Jeesuksen ylösnousemuksen todistajat

Jeesus oli ristiinnaulittu
ja antanut henkensä Isän Käsiin
ja viety hautaan
keskiviikkoiltana juuri ennen
Suuren Sapatin alkua.

Naiset
seurasivat tarkoin tapahtumia.
Torstaina
he eivät voineet tehdä mitään,
mutta perjantaina tori oli auki,
ja he ostivat hyvänhajuisia yrttejä
valmistaakseen voiteen
ja voidellakseen Jeesuksen.

Lauantaina oli viikkosapatti,
mutta viikon ensimmäisen päivän
puolella aamuvarhain naiset
menivät haudalle.

Enkeli oli vierittänyt kiven
pois haudan suulta,
jotta naiset pääsevät sisään.

Jeesuksen ruumis
oli noussut haudasta
jo viikosapatin päätteeksi
lauantainehtoona
oltuaan sitä ennen haudassa
kolme yötä ja kolme päivää.

Markus kertoo kuinka
- Maria Magdaleena
- Maria, Jaakobin äiti
- Salome
olivat tulleet haudalle
ja kohdanneet enkelin,
joka näytti
Jeesuksen tyhjän haudan
ja paikan, johon Jeesus oli pantu.

Ja sitten enkeli lähettää
naiset kertomaan asiasta
Pietarille ja opetuslapsille.

Jotkut käsikirjoitukset päättyvät
Markuksen evankeliumin osalta
erittäin kummallisesti
juuri tähän kohtaan
luvun 16 jakeeseen 8.

"Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät."
(Mark 16:8)

Näinhän asia ei voi olla.
Markuksen evankeliumi
ei voi päättyä noin.

Pietari ja opetuslapset
saivat kuulla ilosanoman naisilta.

Ja olemmehan mekin
täällä maan äärissä
saaneet kuulla ilosanoman
kuoleman voittajasta
Jeesuksesta Kristuksesta.

Jo yksistään tämän tähden,
me tiedämme varmasti,
että Markuksen evankeliumi
päättyy
siten kuin se
suomennoksissakin on
eli vasta Markuksen evankeliumin
luvun 16 jakeeseen 20.
Ja näin asianlaita on myös
useimmissa käsikirjoituksissa.

Ja vasta silloin tuo jae (Mark 16:8)
saa myös järjellisen sisällön.

Rientäessään kertomaan
Pietarille ja muille opetuslapsille
ilosanoman Jeesuksen
ylösnousemuksesta,
naiset eivät kenellekään
sanoneet mitään.
Pietarin
ja muiden opetuslasten
tuli saada kuulla ensimmäisenä.
Eivätkä naiset olisi uskaltaneetkaan
kellekään muulle asiasta kertoa.

Mutta sitten jakeen 8 jälkeen
teksti jatkuu useissa käännöksissä
niin töksähtäen,
ettei se voi olla suora jatkumo
edellä jakeesta 8 lainattuun tekstiin.

"Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät.
???
Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi
Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa."
(Mark 16:8-9)

Aivan selvästi
tuosta välistä puuttuu jotakin.
Jälkimmäisessä osassahan
puhutaan Jeesuksesta
pronominilla Hän.
Joten välistä puuttuu
jokin tapahtuma,
jossa Jeesus on mukana.

Ja useissa käsikirjoituksissa
onkin tuossa välissä teksti,
joka liittää kaikki palaset yhteen
ja koko kertomuksesta
tulee järjellinen:

"Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät.
Silloin he pian kertoivat
kaikki nämä ohjeet
Pietarille ja hänen seuralaisilleen.
Sen jälkeen Jeesus itse
lähetti heidän kauttaan
idästä länteen
pyhän ja katoamattoman julistuksen
iankaikkisesta pelastuksesta.
Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi
Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa."
(Mark 16:8-9)

Nyt tuossa on selkeä
ja aivan huikea
yhtenäinen ilmoitus.

Eli Markus korostaa tuossa
aivan valtavaa ja mullistavaa
asiaa tuon ajan lukijalle.

Naiset
saivat ensimmäisenä nähdä
tyhjän haudan.

Naisille
enkeli ilmoitti ensimmäisenä
Jeesuksen nousseen ylös haudasta.

Naiset
olivat ensimmäiset lähettiläät
kertomaan ilosanomaa.

Ja lähetyskenttä oli
Pietari ja muut opetuslapset.

Ja sitten Jeesus itse ilmestyy
opetuslasten joukolle
ja lähettää idästä länteen
pyhän ja katomattoman
julistuksen iankaikkisesta pelastuksesta.

Mutta tämän jälkeen,
Markus vielä korostaa sitä,
että myöskin Jeesuksen itsensä
ilmestyminen tapahtui ensin
naiselle
eikä suinkaan miesjoukolle.

Kaikkein ensimmäiseksi
siis Jeesus ilmestyi
Maria Magdaleenalle,
josta oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa.

Maria Magdaleenalla
on tässä tuplarooli.

Ensin Maria Magdaleena
oli muiden naisten kera vienyt
opetuslapsille enkelin kehottaman viestin.
Pietari ja Johannes juoksevat haudalle.
He näkevät sen tyhjänä.

Mutta Maria Magdaleenan rakkaus
Jeesusta kohtaan oli niin syvä,
että hän tuli heidän perässään
taas haudalle
ja jäi sinne itkemään,
kun Pietari ja Johannes
poistuivat haudalta.
Ja silloin Maria Magdaleena
saa kuulla
tutun äänen.
Hän kohtaa Jeesuksen.

Ja nyt Maria Magdaleena palaa
taas opetuslasten tykö,
jotka murehtivat ja itkevät sitä,
että Jeesuksen ruumiskin on hävinnyt.

Ja Maria Magdaleena kertoo,
että nyt hän jo näkikin Jeesuksen.
Jeesus on noussut ylös.
Hän on elossa.
Sen tähden hauta on tyhjä.

21

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Mutta ylösnousemisensa jälkeen
      hän varhain aamulla
      viikon ensimmäisenä päivänä
      ilmestyi ensiksi
      Maria Magdaleenalle,
      josta hän oli ajanut ulos
      seitsemän riivaajaa.
      Tämä meni ja vei sanan niille,
      jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa
      ja jotka nyt murehtivat ja itkivät.
      Mutta kun he kuulivat,
      että hän eli
      ja että Maria oli hänet nähnyt,
      eivät he uskoneet."
      (Mark 16:9-11)

      Jeesus lähetti siis ensin
      enkelin eli sanansaattajan kautta
      naisjoukon
      tuomaan sanoman opetuslapsille

      Pietari ja Johannes
      juoksevat haudalle.
      Maria menee heidän jälkeensä.

      Pietarin ja Johanneksen
      poistuttua haudalta
      Jeesus ilmestyy Marialle
      ja lähettää Marian uudelleen
      nyt silminnäkijänä
      kertomaan ylösnousemuksesta
      opetuslapsille.

      Ja opetuslapset
      eivät vieläkään usko.
      Ja näiden kautta pitäisi julistus
      pyhästä ja katoamattomasta
      pelastuksesta mennä idästä länteen.
      Niin uskomatonta kuin se onkin,
      niin näin kuitenkin tapahtui
      näiden epäuskoisimmista
      epäuskoisimpien miesten kautta.

      Ensin oli siis vuorossa
      kolme naista
      ilosanoman todistajana.
      Näistä avainasemassa oli
      Maria Magdaleena,
      josta Jeesus oli ajanut ulos
      seitsemän riivaajaa.

      Sitten Jeesus ilmestyy
      kolmelle miehelle.
      Näistä avainasemassa oli Pietari,
      joka oli kieltänyt
      kolme kertaa Jeesuksen.

      Muut kolmesta miehestä ovat
      kaksi Emmauksen tien kulkijaa,
      jotka tulevat kertomaan
      opetuslapsijoukolle,
      että Simon eli Pietari eli Keefas
      on nähnyt Jeesuksen
      ja he itsekin ovat
      kohdanneet Jeesuksen.

      "Ja sen jälkeen
      hän toisenmuotoisena
      ilmestyi kahdelle heistä,
      heidän kävellessään,
      matkalla maakylään.
      Hekin menivät
      ja veivät sanan toisille;
      mutta nämä
      eivät uskoneet heitäkään."
      (Mark 16:12-13)

      Ja sitten Jeesus itse ilmestyy
      koko opetuslapsijoukolle,
      paitsi
      kaikkein epäuskoisimmalle Tuomaalle.
      Hän kun tarvitsi käsinkosketeltavan
      kohtaamisen Jeesuksen kanssa,
      jotta uskoisi.

      Olemme sitten
      miten epäuskoisia tahansa,
      niin Jeesus voi
      synnyttää meissä uskon.
      Hän kohtaa meidät
      siten kuin parhaaksi näkee.
      Ja silloin tapahtuu ihme.

      Mutta palataan Markuksen
      tallennuksen loppuosaan.
      Jeesus siis ilmestyy lopulta
      opetuslapsijoukolle.

      "Vihdoin hän ilmestyi
      myöskin niille yhdelletoista
      heidän ollessaan aterialla;
      ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
      ja heidän sydämensä kovuutta,
      kun he eivät olleet uskoneet niitä,
      jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi."
      (Mark 16:14)

      Jeesus siis ensimmäiseksi nuhteli
      opetuslapsijoukkoa siitä,
      että he eivät olleet uskoneet
      silminnäkijätodistuksia
      ylösnousseesta Jeesuksesta.

      Mutta sitten
      käännöksissämme oleva teksti
      töksähtää niin pahasti,
      että jotain on selvästi
      jäänyt taas pois.

      "Vihdoin hän ilmestyi
      myöskin niille yhdelletoista
      heidän ollessaan aterialla;
      ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
      ja heidän sydämensä kovuutta,
      kun he eivät olleet uskoneet niitä,
      jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
      ???
      Ja hän sanoi heille:
      'Menkää kaikkeen maailmaan
      ja saarnatkaa evankeliumia
      kaikille luoduille.
      Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu;
      mutta joka ei usko,
      se tuomitaan kadotukseen.'"
      (Mark 16:14-16)

      Markus ei voinut kylmäverisesti
      vain ilmoittaa
      Jeesuksen ilmestyneen
      keskelle ateriahetkeä
      nuhtelemaan heidän epäuskoaan,
      ja sitten samaan hengenvetoon
      antaa lähetyskäskyn,
      ja todeta, että joka ei usko,
      tuomitaan kadotukseen.

      Kyllä tuollaisessa hetkessä
      opetuslasten ruoka
      olisi jäänyt kurkkuun kiinni.
      Mutta tuohon kohtaamiseen
      ei sisältynyt
      lähetyskäskyn antamista.

      Se oli kohtaaminen,
      jolla opetuslapset herätettiin eloon
      tai elvytettiin ymmärtämään se,
      missä nyt mennään.

      Aivan samoinkuin
      Emmauksen tien kulkijat
      tarvitsivat saada kuulla
      pitkän selvityksen
      Mooseksesta alkaen,
      mitä Raamattu kertoo Jeesuksesta,
      tarvitsivat myös
      Jeesuksen opetuslapset
      briiffauksen.

      Ei siis niin,
      että kesken ateriaa tullut
      Jeesuksen ilmestyminen ja moitesana
      ja sitten käskysana lähteä liikkeelle.
      Ei ollenkaan.
      Tuossa tilanteessa Jeesus
      ei antanut tuota lähetyskäskyä.
      Sen antaminen tapahtui
      vasta neljäkymmentä päivää myöhemmin.

      Siis mitä tapahtui tuossa tilanteessa,
      jossa Jeesus ilmestyy ensimmäisen
      kerran opetuslapsijoukolle.

      Se selviää taas siten,
      että luemme
      eräissä varhaisissa käsikirjoituksissa
      oleva tekstin,
      joka jälleen liittää
      repaleisen tekstin
      ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi,
      jolla on selkeä sanoma.

      • kalamos

        "Vihdoin hän ilmestyi
        myöskin niille yhdelletoista
        heidän ollessaan aterialla;
        ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
        ja heidän sydämensä kovuutta,
        kun he eivät olleet uskoneet niitä,
        jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
        Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
        'Tämä
        laittomuuden ja uskottomuuden
        aika
        on Saatanan alainen,
        eikä hän salli
        Jumalan totuuden ja voiman
        kukistaa saastaisia henkiä.
        Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
        He sanoivat näin Kristukselle,
        ja Kristus vastasi heille:
        'Saatanan valtakauden aika
        on ohitse,
        mutta muita pelottavia asioita
        on pian tapahtuva.
        Minut annettiin kuolemaan
        niiden tähden,
        jotka ovat tehneet syntiä,
        jotta he palaisivat totuuteen
        eivätkä enää syntiä tekisi
        ja niin perisivät taivaan
        hengellisen, turmeltumattoman
        ja hengellisen
        kunnian'."
        (Mark 16:14)

        Opetuslapset uskoivat
        Jeesuksen elävän,
        kun näkivät Hänet.

        Kun edes opetuslapset eivät
        uskoneet heidän keskuudessaan
        olevien naisten todistusta,
        kuinka maailma uskoisi
        kalastajien todistuksen Jeesuksesta.

        He olivat edelleen peloissaan,
        ja viittasivat pahuuden voimiin.
        Mutta Jeesus kertoo
        asioiden nyt muuttuneen.
        Saatanan valtakauden aika
        on nyt ohitse.
        Mutta se edellyttää,
        että ihmiset saavat
        kuulla ilosanoman Jeesuksesta.
        Silloin ihmiset vapautuvat
        paholaisen vallasta.

        Tämän kohtaamisen jälkeen
        seuraa 40 päivää pitkä aikajakso,
        jonka aikana
        opetuslapset monestikin
        kohtasivat Jeesuksen.
        Niin myös monet muut.
        Jeesus näyttäytyi kerralla
        jopa yli puolen tuhannen
        suuruiselle ihmisjoukolle.

        Ja viimeisenä päivänä maan päällä
        Jeesus pitää puheen,
        josta Matteus on tallentanut
        opetuslapseuttamisosan,
        Markus juuri sen lähetyskäskyn,
        joka on jo monesti tullut esiin
        Markuksen evankeliumin
        viimeisessä luvussa.

        Siinä on vastaus kaikkeen siihen,
        mitä opetuslapset olivat
        sanoneet Jeesukselle
        esimerkiksi saatanan vallasta.

        "Ja hän sanoi heille:
        'Menkää kaikkeen maailmaan
        ja saarnatkaa evankeliumia
        kaikille luoduille.
        Joka uskoo ja kastetaan,
        se pelastuu;
        mutta joka ei usko,
        se tuomitaan kadotukseen.
        Ja nämä merkit seuraavat niitä,
        jotka uskovat:
        minun nimessäni
        he ajavat ulos riivaajia,
        puhuvat uusilla kielillä,
        nostavat käsin käärmeitä,
        ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
        ei se heitä vahingoita;
        he panevat kätensä sairasten päälle,
        ja ne tulevat terveiksi.'
        Kun nyt Herra Jeesus
        oli puhunut heille,
        otettiin hänet ylös taivaaseen,
        ja hän istui
        Jumalan oikealle puolelle.
        Mutta he lähtivät
        ja saarnasivat kaikkialla,
        ja Herra vaikutti heidän kanssansa
        ja vahvisti sanan
        sitä seuraavien merkkien kautta."
        (Mark 16:15-20)

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817292/jahve-jumalan-poika-naulittiin-ristille


      • Anonyymi
        kalamos kirjoitti:

        "Vihdoin hän ilmestyi
        myöskin niille yhdelletoista
        heidän ollessaan aterialla;
        ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
        ja heidän sydämensä kovuutta,
        kun he eivät olleet uskoneet niitä,
        jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
        Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
        'Tämä
        laittomuuden ja uskottomuuden
        aika
        on Saatanan alainen,
        eikä hän salli
        Jumalan totuuden ja voiman
        kukistaa saastaisia henkiä.
        Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
        He sanoivat näin Kristukselle,
        ja Kristus vastasi heille:
        'Saatanan valtakauden aika
        on ohitse,
        mutta muita pelottavia asioita
        on pian tapahtuva.
        Minut annettiin kuolemaan
        niiden tähden,
        jotka ovat tehneet syntiä,
        jotta he palaisivat totuuteen
        eivätkä enää syntiä tekisi
        ja niin perisivät taivaan
        hengellisen, turmeltumattoman
        ja hengellisen
        kunnian'."
        (Mark 16:14)

        Opetuslapset uskoivat
        Jeesuksen elävän,
        kun näkivät Hänet.

        Kun edes opetuslapset eivät
        uskoneet heidän keskuudessaan
        olevien naisten todistusta,
        kuinka maailma uskoisi
        kalastajien todistuksen Jeesuksesta.

        He olivat edelleen peloissaan,
        ja viittasivat pahuuden voimiin.
        Mutta Jeesus kertoo
        asioiden nyt muuttuneen.
        Saatanan valtakauden aika
        on nyt ohitse.
        Mutta se edellyttää,
        että ihmiset saavat
        kuulla ilosanoman Jeesuksesta.
        Silloin ihmiset vapautuvat
        paholaisen vallasta.

        Tämän kohtaamisen jälkeen
        seuraa 40 päivää pitkä aikajakso,
        jonka aikana
        opetuslapset monestikin
        kohtasivat Jeesuksen.
        Niin myös monet muut.
        Jeesus näyttäytyi kerralla
        jopa yli puolen tuhannen
        suuruiselle ihmisjoukolle.

        Ja viimeisenä päivänä maan päällä
        Jeesus pitää puheen,
        josta Matteus on tallentanut
        opetuslapseuttamisosan,
        Markus juuri sen lähetyskäskyn,
        joka on jo monesti tullut esiin
        Markuksen evankeliumin
        viimeisessä luvussa.

        Siinä on vastaus kaikkeen siihen,
        mitä opetuslapset olivat
        sanoneet Jeesukselle
        esimerkiksi saatanan vallasta.

        "Ja hän sanoi heille:
        'Menkää kaikkeen maailmaan
        ja saarnatkaa evankeliumia
        kaikille luoduille.
        Joka uskoo ja kastetaan,
        se pelastuu;
        mutta joka ei usko,
        se tuomitaan kadotukseen.
        Ja nämä merkit seuraavat niitä,
        jotka uskovat:
        minun nimessäni
        he ajavat ulos riivaajia,
        puhuvat uusilla kielillä,
        nostavat käsin käärmeitä,
        ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
        ei se heitä vahingoita;
        he panevat kätensä sairasten päälle,
        ja ne tulevat terveiksi.'
        Kun nyt Herra Jeesus
        oli puhunut heille,
        otettiin hänet ylös taivaaseen,
        ja hän istui
        Jumalan oikealle puolelle.
        Mutta he lähtivät
        ja saarnasivat kaikkialla,
        ja Herra vaikutti heidän kanssansa
        ja vahvisti sanan
        sitä seuraavien merkkien kautta."
        (Mark 16:15-20)

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17817292/jahve-jumalan-poika-naulittiin-ristille

        Jos tuo "ylösnousemus" olisi ollut totta ja todistettavaa niin se olisi ollut huomattava mediatapahtuma, josta löytyisi runsaasti jälkiä historiallisista lähteistä.
        Nyt ainut saaga siitä on sepitetty sukupolvia tapahtuman jälkeen puhtaasti markkinointitarkoituksiin.


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍑 ­­N­­­y­m­f­­­o­­­m­­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17819236k

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Roskatekstiä tulee kuin koiralta kusta.

    • Anonyymi

      Kyllä Jeesus oli sitten oikeesti kova jätkä. Itte ei ole jaksanut kuin korkeintaan kolme kertaa peräkkäin:

      "Mutta ylösnousemisensa jälkeen
      hän varhain aamulla
      viikon ensimmäisenä päivänä
      ilmestyi ensiksi
      Maria Magdaleenalle,
      josta hän oli ajanut ulos
      seitsemän riivaajaa."
      (Mark 16:8-9)"

      • Niin todellakin oli.

        Yli kolmekymmentä vuotta
        miehen elämää.

        Eikä kertaakaan tehnyt
        minkäänlaista syntiä.

        Ei sanoin,
        eikä ajatuksin,
        teoista puhumattakaan.

        Ja Hän oli niin kova jätkä,
        että otti koko maailman
        synnin harteilleen.

        Kaikki Sinunkin
        sanomisesi, ajatuksesi ja tekosi.

        Ja maksoi niistä aiheutuvan
        syntivelan.

        Sinun velkasi on maksettu.
        Sen todistaa se,
        että Hän nousi ylös kuolleista.

        Kuolema ei voinut Häntä pidättää,
        koska Hän itse oli synnitön.

        Ja nyt Hän tarjoaa
        revanssia Sinulle,
        joka et niin kova jätkä ole.

        Hän vapauttaa Sinut
        syntikahleista.

        Saat elää vapaana
        kaksimielisistä jutuista,
        mielen sitovista ajatuksista
        ja arvottomista teoista.

        Hän ei Sinua tuomitse,
        vaan sanoo Sinulle:

        "mene,
        äläkä tästedes enää syntiä tee"
        (Joh 8:11)


    • Anonyymi

      Kiitos Herra!!
      Ylistys ja Jylistys!
      Aamen!

    • Markus 16 siis menee
      kokonaisuudessaan näin:

      ______________

      Ja kun sapatti oli ohi,
      ostivat Maria Magdaleena
      ja Maria, Jaakobin äiti,
      ja Salome
      hyvänhajuisia yrttejä
      mennäkseen voitelemaan häntä.

      Ja viikon ensimmäisenä päivänä
      he tulivat haudalle ani varhain,
      auringon noustessa.

      Ja he sanoivat toisilleen:
      "Kuka meille vierittää kiven
      hautakammion ovelta?"
      Ja katsahtaessaan ylös
      he näkivät kiven poisvieritetyksi;
      se oli näet hyvin suuri.

      Ja mentyään hautakammion sisään
      he näkivät nuorukaisen
      istuvan oikealla puolella,
      puettuna pitkään,
      valkeaan vaatteeseen;
      ja he peljästyivät suuresti.
      Mutta hän sanoi heille:

      "Älkää peljästykö;
      te etsitte Jeesusta,
      Nasaretilaista,
      joka oli ristiinnaulittu.
      Hän on noussut ylös;
      ei hän ole täällä.
      Katso,
      tässä on paikka,
      johon he hänet panivat.
      Mutta menkää ja sanokaa
      hänen opetuslapsillensa
      ja Pietarille:
      'Hän menee teidän edellänne Galileaan;
      siellä te saatte hänet nähdä,
      niinkuin hän teille sanoi'."

      Niin he tulivat ulos
      ja pakenivat haudalta,
      sillä heidät oli vallannut
      vavistus ja hämmästys,
      eivätkä sanoneet
      kenellekään mitään,
      sillä he pelkäsivät.

      Silloin he pian kertoivat
      kaikki nämä ohjeet
      Pietarille ja hänen seuralaisilleen.

      Sen jälkeen Jeesus itse
      lähetti heidän kauttaan
      idästä länteen
      pyhän ja katoamattoman julistuksen
      iankaikkisesta pelastuksesta.

      Mutta ylösnousemisensa jälkeen
      hän varhain aamulla
      viikon ensimmäisenä päivänä
      ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle,
      josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.

      Tämä meni ja vei sanan niille,
      jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa
      ja jotka nyt murehtivat ja itkivät.
      Mutta kun he kuulivat,
      että hän eli
      ja että Maria oli hänet nähnyt,
      eivät he uskoneet.

      Ja sen jälkeen
      hän toisenmuotoisena
      ilmestyi kahdelle heistä,
      heidän kävellessään, matkalla maakylään.
      Hekin menivät ja veivät sanan toisille;
      mutta nämä eivät uskoneet heitäkään.

      Vihdoin hän ilmestyi
      myöskin niille yhdelletoista
      heidän ollessaan aterialla;
      ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
      ja heidän sydämensä kovuutta,
      kun he eivät olleet uskoneet niitä,
      jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.

      Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
      'Tämä laittomuuden ja uskottomuuden aika
      on Saatanan alainen,
      eikä hän salli
      Jumalan totuuden ja voiman
      kukistaa saastaisia henkiä.
      Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'

      He sanoivat näin Kristukselle,
      ja Kristus vastasi heille:
      'Saatanan valtakauden aika on ohitse,
      mutta muita pelottavia asioita
      on pian tapahtuva.
      Minut annettiin kuolemaan niiden tähden,
      jotka ovat tehneet syntiä,
      jotta he palaisivat totuuteen
      eivätkä enää syntiä tekisi
      ja niin perisivät taivaan
      hengellisen,
      turmeltumattoman ja hengellisen
      kunnian'.

      Ja hän sanoi heille:

      "Menkää kaikkeen maailmaan
      ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
      Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu;
      mutta joka ei usko,
      se tuomitaan kadotukseen.

      Ja nämä merkit seuraavat niitä,
      jotka uskovat:

      minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia,
      puhuvat uusilla kielillä,
      nostavat käsin käärmeitä,
      ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
      ei se heitä vahingoita;
      he panevat kätensä sairasten päälle,
      ja ne tulevat terveiksi."

      Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille,
      otettiin hänet ylös taivaaseen,
      ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.

      Mutta he lähtivät
      ja saarnasivat kaikkialla,
      ja Herra vaikutti heidän kanssansa
      ja vahvisti sanan
      sitä seuraavien merkkien kautta.
      ______
      Mark 16

      Nuo lainaamani käsikirjoitustekstit,
      joita käännöksissä
      ei yleensä ole huomioitu,
      ovat Sana elämään
      kommentaariraamatusta
      kyseisten jakeiden alaviitteistä.

    • Anonyymi

      Ihan hirveetä!

      • Jeesuksen ristiinnaulitseminen
        oli ihan hirveä tapahtuma.

        Mutta se,
        että Hän nousi ylös kuolleista,
        on suuri ilosanoma.

        "Ja Hän sanoi heille:
        'Menkää kaikkeen maailmaan
        ja saarnatkaa ilosanomaa
        kaikille luoduille."
        (Mark 16:15 Toivo Koilo)


    • Juuri noin pääsiäisviikko meni.

      • Aamen!

        Voi kunpa saisin joskus
        nähdä Sinut foorumillani,
        joka kantaa nimeä
        Raamattu on Jumalan omasivu.

        Jos Raamatussa olevia tallennuksia
        pääsiäisviikon tapahtumista
        yrittäisi selittää esimerkiksi niin,
        että perjantai olisi
        ristiinnaulitsemispäivä,
        niin joutuisi väkisinkin
        tekemään väkivaltaa
        Jumalan Sanalle.

        Minua puhuttelee
        tuossa Markuksen tallennuksessa
        erityisesti se,
        että naiset saivat olla
        ensimmäiset
        Jeesuksen ylösnousemuksen todistajat.

        Ja tietenkin siinä puhuttelee se,
        kuinka epäuskoisia
        ja taitamattomia
        me miehet olemme.


      • Anonyymi
        kalamos kirjoitti:

        Aamen!

        Voi kunpa saisin joskus
        nähdä Sinut foorumillani,
        joka kantaa nimeä
        Raamattu on Jumalan omasivu.

        Jos Raamatussa olevia tallennuksia
        pääsiäisviikon tapahtumista
        yrittäisi selittää esimerkiksi niin,
        että perjantai olisi
        ristiinnaulitsemispäivä,
        niin joutuisi väkisinkin
        tekemään väkivaltaa
        Jumalan Sanalle.

        Minua puhuttelee
        tuossa Markuksen tallennuksessa
        erityisesti se,
        että naiset saivat olla
        ensimmäiset
        Jeesuksen ylösnousemuksen todistajat.

        Ja tietenkin siinä puhuttelee se,
        kuinka epäuskoisia
        ja taitamattomia
        me miehet olemme.

        Kiitos. Kommentoisin toivettasi henkilökohtaisesti jossain muualla kuin tässä, esim. meilitse, jonkin sivuston kautta tms.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos. Kommentoisin toivettasi henkilökohtaisesti jossain muualla kuin tässä, esim. meilitse, jonkin sivuston kautta tms.

        Profiilistani löytyy
        keskustelufoorumini osoite.

        Sinne voi kirjoittaa
        rekisteröitymättäkin.

        Jos rekisteröidyt sinne,
        niin voit siellä lähettää
        yksityisviestejä
        esimerkiksi kalamokselle.

        Jos et halua rekisteröityä,
        niin voit lähettää
        ikäänkuin keskustelun avausviestin
        esimerkiksi osioon extra,
        ja kertoa asiasi.

        Se ei tule näkyviin,
        ennenkuin hyväksyn sen.

        Ja nyt en siis julkaise sitä,
        kun huomaan,
        että se on Sinulta.

        Vain minä näen viestisi,
        jossa voit esimerkiksi antaa
        sähköpostiosoitteesi.

        Ja voin silloin vastata Sinulle
        sähköpostilla.

        En halua täällä jakaa
        sähköpostiosoitettani.

        Siunaten
        kalamos


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos. Kommentoisin toivettasi henkilökohtaisesti jossain muualla kuin tässä, esim. meilitse, jonkin sivuston kautta tms.

        Tuo toinen ehdottamasi vaihtoehto
        on mahdollinen foorumeilla
        - Uskonaskel
        - Puimatanner
        - Pelastussanoma
        - VL-foorumi
        jos olet jossain näissä
        rekisteröitynyt.

        En ole näissä enää keskustellut,
        mutta yksikään ei ollut
        heittänyt minua ulos,
        kun äsken kävin tarkistamassa.

        Minut löytää
        aina samalla nimimerkillä
        ja avattarella.

        S k


    • Anonyymi

      No jaa edes video tapahtumista. Jos oli jotenkin merkittävä tapahtuma niin varmasti jumala hoiti videoinnin, hänellehän kaikki on mahdollista. Muutoin pelkkää huhupuhetta, rikkinäisillä puhelimilla.

      • Minulla ei ole tuosta kopiota.
        Mutta kyllä kaikki on tallessa.

        Myös Sinun elämästäsi.


    • Anonyymi

      Että semmoista taas.

    • Anonyymi

      Huikea Jumalan pelastussuunnitelma!

    • Anonyymi

      Surkea.

    • Anonyymi

      Kunnia Jumalalle!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe