järjetön

Protestantit, selittäkää miten on mahdollista että henkilö joka elää koko elämänsä hyviä tekoja, tehden muiden parasta ajatellen, halliten vahingolliset himonsa, rehellisesti ja kaikin puolin "täydellisesti", paitsi ettei usko Jeesukseen Kristukseen (ehkäpä hänellä ei edes ole ollut mahdollisuutta kuulla eikä oppia hänestä) joutuu helvettiin. Kun taas evankelinen kristitty joka elää moraalitonta elämää, valehtelee, huijaa, hakkaa vaimoaan, jne. mutta uskoo että Jeesus Kristus on pelastanut hänet riippumatta hänen omista teoistaan, menee suoraan taivaaseen? Myös pienet kastamattomat lapset joutuvat uskontonne mukaan helvettiin. Uskontonne tekee tyhjäksi ihmisen oman vastuun teoistaan. Eihän nyt kukaan järkevä ihminen voi uskoa moista potaskaa. Vaikka toisin luulettekin on uskontonne eli protestanttismi maailman julmin ja epäloogisin uskonto, toisaalta myös maailman helpoin uskonto (sehän ei vaadi mitään panostusta). Muslimit, mormonit, jehovan todistajat ja katolisetkin ovat loogisempia opissaan. Raamatussakin (vaikka en siihen uskokaan) sanotaan ettei pelkkä usko meitä pelasta, vaan tarvitaan myös teot. Herätkää nyt ajattelemaan hyvät ihmiset! En edes mene muihin naurettaviin asioihin kuten VT:n kertomukset kuten vedenpaisumus, kolminaisuusoppi (Jeesus rukoilee itseään? ja on itse itsensä poika?)jne.
6432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olemassa, ilman niitä se olisi mitätön tekijä tässä yhteiskunnassa. Ei sitä opin erinomaisuus olemssa pidä.

Äänestä

Taisit postata tämä tänne jo toiseenkin paikkaan!
Yksi kerta riittää. Puheenvuoroja ja lausuntoja ei saa postata monia kertoja.

Äänestä

Näytä mitä on usko ilman tekoja? Huomaat, ettei uskoa esiinny ilman tekoja. Ongelmana esittämäsi vastuuttomuus, on oma teoriasi eikä ollenkaan huomioi sitä, että jokainen ihminen vastuussa Jumalalle.

Miksi sitten ei teot pelasta? Koska ihmisen teot, vaikka olisivat ihmisen mittapuulla mitattuna hyviä, eivät ole sitä Jumalan silmissä. Teon hyvyys on siinä, että Jumala vaikuttaa sen tekemisen ja toimii maailmassa teon kautta, pelkkänä ihmisen tekona jokainen teko on hengellisessä mielessä arvoton. Tämäkään ei poista sitä, että normaaliin kohteliaisuuteen ja toisen auttamiseen tähtäävät teot ovat velvollisuutemme, Raamatun mukaan tämän pitäisi olla itsestäänselvää.

Äänestä

'Pelastus on yksin uskosta' - tämähän oli Lutherin motto. Ajatus on kuitenkin ristiriidassa joidenkin Uuden testamentin kohtien kanssa:

"20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'". (Matt 7)

"Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." (Jaak 22:26)

"Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille." (Matt 10:42)

"Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'". (Matt 25:40)

Luther ei varmaan tarkoittanut, ettei teoilla olisi mitään merkitystä, mutta sellainen oppi on nyt kuitenkin vallalla monissa protestanttisissa kirkkokunnissa. Ehkä tässä toteutuu Jeesuksen ennustus: "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." (Matt 24:12)

Paavali kirjoitti efesolaiskirjeen 2 luvussa:

"8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

Kohta ei mielestäni kuitenkaan kumoa tekojen merkitystä - tekojen lisäksi tarvitaan armo, koska jokainen ihminen tekee myös syntiä. Mutta ajatus siitä, että jokainen uskomaton ihminen tuomitaan automaattisesti kadotukseen, perustuu todennäköisesti pääasiassa kreikan katakrinoo-verbin väärään käännökseen kohdassa Mark 16:16 "joka ei usko, tuomitaan kadotukseen" - pitäisi olla "joka ei usko, tuomitaan". Agricolalla oli ilmeisesti vaikeuksia tämän verbin kääntämisessä, koska hän käänsi: "se kadotetaan". Vuoden 1938 kirkkoraamatussa se muutettiin nykyiseen muotoonsa "tuomitaan kadotukseen".

Äänestä
  • Ihan pakko nyt kirjoittaa pari huomiota. Ehkä tarkoitat samaa kuin minäkin, mutta selvyyden vuoksi tarkennan :)

    Ei Luther tarkoittanut, ettei teoilla ole MITÄÄN merkitystä, vaan sitä, että teoilla ei ole MITÄÄN merkitystä pelastuksen kannalta.

    Oiva esimerkki tästä on ryöväri ristillä. Kukaan tuskin voi väittää, että ryöväri siinä ristillä käsitettyään Jeesuksen olevan Herra, olisi alkanut tekemään joitain pelastavia tekoja? Pelastus on yksin uskosta *piste* Hyvät teot on jokaisen oikeus ja velvollisuus jo ihmisinä, ei jokin millä ansaitaan omaa pelastusta. Usko aina auttaa ihmistä havaitsemaan myös toisten tarpeita ja niinpä ne auttavat teot ovat luonnollinen seuraus uskostakin.

    Sellainen käsitys, että ihmisen täytyy tehdä jotain ja Jumala antaa loput anteeksi, se on Raamatun perusteella harhaoppia, josta Paavali ankarasti varoittaa esim. Galatalaisia.

    Ajatus, jonka mukaan joutuu kadotukseen, mikäli ei usko Jeesukseen, on peräisin Jeesuksen ja apostolien sanoista. Siitä ei pääse yli, ei ympäri, vaikka miten yrittäisi, koska se ajatus tulee niin selvästi esille niin useissa kohdissa Jeesuksenkin opetusta.

    Äänestä

Ainoastaan usko pelastaa. Elävästä uskosta syntyy tekoja. Tämän takia usko on elävä. Jos uskosta ei seuraa tekoja niin usko on kuollut usko eikä näinollen enää pelastava usko. Ihmisen pelastus on 100% Jumalan teko mutta kun ihminen on saanut syntinsä anteeksi hän ei enää halua elää synnissä. Lankeamisia ei voi väistää. Liha on heikko. Tätä varten tarvitsemme Evankeliumin lohdutuksen saarnaa, että voisimmen säilyttää uskon ja hyvän omantunnon. Raamattu kyllä sanoo, että "Usko ilman tekoja on kuollut". Tämä tarkoittaa sitä, että elävä usko kantaa hedelmää eli tekoja ei kuitenkaan siten, että teoilla ansaitsisi jotain.

Puhuit siveästi jopa "täydellisesti" elävistä ihmisistä. Ihminen, joka näkee omat tekonsa hyvinä ja vaelluksensa virheettömänä on synnin sokaisema. Tällainen "luonnollisesti siveä" ihminen ei näe omien tekojensa kamaluutta vaan luulee ettei ole syntiä tehnyt. Ei ole kuin yksi, joka ei ole syntiä tehnyt ja se yksi on Jeesus Kristus. Vapahtajamme, joka vuosi verta ja kärsi ristinkuoleman meidän kamalien syntiemme tähden. Meidän turmeltuneen luontomme tähden. Joka ainoan siveänä itseään pitävän syntikasan rikosten tähden.

Hirveä on niiden kohtalo, jotka eivät syntejään tunnusta ja anteeksi usko. Mutta Jumala on hyvä ja rakastava Jumala, joka olisi avosylin juoksemassa vastaan jokaista synnin uuvuttamaa ihmistä vastaan, jos nämä vain tunnustaisivat syntinsä ja katuisivat.

Mistä Jumala on löydettävissä? Luther opettaa: "Sinun pitää ensin löytää Hänen uskovaisensa". Ja Raamattu sanoo: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa niin teille kaikki annetaan". Raamattu sanoo myöskin, että Jumalan valtakunta on ihmisten keskellä eli täällä maanpäällä. Jokaiselle olisi ovet auki Armonvaltakuntaan ja Rakastava Taivaan Isä olisi avosylin ottamassa vastaan tuhlaajapoikia ja tyttäriään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppi kirjoitti:

Protestantit, selittäkää miten on mahdollista että henkilö joka elää koko elämänsä hyviä tekoja, tehden muiden parasta ajatellen, halliten vahingolliset himonsa, rehellisesti ja kaikin puolin "täydellisesti", paitsi ettei usko Jeesukseen Kristukseen (ehkäpä hänellä ei edes ole ollut mahdollisuutta kuulla eikä oppia hänestä) joutuu helvettiin. Kun taas evankelinen kristitty joka elää moraalitonta elämää, valehtelee, huijaa, hakkaa vaimoaan, jne. mutta uskoo että Jeesus Kristus on pelastanut hänet riippumatta hänen omista teoistaan, menee suoraan taivaaseen? Myös pienet kastamattomat lapset joutuvat uskontonne mukaan helvettiin. Uskontonne tekee tyhjäksi ihmisen oman vastuun teoistaan. Eihän nyt kukaan järkevä ihminen voi uskoa moista potaskaa. Vaikka toisin luulettekin on uskontonne eli protestanttismi maailman julmin ja epäloogisin uskonto, toisaalta myös maailman helpoin uskonto (sehän ei vaadi mitään panostusta). Muslimit, mormonit, jehovan todistajat ja katolisetkin ovat loogisempia opissaan. Raamatussakin (vaikka en siihen uskokaan) sanotaan ettei pelkkä usko meitä pelasta, vaan tarvitaan myös teot. Herätkää nyt ajattelemaan hyvät ihmiset! En edes mene muihin naurettaviin asioihin kuten VT:n kertomukset kuten vedenpaisumus, kolminaisuusoppi (Jeesus rukoilee itseään? ja on itse itsensä poika?)jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu