Kalastakaa

Kalastuskausi on alkanut. Kävin laskee verkot mereen kahtena päivänä niin sain 42 ahventa yhteensä. Olihan ne kutu ahvenii mutta saa niistä ruokaa silti. Ihan rantaan lähes laskin verkot ja kalaa tuli paljon.
37646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Joko ahvenet kutee? Minä en vielä vie katiskoita tuonne pyyntöön, kun jäät vielä. Vaan tuleehan sieltä sitten taas ruokakalaa ja on terveellistä syötävää.

Äänestä

Mätiä on ahvenissa joten niistä saa selkälihat ja vatsalihat on aika ohuet vielä näin keväällä. Saa niistä ruokaa jos on tarpeeksi isoja ahvenia. Huomenna lasken verkot taas mereen ja samalla menen siikaa onkimaan.

Äänestä
  • ETTEI TEILLÄ OLE JÄRKEÄ YHTÄÄN PÄÄSSÄ ETTÄ MITÄÄN KALAA EI LISÄÄNNY JOS TE SYÖTTE LISÄÄNTYMIS AJALLA NIIDEN MÄDIN JUMALAUTA TOI JATKUVA TYHMYYS

    Äänestä

Kutokaa!

On ihanaa kun voi pukea itse kutoman villapaidan, sukat, myssyn, lapset, mekon, kalulaliinan päälleen ja on lämmintä.

Kahdess pivässä tulee villapiata ja muut päivässä. Lastenlapsille olen kutonut sukkia ja lapsia ja myssyjä varmaan 2000 kpl. Myyntiin menee osa kaikesta, joten hyvä tili tulee kun on ahkera.

Äänestä
  • Kyllä siinä pitää tosi nopea kutoja olla jos kahdessa päivässä aikuisen villapaidan kutoo, ei siinä muuta kerkee tekemään. Itse en edes pystyisi niin paljoa yhtäkyytiä istumaan että tuossa ajassa saisin valmiiksi. Kutonut olen paljonkin elämäni aikana joten tiedän mistä puhun.

    Äänestä

  • Maksaa ne langatkin niihin sukkiin ja muihin! Meillä vaimoni kutoo ahkerasti iltaisin ja vapaa-aikoinaan, ostaa tarjouksista lankoja, mutta kyllä ne langat silti maksaa. Vaimoni lahjoittaa kaikki kutomansa villasukat ja lapaset!
    Molemmat tyttäret kutoo juuri parhaillaan villapaitoja. Kyllä homma tuttua on!

    Mummoni oli ahkera kutoja, hän lahjoitti kaiken hyväntekeväisyyteen, mikä tuli kutomalla. Hyvä harrastus oli mummolla ja oli sosiaalista toimintaa, oli yhteistä tekemistä ja matkustivatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä siinä pitää tosi nopea kutoja olla jos kahdessa päivässä aikuisen villapaidan kutoo, ei siinä muuta kerkee tekemään. Itse en edes pystyisi niin paljoa yhtäkyytiä istumaan että tuossa ajassa saisin valmiiksi. Kutonut olen paljonkin elämäni aikana joten tiedän mistä puhun.

    Samat sanat. Kädet siinä menee jos yrittää päivässä. Ei tule mitään.
    Sukkia saa päivässä paitsi isot miesten sukat, en pysty samana päivänä tekemään. Mutta kahdessa kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä siinä pitää tosi nopea kutoja olla jos kahdessa päivässä aikuisen villapaidan kutoo, ei siinä muuta kerkee tekemään. Itse en edes pystyisi niin paljoa yhtäkyytiä istumaan että tuossa ajassa saisin valmiiksi. Kutonut olen paljonkin elämäni aikana joten tiedän mistä puhun.

    Pyöröpuikoilla tulee, ja mitä enempi kudot sen nopeemmaksi tulet.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Samat sanat. Kädet siinä menee jos yrittää päivässä. Ei tule mitään.
    Sukkia saa päivässä paitsi isot miesten sukat, en pysty samana päivänä tekemään. Mutta kahdessa kyllä.

    Kutokaas Suomen armeijan pojille tumman sinisiä miesten sukkia ja palomiehille sekä vanhuksille lahjaksi vaan talkoilla. Naisille tumman punaisia kyllä vanhukset sairaat onnellisia niistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Pyöröpuikoilla tulee, ja mitä enempi kudot sen nopeemmaksi tulet.

    No hyvä koskaan ei olla kokeiltu pyörö puikkoja tavallisia kyllä.

    Äänestä

Kalastaminen on liian kallista. Lupa maksaa 47 euroa, sitten verkko 50, ja muistaakseni verkkokalastaminen vaatii vielä jonku toisen luvan, joka voi olla ehkä sanotaan 70 euroa, joten se on 167 euroa vuodessa, joten sun pitäisi kalastaa helevetinmonta kiloa joka viikko, että se olisi sen arvoista. Sitten kaikki työ mikä siihen liittyy... tulee halvemmaksi ja helpommaksi ostaa kaupasta.

Äänestä
  • Verkkolupa maksaa 4 euroa täällä. Verkkoja saa 10-15 eurolla puuilosta. Niitä olen ostanut itse ja kalaa on tullut. Luvat maksaa joo mutta kun kalaa tulee niin äkkiä on maksettu ne luvat kun saa 5 kiloakin ahvenia. Virvelit ei paljoo maksa 50 eurolla saa hyvän ja kun saa kalaa niin saa ruokaa joten se on suoraa säästöä itsellesi. Kaupan ahvenet maksaa jopa 30-40 euroa kilo fileenä. Joten osta pois jos rahaa on. Minä kalastan ja saan kesäisin 200 kiloa ahvenia joista tulee 70 kiloa filettä. Siitä riittää ruokaa.

    Äänestä

  • Kyllä ei luvat paljoa maksa, hieman reilu 50€ menee lupiin minulla, kun katiskoille KAIKKI luvat, siis kalastonhoitomaksu ja pyydyksille vesialueen omistajalta (osakaskunnalta) luvat.

    Verkot ei paljoa maksa, halvimmat maksaa alle 10€ ja 15€ maksaa useimmat. Minullakin kahdet verkot, maksoi vuosia sitten yhteensä alle 20€.
    Katiskat on kokoon taittuvat, ne olen ostanut jo 20 vuotta sitten, ei olleet kalliit ja vielä kestää seuraavat 20 vuotta.

    Verkkoja en ole pitänyt järvessä pitkään aikaan, mutta katiskoilla kalastelen itselle ruokakalat joka vuosi. Yleensä heti ensimmäisillä kerroilla tulee kalaa jo niin paljon, että luvat kuittaantuu sillä. Ei ole edes iso työ viedä katiskat veteen, rannalta pitkällä riu'ulla pistän työmatkalla ja kotimatkalla katson sitten katiskat ja tuon kotiin kalat. Muutama minuutti menee siinä niiden katiskoiden kanssa ja fileeraaminen ei kauaa vie, kun opettelee sen homman.
    Kalaa tietty tulee syötyä pari kertaa päivässä, ei sen enempää. Toki syön muutakin, ettei pelkkää kalaa vaan. On se niin vaivatonta, kun tekee ison satsin kalapihvejä, paistaa kerralla monta uunipellillistä ja sopiviin annoksiin pakastimeen, niin sieltä vaan mikrossa lämmittää annoksen lautasella. Ahvenista voi tehdä kalakeittoa taikka käyttää pizzaan täytteeksi. Lahnaa savustelee ja syö vaikka sellaisenaan savustettuna taikka käyttää voileipäkakkuun täytteeksi, kun perkailee ruodoista ne. Saa muuten tosi herkulliset voileipäkakut vaikka kevään lakkiaisiin taikka muihin kesän juhliin!

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Verkkolupa maksaa 4 euroa täällä. Verkkoja saa 10-15 eurolla puuilosta. Niitä olen ostanut itse ja kalaa on tullut. Luvat maksaa joo mutta kun kalaa tulee niin äkkiä on maksettu ne luvat kun saa 5 kiloakin ahvenia. Virvelit ei paljoo maksa 50 eurolla saa hyvän ja kun saa kalaa niin saa ruokaa joten se on suoraa säästöä itsellesi. Kaupan ahvenet maksaa jopa 30-40 euroa kilo fileenä. Joten osta pois jos rahaa on. Minä kalastan ja saan kesäisin 200 kiloa ahvenia joista tulee 70 kiloa filettä. Siitä riittää ruokaa.

    Lopetatte noi kutuajan kalojen lahtaamisen mädin maitin tuhoamisen niin kalat lisääntyy normaalisti.

    Äänestä

Kalastaminen kannattaa aina.
Hyvää ajankuluakin ja sillä saa tosiaan aina ainakin jotain kalaa ruuaksikin.
Itse pidän vain muutamaa katiskaa ja käyn lisäksi onkimassa muuten aina silloin tällöin, pilkillä talvella ja mato-ongella sekä virvelöimässä sulan veden aikaan.
Niin ja kuoretta käyn yhdessä paikassa lippoamassa ja litkaan silakkaa myös aina keväisin ja syksyisin.
Saan kyllä vuodessa aika ison kasan kaikkea kalaa ruuaksi. Ahvenkaloja sekä siikaa enimmäkseen. Joskus myös muutakin.
Niin kaupasta ei tarvitse juurikaan kalaa ostaa, paitsi joskus jotain kirjolohta tai taimenta.

1Äänestä
  • Kannattaa ostaa matolääkkeet

    Äänestä

Mahtavaa mitä Herkua saitte. Vaikea on tällä kivikylässä kerrostalo alulla kalastaa.Merelle kyllä matkaa vain 10km.Mutta ei autoa ei verkoja ei venettä.Onki on se ilmainen millä voi ravintoa yrittää saada.Naisena en vapaa ole tai vieheä käytäessä koskaan onnistunut kuin sotkee siiman ja kalastuslupa siihen tarvitaan.Terv. autoton ja tietysti ajokortition nainen,Joka kutenkin itsensä elättää.

Äänestä

Oon käynyt kalassa ja verkoilla tullut hyvin ahvenia. Siikaa käyn onkimassa ja huomenna menen taas. Siika hyvä kala ja teen keittoa siitä tai graavi siikaakin Verkoilla tullut ahvenia hyvin ja huomenna lasken verkot taas. 4 verkkoa minulla mutta otan kaapista 2 lisää toukokuussa ja kalastan sitten 6 verkolla. Voisihan sitä kotonakin makoilla vaan mutta käyn mielellään kalassa niin aika kuluu ja on jotain tekemistä.

Äänestä

Aamulla nostin verkot. 18 kpl hyvän kokoisia ahvenia. Niistä tekee 3 päivällistä. Huomenna vien verkot taas ja nostan perjantaina.

Äänestä

onko ahven hyvää jos se on kutuahven? Jotenkin en sellaista voisi syödä. Vaikka ei kai siinä sinänsä vikaa, kaviaarikin on kalan munia ja pitävät suurena herkkuna.

Äänestä
  • Kyllä sekin ihan hyvää ruokakalaa on, vaikkakin lihan laatu hieman muuttuukin kudun aikaan.
    Mutta onhan kala parhaimmillaan silloin, kun ei ole kutuvaiheessa.
    Mäti on tosiaan monelle suuri herkku, saaristossa tykätään jopa simpun mädistä, mutta itse en siitä erityisemmin pidä jostain syystä.

    Äänestä

  • On hyvää ja tuskin normaali ahveneen verrattuna maistatte mitään eroa edes. Kutu ahven on vaan vähän laiha ettei ole vatsalihaksia mutta samalta se maistuu kuin normaali ahven.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    On hyvää ja tuskin normaali ahveneen verrattuna maistatte mitään eroa edes. Kutu ahven on vaan vähän laiha ettei ole vatsalihaksia mutta samalta se maistuu kuin normaali ahven.

    Niinpä. Kudun aikaan kala on laihimmillaan, kun kaikki ravinnosta saatu energia on mennyt mädin ja maidin tuottamiseen, mutta liha on siltikin ihan hyvälaatuista.
    Ei siinä isoa eroa ole, ainakaan niin isoa, etteikö kutukalaa voi käyttää ruuaksi.
    Ja tuo kuoreen lippoaminenhan tapahtuu juurikin kutuaikaan, eli kun ovat nousemassa järvistä jokia pitkin kudulle.
    Järvikuore on vielä aika pientä, ehkä frittimuikusta hieman isompaa, niin sen voi paistaa sinällään perkaamatta. Niin on ravintorikasta, kun siinä on mäti vielä sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kyllä sekin ihan hyvää ruokakalaa on, vaikkakin lihan laatu hieman muuttuukin kudun aikaan.
    Mutta onhan kala parhaimmillaan silloin, kun ei ole kutuvaiheessa.
    Mäti on tosiaan monelle suuri herkku, saaristossa tykätään jopa simpun mädistä, mutta itse en siitä erityisemmin pidä jostain syystä.

    ETTEKÖ OIKEESTI KÄSITÄ ETTÄ KALAT LISÄÄNTYY MATI MÄTI KAVIAARI RUOTSIA MÄTI TYTTÖKALA POIKAKALA TOINEN MUNII TOINEN RUISKUTTAA JA TE PILAATTE ITSE NIIDEN LISÄÄNTYMISEN. EI NOIN TYHMÄ VOI OLLA.

    Äänestä

Hobby boxista hankin kumikajakin. vuotaa kiva. palautusrumba ja sanonko mitä?

Äänestä

Jalattoman on kiva kalastaa...

Äänestä

Täällä kalapaikat on melko lähellä että ahventa saa koska minulla vene niin pääsen kalapaikoille ja kalaa tulee hyvin. Pyörällä joutuu polkee 10 km venesatamaan mutta siinä tulee sitten päivän kuntoilu samalla. Käyn tässä vielä pari kertaa siikaa ongimassa ja sitten alan tosissaan ahvenia kalastamaan. Verkot vien huomenna vesille taas.

Äänestä
  • Savustus pönttö

    Äänestä

Kalastuslupa. Saako kelalta korvauksen?

T.autonomisesti vammainen roska.

Mitäs jos ottaa vakuutuksen, niin voiko laittaa veroihin kalastelukilometrit?
Voiko olla näin, näin on.

Moro

https://m.youtube.com/watch?v=iQC2_NJj2iA

Äänestä
  • Hah, toi pälli ohjaa jonnekin pelisivuille tuolla youtube-osoitteella.
    Mikäköhän vajakki se on?
    Varmaan aika vajakki, jos meinaa saada kelalta kalastuslupaan ja kalastuksesta johtuviin matkakuluihin verottajalta korvauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hah, toi pälli ohjaa jonnekin pelisivuille tuolla youtube-osoitteella.
    Mikäköhän vajakki se on?
    Varmaan aika vajakki, jos meinaa saada kelalta kalastuslupaan ja kalastuksesta johtuviin matkakuluihin verottajalta korvauksia.

    Ulkomaan pellet täällä kiusaa tekee

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ulkomaan pellet täällä kiusaa tekee

    Helsingin lahti koski on täynnä kalaa siitä vaan syömään.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Helsingin lahti koski on täynnä kalaa siitä vaan syömään.

    Vantaan joessa ui kalaa simpukkaa

    Äänestä

TOSI HIENOA.
HARVA SIIHEN ENÄÄ NYKYÄÄN PYSTYY.
SIIHENKIN TARVITAAN OSAAVAA TYÖVOIMAA ULKOMAILTA.

Äänestä
  • LISÄÄN TUOHON VIELÄ, ETTÄ ITSELLÄNI ON PARIKYMMENTÄ KATISTAA JA SATAKUNTA VERKKOA, ETTÄ KALAA KYLLÄ TULEE, TOSIN REKISTERÖIDYN KAUPALLISEN KALASTAJAN OMINAISUUDESSA. TÄYTYY PIAN ALOITELLA KALASTUSKAUTTA

    Äänestä

Verkois tänään 16 kpl ahvenia. Saan niistä monta lounasta. Huomenna taas kalaan. Otan kutuahveniakin jos on ison kokoisia. Ei tässä aleta nirsoilee kyllä ne kutu ahvenet maistuu.

Äänestä

Kävin saaressa onkimassa siikaa. Sain 8 kpl siikaa joten hyvä reissu ja saan kalakeittoa monta kertaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kalastuskausi on alkanut. Kävin laskee verkot mereen kahtena päivänä niin sain 42 ahventa yhteensä. Olihan ne kutu ahvenii mutta saa niistä ruokaa silti. Ihan rantaan lähes laskin verkot ja kalaa tuli paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu