Minun pitäisi ensi viikon aikana käydä ripittäytymässä, mutta pelottaa ihan hirveästi.
Pelottaa sanoa ääneen kaikkia typeryyksiä, mitä on tullut tehtyä. Niiden listaaminen ei ole kovinkaan vaikeaa, mutta pelkään, että sekoan jotenkin sanoissani (ts. en pysy "rippikaavassa") tai sitten pahat tekoni kuulostavat niin typeriltä tai kamalilta, että ripin vastaanottava pappi pitää minua ihan idioottina. Vaikka eihän hän tietysti varmasti tiedä kuka minä olen, mutta kuitenkin.
Jotenkin hassua, kun kyllä Jumala tietää kaiken, mitä olen tehnyt ja ajatellut, mutta niiden ääneen sanominen on kuitenkin jotenkin pelottavaa ja "noloa".
Kellään muulla samanlaisia ajatuksia? Miten tästä kammosta pääsee eroon?
Pelottaa sanoa ääneen kaikkia typeryyksiä, mitä on tullut tehtyä. Niiden listaaminen ei ole kovinkaan vaikeaa, mutta pelkään, että sekoan jotenkin sanoissani (ts. en pysy "rippikaavassa") tai sitten pahat tekoni kuulostavat niin typeriltä tai kamalilta, että ripin vastaanottava pappi pitää minua ihan idioottina. Vaikka eihän hän tietysti varmasti tiedä kuka minä olen, mutta kuitenkin.
Jotenkin hassua, kun kyllä Jumala tietää kaiken, mitä olen tehnyt ja ajatellut, mutta niiden ääneen sanominen on kuitenkin jotenkin pelottavaa ja "noloa".
Kellään muulla samanlaisia ajatuksia? Miten tästä kammosta pääsee eroon?
Vastaukset 41
Vanhimmat
sanoudu irti tuollaisesta hengellisestä väkivallasta. Vaikuttaa aivan sairaalta pakottamiselta ja painostamiselta kaavoineen. Juokse ja kauas!
Ei rippi mitään hengellistä väkivaltaa ole, päinvastoin!
Sehän tässä niin typerää onkin, koska rippi on lahja ja suuri armon osoitus, mutta ei silti ole niin helppoa kuin mitä voisi luulla.
kristitty, mutta silti se, mitä kuvailit aloituksessasi liittyy sellaiseen sairaaseen uskonnollisuuden malliin, että minusta siitä olisi syytä pysytellä mahdollisimman kaukana. Kenenkään suhde Jumalaan ei ole eikä voi olla kiinni siitä, että hän joutuu kertoilemaan menneitä tekojaan pelottavassa ilmapiirissä, kaavojen mukaan jollekin papille tai muulle auktoriteettihahmolle. Voit hakea hengellistä keskusteluapua, kun sinusta siltä tuntuu. Jos jokin kirkko tai lahko pakottaa tai painostaa synnintunnustuksiin tai katumusharjoituksiin, se on jo hengellistä väkivaltaa. Aloitusviestisi oli erittäin selvä viesti ahdistuneelta ihmiseltä, joka kokee hengellistä painostusta. Jos rippi tuntuu pakolta, vaatimukselta, pelottavalta, nöyryyttävältä tai ahdistavalta, älä mene. Uskonnollisiin tekoihin tai kokemuksiin painostaminen tai pakottaminen (kaavojen mukaan) on juuri hengellistä väkivaltaa.
No ei todellakaan ole painostettu mihinkään?!
Älä laita sanoja suuhuni, kiitos!
Kyse on ihan samasta "pelosta" tai sanoisinko rimakauhusta kuin mitä ihmisillä on, jos pitää lääkärille sanoa, että epäilee sairastavansa sukupuolitautia tai on peräpukamia. Monille nuo tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ja jännittää etukäteen. Tuskin siinäkään on kyse mistään painostuksesta tai sairaasta toimintatavasta.
On ihan luonnollista, että rippi jännittää, ihan samalla tavoin sitä jännittää terapeutin tai psykologin pakeilla, kun pitää paljastaa intiimejä ajatuksia ja tunnustaa ääneen, että esim. vihaa jotain ihmistä niin paljon, että tekisi mieli tappaa se.
Eli kyse ei todellakaan ole minun kohdallani mistään uskonnollisesta painostuksesta vaan ihan NORMAALISTA jännityksestä.
Usko(nto) ei ahdista, vaan vapauttaa!
Usko ja toivo, ne on kristitylle juuri tärkeitä ominaisuuksia. Ja Jumala lahjoittaa meille armon. Rippi on yksi keino juuri tässä: usko ja toivo Jumalaan ja syntien anteeksiantoon. Sen kautta me saamme armon - ja ripissä juuri tämän täyden armon kaikkine lahjoineen. Eli pelosta ei ole kyse.
On aivan luonnollista - itse asiassa suorastaan tervettä - että ihminen tuntee pientä pelkoa tai hankaluutta tai henkistä pahoinvointia enne syntiensä tunnustamista. Synti on vastenmielinen ja paha asia, jonka ihminen on tehnyt, joten on hyvin normaalia, että tietoisuus omasta synnistä aiheuttaa ikävän olon. Olennaista kuitenkin on, että tämä paha olo häviää takuuvarmasti ripittäytymisen jälkeen saatavassa synninpäästössä.
Rohkeutta vaan nimimerkille "Pelkuri"! Ei haittaa, vaikka sekoaisit sanoissa tai "kaavassa", sillä Jeesus on rippiä vastaanottavan papin kanssa, ja hän kyllä ymmärtää, mitä ajat takaa.
Oma kokemukseni on, että joskus kävellessäni kirkolle ripittäytymään, olen tuntenut melkein fyysistä pahoinvointia, mutta aina - siis ihan joka kerta - kirkosta lähdettyäni parannuksen sakramentin jälkeen olo on uskomattoman hyvä, kevyt ja energinen.
ja tuomiohenkisyys on syntiä, ei mikään muu.
pointtia ja vinha perä, tämmönenkin voi sanoo jees joka ei ole mikään uskovainen. Ihan järjellä ja sydämellä ja silleen pärjää hyvin.
Synti tarkoittaa kaikkea Jumalan tahdon vastaista toimintaa. Jumalan tahto taas näkyy Raamatussa, kirkon traditiossa ja opetusviran kautta. Kun siis puhutaan synnistä, pitää muistaa, että aina puhutaan Jumalan tahdosta. Ne, jotka eivät usko Jumalaan, voivat pohtia vaikkapa hyvän ja pahan tai oikean ja väärän olemusta, mutta he eivät voi puhua synnistä, koska he eivät usko lainkaan synnin olemassaoloon.
On totta, että synti on rakkaudetonta toimintaa. Mutta on tärkeää huomata, että ihminen voi joskus perustella syntiä rakkaudella. Tällöin on tietysti kyse vääristyneestä rakkaus-käsityksestä - vääristyneestä sikäli, että rakkaus-sanaa käytetään tällöin eri merkityksessä kuin Jumala sitä käyttää.
Kaikki, mitä ihmiset väittävät rakkaudeksi, ei ole rakkautta Jumalan silmissä. Ja toisaalta kaikki, mitä jotkut ihmiset pitävät "rakkaudettomuutena", ei ole sitä Jumalan silmissä.
Siksi on tarpeen määritellä synti-käsite huomattavasti tarkemmin kuin viittaamalla maailman eniten väätinkäytettyyn sanaan eli rakkauteen.
Ei tuomitsemista ole se, että miettii, mikä on syntiä, mikä ei. Varsinkin, kun ripille mentäessä vain omat synnit ovat tarkastelun kohteena.
Ennen katolisen messukirjan takaosassa oli omantunnon tutkistelu, mistä vieläkin muistan kohtia. Siinä kysyttiin mm. Oletko täyttänyt säätysi velvollisuudet? Kuinka moni nykyaikana osaisi vastata tuohon kysymykseen? Olisi myös hauska tietää, onko katolisessa kirkossa olemassa nykyaikaisemmin kirjoitettuja omantunnon tutkisteluja. Mistä sellaisen saisi?
Vinkiksi ensiripille menijöille. Entinen rippi-isäni(rauha hänen sielulleen) kehoitti kirjoittamaan paperille, mitä aikoo sanoa, kun minulla oli tapana unohtaa kaikki, kun jouduin tositilanteeseen. Unohtaminen johtui todennäköisesti ujouden aiheuttamasta hämmennyksestä.
Haluaisin vielä kysyä, onko teillä katolisilla vakio rippi-isä, jonka luona käytte synnintunnustuksella? Meillä ortodoksisessa kirkossa rippi-isä on uskovaiselle hyvin tärkeä henkilö.
Juu, kyllä niitä omantunnon tutkiskeluun avuksi tarjottavia ohjeita on sikäli nykyaikaistettu, että enää ei esim. puhuta säädyistä. Ajatus on tietysti sama siinä mielessä, että kyse on oikeudenmukaisesta käytöksestä ihmisen mahdollisuuksien mukaan, mutta ei kenenkään enää tarvitse säätyjä yms. miettiä. En kyllä valitettavasti osaa sanoa, mistä nykyiset kysymykset saisi helpoimmin... seurakunnasta varmastikin. Lisäksi ne ovat rippituolissa aina nähtävillä.
Itselläni on yksi ja sama rippi-isä, mutta voisin hyvinkin ajatella esim. matkalla meneväni ripittäytymään tuntemattomalle papille. Jotkuthan korostavat sitä, että täytyy voida ripittäytyä tuntemattomana (siis että pappi ei tiedä, kuka ripittäytyy). Itse en sellaista kaipaa, vaan käyn mieluiten saman rippi-isän luona parannuksen sakramentissa niin, että hän tietää, kuka hänelle puhuu. Silti en osaa enkä haluakaan laittaa erilaisia käytäntöjä mihinkään paremmuusjärjestykseen.
Rippituoli onkin mielenkiintoinen ilmiö. Milloin se on mahdettu otaa käyttöön? Onko sen tarkoitus juuri mahdollistaa tuntemattomana ripittäytyminen. Mikä idea siinä tuntemattomana ripittäytymisessä on? Pappihan on ripissä vain välittäjä, sillä oikeastaan synnit tunnustetaan Kristukselle.
Valitettavasti en osaa vastata kysymykseesi siitä, koska rippituoli on otettu käyttöön - toivottavasti joku muu osaa!
Ripittäytymistä ei ole pakko tehdä rippituolissa, itsekin olen tehnyt sen kerran kasvotusten papin kanssa tavallisessa huoneessa. Mutta pidän kuitenkin rippituoli-ideaa hyvänä siitä huolimatta, että en ripittäydy tuntemattomana, vaan sovin aina pappini kanssa ajan etukäteen ja yleensä näemme toisemme ennen sakramentin alkua. Olen nimittäin huomannut, että "koppimainen", suljettu rippituoli auttaa minua keskittymään, auttaa tuntemaan Jeesuksen läsnäolon selvemmin, vie mielestä kaiken ylimääräisen. Toki Jeesus olisi ihan samalla tavalla läsnä ilman koppiakin, mutta sellainen ympäristö siis auttaa minua heikkoa tuntemaan hänen läsnäolonsa voimakkaammin.
Mahdollisuus pysyä tuntemattomana (vaikka siis en itse sitä kaipaakaan) on mielestäni ymmärrettävä juuri sitä kautta, että tunnustus tehdään nimenomaan Kristukselle - välittäjä eli pappi tavallaan häivytetään persoonana taka-alalle. Ei ole syytä välttää rippiä, vaikka ei haluaisikaan kohdata tiettyä pappia jonkin synnin merkeissä. Näin luulisin.
Anteeksi nyt vain mutta en tiedä mitään niin typerää kuin laahautua jonkun typerän uskon perässä. Usko hyvä ihminen itseesi, älä jumalaan. En tunne ketään pelkureita tai muutenkaan epävarmoja ihmisiä paitsi uskovaiset. Ota nyt ohjat omiin käsiisi!!! Ei sinun todellakaan tarvitse selitellä tekemisiäsi toiselle ihmiselle, elät vain omaa elämääsi ja elät sen niin kuin parhaaksi katsot.
Melkeinpä tekisi mieli epäillä, että saatana se täällä kokeilee uskoani. 8o)
No, eipä onnistu.
Ripille menen, uskostani tai kirkostani en luovu ja sillä siisti, ja kaipaisin muilta katolilaisilta näkemyksiä tähän asiaan.
Luotan itseeni ihan tarpeeksi ja suurelta osin se johtuu siitä, että luotan myös Jumalaan.
Kyllä kyllä, tuo vastaus onkin juuri niin tuttu, jos en kuulu kirkkoon enkä usko jumalaan, niin olen tietenkin saatana! Todella loogista. En vain näe mitään pointtia siinä, että käytän energiaani johonkin mitä ei voi edes todeksi todistaa. Ennemmin elän tässä ja nyt ja otan siitä kaiken ilon irti. Mutta täytyy kyllä nostaa hattua, että joku todella jaksaa moisiin satuihin uskoa. En ole huomannut elämän laatuni mitenkään huononevan siitä, että olen lakannut riippumasta kiinni jossain mitä ei ole. Näin paljon parempi.
En sanonut, että sinä tai tuo toinen olisitte saatana, vaan että ko. voima vaikuttaa teidän kauttanne, saa teidät kirjoittamaan näkemyksiä, että minun pitäisi hylätä Jumala, uskoni ja jättää ripittäytymättä.
Siinä on vissi ero.
Hyvä, jos olet onnellinen ilman Jumalaa, minä en olisi.
En ole vielä ripittäytynyt koskaan, koska en ole vielä katolilainen.
Jotenkin odotan sitä vaikka minuakin koko rippi pelottaa ja jännittää...
Arvaa mitä...Mä oon hengessä mukana sun kanssa =)
Myös uskon että paipit kuulee jos vaikka mitä! Sun juttuhan voi olla ihan kseyä verrattuna joihinkin?
Myöskin uskon että jos hieman lipsuu kaavasta niin ei se Isä sieltä silmille tule =)
vai mitenhän se olisi?
Kuule. Kuvittele ettei sitä pappia tavallaan ole ollenkaan! Juttelet Taivaan Isälle ja annat papin ikäänkuin olla "kärpäsenä katossa"...Eikö se sitä vähän olekin?
-Helppo tässä kannustaa kun ei ole kokemusta ...heh...tsemppiä! Älä anna paholaisen tunkea ikäviä ajatuksia sinne päähäsi! Rippi on hyvä juttu, se keventää oloa varmasti!
rauhaa ja siunausta sinulle!
Parhaiten siitä pääsee muuten eroon ihan ripittäytymällä, ts. menemällä sinne.
Kaavan osuushan on tärkeä lähinnä papille, koska synninpäästön julistus täytyy välittää juuri kaavan mukaan ripittäytyneelle. Muutoinhan kaavassa ei ole valmiita sanoja tai asioita, siinä on tilaisuus kertoa mieltään painavat asiat siten kun ne mieleen tulevat. Papille toki kannattaa sanoa että on ripittäytymässä ensimmäistä kertaa!
Mulle se ensirippi ei ollut ollenkaan kamala kokemus, vaikka mietinkin mitä ihmettä pitäisi sanoa. Jumala kuitenkin tietää, kuten totesit. Väkivallasta kyse ei ole, rauhan ja armon julistuksesta ja sielunhoidosta kylläkin.
Uusien katolisten rippikeskustelua on muuten täällä: http://www.yy2.com/GloriaInExcelsis/YaBB.pl?board=katkut;action=display;num=1113250174
Kirjoitit: Jotenkin hassua, kun kyllä Jumala tietää kaiken, mitä olen tehnyt ja ajatellut, mutta niiden ääneen sanominen on kuitenkin jotenkin pelottavaa ja "noloa".
Tiedän tunteen ja niin varmasti tietää rippi-isäsikin.
Itselleni ensiripistä jäi tämä vaikutelma: Tunnustin syntini papille, mutta sain synninpäästön Jumalalta.
Parannuksen sakramentti mitä ihanin lahja!
luonnollista, että ensimmäinen kerta pelottaa. Tiedät kyllä ne asiat, joita kadut, mutta niiden muotoileminen välähdyksenomaisista mielikuvista kokonaisiksi lauseiksi on hirvittävän kiusallista. Ja kun lopulta pystyt nimeämään tekosi, kaikkein nolointa on sanoa itselleen: MINÄ tein tämän ruman, typerän teon ihan omasta valinnastani.
Vaikein työ on kuitenkin juuri se, minkä olet jo tehnyt, ennen rippituoliin menoa. Itse rippi on hyvä kokemus (no rehellisesti: ensimmäisellä kerralla sen jännitykseltään ehkä tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun nousee poistuakseen rippituolista). Rippi ei ole anteeksisaamista vain abstraktin tiedon tasolla vaan hyvin kokonaisvaltainen rakastavan Kristuksen kohtaaminen.
Ole luottavaisin mielin. Rippi ei ole suoritus, joka täytyisi osata tehdä jotenkin hienosti.
Minulla oli ainakin ripin aikana sellainen olo, kuin Jumala olisi sylissään pitänyt ja lohduttanut minua, asioiden sanominen tuntuikin yllättävän helpolta. Olin rukoillut,että se ei tuntuisi vaikealta. Ajattelin kertoessani, että tunnustan siinä syntejäni nimenomaan Jumalalle, enkä papille. Pappi vain antoi tärkeitä ohjeita ja neuvoja, jotka olivat minulle rakennukseksi. Ei tullut ollenkaan tuomittu, vaan armahdettu olo.
Kiitos kaikista näkemyksistä!
Itse vielä kerään voimia, miten esim. kehtaan sanoa suoraan miespuoliselle papille (olen naispuolinen), että "olen katsonut pornoa", "olen harjoittanut itsetyydytystä" jne.
En vaan millään kehtaa. Oikeasti. Ja silti nuo ovat kai asioita, jotka pitäisi tunnustaa. Voisiko joku kertoa miten nuo voisi sanoa hienommin, ettei kuulosta niin rumalta.
Muut synnit ovat "helpompia", ts. että olen puhunut pahaa ihmisistä selän takana tai kadehdin lähimmäisiäni jne. Ne eivät jotenkaan hävetä niin paljon kuin nuo alapään jutut :((
juuri niin kuin kirjoitit, minäkin tarkoitin. Sanoin epäselvästi. Tarkoitin, että etukäteen on tiukka paikka, kun itselleen on sanottava, mistä todellakin teoissani on kysymys. Rippitilanne on täynnä lohdutusta ja toivoa.
Itse olen mies.
Olen tunnustunut juuri nuo mainitsemasi synnit papille. Sanoin asiat suoraan, ja ne olosuhteet, missä olin ne tehnyt. Hirvitti ja hikoilutti, mutta voi sitä vapautta kun viimeinkin sain päästä niistä!
Harkitsin, että olisin pyytänyt pappia ottamaan katekismuksen mukaan, ja sitten sanonut näitä syntejä koskevat numerot. Päätin kuitenkin sitten sanoa ne suoraan. Tällainen menettely voisi olla kuitenkin helpompi vaihtoehto, jos tunnustaminen muuten tuntuu mahdottomalta.
pappi on kunnellut sentapaisia asioita tuhat kertaa.
Minun mielestäni on hyvä olla suora ja rehellinen. Papin pitää kuitenkin ymmärtää, mistä puhut. Voithan sanoa jotenkin näin: Anteeksi, että sanon vähän karkeasti, mutta en halua kierrellä: olen...
Kiitos tuosta katekismus-vinkistä, en ole sitä tullut ajatelleeksikaan!
En usko, että kehtaan ikinä sanoa suoraan noita sanoja papille (ehkä se ei tuntuisi niin hirveältä jos olisin mies, kun jotenkin naiselle nuo tuntuvat vielä likaisimmilta jutuilta:/ ), olen miettinyt jotain ilmaisua "epäsiveellisiä elokuvia ja kuvia" ja "epäsiveellinen teko", mutta en tiedä ovatko nuo liian epäselviä ilmaisuja...
Mutta katekismus on hyvä vinkki!
...kestä kiittää. Rukoilen rohkeutta sinulle!
on poistettu kaikki sellaiset järkevät kirjoitukset, joissa kirjoittaja rauhoitti uskonnon uhreja ja kertoi heille, ettei itsetyydytys tai kiihottavien elokuvien katsominen ole syntiä vaan täysin normaalia aikuisen ihmisen käytöstä? Miksi sensuurilistalla ei saa sanoa edes tuota, täysin normaalista ihmisen seksuaalisuudesta kertovaa asiaa?
Ensin en uskonut, kun ystäväni kirjoitti, että hänen viestinsä oli sensuroitu, mutta uskomatonta kyllä, totta se näyttää olevan. Minun uskontokirjoissani ei kyllä missään lue, että itsetyydytys, kiihottuminen tai vaikkapa porno olisi syntiä. Miksi asiasta muistuttavat viestit siis on poistettu? Eikö aiheista saa edes keskustella?
Täällä näyttää olevan muutenkin kiivas sensurointilinja ja kaikki asiallisen sekulaariset tiedolisäämisen yritykset poistetaan. Onko listalla jonkinlainen uskonnollinen diktatuuri sitä puhdistamassa puolueettomasta tiedosta?
Usko ja toivo,
arvostan haluasi keskustella, mutta panoksesi ei tuo mitään lisäarvoa tähän keskusteluun.
Et selkeästikään ole katolilainen, etkä ymmärrä katolisen kirkon tapaa ajatella tai opettaa.
Tutustu katekismukseen, lue perusteet mm. sille, miksi kirkko pitää pornoa tai itsetyydytystä Jumalan tahdon vastaisena. Ja silloin ehkä ymmärrät, miksi tunnen tarvetta tunnustaa nuo paheet.
eilen useaan kertaan nimimerkki Tampereen ajatollan viestejä, että ne olivat loukkaavia erityisesti tämän avauksen alla. Hiukkasen herkkyyttä ja muiden keskustelijoiden huomioon ottamista ajatollalta ja sinulta toivoisin. Tässä kirkkoon liittymässä oleva henkilö on valmistautumassa ensirippiinsä. Hän tietää, mistä omatunto häntä syyttää, mutta rippitilanne pelottaa ja hän pyytää tukea. Ne, jotka haluavat haastaa katolisen kirkon opetusta seksuaalimoraalista, tehkööt sen erillisessä keskustelussa. Tässä se on avauksen kirjoittanutta kohtaan loukkaavaa ja häiritsevää.
onpa palsta vaikka kokkikerhopalsta, niin on se outoa, jos ei saa asialliasesti sanoa asiallista terveydellistä faktaa, ettei itsetyydytys tai pornoelokuvat eivät ole syntiä tai sairautta.
Todennäköisesti seksuaalisuuteen liittyvät synnit ovat siksi vaikeita tunnustaa, koska ne ovat niin intiimejä. Kuvaamasi synnit ovat kuitenkin pieniä. Ajattele, jos olisit tehnyt vaikka huorin? Sellainenkin synti pitää kuitenkin kyetä tunnustaa.
Itsellänikin on vaikeuksia seksuaalisuuteen liittyvien syntien tunnustamisessa. Muistan kerrankin, kun olin rikkonut ehtoollispaastoa.
Olen ortodoksi ja meillä ortodokseilla on täyspaasto ennen ehtoolliselle menoa. Ei saa samana aamuna eikä edellisenä iltana syödä, juoda eikä olla sukupuoliyhteydessä. Minä ja mieheni olimme kuitenkin rikkoneet sitä ja sitten menneet muina miehinä ehtoolliselle.
Muistan kuinka tavattoman vaikeaa oli tunnustaa tuo asia rippi-isälle, joka kyllä ortodoksipappina on itsekin naimisissa ja varmasti joutunut kamppailemaan saman asian kanssa monta kertaa.
Rippi-isäni ei kuitenkaan ollut mitenkään hämillään, vaan puhui kauniisti pyhyyden kunnioittamisesta. Aviollinen yhdyntähän ei sinänsä ole syntiä. Kysymys oli vain abstinenssisäännöistä.
hehe.. ei kukaan ole väittänyt, että masturboiminen olisi sairaus.. toisekseen, se onko masturbointi synti ei ole väite, joka koskee terveydellisiä faktoja.. ja kolmannekseen.. seksuaalisuus ei ole pakottava tarve, samoin kuin ulostaminen, syöminen ja nukkuminen, jotenka se ei myöskään ole terveydellisesti haitallista kieltäytyä masturboinnista.
Muista Jeesuksen sanat: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän
tykö muutoin kuin minun kauttani". - (Joh 10:9)
Tämä on mielestäni Raamatun ydinsanoma, ei ihmisen tarvitse ripittäytyä kenellekkään papille, tai toiselle ihmiselle syntiensä anteeksi saamiseksi. Jeesus on näyttänyt meille tien ja usko Jeesukseen on se ainoa tie syntien anteeksi saamiseen.
Rippi on nimenomaan Jumalalle, pappi on vain "välikäsi", eli periaatteessa pitäisi pystyä suhtautumaan niin, että puhuu suoraan Jumalalle. Mutta väkisinkin sitä ajattelee, että siinä on se pappi, koska siinä on se pappi.
Eli anteeksianto tulee myös Jumalalta, papin välityksellä, ei papilta an sich.
jos syntinsä voi tunnustaa oman hiljaisen rukouksen yhteydessä suoraan Jumalalle, sillä Jumala näkee jokaisen ihmisen sydämeen. Ei syntien anteeksisaamiseen tarvita maallisia välikäsiä, kun yhteydet yläkertaan on kunnossa.
Jeesus antoi vain apostoleille vallan
antaa syntejä anteeksi. Hän ei antanut sitä
suurelle kansan joukolle. Apostolit valitsivat
seuraajia. He ovat papistomme jolla on valta antaa
synnit anteeksi. Jos me voimme itse päättää
milloin Jumala on meille antanut anteeksi niin
voimmeko todella olla rehellisiä. Eikö omia syntejä olisi hiukan liian helppo antaa anteeksi.
Lisäksi Jeesus antoi vallaan olla antamatta anteeksi (esim. jos ei kadu/tee parannusta). Voimmeko me itse päättää annammeko omat synnit anteeksi.
Vain Jumala antaa synnit anteeksi. Sen Hän tekee
kirkkonsa piispojen ja papiston kautta.
Jeesus on itse asettanut katumuksen sakramentin antamalla apostoleille ja heidän seuraajilleen vallan sitoa ja päästää. Et taida olla katolilainen tai ortodoksi, kun asia on sinulle outo.
Ihmisen on helppo pettää itseään, jopa rukoillessaankin. Katumuksen sakramentissa ripittäytyvä joutuu kohtaamaan syntinsä ihan toisella tavalla. Lisäksi hän saa siinä sakramentaalisen synninpäästön. Jumalakaan ei enää ota huomioon niitä syntejä viimeisellä tuomiolla, joita uskova on ripissä katunut.
Ripin kuuluukin olla pelottava asia. Kyllä se aina jännittää, kun sinne menee, mutta vapautuksen tunne synninpäästön jälkeen on ihana.
Ripillä on kuitenkin aina muistettava, että synnintunnustus tehdään Kristukselle, ei papille, joka toimii vain välittäjänä. Rippi-isää ei myöskään tule pelätä, onhan hän itsekin samanlainen syntinen kuin mekin.
Nimimerkki MLS jo vastasi hyvin tähän. Miksi luulet Pelkurin pelkäävän? Miksi Pelkuri pelkäisi, jos asia ei koskettaisi häntä syvästi? Ripissä joutuu katsomaan itseään täysin paljaana Jumalan edessä. Kyllä me tunnustamme syntimme myös hiljaisessa rukouksessa sekä kotona että messussa. Toivotan ensimmäiseen rippiinsä valmistautuvalle Pelkurille sitä samaa, mitä itse sain aikoinani: anteeksiannon armon vapauttavaa kokemista.
Yksi puoli vapauden kokemista oli se, että ajattelin tilannetta, jossa joku syyttäisi minua jostakin menneestä. Silloin voisin sanoa tai ajatella mielessäni: Koko pyhä katolinen kirkko seisoo tukenani.
ole kirkkoa. Jos olisi, se olisi juutalainen kansa.