meillä ei ole enään missään suunnassa rajanaapuria joka voisi meitä uhata isommalla armeijalla tai voimalla.
Nyt kun olemme Natossa ainoa sotilaallisesti yhtä vahva rajanaapuri sijaitsee yllättäen pohjoisessa eli Norja joka on myös Natossa ja liitossa kanssamme .
Tästä on hyvä jatkaa maamme kehitystä rauhan oloissa meillä ei enään ole varteenotettavaa uhkaa mistään suunnasta.
Nyt kun olemme Natossa ainoa sotilaallisesti yhtä vahva rajanaapuri sijaitsee yllättäen pohjoisessa eli Norja joka on myös Natossa ja liitossa kanssamme .
Tästä on hyvä jatkaa maamme kehitystä rauhan oloissa meillä ei enään ole varteenotettavaa uhkaa mistään suunnasta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi lapsi. Herää toiveunestssi!
Monella suomettuneella kummittelee vielä varovaisuus ryssän suhteen mutta tottahan se on ettei Suomen rajanaapurina ole yhtään maata joka olisi voimallisesti Natoa vahvempi jonka osana olemme myös me.
Ihmisillä menee jonkin aikaa sisäistää uusi tilanne .
Ennen sotaa venäjän puolustusbudjetti oli vaivaiset 5% Naton vastaavasta jos jollekkin on vielä epäselvää Natossa olevan Suomen ja venäjän nykyisistä voimasuhteista .
Voimme siis jatkaa rauhassa yhteiskuntamme kehittämistä lastemme kouluttamista ja unohtaa suomettumisen ajan jolloin venäjällä oli vielä jonkinlainen kyky painostaa voima suhteilla Suomea nyt ne ovat kääntyneet toisinpäin ja kitinä idästä tässä suhteessa vaimenee ja muutenhan meidän ei tarvitse itäisen naapurin kanssa juurikaan olla enään tekemisissä katseemme on lännessä aina kauppasuhteita myöten ollut jo pitkään .
NATO on 10-kertaa Venäjää suurempi sotilasmahti!
Repikää siitä tiltut! 😝🤣
Revitään Päät irti!
Älä nyt sentään noin masennu.
Outoa ja uutta tämä pelkäämisen lopettaminen , varmasti aiheuttaa monenlaisia kasvukipuja .
Neuvostovastaisuuden pelkääminen ja itään kumartaminen on miellä niin syvällä sieluissamme että henkeäsalpaavaa on ajatella että enään ei tarvitse .
Tiltujen viserrys tuntuukin jo linnunlaululta ja saa aikaan hyvän mielen ja vahingoniloa .
Jokohan nyt olisi Yleisradion viimeinkin aika soittaa Sleepy Sleepersin kappale "Anarkiaa Karjalassa"?
Jokos Suomalaiset ovat sisäistäneet tärkeän asian, ettei Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla häiritse ÅLANDin asukkaita, eikä se ole uhka Suomellekaan.