Aamiaiskohu

Eikö olekin outoa, että pääministerille kuului Sannan mielestä ilmainen aamiainen vain jos pääministeri asuu Kesärannassa, että jos Pääministeri olisi asunut omassa miljoonakämpässä, niin olisi aamiaiset pitänyt hankkia omalla kustannuksella. Naisen logiikka 🤭

Onko suomessa muita virkaan ja asuinpaikkaan sidottuja aamiaisetuisuuksia? Yleensä hotelleissa aamiainen kuuluu huoneen hintaan, mutta huoneesta maksetaan erikseen.

Paljonko Sanna maksoi vuokraa kesärannassa asumisesta? Eikö mitään, ja silti kuvitteli että ruuatkin saa ja vielä iso palkkakin, mihin se sitä palkkaa tarvitsi kun valtio maksoi kaiken, taskurahaa?

Voinko muuttaa kesärantaan, jos Petteri perheineen ei asu siellä? Sentään valtion omaisuutta. Tai sit jollekin työttömälle, sais syödäkseen raukka.
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työnantaja osti virheellisesti !! Työnantaja ei tiennyt mikä on oikein !! Sannalla siihen mitään osaa jos työnantaja mokaa !! Yleensä työnantaja mokaa toisinpäin , kultakin jäi hälytys raha saamatta vuoden , mut sit vahingossa kuulin siitä ja sain kyllä ne hälytys rahat !!

Äänestä
  • Työnantaja ei edes toiminut virheellisesti, aamiaisen kustantamisesta oli tehty päätös jo aiempien hallitusten aikana mutta ilmeisesti vain Marin käytti etua. Eli pääministerit ennen häntä joko olivat tyhmiä tai eivät edes tienneet mitä etuja heillä oli, veikkaan että molempia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö olekin outoa, että pääministerille kuului Sannan mielestä ilmainen aamiainen vain jos pääministeri asuu Kesärannassa, että jos Pääministeri olisi asunut omassa miljoonakämpässä, niin olisi aamiaiset pitänyt hankkia omalla kustannuksella. Naisen logiikka 🤭

Onko suomessa muita virkaan ja asuinpaikkaan sidottuja aamiaisetuisuuksia? Yleensä hotelleissa aamiainen kuuluu huoneen hintaan, mutta huoneesta maksetaan erikseen.

Paljonko Sanna maksoi vuokraa kesärannassa asumisesta? Eikö mitään, ja silti kuvitteli että ruuatkin saa ja vielä iso palkkakin, mihin se sitä palkkaa tarvitsi kun valtio maksoi kaiken, taskurahaa?

Voinko muuttaa kesärantaan, jos Petteri perheineen ei asu siellä? Sentään valtion omaisuutta. Tai sit jollekin työttömälle, sais syödäkseen raukka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu