Jonnan palkka ei riitä elämiseen, duunariköyhyys

Palkka ei riitä elämiseen. Molemmisa Iltapäivälehdissä vastaavat jutut. Mutta ei hätää porvarihallitus hoitaa, se lopettaa velan oton ja leikkaa 6 miljardia menoja.. silti kenenkään ei tarvitse luopua mistään itse asiassa kaikille jää enemmän rahaa käteen. Miten sen hallitus tekee siitä eivät edes vaalikeskusteluissa hiiskuneet. Mutta kansa on äänestänyt velanotolle stopin, miljardileikauksille kyllä ja nyt toivoo parempia palveluita ja parempaa sosiaaliturvaa.

Muistakaa sekin, ennen Marinin hallitusta Kokoomus oli 20 vuotta hallituksessa, koko ajan leikattiin pienituloisilta jja sosiaaliturvasta. Siitä huolimatta valtion velka kasvoi koko ajan, sillä rahat käytettiin suurituloisten veronalennuksiin! Työllisyysaste ei noussut. Marinin hallitus sentään esti yritysten kaatumisia korona-aikana, tuki kotitalouksia ja nostatti työllisyysasteen ennätyslukemiin.
25350
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Alle 2000e palkat verottomiksi. Valtio maksakoon kunnalle puuttuvan osuuden.
Pian alkaa muutoin duunarivuoto ulkomaille.

Äänestä
  • Sannan aikana tuloerot nousseet ennätykseen.

    Äänestä

Ei yhtään ydinvoimalaa. Nyt kuluttajat maksaa ja sijoittajat käärii voitot.

Äänestä

Kiitos Sanna kunnianhimoista.

Äänestä
  • Ei liity Sannann mitenkään vaan Venäjän aloittamaan hyökkäysotaan joka on nostanut hintoja kaikkialla maailmassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei liity Sannann mitenkään vaan Venäjän aloittamaan hyökkäysotaan joka on nostanut hintoja kaikkialla maailmassa.

    🤣Et ole tosissasi? Edim. kalan hinta on noussut, samoin juuston. Molempia tuodaan Ukrainasta ja Venäjältä, eikö?
    Tuotantokustannukset ovat nousseet ehkä 5 %, hinnat n. 100 %.

    Niin kauan kuin on kaltaisiani uskovaisia, hinnat pysyvät tapissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    🤣Et ole tosissasi? Edim. kalan hinta on noussut, samoin juuston. Molempia tuodaan Ukrainasta ja Venäjältä, eikö?
    Tuotantokustannukset ovat nousseet ehkä 5 %, hinnat n. 100 %.

    Niin kauan kuin on kaltaisiani uskovaisia, hinnat pysyvät tapissa.

    No miten Sanna niiden hintoja on nostanut? Sannan aikana veroaste LASKI ja eikä noita nyt muutenkaan ole erityisesti verotettu.

    Nyt odotetaan, miten se kaikista suunnattoman rikkaita tekevä oikeistohallitus tilanteen hoitaa. Tuleeko lohelle hintakatto?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei liity Sannann mitenkään vaan Venäjän aloittamaan hyökkäysotaan joka on nostanut hintoja kaikkialla maailmassa.

    Tottakai liittyy. Kun himoissaan nosti polttoaineiden veroja se siirtyi suoraan elintarvikkeiden hintoihin. Tämä oli tietysti liian vaikeaa Sannan käsittää.

    Äänestä

Sanna ajoi Jonnan köyhyyteen.

Äänestä
  • Venäjän hyökkäyssota sen teki.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Venäjän hyökkäyssota sen teki.

    Sanna ei halunnut auttaa Jonnaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sanna ei halunnut auttaa Jonnaa.

    Totta

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sanna ei halunnut auttaa Jonnaa.

    Olisiko Sannan pitänyt ottaa velkaa ja antaa rahat Jonnalle?

    Nythän Riikka ja Petteri voivat tehdä niin, ja samalla hoitaa sen kestävyysvajeen.

    Oikeiston äänestäjät taitavat uskoa vielä Pikku Kakkosen iltasatuihinkin?

    Äänestä

Ruotsissa Jonna saisi tonnin enemmän.

Äänestä

"Mutta ei hätää porvarihallitus hoitaa"

Marinin hallitus ei ainakaan hoitanut,

Äänestä
  • Keskusta vastusti kikyn lisän poistoa palkansaajilta, Purra on keskustan linjoilla.

    Äänestä

  • Persu syyttää edellistä hallitusta. Vastuu on nyt TEIDÄN, oikeisto. Näyttäkää kykynne.

    Äänestä

Onnea vaan Orpolle kun alkaa Persujen kanssa vääntämään. Persuissa on EU vastaisia ja EU myönteisiä, duunareita ja äärikapitalistiyrittäjiä joiden mielipiteet ja tavoitteet riitelevät keskenään. Oppositiossa ollessaan ääripäät ovat huutaneet omilla foorumeillaan mutta jos heidän pitää hallituksessa löytää yhteinen sävel ei tule mitään.

Taivaalta sataa vain kurjuutta porvarihallituksen toimesta.

2Äänestä
  • Puhut asiaa, jos persut on hallituksessa niin siinä vedonvälittäjille kohde -miten kauan kestää kun persut taas hajoaa.

    Äänestä

Jonna istuu pankin päällä ja tulee porvarihallitus, 1+1.

Äänestä

"palkka ei riitä elämiseen" = ei viitsi sovittaa menoja tulojen mukaan.

50 euroa riittää kuukauden ruokaan.
Samalla rahalla saa kirpparivaatteet vuodeksi.

Valinnut ylikalliin asumisen ja/tai mielistynyt tuhlailuun.

Äänestä
  • Sannakos se siellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sannakos se siellä?

    Petterin talouskoulusta köyhille tuo oli.

    Äänestä

Onneksi tuleva persuhallitus takaa että bensan, sähkön ja ruoan hinta putoaa nyt puoleen entisestä samalla kun veroja lasketaan prosenttitolkulla. Terveydenhuolto tulee täysin ilmaiseksi ja jonoja lääkäriin ei kohta ole lainkaan. Edenin paratiisi aukeaa suomalaisille.

Niin ne ainakin lupasivat vaaliteltalla kun jakoivat leipäjonolaisilta nyysittyjä leipiä.

Äänestä
  • Miten taitaa käydä kaikkien lupausten joita solkenaan antoivat ennen vaaleja? Kiky lupaukset petettiin jo ennen vaaleja niin saapas nähdä kuinka vinhaan takit alkaa kohta pyöriä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Palkka ei riitä elämiseen. Molemmisa Iltapäivälehdissä vastaavat jutut. Mutta ei hätää porvarihallitus hoitaa, se lopettaa velan oton ja leikkaa 6 miljardia menoja.. silti kenenkään ei tarvitse luopua mistään itse asiassa kaikille jää enemmän rahaa käteen. Miten sen hallitus tekee siitä eivät edes vaalikeskusteluissa hiiskuneet. Mutta kansa on äänestänyt velanotolle stopin, miljardileikauksille kyllä ja nyt toivoo parempia palveluita ja parempaa sosiaaliturvaa.

Muistakaa sekin, ennen Marinin hallitusta Kokoomus oli 20 vuotta hallituksessa, koko ajan leikattiin pienituloisilta jja sosiaaliturvasta. Siitä huolimatta valtion velka kasvoi koko ajan, sillä rahat käytettiin suurituloisten veronalennuksiin! Työllisyysaste ei noussut. Marinin hallitus sentään esti yritysten kaatumisia korona-aikana, tuki kotitalouksia ja nostatti työllisyysasteen ennätyslukemiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu