Lieksasta on oltu yhteydessä Nurmekseen ja ehdotettu josko palkattaisiin yhteinen maankäyttöpäällikkö sekä muitakin tarvittavia viranhaltijoita. Lieneekö Määttästä ja co. tämä kismittänyt kovastikin. Poliitikot myllää taas taustalla. Mutta. Pitikö tämä mennä näin? Molemmilla kaupungeilla on lokaantunut maine huonon hallintoilmapiirin kaupunkina. Kuitenkin Määttäsen organisaatioseikkailun olivat hyväksymässä myös poliitikot. Tässä likapyykin pesussa ei kannata heitä "unohtaa". Joka tapauksessa uuden kaupunginjohtajan tulee olla aivan toista maata. Kokoava ja mobilisoiva. Työntekijöihin uskova ja kannustava.
Yhteistyötä Nurmekseen taas viritellään
Anonyymi-ap
2797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Horiskot pois päätöksenteosta ja sivistyneistö joka on työntekijöiden ja tavallisen kuntalaisen puolella johtoremmiin.
Sivistyneistö??? Niinkuin mikä??
Sivistynyt ihminen ei syrji ketään, eikä nosta itseään jalustalle.
Lieksalaiset ovat ihan itse äänestäneet päättäjänsä luottamuselimiin. Kun ei ole kauhalla annettu niin vain lusikalla voi vaatia.
Kuntavaaleissa äänesti vain 50,2%.
Kun sivistys loppuu, ahneus alkaa.
Jokainen yrittää kahmia itselleen mitä on saatavissa.
Ovatko Suomeen punkeutuvat kehittymättömistä maista kotoisin olevat urokset sivistyneitä?
Onko sivistynyttä tulla maahan, joka takaa ikielätyksen vaatimatta vastinetta? Onko sivistynyttä jättää hameväki oman onnensa nojaan ja lähteä muina uroksina leveämmän leivän ääreen?
Onko sivistynyttä, että suomalainen sivistynyt hyväksyy tämän ilman kritiikkiä? Eikö tulijoiden pitäisi olla omilla alueillaan kehittämässä maatansa, jos meinaavat, että kehittymättömistä tulisi joskus tuhannen vuoden kuluttua edes vähän kehittyneempiä ja samalla sivistyneempiä? Nyt heitä on sivistetty yli parituhatta vuotta, eikä mikään ole muuttunut.
Syrjiminen on sekin monisyinen käsite. Jos siihen ei ole mitään syytä, niinkuin ei yleensäkään ole, kukaan ei syrji ketään.
Sittenhän molemmat kunnat jää ilman pääliköitä jos Patja jatkaa hätyyttelyä samaan malliin, pari kuukautta per johtaja ollut viime vuodet.
Milloin tuo Patja on Lieksaan valittu ja ketä oli haastattelemassa?
Oli ketä vain, Ritva on nainen paikallaan.
No kukas muukun Määttä täysin ammatti taidoton .määtän käskyn alainen
Sitä se nimenomaan on. Mutta kun välillä pitäisi töitäkin tehdä ja edes puhelimeen vastata.
Tuli 17 tai 18. KJ ja joku muu johtoryhmäläinen hoitaa noissa haastattelut
Epätoivoista. Ei tullut mitään eikä nytkään tulisi mitään.
Roboimuri kaupunginjohtajaksi! 🤖
Kannatetaan, vahvaa johtajuutta, ääni robolle 🏋️♂️
Ritva Patja osaa asiansa, on jämäkkä ja tarkka johtaja ja sekös kateellisia harmittaa.
Nurmeksessa ainakin maankäyttöpääliköllä ei ole mitään tukea, kävellään jäärien toimesta kylmästi yli asioiden hoidossa.
Ei onnistunut ylikävely kun Saatsi joutui tutkintaan ja eroamaan.
Ja nämä säätäjäpoliitikot lienee edelleen asemissaan vaikka virkamiehiä vaihtuisikin. Ongelmat säilyvät. Ei tarvi ihmetellä kaiken aiheutetun negatiivisen julkisuuden jälkeen miksi työpaikkoihin hakijoita ei tule tai työpaikka jätetään lyhyen ajan kuluessa.
Maankäyttöpäälikkö ja moni muu läksi ensin kävelemään, eikä helposti löydy työntekijöitä tilalle.
Aloitukseen kommentti. Karjalaisessa uutisoitiin Nurmeksessa olevan käynnissä rikostutkintaa hallinnossa. Voipi olla yllättäviä heijastuksia ja ulottuvuuksia. Eiköhän anneta Nurmeksen ja Lieksan persläpe##tyä ihan itseksein.
Yhteisiä viranhaltijoita kokeiltiin mutta ei onnistunut . Kova kilpailutilanne ja kyräily kummassakin kunnassa.
Jos Määttänen pääsee Muuranee kaupunginjohtajaksi. Kannattaako laittaa kaupunginjohtajan virkaa hakuun Lieksassa. Lieksassa ja Nurmeksessa voisi olla yhteinen kaupuginjohtaja + myös sivistysjohtaja säästyisi palkkakustannuksia molemista kaupungeista asukkaat vähenee jatkuvasti
Nurmeksen nykyinen uusi kaupunginjohtaja kelpaa mainiosti. On kykenevä johtamaan myös Lieksan kaupunkia.
Välillä tulee ihan hyviäkin mietteitä, koska Lieksan ja Nurmeksen väki kun lasketaan yhteen, niin jääpi alle 20.000 asukkaan, eli hirveitä erillisiä organisaatioita ei enää tarvita.
Suojatyöpaikkojen säilymisen vuoksi toimintoja ei voi yhdistää, sulle mulle sopimukset menisivät mönkään.
No nyt ei Nurmeskaan saa maankäyttöpäällikköä! Lieksan huonoon työilmapiiriin tuskin kukaan haluaa vaikka puolet työajasta olisi Nurmeksessa.