järjetön

Protestantit, selittäkää miten on mahdollista että henkilö joka elää koko elämänsä hyviä tekoja, tehden muiden parasta ajatellen, halliten vahingolliset himonsa, rehellisesti ja kaikin puolin "täydellisesti", paitsi ettei usko Jeesukseen Kristukseen (ehkäpä hänellä ei edes ole ollut mahdollisuutta kuulla eikä oppia hänestä) joutuu helvettiin. Kun taas evankelinen kristitty joka elää moraalitonta elämää, valehtelee, huijaa, hakkaa vaimoaan, jne. mutta uskoo että Jeesus Kristus on pelastanut hänet riippumatta hänen omista teoistaan, menee suoraan taivaaseen? Myös pienet kastamattomat lapset joutuvat uskontonne mukaan helvettiin. Uskontonne tekee tyhjäksi ihmisen oman vastuun teoistaan. Eihän nyt kukaan järkevä ihminen voi uskoa moista potaskaa. Vaikka toisin luulettekin on uskontonne eli protestanttismi maailman julmin ja epäloogisin uskonto, toisaalta myös maailman helpoin uskonto (sehän ei vaadi mitään panostusta). Muslimit, mormonit, jehovan todistajat ja katolisetkin ovat loogisempia opissaan. Raamatussakin (vaikka en siihen uskokaan) sanotaan ettei pelkkä usko meitä pelasta, vaan tarvitaan myös teot. Herätkää nyt ajattelemaan hyvät ihmiset! En edes mene muihin naurettaviin asioihin kuten VT:n kertomukset kuten vedenpaisumus, kolminaisuusoppi (Jeesus rukoilee itseään? ja on itse itsensä poika?)jne.
18851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

joka ottaa sinun itsesi sanomana sinut todeta myös kuoleman jälkeen?Mitä vastaan protestoit jos olet sanonut ettet halua pelastusta ja toiveesi otetaan todesta? Sanojesi mukaan sinua kohdellaan.Sitä vartenhan meillä on puhetaito.
Sitten taas ne jotka tekevät pahaa vastoin opetusta saavat teoistaan rangaistuksen.Uskonnot ovat ilman sananvaltaa Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla.
Jos tutustut perusteelliseti Raamatun sisältöön, huomaat miten järjetön käsitys sinulla on Jumalan suunnitelmasta meidän elämämme tarkoituksesta.
Meidän tulee elämässämme uskoa että kaikki meidän tekomme ja sanomisemme on muistissa sellaisena kuin ne ovat tapahtuneet.Niiden perusteella me elämme täällä maan päällä ja iankaikkisuudessa. Joka tekee kaikessa oikein, hänellä ei ole pelättävää.

Äänestä
  • "Meidän tulee elämässämme uskoa että kaikki meidän tekomme ja sanomisemme on muistissa sellaisena kuin ne ovat tapahtuneet. Niiden perusteella me elämme täällä maan päällä ja iankaikkisuudessa. Joka tekee kaikessa oikein, hänellä ei ole pelättävää."

    Mietis nyt hetki tuota vielä niin ehkä huomaat miten järjetön tuo heittosi oikeastaan on. Toisaalta, tuollaiseen perinpohjaiseen itsensä syyllistämiseen ja tulevan pelkoon ja toisaalta tulevan palkkion "loistoon" kristinuskon perussanoma pohjaa. Loppujen lopuksi: täysin tyhjä koko sanoma.

    Äänestä

  • mieletöntä on uskovaisen harhat.

    Äänestä

  • Entinen ... kirjoitti:

    "Meidän tulee elämässämme uskoa että kaikki meidän tekomme ja sanomisemme on muistissa sellaisena kuin ne ovat tapahtuneet. Niiden perusteella me elämme täällä maan päällä ja iankaikkisuudessa. Joka tekee kaikessa oikein, hänellä ei ole pelättävää."

    Mietis nyt hetki tuota vielä niin ehkä huomaat miten järjetön tuo heittosi oikeastaan on. Toisaalta, tuollaiseen perinpohjaiseen itsensä syyllistämiseen ja tulevan pelkoon ja toisaalta tulevan palkkion "loistoon" kristinuskon perussanoma pohjaa. Loppujen lopuksi: täysin tyhjä koko sanoma.

    enimmäkseen ihmisille. Voimmehan elää ihmisten keskuudessa niin ettei meillä ole salattavaa eikä sitä kautta pelättävää.Ihmisten välisiin asioihinhan suurin osa meidän tekemisistämme liittyvät.
    Meidän on syytä ottaa muut ihmiset joka tapauksessa huomioon jotta kaikilla olisi kohtuulliset ja siedettävät elämän olot.Siihenhän kaikki hyvä ihmisten välillä perustuu.

    Äänestä

Ottamatta kantaa muuhun tekstiisi totean, että lauseesi "Myös pienet kastamattomat lapset joutuvat uskontonne mukaan helvettiin" ei pidä paikkaansa.

Äänestä
  • Miten he sitten ovat perisynnistä vapaita? Missä vaiheessa ihminen sitten kristinuskon mukaan on perisynnille alisteinen? Miksi lapset kastetaan niin pienenä? 1) Perisynnin pelko ja 2) siksi että eivät itse saa päättää asiasta.

    Äänestä

  • Entinen ... kirjoitti:

    Miten he sitten ovat perisynnistä vapaita? Missä vaiheessa ihminen sitten kristinuskon mukaan on perisynnille alisteinen? Miksi lapset kastetaan niin pienenä? 1) Perisynnin pelko ja 2) siksi että eivät itse saa päättää asiasta.

    "Miten he sitten ovat perisynnistä vapaita?"
    Ei kukaan ole perisynnistä vapaa

    "Missä vaiheessa ihminen sitten kristinuskon mukaan on perisynnille alisteinen?"
    ks. edellinen vastaus

    "Miksi lapset kastetaan niin pienenä? 1) Perisynnin pelko ja 2) siksi että eivät itse saa päättää asiasta."
    Tai 3) Heidät otetaan seurakunnan jäseniksi    

    Itse uskon, että jos on olemassa rakastava Jumala, hänelle eivät ole tärkeitä muotoseikat ja ikärajat.

    Äänestä

  • Pukkeli kirjoitti:

    "Itse uskon, että jos on olemassa rakastava Jumala, hänelle eivät ole tärkeitä muotoseikat ja ikärajat."

    Joo, mitäs pienistä. Kerropa miksi rakastava jumala heittelee ihmisiä helvettiin?

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "Itse uskon, että jos on olemassa rakastava Jumala, hänelle eivät ole tärkeitä muotoseikat ja ikärajat."

    Joo, mitäs pienistä. Kerropa miksi rakastava jumala heittelee ihmisiä helvettiin?

    "Joo, mitäs pienistä. Kerropa miksi rakastava jumala heittelee ihmisiä helvettiin?"

    Heittääkö? Mistä tiedät? Minun raamatuntulkintani ei ole fundamentalistinen. Sinun taitaa olla?

    Äänestä

  • Pukkeli kirjoitti:

    "Joo, mitäs pienistä. Kerropa miksi rakastava jumala heittelee ihmisiä helvettiin?"

    Heittääkö? Mistä tiedät? Minun raamatuntulkintani ei ole fundamentalistinen. Sinun taitaa olla?

    ja kristittyjen tulkinnat kuten koko raamattu on ihan sitä itseään.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    ja kristittyjen tulkinnat kuten koko raamattu on ihan sitä itseään.

    No sehän oli hyvin perusteltu mielipide. Onko tuo sinun raamatuntulkintasi?

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    ja kristittyjen tulkinnat kuten koko raamattu on ihan sitä itseään.

    ...tarkoitat? Kerropas se joka sitten on oikea tulkinta.

    Äänestä

  • Long Nose kirjoitti:

    ...tarkoitat? Kerropas se joka sitten on oikea tulkinta.

    ajattelin että oikea tulkinta on luettavavissa rivien välistä.

    Kerronpa sen nyt suoraan.

    Raamatulla ja sen tarinoilla ei ole enempää todellisuuspohjaa kuin muillakaan vastaavilla teoksilla.

    Ihan sama kuin miettisi "oikeaa tulkintaa" Alien - kauhuelokuvista.

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    q---Raamatulla ja sen tarinoilla ei ole enempää todellisuuspohjaa kuin muilla vastaavilla teoksilla.---- A) Aivan oikein-jos joku on vastaava niin molemmissa on yhtä paljon totuuspohjaa -- 201=201 eli molemmat ovat tosiaan saman arvoisia.
    Puhut poika joskus faktaa.(harvoin)
    Lopussa viestissäsi, jota en nyt lainaa, "sokea kana" jäi ilman jyvää, harmittavaa.

    Äänestä

1)vastaus> ehkäpä hänen ainoa syntinsä onkin elää tietoisesti erossa Jumalasta.Ihminen ei omilla teoillaan voi pelastaa itseään.
>Jeesuksen Veren kautta meillä on pääsy kaikkein pyhimpään.

2)Oletuksesi: "Kun taas evankelinen kristitty joka elää moraalitonta elämää, valehtelee, huijaa, hakkaa vaimoaan, jne. mutta uskoo että Jeesus Kristus on pelastanut hänet riippumatta hänen omista teoistaan, menee suoraan taivaaseen?"
> on turha luulo. Tuollainen syntinen uuspakana ei mene taivaaseen.

3) oletuksesi"Myös pienet kastamattomat lapset joutuvat uskontonne mukaan helvettiin"
> on taas väärä luulo.
Kaste ei yksin pelasta. Eihän Jeesuskaan sanonut ristillä toiselle ryövärille:"Odotappa niin pyydetään ottamaan meidät vähäksi aikaa irti, että kipastaan äkkiä kasteelle, niin sitten pääset taivaaseen tänä päivänä, kanssani".
> vaan Jeesus sanoi ryövärille: "Minä sanon sinulle: sinä olet oleva tänä päivänä minun kanssani paratiisissa", eli Jeesus itse antoi katuvalle syntiselle synnit anteeksi.
> Pieni vauva ei ole tehnyt syntiä. Minä en itse usko mihinkään "perisyntiin", jonka perusteella vauva olisi syntinen. Vauva menee taivaaseen, jos kuolee.

4) Väärä oletuksesi: "Jeesus rukoilee itseään".
> Jeesus rukoili ISÄÄ esim. ristillä:"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät" ja "Isä, sinun käsiisi annan henkeni".

Kun Jeesus oli saanut Johannekselta kasteen, niin taivaat aukenivat ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani: sinuun minä olen mielistynyt" (selitetty: Luuk. 3:21-22)

Niinkuin vesi, jää ja lumi ovat samaa ainetta, samoin ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Olipa kiva kun kysyit. Tuli taas selvennettyä väärä käsityksesi. Mistä ihmeestä nuo väärät opit tulevat ?

Äänestä
  • omaksuit käsityksen, jonka mukaan perisyntiä ei ole? Tuollaisen harhaoppisuuden vuoksi osoitteesi lienee Helvetti. Siellä kai nähdään ;D

    Äänestä

aivan järjetön oppi! muistan kun riparilla kysyimme tuota papilta ja hän meni ihan noloksi ja sanoi,että niin se vain menee...huhhuh..useimmat kristityt ovat mielestäni outoja ihmisiä,lyövät toisia raamatulla päähän,teurastavat eläimiä,syrjivät homoja ja ovat sovinistisia sikoja

Äänestä
  • Mitäs kysyit papilta? Mitäs se vastas?
    q--useimmat kristityt ovat mielestäni outoja ihmisiä.-----Joo outoja ja vieraita.>Ooksä mulle outo?vai tuttuko oot?
    Entäs mitäs ne muut kuin useimmat tekee?
    Teurastaakos nekin sikoja?
    Lyökös ne toisiaan päähän?
    Miten homoja syrjitään?ei anneta vai homoille?
    Eikös ne muut ole sovinistisikoja?
    Mikä sika sinä itse olet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oppi kirjoitti:

Protestantit, selittäkää miten on mahdollista että henkilö joka elää koko elämänsä hyviä tekoja, tehden muiden parasta ajatellen, halliten vahingolliset himonsa, rehellisesti ja kaikin puolin "täydellisesti", paitsi ettei usko Jeesukseen Kristukseen (ehkäpä hänellä ei edes ole ollut mahdollisuutta kuulla eikä oppia hänestä) joutuu helvettiin. Kun taas evankelinen kristitty joka elää moraalitonta elämää, valehtelee, huijaa, hakkaa vaimoaan, jne. mutta uskoo että Jeesus Kristus on pelastanut hänet riippumatta hänen omista teoistaan, menee suoraan taivaaseen? Myös pienet kastamattomat lapset joutuvat uskontonne mukaan helvettiin. Uskontonne tekee tyhjäksi ihmisen oman vastuun teoistaan. Eihän nyt kukaan järkevä ihminen voi uskoa moista potaskaa. Vaikka toisin luulettekin on uskontonne eli protestanttismi maailman julmin ja epäloogisin uskonto, toisaalta myös maailman helpoin uskonto (sehän ei vaadi mitään panostusta). Muslimit, mormonit, jehovan todistajat ja katolisetkin ovat loogisempia opissaan. Raamatussakin (vaikka en siihen uskokaan) sanotaan ettei pelkkä usko meitä pelasta, vaan tarvitaan myös teot. Herätkää nyt ajattelemaan hyvät ihmiset! En edes mene muihin naurettaviin asioihin kuten VT:n kertomukset kuten vedenpaisumus, kolminaisuusoppi (Jeesus rukoilee itseään? ja on itse itsensä poika?)jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu