Kiltti ihminen ei halua toisille pahaa, eikä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Kiltti ihminen ei halua kertoa olevansa erimieltä tai haluavansa jotain muuta kuin toiset läsnä/poissaolevat. Kiltti ihminen pysyy kotona, itsekseen. Syrjässä- poissa muiden tieltä.
Toisaalta KILTTI ihminen loukkaa sekä itseään että toisia olemalla hiljaa omasta ajatuksestaan, mielipiteestään ja toiveistaan. Kiltillä ihmisellä ei ole mitään syytä kertoa toisille, eikä edes aikomusta olla #mieltä.
Kiltit ihmiset on hajuttomia, mauttomia, persoonattomia, tunteettomia ameeboja. Kiltti ihminen ei koskaan vaadi mitään, vaan tyytyy. vaikka hiljaisuuteen. Syrjäytyneenä. Erilaisena, poissa.silmistä- poissa mielistä.
Kiltti ihminen tyytyy.siihen mitä saa. Ehkä myös valehtelee, että tulis hyväksytyksi. Kiltti ihminen ei halua kenenkään lähelle, ettei kukaan voisi loukata, hylätä, kadota.
Oman elämän kiltisti eläminen muiden ehdoilla on sellaisen joustavan sosiaalisen yhteisöllisen samaamieltä olevien tapa toimia.
Kiltti on aina varuillaan, ettei kukaan pääse vahingoittamaan, olemalla mahdollisimman hiljaa, poissa ja vastaan hangoittelemattoman kiltti.
!SuomenHyväIhminen!
8
453
Vastaukset 8
- Anonyymi
Vihaa ja rasismii ja valheita !! Näistä hyvä yhteiskunta tulee !!
nyt kun on taas uuden hallituksen aika, pistää miettimään mistä se
demokraattinen yhteisöllinen
yhteiskunta oikein koostuu...- Anonyymi
WelcomeToMyWorld kirjoitti:
nyt kun on taas uuden hallituksen aika, pistää miettimään mistä se
demokraattinen yhteisöllinen
yhteiskunta oikein koostuu...Yhteiskunta koostuu samoin ajattelevista reippaista työntekijöistä.
Ikävä kyllä yhteisössä on myös toisenlaisia ihmisiä eli riippakiviä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunta koostuu samoin ajattelevista reippaista työntekijöistä.
Ikävä kyllä yhteisössä on myös toisenlaisia ihmisiä eli riippakiviä.Mutta ongelma onkin se, miten riippakivet eliminoidaan tai koulutetaan
yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi.
- Anonyymi
Ok buumeri
- Anonyymi
Buumerit on aina OK.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buumerit on aina OK.
Kaikki on hyvin kun buumerit jyrää .
- Anonyymi
Kiltit ihmiset ovat voittajia, sillä he suuntaavat menestykseen
pitämättä siitä mitään meteliä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561
