Petterillä ja Riikalla ei lainkaan pääministerikokemusta

Riikalla ei ole mitään työkokemustakaan, ei edes ministerikokemusta.

Vaikeina aikoina tarvitaan vankkaa osaamista pääministerin tehtävän hoidosta. Ja sitähän ei ole Suomen eduskunnassa kuin Sannalla.

Siksipä hallituksen nimeksi pitää laittaa Sanna II (luetaan "Sannan kakkonen").
241939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 241

Vanhimmat

Niin. Se on vähän kuin lapseton synnyttäisi lapsen vai miten se meni?

Äänestä
  • Luulisi persuja hävettävän kirjoittelunsa.

    Äänestä

  • Vaikeina aikoina ei pääministeri tarvitse kokemusta. Jos henkilö, joka on kasvatettu vasemmistolaisessa paskatynnyrissä, kuten mariini, kykenee ns vaikeina aikoina vailla kokemusta hoitamaan pämmän tehtävät, niin niitä kykenee hoitamaan kuka tahansa kansanedustajaksi valittu.

    Mariini todisti, että valtioneuvosto ja ministeriöt sekä viisikymmentä avustajaa ja sdp:n puoluetoimisto kykenee hoitamaan pämmän tehtävät niin, että pämmä on puhuva pää, jolle kirjoitetaan puhuttavat asiat.

    2Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Vaikeina aikoina ei pääministeri tarvitse kokemusta. Jos henkilö, joka on kasvatettu vasemmistolaisessa paskatynnyrissä, kuten mariini, kykenee ns vaikeina aikoina vailla kokemusta hoitamaan pämmän tehtävät, niin niitä kykenee hoitamaan kuka tahansa kansanedustajaksi valittu.

    Erittäin hyvä analyysi. Juuri noin asia on, Sanna todisti sen!

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Erittäin hyvä analyysi. Juuri noin asia on, Sanna todisti sen!

    Jos kaikille sopisi - parempi olisi Sanna PMksi- 3:n ison puolueen hallitus- jos kokoomus-persujen olisi pakko olla hallituksessa.

    Parasta olisi jos kokoomus ei olisi hallituksessa ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Jos kaikille sopisi - parempi olisi Sanna PMksi- 3:n ison puolueen hallitus- jos kokoomus-persujen olisi pakko olla hallituksessa.

    Parasta olisi jos kokoomus ei olisi hallituksessa ollenkaan.

    onko tuo rupla-riikka ja olikarggi-Orpo muuta tehneet kuin olleet puolue- poliittisia broilereja-

    jotka ei ole toimineet politiikan ulkopuolella missään?...

    huh huh... siinäpä varsinaisia päättäjiä...

    SANNA takaisin !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Vaikeina aikoina ei pääministeri tarvitse kokemusta. Jos henkilö, joka on kasvatettu vasemmistolaisessa paskatynnyrissä, kuten mariini, kykenee ns vaikeina aikoina vailla kokemusta hoitamaan pämmän tehtävät, niin niitä kykenee hoitamaan kuka tahansa kansanedustajaksi valittu.

    Mariini todisti, että valtioneuvosto ja ministeriöt sekä viisikymmentä avustajaa ja sdp:n puoluetoimisto kykenee hoitamaan pämmän tehtävät niin, että pämmä on puhuva pää, jolle kirjoitetaan puhuttavat asiat.

    Muistakaapa persulit omista ministereistänne mm. Hanna Mäntylä. Ehkä kautta aikojen kehnoin ministeri ikinä tämän maan parlamentissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Luulisi persuja hävettävän kirjoittelunsa.

    Ei ne osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    onko tuo rupla-riikka ja olikarggi-Orpo muuta tehneet kuin olleet puolue- poliittisia broilereja-

    jotka ei ole toimineet politiikan ulkopuolella missään?...

    huh huh... siinäpä varsinaisia päättäjiä...

    SANNA takaisin !!!

    Kyllä

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Ei ne osaa.

    Eikä sitäkään vähää viherkommariinit....äänestäjätkin on mielisairaalan suljetulle kuuluvia.

    1Äänestä

Jännittävää nähdä kuinka sekaisin ja huonoksi saavat maan asiat ennen kuin kansalaisten sietokyky pettää.

Äänestä
  • Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    1Äänestä

  • Purralla on pyhää vihaa kuten Hitlerille!! Vihan voimalla voi mennä pitkälle ,,,tuhoon!

    Äänestä

  • Kaatuu tänä vuonna varsinkin jos persut on mukana.ne lähtee lätkimään kun toiset ei leiki niiden kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    On kun osaa järjestää menonsa oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan jo entuudestaan köyhyydessä eläville 117 000 uutta köyhyyskaveria lisää.

    2Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan jo entuudestaan köyhyydessä eläville 117 000 uutta köyhyyskaveria lisää.

    Sotket nyt persujen vuonna 2015 Suomeen kutsumaan 283 000 katutaistelijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    En toki sotke. Tässä tutustuttavaksi tosiasia siitä, että Sanna Marinin hallituksen aikana köyhät köyhtyivät entisestään ja lisää köyhiä tuli 117 000 ja kaikkihan ei vielä ole edes tilastoissa.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahes-900-000-suomalaista-koyhyys-tai-syrjaytymisriskissa-maara-kasvussa/8661394#gs.ulnph5

    Ei tuossa mistään maahantuonnista ole mainintaa, josta sujuvasti valehtelit.

    Suomen väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 5 548 241 ja vuoden 2022 lopussa 5 565 519, joten lisäystä on vain 17 278. Maahanmuuttajia tuli Suomeen vuonna 2022 yhteensä 48 086.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Täh? En ole mistään maahanmuutosta kirjoittanutkaan. Olen kirjoittanut Sannan tuomista uusista köyhistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Täh? En ole mistään maahanmuutosta kirjoittanutkaan. Olen kirjoittanut Sannan tuomista uusista köyhistä.

    "Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan"

    Kyllä tuossa kirjoitit tuomisesta Suomen maahan. Jos Suomen sisällä tapahtuu köyhtymistä, niin se ei ole tuomista, vaan köyhdyttämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan"

    Kyllä tuossa kirjoitit tuomisesta Suomen maahan. Jos Suomen sisällä tapahtuu köyhtymistä, niin se ei ole tuomista, vaan köyhdyttämistä.

    Lopetitko lukemisen kesken, vai osasitko lukea vaan alun? No enpä enää ihmettele yhtään näitä typeriä heittoja, jos kommentoija ei edes ymmärrä lukemaansa.

    Kirjoitin näin: "Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan jo entuudestaan köyhyydessä eläville 117 000 uutta köyhyyskaveria lisää."

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä suomen kieltä? Jos Suomen maahan jotain tuodaan, niin se tulee silloin muualta. Suomen sisällä tapahtuvat muutokset eivät ole mitään tuontia.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä suomen kieltä? Jos Suomen maahan jotain tuodaan, niin se tulee silloin muualta. Suomen sisällä tapahtuvat muutokset eivät ole mitään tuontia.

    Onhan tuontia, jos tuo entisten lisäksi uusia joukkoon. Tuonti-sanalla on monta tarkoitusta. Se mitä kulloinkin sanalla tarkoitetaan täsmennetään lauseessa erikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Onhan tuontia, jos tuo entisten lisäksi uusia joukkoon. Tuonti-sanalla on monta tarkoitusta. Se mitä kulloinkin sanalla tarkoitetaan täsmennetään lauseessa erikseen.

    Ei tässä tapauksessa mitään tuoda, koska joukon kokonaismäärä ei muutu. Ainoastaan joukossa olevan osajoukon status muuttuu.

    Äänestä

  • Onko nykyinen ”tila” hyvä? Eikö sietokyky ole pettänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin bensan hinta nousee entisestään jos Persut pääsee Kokoomuksen kanssa hallituikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    Lähihoitajan palkka menee vuokraan ja sähköön kolme lasta haetaan ruokakasseja mistä saadaan 3€ Ruoka budjetti pvä kohti

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    Sanna on jo nähty. Saisi palata Sokoksen kassalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Sotket nyt persujen vuonna 2015 Suomeen kutsumaan 283 000 katutaistelijaan.

    Nyt ei todellakaan ollut kyse siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan"

    Kyllä tuossa kirjoitit tuomisesta Suomen maahan. Jos Suomen sisällä tapahtuu köyhtymistä, niin se ei ole tuomista, vaan köyhdyttämistä.

    Kyllä nyt tuon kirjoittajaa hävettää, kuten jokaista demaria pitäisikin!

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ei tuossa mistään maahantuonnista ole mainintaa, josta sujuvasti valehtelit.

    Suomen väkiluku oli vuoden 2021 lopussa 5 548 241 ja vuoden 2022 lopussa 5 565 519, joten lisäystä on vain 17 278. Maahanmuuttajia tuli Suomeen vuonna 2022 yhteensä 48 086.

    Vanhuksia kuoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Sotket nyt persujen vuonna 2015 Suomeen kutsumaan 283 000 katutaistelijaan.

    Höpö höpö. Juuri uutisoitiin, että juopponarsistiämmän takia keskituloisetkin on jo kusessa. Sinäkin pääset maksajaksi, haluat tai et. Työttömien on pakko hakea töitä, että rättipäät, jotka huorahallitus tänne raahasi, saa leveän elämän. Homo-Haavisto kävi oikein henkilökohtaisesti valitsemassa isis-sakkia, juopponarsistiämmän siunauksella.
    Alota vaikka kaivelemalla netistä tietoa, miksi demaripaskapäät istui oppositiossa vuosikaupalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Lähihoitajan palkka menee vuokraan ja sähköön kolme lasta haetaan ruokakasseja mistä saadaan 3€ Ruoka budjetti pvä kohti

    Katsoppa rättipäiden ostoskärryjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Osalla kansasta ei ole enää varaa käydä töissä. Hyvä Sanna!

    Tulevaisuudessa et käy kaupassakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kaatuu tänä vuonna varsinkin jos persut on mukana.ne lähtee lätkimään kun toiset ei leiki niiden kanssa

    Näin käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    On kun osaa järjestää menonsa oikein.

    Aivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan jo entuudestaan köyhyydessä eläville 117 000 uutta köyhyyskaveria lisää.

    Sanna ei tuonut ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin bensan hinta nousee entisestään jos Persut pääsee Kokoomuksen kanssa hallituikseen.

    Ja jos se laskee se johtuu muista ,ei persuista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Purralla on pyhää vihaa kuten Hitlerille!! Vihan voimalla voi mennä pitkälle ,,,tuhoon!

    Vihervassut vihaa kansallisvaltiomallia. He halveksii syvästi omaa kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Sanna toi Suomen maahan"

    Kyllä tuossa kirjoitit tuomisesta Suomen maahan. Jos Suomen sisällä tapahtuu köyhtymistä, niin se ei ole tuomista, vaan köyhdyttämistä.

    Pitääkö näitä ukkoja lisätä maahan? Eikö riitä se vyöry jonka soinilaiset suvakit salli?

    Äänestä

Petteri saanee tukea puolueestaan pääministerin hommassa, mutta Riikalla on valtiovarainministerinsalkku ja vaatelias sekä näykkivä persulauma ympärillään.

Siinäpä Riikalla on dilemma, miten tyydyttää tuon kiukkuisen hyeenalauman nälkä, kun syötäväksi on tarjolla vain leikkauslistoja ja veronkorotuksia.

Äänestä
  • ps persujen kannattajissa on vähiten valmiutta tinkiä omasta elintasostaan

    "kokoomuksen kannattajista yli puolet hyväksyisi omaa elintasoa heikentävät sopeutustoimet, kun perussuomalaisten kannattajista vain 23 prosenttia hyväksyisi ne" (stt)

    Äänestä

  • Aivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Aivan.

    Entä demarien?

    Äänestä

Onneksi sanna oli kaupankassa. Ja pieleenhän se meni. " tyhjästä aloitin ja nyt on jo 40 miljardia velkaa " - tuumaa Sanna.

Äänestä
  • Lapsia, olet valitettavan tyhmä.

    Äänestä

  • Purra on hampurilaismyyjä ilman mitään kokemusta muusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Lapsia, olet valitettavan tyhmä.

    SInähän se tyhmä olet kun toista tyhmäksi haukut, ähäkutti!

    Äänestä

Joo, Sanna Marinilla oli paljon kokemusta pääministerin paikasta, ennenkuin hänestä tuli pääministeri! Harjoitus teki mestarin!

Äänestä

Oliko Sannalla?

Äänestä
  • Silloin oli helpot ajat. Suomi oli Sipilän hallituksen jäljiltä hyvässä kunnossa ja oli mahdollisuus ottaa harjoittelija pääministeriksi. Nyt ajat ovat kovat. Suomi on huonossa hapessa. Tarvitaan kokenut pääministeri kiskomaan kivireki pois ojasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Silloin oli helpot ajat. Suomi oli Sipilän hallituksen jäljiltä hyvässä kunnossa ja oli mahdollisuus ottaa harjoittelija pääministeriksi. Nyt ajat ovat kovat. Suomi on huonossa hapessa. Tarvitaan kokenut pääministeri kiskomaan kivireki pois ojasta.

    Ja sitä ei persuidta löydy

    Sipilällähän ei ollut edes ministerikokemusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Silloin oli helpot ajat. Suomi oli Sipilän hallituksen jäljiltä hyvässä kunnossa ja oli mahdollisuus ottaa harjoittelija pääministeriksi. Nyt ajat ovat kovat. Suomi on huonossa hapessa. Tarvitaan kokenut pääministeri kiskomaan kivireki pois ojasta.

    Helppoja aikoja ei ole olemassakaan. Koska terveydenhoidossa muka olisivat olleet helpot ajat? Ei koskaan.

    Moni lääkäri kertoo esim MS-taudin johtuvan rokottamisista ja tämä tauti yleistyykin rokottamisten myötä. Siis tiedetään, mutta nykyisessä hömppäkulttuurissa mahdotonta myöntää. Terveydenhoitoalalle pyrittäessä hakijat rokotellaan ympäri ämpäri, ja kas kummaa, ei aikaakaan kun moni näistä rokotelluista saa diagnoosikseen MS.

    Toisinajattelijalääkäreitä vainotaan yhtä mittaa ja juuri siksi, että ovat oikeassa.

    Puoskareita ovat kaikki toisinajattelijat, että näinkö? Virallishömppää jatketaan ja kaikki voivat pahoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ja sitä ei persuidta löydy

    Ei persuista pääministeriä olla tekemässäkään. Ja jos oikein ajatellaan, eli vertaillaan Sannaa ja Riikkaa, pitää olla aika demarilasit päässä jos SANNAA MISSÄÄN MIELESSÄ PÄTEVÄMPÄNÄ PITÄÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Silloin oli helpot ajat. Suomi oli Sipilän hallituksen jäljiltä hyvässä kunnossa ja oli mahdollisuus ottaa harjoittelija pääministeriksi. Nyt ajat ovat kovat. Suomi on huonossa hapessa. Tarvitaan kokenut pääministeri kiskomaan kivireki pois ojasta.

    Pakko myöntää ja Sipilän hallituksesta ajattelin, ettei tuon alemmaksi voi enää yksikään hallitus voi vajota. Olin väärässä, huorahallitus vajosi vielä alemmaksi

    Äänestä

Suomen tuho on päästää kokematon kipparoimaan Suomi-laivaa.

Äänestä

Eli kokematon Sanna oli helpon ajan PM. Hyvä tieto.

Äänestä
  • Ai helpon ? Ja kokematon ?

    Äänestä

Bandalissimus Luukkasesta maatalousministeri.

Äänestä
  • Se syö kuormasta, koostaan päätellen.

    Äänestä

Sehän tässä on järjetöntä, että nyt kun Sannalla on kokemusta, sitä ei haluta käyttää, vaan kiskotaan tilalle pari nobodya nevereverhöörd-maasta.

Sitten taas itketään, kun menee pieleen. NO MISTÄKÖHÄN SE JOHTUU?

Äänestä
  • No Sannan tapauksessa logiikkasi ei toimi koska hän on pösilö.

    Äänestä

  • Touhusta tulee poukkoilevaa, kun neljän vuoden välein tehdään äkkikäännöksiä. Pitäisi tehdä yli vaalikausien ulottuvaa pitkän tähtäimen politiikkaa. Siksi tarvitaan myös joku yhteinen nimittäjä. Se voisi olla sama pääministeri useamman kuin yhden kauden ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No Sannan tapauksessa logiikkasi ei toimi koska hän on pösilö.

    Näin se asia on, muistakaa mitä ja miten pääministerikautenaan toimi. Vaikka en ole demari, suurta myötähäpeää koin aina, kun Sanna-tyttö suunsa avasi ja sitä ulkoa opeteltua tönkkökieltä sönkkäsi.

    Äänestä

  • Kokemusta? Muut "hoiti" hommat yhtä "hienosti". Jos Orpo ottaa demarit hallitukseen, menettää kokkareet ääniä ja paljon seuraavissa vaaleissa persuille.

    Äänestä

Mustasilmäsellä homolla ei ole pressoista kokemusta.

Äänestä

Marinilla tuota kokemusta aikoinaan oli vähiten, mutta niinpä vain päätettiin hänetkin laittaa koetukselle, ja Suomi velkaantui ennätyslukemiin. Kohtalon ivaa!

Äänestä
  • Marinia enemmän pääministerikokemusta on tällä vuosituhannella aloittaneista hallituksista ollut vain Vanhasella.

    Äänestä

Pian nähdään vaalilupausten murskajaiset. Nehän oli kuulemma vain sellaisia juhlapuheita kuten yksi kansanedustaja jo kertoi.

Äänestä
  • Näin on.

    Äänestä

Olitko samaa mieltä Sannasta, silloin kun hänet valittiin Rinteen tilalle?

Sanna II olisi samojen virheiden toistamista, eli yhä syvemmälle suohon. Politiikan tarkoitus on nostaa Suomi sieltä suosta, ei viedä syvemmälle. Missä Sanna, siellä vetelä.

Äänestä
  • Niin mitä mieltä sinä olit siitä venäläisten "menestyksestä" Ukrainan sodassa? Ja miten se risoo... tuota vaikuttaa mielipiteeseesi Sanna Marinista?

    Minusta Zelenski ja Marin ovat hyvin hienoja ihmisiä. Venäläisissä lähellekään yhtä hyviä ovat vain Ukrainan maaperälle kuolleet venäläissotilaat: heistä on tullut rauhantahtoisia vaikka ovatkin Venäjältä.

    Onko teillä siellä Venäjällä joku synnynnäinen vika, joka estää ajatustoimintaa?

    Äänestä

  • Marin oli nuori ja kokematon. Silti hänet pantiin harjoittelemaan erittäin vaativaan virkaan. Syytä on kyllä nimittäjissäkin. Nimittäjien harkintakyky petti.

    Äänestä

  • "olet yhtä kuvottava ja heikkoälyinen "

    Minä vähän arvelinkin, että Venäjän kärsimät tappiot kyrsivät sinua. Olisit toki voinut sanoa sen ihan suoraankin ilman uhmaikäisen lepertelyäsi, ihan yhtä paljon olisit saanut sääliä silläkin tavalla.

    Eikö teille siellä vaikuttaja-agentin koulutuksessa opeteta yhtään mitään?

    Vai aiotko seuraavaksi tunnustaa, että olet syntynyt noin tyhmäksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Marin oli nuori ja kokematon. Silti hänet pantiin harjoittelemaan erittäin vaativaan virkaan. Syytä on kyllä nimittäjissäkin. Nimittäjien harkintakyky petti.

    Kun Marin ryhtyi pääministeriksi, oli hänellä poliittista kokemusta enemmän kuin esimerkiksi Sipilällä.

    Sipilällä oli tosin enemmän työkokemusta muista töistä, kuten valtion tukien hakemisesta.

    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Marin oli nuori ja kokematon. Silti hänet pantiin harjoittelemaan erittäin vaativaan virkaan. Syytä on kyllä nimittäjissäkin. Nimittäjien harkintakyky petti.

    Ämmähän on liki 40. Luulisi tuossa iässä olevan oikeasti kokemusta, kun on kuitenkin siellä lattialla istunut. Vaan eipä ole. Tärkrimmät asiat oli biletys ja sometus. Ihan hirvee ämmä.

    Äänestä

  • Juuri noin. Eipä luota ukrainalaisetkaan "omaansa", tajuavat, mikä virhe koko äijä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    "olet yhtä kuvottava ja heikkoälyinen "

    Minä vähän arvelinkin, että Venäjän kärsimät tappiot kyrsivät sinua. Olisit toki voinut sanoa sen ihan suoraankin ilman uhmaikäisen lepertelyäsi, ihan yhtä paljon olisit saanut sääliä silläkin tavalla.

    Eikö teille siellä vaikuttaja-agentin koulutuksessa opeteta yhtään mitään?

    Vai aiotko seuraavaksi tunnustaa, että olet syntynyt noin tyhmäksi?

    Kiva tarina suoraan SuoIi24-osaston öyhösiivestä :D

    Äänestä

Joutuu häpeämään että on suomalainen jos meillä on kuutiopääministeri!

Äänestä
  • Et ymmärrä omaa tyhmyyttäsi koska olet sosialisti.

    Äänestä

  • Milloin niin on ollut? Kas kun ei ole lehdistö mitään siitä kertonut.

    Putinistipersuilla on toki omat satunsa. Kyllähän teidän trollitehtaan paljastanutta Aroakin syytitte vaikka mistä.

    Eikö lainkaan nolota?

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Milloin niin on ollut? Kas kun ei ole lehdistö mitään siitä kertonut.

    Putinistipersuilla on toki omat satunsa. Kyllähän teidän trollitehtaan paljastanutta Aroakin syytitte vaikka mistä.

    Eikö lainkaan nolota?

    2019-2023. Kummallista, ettet tiedä milloin Sanna oli pääministerinä. Eikö lainkaan nolota?

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    2019-2023. Kummallista, ettet tiedä milloin Sanna oli pääministerinä. Eikö lainkaan nolota?

    Älä vaihda puheenaihetta. Kirjoitit jostain laittomien päihteiden käyttäjästä.

    Kerro nyt puttepersu ketä oikein tarkoitat.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Älä vaihda puheenaihetta. Kirjoitit jostain laittomien päihteiden käyttäjästä.

    Kerro nyt puttepersu ketä oikein tarkoitat.

    Korkki kiinni, veeti. Mehän puhutaan pääministeristä ja se on sinusta puheenaiheen vaihtamista xD Tiedän toki ettet sinä voi ymmärtää, miten Marin kärähti käytöstä. Olet aivan liian yksinkertainen hurmostelija, että kykenisit ajattelemaan seIväjärkisesti.

    Paliox muute nostat penkilt?

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Korkki kiinni, veeti. Mehän puhutaan pääministeristä ja se on sinusta puheenaiheen vaihtamista xD Tiedän toki ettet sinä voi ymmärtää, miten Marin kärähti käytöstä. Olet aivan liian yksinkertainen hurmostelija, että kykenisit ajattelemaan seIväjärkisesti.

    Paliox muute nostat penkilt?

    Putinistipersulla ei nyt löydy faktoja satujensa todisteeksi.

    Etkö parempaan pysty, jauhopurralle tumputtaja?

    Äänestä

  • Ei. Medevedev on teidän venäläisten ihan oma häpeä.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Korkki kiinni, veeti. Mehän puhutaan pääministeristä ja se on sinusta puheenaiheen vaihtamista xD Tiedän toki ettet sinä voi ymmärtää, miten Marin kärähti käytöstä. Olet aivan liian yksinkertainen hurmostelija, että kykenisit ajattelemaan seIväjärkisesti.

    Paliox muute nostat penkilt?

    Nostan penkistä sinun perseesi, jos et itse pääse siitä tietokonees äärestä käymään ees ulkona mahorkalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Nostan penkistä sinun perseesi, jos et itse pääse siitä tietokonees äärestä käymään ees ulkona mahorkalla.

    KäkäkäkäXD Olet sellainen pulkannaru, ettet muuta saa aikaan kuin sylkyä ruudulle :D

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Ei. Medevedev on teidän venäläisten ihan oma häpeä.

    Hyväksyt siis, että pääministeri saa käyttää vapaa-ajallaan laittomia päihteitä. Enpä olisi uskonut, että ihan niin idiootti sentään olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Putinistipersulla ei nyt löydy faktoja satujensa todisteeksi.

    Etkö parempaan pysty, jauhopurralle tumputtaja?

    Ainoa mitä näen kommenteissasi on "mimimimi uliuli"

    xD

    Äänestä

Politiikan tarkoitus on ollut sumuttaa kansaa, kaikki tärkeimmät ministerit on lahjottu kautta aikain, kysymys onkin siitä miten mahtaa Riikka kyetä vastustamaan eliitin aivopesua, heillä kun on keinot saada ihniset uskomaan. Timo Soinikin muuttui ihan eri ihmiseksi ministerikaudellaan 😭😭😭😭

Äänestä
  • Luulosairas- sosialisti.

    Äänestä

  • Ihmisiä koetellaan kahdella tavalla. Annetaan virkoja, joihin he eivät ole millään tavalla valmiita. Ja toisaalta taas ei anneta mahdollisuutta vaikuttaa, vaikka he olisivat tuohon jo kyvykkäitä. Sitten katsotaan kansan reaktioita, että kuinka se noihin nimityksiin reagoi, ja että ymmärtävätkö kansalaiset mistään mitään. Vai menevätkö intohimoissaan median ansaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ihmisiä koetellaan kahdella tavalla. Annetaan virkoja, joihin he eivät ole millään tavalla valmiita. Ja toisaalta taas ei anneta mahdollisuutta vaikuttaa, vaikka he olisivat tuohon jo kyvykkäitä. Sitten katsotaan kansan reaktioita, että kuinka se noihin nimityksiin reagoi, ja että ymmärtävätkö kansalaiset mistään mitään. Vai menevätkö intohimoissaan median ansaan.

    "...ihmisiä koetellaan" näissä viroissa tavalla joissa tärkeintä on oikean jäsenkirjan lisäksi kaunis ja lukukelvoton nimikirjoitus sekä tarkasti omaa etuaan valvova esikunta ...ja kaikki nämä kriteerit on hyvän hallituksemme kaikkien ministerien kohdalla täyttyneet jo useamman hallituskauden ajan... ja joka tätä epäilee , katsokoon yhteistä velkasaldoamme kuinka se onkaan kasvanut aina vain kiivaammin mitä suuremmat avustajajoukot ja kohoavat kuukausipalkat meidän senaattoreillamme vaativissa viroissaan on...

    Äänestä

Hallituksesta riippumatta, laman aikan veroaste on noussut 3-5 %, näin kävi Holkerille ja Aholle, Vanhasen II laski finanssikriisissä veroja, seuraus oli, Kataisen verojen nosto isosti, koska haluttiin sopeuttaa vielä enemmän kuin nyt. Kävikin päinvastoin lisävelkaa valtiolle tuli 50 mrde. Kataisen jälkeen Suomessa jäätiin bkt/capita pahasti jälkeen. Nyt vaalipuheissa eistetty näpertely ei auta, on puututtava soten, sairaanhoidon ja vanhushoidon kuluihin rankasti leikkauslinjalla. Bkt:n kasvatus onnistuu liian hitaasti, Viisikko olisi pystynyt pelkällä verokertymän kasvulla tasapainottamaan taloutta, lisävelka jaettiin avustuksina niitä tarvitsemattomille.

Äänestä
  • Lamoista ei toivuta kuten ennen EU-aikaa, pääosin koska euro (1990-luvulla EMU-kytkentä) ja myös koska sisämarkkinat. Jokainen lama vain lisää velkaa, näin se menee myös monella muulla EU-maalla, paitsi muilla Pohjois-mailla, joilla on oma valuutta. Tanska sai jopa piennennettyä velkaansa.

    Äänestä

Kansanedustajille tarjotaan lukuisia etuuksia, tuore ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigelius (ps) kertoo kieltäytyneensä taksikortista.

Äänestä
  • Marinin noustessa valtaan kaikkia etuuksia lisättiin paljon, eikä noista todellakaan kieltäydytty, vaan päinvastoin, haluttiin lisää. Avustajien määräkin suorastaan häikäisi. Eli siis normaali meininki ihmisahneudessa.

    Se että joku kieltäytyy moisesta, on iso teko, suorastaan hämmästyttävä!

    Äänestä

  • Saahan sitä aina sanoa,katuu kohta puheitaan

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Saahan sitä aina sanoa,katuu kohta puheitaan

    Näinkö toivot?

    Äänestä

  • ...ennenkuulumatonta....mutta oppinee se hänkin talon tavoille ennenpitkää... tai konkarit kurmoottavat sen verran että lopettaa venkoilun ...

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Marinin noustessa valtaan kaikkia etuuksia lisättiin paljon, eikä noista todellakaan kieltäydytty, vaan päinvastoin, haluttiin lisää. Avustajien määräkin suorastaan häikäisi. Eli siis normaali meininki ihmisahneudessa.

    Se että joku kieltäytyy moisesta, on iso teko, suorastaan hämmästyttävä!

    Avustajia oli jo Sipilän hallituksella enemmän kuin edellisillä, Rinne vielä lisäsi vedoten johonkin erityistarpeeseen, olikohan syy se suunniteltu ETY-kokous, jota ei sitten tullut, kun Venäjä aloittikin sodan.

    Liekö etuuksia muuten korotettu?

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Avustajia oli jo Sipilän hallituksella enemmän kuin edellisillä, Rinne vielä lisäsi vedoten johonkin erityistarpeeseen, olikohan syy se suunniteltu ETY-kokous, jota ei sitten tullut, kun Venäjä aloittikin sodan.

    Liekö etuuksia muuten korotettu?

    Mitä etuuksia? Toimeentulotukea on nostettu, ja pääministeriltä viety ravitsemuspalvelu.

    Äänestä

Minkä alan ministerinä Sanna Marin toimi ennen pääministeriksi pääsyään? Oliko hänellä useampiakin ministerin virkoja?

Äänestä
  • Oli liikenneministeri. Harakka otti sen pestin Sannan siirtyessä pääministeriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Oli liikenneministeri. Harakka otti sen pestin Sannan siirtyessä pääministeriksi.

    Miksei alentanut polttoaineitten hintoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Oli liikenneministeri. Harakka otti sen pestin Sannan siirtyessä pääministeriksi.

    Marin toimi lyhyen ajan liikenne- ja viestintäministerinä Rinteen hallituksessa 6.6 - 9.12. 2019.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Miksei alentanut polttoaineitten hintoja?

    Miksi olisi alentanut? Ei sellaista lupausta ole hallitusohjelmaan kirjattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Marin toimi lyhyen ajan liikenne- ja viestintäministerinä Rinteen hallituksessa 6.6 - 9.12. 2019.

    Hän sai sinä aikana tappouhkauksen koskien mopoautoja. Sanna oli siitä aika tyrmistynyt. Niin olin minäkin kun luin ja samasta syystä: miten joku voi kokea mopoautoilun asiaksi, josta uhkailee ministeriä. Sanna ilmoitti antaneensa uhkauksen poliisin tutkittavaksi.

    Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka siinä kävi.

    Äänestä

Mullakaan ei ollu naimisesta mitään kokemusta,mutta nyt jo useamman lapsen isä,tekemällä sitä oppii.Nyt olen jo konkari siinä hommassa,näin se vain menee.

Äänestä
  • Vertaat siis pääministeriksi ryhtymistä samantasoiseksi yritystoiminnaksi kuin naintikokemuksiasi. Great!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Vertaat siis pääministeriksi ryhtymistä samantasoiseksi yritystoiminnaksi kuin naintikokemuksiasi. Great!

    Ei ole vertailua vaan että tekemällä sitä oppii kun saa sitä kokemusta,empä arvanu että olet nuinkin yksinkertainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ei ole vertailua vaan että tekemällä sitä oppii kun saa sitä kokemusta,empä arvanu että olet nuinkin yksinkertainen.

    Siis laittaisit kokemattoman kehiin harjoittelemaan pääministerin tehtäviä. Eiköhän tuo ole jo liiankin yksinkertaista. Samalla voitaisiin panna lääkäritkin jo ensi lukuvuoden jälkeen harjoittelemaan käytännössä opiskelunsa loppuun, josko tuo siellä onnistuisi paremmin.

    Nuoruus on toinen hämäävä tekijä. Elämänkokemus ihmisen vanhetessa antaa myös hyviä eväitä vaativalle viralle. Siis siitä huolimatta, vaikka nimitetty kokisikin olevansa ns vanha sielu nuoressa kehossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    ..kokemattoman kehiin... se avustajakaarti ministeriöstä on vakinaisissa viroissa ja on (toistaiseksi) onnistunut hieman jarruttelemaan (mutta vain hieman , ks. valtion velkasaldo) joten ei siinä suurtakaan riskiä ole kunhan vain saataisiin ne "harmaat konttorirotat" pysymään viroissaan kaikista poliitikkojen toilauksista huolimatta ...

    Äänestä

Pölhöpopparit saa TAAS näyttää kykynsä, vieläpä sammassa urposhowssa kuin 2017, vain yksi suurisuisin on joukosta poissa!

Äänestä
  • Show jatkuu. Kuka on Veitolan yövieras, kuka marssii pridejonossa, kuka huitelee eri festareilla ja kuka kännää pikkujulkkisten kanssa? Hänessä on jo pääministeriainesta kummasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Show jatkuu. Kuka on Veitolan yövieras, kuka marssii pridejonossa, kuka huitelee eri festareilla ja kuka kännää pikkujulkkisten kanssa? Hänessä on jo pääministeriainesta kummasti!

    Mediassa on voimaa. Luovaa ainesta kehitellä myös seuraavaa pääministerin valtikan kantajaa.

    Äänestä

Urpo ja jussi laittoivat taseet töihin.

Valtion yhtiöomistusten arvo notkahti – suurin syy Fortumissa.

Kokoomuksen mukaan omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä strateginen intressi pitäisi jatkossa kirjata selkeämmin ja tarkemmin ulos.

Äänestä

Riikasta Kelaministeri.

Äänestä

> Riikalla ei ole mitään työkokemustakaan, ei edes ministerikokemusta.

No eihän Juha Sipilälläjään ollut 20165, ja alkoi suoraan pääministeriksi. Samoin kuin Esko Aho aikoinaan, täysin nollista lähti.

Kellään ministerillä ei ole vielä tullut nimenomaan virkansa aloittamisen, sen alun kanssa mitään tietämisen tai osaamisen pulaa. Uuden ministerin ei tarvitse osata mitään muuta kuin tulla omalla työpaikalleen, joskus aamupäivän aikana.

Taustalla oleva ministeriön virkjamiehistö hoitaa kaikki juoksevat asiat 99,5%:sti, vaikkei ministeri tekisi yhtään mitään. Kaikki asiat toimivat ja rullaavat eteenpäin virkamiesten voimin.

Äänestä
  • Mihin näitä ministereitä sitten tarvitaan jos kerran asiat hoituvat paremmin ilman heitä virkamisten voimin.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Mihin näitä ministereitä sitten tarvitaan jos kerran asiat hoituvat paremmin ilman heitä virkamisten voimin.

    ...pitää ees nimellinen ja esiintymiskykyinen johtaja olla joka kättelee ja kahvittaa vieraat ja (toivottavasti) ymmärtää pysyä valmiiden paperien allekirjoittajan asemassa puuttumatta isommin sisältöön... asiasisältöön puuttuvista johtajista on esimerkkejä meillä Suomessakin , (vaikkapa Valco-lintu ?) ja ulkomailta naapurin Isä Aurinkoinen sekä Aatu , kummankaan alamaisista aivan kaikki eivät taitaisi taputtaa eikä hurraata huutaa , siis jos hengissä olisivat. .?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Mihin näitä ministereitä sitten tarvitaan jos kerran asiat hoituvat paremmin ilman heitä virkamisten voimin.

    Virkamiehet vie heikkoja ministereitä ku litran mittaa.

    Äänestä

Niin ministerikokemusta Purralla ei ole, mutta enemmän minua huolestuttaa, että hänellä ei päivääkään työkokemusta,

Äänestä
  • On siis tyypillinen persu, joka syyttää omasta kurjuudestaan aina muita, sen sijaan että tekisi itse asialle jotain, esim. menemällä töihin tienaamaan oman elantonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    On siis tyypillinen persu, joka syyttää omasta kurjuudestaan aina muita, sen sijaan että tekisi itse asialle jotain, esim. menemällä töihin tienaamaan oman elantonsa.

    Silti jatkuvasti töissä. Aamusta iltaan ja usein vielä viikonloputkin.

    Äänestä

On Riikka kuulema täyttänyt kelan lomakkeita saadakseen rahaa.

Äänestä

Sannan täystuhoa korjataan 680kpl yritystä konkurssiin 30%enemmän kuin viime vuonna

Äänestä
  • Eiole yksin Sannan vika ... kyllä syy löytyy kauempaa....perhetilojen alasajo jo 950-luvulta lähtien pakotti nuoret etelän kaupunkeihin ja ja ns. "liikaväestön" hakemaan elantonsa ulkomailta... olihan sekin termi silloisilta vallanpitäjiltä ..."liikaväestö".. vaikkei nämä meidän tirehtöörimme siitä ole viisastuneet , saman tason hölmöilyistä saa lukea lähes päivittäin , Nokia nyt on jo vanha juttu sekin ... ja nyt haalitaan väkeä mahdollisimman kaukaa keinolla millä hyvänsä ja kuulostaa että hyvin on onnistuttu , Nigeriasta saakka kysellään valmiiksi kuinka KELAn toimeentulohakemus täytetään... ja tämä kaikki siitä huolimatta että liki kaikki yritykset ikkuna-asennusfirmoja sekä lumenluontipuulaakeja myöden on jo kaupiteltu ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille ...suomalaisten yritykset ajamalla ajetaan lopettamaan , onkohan siitä joku poliittinen taho antanut oikein ukaasin ?

    Äänestä

Tarvitaan uusi Iiro Viinanen sanoi demari

Äänestä

Kyllähän jos kaikista "turhista" menoista luovuttaisiin niin meillä olisi yhtä hyvät oltavat kuin Norjalaisilla.

Äänestä

– Opiskelijataustaisena ihmisenä näen sen epämääräisenä etuna ja luksustuotteena. Näillä palkoilla pystyy kyllä itse maksamaan omat taksimatkansa. Helsingin keskustassa liikkuessa voi kävellä, käyttää pyörää tai sähköpotkulautaa. Kritisoin sitä, että tavalliset rivikansanedustajat käyttävät taksikorttia, hän perusteli IS:lle.

Äänestä
  • Halu hyötyä taloudellisesti valitettavasti ohittaa niin kauniit tavoitteet kuin terveydelliset edutkin.

    Äänestä

Tänään oli taksikorttien luovutuspäivä. Otin kuvan muistoksi ja jätin pöydälle. Myös seuraavat 4 vuotta mennään ilman taksikorttia, Tynkkynen(PS) sanoi aiemmin tällä viikolla.

Äänestä

Toivottavasti Petteri ei käytä Riikan (hallitus)haluja hyväkseen.
Olisi nolo, jos paljastuisi, että Riikka joutui ottamaan suihin.

Äänestä
  • Meillä vaimo ottaa suihin, se on ihan kiva.

    Äänestä

> Niin ministerikokemusta Purralla ei ole, mutta enemmän minua
> huolestuttaa, että hänellä ei päivääkään työkokemusta,

Täydet 10 vuotta S-Marketin kassalla, EAN-viivakoodeja lukemassa skannerilla, ja tavaraa hyllyttämässä.

Auttoiko tämä pitkäaikainen työkokemus Sanna Marinia hänen pääministerin toimissansa?

Äänestä
  • Totta kai auttoi, hän ymmärtää, millaista on tavallisen ihmisen arki.

    Riikka taas oli täysin muumioitunut tutkijankammioonsa.

    Äänestä

"Tänään oli taksikorttien luovutuspäivä. Otin kuvan muistoksi ja jätin
pöydälle. Myös seuraavat 4 vuotta mennään ilman taksikorttia,
Tynkkynen(PS) sanoi aiemmin tällä viikolla."

Persuista ainakin Miko Bergbom ja Joakim Vigelius jättivät niin ikään taksikorttinsa vastaanottamatta.

Polkupyöräileväksi, ekologiseksi puolueeksi profiloituneesta Vihreästä ryhmästä kukaan ei jättäntt taksikorttiaan ottamatta.

Äänestä
  • Näin se on. Käytännössä todelliset teot paljastuvat.

    Äänestä

  • Miksi jättäisivät?
    Eivät ole populisteja.

    Äänestä

Eipä sitä ollut Marinillakaan ja sellainen hänestä vaan tehtiin!

Äänestä

Harvalla pääministerillä on ollut päivääkään kokemusta pääministerin tehtävästä, ei Mariinillakaan, nollasta aloitti ja nollaan lopetti.

Äänestä
  • Juuri noin, välillä otti tuhottomasti velkaa, ja siinä sivussa vielä meni lupaamaan Ukrainaan meidän Hornetteja.

    Äänestä

Halla-aho on kehunut pyöräilyllään, mutta on kuitenkin kärkipäässä taksikäyttäjistä.

Äänestä

Älkää kantako huolta, kuka tarvitsee kokemusta, kun edellisen hallituksen perintönä on ennätysmäärä avustajia. Edellinen hallitus myönsi ennakkoon ammattitaidon puutteen ja osaamattomuuden palkkaamalla paljon avustajia, tosin yhteiskunnan piikkinhän nekin meni.

Äänestä

Miksi Purra on vältellyt töitä koko ikänsä?

Äänestä
  • Kyllä Purra on töitä tehnyt, sinua vain ottaa päähän, kun et osaa tietoja etsiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Kyllä Purra on töitä tehnyt, sinua vain ottaa päähän, kun et osaa tietoja etsiä.

    Ei hän ole tehnyt palkkatöitä koskaan. Prostituutiota harrasti toki Tampereella 1990-luvulla, mutta sitä nyt ei työnteoksi lueta.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ei hän ole tehnyt palkkatöitä koskaan. Prostituutiota harrasti toki Tampereella 1990-luvulla, mutta sitä nyt ei työnteoksi lueta.

    Olet vain kade, toiset tekee historiaa ja toiset puhuu schaissea. 42 594 ääntä on Suomen eduskuntavaalien historian neljänneksi suurin äänimäärä.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Olet vain kade, toiset tekee historiaa ja toiset puhuu schaissea. 42 594 ääntä on Suomen eduskuntavaalien historian neljänneksi suurin äänimäärä.

    Huru-Niinistökin on saanut reilusti enemmän ääniä, ja se on pöpi ukko. Ettei se äänimäärä pätevöitä mihinkään, mutta kyllähän Purra edustaa sentään työttömiä, koska työttömyydestä hänellä sentään on kokemusta.

    Äänestä

> Miksi jättäisivät?
> Eivät ole populisteja.

Vihreät Pekka Haavistoa myöten ajelevat painavilla City-maastureillansa. Lentävät Kauko-Idän Bhuketiin talvilomailemaan kuten Alanko-Kahiluoto teki. Suuri osa vihreistä asuu kerrostaloissa, jotka lämmitetään hiilellä ja öljyllä jne.

Takseilla Vihreät ajavat Helsingissä 300 m välimatkatkin, ja siksi taksikorttia tarvitaan.

Tuon kaiken Vihreät tekevät siksi, että he eivät ole populisteja. He opettavat yhdellä tavalla, ja sitten omaa elämäänsä he elävät aivan erilaisella, paljon luonnonvaroja kuluttavalla ja epäekologisella tavalla.

Äänestä
  • Monta kertaa on nähty Soininvaaran perhe pyörillä matkalla mökilleen Sipooseen!

    Äänestä

Orpo oli kuitenkin ajamassa läpi sairaanhoitajien lomarahaleikkausta ja uutta taksilakia. Unohtamatta kansaneläkkeiden indeksikorotusten perumista, jotta rikkaiden veroja oli varaa keventää. Nämä näytöt riittää vaikka YK:n pääsihteeriksi!

Äänestä

Vertaat sannaan se oli vai oliko kassassa ei ollut ministerikokemusta.
rinne ja kumppanit houkutteli .

Kyllä purra pärjää kun tietää mitä pitää tehdä.

Äänestä
  • Sannalla oli ministerikokemusta ennen kun hän alkoi pääministeriksi. Kokemusta ei tosin ollut paljoa.

    Äänestä

Purra on eduskunnan tyhmin akka.

Mitäs persut tähän?

Äänestä

marin voisi jatkaa pääministerinä kun hänet tunnetaan maailmalla kovana venäjän vihaajana ja vei suome natoon.

Äänestä
  • Sama kait sen on jatkaa, kun tuntuu osaavan kuviot jo valmiiksi.

    Petteri voi keskittyä kirjoittamaan vaikka omaa elämänkertaansa.

    Riikka voi mennä töihin Nokian jauhovarastolle, kun on niin kalpea ennestään.

    Äänestä

Ettekö te vassariurpot tajua, että kansa äänesti kassatyttö-Sannuliinin ulos? Pihalle? Pois vallasta? Tappio tuli demareille? Johan nyt on sanonko sukupuolielimen nimen.

Viekää Sannukkaisenne minne vaan kunhan se on Suomesta kaukana. Vaikka Uuteen-Seelantiin. Pois. Helvettiin.

Äänestä
  • Uusi näkemys toi, että kun saa lisää paikkoja vaaleissa, niin on tullut tappio.

    Heh.

    Olette te persut kyllä ihan vitun tyhmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Uusi näkemys toi, että kun saa lisää paikkoja vaaleissa, niin on tullut tappio.

    Heh.

    Olette te persut kyllä ihan vitun tyhmiä.

    Kun puolue tuli kolmanneksi ykkössijan sijasta, se on tappio vaikka kuinka väännät.

    Demarit, 3. sija. Kokoomus, 1. sija. Perussuomalaiset, 2. sija.

    Revi siitä, luuseri.

    Äänestä

  • Eivät voi sulattaa, koska 50 000 assariaan etsii nyt uutta parasitointiduunia.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Kun puolue tuli kolmanneksi ykkössijan sijasta, se on tappio vaikka kuinka väännät.

    Demarit, 3. sija. Kokoomus, 1. sija. Perussuomalaiset, 2. sija.

    Revi siitä, luuseri.

    Vaalivoitto on jos saa paikkoja lisää. RKP ei saanut.

    Äänestä

Ei ikinä Sanna Marinia mihinkään virkaan, toimeen tai työhön paitsi kassatytöksi Mongoliaan. Sehän tuhosi Suomea ottamalla lisää velkaa 40 miljardia euroa. Hyi hemmetti.

Äänestä

Upotkoon sinne Instagramiin missä sillä on kuulemma 1000000 seuraajaa.

Tienaako sillä muuten mitään vai onko kyse vain turhamaisen naisen itsekehuista ja korostuksesta?

Jauhojengi piti sille seuraa "vaikeina aikoina"

https://www.youtube.com/watch?v=l21A3tS6_vs

Mutta näkyyhän siinä Sannan kainalokuopat.

Äänestä

Ei mitään Jauho-Riikkaa hallitukseen, vaan Ever Lastia, eli tuttua ja turvallista Natottaja-Sannaa.

Äänestä

Paavo Lipponen pitäisi laittaa pääministeriksi, loppuisi ilmastovouhotus kun talot läpeäisivät kaasulla

Äänestä
  • Miksi Purra ei ole koskaan tehnyt mitään töitä? On vain elellyt leveästi poliittisilla hillotolpilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Miksi Purra ei ole koskaan tehnyt mitään töitä? On vain elellyt leveästi poliittisilla hillotolpilla?

    Entä koska viimeksi esim. Ben on tehnyt oikeita töitä?
    Räsänen on koulutukseltaan lääkäri, koska viimeksi hän on toiminut lääkärinä?
    Pekkarinen on nyt EU- meppi mutta koska viimeksi hän on tehnyt oikeita töitä?
    Entä Haavisto? Entä jne. sillä heitähän riittää, poliittisa broilereita...
    Mutta sepä olisikin mielenkiintoinen vaatimus jota ilmeisesti aloittaja tahtoisi, että päämisterillä tulisi olla aiempaa pääministerikokemusta?

    Äänestä

Ylilaudaltako Halla-aho Purran löysi vai mistä ihmeestä?

Äänestä

Purra oli äänikuningatar vaaleissa. Sai enemmän ääniä kuin kukaan.

Repikää demariluuserit siitä.

1Äänestä
  • Kuutio on järkevähkö, kieltämättä.

    Mutta kuutio rakastaa swappia ja swappi vihaa kuutiota. Kuutio ei vain tule koskaan oivaltamaan jälkimmäisen juurisyitä, just ja tasan kuten ei oivaltanyt aloittajan ratkaisukandikaan palstalla myytyyn ongelmaan.

    Äänestä

Avaaja lisää: Lue kakkonen, perseily.

Aina vaan skandaaleja teki sanna, eikä sandaalejakaan enää kanna kun meni yksin Pariisiin, salaa

Äänestä
  • Ylilspiidlläkö se Marin ilmeitä pisti löysi vai mistä ihmeestä?
    Aina joku saatanan irrrrrrrrrrrrrrrbistys päällä kun kuvattiin

    Festarit tuhosi uran.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Ylilspiidlläkö se Marin ilmeitä pisti löysi vai mistä ihmeestä?
    Aina joku saatanan irrrrrrrrrrrrrrrbistys päällä kun kuvattiin

    Festarit tuhosi uran.

    Maineen tuhoaminen on suoraan KGB:n ja Stasin käsikirjoista. Toimii yllättävän huonosti vapaamielisissä Pohjoismaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Ylilspiidlläkö se Marin ilmeitä pisti löysi vai mistä ihmeestä?
    Aina joku saatanan irrrrrrrrrrrrrrrbistys päällä kun kuvattiin

    Festarit tuhosi uran.

    Ja löysä ja leveä p muuten nälkiintyneen näköisellä ihmisellä ei ole mitään kaunista katseltavaa.

    Äänestä

Vasemmisto hävisi. Oikeisto voitti. Mutta demarit ovat niin tyhmiä, etteivät tajua sitä, että marin jätti presidentille hallituksensa eronpyynnön jonka presidentti hyväksyi.

marinin nimen kirjoitan tahallisesti pienellä alkukirjaimella. Kassatyttö ei ansaitse muuta. Surkein pääministeri ever ja onneksi me saimme kaadettua hänet kumoon.

1Äänestä
  • Demarit ja vihervasemmisto kuitenkin luulee ja kuvittelee, että Sanna oli hyvä pääministeri. Mikä niitä oikein vaivaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Demarit ja vihervasemmisto kuitenkin luulee ja kuvittelee, että Sanna oli hyvä pääministeri. Mikä niitä oikein vaivaa?

    parasitointivirat, eli elinkeinonsa; suojatyöpaikkaKULTTUURI

    sitten tuli oikeisto ja sanoi:

    oikeisiin töihin siitä turhakkeina papereita pyörittelemästä, mars mars.

    Äänestä

Onko tuo Purra tehnyt päivääkään oikeita töitä?

Äänestä
  • Kuuluu se tyttösenä ollessa jokusen kesän jäätelöä myyneen, ja mikäs, työtähän sekin on.

    Äänestä

Onko Sannalla muka pääministerikokemusta?

Äänestä
  • Rapiat 3 vuotta löytyy vankkaa osaamista pääministerin toimesta.

    Eipä löydy keneltäkään muulta nykyisistä kansanedustajista.

    Äänestä

no, riittää kun hoitavat pääministeritehtävät päinvastoin kuin sanna

Äänestä
  • Ei hassumpi neuvo.

    nr. 1
    KAIKKIEN Suomelle ulkosaneltujen täydellinen hylkääminen.

    nr 2.
    Kaikki muu.

    Äänestä

Petterin kokemus rajoittuu susiruman rikkaan vosun iskemiseen baaritiskiltä ja itsensä myymiseen.

Äänestä

Alepan kassaneitinä oleminen oli Sannan työkokemus pääministerin virkaan ja sen näköiset olivat jäljetkin ,niitä nyt paikkailaan tulevina vuosina. Kalliiksi tuli kansalle Sannan kekkuloiminen.

1Äänestä

Hyvä, että ihmiset joutuvat viimeinkin ottamaan itsestään vastuun. Ei yhteiskunta saa olla se ainoa tulonlähde, ei raha kasva maassa eikä puussa.

Äänestä

Oliko Sannalla kokemusta?

Äänestä

Hävisi.
Elä sen kanssa😂

1Äänestä

Sehän on aivan selvä asia että tämän tulevan hallituksen toimet nähdään tulevaisuuden toimissa. Olkoot kokoonpano mikä hyvään, nämä ennenaikaiset vatkailut ovat sitä joutavaa spekulointia !

Äänestä

Kokemuksesta en ole kiinnostunut, mutta Sanna on silmäkarkki. Sitä sama ei voi sanoa noista kahdesta perusnorsusta.

Äänestä
  • Sanna on anorektinen laiheliini ja ruman näköinen suuttuessaan ja huutaessaan toisten keskustelijoiden päälle.

    Äänestä

  • Jos ko. on sinusta kauneutta, niin otan osaa sen suhteen millaisia naisia olet elämässäs rakastellut.

    Äänestä

Voi teitä pölvästejä :D Eihän Sannallakaan ollut kokemusta PM:n tehtävistä. Eka kerta se oli hänellekin. Helevetin tollot !

1Äänestä

Mariinin jättämiin isoihin saappaisiin Orpo hukkuu varmasti ja saa marinoitua omissa liemissään.

Äänestä

Kaupan kassa oli pääministerinä viimeiset 3 vuotta, nyt on ainoastaan vain parempia vaihtoehtoja tarjolla. Ja hyvä niin.

Äänestä

Kukaan ei ole korvaamaton. Jos ette ole huomanneet, niin Sanna on jo määrätty korvattavaksi jollain toisella. Demarit nääs hävisivät vaaleissa kahdelle muulle puolueelle. Ottaako häviö päähän? Voi voi, ikävä juttu teille.

Äänestä
  • Näinhän se menee.

    Kukaan ei ole korvaamaton. Paitsi sieluna Luojallemme. Ja ehkä joillain lähipiirilleen.

    Äänestä

Petterillä on kummisetäkokemusta.

Äänestä

Kuka haluaa Sannan kakkosta?

Äänestä
  • Saatat odotella hetken aikaa ennen kun vapaatehtoisia alkaa ilmaantua..

    Äänestä

Petteri oli viimeksi sisäministeri ja päästi 2015 Soinin Timon kanssa tänne 75 000 paperitonta insinööriä.

Äänestä
  • Petteri on loistava pääministeri. Tulee toteuttamaan klaussin pakkopullat itselleen ja Suomelle nyanssitasolla oikein. Riikka tukee lojaalina, toki. Kumpikaan ei oivalla mihin sen kaiken on tarkoitus johtaa, mutta tekevät silti - "ja hei, me tienataan tällä" jatkuu jatkumistaan.

    Kaunista. Kakistrokratiaa tottakai, mutta kaunista sellaista; kuinka ideaalisti lahjonta, kiristys, uhkailu ja murhat yms. -konsepti toimiikaan.

    Vaihtoehto 2:
    Kristinusko.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Petteri on loistava pääministeri. Tulee toteuttamaan klaussin pakkopullat itselleen ja Suomelle nyanssitasolla oikein. Riikka tukee lojaalina, toki. Kumpikaan ei oivalla mihin sen kaiken on tarkoitus johtaa, mutta tekevät silti - "ja hei, me tienataan tällä" jatkuu jatkumistaan.

    Kaunista. Kakistrokratiaa tottakai, mutta kaunista sellaista; kuinka ideaalisti lahjonta, kiristys, uhkailu ja murhat yms. -konsepti toimiikaan.

    Vaihtoehto 2:
    Kristinusko.

    Luettelepa parhaiten menestyneen vaihtoehtosi numero 2 valtiot tähän mennessä.

    Äänestä

  • Ei kannattaisi käyttää Stubbin laskinta, menee luvut sekaisin. Vuonna 2015 Suomeen saapui pakolaiskriisin seurauksena ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yhteensä 32 476 henkilöä.
    Ruotsiin tuli muuten 2015 invaasion aikana noin 160.000 pakolaista.
    Suomeen 2015 saapuneista on tuhansia jo käännytetty aikoinaan pois tai sitten he ovat lähteneet itse. Sitä kannattaisi miettiä, miksi vihervasemmisto niin kovasti palautuksia vastusti ja teki kaikkensa ettei ketään karkotettaisi.
    Nykyhallituksen aikana on tullut myös kymmeniä tuhansia, toki osa sotaa pakenevia, mutta myös kiintiöpakolaistenja muiden humanitaaristen yms määrää on kasvatettu.

    Äänestä

On ainakin fiksumpi, asioihin perehtyneempi, sivistyneempi, kantaa huolta suomalaisten toimeentulosta, kun kassapimu oli. Ei enää kusipäämariinia mihinkään osaamista vaativiin hommiin. Siitä ei siihen ollut, täys kyr.. ämmä

1Äänestä

Ihan vain tiedoksi, ettei yhdelläkään pääministerillä ole ollut kokemusta pääministerin hommista ennen ensimmäistä kauttaan pääministerinä.

Äänestä

Ilman muuta Marinin pitää jatkaa. Ei kuoripoika orvosta ja jauhoriikasta ole Suomen johtajiksi.

Äänestä
  • Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä.

    Suomalainen sananlasku, joka sopii kuin nakutettu Sanna Mariniin, jolla oli ziljoona avustajaa muttei siltikään osannut asiaansa. Teki pahoja munauksia, kuten hoitajien pakkotyölain. Hornetit Ukrainaan oli viimeinen naula Marinin arkussa.

    Äänestä

  • Sotket nyt pahasti kellä ne jauhot pöllyää... se muuten ei ollut Riikka.
    Ei ole yhtään Suomen kannalta hyvää syytä, miksi Marinin pitäisi jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä.

    Suomalainen sananlasku, joka sopii kuin nakutettu Sanna Mariniin, jolla oli ziljoona avustajaa muttei siltikään osannut asiaansa. Teki pahoja munauksia, kuten hoitajien pakkotyölain. Hornetit Ukrainaan oli viimeinen naula Marinin arkussa.

    Eli tiedät että tulevalla pääministerillä on paljon vähemmän avustajia?
    Lainlaadinnasta sellainen pieni fakta että yksikään pääministeri ei ole kyennyt yksin yhtäkään lakia laatimaan. Lait säätää eduskunta ja vahvistaa tasavallan Presidentti!

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä.

    Suomalainen sananlasku, joka sopii kuin nakutettu Sanna Mariniin, jolla oli ziljoona avustajaa muttei siltikään osannut asiaansa. Teki pahoja munauksia, kuten hoitajien pakkotyölain. Hornetit Ukrainaan oli viimeinen naula Marinin arkussa.

    Onhan persuilla umpitunnelissa koko pääsiäisen räyhännyt peltokangas
    laitta vaikka pääministeriksi, hänhän on persujen älymystöä, aito persu.

    Äänestä

Purra hampurilaismyyjänä esiintyy politiikan asiantuntijana.

Äänestä

Mutta eihän meillä ole vaikeita aikoja.

Äänestä
  • Mitä se kokoomus ja porvarimedia sitten kansaa pelotteli ennen vaaleja?

    Äänestä

  • Oletko yrittänyt saada julkisen sektorin sairaanhoitoa viime aikoina? Moni yrittää vaan ei saa. Sannan läpirunnoma hoitajien pakkotyölaki eli "potilasturvallisuuslaki" oli hoitajille se viimeinen pisara. Äänestivät jaloillaan ja muuttivat Norjaan ja muihin maihin, missä saa parempaa palkkaa ja enemmän arvostusta.

    Kiitos tästäkin Sanna Marinille, jonka toivotan suorinta tietä h-vettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Oletko yrittänyt saada julkisen sektorin sairaanhoitoa viime aikoina? Moni yrittää vaan ei saa. Sannan läpirunnoma hoitajien pakkotyölaki eli "potilasturvallisuuslaki" oli hoitajille se viimeinen pisara. Äänestivät jaloillaan ja muuttivat Norjaan ja muihin maihin, missä saa parempaa palkkaa ja enemmän arvostusta.

    Kiitos tästäkin Sanna Marinille, jonka toivotan suorinta tietä h-vettiin.

    Ei Sanna osallistunut siihen millään tavalla. Se oli hoitajia vihaavan Kiurua tuuranneen lääkäri Aki Lindenin keksimä laki. Lääkärithän vihaavat hoitajia aivan yleisesti.

    Äänestä

Eihän tuota kokemusta ollut Sannallakaan silloin neljä vuotta sitten.

Äänestä
  • Silloin elettiinkin normaaliaikaa, ja oli mahdollisuus käyttää harjoittelijaa. Nyt tilanne on toinen. Pitää olla pääministerikokemusta näinä vaikeina aikoina.

    Äänestä

  • Onhan persuilla umpitunnelissa koko pääsiäisen räyhännyt peltokangas
    laitta vaikka pääministeriksi, hänhän on persujen älymystöä, aito persu.

    Äänestä

Se miten ihminen kestää painetta nähdään vain koeponnistamalla. Marin selvisi. Orpon fyysinen terveys (sydävika) ja henkinen kestokyky on testaamatta. Toivotaan että ei joudu yhtä tiukkoihin kriiseihin kuin Marin. Ja jos joutuu, voimme vain toivoa, että hän ne kestää.

Äänestä

Orpo voisi ottaa oppia tiukoissa tilanteissa ja loistaa poissaolollaan.. laittaa sitten, kun huvittaa vaikkapa tekstiviestin. Avustajakaartin ja asiantuntijoiden tehtäväksi voi laittaa tiukat tilateet. Orpo voisi myös hieman Marinin tapaan keskittyä olemaan läsnä, kun on jotain mukavaa ja positiivista sanottavaa ja väistellä, kun pitää vastata tiukempiin kysymyksiin (silloin voi vaikka olla köhää).

Äänestä

Ei hätää! Kun kokematon ministerijoukko saa tuekseen presidentin jolla ei ole minkäänlaista käytännön kokemusta diplomatiasta eikä ulkopolitiikasta, niin mikä voisi mennä pieleen, kun tämä maailmantilannekkin on niin seesteinen?

Äänestä

Persujen hullu umpipäissään ja huumeissaa räyhäävä peltokangas
räyhäsi ja huuteli ihmisille törkeyksiä kai koko pääsiäisen.

Vaasan vaalipiirin ylivoimainen ääniharava Mauri Peltokangas (ps) kävi
hulluna päissään ja kai myös huumeissa pitkäperjantaina kovasanaisen
ja karkeaa kieltä sisältäneen räyhäämisen kaustislaisen kebabravintolan
edustalla.
Peltokankaan sikamaista räyhäämistä oli todistamassa useita ihmisiä.
Peltokangas ili sikana päissään, ja kai huumeissa myös , peltokangas
edustaa persujen älymystöä.

Äänestä
  • Oliko kebula mamun ylläpitämä? Se voisi selittää persun pelonsekaisen kiukun.

    Äänestä

Kokoomus ja sdp hallitukseen. Luottamus on vähäinen mutta Persujen osalta ei liene molemmiltakaan puolueilta luottamusta. On lähellä nollaa.

Äänestä

Petteri on toiminut kaksi vuotta yrityspalvelujohtajana, siinä ainoat oikeat työt !

Äänestä
  • Eli johtaja-ainesta selvästikin. Eikös ole myös RUK:n käynyt.

    Äänestä

EI OLLUT ENTISELLÄKÄÄN KOKEMUSTA MUUTAKUIN VELAN TEOSTA JA VASTUUNTUNOTOMUUDESTA.

Äänestä

täytyy sanoa että aloittaja ansaitsee ajatusten nobelin.hän on karpaattien nero ja viisaudessaan verrattavissa vihreiden(onneksi tipahti) IIRIS SUOMELAAN.käsittämätön määrä ihraa jolla on jatkuvasti käyvä suu jonka sanomasta kukaan ei ota selvää.

Äänestä

Petterillä ja Riikkaalla ei ole yhtään pääministeri kokemusta, mutta Sannalapa on reilusti yli 40 miljardin euron ulkomaan velan lisäyksen verran.

Äänestä
  • Muistaakseni tässä vanhassa hallituksessakaan ei tainnu olla monellakaan ministerillä aikaisempia kokemuksia palleilla istumisesta ?
    Hölmöläiset saavat sitä mitä on tilanneetkin ja sirkus jatkuu entisellään.

    Äänestä

MITÄ VÄLIÄ!!

Äänestä

JA ALOTTAJALLA SITÄ kokemusta ja tietoa on
koska pystyy arvostelemaan?????

Äänestä

Viisas oppii muiden virheistä, tyhmä ei edes omistaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Riikalla ei ole mitään työkokemustakaan, ei edes ministerikokemusta.

Vaikeina aikoina tarvitaan vankkaa osaamista pääministerin tehtävän hoidosta. Ja sitähän ei ole Suomen eduskunnassa kuin Sannalla.

Siksipä hallituksen nimeksi pitää laittaa Sanna II (luetaan "Sannan kakkonen").

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu