Ennustusta politiikkaan

Tuleva hallitus kok, ps, kd ja rkp. Rkp tulee saamaan kaksi -kolme ministerin paikkaa, kd yhden, ps kuusi ja kok seitsemän.

Pääministeri Orpo, puolustus-, ope ja eu-ministeri. Ps ministerit valtiovarain-, sisä- liikenne- ja kuntaministeri.

Rkp on kuninkaantekijä, hallitus ei muodostu ilman sitä. Se voi "kiristää" itselleen ylimääräisen ministeripaikan. Tai sitten ohjelmaan "kivoja" asioita.

Leikkaukset. Sipilän hallitus leikkasi neljä, nyt leikkaus kuusi mrd. Leikkauskohtena eläkeindeksi, lisäksi asumistuki ynnä sosiaaliturva ainakin.

Ansiosidonnainen työttömyysturva lyhenee 200 päivää. Työttömät velvoitetaan töihin. Jos kieltäytyy, niin ansiosidonnainen pois kokonaan.

PS vaatimuksesta leikataan kehitysavusta, maahanmuutosta, joiden kokonaistuotto on minimaalinen. Muutama ropo vrt valtion budjetiin.

Bensan verotusta ei lasketa. Yksinkertaisesti siksi, että mistä ihmeestä sitten otetaan raha "takaisin"? Tämä rassaa etenkin PS.n maaseutuosastoa.

Uusia verokohteita pitää keksiä. Listaamattomat yritykset saavat olla rauhassa, koska ne työllistävät. Jotain muuta pitää keksiä.

Seuraus: PS.n sosiaaliporukka - esim Jakomäen tyttömät - vetävät herneen nenään kahden vuoden päästä. Syynä se että kukkaro ohenee.

Samalla kuitenkin se saman mamu asuu edelleen naapurissa. Häntä kun ei voi karkoittaa, koska perustuslaki takaa turvan.

PS hajoaa. Tulee uudet vaalit, jotka muut puolueet haluavat järjestää nopeasti. Näin uusi, vieläkin oikeistolaisempi / rasistisempi PS ei ehdi kerätä rivejään.

Uusissa vaaleissa, uusi PS, jonka johtaja on Huhtasaari tai Peltokangas kannatus noin kahdeksan prosenttia. sen verran on "lapualaisia" Suomessa.

Tai hallitus ei hajoa, vaan nilkuttaa loppuun saakka. Seurauksena PS:n kannatus romahtaa ja kepu poimiin hedelmät. Kannatus lähellä 20 prosenttia.

20

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ihan turhaan sinä persuja vainoava ap addick nikkejä päivittäin vaihtelet jokaisen niistä toistaessa samat pakkomielteiset harhat ja persuvainot sinun LUOTSIN syyttäessä päivittäin milloin ketäkin somesaasteesta jonka tuotat itse."

    • "On aina yhtä vaikea ymmärtää kuinka voi olla mahdollista miten yksi rotuoppia julistava stalkkaava harhainen skitso saa estoitta terrorisoida luotsinpestin suojista kaikkia s24 palstoja 365vrk vuodessa vuodesta toiseen???"

    • Anonyymi

      "Seuraus: PS.n sosiaaliporukka - esim Jakomäen tyttömät - vetävät herneen nenään kahden vuoden päästä. Syynä se että kukkaro ohenee."

      Luuletko tosiaan, että persuja äänestäneet ymmärtäisivät tuon johtuvan siitä, että äänestivät persuja? Jakomäen porukan ajatteluelimet eivät kuule sellaiseen elämäntapamuutokseen taivu.

      "Samalla kuitenkin se saman mamu asuu edelleen naapurissa. Häntä kun ei voi karkoittaa, koska perustuslaki takaa turvan"

      Tämä samoin kuin elintason laskukin on tietenkin vihervasemmiston syytä riippumatta siitä, ovatko he hallituksessa vai eivät. Persujen kannatus vain kasvaa...

      • No kuule se näkyi suoraan siinä miten kävi Soinin johtaminen persujen. Kannatus romahti kun Sipilän hallituksen leikkaukset kävivät toteen. Silloin leikkauset olivat neljä miljardia ja nyt ne tulevat olemaan kuusi.

        Timo Soini oli saada turpaansa torikokouksessa. Ynnä itse heitteli tuoleja kun tajusi että sossuporukalta leikataan. Ei sitä suuri ennustaja tarvitse olla kun huomaan mitä tulee tapahtumaan.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule se näkyi suoraan siinä miten kävi Soinin johtaminen persujen. Kannatus romahti kun Sipilän hallituksen leikkaukset kävivät toteen. Silloin leikkauset olivat neljä miljardia ja nyt ne tulevat olemaan kuusi.

        Timo Soini oli saada turpaansa torikokouksessa. Ynnä itse heitteli tuoleja kun tajusi että sossuporukalta leikataan. Ei sitä suuri ennustaja tarvitse olla kun huomaan mitä tulee tapahtumaan.

        Toivotaan, että heräävät. Olisi kyllä pitänyt ymmärtää jo siitäkin, mitä persut puhuivat ennen vaaleja. Että jos siitä ei tajunnut, mitä on tulossa, niin heikko on kyky käsittää asioita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan, että heräävät. Olisi kyllä pitänyt ymmärtää jo siitäkin, mitä persut puhuivat ennen vaaleja. Että jos siitä ei tajunnut, mitä on tulossa, niin heikko on kyky käsittää asioita.

        Joku Jakomäen persu ajattelee niin että kun äänestää persuja ja persut on hallituksessa, niin huomenna mamut kannetaan Suomesta ulos tai siirretään ainakin keskitysleiriin. Ja sitten tästä säästyneillä rahoilla korjataan Suomen talous.

        Hei eivät tajua että mamurahat ovat kuin pieru Saharassa. Niillä rahoilla ei ole loppujen mitään merkitystä Suomen taloudelle. Ynnä mamu naapurissa asuu siellä ylihuomennakin, koska hänellä on perustuslain takaama turva.

    • Anonyymi

      Mikä hallitus tarvitsee valhetta ja vihaa !!?? Persunatseilla ei ole muuta antaa !!

      • Niin ja sitä kautta ajattelu sumenee. Mutta ministerinauton takapenkki kovasti "kiihottaa". Tyly totuus paljastuu sitten kun ensi vuoden budjetti astuu voimaan. Siihen saakka mennään näillä.

    • Anonyymi

      RKP ilmoitti jo kauan sitten ''nej tack'' hallitusyhteistyölle persujen kanssa.

      Kokkarit, PS, sekä muutama pienpuolue, vähemmistöhallitus.
      Odotettu elinikä: alhainen.

      • "Muutama pienpuolue"? Siis KD ja mikä muu? Nyt -liike? Yhteensä 100 paikkaa. Ei tule onnistumaan. Siksi toiseksi RKP ilmoitti että ei lähde PS.n JOHTAMAAN puolueeseen. Nyt PS ei johda hallitusta, vaan kokkarit.

        Lisäksi rkp:llä on nyt niin vahvat kortit että se saa varmasti omia vaatimuksiaan läpi noissa neuvotteluissa. Yksi voi olla vaikka se, että ruotsin kieli palautetaan yo-kirjoituksiin pakolliseksi aineeksi.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        "Muutama pienpuolue"? Siis KD ja mikä muu? Nyt -liike? Yhteensä 100 paikkaa. Ei tule onnistumaan. Siksi toiseksi RKP ilmoitti että ei lähde PS.n JOHTAMAAN puolueeseen. Nyt PS ei johda hallitusta, vaan kokkarit.

        Yksi on se, että PS ei ole ko. hallituksessa:)
        Jos svenskit alkaa lipsumaan, huonosti käy......

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        "Muutama pienpuolue"? Siis KD ja mikä muu? Nyt -liike? Yhteensä 100 paikkaa. Ei tule onnistumaan. Siksi toiseksi RKP ilmoitti että ei lähde PS.n JOHTAMAAN puolueeseen. Nyt PS ei johda hallitusta, vaan kokkarit.

        Lisäksi rkp:llä on nyt niin vahvat kortit että se saa varmasti omia vaatimuksiaan läpi noissa neuvotteluissa. Yksi voi olla vaikka se, että ruotsin kieli palautetaan yo-kirjoituksiin pakolliseksi aineeksi.

        ''Siksi toiseksi RKP ilmoitti että ei lähde PS.n JOHTAMAAN puolueeseen.''

        Eivät varmasti siirry PS:n jäseniksi:)))

        RKP on jo kauan sitten ilmoittanut että hallitusyhteistyö PS:n kanssa ei käy.

        Kuule kun Henriksson on sanonut näin:

        ”Jos tarkennan, sanon, että Rkp ei lähde hallitukseen, joka tekee perussuomalaista politiikkaa hän kertoo STT:n puheenjohtajahaastattelussa."

        Ja nyt hallitusta johtaa siis kokkarit, ei PS. Joten tässä mielessä RKP:llä on todella vahvat kortin käsissään. Se kautta se voi esittää omat tiukat vaatimukset. Esim vaikka sen että hallituksessa tulee olla kolme RKP-ministeriä.

        Kuuluu huonosti....

        Anna-Maja Henriksson on telkkarissa sekä sanomalehdissä todennut että PS:n kanssa ei olla hallituksessa.

    • Anonyymi

      Toivottavasti oikeistohallitus toteutuu. Oikeisto on huutanut maan olevan oikeistolainen ja haluavan oikeistolaista politiikkaa. Nyt vaan sitten hallitus pystyyn ja sitä tekemään.

      • Anonyymi

        Perskeko hallitus teki erittäin oikeistolaista politiikkaa.

        n.90% kansalaisista köyhtyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perskeko hallitus teki erittäin oikeistolaista politiikkaa.

        n.90% kansalaisista köyhtyi.

        Sipilän hallitus vasta harjoitteli.
        Persuhallitus tulee antamaan köyhille armonlaukauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilän hallitus vasta harjoitteli.
        Persuhallitus tulee antamaan köyhille armonlaukauksen.

        Kiky-kusetuksellaan persut osoittivat, ettei heidän prioriteeteissaan todellakaan ole suomalaisten duunarien etu. Puolueen suuren rikostuomittujen edustajien määrä kertoo rivienvälistä, että puolueen intressinä on jatkaa hallintarekisteri-mallin verottajansumutuslinjalla politiikassaan. Porvarihallitushan on siihen mitä oivallisin työkalu. Ja sisulaisten läsnäolo puolueessa tarjoaa mitä konkreettisimman mielenmyrkytysedustajiston taisteluunsa, ay-vihansa kiihoittamina. Tollot kun elävät yhä sisällissodan hengen aikaa, ideologiansa edestä. Päästään sairasta porukkaa.

        "On aina yhtä vaikea ymmärtää kuinka voi olla mahdollista miten yksi rotuoppia julistava stalkkaava harhainen skitso saa estoitta terrorisoida luotsinpestin suojista kaikkia s24 palstoja 365vrk vuodessa vuodesta toiseen???"

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2947
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2819
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2313
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1773
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1679
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1566
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1556
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1226
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1225
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe