Ei ole Putinilla syöpää

Anonyymi-ap

Kuvituskuva.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/057b439b-fbf9-4e13-bc1a-99522ca8aa3d
"Asiakirjavuodot: Putinilla on syöpä
Venäjän presidentillä on syöpä, vuodetuista asiakirjoista selviää.
Putinin on epäilty sairastavan jotain vakavaa tautia jo pitkään. Hänen on aiemmin epäilty syövän lisäksi sairastavan muun muassa Parkinsonin tautia.
Viime vuonna Ukrainan sotilastiedustelun päällikkö Kyrylo Budanov kertoi olevansa varma, että Putin on vakavasti sairas. Hän kertoi uskovansa, että Venäjän presidentti on kuolemassa ”pian”.

Ei putin ole vakavasti sairastunutm ei ainakaan syöpään, jos syöpään, niin lievä ja hyvälaatuinen syöpä, joka ei ole edennyt.
Jokainen, jonka tunnen ja joka on syöpään sairastunut on kuollut 6-8 kuukaudessa syäpädiagnoosin jälkeen.
Melanooman sairastunut menehtyi puolessa vuodessa, vaikkei melanooma ole edes vakavin syöpä.
Ihan turha puhua, että putin sairastaisi jotain vakavaa sairautta.
Jos ihminen sairastuu vakavasti, niin ei häntä silloin kiinnosta uusien alueiden valloitus, vaan tyytyy siihen mitä on ja elämän arvot kääntyvät aivan toisiksi, kuin terveenä.
Vai onko joku koskaan kuullut vakavasti sairaan uhoavan, että minä otan naapurini maat haltuuni.

290

7372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta vainohulluus on sairaus.

      • Anonyymi

        Ei nykyaikana syöpään tarvitse kuolla välttämättä. On hoidot kehittyneet siihen malliin, että melko monet selviävät siitä.

      • Anonyymi

        "Jokainen, jonka tunnen ja joka on syöpään sairastunut on kuollut 6-8 kuukaudessa syäpädiagnoosin jälkeen.
        Melanooman sairastunut menehtyi puolessa vuodessa, vaikkei melanooma ole edes vakavin syöpä..."

        Mahtaakohan tuo sinun "otantasi" olla riittävä, saati oikein ymmärretty. Tyypitys on jäänyt tekemättä. Esim. rintasyövistä n. 95% voidaan nykyisin parantaa kokonaan. Eturauhassyövistäkin n. 90%.
        Kahdeksanhenkisestä sisarusparvestamme neljä on tähän mennessä sairastunut syöpään. Yksi on menehtynyt sairauteensa. Itselläni on oli laajasti levinnyt virtsatiesyöpä. Sen toteamisesta on nyt 17 kk. Se leikattiin ja sen jälkeen hoidettiin sytostaateilla. Muutama viikko sitten tehdyssä "siivutuksessa" ei ilmennyt mitään hälyttävää.
        En tiedä miten paljon minulla on aikaa (et kyllä tiedä sinäkään paljonko sinulla on), mutta olen elossa edelleen ja tällä hetkellä varsin hyvässä kunnossa.
        Syöpä osaa olla todella salakavala ja voi viedä nopeastikin. Nopein tapahtumaketju oli vajaan vuorokauden löytymisestä. Aivokasvain löydettiin iltapäivällä ja potilas kuoli seuraavana yönä.
        Jopa haimasyövästä on selvitty. Jos syöpä löydetään ns. ajoissa, niin mahdollisuudet ovat yleensä hyvät.
        Ei ole olemassa mitään tiettyä aikaa minkä joku sairastunut elää, koska syöpien ja alatyyppien kirjo on todella laaja. Lisäksi syövän levinneisyys, potilaan kunto, hoitojen sieto, elämäntavat ja jopa oma tahto vaikuttavat lopputulokseen.
        Tällä hetkellä reilusti yli puolet syöpään sairastuneista on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta.

      • Anonyymi

        Piru säästää omiaan. Sori putin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nykyaikana syöpään tarvitse kuolla välttämättä. On hoidot kehittyneet siihen malliin, että melko monet selviävät siitä.

        Lisäksi Putin on ylivoimaisesti Maailman rikkain mies. Se voi vaihtaa verensä vaikka joka aamu, jotta jaksaa valloittaa naapurivaltioitaan.

        ps. Hitleristä huhuttiin aivan samanlaisia sairauksia. Kaikki mahdollinen oli silläkin kuulemma.

        Mitä voi Putin-raukka tehdä rahoillaan tai niillä hankitulla muulla omaisuudella sellaista, että hän kokisi mitään todellista onnea?

        No ei ehkä kovinkaan paljon,
        ......onkohan hän myös maailman onnettomin ihminen?

        Ne hoidot tappaa. Ne ovat myrkky kemikaaleja. Syövän synty tiedetään ja sen hoito jonka käyttö estetiin. Lääkkeen keksimäkin kausi vai kuoliko oudoissa olosuhteissa? En muista nyt. Korruptio opinnoissa.
        Tutkikaa lääkemafia Rockefaller. Mitä,y3hneet ja milloin. Espamånjantauti oli rokotteista saatu balkteeri tulehdus ja sillä tapettiin valkoisia miehiä sen lisäksi että 1. M sota tappoi heitä paljon. Sodissa kuolee aina valkoisia miehiä. Mieti ketkä hyötyy sodista ja sairaista.

        Putinin on käytettävä kaikki rahat siihenz että vie mahdollizimman paljon samanmielisiä ua erimiliziä z tovereita z hautaan. Z on käskenyt niin. Ei voi kuin totella. Z!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nykyaikana syöpään tarvitse kuolla välttämättä. On hoidot kehittyneet siihen malliin, että melko monet selviävät siitä.

        Kyllä jos on maksasyöpä. 1 vuosi ja multiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä voi Putin-raukka tehdä rahoillaan tai niillä hankitulla muulla omaisuudella sellaista, että hän kokisi mitään todellista onnea?

        No ei ehkä kovinkaan paljon,
        ......onkohan hän myös maailman onnettomin ihminen?

        Ei Putin koe onnellisuutta kuin vain silloin, kun saa tuhota muiden onnea ja oikein massatolkulla.

        Mitähän tapahtuu kaikelle sille omaisuudelleen, kun joskus kuolee? Meneekö ne oligarkeille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jos on maksasyöpä. 1 vuosi ja multiin.

        Maksasyövän lisäksi keuhko, haima ja paksusuolisyöpä ovat kaikkein agressiivisempia syöpätauteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi Putin on ylivoimaisesti Maailman rikkain mies. Se voi vaihtaa verensä vaikka joka aamu, jotta jaksaa valloittaa naapurivaltioitaan.

        ps. Hitleristä huhuttiin aivan samanlaisia sairauksia. Kaikki mahdollinen oli silläkin kuulemma.

        Hitler nyt oli vain narkomaani. Valitettavasti vaikutusvaltainen narkkari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne hoidot tappaa. Ne ovat myrkky kemikaaleja. Syövän synty tiedetään ja sen hoito jonka käyttö estetiin. Lääkkeen keksimäkin kausi vai kuoliko oudoissa olosuhteissa? En muista nyt. Korruptio opinnoissa.
        Tutkikaa lääkemafia Rockefaller. Mitä,y3hneet ja milloin. Espamånjantauti oli rokotteista saatu balkteeri tulehdus ja sillä tapettiin valkoisia miehiä sen lisäksi että 1. M sota tappoi heitä paljon. Sodissa kuolee aina valkoisia miehiä. Mieti ketkä hyötyy sodista ja sairaista.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Sodissa, taudeissa ja nälänhädissä kuolee kuule just kaikkea muuta, kuin valkoista kansaa. Idiootti. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nykyaikana syöpään tarvitse kuolla välttämättä. On hoidot kehittyneet siihen malliin, että melko monet selviävät siitä.

        ja putingilla oma sairaala kaikkia tapauksia varten. rokotteestakin puolet painetaan ensin hoitavan lekurin käteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi Putin on ylivoimaisesti Maailman rikkain mies. Se voi vaihtaa verensä vaikka joka aamu, jotta jaksaa valloittaa naapurivaltioitaan.

        ps. Hitleristä huhuttiin aivan samanlaisia sairauksia. Kaikki mahdollinen oli silläkin kuulemma.

        Saulikilla ei ole mitään sairauksia. Terve kuin pukki ja vielä lapsenkin sai vanhana, joka tosin muistuttaa ahtisaarta eikä wikipediakaan tiedä mitään.

        https://im.mtvuutiset.fi/image/8451708/landscape16_9/1024/576/ce6c277226c230649f2f66bfd0f7b38d/bq/70262771.jpg

        https://www.google.com/search?client=opera&q=niinistö&sourceid=opera&ie=UTF-8&oe=UTF-8

        Kaikki hyvin valtakunnassa!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi Putin on ylivoimaisesti Maailman rikkain mies. Se voi vaihtaa verensä vaikka joka aamu, jotta jaksaa valloittaa naapurivaltioitaan.

        ps. Hitleristä huhuttiin aivan samanlaisia sairauksia. Kaikki mahdollinen oli silläkin kuulemma.

        Putin valloita mitlään :D No ehkä unissaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nykyaikana syöpään tarvitse kuolla välttämättä. On hoidot kehittyneet siihen malliin, että melko monet selviävät siitä.

        Taitaa suomalaiset kuolla syöpään,ryssien vuoksi .Sernopyl onnettomuus1 uuden rakentamien,tuliko päästöjä?

      • Anonyymi

        Pitkälle edennyt syfilis Putinilla lisää myös vainohulluutta.

    • Syövästä tiä mitää, mutta mielipuoli diktaattori kyllä on, jakelee komementoja kremlin kellarikomerosta kuin hitler konsanaan perikato elokuvassa.

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Oli syöpää tai ei, niin kyseessä on selvästi kehitysvammainen ilman aivoja oleva klöntti, jolla ei ole mitään ajatuksia, pelkkää tyhjyyttä.
        Putinin katseesta näkee, että on omissa maailmoissaan eikä ymmärrä todellisuutta, silmät seisoo päässä

        Katsoitko peiliin kun teit diaknoosin?

        juurikin -SANA TODISTAA, että ihminen on tyhmä!

        Putinin terveydentilaan en ota kantaa, jokainen joka ottaa on tyhmä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoitko peiliin kun teit diaknoosin?

        Ei tässä peiliä tarvita, eikä siitä olisi mitään hyötyä.
        Realiteetti on, että Putin ei ole ihminen, joka kykenisi ylläpitämään elämää.
        Putin osaa vain valehtelemisen ja elämien tuhoamisen .
        Venäjällä ei oikein muuta osata, kuin kaiken tuhoamista.

    • Anonyymi

      Puutiaisella on LUULOTAUTI niinkuin kaikilla vasemmisto-kommareilla.

      • Anonyymi

        jos potleria pidän jollainkaan tavalla vasemalle kallellaan olevana, olet totaalisesti hakoteillä. Hän on äärioikeistolainen esimerkki...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos potleria pidän jollainkaan tavalla vasemalle kallellaan olevana, olet totaalisesti hakoteillä. Hän on äärioikeistolainen esimerkki...

        Kun on tarpeeksi äärivasemmalla, niin on äärioikealla. Tällaista tyyppiä sanotaan natsiksi. Erittäin vaarallinen, paha ja vastemielinen tyyppi. Tällaisia olivat esimerkiksi Hitler, Stalin, Mao, Mussolini ja Castro.

        Tällainen tyyppi on nykyisin vaikuttava Venäjän tsaari Putin!

        Meinaat, että riittävän pitkän suoran päät kohtaa ? Ääri oikeisto on väkivallan aiheuttaja ja ääri vasemmisto taas yrittää väkivallalla tukahduttaa äärioikeiston aiheuttaman vakivallan, mutta yhtä kaikki tuomittavia ja ei toivottuja molemmat. Natseja oli saksalaisia äärioikeistolaisia ja fasistit italialaisia äärioikeistolaisia muistaakseni. Yhteistä noille esimerkeillesi on se, että kaikkilla on oikeistolaisen toimintatavat, eli köyhän riistäminen ja tuomitseminen usein keksityin perustein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos potleria pidän jollainkaan tavalla vasemalle kallellaan olevana, olet totaalisesti hakoteillä. Hän on äärioikeistolainen esimerkki...

        Putinin titteli on toveri eli sama kuin Suomen pääministeri marinilla.

        Se on globaali tauti tuo toverillisuus!

      • Anonyymi

        On joka välissä varma, että joku on myrkyttänyt ruuan tai nastan tuolissa.... Kaikki venäläiset johtajat sairastuvat vainoharhaan, joka lopussa osoittautuu todeksi. Kannattiko? Mitään et saa mukaasi kun kuolet. Jälkeen jää vain pari tuhottua maata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on tarpeeksi äärivasemmalla, niin on äärioikealla. Tällaista tyyppiä sanotaan natsiksi. Erittäin vaarallinen, paha ja vastemielinen tyyppi. Tällaisia olivat esimerkiksi Hitler, Stalin, Mao, Mussolini ja Castro.

        Tällainen tyyppi on nykyisin vaikuttava Venäjän tsaari Putin!

        Niinno, kaareutuuhan avaruuskin.

      • Anonyymi

        Hauskinta tässä on se, että olet itse saanut Putinilta päähäsi nuo vasemmisto-kommari -ulinat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaat, että riittävän pitkän suoran päät kohtaa ? Ääri oikeisto on väkivallan aiheuttaja ja ääri vasemmisto taas yrittää väkivallalla tukahduttaa äärioikeiston aiheuttaman vakivallan, mutta yhtä kaikki tuomittavia ja ei toivottuja molemmat. Natseja oli saksalaisia äärioikeistolaisia ja fasistit italialaisia äärioikeistolaisia muistaakseni. Yhteistä noille esimerkeillesi on se, että kaikkilla on oikeistolaisen toimintatavat, eli köyhän riistäminen ja tuomitseminen usein keksityin perustein.

        Äärioikeistolaisen tai äärivasemmistolaisen toiminnassa ei ole mitään käytännön eroa. Kyllä näitä molempia voi sanoa natseiksi.
        Stalin=Hitler=Putler=natsi

    • Anonyymi

      Putin on paremmassa kunnossa mitä Kekkonen aikoinaan, ja Saksassa missä natsi tyyppinen probaganda on voimissaan mutta pinnan alla piilossa nämä tämän tyyppiset uutisoinnin koskien venäjän presidentin terveyttä ovat lähtöisin ja Suomessa Venäjä hysteerinen media niihin tarttuu välittömästi kuin hukkuva kaislan korteen.

      • Anonyymi

        Kuinkahan mones syöpä tuo jo on? Ja muuta vakavat sairaudet päälle ja mies vaan porskuttaa, uskokoon ken tahtoo. Media puhuu potaskaa päivät päästään Putinista, on se jo nähty, harrastus se on tuokin.

      • Anonyymi

        Joo Kekkonen..viimeiset viikot on ku Putte lätissään tänään

      • Anonyymi

        Putte ei elä Kekkosen ikään,Kekkonen hiihteli kovasti 70 vuotiaana,putte vain hevosenselässä kulkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo Kekkonen..viimeiset viikot on ku Putte lätissään tänään

        Kekkonen oli vielä 70 vuotiaana hyvässä kunnossa, vasta kymmenen vuotta myöhemmin sairastui.

      • Anonyymi

        Niin Putin kunto pitääkin kestää vielä reilut 10 vuotta, että saavuttaa saman kunnon ja iän, mitä Kekkonen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Putin kunto pitääkin kestää vielä reilut 10 vuotta, että saavuttaa saman kunnon ja iän, mitä Kekkonen.

        Vanha kumminkin jo nyt. Sota kestää kauemmin kuin mies. Ja sitten Venäjää ei enää ole. Rippeet ristitään Putingradiksi tai Gulagstaniksi tai koko kansa siirretään Vladivostokiin muurien taakse, ettei hullluus pääse enää leviämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putte ei elä Kekkosen ikään,Kekkonen hiihteli kovasti 70 vuotiaana,putte vain hevosenselässä kulkee.

        Putte olisi tarpeeksi terve hirtettäväksi.Syöpään kuoleminen olisi liian helppo kuolema.Pitäisi pitää ensin kuukausi vale hirttäjäisiä.Vieläpä aamu yöstä.

      • Anonyymi

        Onkohan Putinin terveydentila yhtä huono kuin takavuosien Neuvosliiton johtajilla Brezhnevillä, Andropovilla ja Tsernenkolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Putinin terveydentila yhtä huono kuin takavuosien Neuvosliiton johtajilla Brezhnevillä, Andropovilla ja Tsernenkolla.

        Tuskin on, koska Putin ei taida napata viinaksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putte olisi tarpeeksi terve hirtettäväksi.Syöpään kuoleminen olisi liian helppo kuolema.Pitäisi pitää ensin kuukausi vale hirttäjäisiä.Vieläpä aamu yöstä.

        Pahinta on Putinin pään sisäinen tauti. Se aiheuttaa vielä paljon tuhoa maailmassa.

    • Anonyymi

      Trolleilla näyttää olevan hätä, kun Isä Aurinkoinen II on loppusuoralla.

      • Anonyymi

        Jaa se on sun isä?
        Sitä ollaan niin kuin lehtolapsia?

    • Anonyymi

      Minä olen hengissä, vaikka rintasyöpäni havaitsemisesta tulee syksyllä kuluneeksi 7 vuotta.

      • Anonyymi

        Putella tuskin on rintasyöpää.

      • Anonyymi

        Ja minun suolistosyövästä on 6 vuotta ja terveenä täällä elellään vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Voi se tulla miehillekin, vaikkakin todella harvinaista onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Kuulemma vasen maanboobs on jouduttu leikkaamaan pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi se tulla miehillekin, vaikkakin todella harvinaista onkin.

        Minun mieheni veli kuoli rintasyöpään 50,vuotiaana..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Sillä voi olla pitkälle edennyt kuppa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Miehilläkin on rintasyöpää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Kyllä miehilläkin on ilmennyt rintasyöpää, ei se mitenkään harvinaista ole, joten riippuu siitä mihin kudokseen syöpä iskee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Miehelläkin VOI olla rintasyöpä vaikka se onkin erittäin harvinaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putella tuskin on rintasyöpää.

        Tuskinpa sillä on muniakaan,minne syöpä iskisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä voi olla pitkälle edennyt kuppa!

        Kuppa tekee,just noin hulluksi.Iskee aivoihin.Vaikka hänellä niitä tuskin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehelläkin VOI olla rintasyöpä vaikka se onkin erittäin harvinaista.

        Rintasyöpä tulee kun käyttää rintsikoita siksi miehällä niin vähän rintasyöpää.

    • Anonyymi

      Ihan höpönhöpöjä ollu alusta asti nämä syöpäpuheet sun muut.

      Mies on jo 70w käppänä niin vähemmästäkin ulkonäkö ja olemus muuttuu.

      • Anonyymi

        Kuten vesipää paisuu ja paisuu..mä 70v ja 120kg nousee penkistä ja ei oo vesipää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten vesipää paisuu ja paisuu..mä 70v ja 120kg nousee penkistä ja ei oo vesipää..

        Penkistä nousee 120kg omapainoo hitaasti mutta varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Penkistä nousee 120kg omapainoo hitaasti mutta varmasti.

        Moktar.Gubta itseoppinut imaami
        maahanmuuttopalstalta pieksee jokaisen.
        Kukaan ei voita karvahattutrollia.
        Tai niin se itsestään luulee.
        On tuolla noin toistasataa arvonimeä ja ammattititteliä, proffan ja opetusalan sekä tieteen nobelit taskussaan. Terrafamen osakkeetkin nousussa. Talvivaaran voitot ehti nostamaan ennen kattilan halkeamista. Valuuttakauppiaana talousrikospalstalla perseentervaajana sekä aavikon.VuoristonMaailmanMattina Moktarina maahanmuuttopalstalla korkearvoisena upseerina esiintyen. Pelkää kuollakseen persuja.

    • Anonyymi

      PutIn on kohta PutOut

      • Anonyymi

        Sitä toivottu jo pitkään mutta kukas noita älyttömiä tappaa

    • Anonyymi

      Kovin on nuo julkiset esiintymiset vähentyneet jotain on pielessä ja pahasti.
      Vuodettujen tiedustelutietojen mukaan kahta eri syöpää ja parkinsonin tauti.

      • Anonyymi

        Ei taida olla kyllä edes kovinkaan toivottu vieras enään misään juhlissa varsinkaan ulkomailla tämän lisäksi pelkää edelleen kornoaa kuten suomalaisetkin vielä vuosi sitten eli sen takia ei uskalla liikua muiden seurassa tai mennä lähelle ihmisiä.

      • Anonyymi

        Putinia hoidetaan Kremlin Bunkkerissa syvällä maan alla ettei se hoitopökkyrässä pääse hyppäämään Kremlin sairaalan ikkunasta.

      • Anonyymi

        Joo mutta eipä tuota ikävä ole ollu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida olla kyllä edes kovinkaan toivottu vieras enään misään juhlissa varsinkaan ulkomailla tämän lisäksi pelkää edelleen kornoaa kuten suomalaisetkin vielä vuosi sitten eli sen takia ei uskalla liikua muiden seurassa tai mennä lähelle ihmisiä.

        Sillä on AIDS.
        Immuunikato eli koronaan sairastuminen olisi kohtalokasta.

      • Anonyymi

        Putin käyttäytyy kuin sytostaatteja saava syöpäpotilas. Varoo tartuntoja, jotka voisivat olla kohtalokkaita. Kasvot kertovat, että isoja annoksia kortisonia menee.

      • Anonyymi

        Kyl Niinistö on kunnossa kun reissaa mailmanääriin harvase päivä. Ilmiesesti Pitinilla muitakin rajoitteita, kuin syöpä. Ilmeisesti myös valonarka, kun kuljeskelee pimeänturvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin käyttäytyy kuin sytostaatteja saava syöpäpotilas. Varoo tartuntoja, jotka voisivat olla kohtalokkaita. Kasvot kertovat, että isoja annoksia kortisonia menee.

        Fillereitä laitetaan hänelle kuin filmistaroille ikään. Myös helpompi näin tehdä se kumimaski kaksoisolemnnoilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl Niinistö on kunnossa kun reissaa mailmanääriin harvase päivä. Ilmiesesti Pitinilla muitakin rajoitteita, kuin syöpä. Ilmeisesti myös valonarka, kun kuljeskelee pimeänturvin.

        Niinistö ei asukkaan kellareissa ,vaan reilussa päivänvalossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl Niinistö on kunnossa kun reissaa mailmanääriin harvase päivä. Ilmiesesti Pitinilla muitakin rajoitteita, kuin syöpä. Ilmeisesti myös valonarka, kun kuljeskelee pimeänturvin.

        Voi joutua vaikka pidätetyksi,kun on se pidätysmääräyskin.Uupuu enää jonkun lupaama tapporaha.ö

    • Anonyymi

      Tällä palstalle tiedetää tarkemmin, kuinka asiat Kremlissä sujuu. Venäjänkielen taitoinen porukka selvitti jo vuosisitten Putinin kuolinajan ja taudin laadun. Niin se on mennyt kuin sanottiin. Paitsi että Putin on hengissä edelleen, luultavasti.
      Ehkä saksaa puhuvat saavat tarkempaa tietoa suoraan Putinilta?

      • Anonyymi

        heheh! Washington lähettää myös suoraa tietoa toimistaan tälle palstalle. Tiedämme jo, että USAn pommit ovat kauniimpia ja hehkuvampia, kuin Venäjän pommit. On suuri onni kuolla länsimaisiin pommeihin ja panoksiin, joita Suomikin osaa valmistaa ja käyttää!

        Venäläisten pommit eivät tapa eivätkä muutkaan aseet, koska ne ovat rauhanaseita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        heheh! Washington lähettää myös suoraa tietoa toimistaan tälle palstalle. Tiedämme jo, että USAn pommit ovat kauniimpia ja hehkuvampia, kuin Venäjän pommit. On suuri onni kuolla länsimaisiin pommeihin ja panoksiin, joita Suomikin osaa valmistaa ja käyttää!

        Ystäväiseni, turhaan odotat, mutta jatka toki jos se tuo elämääsi jännitystä.

        Tiedätkö miksi Neukkulan ydinpommit olivat ja ovat yhä rauhanpommeja?
        Suurin osa niistä ei toimi.
        Nyt voit nauraa. Heh hee!

      • Anonyymi

        Haloo! Syöpä ei välttämättä tarkoita, että hän on hetimmiten kuolemassa.

    • Anonyymi

      Ikäisekseen hyväkuntoisen näköinen.

      • Anonyymi

        Ja näköinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näköinen.

        Niin kyllä Puten on kuljettava huppu päässä,ettei syytettäisi siveettömäksi paljastelijaksi.On niin derskan näköinen.

    • Anonyymi

      Putinilla on vakava sairaus. Voi olla lisäksi syöpäkin. Mutta tuo vakava sairaus on hulluus, joka on päässä. Samaa tappavaa tautia ovat sairastaneet mm. Stalin ja Hitlerkin.

      • Anonyymi

        Ihmiset, jotka tapattavat niin paljon kuin ehtivät, eivät ole terveitä, heitä kutsutaan psykopaateiksi, ks. Hannibal Lecter. Venäläiset pitävät heitä normaaleina ja esikuvina hyvästä johtajasta.

    • Anonyymi

      Putinin on sanottu sairastavan milloin mitäkin koko ajan Venäjän hyökkäyssodan alettua! Epäilemättä hänellä on päässä vikaa, ja senhän ei tunnetusti tarvitse olla suuri, saadakseen aikaan paljon vahinkoa! Mutta muuten, tuntuu että uutiset ovat paremminkin toiveita kuin totta!

    • Anonyymi

      Höpö höpö, ajoissa havaittu syöpä voidaan usein parantaa tai ainakin viivyttää sen etenemistä vuosilla. Putinille olisi ihan oikein kuolla syöpään ilman minkäänlaista kivunlievitystä.

      • Anonyymi

        Vuotaneiden salaisten asiakirjojen mukaan, siis USA, n ? No mistä ne sen tietää mikä on Putinin terveydentila, viimeisimmissä haastatteluissa se on ollut freesissä kunnossa, katsoisivat vaan oman presidenttinsä terveydentilaa joka eksyy omalla takapihallaankin ja kompuroi portaissa alituiseen ja tervehtii kuolleita.
        Putinista keksitään mitä ihmeellisimpiä juttuja, samaa linjaa kuin silloin kun Trump oli vallassa, kuuluu liberaaliin pelin henkeen. Totuudella ei ole asian kanssa tekemistä.

        Teillä "repuilla" on kaikilla sama kaava, eli syytä toistä, äläkäkä myönnä mitään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuotaneiden salaisten asiakirjojen mukaan, siis USA, n ? No mistä ne sen tietää mikä on Putinin terveydentila, viimeisimmissä haastatteluissa se on ollut freesissä kunnossa, katsoisivat vaan oman presidenttinsä terveydentilaa joka eksyy omalla takapihallaankin ja kompuroi portaissa alituiseen ja tervehtii kuolleita.
        Putinista keksitään mitä ihmeellisimpiä juttuja, samaa linjaa kuin silloin kun Trump oli vallassa, kuuluu liberaaliin pelin henkeen. Totuudella ei ole asian kanssa tekemistä.

        "Mistä ne sen tietää?"

        Kreml vuotaa kuin seula.

    • Anonyymi

      Putinillahan on jonkun raportin mukaan kolme sairautta syöpä ,alzheimer ja skitsofrenia.

      • Anonyymi

        Olikohan iltapaskan vakuutuslääkäri asialla vakuuttamassa mitä kaikkia sairauksia ehkä voi olla.

    • Anonyymi

      Kaikki jotka tiedän jotka ovat kuolleet syöpään ovat kuolleet siihen 2-3v aikana, kukaan ei ole kuollut 6-8 kuukaudessa. Eli tästä voidaan päätellä että syöpään ei voi kuolla alle 2v aikana syöpädiagnoosin jälkeen.

      • Anonyymi

        Luusyöpään ja haimasyöpään kuoleen aika nopeasti,kaveri kuoli kivessyöpään 6 kuukaudessa.Vähäpä sinä syövästä tiedät.

    • Anonyymi

      Putinilla ei ole mitään arvoja,se hullu ei muutu vaikka rutto olisi.Päinvastoin,tiesi varmaan sairastavansa syöpää ja sillä aloitti sodan,kyllä kremlissä on kova valtataistelu menossa mutta ryssähän osaa tuon valehtelun.Saa nähdä kuka hullu seuraavaksi nousee johtoon,vai joko kansa on valmiina kapinoimaan.

      • Anonyymi

        Kiitos, suomalaisen asiantuntijan lausunto on yksi parhaimmista maailmassa julkaistuista lausunnoista! Tarvii siinä osata kieliä muutakin, kuin suomenruotsia ja englantia.

      • Anonyymi

        Toivottavasti joku sen Zirinovonskinnkaltainen.

      • Anonyymi

        Amerikka aloitti sodan tahallisella venäläisten polttamisella.
        Provosoi.
        Amerikan velka on sellainen ,että maksun aika on.
        Siksi amerikka tapatti ukrainan miehet ja nyt suomen idiootit seuraavaksi.
        Hämmästyttäviä nato idiootteja.

      • Anonyymi

        Eihän siellä ole enää aseitakaan.
        Puunuijilla nuijivat toisiaan ja se joka selviää, niin siitä tulee uusi Putler 2, pää on vain hieman kuhmuisempi.

      • Anonyymi

        Hevosmiesten tietotoimisto mukaan. Medvedev on nähty Moskovalaisella lasten vaatetus liikkeessä sovittelemassa kenraalin kolttua ja housuja.Ilmeisesti hakee sodan johtajaksi.

    • Anonyymi

      Ehkä sillä ei syöpää mutta juopa on suunnattoman suuri tähän todellisuuteen & yleiseen inhimillisyyteen.
      Myös mielisairaus on tauti, vai kuuluuko se vain hänen kansallisiin ominaispiirteisiin.

    • Anonyymi

      Ei putlerilla tarvitse syöpää olla, mutta tauti on vaikeasti hoidettavissa kun se on korvien välissä.

    • Anonyymi

      Paljon tuntuu Putinilla asiantuntijoitten mukaan olevan sairauksia.

      Lavantauti on
      Keuhkotauti on
      Tuberkkeli on
      Hinkuyskä on
      Keltatauti on
      Syyhyä on
      Struuma on
      Sokeria on
      Unettomuutta on
      Masennusta on
      Sydänvika on
      Kouristusta on
      Karsastusta on
      Värisokeus on
      Piilokives on
      - Voi mahoton

      Kuulovika on
      Kuulolaite on
      Nivelreuma on
      Sydänvika on
      Rintakipu on
      Huimausta on
      Heinänuha on
      Verta on
      Keuhkokuume on
      Tekohampaat on
      Tyrä on
      Maitorupi on
      Munuaiset on
      Bakteereita on
      Umpisuoli on
      - Voi mahoton

      Maitorupi on
      Luumätä on
      Nivelreuma on
      Nivelvika on
      Piilokives on
      Kallo on
      Aivoruhje on
      Palovamma on
      Sydänvika on
      Aivotäräys on
      Närästystä on
      Ilmarinta on
      Struuma on
      Anemia on
      Tulirokko on
      - Tutkittava on

      Takki pois
      Housut pois
      Paita pois
      Lakki pois
      Kengät pois
      Sukat pois
      Ja kalsarit

      Sairaalaan
      Röntgeniin
      Kipsi päähän ja varpaisiin
      Verikoe, pissanäyte, kakkanäyte
      Ja tutkitaan

      Kakkavika on
      Sappikivet on
      Nivelreuma on
      Migreeni on
      Vatsahaava on
      Aivoruhje on
      Piilokives on
      Masennusta on
      Keltatauti on
      Maitorupi on

      Ja herra lääkäri
      Vielä on sokerina pohjalla
      Korttelin suurimmat peräpukamat
      - Voi mahoton!

      • Anonyymi

        unohdit kaks suuntasen mielahäiriön

    • Anonyymi

      Oletko joku superlääkäri joka voi antaa potilasta tutkimatta diagnoosin suuntaan tai toiseen

      • Anonyymi

        sydänvika rock ....

      • Anonyymi

        vakuutusyhtiön lääkärit ovat superlääkäreitä

    • Anonyymi

      Sairashan Putin on, korvien välistä. Oikeesti.

    • Anonyymi

      Hyviä Syöpiä vaan Putelle.

    • Anonyymi

      Sitkeäästi vaan painaa, vaikka iltapaskojen mukaan hänellä on kaikki mahdolliset taudit päällä. Mitäköhjän tauteja Niinistöllä on?

      • Anonyymi

        Kärähdit Vasili

    • Anonyymi

      Ei juopaa putlerilla päässä, muuten on vaan vajokki.

    • "Jokainen, jonka tunnen ja joka on syöpään sairastunut on kuollut 6-8 kuukaudessa syäpädiagnoosin jälkeen."

      Syöpähoidot ovat kehittyneet. Harva syöpä nykyään tappaa noin nopeasti. Esimerkiksi 80 % heistä joilla on todettu melanooma kuolee lopulta johonkin muuhun kuin melanoomaan.

      • Anonyymi

        Syöpähoidot vaikuttavat kokonaisvaltaisesti. Lääkkeet ovat voimakkaita ja heikentävät immuniteettia, jolloin jokin muu sairaus voi viedä ennemmin hautaan kuin syöpä, jota alun perin ryhdyttiin hoitamaan.

      • Anonyymi

        Eikös se ollut jotenkin niin että neljäsosa (vai oliko peräti kolmannes) suomalaisista tulee elämänsä aikana sairastumaan johonkin syöpään. Melko tarkkaan 100% suomalaisista tulee elämänsä päätteeksi kuolemaan. Mutta vain murto-osa sairastamiinsa syöpiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla kolmannes. Hoitojen parantuessa moni sairastuu jopa useampaan eri syöpään. Ja mitä paremmin muut sairaudet pystytään hoitamaan, niin sitä useampi meistä ehtii saada myös syövän, koska sen todennäköisyys kasvaa, kun yhä suurempi osa kansasta elää yhä vanhemmaksi.

    • Anonyymi

      Suomalaisilla on erityinen asiantuntemus kaikkia sairauksia kohtaan. Tiedämme parhaiten, millainen on monitahoinen mielenterveysongelma. Sitä sairastaa moni suomalainen, ja ehkä se on myös geneettisistä syistä myös yleinen Venäjällä Pietari-Moskova alueilla?

    • Anonyymi

      Toivon Putinille pitkää ja terveellistä elämää!

      • Anonyymi

        ..Kuussa!

      • Anonyymi

        Helvetissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..Kuussa!

        ...Kaltereiden takana!

    • Anonyymi

      Syöpä? Sitä on niin monenkirjavaa. Mitä josko tuolla onkin vain küsta päässä?

    • Anonyymi

      Minä luulen, että hän sairastuu ennenpitkää lyijymyrkytykseen.

      • Anonyymi

        Poloniumia teessä, ei maistu eikä haise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poloniumia teessä, ei maistu eikä haise.

        Lahjaksi uudet kalsarit.

    • Anonyymi

      Vaikea sanoa, en saa juuri nyt yhteyttä Washingtoniin. Ehkä kysäisen suomalaisilta tullimiehilta rajavartiolaitokselta. Asiantuntijalausuntoa tässä taas kaipaan.

    • Anonyymi

      suomi on myynyt tarkkuuskivääreitä Turkille joka myy ne nyt wakreneille

      • Anonyymi

        Vaikea uskoa. Sakon lupa pitäisi olla. Ja jos ei niin antajamaa (tässä tapauksessa väitetysti "Turkki", kuvitellusti ja spekulatiivisesti) ei saisi enää jatkossa ostettua niitä itselleen.

      • Anonyymi

        Eiköhän turkki tarvitse ne itsekin kun sotivat täyttä häkää jenkkien pettämiä kurdeja vastaan

    • Anonyymi

      Syöpä saattaa olla täälläkin jollain kirjoittavalla. Ei siihen nykyään kuole ja tuolla on varmaan Sveitsissä huippulääkärit käytettävissä. Ei tarvitse tyytytä kehitysmaasta tuotuun poppamieheen joka arpoo sulle diagnoosin lähiterveysasemalla.

    • Anonyymi

      Liekö joku uusi syöpä?

      Ennestään on varmojen tiedustelutietojen mukaan keuhko-, haima-, maksa-, luusyövät sekä toki aivokasvain. Myös Parkinsonin tauti, reuma, hermopinne (useita), korona, influenssa sekä tavallinen flunssa ovat vaivana. En yhtään ihmettelisi jos löytyisi keliakia ja kanamuna-allergia myös.

      • Anonyymi

        Ja useita erilaisia halvauksia, unohtui listasta.

    • Anonyymi

      Voi sillä olla kaikesta ilmenneestä päätellen. Siksikin naapuri voi olla käytökseltään nyt ja lähivuodet tavallista armaamattomampi. Haluaa toteuttaa haaveitaan. Duginin ja Korolovin kollotuksin.

    • Anonyymi

      Suomen kansalle valehtelee CIA n uutiset kun maamme on rosvojoukon kaappaama.
      Iltalehti on täyttä valhepaskaa.
      Älkää lukeko missään nimessä.
      Aika tulee jolloin nämä isänmaanpetturit saatetaan oikeuteen.
      Rikolliset joutuu tuomiolle.
      Se aika vielä tulee.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi eikö putte nyt ehdikään toteuttaa venäläisten toivetta "anna suomi meille"
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000896121.html

        Hei
        Suomi24:n omistaa venäläinen Yandex, ja sanon sen: 2013
        teki yrityskauppasen

        tämä uutinen leviää jo teivtterissä ja on siis täten tota

        Suomen kansalle vaikenee suomi24:n ylläpito tästä
        asiasta jonka itse vahvisti ilmoituksellaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei
        Suomi24:n omistaa venäläinen Yandex, ja sanon sen: 2013
        teki yrityskauppasen

        tämä uutinen leviää jo teivtterissä ja on siis täten tota

        Suomen kansalle vaikenee suomi24:n ylläpito tästä
        asiasta jonka itse vahvisti ilmoituksellaan

        Palvelun omistaa City Digital Group. Aiempi omistaja oli Aller Media.

      • Anonyymi

        Natsiputte joutuu vielä vastuuseen sotarikoksistaan Haagiin. Hitlerin ja Stalinin oppipoika ja viimeisen päälle kommunisti/natsi. Äärimmäisen pahuuden lähettiläs.

    • Anonyymi

      Kuten Venäjällä on tapana Putiniakin hoidetaan niin länsimaisen lääketieteen kuin myös luonnonlääkintään perehtyneiden parhaiden asiantuntijoiden mukaan.

      Ylin Lääkäri kuitenkin lopulta päättää, milloin ja miten Putin lähtee, kuin myös senkin, minne lähtee.

      Putin on Venäjän ruoska, jonka sallitaan kurittavan tätä maailmaa, niin omia kansalaisia kuin vieraitakin. Joku syy tähän on, joku muu kuin sattuma.

    • Anonyymi

      Sotapropaganda on molemminpuoleista. Ei pidä uskoa kaikkea vasemnistoglobalistien juttuja, jotka luovat pandemioita ja puhuvat 80% ihmiskunnan vähentämisestä.

    • Anonyymi

      ASAP kiitos.

    • Anonyymi

      Putinilla on syöpä ja Zelensky on natsi- juutalainen.Sodassa totuus on ensimmäinen häviäjä, joka viikko nämä "tietäjä lääkärit" analysoivat Putinin käden ja jalan asentoja, milloin on Parkinsonin tauti, milloin joku muu.Kun Putin kävelee reippaasti hyväkuntoisena, on kyse huumeista, joiden voimalla liikkuu..,voiko hullumpaa selityksiä olla.Ei kannattaisi riemuita ennenaikaisesti, kun Putinin seuraajasta ei ole mitään tietoa..,voi olla puolta hullumpi, pahimmassa tapauksessa Wagner pomo Prigozin.Silloin ei olisi kenelläkään kivaa, Medvedev pelkkä uhoaja, tämä mies oikea hullu, jolle ei varmasti maailmansotakaan olisi mikään ihme.

      • Anonyymi

        Ei pidä uskoa läntisten tiedotusvälineiden tarinoita liioin jostakin Prigozinista, samaa sensaationhakuista uutisointia...
        Mikä melko erikoista on länsilehdistön tapa esittää lukijoilleen arvoituksia: Onko Putinilla Alzheimerin tauti?
        On Putinilla sitä ja tätä?
        Alkaa nimittäin tympiä lukea "uutisia" jotka itse asiassa ovat toimittajien keksimiä arvoituksia!

        Onko onko onko? Ehtiikö putte antaa Suomen venäläisille
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000896121.html

        Oikeasti nuo suunnitelmat oli venäjällä ihan todelliset ja juurikin näiden takia tuli kiire Natoon

        Oletko nyt oikeasti varmistanut oikeaksi sinulle oikeina tietoina IP- lehdistöstä syötetyt tiedot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nyt oikeasti varmistanut oikeaksi sinulle oikeina tietoina IP- lehdistöstä syötetyt tiedot?

        Olen. Olin paikalla

    • Anonyymi

      Meillä lännessä monet syövät parannetaan ja nekin joilla ei päästä siitä kokonaan eroon elää vuosia.
      Osa tietenkin kuolee nopeasti, mutta kovin harva.

    • Anonyymi

      Ketä yllättää se, että asiakirjavuotajaksi on paljastunut äärikristitty Trumppia kannattava aseharrastaja joka ilmeisesti haluaa puolustaa Venäjää? Minua se ei ainakaan yllätä!

    • Anonyymi

      "Jokainen, jonka tunnen ja joka on syöpään sairastunut on kuollut 6-8 kuukaudessa syäpädiagnoosin jälkeen."

      Suuri osa minun tuntemistani on parantunut syövästä tai pärjännyt vuosikausia sen kanssa. Useimpien syöpien elinajanodote on yli 5 vuotta.

      • Anonyymi

        Miten "tietosi" liittyvät Venäjän johtajaan?
        Venäjän johtaja on 70- vuotias, milloin mahdollisesti jokin vakava sairaus hänellä ensimmäisen kerran huomattiin? Olisiko luultavaa ettei tietoa olisi yritetty salata mahdollisimman pitkään?
        Miksi, mistä ja miten joku läntinen, tehokaskaan, tiedustelu saisi tietää asiasta ainakaan sairauden varhaisessa vaiheessa?
        Ja kysymys numero uno ko. "vuototietoihin" liittyen: Miten olisi mahdollista Yhdysvalloissa että joku nuori rivisotamies ylipäätään pääsisi lähellekään salaisia tietoja saati tilanteeseen jossa saattaisi napata niitä haltuunsa..?

        "Miten olisi mahdollista Yhdysvalloissa että joku nuori rivisotamies ylipäätään pääsisi lähellekään salaisia tietoja saati tilanteeseen jossa saattaisi napata niitä haltuunsa..?"

        Oli töissä kansalliskaartin ilmavoimien tiedusteluosastolla. Nämä tietokonenörtit voivat sille päälle sattuessaan imuroida vaikka koko tietokannan. Tämä heppu ei Snowdenin tavoin paljastanut tietoja, koska piti sitä moraalisin perustein tarpeellisena. Koko juttu oli nuoren miehen oman egon pönkittämistä.

    • Anonyymi

      Vaikutat botilta, heh kylläpä naurattaa...

    • Anonyymi

      Putin on klonkku.

      • Anonyymi

        Putin on naZi.

      • Anonyymi

        Putinilla on syfilis. Pitkälle edennyt ja ei toiveita parantumisesta. 6kk-12kk aikaa enää pahuudelle.

    • Anonyymi

      Ei ehkä ole syöpää, mutta sellaista hänelle toivon. Putinismihan on sinänsä syöpä, jote osite oikea.

      • Anonyymi

        Ukraina on euroopan syöpä. imee kaikki rahat ja sotatarvikkeet meiltä muilta...kunnes kuollaan kaikki...semmonen se syöpä on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on euroopan syöpä. imee kaikki rahat ja sotatarvikkeet meiltä muilta...kunnes kuollaan kaikki...semmonen se syöpä on.

        Heippa lastenraiskaamisen hyväksyjä venäjäidiootti. Maailma kyllä tietää miten asiat menee ja toivon että sinäkin joudut putlereiden kanssa ehkä niinkuin ceaucesku nurkan taakse teloitettavaksi. Ja puntti tutiseen kun maailma on venäjää vastaa ja vielä ne hullut luulevat että haluaisivat hyökätä ja valloittaa. VEnäjälle.

        Tarkoitus on puolustaa itsenäistä Ukrainaa johon hullu putleri halusi hyökätä syystä että???????????????????????????????Tykkäätkö kentie lapsieksistä psyko? tai että' murhaajat vangit taistelee venäjän riveissä kun fiksut venäläiset mielummin pakenevat tai jos ei voi tekevät itsemurhan rintamalla? Se selittäisi miksi jotkut siellä tekevät omasta tahdostaan huonoja päätöksiä ihan kuin haluaisivat että murhataan kun Venäjän paska johtosakki bunkkereissaan määräilee aivokuolleita juttuja. Venäjä ei todellakaan kiinnosta ketään varsinkaan tämän typeryyden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on euroopan syöpä. imee kaikki rahat ja sotatarvikkeet meiltä muilta...kunnes kuollaan kaikki...semmonen se syöpä on.

        Tommoseen ei kannata edes vastata tinä taatanan iliootti

    • Anonyymi

      Mitähän tämäkin oman elämänsä tietäjä länkyttää. Mun frendi eli 8 vuotta diagnoosista ja mutsi 14...ei välttämättä heti heitetä lusikkaa nurkkaan.
      Onko toi se sun vakuuttava asia mielipiteessäsi, joka pitää ihan kertoa ihmisille?!? Ihme undulaatti tämäkin

      • Anonyymi

        Mun täti parantu syövästä täysin vuosi ennen kuin kuoli siihen samaan syöpään, lääkärit vaan vähän pitkitti elämää. Rankat hoidot sun muut, niin karua kuin se onkin, niin välillä vaikuttaa ihan rahastukselta noi hoidot. Ensin parannutaan täysin ja kohta onkin hautajaiset.

        Syöpien syiden selvittämiseen tarvitaan tahtoa ja sitä meillä ei ole. Suomessa kuten monissa muissakin maissa ollaan kiinnostuneita povaamisesta eli rokottamisista. Halutaan satsata tuleviin päiviin. Tämän satsaamisen tuloksia niitetään nyt.

        "lääkärit vähän pitkitti elämää"

        Ei ketään väkisin hoideta!! Niin kauan hoidetaan, kun potilas itse haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syöpien syiden selvittämiseen tarvitaan tahtoa ja sitä meillä ei ole. Suomessa kuten monissa muissakin maissa ollaan kiinnostuneita povaamisesta eli rokottamisista. Halutaan satsata tuleviin päiviin. Tämän satsaamisen tuloksia niitetään nyt.

        Syöpien syyt tuskin koskaan selviävät. Joillakin syy voi olla osittain perinnöllinen. Pidentynyt elinajanodote tarkoittaa myös syöpien lisääntymistä, sillä ikä lisää solujen mutaatioita. Em. syistä syövät ovat hyvin yksilöllisiä. Lupaavimmalta vaikuttaa räätälöity geeniterapia, joka perustuu samaan teknologiaan kuin koronarokotekin.

    • Anonyymi

      No ei ole syöpää ei, kaksoiskappaleita pilvin pimein kuminaamoineen. Jokaisella hieman eri elkeet mikä sitten ihmetyttää. Terve kuin pukki, elää vielä pitkään, kukin.

    • Anonyymi

      Bidenilla aivokuppa

      • Anonyymi

        Putinilla kakkaa täynnä pää. Poo tin koko, ukko, eli tinalla päällystettyä kakkaa.

    • Anonyymi

      Jatketaan vain sitä voodoonuken pistelyä,on se jotain tehonnut.

      • Anonyymi

        Jalat ja kädet ainakin sillä sätkii ja lyyhyssäkin oli erittäin huonossa asennossa jokin aika sitten pidellen tiukasti kiinni tuolistaan.

    • Anonyymi

      Jollei tuon ikäisellä miehellä ole prostatasyöpää, niin eihän se ole enää terve mies!

    • Anonyymi

      Ei. Puuttinilla on juopa.
      Muun maailman kanssa.

      • Anonyymi

        Just näin, ja siihen tarvitaan kaksi.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä aloittajan kanssa. Olen ihmetellyt, millaisella hautomakoneella nämä ajatushautomot hautovat näitä juttuja. Pitäisi pysyä faktoissa, tai kukaan ei enää usko.

      • Anonyymi

        Nämä tiedot ovat tiedustelutietoa.

    • Anonyymi

      Suomessa on aivan propaganda uutisia. Esim. Ruotsissa paljon vähemmän.

    • Anonyymi

      Liekkö sairas vai ei. Mutta venäläisen miehen elinajanodote on 66,5 vuotta. Ja oligarkkien yms. elinajanodote on tipahtanut oleellisesti viimeaikoina.

      Todennäköisesti lähtöön on enää muutama vuosi maximissaan, lähti niin luonnollisen poistuman kautta tai muuten.

    • Anonyymi

      Ei ole syöpää, Kreml sanoi että Herr Putler on täysin terve!!!111

      • Hienoa. Ihan varmasti Kreml puhuu täyttä totta.😑

      • Anonyymi
        Tuulisydän kirjoitti:

        Hienoa. Ihan varmasti Kreml puhuu täyttä totta.😑

        Koskaan ole ainuttakaan totuuden sanaa Kreml puhunut, kun Kremlin otukset valehtelevat aina kun niiden huulet liikkuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koskaan ole ainuttakaan totuuden sanaa Kreml puhunut, kun Kremlin otukset valehtelevat aina kun niiden huulet liikkuvat.

        Kremlissä on aina salattu johtajien terveystiedon. Siksi huhut kiertävät, ja kuolemat tulevat yllättäen. Ja kuolemansyytkin saatetaan pimittää, tai valehdella ne muuksi, mitä ne olivat
        Lähiaikoina on kuollut yllättäen perusterveitä liike-elämän johtohenkilöitä. Aina syy on itsemurha, sydänkohtaus, tai yllättävä tippuminen ikkunasta.

        Venäjä on täysi kopio.Elokuvasta Apinoiden planeetta.

    • Anonyymi

      Parikymppinen korpraalinkoltiainen kaivelemassa valtion lähes salaisimpia tiedustelutietoja, ei oikein vaikuta uskottavalta?

      • Anonyymi

        Tämä parikymppinen oli töissä TIEDUSTELUYKSIKÖSSÄ! Yksiköiden tietokonenörtit pääsevät käsiksi mihin vaan. Mitä ihmeellistä siinä on? Minäkin pääsin parikymppisenä kaikenlaiseen tietoon käsiksi.

    • Anonyymi

      Suomessa diagnosoidaan 30 000 syöpää vuosittain. Kaksi kolmesta paranee.

      • Anonyymi

        Eri asia kuinka pitkäksi aikaa paranee. Uusiutumisriskikin on melkoinen.

    • Anonyymi

      joo ei se kyllä syöpä oo. Ihan hullu ukko kuiteski

    • Anonyymi

      Hullu mielen ikäinen ukko se on,saa kyllä lääkettä johonkin sairauteen,pyörii myös kama päissään niin kuin hitler.sillä oli omat lääkärit jotka piikitti sitä,oli sitten kamaa joka lähtöön,ja ei ollut mitään jatkettua sontaa.piti 7 tunnin puheita tai uhosi.kuka ja miten joku muuten jaksaisi??jos lekuri uskaltaisi,pistäisi kunnon satsin,pitkän piikin.avot.

    • Anonyymi

      Ei Putlerilla ole syöpää, juopa sillä on, pahanlaatuinen länttä kohtaan.

    • Anonyymi

      Hienoa kun täältä löytyy asiaan kuin asiaan se paras ja ainoa oikea tieto, kuten Putinin terveydentilasta, vaikka se on varmasti yksi maailman varjelluimmista salaisuuksista elävien henkilöitten kohdalla.
      Entä miten on rokotteet ja 5G verkot jne...?

      • Anonyymi

        Entä sitten foliohatut ja mielenterveyspotilaiden totaalinen pään sisäisen maailman syynääminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sitten foliohatut ja mielenterveyspotilaiden totaalinen pään sisäisen maailman syynääminen?

        Foliohattu=toisinajattelija. Autoritaarisen valtion kuten Venäjän pahin uhka.

    • Anonyymi

      Putinin aivot ovat mädäntyneet.

    • Anonyymi

      Putinilla epäiltiin peräsuolen syöpää mtta tutkimuksissa sieltä ei löytynyt syöpää mutta sieltä löytyi Ano Turtiaisen 50 € Leijona.

      • Anonyymi

        Tarkemmin sanottuna se löytyi Puten peräpukamien välistä.

      • Anonyymi

        Joo niissä on kehnot rannekkeet.

      • Anonyymi

        Ukkohan on jo pelkästään vain peräaukkoa .

    • Anonyymi

      Niinhän ne Putinin kaltaiset helvettiin matkalla olevat ojanpohjaluuserit ja heidän perseennuolijakaverinsa antaa ymmärtää, mutta kohta ukko kupsahtaa.

    • Anonyymi

      Putin on itse syöpäkasvain joka pitäisi poistaa.

    • Anonyymi

      oliksä siellä

    • Anonyymi

      Ei ole totta mikään, mikä Putinien ja Kremlin hirviöiden suusta lähtee.

    • Anonyymi

      Putte possun aika käy vähiin ja siksi syövän housuissaan epätoivoisesti haluaa saada turhaakin turhemman elämän työnsä tehtyä, mutta ei tule koskaan onnistumaan, koska vapauteen tottuneet eivät enää koskaan halua sortovan orjuutusvallan alle ja taistelevat viimeiseen hengenvetoonsa sitä vastaan.

    • Anonyymi

      En tiedä. Ei ole koskaan ollut presidenttiä naapurissa.

    • Anonyymi

      On tainnut Putin nousta kuolleista jo niin monta kertaa, että Jeesuskin on kateudesta kalpea!

    • Anonyymi

      sillä retaleella ,bsykopaatilla,on voimakas kaikenlainen mielitauti.Täysin pakkopaidassa heitettävä ikkunattomaan kellarikoppiin.Haluisin päästä sen otuksen kuulustelujaksi .Olisin innokas tekemään ylitöitäkin,myös yö töitä.Olisi käytössä venytys penkit.Sehän on alimittainen,ei olisi muutama sentti pahinteeksi.Myös Navalni saisi käydä ,antamassa terapeuttisia keskusteluja joka päivä.Kyllä meillä olisi tosi hauskaa.

      • Anonyymi

        Navalni halusi niin innokkaasti terapeuttista keskustekua, että rynnisti Venäjälle heti, kun myrkyt saatiin kalsareista pois! Ja kuinkas siinä sitten kävikään? Terapiahuudot loppuivat. Olis kannattanut jäädä johonkin EU maahan turvapaikanhakijana ja sieltä jakaa terapilehdyköitä ja puheita joka mediaan. Olisi sentää tieto levinnyt muuallekin, kuin vankilakopin seinille!
        Tyhmä on Navalnikin, kun kuvitteli nousevansa maan johtajaksi tuotapikaa!
        Navalnyin aikuiset lapset opiskelee USAssa yliopistossa, mutta eipä sieltäkään ääniä kuulu isäukon pelastamiseksi!

        Navalnyin kohtalosta ei kannata vitsailla. On todelisuudessa tuomittu kuolemaan vankilassa, jossa on SIZO- kidutuksissa jatkuvasti. Laihtui taas 20 kg, kun ei anneta mitään hoitoa. Ehkä myrkytetty taas. Kukaan ei pysty enää auttamaan, kun järjestelmä on tuo. Putin on murhaaja.

    • Anonyymi

      Sehän riippuu ihan missä syöpä on, miten kauan voi elää.minulla on pari tuttava joilla molemmilla on syöpä ja ovat eläneet sen kanssa monia vuosia. Kaikissa syöpä laadussa ei kuolla välittömästi.

      • Anonyymi

        Putin ei ensi joulua näe!

    • Anonyymi

      Tämä on vain Usan järjestämä teatteri jolla Venäjää yritetään hämätä. Vuodessa totuuksia, tehdään pidätys.

      • Anonyymi

        Vai yritetään, ryssiähän on koko historian aina viety kuin kuoriämpäriä!

    • Anonyymi

      putiini on kuinb hitler aikanaan

      • Anonyymi

        "Natseja oli saksalaisia äärioikeistolaisia ja fasistit italialaisia äärioikeistolaisia muistaakseni. Yhteistä noille esimerkeillesi on se, että kaikkilla on oikeistolaisen toimintatavat, eli köyhän riistäminen ja tuomitseminen usein keksityin perustein."

        Tiseitkö, että Hitlerin puolue NSDAP oli koko nimeltään "Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue" ja valtaosa sen tukijoista oli työläisiä?

    • Anonyymi

      Jos colonista on poistettu muutama polyyppi, niin ei se tarkoita varmaa kuolemaa aivan heti.
      Putella lienee lisäksi ne vanhan miehen vaivat, eli eturauhasen liikakasvu. Kerkisi kutenkin elämässään räpistellä ainakin 7 lasta, joten ei enää väliä niille hommille Valdain palatsissa.
      Kaikkihan muistavat myös hänen ylevän lentonsa "kurkien kanssa", jossa loukkasi selkärankansa ja siitä juontavat oikea käden horkka ja jalan läpsymisvammat. Kortisonia varmasti menee kivasti näihin vaivoihin, joka myös lienee osasyyllinen niihin hulluuteen viittaaviin vainoharhoihin.

    • Anonyymi

      Ootteko varma, että koko Putiinia enää onkaan. Sillähän on ajat sitten ollut kaksoisolento!

      • Anonyymi

        Niitä on monta, taustapoppoo pysty näiden varassa porskuttamaan vielä pitkään. Leikeltyjä ja kuminaamarillisia kaarti joka lähtöön.

    • Anonyymi

      Jotku sanoo, että alkuperäinen tapettiin jo 2006, mutta en usko, vielä se sinnitelee.
      2010 on ensimmäinen kirurginen naamanoikaisu ja Botoxilla siloteltu jo useamman kerran, kuten vaimoansa Kabaejevaa.

    • Anonyymi

      Putin on kuitenkin trollien viesteistä huolimatta Venäjän presidentti, jonka takana on 80+%- kansasta.Hän on edennyt köyhistä oloista Suurimman ydinase valtion johtoon, piditte siitä tai ette.Itse Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuuden omaavana, olen aina äitini synnyinmaa Venäjän puolella.En ymmärrä Suomalaista hulluutta juosta U.S.A.: n sylikoiraksi, kun jokainen Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa tunteva tietää Kiovan olleen aina keskeinen osa niitä.Nyt kun tämä epävaltio erikoisoperaatiossa otetaan varmasti takaisin äiti Venäjän huomaan, on Suomen ja lännen miljardeja maksanut tuki mennyt täysin hukkaan.Moldova, Kazakstan ja muut odottavat vuoroaan, ja uskon Ukrainan sodan opettavan heille, että parempi tulla suosiolla takaisin kotiin.Läntisen median jutut Ukrainan keväthyökkäyksestä ja voitosta on pelkkää propagandaa, jonka jokainen isänmaallinen Venäläinen tietää Gayroopan , U.S.A.:n sylikoiran valeuutisiksi.Vahvempi voittaa aina sodassa, eikä kannata spekuloida hävittäjien lähettämisestä Ukrainaan, ellei todella halua olla osapuoli sodassa ydinase valtiota vastaan.Myös kemialliset aseet, fosfori jne...,ovat tarvittaessa käytettävissä.Isieni maa ei ole allekirjoittanut sopimusta niiden käytön kieltämisestä sodassa.Se kannattaa Suomenkin muistaa, eikä sokaistua NATO artikloiden kaikkivoipaisuuteen.

      • Anonyymi

        Olet sokea ja aivopesty. Ilmeisesti riittää että on osittain venäläinen niin on sokea ja aivopesty. Wagner-rikoliset tappaa raiskaa Ukrainassa.Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Mikä järki oli yleensäkään hyökätä nykyaikana Ukrainaan??

      • Anonyymi

        No ehkä sinne jälkeenjääneistä on Putlerin puolella mutta fiksuthan ovat sieltä jo paenneet. Ja häpeävät mitä Venäjä tekee. Sen tietää maailma paitsi jotkut Iranit ja pohjoiskorea jne jotka muutenkin ovat aivopestyjen ihmisten maita hulluine johtajineen.

      • Anonyymi

        Ukraina on ihan itsenäinen valtio. Neuvostoliitto meni ja tuli, sen Venäjän pitää hyväksyä. Samalla tavalla Saksa voisi nyt lähteä valloittamaan entisiä alueitaan "koska ne on olleet joskus osa sitä". Jos kaikki maailman valtiot miettisi tuolla tavalla ei tulisi mitään muuta kuin suursota. Venäjällä syytetään Yhdysvaltoja sotilaallisuudesta ja suursodan lietsomisesta. Kannattaisiko katsoa peiliin. Suursodan, maailmanvalloittamisen ja diktatuurin ihaileminen on sairasta, kuin natsi-Saksasta, mutta onneksi Venäjällä on myös fiksuja. Harmi vaan ettei siellä ole sananvapautta

    • Anonyymi

      tuo saatanan äpärä,,,ei kuole syöpään...elää loisteliaan ja rikkaan ihmisen elämän..
      me vaan joudumme katsomaan vierestä ..kun saatana tekee tekojaan...euroopassa 2023 ..pakotteet....EI TEHOA..MIKÄÄN EI TEHOA... SAATANA MELLASTAA...

    • Anonyymi

      "Putin on kuitenkin trollien viesteistä huolimatta Venäjän presidentti, jonka takana on 80 %- kansasta."

      No niinhän se on ja se pitää jokaisen suomalaisen tietää. Venäjän kansa on sodan takana.

      Taitaa muuten melkein 100% kannattaa tuota pohjoiskorean päämiestäkin. On ne vaan eri heppuja. Oikeita kansanmiehiä.

    • Anonyymi

      Voi voi kun piru säästää omiaan. Minne putin joutuu kun lähtö tulee ehkä minne ei päivä paista. Hih heh

    • Anonyymi

      Kuka hullu putinia hoitaa en panis en panis.

    • Anonyymi
    • On se Putler ainakin sekaisin. Kuka hullu tapattaa nuorison, ajaa maan kaikkien järkevien maiden vihaamaksi ja taloudellisesti keskiajalle?

      • Anonyymi

        no esimerkiksi stalin, hitler, Tšingis-kaani onhan näitä

    • Anonyymi

      Joo ei se vika tarvii olla edes suuri, kun se on päässä!
      Jos on selkäkipu, niin muut ei välttämättä edes huomaa sitä. Jos on pienikin vika päässä, niin kyllä muut huomaa sen.
      Ja tässä on käynyt juuri näin.

    • Hassua on myös että kreml on kauheassa paniikissa kun länsi haluaa jollain lailla valloittaa venäjän alusmaat ja venäjän. Niille tolloille..Venäjä ei kiinnosta ketään eikä varsinkaan tämän turhanpäiväisen sodan jälkeen. NIillä on show päällä..todellinen traaginen ja hirveä show, Traaginen komedia.

      • Anonyymi

        EI vuottakaan siihen, kun länsi omistaa kaikki ryssän maat?

    • Anonyymi

      Anopilla oli keuhkosyöpä ja eli sen kanssa n. kolme vuotta.
      Ei tupakoinut koskaan mutta oli töissä ns. asbestitalossa
      jonka stadilaiset hyvin tietävät.

      • Anonyymi

        No minä maalaisena en tiedä, voitko kertoa?

    • Anonyymi

      Putin on pikatulkinnalla narsisti joka haluaa nimensä jäävän historiaan eihän ihmiset ole hitleriäkään unohtanu ja hänen suurin saavutuksensa oli maailman sota ja miljoonien kuolema

    • Anonyymi

      ....melanooma ei ole edes vakavin syöpä... 😀

      Minäkin olen kuollut melanoomaan, joten ei se ole vakava.

    • Anonyymi

      Syöpä taitaa olla lehdistössä.

    • Anonyymi

      Mikäs pahan tappaisi, ei edes syöpä, vaikka uutinen siitä olisi tämän vuosituhannen paras uutinen.

    • Anonyymi

      AIVOSYÖPÄ joka tuhoaa kaiken, häntä ohjaa nykyään muut tyypit.

    • Anonyymi

      Syöpä kuolisi putinissa

    • Anonyymi

      No mutta aina voimme toivoa, että ko ali- ihmisellä olisi syöpä.

    • Anonyymi

      No ainakaan aivosyöpää hänellä ei ole koska hänellä ei ole aivoja. Tai sitten se aivosyöpä on jo tuhonnut ne, mutta se on tapahtunut jo paljon aikaisemmin, luultavasti jo viime vuosituhannella.

    • Anonyymi

      Valitettavasti ei mutta latvalaho🙁

    • Anonyymi

      Ehkä ei, mutta putin itse on maailman syöpä!

    • Anonyymi

      BSN, höpö höpö.
      Häviää sodan ensiviikolla. Ihan varmasti.
      Lähettäkää lisää aseita ja rahaa...

    • Anonyymi

      Syypää ja pääsyy

    • Anonyymi

      Pöytä on tukena ,haluaako tanssia jaloista päätellen.Toppatakit ja luotiliivit saa näyttämään tukeamallta.ajatus vaan

      • Anonyymi

        http://192.236.232.99:8080/xtzdqOIF6l

        mikä lie en avannut

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Onko juopa sitten ,kun kippailee?

    • Anonyymi

      Tietysti te kantasuomalaiset näette ongelmia jopa Putinin kannatuksessa, ja vertaatte Pohjois-Koreaan.Olen asunut lapsesta lähtien Suomessa, mutta aina olen sydämestäni Venäläinen,vanhempani ovat Neuvostoliitossa syntyneet.Paljonkos Suomen presidentin kannatus on, taitaa olla samaa luokkaa kun presidentti Putinilla, ja verrataanko Suomea Pohjois-Koreaan?Taitaa olla Natointoilija Niinistön kannatus korkeampi, kun teki tästä maasta joskus tulevan suursodan taistelukentän.Suomi vastaa nyt Viron ilmatilan puolustuksesta, ehtiikö tulla uudet hävittäjät, vai menettekö vanhoilla Hornettien romuilla Suhoi-laivueita vastaan? Tarvittaessa Suomen 64- romua,( joista muutama kokoajan korjattavana, eli tuskin 60:ntä ) kierorunkoista väsynyttä 80- luvun konemallia, vastaan 1000- Suhoita.., kuinkahan ilmataistelussa käy? Tulee Suomesta petturivaltio ja hylkiö Natossa, kun pakenevat Suomenlahden yli Rissalaan ja muualle piiloon.Eli ette ymmärtäneet NATOn velvoitteita, vaan sokea luotto U.S.A.: an , jonka tuki voi presidentistä riippuen loppua koska vaan, paras esimerkki Trump, eikä hän suinkaan ainoa.Suomi menetti idänkaupan, joka joskus toi kolmasosan maan vientituloista, nyt sitten saatte tehdä leikkauksia entiseen hyvinvointivaltioon.Maksatte pelosta Gayroopalle miljardeja " vihreään siirtymään", ettekä muka näe, että teiltä viedään rahat.Kuin joutuisi taskuvarkaan uhriksi, huomaisi tämän, ja laittaisi silmät kiinni-tietäen mitä tapahtui-mutta kuvitellen sen olevan oikein.Iso muutos on tapahtunut Suomalaisten luonteessa,talvisodassa taistelitte.Jatkosodan hyökkäys ainoana vapaaehtoisena natsien liittolaisena maailmassa päättyikin Kannaksen läpijuoksuun, ja tuntuu kuin ette olisi oppineet siitä mitään, ei auttanut Suuri ja mahtava Saksa, eikä auta nytkään kukaan, jos ydinsukellusveneet jäämerellä pannaan iskuvalmiuteen.Ja huom: Tämän päivän suomalainen " mies" on meikkeineen ja pullavatsoineen jotain ihan muuta kuin viime sodissa.Herätkää nyt ihmeessä toiveunistanne todellisuuteen, en halua että tuhoatte maamme, muiden maiden etujen takia.Venäjä on naapuri, on ollut aina, ja tulee aina myös olemaan.Millainen?, Suomi on tehnyt itsestään Venäjän vihollisen, mitä Venäjä teki Suomelle- ei yhtään mitään - katsokaa peiliin, naamiot on todellakin riisuttu!!

      • Anonyymi

        Onkos tämä nyt sitä paasaamista? 🤔🤔🤔

      • Anonyymi

        Ukraina todisiti mitä venäjä olisi voinut tehdä suomelle. Kun suomi meni natoon niin venäjä ei voi enään tehdä mitään. Se on putinin oma vika että mentiin natoon joten katsokaa peiliin.

      • Anonyymi

        14.39
        Jos noin vaikeaa on asua demokraattisessa NATO -maassa, niin mene ihmeessä sinne turvalliseen Putinin diktatuuriin asumaan.

      • Anonyymi

        Vaikka olet Suomessa syntynyt,niin miksi et mene sinne Venäjälle kun tunnut sitä niin kehuvan.Vai oletko täällä vakooja .Miksi muuten vanhempasi on tullut Suomeen.Tulivatko he peräti Kremlin pyynnöstä.Suorittamaan jotakin tehtävää.

    • Anonyymi

      Mutsi eli 8v syövän kanssa, vaikka vaan 3 piti. Eli kyllä Putella voi olla pitkääkin ikää edessä

      • Anonyymi

        Kuolema voi tulla monella tapaa :) Ehkä on pitkä elämä edessä tai sitten ehkä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolema voi tulla monella tapaa :) Ehkä on pitkä elämä edessä tai sitten ehkä ei ole.

        Koita nyt päättää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koita nyt päättää...

        Mikäs hoppu tässä…

    • Anonyymi

      Varmasti menen toiseen kotimaahansa heti, kun tämä maa muuttuu taistelu kentäksi.Kuka Venäjälle hyökkää?.,ei kukaan, ja suomalaiset pelästyi erikoisoperaatiota korruptoituneiden Ukrainaan, jonka demokratiasta ei ennen ole puhuttu mitään.Mitä Venäjä teille teki?, oli ystävällinen naapuri lähes 100- vuotta,vaikka natsien kanssa hyökkäsitte sinne.Olidi voinut silloin tuhota tämän maan, mutta isä aurinkoinen säästi Suomen, huolimatta sadistisesta Leningradin piirityksestä.Ja nytkö luulette hakevanne Karjalan takaisin uuden kumppanin kanssa?Ei tule onnistumaan,ei U.S.A. aloita maailmansotaa ja molemminpuolista tuhoa Suomen tai Baltian takia, olkoot Natossa tai ei!

      • Anonyymi

        Venäjälle ei todellakaan ole kukaan hyökkäämässä, ei edes NATO. Siksi ihmetyttääkin mitä Putin pelkää, kun hokee ulkoista uhkaa, jota varten Venäjä varustautuu, ja käy jopa hyökkäyssotaa.
        Hyökkäyksen syy löytyykin Ukrainan demokratian halusta, ja vanhojen NL:n aikaisten rakenteiden purusta, joita oli vielä jäljellä. Pelko, että vapaudet, ja demokratia leviää Venäjälle, sai Putinin katkaisemaan tämän kehityksen Ukrainassa.

        Siksi putler hokee ulkoista uhkaa, jotta pysyis vallassa mahdollisimman kauan ja kansa unohtais maan sisäiset ongelmat kun on yhteinen vihollinen ulkomailla: "natsit" , "saatanistit", "homot" , " narkomaanit" "kollektiivisessa lännessä". jotka haluavat "venäjän tuhon". ja "luonnonvarat haltuunsa". Että tällaista paskaa r y s. ssä n. propaganda koneisto jauhaa, vuodesta ja päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Jos ei oo syöpää niin hlvtin iso juopa korvien välissä...

    • Anonyymi

      No mitä väliä onko vai eikö. Eikös teillä ole muuta mietittävää. Venäjä yhtyy kovaa kyytiä Kiinaan ja EU sekä eurooppa miettii onko jollakin syöpä. Putin sekä Venäjä on suurvaltio ja aina ollut. Ei niitä joku Nato tai jenkit pelottele. Otetaan Kiina avuksi. Kiina lopettaa tavaroidensa tomitukset eurooppaan niin loppuu porukalta kännykät. Ollaan pieniä poikia noiden rinnalla. kovia uhoamaan mutta todipaikan tullen juostaan häntä koipien välissä puskaan. Pitäisi alkaa laittaa nämä suuret turvat kiinni ja mennä neuvottele pöytään. Ukraina sitä ja tä'tä. Voi h......omissa asioissa ihan tarpeeksi.

    • Anonyymi

      Edellinen kommentoija on täysin ymmärtänyt mistä tässä puhutaan ja mikä on turhaa spekulointia.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Jospa vuodettu asiakirjat on valhetta. On syötetty tidustelulle yms. valheita ja nyt ne on vuodettu, joten valheet jatkavat etenemistään muka "faktana". Näin sitä mestari vedätystä tehdään. Tuskin Puttinissa on mitään fyysistä sairautta kuten syöpä tai parkkison, on vain esittänyt vähän huonovointista jne. Antaa länsimaiden uskoa valheisiin ja jos nyt jossain tv-lähetyksessä kävelee huonosti, niin tietää, että länsimaat kirjoittavat valtamediassa isoja otsikoita sairastumisesta yms.
      Ainut mikä on, että valta on noussut hattuun, se kärsiikö Venäjä köyhyydestä tai kansa, ei ole mitään väliä, hänellä on rahaa.

      • Anonyymi

        Putin on kuolematon, kuten kaikki muutkin edeltäjänsä Neuvosto-venäjån johdossa. Kunnes vetäytyvät julkisuudesta pienen flunssan takia varmuuden vuoksi. Ja kun valtataistelu seuraajasta on ratkaistu, voidaan Suuren Johtajan todeta siirtyneen Leninin seuraan....

    • Anonyymi

      vittu mitä fraktaalii. mun kessutopal tosin on syöpä ja juomal nälkä ja lasol pullol känni, mitä käteen jää on kukkaro, jonka sisällä matti, tasku ja leijona. Mitään ei jää.

    • Anonyymi

      Vladimir Vladimirovits Putin on vanhempieni kotimaan presidentti, jota kunnioitan aina.Misdä viipyy Ukrainan "keväthyökkäys", taisi jäädä "piippuun".Suomi idiootti poliitikot teeskentelevät sanonnoilla " kun Ukraina voittaa sodan", vaikka tietävät ettei Ukraina voi voittaa sotaa.Koko erikoisoperaatio on käyty Ukrainan maaperällä, miten siitä voitat Suuren ja Mahtavan Venäjän??? Älkää hyvät Suomalaiset uskotko läntistä propagandaa, kun tiedätte sisimmässänne lopputuloksen.Nyt Natopaperit äkkiä rasti päälle, ei Venäjä ole Suomea uhannut eikä uhkaa.Älkää olko noin pelkureita ja arkoja, että luulette NATOn teitä suojelevan..,katsokaa mitä Baltiassa tulee kymmenen vuoden sisällä tapahtumaan, ja puhukaa sitten 5:stä artiklasta.

    • Anonyymi

      Putinilla on kuppa.

      Eikö kukaan laita tippoja iltateessä ja nukuta hänet ikuiseen uneen lopullisesti.

      Ois jo aikoja sitten pitänyt tainnuttaa hänet iänkaikkiseen uneen. Amen

    • Anonyymi

      Todennäköisesti Putlerilla piakkoin havaitaan nykyisin varsin yleinen tauti, nimittäin "ikkunasta putoaminen"!

    • Anonyymi

      Jos se ei kuole niin mä tulen ja tap.n sen.
      Syöpä sillä on varmasti ja kun itse kuolee pian, niin on satavarmaa että kun venäläiset ei vaan voita, niin viimeinen konsti tuhota länsidemokratia vähän ennen kuolemaansa.
      Toivokaaamme siksi että putte possu saa elää kauan vielä. Sillä muuten meitä odottaa valtava tuho. Ja se on elämän loppu maapallolla!!!!!!.
      Kauan eläköön putin pienellä etukirjaimella.
      Terveisin nimim. Rauhaa päälle maan ikuisesti.

    • Anonyymi

      putin on syöpä päästään.
      Palsamoidaan putin ja laitetaan näytille lasikaappiin.
      Kaikki voivat sitten ihailla maailman hulluinta miestä.

    • Anonyymi

      Kuolis pian. Rukoilen sitä joka päivä.

    • Anonyymi

      Ei ole hänellä mikään syöpä. Entistä potrempi poika esiintyy toukokuussa voitonpäivän paraatissa.

      • Anonyymi

        Jatkan. Ja sirppi ja vasara-liput liehuu.

      • Anonyymi

        Syöpä ei ihan hevin päällepäin näy.Mutta se voi kuitenkin viedä nopeasti mukaansa.

    • Anonyymi

      Kyl, kyl, kaikille teille pashanjauhajille :).

      • Anonyymi

        Jauhan jenkkii

      • Anonyymi

        Suomalaiset kuolee syöpään ,sernopil onnettumuus ja uuden tilalle rakennus.Pääsikö ilmastoon jotain?NO ei heidän mukaan koskaan mitän.Ei sotaakaan ole ,vaan muuten paukutellaan ihmisiä hautaan!

        Kun sernopil onnettumuus tuli julki,sanottiin ettei kotieläimetkän saa ulkona juoda vettä lätäköistä.Meillä oli porakaivo,josta vettä käytetään,saako vai ei, kukaan siihen ei antanut opastusta.

        Se että monilla ystävilläkin on syöpä,osa pois mennyt.Korostan MOMILLA?

      • Anonyymi

        Nakki taitaa saada sitä mitä on kylvännyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nakki taitaa saada sitä mitä on kylvännyt!

        outoa jos sanot mielipitesi,ja se ei mielytä herrasi saat,vaikka 25v siperiaa tai sinne päin!?JÄRKYTTÄVÄÄ TOIMINTAA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        outoa jos sanot mielipitesi,ja se ei mielytä herrasi saat,vaikka 25v siperiaa tai sinne päin!?JÄRKYTTÄVÄÄ TOIMINTAA!

        Onko mualla mailmassa samanlain? laittakaa tähän tietoa?

    • Anonyymi

      Nyt olisi Suomen pullamössö armeijalla tilaisuus näyttää löytyykö sotilaita.Herra Prigozin esitti reilun haasteen,500- mössöä vastaan 500- Wagner sotilasta! Miksi Suomi ei tartu haasteeseen, tietysti koska pelottaa, kun siellä ammutaan kovilla ja tapetaan.Ei auta Suomen armeijan pelleily " laukaus,laukaus" huuto-opit metsässä tositilanteessa.Ihan Suomen miesten ampumahiihdon taso sen kertoo missä mennään,kun hiihdetään ja ammutaan.Pelkuruus jälleen kerran todistettu, Suomi ei tohdi vastata mitään! Natossa olette vielä kusessa, ei Presidentti Putin välitä Natosta,niin kauan kun Venäjällä on enemmän ydinaseita kun muulla maailmalla yhteensä.Yksi Sarmat, tuttavallisemmin "Saatana 2" pystyy tuhoamaan koko Ranskan, kuten esimerkiksi Ukrainan.U.S.A. ei halua maansa muuttuvan kasaksi radioaktiivista jätettä, Venäjä on ainoa maa, joka sen pystyy tekemään halutessaan.Toki tuho molemminpuolinen, että siinähän luotatte Natoon, että se tulisi Suomea auttamaan, voisi maapallo tuhoutua pikkumaan takia.

      • Anonyymi

        Ei noi putlerin höpöhöpö aseet edes toimi ja jos pistävät saatanan tulemaan se ammutaan helposti alas usan ja naton toimesta. Ja sen jälkeen VENÄJÄ on radioaktiivista tuhkaa mahtaako olla edes oikeat venäjän torakatkaan hengissä. Nämä trolli ja propagandisti torakat ainakin on mennyttä kalua.

    • Anonyymi

      On sillä syöpä, sen lisäksi selkä paskana ja vielä päälle päätteeksi parkinsonin tauti Xi lauloi kaikki nämä mulle "luottamuksellisesti" ja naureskeli putinin hyväuskoisuudelle kiinan suhteen.

    • Anonyymi

      putinin piti kuolla jo vuosi sitten ,taitaa usan biden kuolla ennen häntä.

    • Anonyymi

      Putin on yhtäkuin kuollut.

    Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      336
      38445
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      103
      7036
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5530
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4038
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      67
      3179
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      55
      3128
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      63
      2390
    8. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2171
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2154
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      500
      2050
    Aihe