Apostoli sanoo, että me olemme Kristukseen kastetut. Vaikka kaste, Kristuksen määräyksen mukaan, tapahtuu kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, nimitetään sitä siitä huolimatta Kristukseen kastamiseksi. Tämä sen takia, että hänessä ainoassa on meillä autuus, hän on tie, hän on ovi. Ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin hänen kauttansa. Isä on tehnyt Kristuksen autuuden ruhtinaaksemme, ylimmäiseksi papiksemme, profeetaksemme ja kuninkaaksemme. Hänen luokseen ohjaa Isä kaiken lihan, sanoen antakaa suuta Pojalle, kuulkaa häntä.
Häneen meidät on kastettava, häneen on meidät istutettava, sillä hänessä on elämä. Sana »Kristukseen kastettu» ilmi tuo sisäisen yhteyden ja osallisuuden Kristukseen ja kaikkeen siihen hyvään, jota kasteen kautta saamme. Sana istutettu häneen (Room. 6: 5) ilmoittaa, ettemme enää eri persoonia, vaan uskovaisina ollen olemme osa Kristuksesta, olemme hänen ruumiinsa jäseniä. Mikä siis koskee jäseneen, se koskee päähänkin ja minkä pää omistaa, sen omistaa jäsenkin.
Mutta onko tämä totuus? Puhumme ehkä tässä liian kauniita sanoja? Tulemmeko todellakin kasteen kautta niin läheiseen yhteyteen Kristuksen kanssa, jopa kokonaan istutetuiksi häneen? Onko apostolilla todella sellainen käsitys kasteesta? Hän sanoo: »Sillä niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet.» Pukeutuneet olette siis kokonaan kääriytyneet häneen.
Pukeutuneet tarkoittaa samaa läheistä, sisäistä yhteyttä Kristuksen kanssa kuin sana istutetut Kristukseen s.o. me tulemme yhdistetyiksi koko hänen persoonaansa, ansioonsa ja mielisuosioonsa Isän edessä.
Jos tämä näyttää meistä liian suurelta ja oudolta, on siihen syynä vain ilkeä epäusko meidän sydämissämme ja Perkeleen voimallinen vaikutus. Perkele ei tahdo myöntää meille mitään lohdutusta, se kun voisi hänen valtakuntaansa vahingoittaa.
Tulisihan meidän toki muistaa, että kaikki, mitä rakkaudesta rikas Jumala on hyväksemme tehnyt on äärettömän suurta ja ylittää suuresti sen, minkä ajatuksemme ja järkemme voi käsittää. Onhan hän luonut meidät lapsiksensa ja valtakuntansa perillisiksi. Hän on antanut ainokaisen, iankaikkisen Poikansa veljeksemme, sukulaiseksemme, Vapahtajaksemme.
Hän on antanut ja antaa yhä Pyhän Henkensä, joka vaikuttaa sydämissämme, tehden siellä ihmeellisen, jumalallisen työn, jota emme voi kieltää. Olisiko hänen olennolleen outoa, tehdä meidät kasteen, tämän näkyväisen toimituksen kautta osalliseksi kaikesta hänen armostaan? Olisiko se liian suuri rakkauden osoitus?
Nähdessämme miten apostolit selittävät kasteen; nim. että meidät siinä »puetaan Kristukseen», »istutetaan häneen», »puhdistetaan» ja »autuaaksi tehdään», niin on käsittämätöntä, miten tätä kallista Jumalan armovälikappaletta voidaan niin halveksia, kuin usein saamme kokea.
Mutta kasteen halveksiminen johtuu samasta syystä kuin juutalaisten Kristusta kohtaan osoittama ylenkatse nim. sen halvasta ja vähäpätöisestä ulkomuodosta. Kristus syntyi seimessä. Ketuilla oli luolat, taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ollut kuhun päänsä kallistaisi. Hän oli kipua ja sairautta täynnä ja kuoli mestauspaikalla. »Sen takia emme häntä minäkään pitäneet», todistaa profeetta juutalaisten puolesta.
Niin on myös kasteen laita. Luther sanoo: »Me näemme siinä pelkän veden samoin kuin eläin, joka tietää, että se kelpaa juotavaksi, ja unohdamme suuren Herran Jumalan veteen liittämät lupaukset.» Meille käy kuten kävi syyrialaisen Naemanin, jolle profeetta Elisa sanoi: »Mene ja peseydy Jordanissa ja lihasi tulee entisellensä ja sinä tulet puhtaaksi.» Silloin Naeman kiinnitti huomionsa veden laatuun ja sanoi, että Jordanin vedet eivät voineet olla Damaskossa löytyviä vesiä paremmat. Hän unohti, että lupaus oli liitetty ainoastaan Jordanin vesiin.
Miten erinomainen ja tärkeä onkaan se huomautus, jonka Luther liittää selitykseensä kasteesta: »Vesi tosin ei niitä vaikuta, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, ja usko, joka veteen yhdistetyn Jumalan sanan uskoo; sillä vesi ilman Jumalan sanaa on paljas vesi, eikä kaste, mutta Jumalan sanan kanssa yhdistettynä on se kaste, se on armorikas elämän vesi ja uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä.»
jatkuu...
Häneen meidät on kastettava, häneen on meidät istutettava, sillä hänessä on elämä. Sana »Kristukseen kastettu» ilmi tuo sisäisen yhteyden ja osallisuuden Kristukseen ja kaikkeen siihen hyvään, jota kasteen kautta saamme. Sana istutettu häneen (Room. 6: 5) ilmoittaa, ettemme enää eri persoonia, vaan uskovaisina ollen olemme osa Kristuksesta, olemme hänen ruumiinsa jäseniä. Mikä siis koskee jäseneen, se koskee päähänkin ja minkä pää omistaa, sen omistaa jäsenkin.
Mutta onko tämä totuus? Puhumme ehkä tässä liian kauniita sanoja? Tulemmeko todellakin kasteen kautta niin läheiseen yhteyteen Kristuksen kanssa, jopa kokonaan istutetuiksi häneen? Onko apostolilla todella sellainen käsitys kasteesta? Hän sanoo: »Sillä niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet.» Pukeutuneet olette siis kokonaan kääriytyneet häneen.
Pukeutuneet tarkoittaa samaa läheistä, sisäistä yhteyttä Kristuksen kanssa kuin sana istutetut Kristukseen s.o. me tulemme yhdistetyiksi koko hänen persoonaansa, ansioonsa ja mielisuosioonsa Isän edessä.
Jos tämä näyttää meistä liian suurelta ja oudolta, on siihen syynä vain ilkeä epäusko meidän sydämissämme ja Perkeleen voimallinen vaikutus. Perkele ei tahdo myöntää meille mitään lohdutusta, se kun voisi hänen valtakuntaansa vahingoittaa.
Tulisihan meidän toki muistaa, että kaikki, mitä rakkaudesta rikas Jumala on hyväksemme tehnyt on äärettömän suurta ja ylittää suuresti sen, minkä ajatuksemme ja järkemme voi käsittää. Onhan hän luonut meidät lapsiksensa ja valtakuntansa perillisiksi. Hän on antanut ainokaisen, iankaikkisen Poikansa veljeksemme, sukulaiseksemme, Vapahtajaksemme.
Hän on antanut ja antaa yhä Pyhän Henkensä, joka vaikuttaa sydämissämme, tehden siellä ihmeellisen, jumalallisen työn, jota emme voi kieltää. Olisiko hänen olennolleen outoa, tehdä meidät kasteen, tämän näkyväisen toimituksen kautta osalliseksi kaikesta hänen armostaan? Olisiko se liian suuri rakkauden osoitus?
Nähdessämme miten apostolit selittävät kasteen; nim. että meidät siinä »puetaan Kristukseen», »istutetaan häneen», »puhdistetaan» ja »autuaaksi tehdään», niin on käsittämätöntä, miten tätä kallista Jumalan armovälikappaletta voidaan niin halveksia, kuin usein saamme kokea.
Mutta kasteen halveksiminen johtuu samasta syystä kuin juutalaisten Kristusta kohtaan osoittama ylenkatse nim. sen halvasta ja vähäpätöisestä ulkomuodosta. Kristus syntyi seimessä. Ketuilla oli luolat, taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ollut kuhun päänsä kallistaisi. Hän oli kipua ja sairautta täynnä ja kuoli mestauspaikalla. »Sen takia emme häntä minäkään pitäneet», todistaa profeetta juutalaisten puolesta.
Niin on myös kasteen laita. Luther sanoo: »Me näemme siinä pelkän veden samoin kuin eläin, joka tietää, että se kelpaa juotavaksi, ja unohdamme suuren Herran Jumalan veteen liittämät lupaukset.» Meille käy kuten kävi syyrialaisen Naemanin, jolle profeetta Elisa sanoi: »Mene ja peseydy Jordanissa ja lihasi tulee entisellensä ja sinä tulet puhtaaksi.» Silloin Naeman kiinnitti huomionsa veden laatuun ja sanoi, että Jordanin vedet eivät voineet olla Damaskossa löytyviä vesiä paremmat. Hän unohti, että lupaus oli liitetty ainoastaan Jordanin vesiin.
Miten erinomainen ja tärkeä onkaan se huomautus, jonka Luther liittää selitykseensä kasteesta: »Vesi tosin ei niitä vaikuta, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, ja usko, joka veteen yhdistetyn Jumalan sanan uskoo; sillä vesi ilman Jumalan sanaa on paljas vesi, eikä kaste, mutta Jumalan sanan kanssa yhdistettynä on se kaste, se on armorikas elämän vesi ja uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä.»
jatkuu...
Vastaukset 4
Vanhimmat
...jatkoa
Jumala viisaudessaan on kiinnittänyt autuaaksi tulemisemme vähäpätöisimpiin keinoihin ja sen kautta hän koettelee meitä, luotammeko hänen sanaansa, vai etsimmekö sitä, joka näyttää suurelta ja arvokkaalta. Tämä Jumalan koettelemistapa on kuin seula, jonka avulla kaikki akanat erotetaan hänen hyvästä nisustaan. Se on ahdas portti, jonka läpi ainoastaan pienet, yksinkertaiset ja uskovaiset pääsevät hänen valtakuntaansa. Hän sanookin pienistä lapsista: Senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Hän on valinnut sen, mikä on halveksittua ja mieletöntä maailmassa ja sen joka ei mitään ollut, että hän »viisaat häpeään saattaisi». Järkemme saattaa hengellisissä asioissa olla »vaarallinen peto». Varokaamme siis sitä! Varo, ettet niin eksy, että kasteessa näet pelkän veden, ja et näe niitä iankaikkisen elämän ja autuuden lupauksia, jotka armorikas Herramme on tähän toimitukseen liittänyt.
( C.O.Rosenius)
s-seutulainen
Tämä on helluntailaisuuspalsta eikä Lutherin harhaopin puolusteluja varten.
Niin, ehkäpä ei ole helluntailaisillekaan pahitteeksi syventyä raittiiseen Raamatun opetukseen.
Nimittäin C.O.Roseniuksen opetukset ovat raittiita, Raamatun totuuden rakkaudessa kirjoitettuja.
s-seutulainen
Martti Luther kohteli anabaptisteja samoin kuin Zwingli. Jo ennen Sveitsin kastajaliikkeen syntyä, Luther oli taistellut omien alueidensa radikaaleja ja "hurmahenkiä" vastaan. Siksi uudet samalta vaikuttavat liikkeet tavallisesti yhdistettiin niihin tutkimatta niiden mahdollisia eroja. Luterilaiset olivat vähitellen taistelleet itselleen tietyn aseman ja vapauden Speyerin valtiopäivillä 1520-luvulla ja Augsburgin valtiopäivillä vuonna 1530 ja Nürnbergin sopimuksen avulla 1532. Tammikuun 4. päivänä 1528 keisari antoi Speyerissä julistuksen, joka oli suunnattu kastajaliikettä vastaan. Se määräsi, että uskovien kaste (uudestaan kastaminen) oli rangaistava kuolemalla tarvitsematta minkäänlaista oikeudenkäyntiä hengellisten viranomaisten edessä. Oli vain todettava, että tuo raskas rikos oli tehty, ja sitä seurasi kuolema roviolla tai mestaus miekalla. Samalla tavalla oli kohdeltava myös niitä, jotka itse eivät olleet uudesti kastettuja, mutta kieltäytyivät viemästä lapsiaan kasteelle.