Universumi ei "itse" tunne, eikä tunnista älykästä elämää!

Kosmologit arvioivat tässä vaiheessa, että kaikki – meille ihmisille kaikki - ”syntyi” hetkessä, jossa ei ollut aikaa, paikkaa eikä suunniteltua tahtoa – puhutaan Big Bang -teoriasta.

Me ihmiset – eräs häviävän pieni osa biosfääriä [1, mutta vaikuttavuudeltaan megalomaanista luokkaa – tunnistamme itsekkäistä ja sisäsyntyisistä syistä ”älykkään elämän” [2, ja odotamme sitä löytyvän muualtakin [3.

Avaruus on antanut vastauksen: Tyhjyyden kaiun, sillä 99,9999...9999 [loputtomiin] prosenttia maailmankaikkeuden tilavuudesta on tyhjää [4 – absoluuttisen tyhjää. Tuolla tyhjyydessä lymyää se väkevin voima, hyvin lähellä ääretöntä voimaa – pimeä energia [5, jolla on se hirmuinen ”odottava tahto” kutistaa jälleen kasaan kaikki – myös me – tuonne paljon puhuttuun olemattomaan neulanreikään, josta synnyimme …

[3 ”9 kysymystä avaruuden vieraasta älystä, ihmislajin tulevaisuudesta ja maailmankaikkeudesta … ”~ https://yle.fi/uutiset/3-10242109 -

Mikäli "Bug" Bang pitää paikkansa,

… on loogisinta olettaa ihmiselon yhdeksi ”säikeiden” [?] [6, atomien ja molekyylien ilmenemismuodoksi (rakenteeksi), joka on vain osa sitä kokonaisuutta, miksi universumi on "kohtalokkaan" vetovoiman ansiosta muodostunut.

Ihmiselo ei ole poikkeus,

… vaan rakenteellinen osa suurempaa järjestelmää [7, joko sattumalta tai universaalin käyttöjärjestelmän [8 ohjeistamana syntyi vetovoimien [9 muutosaikajanalle.

Halutessaan ihminen voi universaalin käyttöjärjestelmän nimetä haluamakseen käsitteeksi, esimerkiksi Jumalaksi.

...
Viitteet:
[1 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2012/04/elonkeha-jatkaa-myos-ilman-ihmista.html -
[2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/viisaus.html -
[4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/04/kaiken-kysymys-ja-siihen-vastaus.html -
[5 ~ https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/pimea-energia-saattaa-selittaa-miksi-aika-kulkee-eteenpain.html -
[6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/12/tihentymista-ja-harventumista-oppi.html -
[6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/02/saikeista-haivahdys-kuolemattomuutta.html -
[7 ” … vapaa markkinakapitalismi sekä tekoäly, jonka valta on rajoittamatonta. Tekoäly voisi tuottaa loputtomasti kopioita itsestään, ja saada valtaansa kokonaisia galaksijoukkoja. Kukaan ei voisi kysellä siltä perusteluja toimilleen. Ainoa mikä merkitsee on, että se kykenee siihen … ” ~ https://yle.fi/uutiset/3-10235562 – Yle
[8 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/12/opetamme-konealya-vaikka-emme-edes.html -
[9 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/02/gravitaation-synnysta-pariutumiseen.html -

__
Tämä yksinkertainen esimerkki näyttää, miksi tekoäly ei tule päihittämään ihmisaivoja ajattelussa, väittää aivotutkija -HS

~ https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005827349.html -

IJL-kommentti:

Paljolti tietokoneen, koneoppimisen ja lopulta tekoälyn kehitys ja kyky jopa luoda uutta riippuu kellotaajuudesta, siis mitä nopeampi tahti eli tapahtumasykli sekunnissa on, sen enemmän prosessointitehoa.

Tällä nopeuden lisäyksellä siirryttäessä virtaavasta sähköstä valoon, fotoneihin, voinemme lisätä kellotaajuutta 100- jopa 10000 kertaiseksi, jolloin uuden luominen tapahtumasarjana tullee todeksi.

Miten arvelet evoluution ohjelmoidun ja millä prosessointiteholla se pelaa pelejään? Mikä on evoluution kellotaajuus? Onko se "meille näkyvyydeltään" todella hidas, ja siellä atomien ja molekyylien syvyydessä taas hyvin nopea?

Meille ihmisille evoluutiotapahtumien tietoisuuteemme ilmaantuessa onkin kulunut aikaa paljon ja evoluutio "syvyyksissään" on jo aikaamme edellä. Näin tähän kellotaajuuteen liittyy analoginen komponentti, jota meidän 1 ja 0 tietokone ei ymmärrä.

__
109912

63

1208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä puppugeneraattoria käytät tämän sillisalaatin tekemiseen?

      • Anonyymi

        Oliko ymmärrykselle liian vaikea rasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko ymmärrykselle liian vaikea rasti?

        Ei ole koska tuossa tekstissä ei ole yhtään mitään järkeä. Muistuttaa kyllä läheisesti suomen kieltä.

        Ja huvittavaa miten lähteinä käyttää omia tekstejä. Näkee että ei ole kovinkaan sivistynyt henkilö.

      • Anonyymi

        Miten ymmärrät sillisalaatin? Onhan meille kaikilla kuitenkin erilainen kyky ymmärtää!

        Entä itse sisältö, onko sinulla siihen joitain kommentteja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ymmärrät sillisalaatin? Onhan meille kaikilla kuitenkin erilainen kyky ymmärtää!

        Sana on vapaa. On kuitenkin ymmärrettävää ettei kaikki asiat aukea kaikille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä itse sisältö, onko sinulla siihen joitain kommentteja?

        No johan sanoin että siinä ei ole mitään järkeä. Tässä hyvä esimerkki:
        "Tällä nopeuden lisäyksellä siirryttäessä virtaavasta sähköstä valoon, fotoneihin, voinemme lisätä kellotaajuutta 100- jopa 10000 kertaiseksi, jolloin uuden luominen tapahtumasarjana tullee todeksi."

        Kertoo hyvin aloittajan tietämättömyydestä.

        Ja tässä toinen aivopieru mikä ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään:

        "on loogisinta olettaa ihmiselon yhdeksi ”säikeiden” [?] [6, atomien ja molekyylien ilmenemismuodoksi (rakenteeksi), joka on vain osa sitä kokonaisuutta, miksi universumi on "kohtalokkaan" vetovoiman ansiosta muodostunut."

      • Anonyymi

        Onko tämä niitä tekoälyn muodostamia komentteja?

      • Anonyymi

        Entä sinä, kun kommentissasi ei ole mitään asiaa itse aiheeseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sinä, kun kommentissasi ei ole mitään asiaa itse aiheeseen?

        Mihin aiheeseen? Siihenkö että aloittajalla ei ole hajuakaan mistä puhuu?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Lainaatko sitä muille?

    • Anonyymi

      Onko Ilkka luovuttanut Naton haukkumisen ja Putinin Ukrainaan hyökkäyksen puolustamisen suhteen?? Luin Ilkan aloitusta jännänä, että milloin vuosiluku 1941 tulee!! ....tuli äärimmäinen pettynyt mieli minulle, kun vuosilukua ei ollutkaan!....mikä on Ilkka????

      • Anonyymi

        1941? Tuolloinhan alkoi meidän hyökkäyssota Neuvostoliittoon, yhdessä Saksan kanssa. Miten se liittyy tähän avaukseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1941? Tuolloinhan alkoi meidän hyökkäyssota Neuvostoliittoon, yhdessä Saksan kanssa. Miten se liittyy tähän avaukseen?

        Kysy sitä Ilkalta, miksi on jättänyt vuosiluvun pois aloituksesta. Ne, jotka on seurannut Ilkan trollaus aloituksia, tuo vuosiluku on säännöllisesti näkynyt niissä...nyt ei???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy sitä Ilkalta, miksi on jättänyt vuosiluvun pois aloituksesta. Ne, jotka on seurannut Ilkan trollaus aloituksia, tuo vuosiluku on säännöllisesti näkynyt niissä...nyt ei???

        Jeps - 1941-uhona se on esiintynyt aktiivisesti, ollen valitettavasti totta. Avauksessa on maininta tuosta epäsuorasti - prof. Risto Kuisman kolumnina.

      • Anonyymi

        Mitä Ahvenanmaalla tapahtui vuosina 1941-44? Entä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto armahti Suomen ja jätti jopa Mannerheimin tuomitsematta!

    • Anonyymi

      Miten Sinä ymmärrät elämän älykkyyden?

      • Anonyymi

        Elämän kehitys ja älykkyys on Evoluution tulosta. Evoluutio kehittyy edelleen, joko hyvään tai huonoon suuntaan. Evoluutiota tapahtuu jatkuvasti, niin kauan, kun elämää maapallolla on ja uusia eliösukupolvia syntyy..

        Näinköhän evoluutio "käsittelee sanoja hyvä ja paha" Se hakee vain lisääntymisen takautumista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinköhän evoluutio "käsittelee sanoja hyvä ja paha" Se hakee vain lisääntymisen takautumista?

        Kyllä Evoluutioon kuuluu myös huonot kehitysmuodot, siinä, kuin normaali kehitys. Aina kun tapahtuu lisääntymistä, syntyy myös niitä "huonoja " yksilöitä.. Mutta luonnolla on taipumus karsia ne huonot pois meistä eläimistä, kuin muistakin luonnossa.

        ..pikemminkin epäonnistuneet seuraavaa siirtoa ajatellen; olet oikeassa ja sitten evoluutio korjaa virheensä. Tehnyt näin miljardi vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..pikemminkin epäonnistuneet seuraavaa siirtoa ajatellen; olet oikeassa ja sitten evoluutio korjaa virheensä. Tehnyt näin miljardi vuotta.

        Onko evoluutio universaali käyttöjärjestelmä, jolla on jokin nimi?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinköhän evoluutio "käsittelee sanoja hyvä ja paha" Se hakee vain lisääntymisen takautumista?

        Hyvä ja Paha on vain käytöstämme tarkkaileva tieto. Jos sait käytösnumeroksi alaluokilla nelosen, olit varmaan murhannut jonkun kaverisi, mutta jos 10 - olit olettavasti liian kiltti...
        Oli alussa kiellettyä ruveta ketään syyttämään käytöksestään, se oli Aadamille ja Eevalle tieto, että "Eeva syytti käärmettä ja Aadam Eevaa", eivätkä ymmärtäneet heti, että itsehän he sen kielletyn hedelmän söivät...
        Minä sain yläasteella pari 9:iä käytöksestä, muulloin 10:n. koska aivan tahattomasti olin vähällä varastaa SAKSET biologian opelta, ja vähän kiusasimme muulloin mm. RUOTSINKIELEN maikkaamme. Varsinaisesti en ollut ikäisteni "kiusaaja"- ehkä PINKO ennemmin, ja keskiarvoni opinnoistanikin oli ala-asteelta => lukioon jopa 8.7 eli 9-...
        Ihmettelen nykyään ettei minua tuolloin vielä paljoa kiusattu, vaikka kouluni meni hyvin, ja olin hihhuli - silloin tällöin.. Parempi tulla kiusatuksi vasta vanhempana - tietenkin..

      • Anonyymi

        No, vaikket kysynyt minulta kai, niin Älykkyys on yleensä kyky löytää vastakohtia ja samaistuksia. Palikkateistejä tai merkityksellisten asioiden pähkäilyä. Vaikka kaikille asioille saisi ehkä vastakohdan, se on yleensä pahaa. Siksi JÄRKI on se, mikä vastakohtien sumasta löytää sellaisen ratkaisun, joka rakennetaan maailmaan, pitkäksi aikaa, ja eräät asiat ovat jopa ikuisia, vaikka jokin olisi voinut olla toisinpäinkin, ne ratkaisut eivät olisi aina voittavia tai edes rakkauttamme suojelevia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän kehitys ja älykkyys on Evoluution tulosta. Evoluutio kehittyy edelleen, joko hyvään tai huonoon suuntaan. Evoluutiota tapahtuu jatkuvasti, niin kauan, kun elämää maapallolla on ja uusia eliösukupolvia syntyy..

        Epäilemättä. Mutta miten perustelette sen, että Luonnonvalinta olisi ainoastaan passiivinen vaikutus? Olento itse määrittää eniten sen, millainen se on laumassaan, tai yksin, ja millaiset mutaatiot se haluaa jälkeläisilleen, ja passiivisuus luonnonvalinnan määritelmänä olisi vain sen takia, että yhteisöt vaikuttaisivat siihen enemmän kuin "Jahve", olennon oma MINÄ OLEN! Ei vaikuta läheskään aina enemmän, se "ympäristön paine, tai sosiaaliset suhteensa" kuin olennon omat jahvistiset tarpeensa, olla herra itselleen...
        EI evoluutio tai ateismikaan teoriana eroa luomisopista muutoin, kuin että ateistit eivät usko, että "kaiken alussa" olisi ollut persoonallisuuksia lainkaan, ja mikä heille parasta, ei todella ollutkaan! Isä - tai Jumala määritelmä ylipäänsä syntyi vasta siitä tietoisuudesta, että joku hengistä oli kasvanut järkyttävän paljon suuremmaksi kuin ne muut. Sitä ei ateisti havaitse helpostikaan, ihmisyydessä, mutta jos itse uskot Isään - SUUREMPAAN HENKEEN, älä lankea omasta uskostasi, jos se oli sinun omakin vakaumuksesi... Eikä ateistinkaan kannata langeta siihen suureen tasa-arvon tuhoutumiseen, mikä monille tapahtuu, kun Isä Jumalakin tekee silloin tällöin virheitä, oman arvonsa pitämisessä KAIKESSA pikkuenkeleidensä haluja parempina... Se "virhe" hänenkin on tehtävä, muuten Jumalat olisivat aikoja sitten tuhoutuneet, eikä vähiten Paholaisten toimesta...
        Vaikka kukaan elävä yksilö, henkiolentokaan nyt loputtomiin taida tarvita, mitään muiden olentojen hypetystä olla paras tai suurin tms... Eikä tarvikaan... Mutta Jumala rakastaa silti niitä enemmän kuin paholaista, jotka muistavat juuri Hänen olevan KAIKKIEN ISÄ!

        Mikä niistä tuhansista jumalista?

    • Anonyymi

      kosmologia pääaineena?

    • Anonyymi

      Miten määrittelisit älykkyyden?

    • Anonyymi

      Älykäs ihminen 2.0!?

      • Anonyymi

        Onko sellaista, jos mietimme biodiversiteetin näkökulmasta.

    • Anonyymi

      Fysikaalinen maailmankaikkeus, nykyinen, on hyvin nuori ilmestys! Emme osaa edes aavistaa, kuin monia aiempia yritelmiä oli "Jumalilla tms. Titaaneilla", ennen kuin 3D--maailma ilmaantui: Maailmankaikkeuden muoto lienee kuitenkin lähes kiekkomainen - kuten oma Galaksimmekin..
      Aiemmat maailmankaikkeudet olivat "PELEJÄ", niissä henget kamppailivat voitoista keskenään alati muuttuvien sääntöjen avulla. Henget kykenivät luomaan TYHJYYDEN, taivaan - eli muistin - ja siihen Materiaalia, joka paljasti muotoja.
      Vaikka alussa kaikki oli vain tappiota ja voittamista, LUUSERIEN Rakkauden maailma syntyi siitä Rakkaudesta, että JUMALA ei halua kaikkien elollisten olevan äärimmäisen julmia voittajia, jotka sitten kuitenkin nekin häviävät hirvittävillä seurauksilla, muulle todellisuudelle. Älkää vähätelkö KOSKAAN NIITÄ Jumalia, joilla ei ole suuria sosiaalisia taitoja, Mutta Jeesus paljasti, että on olemassa NOITA JUMALIA vanhempi Jumala, nimittäin - ISÄ; RAKKAUS. Hän voittaa lopulta ne jumalat, jotka itselleen liikaa kasasivat jotakin kummallisia voittojaan, mutta koska ISÄ ON rakkaus, nuokaan olennot eivät siihen Jumala-ISÄN voittoon tuhoudu suorastaan. SIis ne muut jumalat olivat Jumalan Poikia, eli YLIENKELEITÄ!
      Jumalamme ei salli kuitenkaan teidänkään vielä havaitsevan "KUNINGAS-JUMALIA"; tai "KUNNIAN JUMALIA"... He ovat vastuussa kaikesta maailmakaikkeuden materiaalisen todellisuuden luomisesta, siinä missä ISÄ-JUMALA on etupäässä henkiemme rakastaja ja rakentaja...

      • Anonyymi

        Universumin käyttis!

    • Anonyymi

      Toivottu avaus, antaa uudenlaista särmää ennakkoluulottomille ajatuksille!

    • Anonyymi

      Miten koet älykkyyden?

      • Anonyymi

        Muurahaisten parviäly - jo miljoonia vuosia!

    • Anonyymi

      Miksi emme heitä havaitse? Yksinkertaisesti - henkinen sokeutemme voi olla syynä. Jos joku Jumala ottaa ruumiikseen koko tähtijärjestelmän tilavuuden ja Jumalatarkin siihen laitetut suuret massat, emme tajua noita Jumaliksi, vaikka juuri panteismi tunnustaa nuokin Jumalat.

    • Anonyymi

      Ihmisellä on hallittavanaan vain omat hermonsa, Jumalalla koko maailmankaikkeus. Kuitenkin Jumala loi Ihmiseen jopa oman Henkensä, uskovaisilla se ainakin on, ja jopa ateisteilla on silti henki, jos eivät epäuskossaan kiellä hengenkin määritelmää: "Henki on samamme".. Triviaalisti Ateisti on sunnuntain/maanantain tai tiistain lapsi, koska vasta henget 4-7 omaavat Isä Jumaluuden syntymästään lähtien. Outoa kuitenkin jos tuo asia olisi jopa niin kova, että synnyinhetki ainoastaan sen määräisi.
      Minun suhteeni on totta, että olen eräänlainen Isä (Keskiviikkona olen syntynyt) - ja ettei poikajumaluuden bitti ole minussa noussut, eikä Pyhän Hengenkään, koska mulle riittää olla "ISÄ" ainoastaan luomisteoilleni, ja vaikka siis Pyhä Henki-bitti myöskin nollassa, synnyinhetkelläni, se ei minulle tuota teologisia ongelmia, koska alussakinhan kaikki henget olivat materiattomia eli siis jollakin tavalla, "olemattomia".. Ei ateistikaan luullakseni sillä mitään "PAHAA" tarkoita, jos sanoo, että Jumala on olematon, koska Jumala on henki, ruumis voi olla sen temppelinä, mutta ei HENKI(ainakaan minun) etsi vaikeita fiiliksiä, joita sen sijaan olevaisen PYHÄHENKIBITIN omaavat etsivät kai paljonkin.

      • Anonyymi

        Unohditko taas ottaa lääkkeet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohditko taas ottaa lääkkeet?

        Vielä ehdit ennen yöpuuta! :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä ehdit ennen yöpuuta! :-)

        En minä tarvitse, mutta katso nyt tuota edellistä sekopään tekstiä. Selvästi lääkityksen tarpeessa. ;)

      • Anonyymi

        Meillä on uskonnonvapaus ja oikeus uskoa omaan asiaamme, kunhan emme astu toisen tontille!

    • Anonyymi

      Samamme >= Sanamme, sori...

    • Anonyymi

      Mitä se älykkyys oikein on? Kun katsoo näiden Ilun avauksien kommentteja joidenkin osin - tytyy tuo kysymys muodstaa! :-)

    • Anonyymi

      Miten määrittelisit älykkyyden?

      • Anonyymi

        Älykkyys on sitä, että oppii hyödyntämään opittuja asioita. Viisaus on sitä, että irrottautuu tuosta älykkyydestä.

        Ihminen on kuin "memory foam", jota käytetään nykyään monessa asiassa. Kun lapsi syntyy, se on tuota memory foamia, joka muotoutuu ympäristön kautta tiettyyn muotoon. Se alkaa uskoa olevansa jotain tiettyä niiden itseensä syntyneiden painaumien takia. Ego on syntynyt. Viisautta on vapautua egosta ja päästä eroon noista painaumista. Siihen tarvitaan henkisiä/ hengellisiä harjoitteita.

        Vaikka vihaatte uskontoja, älkää vihatko viisautta.

        Miksi uskontoja pitäisi vihata? Eikö ole energian tuhlaamista vihata typeriä ja olemattomia asioita?

    • Anonyymi

      Olisihan se pitänyt arvata, että aloittajan Nato-vastaisuus kumpuaa tuosta tietystä tutusta lähteestä, eli uskonnollisesta huuhaasta.

    • Niin miltäosin uskonnollinen jargoni on opponentti luonnossa havaittavalle ilmiölle?

      Maailmassa on erilaisia uskontoja ja jumaluuksia vaikka kuinka ja pal. Miksi juuri sinun jumaluutesi on parempi kuin muut?

    • Anonyymi

      Mitä älykkyys onkaan?!

    • Anonyymi

      ~ https://www.hs.fi/tiede/art-2000009556972.html -

      "Jättigalaksit horjuttavat käsitystä maailman­kaikkeudesta – Webbin kuvat haastavat vallitsevan teorian
      Tähtijoukot kasvoivat kookkaiksi liian pian alkuräjähdyksen jälkeen."

    • Anonyymi

      Mitä se Älykäs Elämä sitten onkaan?!

    • Anonyymi

      Älykkyyden määritys, mielipiteitä kiitos! :-)

    • Anonyymi

      Aloitus oli kyllä pelkkää hölynpölyä...

      Tietenkään universumi ei tunne tai tunnista älykästä elämää (jos sellaista nyt edes on lopulta olemassa), koska universumi ei ole älyllinen olento.

      Maailmankaikkeus on materiaa, maailmankaikkeuteen voi kuitenkin lopulta kehittyä tietoista tai jopa älyllistä elämää. Ehkä meitä ihmisiä voi pitää sellaisina, vaikka monta kertaa voi asiaa myös epäillä. Ainakin kreationistit todistavat, että potentiaalisesti älylliset oliot voivat lopulta olla täysin järjettömiä sekopäitä. Mutta heitä onkin lapsuudesta lähtien aivopesty täysin järjettömään "epäajatteluun"...

      • Anonyymi

        Vaikeita asioita, täyttä varmuutta ei ole filosofisesti mistään!

    • Anonyymi

      Kosmologi?

    • Anonyymi

      Miten määrittelet Elämän?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jospa lopulta ei olekaan mitään?!

    • Anonyymi

      Kuka osaa kertoa lyhimmin mitä on älykkyys?

    • Anonyymi

      "Älykkyys" on aivollista biosähköistä synaptiikkaa.

      • Anonyymi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17975479/veda-oppi-ja-evoluutio
        "Kielletty arkeologia "
        Michael Cremon ja Richard Thompsonin kiistelty kirja "Kielletty arkeologia" hämmästyttää tiedeyhteisöä. Se kääntää aiemmin varmoina pidetyt arkeologiset löydöt käytännössä päälaelleen ja osoittaa, että klassinen arkeologia salaa massiivisesti ihmiskunnan alkuperää koskevia tosiasioita. Kielletty arkeologia tarjoaa näin ollen runsaasti todisteita siitä, että ihmiskunta on ollut olemassa miljoonia vuosia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onnea! Tauski Peltonen ja ex-vaimo Henna ovat menneet uudelleen naimisiin!

      Tauno ”Tauski” Peltosen tunnetuimpia hittejä ovat mm. Ilman sua, Sinä vain ja Haavemaa. Artisti muistetaan myös kohuotsi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      2671
    2. Orpon hallitus tulee leikkaamaan eläkkeitä!

      Orpo suunnittelee eläkeuudistuksen tammikuulle 2025. Siihen mennessä työmarkkinajärjestöjen pitää tehdä suunnitelma siit
      Maailman menoa
      223
      2360
    3. Oikeasti nainen, ei millään pahalla

      Mutta voi hemme tti mikä fiasko tämä keissi on. Ja tiesin silloin kauan sitten että tämä menee näin. Ja tiesin että en v
      Ikävä
      60
      2144
    4. Niko Ranta -Aho kertoo ettei Sofia ollut hänelle sopiva nainen.

      Ei ollut kannustanut häntä raittuiteen ,vaan teki juuri päinvastaisin ja olisi halunut siksi erilaisen naisystävän .
      Kotimaiset julkkisjuorut
      166
      1364
    5. Sai pakit! Maajussi-Kalle ei lannistu - Mielii venäjänkielisen Veran perään: "Jos hänet saisi..."

      Yrittänyttä ei laiteta… vai miten se meni… Maajussi-Kalle etsii puolisoa rinnalleen ja on iskenyt silmänsä "merenneito"
      Maajussille morsian
      12
      1224
    6. Minun on aika

      Siirtyä sivuun ja piiloon. En kuulu elämääsi enkä voi siihen tämän tapahtumasarjan jälkeen kuulua. Tiedät sen ja minä ti
      Ikävä
      59
      1084
    7. Kauhajoki taas otsikoissa

      Melkoisesti siellä K:joella sattuu ja tapahtuu. Nyt siellä ollaan puukko hippaista !!
      Kauhajoki
      27
      1073
    8. Provinssi joutuu sakkomaksuun

      Poliisi epäilee Provinssi-rock tapahtumaa syrjinnästä Juha Mäenpäätä kohtaan tehdystä pakkopoistosta. Voi tuottaa sakot
      Ilmajoki
      88
      951
    9. Tämä rakkaus sinuun on uskomatonta

      Kun se ei lopu. Olen sinun loppuelämäni ajan, jos sinäkin minut haluat ja jos päästään joskus "käyntiin". Miehelle
      Ikävä
      34
      920
    10. Minkälaisia ovat "vaikeat asiat" parisuhteessa joista pitäisi voida tai osata puhua?

      Tämä vaatimus yleensä osoitetaan miehelle, ymmärtääkseni.
      Parisuhde
      44
      919
    Aihe