Jeesus oli ristiinnaulittu
ja antanut henkensä Isän Käsiin
ja viety hautaan
keskiviikkoiltana juuri ennen
Suuren Sapatin alkua.
Naiset
seurasivat tarkoin tapahtumia.
Torstaina
he eivät voineet tehdä mitään,
mutta perjantaina tori oli auki,
ja he ostivat hyvänhajuisia yrttejä
valmistaakseen voiteen
ja voidellakseen Jeesuksen.
Lauantaina oli viikkosapatti,
mutta viikon ensimmäisen päivän
puolella aamuvarhain naiset
menivät haudalle.
Enkeli oli vierittänyt kiven
pois haudan suulta,
jotta naiset pääsevät sisään.
Jeesuksen ruumis
oli noussut haudasta
jo viikosapatin päätteeksi
lauantainehtoona
oltuaan sitä ennen haudassa
kolme yötä ja kolme päivää.
Markus kertoo kuinka
- Maria Magdaleena
- Maria, Jaakobin äiti
- Salome
olivat tulleet haudalle
ja kohdanneet enkelin,
joka näytti
Jeesuksen tyhjän haudan
ja paikan, johon Jeesus oli pantu.
Ja sitten enkeli lähettää
naiset kertomaan asiasta
Pietarille ja opetuslapsille.
Jotkut käsikirjoitukset päättyvät
Markuksen evankeliumin osalta
erittäin kummallisesti
juuri tähän kohtaan
luvun 16 jakeeseen 8.
"Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät."
(Mark 16:8)
Näinhän asia ei voi olla.
Markuksen evankeliumi
ei voi päättyä noin.
Pietari ja opetuslapset
saivat kuulla ilosanoman naisilta.
Ja olemmehan mekin
täällä maan äärissä
saaneet kuulla ilosanoman
kuoleman voittajasta
Jeesuksesta Kristuksesta.
Jo yksistään tämän tähden,
me tiedämme varmasti,
että Markuksen evankeliumi
päättyy
siten kuin se
suomennoksissakin on
eli vasta Markuksen evankeliumin
luvun 16 jakeeseen 20.
Ja näin asianlaita on myös
useimmissa käsikirjoituksissa.
Ja vasta silloin tuo jae (Mark 16:8)
saa myös järjellisen sisällön.
Rientäessään kertomaan
Pietarille ja muille opetuslapsille
ilosanoman Jeesuksen
ylösnousemuksesta,
naiset eivät kenellekään
sanoneet mitään.
Pietarin
ja muiden opetuslasten
tuli saada kuulla ensimmäisenä.
Eivätkä naiset olisi uskaltaneetkaan
kellekään muulle asiasta kertoa.
Mutta sitten jakeen 8 jälkeen
teksti jatkuu useissa käännöksissä
niin töksähtäen,
ettei se voi olla suora jatkumo
edellä jakeesta 8 lainattuun tekstiin.
"Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät.
???
Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi
Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa."
(Mark 16:8-9)
Aivan selvästi
tuosta välistä puuttuu jotakin.
Jälkimmäisessä osassahan
puhutaan Jeesuksesta
pronominilla Hän.
Joten välistä puuttuu
jokin tapahtuma,
jossa Jeesus on mukana.
Ja useissa käsikirjoituksissa
onkin tuossa välissä teksti,
joka liittää kaikki palaset yhteen
ja koko kertomuksesta
tulee järjellinen:
"Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät.
Silloin he pian kertoivat
kaikki nämä ohjeet
Pietarille ja hänen seuralaisilleen.
Sen jälkeen Jeesus itse
lähetti heidän kauttaan
idästä länteen
pyhän ja katoamattoman julistuksen
iankaikkisesta pelastuksesta.
Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi
Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa."
(Mark 16:8-9)
Nyt tuossa on selkeä
ja aivan huikea
yhtenäinen ilmoitus.
Eli Markus korostaa tuossa
aivan valtavaa ja mullistavaa
asiaa tuon ajan lukijalle.
Naiset
saivat ensimmäisenä nähdä
tyhjän haudan.
Naisille
enkeli ilmoitti ensimmäisenä
Jeesuksen nousseen ylös haudasta.
Naiset
olivat ensimmäiset lähettiläät
kertomaan ilosanomaa.
Ja lähetyskenttä oli
Pietari ja muut opetuslapset.
Ja sitten Jeesus itse ilmestyy
opetuslasten joukolle
ja lähettää idästä länteen
pyhän ja katomattoman
julistuksen iankaikkisesta pelastuksesta.
Mutta tämän jälkeen,
Markus vielä korostaa sitä,
että myöskin Jeesuksen itsensä
ilmestyminen tapahtui ensin
naiselle
eikä suinkaan miesjoukolle.
Kaikkein ensimmäiseksi
siis Jeesus ilmestyi
Maria Magdaleenalle,
josta oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa.
Maria Magdaleenalla
on tässä tuplarooli.
Ensin Maria Magdaleena
oli muiden naisten kera vienyt
opetuslapsille enkelin kehottaman viestin.
Pietari ja Johannes juoksevat haudalle.
He näkevät sen tyhjänä.
Mutta Maria Magdaleenan rakkaus
Jeesusta kohtaan oli niin syvä,
että hän tuli heidän perässään
taas haudalle
ja jäi sinne itkemään,
kun Pietari ja Johannes
poistuivat haudalta.
Ja silloin Maria Magdaleena
saa kuulla
tutun äänen.
Hän kohtaa Jeesuksen.
Ja nyt Maria Magdaleena palaa
taas opetuslasten tykö,
jotka murehtivat ja itkevät sitä,
että Jeesuksen ruumiskin on hävinnyt.
Ja Maria Magdaleena kertoo,
että nyt hän jo näkikin Jeesuksen.
Jeesus on noussut ylös.
Hän on elossa.
Sen tähden hauta on tyhjä.
Jeesuksen ylösnousemuksen todistajat
83
1088
Vastaukset
"Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi
Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa.
Tämä meni ja vei sanan niille,
jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa
ja jotka nyt murehtivat ja itkivät.
Mutta kun he kuulivat,
että hän eli
ja että Maria oli hänet nähnyt,
eivät he uskoneet."
(Mark 16:9-11)
Jeesus lähetti siis ensin
enkelin eli sanansaattajan kautta
naisjoukon
tuomaan sanoman opetuslapsille
Pietari ja Johannes
juoksevat haudalle.
Maria menee heidän jälkeensä.
Pietarin ja Johanneksen
poistuttua haudalta
Jeesus ilmestyy Marialle
ja lähettää Marian uudelleen
nyt silminnäkijänä
kertomaan ylösnousemuksesta
opetuslapsille.
Ja opetuslapset
eivät vieläkään usko.
Ja näiden kautta pitäisi julistus
pyhästä ja katoamattomasta
pelastuksesta mennä idästä länteen.
Niin uskomatonta kuin se onkin,
niin näin kuitenkin tapahtui
näiden epäuskoisimmista
epäuskoisimpien miesten kautta.
Ensin oli siis vuorossa
kolme naista
ilosanoman todistajana.
Näistä avainasemassa oli
Maria Magdaleena,
josta Jeesus oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa.
Sitten Jeesus ilmestyy
kolmelle miehelle.
Näistä avainasemassa oli Pietari,
joka oli kieltänyt
kolme kertaa Jeesuksen.
Muut kolmesta miehestä ovat
kaksi Emmauksen tien kulkijaa,
jotka tulevat kertomaan
opetuslapsijoukolle,
että Simon eli Pietari eli Keefas
on nähnyt Jeesuksen
ja he itsekin ovat
kohdanneet Jeesuksen.
"Ja sen jälkeen
hän toisenmuotoisena
ilmestyi kahdelle heistä,
heidän kävellessään,
matkalla maakylään.
Hekin menivät
ja veivät sanan toisille;
mutta nämä
eivät uskoneet heitäkään."
(Mark 16:12-13)
Ja sitten Jeesus itse ilmestyy
koko opetuslapsijoukolle,
paitsi
kaikkein epäuskoisimmalle Tuomaalle.
Hän kun tarvitsi käsinkosketeltavan
kohtaamisen Jeesuksen kanssa,
jotta uskoisi.
Olemme sitten
miten epäuskoisia tahansa,
niin Jeesus voi
synnyttää meissä uskon.
Hän kohtaa meidät
siten kuin parhaaksi näkee.
Ja silloin tapahtuu ihme.
Mutta palataan Markuksen
tallennuksen loppuosaan.
Jeesus siis ilmestyy lopulta
opetuslapsijoukolle.
"Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi."
(Mark 16:14)
Jeesus siis ensimmäiseksi nuhteli
opetuslapsijoukkoa siitä,
että he eivät olleet uskoneet
silminnäkijätodistuksia
ylösnousseesta Jeesuksesta.
Mutta sitten
käännöksissämme oleva teksti
töksähtää niin pahasti,
että jotain on selvästi
jäänyt taas pois.
"Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
???
Ja hän sanoi heille:
'Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia
kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.'"
(Mark 16:14-16)
Markus ei voinut kylmäverisesti
vain ilmoittaa
Jeesuksen ilmestyneen
keskelle ateriahetkeä
nuhtelemaan heidän epäuskoaan,
ja sitten samaan hengenvetoon
antaa lähetyskäskyn,
ja todeta, että joka ei usko,
tuomitaan kadotukseen.
Kyllä tuollaisessa hetkessä
opetuslasten ruoka
olisi jäänyt kurkkuun kiinni.
Mutta tuohon kohtaamiseen
ei sisältynyt
lähetyskäskyn antamista.
Se oli kohtaaminen,
jolla opetuslapset herätettiin eloon
tai elvytettiin ymmärtämään se,
missä nyt mennään.
Aivan samoinkuin
Emmauksen tien kulkijat
tarvitsivat saada kuulla
pitkän selvityksen
Mooseksesta alkaen,
mitä Raamattu kertoo Jeesuksesta,
tarvitsivat myös
Jeesuksen opetuslapset
briiffauksen.
Ei siis niin,
että kesken ateriaa tullut
Jeesuksen ilmestyminen ja moitesana
ja sitten käskysana lähteä liikkeelle.
Ei ollenkaan.
Tuossa tilanteessa Jeesus
ei antanut tuota lähetyskäskyä.
Sen antaminen tapahtui
vasta neljäkymmentä päivää myöhemmin.
Siis mitä tapahtui tuossa tilanteessa,
jossa Jeesus ilmestyy ensimmäisen
kerran opetuslapsijoukolle.
Se selviää taas siten,
että luemme
eräissä varhaisissa käsikirjoituksissa
oleva tekstin,
joka jälleen liittää
repaleisen tekstin
ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi,
jolla on selkeä sanoma."Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
'Tämä
laittomuuden ja uskottomuuden
aika
on Saatanan alainen,
eikä hän salli
Jumalan totuuden ja voiman
kukistaa saastaisia henkiä.
Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
He sanoivat näin Kristukselle,
ja Kristus vastasi heille:
'Saatanan valtakauden aika
on ohitse,
mutta muita pelottavia asioita
on pian tapahtuva.
Minut annettiin kuolemaan
niiden tähden,
jotka ovat tehneet syntiä,
jotta he palaisivat totuuteen
eivätkä enää syntiä tekisi
ja niin perisivät taivaan
hengellisen, turmeltumattoman
ja hengellisen
kunnian'."
(Mark 16:14)
Opetuslapset uskoivat
Jeesuksen elävän,
kun näkivät Hänet.
Kun edes opetuslapset eivät
uskoneet heidän keskuudessaan
olevien naisten todistusta,
kuinka maailma uskoisi
kalastajien todistuksen Jeesuksesta.
He olivat edelleen peloissaan,
ja viittasivat pahuuden voimiin.
Mutta Jeesus kertoo
asioiden nyt muuttuneen.
Saatanan valtakauden aika
on nyt ohitse.
Mutta se edellyttää,
että ihmiset saavat
kuulla ilosanoman Jeesuksesta.
Silloin ihmiset vapautuvat
paholaisen vallasta.
Tämän kohtaamisen jälkeen
seuraa 40 päivää pitkä aikajakso,
jonka aikana
opetuslapset monestikin
kohtasivat Jeesuksen.
Niin myös monet muut.
Jeesus näyttäytyi kerralla
jopa yli puolen tuhannen
suuruiselle ihmisjoukolle.
Ja viimeisenä päivänä maan päällä
Jeesus pitää puheen,
josta Matteus on tallentanut
opetuslapseuttamisosan,
Markus juuri sen lähetyskäskyn,
joka on jo monesti tullut esiin
Markuksen evankeliumin
viimeisessä luvussa.
Siinä on vastaus kaikkeen siihen,
mitä opetuslapset olivat
sanoneet Jeesukselle
esimerkiksi saatanan vallasta.
"Ja hän sanoi heille:
'Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia
kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan,
se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat:
minun nimessäni
he ajavat ulos riivaajia,
puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä,
ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
ei se heitä vahingoita;
he panevat kätensä sairasten päälle,
ja ne tulevat terveiksi.'
Kun nyt Herra Jeesus
oli puhunut heille,
otettiin hänet ylös taivaaseen,
ja hän istui
Jumalan oikealle puolelle.
Mutta he lähtivät
ja saarnasivat kaikkialla,
ja Herra vaikutti heidän kanssansa
ja vahvisti sanan
sitä seuraavien merkkien kautta."
(Mark 16:15-20)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817292/jahve-jumalan-poika-naulittiin-ristille- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
'Tämä
laittomuuden ja uskottomuuden
aika
on Saatanan alainen,
eikä hän salli
Jumalan totuuden ja voiman
kukistaa saastaisia henkiä.
Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
He sanoivat näin Kristukselle,
ja Kristus vastasi heille:
'Saatanan valtakauden aika
on ohitse,
mutta muita pelottavia asioita
on pian tapahtuva.
Minut annettiin kuolemaan
niiden tähden,
jotka ovat tehneet syntiä,
jotta he palaisivat totuuteen
eivätkä enää syntiä tekisi
ja niin perisivät taivaan
hengellisen, turmeltumattoman
ja hengellisen
kunnian'."
(Mark 16:14)
Opetuslapset uskoivat
Jeesuksen elävän,
kun näkivät Hänet.
Kun edes opetuslapset eivät
uskoneet heidän keskuudessaan
olevien naisten todistusta,
kuinka maailma uskoisi
kalastajien todistuksen Jeesuksesta.
He olivat edelleen peloissaan,
ja viittasivat pahuuden voimiin.
Mutta Jeesus kertoo
asioiden nyt muuttuneen.
Saatanan valtakauden aika
on nyt ohitse.
Mutta se edellyttää,
että ihmiset saavat
kuulla ilosanoman Jeesuksesta.
Silloin ihmiset vapautuvat
paholaisen vallasta.
Tämän kohtaamisen jälkeen
seuraa 40 päivää pitkä aikajakso,
jonka aikana
opetuslapset monestikin
kohtasivat Jeesuksen.
Niin myös monet muut.
Jeesus näyttäytyi kerralla
jopa yli puolen tuhannen
suuruiselle ihmisjoukolle.
Ja viimeisenä päivänä maan päällä
Jeesus pitää puheen,
josta Matteus on tallentanut
opetuslapseuttamisosan,
Markus juuri sen lähetyskäskyn,
joka on jo monesti tullut esiin
Markuksen evankeliumin
viimeisessä luvussa.
Siinä on vastaus kaikkeen siihen,
mitä opetuslapset olivat
sanoneet Jeesukselle
esimerkiksi saatanan vallasta.
"Ja hän sanoi heille:
'Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia
kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan,
se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat:
minun nimessäni
he ajavat ulos riivaajia,
puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä,
ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
ei se heitä vahingoita;
he panevat kätensä sairasten päälle,
ja ne tulevat terveiksi.'
Kun nyt Herra Jeesus
oli puhunut heille,
otettiin hänet ylös taivaaseen,
ja hän istui
Jumalan oikealle puolelle.
Mutta he lähtivät
ja saarnasivat kaikkialla,
ja Herra vaikutti heidän kanssansa
ja vahvisti sanan
sitä seuraavien merkkien kautta."
(Mark 16:15-20)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817292/jahve-jumalan-poika-naulittiin-ristilleJos tuo "ylösnousemus" olisi ollut totta ja todistettavaa niin se olisi ollut huomattava mediatapahtuma, josta löytyisi runsaasti jälkiä historiallisista lähteistä.
Nyt ainut saaga siitä on sepitetty sukupolvia tapahtuman jälkeen puhtaasti markkinointitarkoituksiin. - Anonyymi00022
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuo "ylösnousemus" olisi ollut totta ja todistettavaa niin se olisi ollut huomattava mediatapahtuma, josta löytyisi runsaasti jälkiä historiallisista lähteistä.
Nyt ainut saaga siitä on sepitetty sukupolvia tapahtuman jälkeen puhtaasti markkinointitarkoituksiin.Pilkka-sanan synonyymejä ovat mm. iva, irvailu, ilkkuminen, mollaus, parjaus, ja pilkanteko. Lisäksi voidaan käyttää sanoja: sarkasmi, naljailu, häväistys, herjaus, rienaaminen. Pilkka voi olla myös sanallista, jolloin käytetään sanoja kuten pilkallisesti, irvailevasti, ilkkuvasti.
Sitä käytetään kun halutaan vähätellä jotakuta tai saattaa ivan, naurun ta halveksunnan kohteeksi.
Tavallisesti pilkkaajia pidetään vastenmielisinä, inhottavina. Sellaisia on ollut aina. Raamatussa kerrotaan toisia pilkkaavista, ilkkuvista, ivallisesti virnuilevista, kuten esim. fariseukset ja heitä pidetään epäpuhtaina eli saastaisina,
Usein käy kuitenkin niin, että ”toisen pilkka sattuukin omaan nilkkaan”. Tavallisesti heitä inhotaan. He eivät pidä siitä, että heitä ojennetaan, mutta on välttämätöntä, että heille annetaan kuritusta, josta on hyötyä muille.
Sananl.9 ”Jos olet viisas, olet omaksi hyväksesi viisas; ja jos olet pilkkaaja, saat sinä sen yksin kestää."
Toisaalta neuvotaan Sananl.9, että ”joka pilkkaajaa ojentaa, saa itsellensä häpeän, ja häpeäpilkun se, joka jumalatonta nuhtelee. Älä nuhtele pilkkaajaa, ettei hän sinua vihaisi; nuhtele viisasta, niin hän sinua rakastaa.”
Luojan uskolliset palvelijat ovat koko historian ajan kohdanneet monenlaista epäoikeudenmukaista pilkkaa. Siksi Jeesus oli vastenmielikköjen erityinen maalitaulu maanpäällä ollessaan ja on sitä edelleen.
Jeesukselle naureskeltiin pilkalliseksi, paneteltiin juopoksi, moraalittomaksi, häntä syljettiin, hän oli pilailun, ivailun ja röyhkeän käytöksen maalitaulu. Erityisen ilkeitä olivat papit ja hallitsijat
Job haukuttiin maanrakoon, vaikka oli täysin nuhteeton. Daavidia, Elisaa, Nehemiaa ja muita pilkattiin urakalla. Hebr.11 ”Toiset ovat saaneet kokea ivailua ja ruoskimista, kahleita ja vankeutta; heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, surmattu; he ovat vaellelleet puutteenalaisina, ahdistettuina, huonosti kohdeltuina.
Myös opetuslapset olivat pilkan kohteina. Paavali mainitsi, että 18-vuotias Ismael ilvehti kieroutuneesti pilkaten 5-vuotiasta Iisak-velipuoltaan ja jatkoi Gal.4, että ”te olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli. Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi hengellisellä tavalla syntynyttä, niin pilkataan nytkin ”tietämättömien ja ei-uskovien" toimesta.
2.tim.3 ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksen yhteydessä, joutuvat vainottaviksi.”
Miten voi kestää pilkka siksi, että toimii oikein Luojan palvelijana? Jeesus tiesi, että todellisuudessa pilkka ei kohdistunut häneen vaan Luojaan, jota hän edusti. Siksi se tuntui raskaalta, koska Jeesus rakasti Isäänsä yli kaiken.
Jeesus antoi seuraajilleen mallin: ”Kun häntä herjattiin, hän ei solvannut takaisin.” Siihen viitaten Pietari neuvoi, että ”älkää maksako samalla mitalla takaisin van seuratkaa tarkoin hänen askelissaan.”
Jeremia masentui: Jer.20 ”Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. ” Mutta hän ei lannistunut, koska ymmärsi, että vääristelevä pilkka johtui siitä, että piti esillä Jumalan sanomaa ja tunsi, että Luojan voima auttoi häntä jatkamaan uskollisesti.
Joskus pilkkaa voi tulla ansaitustikin, esim. silloin, kun toimitaan tyhmästi vastoin hyviä neuvoja. Elia pilkkasi aivan aiheellisesti Baalin pappeja, jotka toimivat Luojan vastaisesti.
Samoin mm. Pslm.2 ja 9; San.1 ja 3 ennustusten mukaan, kun kansat tulevat menemään äärimmäisyyksiin Jumalan pilkkaamisessa, niin Luoja nauraa heille.
Jumala pitää heitä pilkkanaan siksi, että nuo jumalattomat röyhkimykset niittävät sitä, mitä typeryydessään ovat kylväneet vastustaessaan Luojan oikeutta olla Hallitsija ja asettaa normit oikeasta ja väärästä.
Ju.1 ”Viimeisten päivien” ominaispiirteeksi ennustettiin ”pilkkapuheineen pilkkaajat”, erityisesti sen vuoksi, että heitä korpeaa Luojan normien esillä olo, koska ”vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan.”
Raamatussa varoitetaan: Gal.6 ”Jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin pettää itsensä.
Älkää eksykö itsepetokseen: Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Joka syntisen luonteensa mukaisesti kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka henkeä varten kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää.” - Anonyymi00023
kalamos kirjoitti:
"Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
'Tämä
laittomuuden ja uskottomuuden
aika
on Saatanan alainen,
eikä hän salli
Jumalan totuuden ja voiman
kukistaa saastaisia henkiä.
Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
He sanoivat näin Kristukselle,
ja Kristus vastasi heille:
'Saatanan valtakauden aika
on ohitse,
mutta muita pelottavia asioita
on pian tapahtuva.
Minut annettiin kuolemaan
niiden tähden,
jotka ovat tehneet syntiä,
jotta he palaisivat totuuteen
eivätkä enää syntiä tekisi
ja niin perisivät taivaan
hengellisen, turmeltumattoman
ja hengellisen
kunnian'."
(Mark 16:14)
Opetuslapset uskoivat
Jeesuksen elävän,
kun näkivät Hänet.
Kun edes opetuslapset eivät
uskoneet heidän keskuudessaan
olevien naisten todistusta,
kuinka maailma uskoisi
kalastajien todistuksen Jeesuksesta.
He olivat edelleen peloissaan,
ja viittasivat pahuuden voimiin.
Mutta Jeesus kertoo
asioiden nyt muuttuneen.
Saatanan valtakauden aika
on nyt ohitse.
Mutta se edellyttää,
että ihmiset saavat
kuulla ilosanoman Jeesuksesta.
Silloin ihmiset vapautuvat
paholaisen vallasta.
Tämän kohtaamisen jälkeen
seuraa 40 päivää pitkä aikajakso,
jonka aikana
opetuslapset monestikin
kohtasivat Jeesuksen.
Niin myös monet muut.
Jeesus näyttäytyi kerralla
jopa yli puolen tuhannen
suuruiselle ihmisjoukolle.
Ja viimeisenä päivänä maan päällä
Jeesus pitää puheen,
josta Matteus on tallentanut
opetuslapseuttamisosan,
Markus juuri sen lähetyskäskyn,
joka on jo monesti tullut esiin
Markuksen evankeliumin
viimeisessä luvussa.
Siinä on vastaus kaikkeen siihen,
mitä opetuslapset olivat
sanoneet Jeesukselle
esimerkiksi saatanan vallasta.
"Ja hän sanoi heille:
'Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia
kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan,
se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat:
minun nimessäni
he ajavat ulos riivaajia,
puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä,
ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
ei se heitä vahingoita;
he panevat kätensä sairasten päälle,
ja ne tulevat terveiksi.'
Kun nyt Herra Jeesus
oli puhunut heille,
otettiin hänet ylös taivaaseen,
ja hän istui
Jumalan oikealle puolelle.
Mutta he lähtivät
ja saarnasivat kaikkialla,
ja Herra vaikutti heidän kanssansa
ja vahvisti sanan
sitä seuraavien merkkien kautta."
(Mark 16:15-20)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817292/jahve-jumalan-poika-naulittiin-ristille” Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.”
Apt 3:18 - Anonyymi00024
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuo "ylösnousemus" olisi ollut totta ja todistettavaa niin se olisi ollut huomattava mediatapahtuma, josta löytyisi runsaasti jälkiä historiallisista lähteistä.
Nyt ainut saaga siitä on sepitetty sukupolvia tapahtuman jälkeen puhtaasti markkinointitarkoituksiin.Jeesus pelastaa syntisiä vielä tänäänkin.
- Anonyymi00027
Anonyymi00023 kirjoitti:
” Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.”
Apt 3:18Jumalalle kiitos Jeesuksesta Kristuksesta! 🎚️🩸
- Anonyymi00045
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuo "ylösnousemus" olisi ollut totta ja todistettavaa niin se olisi ollut huomattava mediatapahtuma, josta löytyisi runsaasti jälkiä historiallisista lähteistä.
Nyt ainut saaga siitä on sepitetty sukupolvia tapahtuman jälkeen puhtaasti markkinointitarkoituksiin.Ylösnousemus on totta mutta joku lahko omii:)
- Anonyymi
Roskatekstiä tulee kuin koiralta kusta.
Jepjep, kalamoska oikein roiskii sitä ympäriinsä. Ripulipaskaa lentää myös seinill, yrittää vissiin nähdä tarttuuko sinne minkälainen seos.
Jospa hän tähän alle osoittaisi silminnäkijät edes jeesuksen olemassaolosta. En pidätä henkkeä, koska niitähän ei voi olla fiktiivisen hahmon kohdalla.
- Anonyymi
Kyllä Jeesus oli sitten oikeesti kova jätkä. Itte ei ole jaksanut kuin korkeintaan kolme kertaa peräkkäin:
"Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi
Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa."
(Mark 16:8-9)"Niin todellakin oli.
Yli kolmekymmentä vuotta
miehen elämää.
Eikä kertaakaan tehnyt
minkäänlaista syntiä.
Ei sanoin,
eikä ajatuksin,
teoista puhumattakaan.
Ja Hän oli niin kova jätkä,
että otti koko maailman
synnin harteilleen.
Kaikki Sinunkin
sanomisesi, ajatuksesi ja tekosi.
Ja maksoi niistä aiheutuvan
syntivelan.
Sinun velkasi on maksettu.
Sen todistaa se,
että Hän nousi ylös kuolleista.
Kuolema ei voinut Häntä pidättää,
koska Hän itse oli synnitön.
Ja nyt Hän tarjoaa
revanssia Sinulle,
joka et niin kova jätkä ole.
Hän vapauttaa Sinut
syntikahleista.
Saat elää vapaana
kaksimielisistä jutuista,
mielen sitovista ajatuksista
ja arvottomista teoista.
Hän ei Sinua tuomitse,
vaan sanoo Sinulle:
"mene,
äläkä tästedes enää syntiä tee"
(Joh 8:11)
- Anonyymi
Kiitos Herra!!
Ylistys ja Jylistys!
Aamen! Markus 16 siis menee
kokonaisuudessaan näin:
______________
Ja kun sapatti oli ohi,
ostivat Maria Magdaleena
ja Maria, Jaakobin äiti,
ja Salome
hyvänhajuisia yrttejä
mennäkseen voitelemaan häntä.
Ja viikon ensimmäisenä päivänä
he tulivat haudalle ani varhain,
auringon noustessa.
Ja he sanoivat toisilleen:
"Kuka meille vierittää kiven
hautakammion ovelta?"
Ja katsahtaessaan ylös
he näkivät kiven poisvieritetyksi;
se oli näet hyvin suuri.
Ja mentyään hautakammion sisään
he näkivät nuorukaisen
istuvan oikealla puolella,
puettuna pitkään,
valkeaan vaatteeseen;
ja he peljästyivät suuresti.
Mutta hän sanoi heille:
"Älkää peljästykö;
te etsitte Jeesusta,
Nasaretilaista,
joka oli ristiinnaulittu.
Hän on noussut ylös;
ei hän ole täällä.
Katso,
tässä on paikka,
johon he hänet panivat.
Mutta menkää ja sanokaa
hänen opetuslapsillensa
ja Pietarille:
'Hän menee teidän edellänne Galileaan;
siellä te saatte hänet nähdä,
niinkuin hän teille sanoi'."
Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät.
Silloin he pian kertoivat
kaikki nämä ohjeet
Pietarille ja hänen seuralaisilleen.
Sen jälkeen Jeesus itse
lähetti heidän kauttaan
idästä länteen
pyhän ja katoamattoman julistuksen
iankaikkisesta pelastuksesta.
Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Tämä meni ja vei sanan niille,
jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa
ja jotka nyt murehtivat ja itkivät.
Mutta kun he kuulivat,
että hän eli
ja että Maria oli hänet nähnyt,
eivät he uskoneet.
Ja sen jälkeen
hän toisenmuotoisena
ilmestyi kahdelle heistä,
heidän kävellessään, matkalla maakylään.
Hekin menivät ja veivät sanan toisille;
mutta nämä eivät uskoneet heitäkään.
Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
'Tämä laittomuuden ja uskottomuuden aika
on Saatanan alainen,
eikä hän salli
Jumalan totuuden ja voiman
kukistaa saastaisia henkiä.
Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
He sanoivat näin Kristukselle,
ja Kristus vastasi heille:
'Saatanan valtakauden aika on ohitse,
mutta muita pelottavia asioita
on pian tapahtuva.
Minut annettiin kuolemaan niiden tähden,
jotka ovat tehneet syntiä,
jotta he palaisivat totuuteen
eivätkä enää syntiä tekisi
ja niin perisivät taivaan
hengellisen,
turmeltumattoman ja hengellisen
kunnian'.
Ja hän sanoi heille:
"Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat:
minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia,
puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä,
ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
ei se heitä vahingoita;
he panevat kätensä sairasten päälle,
ja ne tulevat terveiksi."
Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille,
otettiin hänet ylös taivaaseen,
ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Mutta he lähtivät
ja saarnasivat kaikkialla,
ja Herra vaikutti heidän kanssansa
ja vahvisti sanan
sitä seuraavien merkkien kautta.
______
Mark 16
Nuo lainaamani käsikirjoitustekstit,
joita käännöksissä
ei yleensä ole huomioitu,
ovat Sana elämään
kommentaariraamatusta
kyseisten jakeiden alaviitteistä.- Anonyymi
Kiitos Jeesukselle 🎚️🩸❣️😁
- Anonyymi00028
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Jeesukselle 🎚️🩸❣️😁
☺️☺️☺️☺️
- Anonyymi
Ihan hirveetä!
Jeesuksen ristiinnaulitseminen
oli ihan hirveä tapahtuma.
Mutta se,
että Hän nousi ylös kuolleista,
on suuri ilosanoma.
"Ja Hän sanoi heille:
'Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa ilosanomaa
kaikille luoduille."
(Mark 16:15 Toivo Koilo)
Juuri noin pääsiäisviikko meni.
Aamen!
Voi kunpa saisin joskus
nähdä Sinut foorumillani,
joka kantaa nimeä
Raamattu on Jumalan omasivu.
Jos Raamatussa olevia tallennuksia
pääsiäisviikon tapahtumista
yrittäisi selittää esimerkiksi niin,
että perjantai olisi
ristiinnaulitsemispäivä,
niin joutuisi väkisinkin
tekemään väkivaltaa
Jumalan Sanalle.
Minua puhuttelee
tuossa Markuksen tallennuksessa
erityisesti se,
että naiset saivat olla
ensimmäiset
Jeesuksen ylösnousemuksen todistajat.
Ja tietenkin siinä puhuttelee se,
kuinka epäuskoisia
ja taitamattomia
me miehet olemme.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Aamen!
Voi kunpa saisin joskus
nähdä Sinut foorumillani,
joka kantaa nimeä
Raamattu on Jumalan omasivu.
Jos Raamatussa olevia tallennuksia
pääsiäisviikon tapahtumista
yrittäisi selittää esimerkiksi niin,
että perjantai olisi
ristiinnaulitsemispäivä,
niin joutuisi väkisinkin
tekemään väkivaltaa
Jumalan Sanalle.
Minua puhuttelee
tuossa Markuksen tallennuksessa
erityisesti se,
että naiset saivat olla
ensimmäiset
Jeesuksen ylösnousemuksen todistajat.
Ja tietenkin siinä puhuttelee se,
kuinka epäuskoisia
ja taitamattomia
me miehet olemme.Kiitos. Kommentoisin toivettasi henkilökohtaisesti jossain muualla kuin tässä, esim. meilitse, jonkin sivuston kautta tms.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Kommentoisin toivettasi henkilökohtaisesti jossain muualla kuin tässä, esim. meilitse, jonkin sivuston kautta tms.
Profiilistani löytyy
keskustelufoorumini osoite.
Sinne voi kirjoittaa
rekisteröitymättäkin.
Jos rekisteröidyt sinne,
niin voit siellä lähettää
yksityisviestejä
esimerkiksi kalamokselle.
Jos et halua rekisteröityä,
niin voit lähettää
ikäänkuin keskustelun avausviestin
esimerkiksi osioon extra,
ja kertoa asiasi.
Se ei tule näkyviin,
ennenkuin hyväksyn sen.
Ja nyt en siis julkaise sitä,
kun huomaan,
että se on Sinulta.
Vain minä näen viestisi,
jossa voit esimerkiksi antaa
sähköpostiosoitteesi.
Ja voin silloin vastata Sinulle
sähköpostilla.
En halua täällä jakaa
sähköpostiosoitettani.
Siunaten
kalamosAnonyymi kirjoitti:
Kiitos. Kommentoisin toivettasi henkilökohtaisesti jossain muualla kuin tässä, esim. meilitse, jonkin sivuston kautta tms.
Tuo toinen ehdottamasi vaihtoehto
on mahdollinen foorumeilla
- Uskonaskel
- Puimatanner
- Pelastussanoma
- VL-foorumi
jos olet jossain näissä
rekisteröitynyt.
En ole näissä enää keskustellut,
mutta yksikään ei ollut
heittänyt minua ulos,
kun äsken kävin tarkistamassa.
Minut löytää
aina samalla nimimerkillä
ja avattarella.
S k- Anonyymi00075
kalamos kirjoitti:
Profiilistani löytyy
keskustelufoorumini osoite.
Sinne voi kirjoittaa
rekisteröitymättäkin.
Jos rekisteröidyt sinne,
niin voit siellä lähettää
yksityisviestejä
esimerkiksi kalamokselle.
Jos et halua rekisteröityä,
niin voit lähettää
ikäänkuin keskustelun avausviestin
esimerkiksi osioon extra,
ja kertoa asiasi.
Se ei tule näkyviin,
ennenkuin hyväksyn sen.
Ja nyt en siis julkaise sitä,
kun huomaan,
että se on Sinulta.
Vain minä näen viestisi,
jossa voit esimerkiksi antaa
sähköpostiosoitteesi.
Ja voin silloin vastata Sinulle
sähköpostilla.
En halua täällä jakaa
sähköpostiosoitettani.
Siunaten
kalamosJumalalle kiitos!
- Anonyymi
No jaa edes video tapahtumista. Jos oli jotenkin merkittävä tapahtuma niin varmasti jumala hoiti videoinnin, hänellehän kaikki on mahdollista. Muutoin pelkkää huhupuhetta, rikkinäisillä puhelimilla.
- Anonyymi
Että semmoista taas.
- Anonyymi
Huikea Jumalan pelastussuunnitelma!
- Anonyymi
Surkea.
- Anonyymi
Kunnia Jumalalle!
- Anonyymi
Aamen!
- Anonyymi
Kalamos, Luepa Jumalan synty niminen kirja. Tekijät ovat Ville Mäkipelto, Juha Pakkala sekä Raimo Hakola.
Siinä kuvataan seikkaperäisesti kuinka Jumala synnytettiin komiteatyöryhmässä. - Anonyymi
-92 painoksessa sanotaan rehellisesti, että Markuksen lopun jorinat on tuntemattoman huijarin tekemä lisäys satojen vuosien perästä kirkolliskokuusta varten. Ei ole Jeesuksen eikä Markuksen puhetta ollenkaan. Ei kuulu Raamattuun ollenkaan.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]- Anonyymi
Jeesuksen suuhun tuntematon kirjoittaja on laittanut vihjeen myrkynjuonnin ja käärmeillä pistämisen tehottomuudesta kun vaan uskotaan ja kastetaan ja ojennellaan käsiä niin sairaat paranee jne.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
Jeesuksen viimeiset sanat on kirjoitettu Matteuksen evankeliumiin, Matt.28:18-20
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
- Anonyymi
Jumala vie suunnitelmansa siunattuun päätökseen saakka.
- Anonyymi00026
Jeesus tahtoo, että me kiitetään Häntä joka tilassa. Varsinkin, kun kärsimme ja joudumme koettelemuksiin, kun asiat ei menekkää niinkuin me tahtoisimme. Siltikin Hän tahtoo että me kiitämme näistä kaikista asioista, ei pelkästään sillon kun asiat sujuu hyvin.
Mitä enemmän kiitämme, niin saamme huomata miten ilo alkaa pulppuamaan meistä ja monesti ne ikävät asiat muuttuukin hyväksi! Se ei ole kuitenkaan se pääasia, että asiat muuttuukin hyväksi, vaan kiittäessämme Jeesus pääsee näyttämään että miten Hän kuitenki kaikesta huolimatta on kanssamme ja pystymme iloitsemaan vaikka elämä ei sujuisikaan.
Itselläni elämä ei useinkaan mee niinkuin haluaisin ja välillä on vaikee tuntea kiitollisuutta siitä, että on mies joka ei oo uskossa ja lapset jotka usein on tottelemattomia. Mutta Hän tietää kyllä ja näkee tämän meidänkin perheen asiat. Kiitos Jeesus että kaikki on Sinun käsissäsi, niin murheet kuin ilotkin!
Lukekaa kirja "Kiitä sittenkin".
Kärsimyksiltä me ei tulla välttymään tässä maailmassa, muuta iloiten ja kiitollisena me voidaan ottaa se kaikki vastaan, ja huomata miten ihana Jeesus pitää huolta kaikesta! - Anonyymi00030
Kun on kuolleena kolme päivää raato alkaa mätänemään niin ei siitä enää nousta. Sielu on jo kuoleman hetkellä irtautunut mutta voi haahuilla maan päällä sen kolme päivää ennenkuin menee henkimaailmaan.
Joten ylösnousemus kertomus jossa vainaja herää ja nousee kokonaisena taivaaseen on typerä lapsellinen satu mutta sielu voi olla kolme päivää maan päällä ennen tuonpuoleiseen siirtymistä.- Anonyymi00031
Jumala muutti kasteessa Jeesuksen ruumiin sellaiseksi, ettei se ala kuolemassa mätänemään ja siinä voi nousta taivaaseen.
Nikodemus meni kysymään heti Jeesuksen kasteen jälkeen häneltä kasteen merkityksestä ihmiselle.
Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan." - Anonyymi00032
Raamatussa sielu tarkoitti koko ihmistä, body, mind, spirit.
- Anonyymi00035
Anonyymi00032 kirjoitti:
Raamatussa sielu tarkoitti koko ihmistä, body, mind, spirit.
1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. - Anonyymi00037
Demokrates kirjoitti:
Yeshua on totisesti ylösnoussut!🧔♀️⬆️👍❤️✝️
Sielu meni, ei ruumis. Ei taivaaseen vaan henkimaailmaan joka on tässä ympärillämme.
Eri värähtelytasolla.
- Anonyymi00033
VT:n mukaan sielu tarkoitti koko ihmistä, body, mind, spirit.
Paavali toi vasta myöhemmin kreikkalaisesta filosofiasta peräisin olevan käsitteen ruumiista irtaantuvasta erillisestä sielusta, koska kristinusko piti markkinoida Kreikkalaisille ja kirjoittaa sitä varten kreikankielelle.
Jeesus ja hänen kanssaan kulkeneet oikeat apostolit puhuivat äidinkielenään aramean kielen galilean murretta.- Anonyymi00034
Mark. 10:18
Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
Kreikkalaisten käännyttämiseksi Uuteen Testamenttiin piti lisätä ajatus, että Jeesus on Jumala, ei vain Jumalan Poika, koska Kreikkalaisten uskonnon mukaan heidän kaikki suurmiehet olivat jo Jumalan poikia, niin Jeesus ei olisi erottunut heistä mitenkään.
Maria Matkaleena on kova matkaileen.✈️🛩🏖🏝👍
- Anonyymi00036
Jeesuksen sielu meni kolmamtena päivänä tuonpuoleiseen. Niinkuin me kaikki.
Jeesuksen ruumis tietenkin kuopattiin.- Anonyymi00038
Heti kun hauta oli suljettu, Jeesus meni Tuonelaan, ei minkään rosvon kanssa hävitettyyn paratiisiin hengailemaan. Ryövärin armon varaan ei kannata omaa autuuttaan perustaa.
Matt. 27:44
Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa. - Anonyymi00040
Hauta oli tyhjä, ei siellä mitään ruumista ollut, vain käärinliinat oli haudassa.
- Anonyymi00039
1. Piet.3
Kristuksen kärsimys ja korotus
18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. [Room. 5:6; Hepr. 9:24 | Room. 1:4; 2. Kor. 13:4]
19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, [1. Piet. 4:6]
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. [1. Moos. 6:5-8,17-22]
21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat. [Mark. 12:36+] - Anonyymi00041
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, [1. Kor. 15:45; Gal. 4:4,5; 2. Tim. 1:10]
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1] - Anonyymi00042
Jeesus nousi ihmisenä taivaaseen ja tulee sieltä kerran ihan samanlaisena ihmisenä takaisin maan päälle.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."- Anonyymi00043
Jeesuksen sielu meni henkimaailmaan ja tulee jälleensyntymämä takaisin . Siis aloittaa vauvasta eikä 30 vuotiaan hipin näköisenä miehenä.
- Anonyymi00046
Anonyymi00043 kirjoitti:
Jeesuksen sielu meni henkimaailmaan ja tulee jälleensyntymämä takaisin . Siis aloittaa vauvasta eikä 30 vuotiaan hipin näköisenä miehenä.
Jälleensyntymis opissa on sentään jotain järkeä, toisin kuin kristinuskon harhaisten kuvitelmissa.
- Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:
Jälleensyntymis opissa on sentään jotain järkeä, toisin kuin kristinuskon harhaisten kuvitelmissa.
Oletko jo maistanut sitä Hindujen tarjoamaa lehmän virtsaa?
- Anonyymi00053
Anonyymi00048 kirjoitti:
Oletko jo maistanut sitä Hindujen tarjoamaa lehmän virtsaa?
Jälleensyntymisopit ja karmanlait, upotuskasteet Gagnes-virralla on Hindujen oppeja, joita jotkut yrittää epätovoisesti toistella. Ovat sitoneet itsensä harhaoppeihin, eivätkä pääse niistä eroon.
- Anonyymi00059
Anonyymi00053 kirjoitti:
Jälleensyntymisopit ja karmanlait, upotuskasteet Gagnes-virralla on Hindujen oppeja, joita jotkut yrittää epätovoisesti toistella. Ovat sitoneet itsensä harhaoppeihin, eivätkä pääse niistä eroon.
Onko ylöstempaus oikea oppi? Sitähän te fundamentalistit odotatte.
- Anonyymi00044
Ei ole Yeshua ylösnousemus todistajia täällä,ei yhtään.
- Anonyymi00049
12 apostolia. oikeat todistajat.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00051
Anonyymi00049 kirjoitti:
12 apostolia. oikeat todistajat.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]Kaikki muut todistajat on huhupuheiden varassa.
- Anonyymi00047
Uskotko sinä itsekkään tuollaiseen propagandaan?
Onko sinulla mitään omaa käsitystä ylösnousemus sadusta?- Anonyymi00063
Sehän on Jumalan ilmoitus ja totta uskoi siiihen tai ei.
- Anonyymi00050
Jeesuksen elämän, puheiden, kuoleman ja ylösnousemuksen
henkilökohtainen todistus oli apostolin viran kelpoisuusehto.
Juudaksen tilalle valittiin Mattias, ei Paavalia, vaikka niin usein opetetaan. (Apt.1:21-25) - Anonyymi00052
Jeesus lupasi maan päällä eläissään olla kahden tai kolmen apostolinsa mukana, jos he sitä pyytävät.
Ei se Jeesuksen nimen hokeminen sitä tarkoita, että siinä on Jeesus heidän keskellään.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät' - Anonyymi00054
Eipä ole apostoleita tullut pariin tuhanteen vuoteen.
Keksittyjä huru-ukkoja kaikki.- Anonyymi00055
Oikeita Kristuksen valitsemia ja valtuuttamia apostoleita oli vain 12 kpl.
Kaikki muut sen jälkeen itsensä apostoliksi julistaneet ovat valeapostoleita.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31] - Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
Oikeita Kristuksen valitsemia ja valtuuttamia apostoleita oli vain 12 kpl.
Kaikki muut sen jälkeen itsensä apostoliksi julistaneet ovat valeapostoleita.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]2. Kor. 11:13
Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
- Anonyymi00057
Jeesus lähetti lisää lainopettajia.
Ei mitään hurmoshenkisiä lahkoissa kaatuilevia ja sekavia molisevia hihhuleita ja lahkolaisia. Kaatajapastoreiden perään ei kannata lähteä.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. - Anonyymi00058
Paavalikin tekeytyi Kreikan Korintossa sekä apostoliksi että nasiiriksi.
1. Kor. 9:2
Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.]
Johannes Kastaja oli viimeinen oikea nasiiri, Ei Paavali. - Anonyymi00060
Minne se hippi laskeutuu?. Jerusalemiin? Vaan entäpä jos arabit ovat vallanneet Jerusalemin?
- Anonyymi00061
Koko uusi kaupunki lasketuu taivaasta. Sielä on uusi Juutalaisten temppeli, laintaulut ja temppelimenot otetaan käyttöön tuhanneksi vuodeksi. Ei sinne pakanoilla ole mitään asiaa.
lm. 3:12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. - Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
Koko uusi kaupunki lasketuu taivaasta. Sielä on uusi Juutalaisten temppeli, laintaulut ja temppelimenot otetaan käyttöön tuhanneksi vuodeksi. Ei sinne pakanoilla ole mitään asiaa.
lm. 3:12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.Hurmahenkiset lahkolaiset eivät edes hyväksy laintauluja. Nehän hilluu hurmoshenkien voimasta.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.
- Anonyymi00064
Eikä ne sinetillä merkityt mitään Jehovantodistajia ole.
Ne on kaikki Israelin heimon jälkeläisiä.
Ilm. 7:4
Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:- Anonyymi00069
Nuo 144000 koostuvat yksilöistä joilla ei ole mitään tekemistä jehovantodistajien opin kanssa että he olisivat kaikki jehovantodistajia. Suurin osa heistä on Israelin heimoista.
- Anonyymi00065
Ilm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]
Ilm. 21:21
Porttitorneina oli kaksitoista helmeä -- kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasia. - Anonyymi00066
Muslimien moskeijat pysyy temppelivuorella vaikka sata Jerusalemia laskeutuisi taivaasta.
- Anonyymi00068
Haagarin perilliset karkotetaan pois luvatun maan alueelta.
Nyt eletään juuri Raamatullisia aikoja.
2. Moos. 23:31
Minä ulotan sinun rajasi Kaislamerestä* filistealaisten mereen ja Siinain autiomaasta Eufratvirtaan saakka. Minä annan sen maan asukkaat teidän käsiinne, ja te voitte karkottaa heidät tieltänne. [Kaislameri tarkoittanee Punaistamerta, filistealaisten meri Välimerta.] - Anonyymi00070
Anonyymi00068 kirjoitti:
Haagarin perilliset karkotetaan pois luvatun maan alueelta.
Nyt eletään juuri Raamatullisia aikoja.
2. Moos. 23:31
Minä ulotan sinun rajasi Kaislamerestä* filistealaisten mereen ja Siinain autiomaasta Eufratvirtaan saakka. Minä annan sen maan asukkaat teidän käsiinne, ja te voitte karkottaa heidät tieltänne. [Kaislameri tarkoittanee Punaistamerta, filistealaisten meri Välimerta.]Juutalaisten uusi Exodus tulee suuntautumaan Ameriikkaan omiensa luo turvaan . Ei Israel kauaa pysy pystyssä vihamielisten arabien ympäröimänä.
- Anonyymi00072
Anonyymi00070 kirjoitti:
Juutalaisten uusi Exodus tulee suuntautumaan Ameriikkaan omiensa luo turvaan . Ei Israel kauaa pysy pystyssä vihamielisten arabien ympäröimänä.
Juutalaiset haetaan kaikki takaisin Israeliin.
- Anonyymi00067
Raamattu on mielikuvitustarinoiden kokoelma ja jokainen täysijärkinen ymmärtää tämän tosiasian.
- Anonyymi00071
Kristinusko on keksitty Konstanttinopolissa n. kaksi tuhatta vuotta sitten.
Varsin nuori uskonto.
Hindulaisuus viisisataa v. Aiemmin.- Anonyymi00073
Aabraham oli kotoisin Kaldean Uurista, mitä oli sen ajan sivistyken kehto, siellä oli kirjoitustaito ja lukutaito.
- Anonyymi00074
Tuo enkeli, joka vieritti kiven Jeesuksen hautakammion ovelta, oli Gabriel. Ne enkelit jotka olivat haudassa Marian tullessa sinne, olivat Gabriel ja Sarakael.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492
