”He eivät pysty hallitsemaan joukkojaan” – venäläissotilaiden väitetään paenneen asemista
Ukrainan asevoimat valmistautuu uuteen hyökkäykseen etsimällä rintamasta heikkoja kohtia.
Ukrainan joukkojen kerrotaan tehneen viime viikkoina useita tiedusteluhyökkäyksiä, joiden tarkoituksena on etsiä heikkoja kohtia Venäjän rintamalinjasta.
Kutsumanimellä Boxer esittäytyvä alikersantti sanoo Washington Post -lehdelle yksikön testaavan venäläisjoukkoja ennen suuremman mittakaavan keväthyökkäystä. Vastapuolen asemia kartoitetaan muun muassa lennokeilla.
– On parempi, ettei heidän anneta kaivautua asemiin, jotta pystymme työntämään heidät pois, Boxer toteaa.
Alikersantti sanoo yksikkönsä olleen samoissa asemissa Donetskin alueella jo yli puolen vuoden ajan. Reilun kilometrin päähän sijoitettujen venäläissotilaiden äänet ovat tulleet tutuiksi.
– Yöllä kuuluu paljon humalaista huutoa, lähinnä kirosanoja, Boxer toteaa.
Ukrainan asevoimien kerrotaan lykänneen operaation alkua sääolosuhteiden, hitaiden kalustotoimitusten ja ammuspulan vuoksi. On mahdollista, että suunnitelman yksityiskohtia joudutaan muuttamaan Yhdysvaltain salaisten tiedusteluasiakirjojen vuodettua julkisuuteen.
Bahmutin lähialueella taisteleva ukrainalainen upseeri sanoo Venäjän siirtäneen alueelle runsaasti uusia sotilaita, joiden tehtävänä on lähinnä valmistella puolustusasemia. Poteroita ja juoksuhautoja on 24-vuotiaan kapteenin mukaan vahvistettu kaikella mahdollisella, kuten puuosilla tai jopa roskilla.
Ukraina toteutti alueella hiljattain operaation, jossa lennokit lähetettiin ensin kartoittamaan miinakenttiä. Seuraavaksi kaksi pientä ryhmää lähti etenemään. Venäjän ensimmäinen puolustuslinja perääntyi lähes heti.
– Tulokset olivat paljon parempia kuin odotimme. Osa sotilaista ampui takaisin, mutta monet hylkäsivät asemansa ja aseensa, kapteeni toteaa.
Ukrainalaiset eivät jääneet vallattuihin asemiin, koska kyseessä oli tiedustelutehtävä. Venäläisjoukkojen taistelutahdon havaittiin olevan hyvin alhainen.
– Mutta tämä ei tarkoita, että kaikki Venäjän joukot toimivat tällä tavoin. Heidän komentajansa ovat päteviä, mutta vaikuttaa siltä, että he eivät pysty hallitsemaan joukkojaan, ukrainalaisupseeri pohtii.

Vastaukset 60
Vanhimmat
Uukrainalaisupseeri pohtii, että oliko pakeneminen sellainen PÄÄTÖN, niinkuin Ukrainalaisilla on viime aikoina ollut tapana?
Miksi venäläiset eivät sitten vieläkään etene?
Ai mihin? Eihän niiden tartte ku odottaa. Ukrainaalaisia raaka kypsytetään.
KATSO : UKRAINA WAR YOUTUBE
UKRAINA WAR LIVE YOuTUBE
UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE
Toissa päivänä noin 300 örkkiä marssi jonossa ja antautui..
Erä pansarivaunun (T72) nosti lipun ja antautui...
Lisäxi jos katsot noita yxin-tusinoittain antautuneita on vaikka kuinka paljon....
Satojen örkien kuolemat,kymmeniä tankkeja ym...Ja viimeviikolla JÖÄLLEEN iso sotalaiva....
Minskissä mielen osoituxia...Ja kuinka venäjän sisällä tuhottuja kohteita...YM kivaa
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17820875s
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Hyvinkin mahdollista. Kyllä venäläistenkin riveissä liikkuu huhuja läntisistä asetoimituksista ja siitä että Ukraina aloittaa kohta suuren vastahyökkäyksen örkkejä kohtaan. Kyllä betonisen kolmion takana kyyhöttävää mobikkia varmaan moinen pelottaa.
Hyvä
Venäläiset ovat Medvedevin tavoin kovia suustaan kun ovat itse kaukana rintamasta.
Mitä lähemmäs tulevat sitä hiljaisempia ovat.
Otetaan nyt asenne että sodissa tapellaan rahasta maasta ja tilasta ruuasta.Pitää osata jakaa kun eri uskonnot tappelee alueet pitää jakaa niiden kesken ja raha tai ne joilla on omakin maa menevät omiin maihinsa asumaan. Ettei syö muiden leipää niinsanotusti. Sodissa on kulutus sotaa ja asemasotaa hyökkäys sotaa ja piiritys sotaa on kostoretket sabotaasia ja ryöstelyä eli sota on tappelua.Mennään toiseen maahan varastelemaan ja raiskaamaan se on sotaa.Ryöstö retket on sotaa mitä arabit kiinalaiset tekee myös.Rauhaa tulee parhaiten kun riitapuolet palaa omiin maihinsa.
Kun Ukrainan hyökkäys alkaa, heillä voi olla vaikeuksia päästä taistelukosketukseen örkkien kanssa, ne juoksevat karkuun nopeammin kuin hyökkäys etenee.
Niin venäläiset ei ehkä älynnyt tota ettei Ukrainassa ole mitään asfalttia siellä tankit uppoaa maahan veteen tulviin multaan liejuun tiet ei kestä painoa maa sortuu alla ja toinen juttu on se että Ukrainassa on moniuskontoisia tataareja muslimeja joilla on arabiasta kokemus sotakoneista.
Bahmutti on arabialaisten aluetta.
Venäjä romahtelee, kun aika on kypsä.
Et yhtää osaa tarkemmin profetioida? ;)
Venäjän tosi paha juttu oli Stalin Lenin ääri fanaattisuus ja muiden päälle käyminen. Ihmisiä on aina ollut eri heimoja kansoja kieliä.
Puna-armeijalla ei ole mitään hätää . Ukrainan slopoilta vain loppuvat miehet !
... kuin Ukraina 44. divisioonalta raatteentiellä...
Totuus on että venäjästä eikä Ukrainasta turkista paljon jää kun Israel juutalaiset muuttaa Israeliin melko tyhjää tulee.
Kyllä Ukraina oli Stalinin miehittämää aluetta täysin myös tataarit oli Stalinin miehittämiä.
Venäjä on jo perääntynyt ja tulee perääntymään lisää.
Missä noin? Hourailet toiveitasi!
Perääntyy myös Ukraina siellä on muslimeja suuret määrät itä Ukrainassa molemmin puolin.
Taidat olla Venäjän propagandan varassa? Venäjä on jo perääntynyt Kiovasta, Harkovasta ja Hersonista. Perääntyy vielä lisää ja sijainti kerrotaan kyllä aikanaan, jos vain seuraat puolueettomia uutisia.
Loistavaa
Viimeksi kun Ukraina aloitti hyökkäyksen venäläiset jättivät aseensa kalustonsa ja jopa uniformunsa asemiinsa osa pukeutui naisiksi pyykkinaruilta varastamiinsa mekkoihin oli kyllä sekalaista seurakuntaa joita sitten Ukrainan joukot pidättivät .
Silloin venäläisillä oli vielä koulutetut osin ammattilaissotilaiden joukot käytössä nyt on enään reservistä pakotetut saas nähdä miten käy ...
SIVIILIVAATTEISIIN pukeutuivat soluttautuivat joukkoon.
Kaikkia satuja sotarobakanta levittää! Mariopolis vallattu,Zelenskin pyhä linnoitus! Ukrainalaisia poistuu ruumissäkeissä satoja päivässä!
Mikä Helvetin Mariopolis?
Olisit sinäkin käynyt koulussa etkä ostarilla.🤣
Sinun kaverina imppamassa ostarilla? Ei kiitos!
Venäjä romahtaa.
Venäjän ja Ukrainan sekä arabimaiden ja Kiinan armeijassa on naisia nais sotilaita onko teillä käsitystä miten puolustaudut nais sotilaita vastaan?
Hyvä
Hyvä
Örkit pakenee hyvä
Venäjälle jokainen eilinen päivä on parempi kuin nykyinen.
Zelenskin nilkkien päivät luotut!
ORJUUTTAMNEN ON AJAT SITTEN KIELLETTY, VENÄJÄLLÄ SE ON KOMMUNISMIN PERUJA, KAI NE SILTI HUOMAAVAT ÄHTEÄ KARKUUN, KUN AMMUTAAN JA KUKAPA EI ÄLYÄISI LÄHTEÄ.....HAAA.....HAAAAA.......JOS SE HOMMA OLISI HERROJEN HERKKUA ITSEHÄN NE TEKISIVÄT.
Kyllä kai sieltä venäläisetkin älyää häipyä. Ei Ukraina anna maitaan venäläisille, että lähtisivät karkuun. Ukraina tulittaa niin vitusti vastaan. venäläistä kaatuu, vaikka lisäähän ne tuo tilalle, jossain vaiheessa loppuuhan.
3 päivän erikoisoperaatio loppuu päivässä kun Ukraina lähtee hyökkäämään??
Noin 400 päivää on toistaiseksi menty lähinnä taaksepäin! Syvällä Ukrainan mailla ollaan ja pysytäänkin ja homma jatkuu.
Varmasti porukkaa pakenee kun pakotetaan etulinjaan heikoilla varusteilla ja ilman koulututusta ja kokemusta ja kun kavereita olkaa lakoontua vierestä, niin itsesuojeluvaisto jo ajaa pakoon. Venäläinen ei ole mitenkään isänmaallinen ja ylpeä maastaan, lähinnä öykkäröi ja uhoaa ulkomailla peittääkseen vitutustaan ja häpeäänsä. Toisaalta on jo sanontakin, että "venäläinen elää kurjuudesta" ja se pitää kyllä paikkaansa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kenraali-varoittaa-sodan-myytista-alkaa-pitako-venalaisia-tyhmina/
Vaikka Venäjän hyökkäysoperaatiot Ukrainassa eivät ole edenneet tehokkaalla tavalla suunnitelmien mukaan, hyökkääjä on kuitenkin kyennyt oppimaan virheistään ja sopeuttanut toimiaa
örkit pakenee asemistaan
Venäjän mahanlaskujoukkojen (VDV) taisteluteho on laskenut suurten menetysten ja heikompitasoisten tuoreiden joukkojen myötä.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/5866632
Suomenkin käyttämistä hävittäjistä pudotettavista Jdam-pommeista on paljastunut Ukrainassa vakavia ongelmia.gps-ohjausta käyttävät pommit ovat alttiita Venäjän gps-häirinnälle.
mahdollisesti jopa neljä Ukrainan laukaisemaa Jdam-pommia on ajautunut ohi kohteestaan häirinnän vuoksi. Ukrainan laukaisemia pommeja on myös jäänyt räjähtämättä sytytinongelmien vuoksi, mutta tämän ongelman Ukraina on pystynyt ratkaisemaan.
Suomi hankki vuonna 2015 Hornetien elinkaaripäivityksen yhteydessä kyvyn pommittaa ilmasta maahan. Osana tätä kykyä hankittiin Jdam-pommeja, Jsow-liitopommeja ja Jassm-risteilyohjuksia. Myös Jsow- ja Jassm-asejärjestelmät käyttävät maaliinhakeutumiseen samanlaisia järjestelmiä, kuin Jdam-pommitkin. Tosin ainakin Suomen pitkän matkan iskukyvyn keihäänkärjiksi kuvaillut Jassm-ohjukset pystyvät lisäksi tunnistamaan sensoreillaan kohteensa itsenäisesti maaliinhakeutumisvaiheessa.
Jasmista on sanottu että se on tuhovoimaltaan sitten seuraava ydinaseen jälkeen USA ei edes myynyt niitä kuin ihan muutamalle maalle
https://www.verkkouutiset.fi/a/vuodettu-venalaisarvio-sota-tulee-vaatimaan-ainakin-750000-sotilasta/
Ainakin 750 000 venäläistä tulee ottamaan osaa hyökkäyssotaan Ukrainassa, vuodetussa venäläisarviossa todetaan.
Juu ja näistä on jo ottanut sotaan osaa varmaan 600 000 tuhatta .
Venäläiset eivät laske kaatuneisiinsa/haavoittuneisiinsa Wagnerin ,kansalliskaartin tai tsetsenisotilaita eli ne jäävät automaattisesti tappioista pois ettei kansan silmät aukene tappioille.
Kokonaisia perheitä paennut.
https://www.verkkouutiset.fi/a/venalaisnaisia-pakotetaan-upseerien-kenttavaimoiksi/
https://www.verkkouutiset.fi/a/venalaisnaisia-pakotetaan-upseerien-kenttavaimoiksi/
kenttävaimot ovat edelleen avoin salaisuus Venäjän armeijassa. Hän ei suosittele Venäjän armeijaan värväytymistä yhdellekään naiselle, sillä hänen mukaansa Venäjällä naissotilaita ”kohdellaan kuin prostituoituja”.
Nainen kertoo kieltäytyneensä ”kenttävaimoksi” ryhtymisestä. Tämän jälkeen armeijan joukot ovat rankaisseet häntä muun muassa pakottamalla naisen yöpymään ulkona. Hänet on monesti jätetty myös ilman päivittäisiä aterioita. Tarkoituksena oli henkisesti murtaa nainen, jotta hän suostuisi upseerin kenttävaimoksi ja yöpymään tämän vieressä.
naissotilas kertoo, että hän ei ollut ainoa armeijassa epäasiallista käytöstä kohdannut nainen. Hänen mukaansa samassa armeijan yksikössä oli seitsemän muuta naista, joita painostettiin ryhtymään kenttävaimoksi.
Jos he kieltäytyivät, naisia uhkailtiin ja pahoinpideltiin. Osa naisten saamista vammoista on ollut niin vakavia, että niiden hoito on vaatinut sairaalahoitoa ja leikkauksia. naissotilas kertoo, että paineen alla osa naissotilaista alistui ja suostui ryhtymään kenttävaimoksi.
Tiltuille olisi hyvä homma tuo kenttävaimon hommeli siinä ei tarvita rohkeutta ei voimaa ei itsenäistä ajattelua ja saa olla naismainen ja vikistä kuin vanha ämmä aamusta iltaan .
Ehkäpä Tiltuille löytyi vihdoin homma johon he ovat kuin luotuja
örkit jätti asemat
Hienoa
Loistavaa
Hyvä
Örkit pakenee
Venäjä happanee hiljalleen.
Venäläiset ovat laittaneet lähtötelineet kohti Krimiä.
Örkit pakenee
Hyvä