Yli 1 700 vuotta vanha Raamatun ”kadonnut luku” on käännetty
Kyseisen Raamatun syyrialaisen käännöksen uskotaan olevan yli 1 700 vuotta vanha eikä sitä ole aiemmin käännetty.
Itävaltalainen tutkija on kääntänyt ”kadonneen luvun” Raamatun tekstistä, jonka uskotaan olevan peräisin 1 750 vuoden takaa. Aiemmin kääntämätön tekstinpätkä havaittiin ultraviolettivalotutkimuksella.
Itävallan tiedeakatemian keskiajan tutkija Grigory Kessel analysoi uv-valon avulla Matteuksen evankeliumin lukuja 11 ja 12. Teksti oli kirjoitettu keskiajalla pergamentille. Uv-valon avulla Kessel tulkitsi kolmen tekstikerroksen alle kirjoitettua syyrialaista Raamatun käännöstä.
Kesselin löytö on julkaistu New Testament Studies -julkaisussa.
– Syyrialaisen kristinuskon perinne tuntee useita käännöksiä Uudesta ja Vanhasta testamentista. Viime aikoihin asti vain kahden kirjoituksen tiedettiin sisältävän evankeliumien vanhan syyrialaisen käännöksen, Kessel sanoo lausunnossa.
Pergamenttia oli vaikea saada keskiajalla, joten paperia usein kierrätettiin ja käytettiin uudelleen. Näin näyttää käyneen myös Palestiinassa asuneelle kirjurille, jonka uskotaan pyyhkineen syyrialaisen Raamatun käännöksen sisältävän tekstin noin 1 300 vuotta sitten, Phys.org-uutispalvelu kirjoittaa.
Tekstin epäillään olevan peräisin 200-luvulta ennen kuin se kopioitiin 500-luvulla.
Tutkijoiden mukaan kirjoituksesta tiedettiin jo vuonna 1953. Se löydettiin uudelleen vuonna 2010 ja se vietiin digitaaliseen muotoon vuonna 2020.
Nyt löydetty tekstinpätkä tarjoaa tarkennuksen Matteuksen evankeliumin lukuun 12. Alkuperäisessä kreikankielisessä jakeessa lukee näin:
”Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä.”
Hiljattain löydetyssä syyrialaisessa käännöksessä teksti kuitenkin kuuluu seuraavasti:
”Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä, hieroa niitä käsiinsä ja syödä.”
Itävallan tiedeakatemian keskiajan tutkimuslaitoksen johtaja Claudia Rapp ylisti lausunnossaan Kesselin löytöä.
– Grigory Kessel on tehnyt suuren löydön vanhojen syyrialaisten tekstien ja käsikirjoitusten tuntemuksensa ansiosta. Tämä löytö osoittaa, kuinka tuottavaa ja tärkeää nykyaikaisen digitaalisen teknologian ja perustutkimuksen välinen vuorovaikutus voi olla keskiaikaisia käsikirjoituksia tutkittaessa, Rapp sanoo.
Raamattu todistaa olevansa oikeassa
10
237
Vastaukset
Ihan mielenkiintoista.
- Anonyymi
Todistaako Raamattu, että joku on ollut valaskalan vatsassa kolme vuorokautta? Todistaako Raamattu, että nainen on tehty miehen kylkiluusta?
- Anonyymi
Ei, se ei todista. Se väittää. Kysymys o tuhansia vuosia vanhoista ihmisten höpinöistä.
- Anonyymi
Minkälaiset todisteet sinä tarvitset? Uskon ettei sinulle mikään riitä. Ei kannata aikaa haaskata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkälaiset todisteet sinä tarvitset? Uskon ettei sinulle mikään riitä. Ei kannata aikaa haaskata.
Anna ne todisteet niin katsotaan! Aloitetaan vaikkapa tuosta valaskalan vatsasta. Muista että pelkkä tarina ei ole todiste.
Anonyymi kirjoitti:
Anna ne todisteet niin katsotaan! Aloitetaan vaikkapa tuosta valaskalan vatsasta. Muista että pelkkä tarina ei ole todiste.
Valaskalan vatsassa voi olla sillä lailla , se on tutkittu.
- Anonyymi
Löytö on todella mielenkiintoinen ja selvä osoitus siitä, että Raamatun käännöksiin joita satoja vuosia sitten jäljennettiin voidaan todellakin täysin luottaa. Raamatun teksti on pysynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. Tämä on ihmeellistä. Mistään muusta kirjasta ei voida tälläistä analyysiä tehdä.
Toisaalta tässä ei ole mitään ihmeteltävää, koska onhan Raamattu oman väitteensä mukaan Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle. Hän on kertonut etukäteen ihmiskunnan historian tulevaisuuden suuntaviivat hyvin selvästi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707