÖINTIÄ.

      • Anonyymi

        Lauri pilasi alan maineen

    • Anonyymi

      Ei pärjää Nobinalle.
      Lisää ois ollut keskustelua aiheesta perjantaina Pikkulinnussa Kontulassa, mutta eipä ketään tissiposkea näkynyt.

      Parta Jugi

      • Anonyymi

        Savonlinjalla on asiantuntemusta, johtajia kuin pipoa, mutta kukaan ei ehdi tarkistamaan nettisivuja:
        Autot on varusteltu isoilla 77 kW akuilla,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Savonlinjalla on asiantuntemusta, johtajia kuin pipoa, mutta kukaan ei ehdi tarkistamaan nettisivuja:
        Autot on varusteltu isoilla 77 kW akuilla,

        Onkohan Savonlinjalla enää omia korjaamoja vai onko kaikki ulkoistettu kaupallisille korjaamoille? Ja onko tuolla johtajaryhmällä mitään asiantuntemusta kalusto/korjaamoasioihin? Onko omistaja, liikenneneuvos, kuinka hyvin ajan tasalla?
        Ei ehkä hänen iässään ole, mutta onko toimivan johdon ja suorituspuolen välinen kuilu niin suuri, että langat eivät pysy enää käsissä?

        Pahasti, pahasti hukassa ovat...

        Sukuoikeuden laulu:

        Mistä tunnet sä sukuoikeuden?
        Onko oikea sulle se?
        Anna bisnekses selvittää,
        kassas kuink' pörhistää.
        Ja jos silloin kun rahastat,
        vain asiakkaas OoBeelle karkotat,
        sukuoikeutes surkee on,
        unhottukoon, onneton!

    • Anonyymi

      Tulipahan oltua vuonna 1970 kouvolassa Kossilan Liikenteen
      bussihallissa töissä korkea-arvoisena autonpesijänä.
      Omistajana oli silloin Seppo Kossila ja veljensä diesel asentajana.

      Pahin pesuhalliin ajettava oli numero 4 Leyland Leopard.
      Minua neuvottiin että pyöritä vaihdekeppillä ympyrää ja sitten
      heitä se johonkin suuntaan niin joku vaihde on päällä.

      Onnistuin saamaan jonkun isomman vaihteen silmään ja Leopard
      loikkasi kiihdyttäen vauhtiaan kohti pesuhalleja ja kun onnistuin melkein saamaan sen ehjänä pesuharjojen välistä halliin niin onnistuin vielä pysäyttämään Leopardin
      kahdeksan senttiä ennen takaseinää.

      No ei siinä mitään, vasen sivupeili jäi roikkumaan ovipielen pesuharjaan ja perän paripyöristä toinen oli kokonaan rasvamontussa ja toisesta reilusti yli puolet.

      -Perkele perkle, ei tuu mitään kuului kun Seppo kiirehti paikalle ja kysyi, "Minkähelvetintakiasaatana et vetänyt käsikaasua pois kun se oli käännetty täysille"?

      - Ööö... Ai mikä se käsikaasu on?
      No, selvisihän sekin sitten minullekin että jalkakaasujen
      lisäksi oli busseissa käsikaasujakin.
      Seppo Kossila oli hyvä mies mutta seikkailunhalu veti minut
      maailman merille seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

      Vielä kesällä näkyi kuitenkin Kossilan tallit vielä olevan paikoillaan ja bussitoimintakin alueella jatkuu.

      • Anonyymi

        Leylandit oli karmeita vehkeitä. Kylmät väreet menee kun vaan näkee semmosen museoitunakin!

    • Anonyymi

      Luulin jo Savonlinjan uuden nousun alkaneen, mutta luulin ehkä väärin.
      Luin JLF-palstalta, että Savonlinja on joutunut myymään lähes omistukseensa tulleet Interlinkit ( 10-11 kpl) Fibusille ja sitten vuokraamaan ne takaisin.
      Eli ei ole ollut rahaa maksaa viimeistä/viimeisiä eriä, vaan on jouduttu rahoittamaan ne uudelleen.
      Surullista ja masentavaa.
      Jostain kuulin, että kalusto alkaa olla pian enimmäkseen Fibusilta vuokrattua 1,5-2 miljoonaa ajettua kotteroa.
      Viimeinenkin Honkanen on saanut lähteä yhtiön hallituksesta, että kukahan tuota firmaa nykyään ohjailee? Voihan omistaja toki kutsua hallituksen koolle ja tehdä päätöksiä, mutta kukahan tuossa on oikeasti omistaja?

      • Anonyymi

        Hallintomammutin pääkin on jo vajoamassa suon, jonne Lauri sen ajoi, pinnan alle. Kyllä tuonkin ex-dinosauruksen entisaikainen menestys perustui yksinomaan sukuoikeuksiin. Kun etuoikeutettu asema on poissa, mitään ei osata. Pelkkää säälittävää räpiköintiä vain.

      • Anonyymi

        Kalustosta luopumiseen ja takaisinvuokraukseen syyt voivat olla aivan muitakin kuin rahapula. Savonlinjan kalusto on kohtalaisen hyvää jos verrataan esim. Koiviston romuihin.

        Toki voi olla montakin syytä, mutta kyllä tuo lemahtaa likviditeettiongelmasta, tilapäisestä varmaankin.
        Onko yksi ja järjellinen syy, että yhtiö liikenteen haalimisessa päätynyt erittäin lyhyisiin ostosopimuksiin? Vähän kuitenkin ounastelen, että tuollainen bussien vuokraaminen autojobbarilta ei ole kovin edullista.
        Myydyn Turun toiminnan korvaaminen taitaa olla aika kova urakka.

        Ensi kesänä Savonlinjalta taitaa loppua HSL-liikennekin kokonaan ja pääkaupunkiseudun toiminnot loppuvat.
        Yhtiön toiminta supistuu aika pieneksi, kun suurimmat, Turku ja Helsinki, ovat pois liikevaihdosta.
        Tosin hevosmiesten tietotoimistohan on kertonut, että HSL-liikenne tekee joka vuosi tappiota miljoonan jos ei enemmänkin.
        Saa nähdä miten sopeuttaminen suuresta yhtiöstä keskikokoiseksi sujuu.
        Se ei aina ole ihan helppoa eikä mene excelin mukaan.

        Jos katsomme viimeistä 10-20 vuotta taaksepäin niin mitä muuta Savonlinja on tehnyt kuin virheitä? Eiköhän kyse ole enää lähinnä siitä, saavutetaanko 100 vuoden merkkipaalu, jonka jäljeen nopeasti valot off?

        OB sai 10 vuodessa paljon enemmän aikaan kuin SL 100 vuodessa. OB:stä voitaisiin kirjoittaa paksu historiikki jo ensimmäisten 10 vuoden osalta.

        Olet oikeassa, kirjoitettavaa ob:n hoippuvasta horjunnasta tosiaankin riittäisi. Ajautuminen kriisistä toiseen, konkurssin välttäminen moneen kertaan ulkopuolisella tuella. Ajautuminen Koiviston syliin, toimi joka lopulta aiheutti Koiviston itsenäisenuran päättymisen. Monia on vaiheita, tällä idioottimaisella toiminnallaan ja kyvyttömällä johdolla ob on lisäksi ajanut koko toimialan alamäkeen. Alkuperäisestä ob:sta ei ole jäljellä mitään muuta kuin punainen väri.

        Onnibussin suuruus käynnistyi varsinaisesti Jyväskylän jättipotista. Silloin Souter vakuuttui. Silloin kaikki paronit tajusivat että nyt on tosi kyseessä! Bye bye sukuoikeudet! Bye bye!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensi kesänä Savonlinjalta taitaa loppua HSL-liikennekin kokonaan ja pääkaupunkiseudun toiminnot loppuvat.
        Yhtiön toiminta supistuu aika pieneksi, kun suurimmat, Turku ja Helsinki, ovat pois liikevaihdosta.
        Tosin hevosmiesten tietotoimistohan on kertonut, että HSL-liikenne tekee joka vuosi tappiota miljoonan jos ei enemmänkin.
        Saa nähdä miten sopeuttaminen suuresta yhtiöstä keskikokoiseksi sujuu.
        Se ei aina ole ihan helppoa eikä mene excelin mukaan.

        "Ensi kesänä Savonlinjalta taitaa loppua HSL-liikennekin kokonaan ja pääkaupunkiseudun toiminnot loppuvat.
        Yhtiön toiminta supistuu aika pieneksi, kun suurimmat, Turku ja Helsinki, ovat pois liikevaihdosta."
        Tuohon vielä lisätään se, että ensi kesänä taitaa olla katkolla koko Pohjois- ja Etelä-Karjalan ostoliikenne, josta on ehkä osaansa hamuamassa muuan tamperelainenkin yhtiö.
        Tuon ostoliikenteen lisäksi SL:lla on 8 auton liikenne Savonlinnassa, olikohan 17 autoa Lappeenrannassa ja Joensuu-Kuopio-reitin markkinaehtoisessa liikenteessä ehkä 5-6 autoa.
        Tuota taustaa vasten tuntuu yhtiön hallinossa olevan paljon pomoja, esimerkiksi neljä liikennejohtajaa. No, tarviihan joka toimipaikka johtajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos katsomme viimeistä 10-20 vuotta taaksepäin niin mitä muuta Savonlinja on tehnyt kuin virheitä? Eiköhän kyse ole enää lähinnä siitä, saavutetaanko 100 vuoden merkkipaalu, jonka jäljeen nopeasti valot off?

        "Jos katsomme viimeistä 10-20 vuotta taaksepäin niin mitä muuta Savonlinja on tehnyt kuin virheitä?"
        Kuten sanotaan, jälkiviisaus on sitä suurinta viisautta. Sitä voi osoittaa kuka tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos katsomme viimeistä 10-20 vuotta taaksepäin niin mitä muuta Savonlinja on tehnyt kuin virheitä?"
        Kuten sanotaan, jälkiviisaus on sitä suurinta viisautta. Sitä voi osoittaa kuka tahansa.

        Mutta Laurin nerous loistaa kuuhun saakka.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylevä näky viime kesältä:

        http://vaunut.org/kuva/163530

        Upea kuva! Minä taasen näin Laurin komean junan kesällä Nokialla. Juuri kun astuin ulos Koiviston Auton ylellisestä sähköbussista Nokian asemalla, näin Fenniarailin pitkän junan porhaltamassa korskeasti Nokian aseman ohitse. Ehdin juuri kumartamaan junalle. Väkevä YLISTYS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnibussin suuruus käynnistyi varsinaisesti Jyväskylän jättipotista. Silloin Souter vakuuttui. Silloin kaikki paronit tajusivat että nyt on tosi kyseessä! Bye bye sukuoikeudet! Bye bye!

        Kuinkas monta päivää onnibus sitä Jyväskylän paikkuria ajoikaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas monta päivää onnibus sitä Jyväskylän paikkuria ajoikaan?

        Se on merkityksetöntä. Pointti oli siinä että paronit meni polvilleen kauhusta Jyväskylän jysäyksestä ja Onnibus lähti sellaiseen rakettilentoon että jos Suomesta joskus tehdään kuumatkoja, ne ovat varmaankin OnniRocketin operoimia alkaen 1e+1e varausmaksu / suunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on merkityksetöntä. Pointti oli siinä että paronit meni polvilleen kauhusta Jyväskylän jysäyksestä ja Onnibus lähti sellaiseen rakettilentoon että jos Suomesta joskus tehdään kuumatkoja, ne ovat varmaankin OnniRocketin operoimia alkaen 1e 1e varausmaksu / suunta.

        Kuinka ylellistä olisikaan matkustaa Kuuhun punaisella avaruussukkulalla! Olisikohan laukaisupaikka Sarankulmassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on merkityksetöntä. Pointti oli siinä että paronit meni polvilleen kauhusta Jyväskylän jysäyksestä ja Onnibus lähti sellaiseen rakettilentoon että jos Suomesta joskus tehdään kuumatkoja, ne ovat varmaankin OnniRocketin operoimia alkaen 1e 1e varausmaksu / suunta.

        "Se on merkityksetöntä. Pointti oli siinä että ".
        Tampereella eräs P.J. toteutti saman kuin Möttö Jyväskylässä, eli otti samalla keinolla, raskaasti tappiollisesti ison määrän liikennettä, ja myi sen sitten Koivistolle.
        Tuo toteutui niin ovelasti, että pyhä Laurikaan ei sitä huomannut ennen kuin oli myöhäistä.
        Tuon seurauksena tuli rakettimainen lähtö propsinkuljettajaksi

        Jos joku hullu tekee raskaasti tappiollisen tarjouksen, niin miksi ihmeessä joku pelästyisi siitä kuoliaaksi? Aika erikoinen selitys lyhyen Onnibus-historian ehkä noloimmalle tapahtumalle. No, toinen hölmö, eli Koivisto pelasti tälläkin kertaa. Mitenkähän olisi historia mennyt, jos kukaan ei olisi korvaansa lotkauttanut, vaan Onnibus olisi saanut rauhassa yrittää hoitaa liikennettä siinä kuitenkaan onnistumatta?

        Tampereen tapauksessa Lauri kyllä tiesi, mitä oli ostamassa. Hän "unohti" kertoa totuuden sille taholle, joka kaupan rahoitti. Kun totuus selvisi ostajalle, tapahtui Laurille se mikä oli ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa. Jälkiviisaasti voidaan spekuloida, että jos ostaja olisi tiennyt aikaisemmin totuuden Laurista, moni asia olisi mennyt toisin.

        "Tampereen tapauksessa Lauri kyllä tiesi, mitä oli ostamassa."
        Omien sanojensa mukaan hän ei tiennyt, että työehtosopimuksen mukaan tuli pakko palkata 17 kuljettajaa enemmän, ,mitä voittaneessa tarjouksessa oli laskettu. Tuosta tulee joka sopimusvuodelle yli miljoonan euron lisämeno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku hullu tekee raskaasti tappiollisen tarjouksen, niin miksi ihmeessä joku pelästyisi siitä kuoliaaksi? Aika erikoinen selitys lyhyen Onnibus-historian ehkä noloimmalle tapahtumalle. No, toinen hölmö, eli Koivisto pelasti tälläkin kertaa. Mitenkähän olisi historia mennyt, jos kukaan ei olisi korvaansa lotkauttanut, vaan Onnibus olisi saanut rauhassa yrittää hoitaa liikennettä siinä kuitenkaan onnistumatta?

        Onnibussin räpiköinti olisi loppunut siihen paikkaan. Koivistonkin kannalta olisi ollut paljon parempi, jos eivät olisi lähteneet tyhjätaskuja pelastamaan. Voidaankin todeta, että tästä alkoi tapahtumaketju, joka johti lopulta koko Koivisto-konsernin romahdukseen ja pääomasijoittajan hoteisiin ajautumiseen. Tältä olisi vältytty siinäkin tapauksessa, jos Koivisto ei olisi ostanut Onnibussia juuri ennen koronan alkua. Itsenäinen Onnibus olisi ajautunut hyvin nopeasti vararikkoon ja koko maan joukkoliikenteen tilanne olisi tälläkin hetkellä paljon nykyistä parempi. Voidaan siis todeta Koiviston tehneen roppakaupalla huonoja valintoja.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Upea kuva! Minä taasen näin Laurin komean junan kesällä Nokialla. Juuri kun astuin ulos Koiviston Auton ylellisestä sähköbussista Nokian asemalla, näin Fenniarailin pitkän junan porhaltamassa korskeasti Nokian aseman ohitse. Ehdin juuri kumartamaan junalle. Väkevä YLISTYS!

        "Upea kuva! Minä taasen näin Laurin komean junan kesällä Nokialla. Juuri kun astuin ulos Koiviston Auton ylellisestä sähköbussista Nokian asemalla"

        Paljon ehtii vettä virrata Emäkoskesta, ennen kuin Huitisten reitillä nähdään ylellisiä autoja, ainakaan Koivistolla.

    • Anonyymi

      Viime kesänä Savonlinja ryki tyhjiä oopperajuhlaraatoja Helsingistä Savonlinnaan. Valveutunut juhlakansahan meni oopperajuhlille toki Onnibus-mielisten liikennöitsijöiden kyydissä mutta Savonlinjalla tätä ei (eikä paljon muutakaan) tajuttu. Tämä farssi on kuin pienoiskuva koko Savonlinjan "uudesta tulemisesta".

      • Anonyymi

        Tuo oopperakuljetus oli kyllä melekoosen erikoinen ajatus. Saivatkohan koko kesänä edes yhteensä Sprinter-kuormaa?
        Koko idea oli suoraan 80-luvulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oopperakuljetus oli kyllä melekoosen erikoinen ajatus. Saivatkohan koko kesänä edes yhteensä Sprinter-kuormaa?
        Koko idea oli suoraan 80-luvulta.

        No ne kerrat kun minä näin (1 kerran Savonlinnassa, 3 kertaa Helsingissä) niin bussissa oli 0-2 matkustajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oopperakuljetus oli kyllä melekoosen erikoinen ajatus. Saivatkohan koko kesänä edes yhteensä Sprinter-kuormaa?
        Koko idea oli suoraan 80-luvulta.

        "Koko idea oli suoraan 80-luvulta"

        Se oli ihanaa (sukuoikeus)aikaa. Ehkä Savonlinja halusikin fiilistellä nostalgialla, onhan peli joka tapauksessa jo menetetty ja viimeistään 100-v. juhlien jälkeen viimeinen sammuttaa valot.

    • Anonyymi

      Tervetuloa rav Pikkulintuun tänään perjantaina klo 18 jälkeen, niin voidaan turista enemmänkin.
      Helbheikki

    • Anonyymi

      Siis mitä ihmettä? Juttelin eilen muutaman Savonlinjan kuskin kanssa ja selvisi, että Savonlinjalla on jopa kymmeniä vuokrabusseja Fibusilta??? Yksittäisiin ajoihinkin ajatetaan vuokrabussit Oulusta tai mistä lie? Onkohan siellä järkituikku sammunut lopullisesti? En ole koskaan vuokrannut bussia, mutta olettaisin tuollaisen toiminnan olevan taloudellisesti kannattamatonta. Ehkä olen väärässä.
      Onkohan Savonlinjalla enää 200 autoakaan liikenteessä, omia ja vuokrattuja?

      • Anonyymi

        Savonlinhan järjen valo on ollut sammuneena suonsilmäkkeessä jo kauan. Väkevä YLISTYS Laurille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Savonlinhan järjen valo on ollut sammuneena suonsilmäkkeessä jo kauan. Väkevä YLISTYS Laurille!

        Varsinaisesti Tamponilla ei ollut juurikaan tekemistä Savonlinjan kaukoliikenteen alasajamisessa. Kyse oli silloisen ja taitaapa sama johto olla edelleenkin, vääristä valinnoista ja ylireagoinneista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinaisesti Tamponilla ei ollut juurikaan tekemistä Savonlinjan kaukoliikenteen alasajamisessa. Kyse oli silloisen ja taitaapa sama johto olla edelleenkin, vääristä valinnoista ja ylireagoinneista.

        Ihan sama kaikilla paroneilla. Heillä oli kaikki eväät menestyä Onnibussia vastaan mutta kyvyttömyys, väärät ratkaisut, ylireagoinnit, alkoholisoitumiset ym. ajoivat heidät suohon. Ei auttanut vaikka Lauri jopa auliisti ja avoimesti jakoi neuvojaan paroneille. Ne ylimielisesti tyrmättiin ja nyt ovat paronifirmat suossa. KA/Onnibus kukoistaa ja Laurin ura on valtavassa nosteessa. Onko seuraavaksi VR suossa?

    • Anonyymi

      "Savonlinhan järjen valo on ollut sammuneena suonsilmäkkeessä jo kauan. Väkevä YLISTYS Laurille!"

      Ylistetään Lauria. Lauri on tänään Suuri Johtaja Suomen henkilöliikenteessä. Tuskin, kun hän luopuu Johtajuudesta, löytyy seuraajaa, ja joukkoliikenne loppuu.

      • Anonyymi

        Kun Lauri tuli, tuli järjen valo.
        Kun Lauri lähtee, järjen valo jää.

        (Tuntematon joukkoliikennefilosofi)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Lauri tuli, tuli järjen valo.
        Kun Lauri lähtee, järjen valo jää.

        (Tuntematon joukkoliikennefilosofi)

        Oi, Lauri, luoksein jää, jo ilta on.
        Ja kadonnut on valo auringon.
        Sen valon tieltä varjot häviää.
        Vain sinä, Lauri, sinä luoksein jää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oi, Lauri, luoksein jää, jo ilta on.
        Ja kadonnut on valo auringon.
        Sen valon tieltä varjot häviää.
        Vain sinä, Lauri, sinä luoksein jää.

        Sä Lauri suuri, kaunoinen. Oot turva sekä takuu oikeuden.
        Sun mahtis voittaa aina pahuuden.
        Oot suuri suoja työn ja rakkauden. Rakkauden.

        Sun jalkais juureen jälleen polvistun. Ja pyydän kaitsentaasi sun.
        Et saisin johdatuksen, menestyksen.
        Oot suuri suoja rehdin bisneksen. Bisneksen.

      • Anonyymi

        Pyysikö paroonit anteeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyysikö paroonit anteeksi?

        Vain yksi pyysi ja pelastui.
        Muut eivät ja ovatkin nyt suossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain yksi pyysi ja pelastui.
        Muut eivät ja ovatkin nyt suossa.

        Pelastui pakotettuna myymään firmansa? Firmassa oli pitkästi yli 1000 bussia ja monta melkoisen hyvää varikkoa yms. ja myydessään saivat n. 20000 euroa/bussi.
        Ehkä se sitten oli nerokas kauppa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Lauri tuli, tuli järjen valo.
        Kun Lauri lähtee, järjen valo jää.

        (Tuntematon joukkoliikennefilosofi)

        "Kun Lauri tuli, tuli järjen valo.
        Kun Lauri lähtee, järjen valo jää.
        (Tuntematon joukkoliikennefilosofi)

        Korjattakoon nyt, ettei keneltäkään totuus unohtuisi.
        Kun Lauri lähti, joutui lähtemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun Lauri tuli, tuli järjen valo.
        Kun Lauri lähtee, järjen valo jää.
        (Tuntematon joukkoliikennefilosofi)

        Korjattakoon nyt, ettei keneltäkään totuus unohtuisi.
        Kun Lauri lähti, joutui lähtemään.

        "KA/Onnibus kukoistaa ja Laurin ura on valtavassa nosteessa."

        Missähän tuo valtava noste näkyy? Jos pariin vuoteen ei Fenniarailin tulos ole selvästi plussalla, saattaa taas olla kengän kuva persauksessa. Lauriuskovainen taas todistaa, että nero lähti etsimään uusia haasteita.

    • Anonyymi

      Putinin kannattaisi palkata Lauri. Sitten soluttaisi sen Ukrainaan kenraaliksi. Ja a vot. Ukraina häviäisi sodan alle viikossa.

      MUAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAA
      BUOOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOOOOO

    • Anonyymi

      Savonlinjan suossarypeminen näyttää perustuvan enää pelkkään kermankuorintaan. Ns. Suomireittien liikennettä hoidetaan vain joulusesonkina eikä silloinkaan suinkaan joka päivä. Onnibussilla on oikeasti koko maan kattavat Suomireitit ja niillä liikennöidään armotta joka päivä. Kyytiin pääsee muutamalla killingillä. Onnibus on YLISTETTY liikennöitsijä! Savonlinja on suossa!

      • Anonyymi

        Näkyy Lpr-Jkl loppuvan kans kokonaan vuoden lopus

        Uutisvalikos sentään näky olevan johtajien ja liikennepääliköitten blogeja ja haastatteluita, niistähän noilla ei pulaa oo :)

      • Anonyymi

        Mikä on savonlinja enään? Vitsilläkö ne sitä enään vetää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy Lpr-Jkl loppuvan kans kokonaan vuoden lopus

        Uutisvalikos sentään näky olevan johtajien ja liikennepääliköitten blogeja ja haastatteluita, niistähän noilla ei pulaa oo :)

        Tottahan liikennejohtajia tarvitaan. Joensuu on suurin yksikkö, jossa todella on johtaja paikallaan. Lappeenrannassa lienee parikymmentä auto, jotka tarvitsevat johtajan.
        Savonlinnan kahdeksan autoa myös.
        Neljäs johtaja tarvitaan lopettamaan HSL-liikenne ensi vuonna.

        Eteläiseen Suomeenhan tarvitaan uusi johtaja jonnekin Nummi-Pusulaan, eikös yhtiö voittanut sieltä jonkin ely-kohteen.
        Ja pitäähän Mikkelissä ja Kuopiossa olla johtajia, Kuopiohan taitaa nykyisin olla jo isohko yksikkö. Ja entäs taksiliiketoiminta ja säiliöautot?

        Onhan siellä 11 auton ajot Kuopion toimivalta-alueella, ja muutama auto Joensuu-Kuopio-välillä.

        Täytyyhän siellä olla paljon enemmän autoja ja ajoja?? Kouluajoissa ja palveluliikenteessä on varmaan melkein 20 autoa ellei enemmänkin.
        Tilausajoissa facebookin mukaan myös runsaasti autoja,

    • Anonyymi

      Savonlinja alka ajelemaan vanhan nummi pusulan kunnan alueella (nyk lohjaa) jotain koululaisvuoroa, sinne lienee liikennnejohtaja tarvitaan ja samalla joku juitsari ja muutama sohvalla istuskelija jotta on joutoväkeä mahdollisimman paljon. Jaa kukas siellä sitä yht vuoroa ajaa..no joku armeijan kapiainen käy heittämässä keikkaa kun maastoleirien välissä kerkiää, tätähän tuo savonkumin touhu ollut vuosikymmeniä...

      • Anonyymi

        Ja ainahan johtajan voi palkata muuten vaankin. Eihän hänellä mitään autoja tarvitse olla johdettavanaan. Voisi olla vaikka Föli-liikenteen muistelujohtaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ainahan johtajan voi palkata muuten vaankin. Eihän hänellä mitään autoja tarvitse olla johdettavanaan. Voisi olla vaikka Föli-liikenteen muistelujohtaja?

        Mikä se sellainen Föli-liikenteen muistelujohtaja on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se sellainen Föli-liikenteen muistelujohtaja on?

        Semmoinen voisi esimerkiksi kirjoituttaa historiikin Savonlinjan Turun vuosista. Ja sitten luennoida sitä firman työntekijöille. Tai muuta vastaavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Semmoinen voisi esimerkiksi kirjoituttaa historiikin Savonlinjan Turun vuosista. Ja sitten luennoida sitä firman työntekijöille. Tai muuta vastaavaa.

        Turun yksikköhän taisi tuoda Savonlinjalle varsin mukavasti voittoa vuosien varrella.
        Oliko se hyvä tuloskunto liikaa Savonlinjan silloiselle uudelle johdolle? Typerää, mutta voisi olla todennäköistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turun yksikköhän taisi tuoda Savonlinjalle varsin mukavasti voittoa vuosien varrella.
        Oliko se hyvä tuloskunto liikaa Savonlinjan silloiselle uudelle johdolle? Typerää, mutta voisi olla todennäköistä.

        Ehkä siellä oltihin liian omapäisiä? Siis tehtiin asioita oikein eli vastoin yhtiön johdon määräyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turun yksikköhän taisi tuoda Savonlinjalle varsin mukavasti voittoa vuosien varrella.
        Oliko se hyvä tuloskunto liikaa Savonlinjan silloiselle uudelle johdolle? Typerää, mutta voisi olla todennäköistä.

        Turun-tarina alkoi neuvoksen ollessa vielä toimitusjohtajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turun-tarina alkoi neuvoksen ollessa vielä toimitusjohtajana.

        Se oli sitä aikaa kun talossa oli Johtaja joka ymmärsi miten bisnestä hoidetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli sitä aikaa kun talossa oli Johtaja joka ymmärsi miten bisnestä hoidetaan.

        Niinpä, mutta Johtaja täyttää toukokuussa 90 vuotta, ja Vainion isäntä täyttää maaliskuussa 91.

        Taitaa muuten liikenneneuvos Honkanen omistaa 100% Savonlinjan osakkeista?
        Sukupolvenvaihdos omistuksen suhteen on ollut valitettavan vaivalloista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli sitä aikaa kun talossa oli Johtaja joka ymmärsi miten bisnestä hoidetaan.

        Koiviston auto konsernikin kukoisti kun Martti oli elossa. Sen jälkeen siellä on ollut pelkkää alamäkeä

        Vahvistakaapa pohjoisen tietäjät; onko Savonlinja valloittanut merkittävän siivun Lapin turistiajoista? Jopa kymmeniä autoja ajossa? Mitä ja ihmettä???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa muuten liikenneneuvos Honkanen omistaa 100% Savonlinjan osakkeista?
        Sukupolvenvaihdos omistuksen suhteen on ollut valitettavan vaivalloista.

        "Taitaa muuten liikenneneuvos Honkanen omistaa 100% Savonlinjan osakkeista?"

        Noin muistelen, että joskus 2010 paikkeilla Leena Simpanen olisi myynyt vähemmistöosuutensa veljelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli sitä aikaa kun talossa oli Johtaja joka ymmärsi miten bisnestä hoidetaan.

        Oli myös sukuoikeudet eikä sillon tarvi johtajan osata mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli myös sukuoikeudet eikä sillon tarvi johtajan osata mitään

        Minkälaisen menestyvän bussiyhtiön johtaja ja omistaja olet? Nyt kun näitä Tamponipoikien mielikuvituksessa olevia sukuoikeuksia ei enää ole, niin nythän on tie menestykseen avoinna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvistakaapa pohjoisen tietäjät; onko Savonlinja valloittanut merkittävän siivun Lapin turistiajoista? Jopa kymmeniä autoja ajossa? Mitä ja ihmettä???

        Pitää paikkansa. En osaa sanoa onko pysyvä ilmiö vai vain hetkellinen nyt kun turisteja on paljon. Mutta täytyy sanoa, että ihan hyvin ovat hommat hoitaneet Lapissa ja kalustokin on kohtalaisen hyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää paikkansa. En osaa sanoa onko pysyvä ilmiö vai vain hetkellinen nyt kun turisteja on paljon. Mutta täytyy sanoa, että ihan hyvin ovat hommat hoitaneet Lapissa ja kalustokin on kohtalaisen hyvää.

        Tietysti on kermankuorintaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaisen menestyvän bussiyhtiön johtaja ja omistaja olet? Nyt kun näitä Tamponipoikien mielikuvituksessa olevia sukuoikeuksia ei enää ole, niin nythän on tie menestykseen avoinna.

        Höpsis! Nykyisessä terveessä ja kilpaillussa markkinassa pitää nimenomaan osata oikeesti (!), menestys ei enää tuu helpolla kellekään ja sen takia helppoheikit kuten sukuoikeusparoonit ei enää pärjääkkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää paikkansa. En osaa sanoa onko pysyvä ilmiö vai vain hetkellinen nyt kun turisteja on paljon. Mutta täytyy sanoa, että ihan hyvin ovat hommat hoitaneet Lapissa ja kalustokin on kohtalaisen hyvää.

        Ollaanpa Savonlinjasta mitä mieltä hyvänsä, niin kyllä se firma on hoitanut suorittavalla puolella aina hyvin tämmöiset tilausajokokonaisuudet.
        Kun joku iso tilausajokokonaisuus tulee, niin siihen asetetaan oikeasti resursseja ja hoidetaan hommat tyylikkäästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti on kermankuorintaa

        Kermankuorinta on monopolisoitu Onnibussille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kermankuorinta on monopolisoitu Onnibussille!

        Nuo sukuoikeusparoneista kirjoittavat ovat niitä katkeroituneita , jotka on ensimmäisenä potkaistu pellolle, kun väkeä on firmoista jouduttu vähentämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo sukuoikeusparoneista kirjoittavat ovat niitä katkeroituneita , jotka on ensimmäisenä potkaistu pellolle, kun väkeä on firmoista jouduttu vähentämään.

        Pekka ja Lauri paljastivat totuuden sukuoikeusparoneista alastomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka ja Lauri paljastivat totuuden sukuoikeusparoneista alastomana.

        Ohhoh, toivottavasti oli kesäkelit ettei Pexin ja Laten palleroiset paleltuneet.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe