Viittaako adventtikirkon huono evankeliointimenestys siihen, ettei Jumala jostain syystä siunaa tai hyväksy adventtikirkon toimintaa?
Viittaako adventtikirkon jäsenmäärän huono kehitys siihen, ettei Jumala siunaa adventtikirkkoa?
26
520
Vastaukset
- Anonyymi
Varojen puutteesta ei voi olla kyse, sillä adventtikirkolla on käytössään joka ikinen vuosi hyvän lottovoiton verran kymmenysvaroja.
- Anonyymi
Pastorit ovat kalliita palkkapaimenia.
Rahaa palaa myös käyttöasteeltaan lähes 0% olevien pytinkien ylläpitoon. Homehtuvat ja lahoavat seurakuntasalit ja kirkkorakennukset seisovat joutilaina ja silloinkin, niihin kokoonnutaan, on sali lähes tyhjä. Pari hassua puolisokeata ja lähes kuuroa dementikkoa istuu salissa unen rajamailla.
Kusetuksella ei pitkälle siis pötkitä.
Kiinteistöjen hinnat maakunnissakin laskevat kuin lehmän häntä, joten kukaan ei huoli vanhoja pystyyn lahoavia kirkkokiinteistöjä. - Anonyymi
2,5 miljoonaa euroa ei ole vielä mikään hyvä lottovoitto. Kun se jaetaan kymmenien työntekijöiden kesken palkaksi, niin ei se palkka kovin suuri ole. Liki kaikki saavat vähemmän kuin Suomessa keskiansion saavat ihmiset.
- Anonyymi
Eiköhän suurin syy ole kansan maallistumisessa eikä kirkossa.
- Anonyymi
Pidäkö kirkon vajaan miljoonan jäsenen vuosikasvun vauhtia jotenkin huonona vai?
- Anonyymi
Aito kristinusko ja kristityt ovat aina olleet vihattuja. Vain harva pelastuu.
- Anonyymi
On harhakuvitelmaa. Ja sangen yliarvostettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On harhakuvitelmaa. Ja sangen yliarvostettua.
Siis mikä muka? Lue historiaa. Kristittyjä on aina vainottu. Tänäkin vuonna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mikä muka? Lue historiaa. Kristittyjä on aina vainottu. Tänäkin vuonna.
No vainoamisen perusteella Jehovan todistajat on varmaankin sitten niitä oikeita tosi kristittyjä.
Ekumeeniset itsensä itsensä kristityiksi julistaneet eivät kelpuuta heitä edes kristityiksi, vaikka itse Antikristuskin veljesjoukkoineen siihen kristittyjen porukkaan hyväksytään.
Kuten myös Adventtikirkko, joten on aivan naurettavaa esiintyä jonakin vainoamisen kohteena tai uhrina. - Anonyymi
Ei ne, ole kristittyjä, jotka katolisen kirkon kanssa ovat millään tavoin pelastus asioissa kiinni, se on tuhassa kiinni riippumista `` Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen VALTIAS SIIRRÄT TUOMIOSI, ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maanpäällä asuvat N 50 miljoonaa Paavin ristiretkin seurauksena Ilm 6: 10
Benkku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne, ole kristittyjä, jotka katolisen kirkon kanssa ovat millään tavoin pelastus asioissa kiinni, se on tuhassa kiinni riippumista `` Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen VALTIAS SIIRRÄT TUOMIOSI, ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maanpäällä asuvat N 50 miljoonaa Paavin ristiretkin seurauksena Ilm 6: 10
BenkkuSapatti peittää kyllä syntienkin paljouden, joten ei koske adventisteja millään tavalla mitkään Ilmestyskirjan varoitukset osallisuudesta Baabelin synteihin.
Kun pidät yhden käskyn - sapattikäskyn - niin pidät ne kaikki kymmenen ja sen jälkeen voit aivan vapaasti veljeillä kenen kanssa tahansa, kuten nyt vaikkapa Antikristuksen ja hänen kristillisen äitikirkkonsa sekä Baabelin kristittyjen tytärkirkkojen kanssa.
Olettehan yhtä ja samaa suurta kristittyjen lampaiden laumaa, sillä erotuksella, että ainoastaan Adventtikirkko on "uskollinen kaikille käskyille".
- Anonyymi
Niin uskon.
- Anonyymi
Huonot on adventtikirkon näytöt Suomessa. Evankeliointia hyvin vähän. Onneksi mummot maksavat hyvin, muuten olisi seurakuntia vain hyvin vähän.
- Anonyymi
adventtikirkko murhaa pastorien kautta vrt Jesaja 1: 21, 22 Vain Jeesuksen nimi pelastaa, hänen veri Ef 1:7, matt 1.:21, siksi hänelle Ruumis valmistettiin Heh 10:5 benkku
- Anonyymi
Matt. 28:18-20 osoittaa sinut vääräuskoiseksi.
- Anonyymi
Mitenkä uskovat edeltä valmistellaan kirkkauteen? Ei ainakaan trinity kasteella? Jeesuksen nimi ja veri on kompastuskivi ja kompastus Kallio.loukkauskivi, siksi harva ottaa kasteen Jeesuksen nimeen Apost 2: 38 `` Sillä jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi että Jumala , on hänet kuolleista herättänyt. niin sinä pelastutu. Yksikään Trinitystä ei ole ollut ristillä, eikä kuolleista herätetty. Tunnusta suullasi että Jeesuksen nimi ja veri on asetettu kasteen kautta pelastukseksi!! Benkku
- Anonyymi
Puhut läpiä päähäsi. Kolmiyhteisen Jumalan (Isä ja Poika ja Pyhä Henki) toinen persoona (Poika) tuli ihmiseksi (Jeesus) ja kuoli ristillä.
- Anonyymi
Ei viittaa.
- Anonyymi
Mielestäni viittaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni viittaa..
No ei viittaa, koska Jumala ei jyrää ihmisen vapautta valita. Suurin osa suomalaisista on parkkiintuneita pakanoita, joita mikään ei käännytä enää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei viittaa, koska Jumala ei jyrää ihmisen vapautta valita. Suurin osa suomalaisista on parkkiintuneita pakanoita, joita mikään ei käännytä enää.
Adventtikirkon pastorit lähinnä vain viihdyttävät vanhoja seurakuntalaisia. Se on paras strategia varmistaa toimeentulo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventtikirkon pastorit lähinnä vain viihdyttävät vanhoja seurakuntalaisia. Se on paras strategia varmistaa toimeentulo.
Raha se on se mikä adventtikirkossa puhuu. Alkuseurakunnissa ei kymmenysoppia sovellettu, vaan antaminen oli vapaaehtoista. Katolinen kirkko otti kymmenykset käyttöön Toursin kirkolliskokouksessa 567.
- Anonyymi
Keropa aloituksen tekijä, miten satuolennot siunaavat niiden palvelijoita?
Aku ankka tai Lumikki voivat tietysti antaa siunauksensa, jos oikein kovasti uskoo niihin taruolentoihin. Eräskin oli saanut kasinossa suuren voiton, kun oli hokenut pelatessaan tonttua. "Anna tonttu voitto." - Anonyymi
Jäsenkato johtunee siitä että tietoa on enemmän saatavilla. Kun väkisinkin, vaikka tältä palstalta, tulee vastaan asioita, jotka saavat omat uskomukset näyttämään kyseenalaisilta. Silloin on kaksi pääsuuntaa mistä valita. Kieltää tosiasiat. Muuttaa virheellisiä uskomiksiaan. Koska täälläkään ei yleensä etsitä totuutta vaan puolustetaan omia mielipiteitä ja uskomuksia niin on aika surullinen se tilanne.
- Anonyymi
Kutistuu pois tällä vuosisadalla.
- Anonyymi
Totuus pysyy aina. Totuus ei muutu milloinkaan. Totuuteen uskovia löytyy neljältä maan kulmalta, kun Jeesus tulee omiansa noutamaan. Monet hyvät julistajat odottavat haudoissaan Jeesuksen toista tulemista. Jeesus herättää heidät kirkastetussa ruumiissa, ja vie 1000 vuodeksi taivaaseen.
1234567---
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982