Tutkimus: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä ruokahalua
Makeuttajat rukkaavat aivojen energia-antureita, raportoivat australialaistutkijat.
Jotkin ihmisillä ja eläimillä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että makeuttajat lisäävät nälkää ja usuttavat syömään enemmän- HS.
Lääkäri kertoo: Näin haitallisesti light-juomat vaikuttavat elimistöösi.
Kauppojen hyllyt notkuvat tänä päivänä tuotteita, joita mainostetaan light-tunnuksella. Vähäkalorinen, sokeriton makunautinto kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta − ja sitä se myös on.
Ongelmat aspartaamin suhteen alkavat, kun makeutusaine hajoaa ihmisen elimistössä fenyylialaniiniksi ja metanoliksi. Heikkilä painottaa, että metanoli on hurja myrkky, johon tulee suhtautua kaikella vakavuudella.
− Metanoli hajoaa elimistössä aineiksi, jotka tuhoavat silmät ja hermot.
Toisin kuin glukoosi eli rypälesokeri, fruktoosi ei mene suoraan elimistön polttoaineeksi, vaan kulkeutuu ensin maksan käsiteltäväksi. Heikkilän mukaan nykyään ymmärretään yhä enemmän, että fruktoosisiirappi aiheuttaa maksan ja sisäelinten ongelmia.
− Maksa muuttaa fruktoosin myrkylliseksi rasvaksi, joka aiheuttaa metabolisia ongelmia. Tämä on yksi syy siihen, miksi lapset lihovat; tiedetään, että limsa päivässä johtaa lihavuuteen. MTV.
Aspartaamisairaus on osa ns. amerikkalaista paradoksia: amerikkalaiset syövät kaikista maailman kansoista eniten kevyttuotteita – sekä kevytrasvaisia että kevytmakeita – ja ovat maailman ylipainoisin kansakunta. Uudemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että aito, käsittelemätön rasva ei tee lihavaksi ja toisaalta kevytmakea ei laihduta.
Päinvastoin, on käynyt kiistatta ilmi, että keinotekoiset makeutteet lihottavat. Lihominen on yksi ASD:n oire.
https://www.elinahytonen.fi/2013/01/uusimpien-tutkimusten-mukaan-aspartaami-tekee-sairaaksi/
Viinirypäleet ovat Lustigin mukaan varsinaisia pieniä sokeripusseja, koska niissä on suhteessa kovin vähän ravintokuitua.
Myös hedelmiin ja maitotuotteisiin pitää lisätä sokeriveroja.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201806072200997745
Eli ruuan verotusta kokoomus lisää, mikä iskee kaikken pahiten pienituloisiin
Sokerivero lisää sairauksia, "ojasta allikkoon"
34
309
Vastaukset
- Anonyymi
sokeri pitää poistaa kaikki ja sen myrkylliset keino muunnokset frytritoli
pahimmasta päästä suuri vale ,että on terveellistä ei vaan ole vaan myrkky. - Anonyymi
Olen käyttänyt sokeritabletteja kahvin kanssa kymmeniä vuosia. Painoindeksi on vajaat 24. Otsikon jutut on taas kerran huuhaata.
- Anonyymi
Kyse ei ole yksin painosta vaan myös siitä, että nuo keinotekoiset aineet sisältää, mitä??
Mikset muuten juo kahvia "paljaaltaan", ilman mitään moskia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse ei ole yksin painosta vaan myös siitä, että nuo keinotekoiset aineet sisältää, mitä??
Mikset muuten juo kahvia "paljaaltaan", ilman mitään moskia?En vedä "paljaaltaan" edes naista saati kahvia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vedä "paljaaltaan" edes naista saati kahvia.
Ai, meillä elellään luomusti☺
- Anonyymi
Kaikki mihin on käytetty keinotekoisia makeutusaineita jää kaupan hyllyyn.
Ovat inhottavan makuisia. Maku jää suuhun pitkäksi aikaa. - Anonyymi
Aspartaamilla makeutettua mehutiivistettä voi käyttää muurahaisten torjuntaan. Se toimii niille hermomyrkkynä ja tappaa ne nopeasti. Sitä vain kulkureiteille laittelee.
- Anonyymi
LEIPOMOT.
karsikaa leivästä ja muista leipomuksista kaikki ylimääränen pois niissä on liianpaljon
kemikaalia.
kuka hyppää kelkasta ja tekee hiivalla kohotettuja tuotteita ja ainakin
jättää pois kymmenen muuta lisäkemikaalia.
ei leivän tarvitse säilyä normaaliaikaa pidenpään.
ihmiset käy joka päivä kaupassa.
mikä ilo jos olisi puhdasta leipää. - Anonyymi
Aivan. Käytä oikeeta sokeria, käytä oikeeta voita ja suolaa. Kaikkihan nyt ymmärtää, ettei kyse ole siitä, että em aineksia mätettäisii naamaan kilokaupalla vai ymmärtääkö? Keinotekoiset makeutusaineet, rasvattomat, mitälie sisältämät, "rasvat", ihan hirveitä moskia. Tunnen yhden ihmisen, joka mättää näitä kamalia moskia naamaansa. On täysin "poikki", ei energiaa tehdä yhtään mitään. Olen huvittuneena katsonut, kun syö esim puuroa, niin mättää jotain helkkarin kevytlevitettä siihen puurolautaselle neljännespaketin, kun ei maistu muuten, voita riittäis nokare, sama koskee makeutusta, hirveä määrä jotain nestemäistä litkua, kun puolikas tai kokonainen teelusikallinen riittäis, suolaa ei ollenkaan. Se ihminen on täysin vetämätön.
- Anonyymi
sillä on selvästi puutostauti, pitäisi mennä verikokeisiin viipymättä
- Anonyymi
Artikkelissa puhuttiin mm. fruitaristeista joiden koko ruokavalio koostui pelkästään hedelmistä.
Taas pelotellaan luonnollisella ja terveellisillä asioilla.
Hedelmän ja ruokavalion muut kuidut tasoittavat hdelmäsokerin imeytymistä tasaisesti! Se on muutenkin oikeinkäytettynä tasaisimmin imeytyviä sokereita.
Hedelmät ja rasva osana monipuolista ruokavaliota kohtuullisesti nautittuna on terveellistä. Kaikki ääripäät ei.
Rasvaa voi kohtuudella olla ja syödä.
Ja pitää liikkua päivittäin. Ei tule kolesterolia.
Aspartaami ja sen johdannainen asesulfaami ovat todellisia myrkkyjä. Aspartaami luotiin alunperin siivousaineeksi, mutta koska se oli makeaa ja halpaa sitä alettiin käyttää elintarvike- ja virvoitusjuomateollisuudessa! Ne stimuloivat haimaa lihottaen ihmisiä, sokeuttaen ja aiheuttavat syöpää ja aivotoiminnan häiriöitä jo nuorilla ihmisillä kun he käyttävät noita makeisia ja limuja! Katsokaapa miten monessa tuotteessa noita myrkkyjä nykyisin on!- Anonyymi
Lisäys: Hedelmäsokeri ilman sen erottamista teollisuusprosesseissa on luonnollista sokeria. Se ei ole luonnollisessa muodossaan esim. hedelmissä paha. Päinvastoin, tervellistä kohtuudella.
Sen sijaan Valkoisesta sakkaroosi sokerista on poistettu kaikki hyvä. Niin maku, väri kuin hyvätkin ainesosat. Jo 1973 yhdysvaltalainen ravitsemustieteilijä kirjoitetti kirjan valkoisesta sokerista: "Puhdasta, valkoista ja tappavaa".
Jos joskus herkuttelee, pitäisi suosia ruskeaa mahdollisimman vähän käsiteltyä sokeria, jota mm. intiaanisokeriksikin kutsutaan.
Kotimainen luomu Hunaja on hyvää terveellistä. Lusikallinen kaurapuuroon aamulla. - Anonyymi
Lisään vielä: teollisuudessa usein rasvoja, kuiduttomia hiilareita (valkoiset jauhot) ja sokereita käytetään sekaisin joka luo epäterveellisen kalori- ja sokeripommin. Teollisuus on testein tutkinut mikä makeus- hiilareiden ja rasvan suhde toimii ruokahalua kiihottavasti. Eli kun esim. yhden sipsin, suolapähkinän tai vaikka konvehdin nappaat, sinun on saatava syödä pian toinen, kolmas, neljäs... ja lopulta olet himoissasi syönyt koko tuotteen loppuun.
- Anonyymi
Jos nämä aineet olisivat myrkkyjä niin ne olisi kielletty.
Muuan filosofi (Vladimir Iljits Uljanov) on sanonut: uskonto on oopiumia kansalle.
Myrkkyjä on monenlaisia, mm. hermomyrkkyjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nämä aineet olisivat myrkkyjä niin ne olisi kielletty.
Muuan filosofi (Vladimir Iljits Uljanov) on sanonut: uskonto on oopiumia kansalle.
Myrkkyjä on monenlaisia, mm. hermomyrkkyjä.Niinpä! Sehän siinä onkin. Vaan kun eivät ole kiellettyjä. Vaikka nuo mainitsemani asiat on tiedettu jo vuosikymmeniä. Valkoisen sokerin osalta nyt jo 50 vuotta. Mutta ei. Ne on vaapaasti ja laillistetusti elintarvikkeissa ja virvoitusjuomissa, mehuissa sun muissa valmistuotteissa ja ruuissa. Mutta, jokainen päättäkööt mitä suuhunsa laittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nämä aineet olisivat myrkkyjä niin ne olisi kielletty.
Muuan filosofi (Vladimir Iljits Uljanov) on sanonut: uskonto on oopiumia kansalle.
Myrkkyjä on monenlaisia, mm. hermomyrkkyjä.Maidoissakin on eroja. Suositaan rasvattomia ja kevytmaitoja kun 3,5 % rasvaa sisältävän laktoosi eli maitosokeri imeytyy hitaammin elimistössä. Rasvatonta maitoa juodessa maitosokerit hujahtaa saman tien tappiin elimistössä vaan kun hiukka/sopivasti rasvaa niin imetyminen hidastuu eikä tule sokeripiikkiä. Ja se sokeri kun muuttuu elimistössä myös rasvaksi. Mutta, kuluttaja valitsee. Ja kohtuudella kaikkea oli se mitä hyvänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maidoissakin on eroja. Suositaan rasvattomia ja kevytmaitoja kun 3,5 % rasvaa sisältävän laktoosi eli maitosokeri imeytyy hitaammin elimistössä. Rasvatonta maitoa juodessa maitosokerit hujahtaa saman tien tappiin elimistössä vaan kun hiukka/sopivasti rasvaa niin imetyminen hidastuu eikä tule sokeripiikkiä. Ja se sokeri kun muuttuu elimistössä myös rasvaksi. Mutta, kuluttaja valitsee. Ja kohtuudella kaikkea oli se mitä hyvänsä.
Ja laktoosin imeytymisen ohella, maidossa luontaisesti oleva rasva hidastaa muidenkin rasvojen imeytymistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nämä aineet olisivat myrkkyjä niin ne olisi kielletty.
Muuan filosofi (Vladimir Iljits Uljanov) on sanonut: uskonto on oopiumia kansalle.
Myrkkyjä on monenlaisia, mm. hermomyrkkyjä.Älä unohda bisnespuolta ruokaåuolelta, sama kuin lääkelobbaus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä unohda bisnespuolta ruokaåuolelta, sama kuin lääkelobbaus
Isot rahat pyörii molempien teollisuudenalojen ympärillä. Ja mitäs meille kuluttajille usein mainostetaan tv:ssä, netissä, lehdissä, ilmoitustauluilla.
"Tarjous: NYT 4,5 l coca cola -pakkaus pilkkahintaan"
"Sokerittomat (asp. keinomakautetut) limsat nyt puoleen hintaan"
"Sokerittomat Funlight mehut lähes ilmaiseksi"
jne. Teollisuus ja mainonta osaa! Kuluttaja vain ei tiedä, jos ei ole valveutunut ja ota asioista selvää! Menee rahat ja terveys, ja lopulta ennen aikojaan hautaan. Pisnestä vaan...
- Anonyymi
Kolesteroli ei ole vaarallista vaan välttämätöntä. Matalan kolesterolin ihminet sairastuvat syöpiin.
Kohtuullinen liikunta on terveellistä.- Anonyymi
Kyllä, ja kolesteroliarvojen suhde on se tärkein, että ovat toisiinsa nähden hyvällä tasolla.
- Anonyymi
Olisiko panimosokeri eli dekstroosi parempi vaihtoehto?
- Anonyymi
Jännä että aikuisia ihmisiä ohjaillaan aina näillä verojen nostoilla, kyllä itse olen lakannut juomasta näitä limppareita jo monta vuotta sitten, vissyä ostelen ja lähdevettä. Eiköhän kyse ole kumminkin rahan keräyksestä valtion kassaan.
- Anonyymi
Petokaloissa on raskasmetalleja, niitä ei pitäisi syödä.
- Anonyymi
Terveyden tuhoaminen on yhteiskunnan vastuulla. Tupakat, alkoholi, epäterveelliset muut tarjolla 24/7...
Miksei tupakat/ alkoholi poisteta myynnistä?
Hakekoot riippuvaiset ulkomailta, 1 pullo/ matkaaja tahdilla. Saisivat liikettä, liike on läähe😉 - Anonyymi
Valtion päättäjinä on henkisesti vajaaälyiset apinat, jotka kyllä osaavat näyttellä fiksua aikuista (koulua on käyty ja aivopestyä saatu), mutta eivät todellakaan ole sitä, päin vastoin heillä on iso ego jota pitää ruokkia ahneudella ja kansaa rosvoamalla.
- Anonyymi
Älä persu itke. Virosta saa halpaa sokeria.
- Anonyymi
Millä logiikalla sokerivero muka pakottaa ihmiset käyttämään keinotekoisia makeutusaineita?
Sokerivero ei toteudu. Hesarissa Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen tunnusti, että sokeri- ja rasvavero (joka oli myös Kokoomuksen varjobudjetissa) oli vain vaalipuhetta, jota ei ole tarkoituskaan toteuttaa.
Suora lainaus Heinoselta: "Nämä ovat vähän sellaisia juhlapuheita olleet, nämä sokeri-, suola- ja rasvaverot”.
Vaaleista on kaksi (2) viikkoa. Mihin vielä neljässä vuodessa ehditään peruuttamaan- Anonyymi
kuluttajat haluaa puhdasta ruokaa se tulisi halvemmaksi .
sairastaminen on kallista. - Anonyymi
<< Lääkäri kertoo: Näin haitallisesti light-juomat vaikuttavat elimistöösi. >>
Ja tämä lääkäri on Heikkilä ? Siis useita kertoja huuhaasta kiinni jäänyt selittelijä.
<< makeutusaine hajoaa ihmisen elimistössä fenyylialaniiniksi ja metanoliksi. Heikkilä painottaa, että metanoli on hurja myrkky, >>
Heikkilä tosiaan vetää "johtopäätelmiään", että light-tuotteet ovat myrkyllisiä siitä, että sanotaan, että VOIVAT lisätä ruokahalua. Tuossa on siis pelkkää sepitelmää vailla totuutta.
Tosiaan, aspartaamissa oleva fenyylialaniini on yksi välttämättömistä aminohapoista. Sitä on siis pakko saada ruuasta. Onneksi sitä on tietysti esim. lihassa. Metanoli on tosiaan myrkyllistä, mutta sen myrkytykseen johtava määrä on aivan älyttömästi suurempi kuin light-tuotteista voi mitenkään saada. Sinänsä metanoli ruoka-aineen metaboliittina ei ole mitenkään erityisen harvinainen. Monissa hedelmissä makuaineet ovat estereitä, joista monesta irtoaa juuri metanoli elimistön hydrolyysissä. Heikkilä siis pyrkii demonisoimaan yhden tuotteen mutta ei huomioi muita ruoka-aineita, jotka sisältävät samoja molekyylejä.
<< Maksa muuttaa fruktoosin myrkylliseksi rasvaksi >>
Ja toisessa lauseessa Heikkilä suitsuttaa, että rasva on terveellistä. Nyt se on hänen jorinoissaan myrkyllistä.
[No, tuskinpa mikään elimistön aine on myrkyllistä. Haitallista se voi olla tai se voi nostaa sairastumisen riskiä, mutta sellaisen puhuminen myrkkynä on tietysti heikkoa asiantuntemusta.]
<< amerikkalaiset syövät kaikista maailman kansoista eniten kevyttuotteita – sekä kevytrasvaisia että kevytmakeita – ja ovat maailman ylipainoisin kansakunta. >>
Tässäkin on asiavirhe: ei amerikkalaiset ole mikään maailman ylipainoisin kansakunta.
Koko kirjoitus on siis asiantuntematonta solkotusta, jossa oikeastaan mikään ei ole totta. Ei ole siis ihme, että Heikkilää on moitittu tuosta huuhaastaan. - Anonyymi
Mielestäni iso ongelma on se, että on olemassa sellainen ikivanha uskomus, että kaikki ihmiset haluavat makeaa.
Minullekin lapsena tuputettiin pullaa kakkua ja karkkia ikään kuin ne olisivat jotenkin parempaa kuin oikea ruoka. Itse tykkäsin lapsena enemmän metukasta, ruisleivästä ja mämmistä. Karkeissa parasta oli niiden käärepaperit, joita keräsin pikkulikkana. Ei se sisus ollut ollenkaan niin tärkeä.
Nykyään on aika vaikea löytää makeuttamatonta ruokaa. Onhan elintarvikkeissa makua jo sinällään, mutta melkein kaikki buustataan sokerilla. Ihan sairasta sanoisin, ja sanonkin. - Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
WHO kertoo tiedotteessaan että makeutusaineet EI auta painonhallinnassa!
Lähteet:
1) https://www.is.fi/terveys/art-2000009591111.html
2) https://www.who.int/news/item/15-05-2023-who-advises-not-to-use-non-sugar-sweeteners-for-weight-control-in-newly-released-guideline
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184611Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5022431Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1422001Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.181869- 811576
- 1461505
- 111161
- 101964
- 124842
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40839