Tunnustukseton tilaisuus ennen valtiopäivien avajaisia – lyhyt kronikka
Itsenäisyyden juhlavuoden 2017 lähestyessä Vapaa-ajattelijain liiton ja Suomen Humanistiliiton piirissä kypsyi ajatus tunnustuksettomasta tilaisuudesta ennen valtiopäivien avajaisia, samaan aikaan ekumeenisen avajaisjumalanpalveluksen kanssa.
Esimerkki löytyi yhtäältä peruskouluista ja toisaalta Helsingin yliopistosta, missä ensin tiedekuntien promootioihin ja myös lukuvuoden avajaisiin oli perinteisen jumalanpalveluksen rinnalle tullut ei-uskonnollinen vaihtoehto, tunnustukseton tilaisuus.
Niinpä ensimmäinen tilaisuus järjestettiin helmikuussa 2017. Paikaksi valikoitui Musiikkitalon terassilämpiö, jolle isot lasiseinät ja näkymä kansalaistorille antoivat juhlallisuutta.
Ensimmäisen tilaisuuden puhujina olivat kirjailija Sirpa Kähkönen sekä nyttemmin akateemikon arvon saanut professori Ilkka Niiniluoto, jonka ollessa kanslerina yliopisto aloitti tunnustuksettomat tilaisuudet. Eduskunnan johto päätti olla tiedottamatta tilaisuudesta.
Vuonna 2018 tilaisuus oli samassa paikassa. Musiikkiesityksen instrumentit vaihtuivat huilusta ja sellosta flyygeliin, jota soitti ex-kansanedusaja Claes Andersson. Puhujina olivat uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho sekä tietokirjailija Anto Leikola.
Uuden eduskunnan aloittaessa huhtikuussa 2019 Musiikkitalon tilaisuuteen tuli myös uusia kansanedustajia. Puhujina olivat näytelmäkirjailija Susanna Kuparinen ja professori Teivo Teivainen. Osallistuvien edustajien kesken sovittiin aloitteesta puhemiesneuvostolle tunnustuksettoman, humanistisen tilaisuuden virallistamisesta.
Vuoden 2020 tilaisuuden paikaksi saatiin pikkuparlamentin kansalaisinfon tilat. Järjestäjinä olivat edelleen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijat. Kansanedustajien aloitteen käsittelyyn oli puhemiesneuvosto nimittänyt avajaistoimikunnan, jonka työ jatkui. Juhlapuhujina olivat elokuvaohjaaja Selma Vilhunen ja dekaani Jussi Pakkasvirta. Musiikki-instrumentti vaihtui kitarasta kanteleeseen.
Eduskunnan kansliatoimikunta hyväksyi myöhemmin vuonna 2020 avajaistoimikunnan esityksen, jonka mukaan tunnustukseton tilaisuus voidaan järjestää eduskunnan tiloissa, mikäli kansanedustajien tunnustuksettomien juhlamenojen kerho sitä toivoo. Korona- eli covid-19-pandemia esti kuitenkin vuoden 2021 ja 2022 avajaisiin liittyvän tunnustuksettoman tilaisuuden järjestämisen.
Keväällä 2023, koronahorroksen jälkeen, kansanedustajien tunnustuksettomien juhlamenojen kerho järjestäytyi uudelleen. Niinpä nyt huhtikuussa 2023 on uudenlainen tunnustukseton tilaisuus, joka yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden pohjalta luo uuden vaiheen eduskunnan historiaan.
Vapaa-ajattelijain liiton ja Suomen humanistiliiton puolesta kiitämme kutsusta saapua tähän tilaisuuteen.
Kronikka tunnustuksettomista tilaisuuksista valtiopäivien avajaisiin
50
501
Vastaukset
- Anonyymi
Kyseessä on Esa Ylikosken julkaisu vapaa-ajattelijain fb-ryhmässä.
- Anonyymi
Julkaistu nyt myös VA-lehdessä 2/23.
- Anonyymi
Uuden eduskunnan valtiopäivien avajaispäivänä 13.4.2023 on samaan aikaan ekumeenisen jumalanpalveluksen kanssa klo 12.00 uskonnollisesti tunnustukseton Sivistyksen ja demokratian juhla. Sen järjestää nyt ensimmäistä kertaa eduskunnan tunnustuksettomien juhlamenojen ryhmä.
Vuosina 2017-2020, ennen koronasulkua, Vapaa-ajattelijain liitto ja Suomen Humanistiliitto järjestivät kansanedustajille tunnustuksettomia tilaisuuksia ennen valtiopäivien avajaisia.
Kansliatoimikunnan juhlamenoja koskevan päätöksen pohjalta muodostettu eduskunnan tunnustuksettomien juhlamenojen ryhmä on nyt pyytänyt näitä aiempia tilaisuuksia järjestäneet Humanistiliiton Irma Peiposen ja Vapaa-ajattelijain Esa Ylikosken kutsuvieraiksi vieraiksi tähän ensimmäiseen sivistyksen ja demokratian juhlaan. - Anonyymi
Tilaisuus pidettiin valtiovarainvaliokunnan isossa kokoussalissa.
- Anonyymi
Joka on 50-paikkainen, ja täyttyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka on 50-paikkainen, ja täyttyi.
Osa oli puhujia ja kutsuvieraita.
- Anonyymi
Hieno tarina - voisi sanoa menestystarina.
- Anonyymi
Onnittelut!
Mainio esimerkki. Osallistujamäärähän oli alkuunsa pienehkö. Tämä jaksettiin toistaa muutaman kerran, ja nyt tulos on tämä. Kertakaikkisen loistavaa.
Seuraavaksi ehkäpä tästä maininta viralliseen avajaiskutsuun?- Anonyymi
Viralliseen ohjelmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viralliseen ohjelmaan.
Tiedoksi medialle.
- Anonyymi
Hieno tositarina. Kiitos teoista.
- Anonyymi
Tämä on Suomen historiaa.
- Anonyymi
Menestyksiä on syytä arvostaa.
- Anonyymi
Irma ja Esa!
- Anonyymi
Harmittavaa. T- Äntiväpäri
- Anonyymi
Tietysti vapaa-ajattelijain tavoitteiden menestyminen harmittaa, sehän on selvä.
- Anonyymi
Tietysti vapaa-ajattelijat olisivat vasta sitten onnellisia, kun valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukset olisivat kiellettyjä, sehän on selvä.
- Anonyymi
Siis todella upeata.
- Anonyymi
Vaiheittain olalle vie
- Anonyymi
Hyvin kronikoitu.
- Anonyymi
Tästä ISO KIITOS.
- Anonyymi
Tää kaunist on kertomaa!
- Anonyymi
Kiitettävä projekti.
- Anonyymi
Saavutus!
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijat valtiopäivien historiaa tekemässä.
- Anonyymi
Onnittelut tästä.
- Anonyymi
Tämä oli jotain! Mainiota.
- Anonyymi
Viime vuosien selkeitä saavutuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime vuosien selkeitä saavutuksia.
Aloitteellisuus palkittiin.
- Anonyymi
Tämäkin vielä kostetaan. T. Antivapari
- Anonyymi
Taidat yrittää sitä joka päivä monta kertaa päivässä. Hammasta purren.
- Anonyymi
Hei, linkissä
lyhyt uutinen, kronikka sekä Laura Kolben ja Erkki Tuomiojan puheet:
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/vapaa-ajattelija-2-2023-valtiopaivien-avajaisissa-askel-yhdenvertaisuuden-suuntaan/ - Anonyymi
Mukava tarina. Tällaisia lyhyitä projekteja ei ole montaa.
- Anonyymi
Peiponen ja Ylikoski - syyllisiä.
- Anonyymi
Olivat siis kutsuvieraina tässä tilaisuudessa. Selvästi syyllisiä.
- Anonyymi
Jokainen askel eteenpäin on syytä kirjata ja tuoda esiin.
- Anonyymi
Tositarinaa tältä vuodelta.
Onko tietoa 7.2. tilaisuudesta?
- Anonyymi
Nimenä 2024 oli valtiopäivien tunnustukseton avajaisjuhla.
- Anonyymi
Kiva hyvin konkreettinen kronikka.
- Anonyymi
Tämäkään ei syntynyt ilman synnyttäjiä. Tue toimintaa tulevaisuudessakin.
- Anonyymi
Menestyksellistä toimintaa.
- Anonyymi
Tätä tarinaa on mukava kertoa.
- Anonyymi
Kutsu eduskuntatalolle oli kunnianosoitus.
- Anonyymi
Pieninä palasina yhdenvertaisuus on edennyt.
- Anonyymi
Toivottavasti uusi perinne jatkuu ja astuu askeleen eteenpäin.
- Anonyymi
Pidetään mielessä tämä stoori.
- Anonyymi
Avajaisia ei pidetä syksyllä, vaan helmikuun alussa.
- Anonyymi
Tämä on vielä finaalia vaille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949397Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki724877Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.444551Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82338Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 421373
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota511302Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641252Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691174