Milloin ja montako kertaa Stalin/Neuvostoliitto ehdotti rauhaa Suomelle talvisodan ja jatkosodan aikana? Tai toisteppäin.
Stalin ehdotti Suomelle rauhaa koska?
13
153
Vastaukset
- Anonyymi
Jatkosodassa Stalin tarjosi Suomelle Yhdysvaltain välittämänä erillisrauhaa 4.8.1941, tarjous sisälsi joitain alueluovutuksia Suomen hyväksi.
Joulukuussa 1941 Stalin kertoi Iso-Britannian ulkoministeri Anthony Edenille olevansa valmis rauhaan Suomen kanssa, jolloin rajoina olisivat vuoden 1940 rajat lisättynä Petsamon luovutuksella.
Lähetetty 4. elokuuta 1941
J . V. STALIN F. ROOSEVELTILLE*
SNTL kiinnittää suurta huomiota Suomen tekemiseksi puolueettomaksi ja sen
erottamiseksi Saksasta. Suhteiden katkaisu Britannian ja Suomen välillä sekä Suomen
saarto, minkä Britannia on ilmoittanut, ovat jo kantaneet hedelmää ja synnyttänyt
ristiriitoja Suomen hallitsevien piirien keskuudessa. Ääniä puolueettomuuden
puolesta ja sovinnosta SNTL:n välillä on jo noussut.
Jos USA:n hallitus uhkailisi Suomea suhteiden katkaisulla, Suomen hallitus olisi
päättäväisempi Saksan suhteiden katkaisua koskevassa asiassa. Siinä tapauksessa
neuvostohallitus voisi tehdä joitakin alueluovutuksia Suomelle sen pehmentämiseksi
ja sopiakseen uudesta rauhansopimuksesta1
sen kanssa.
Notes:
* Toimittajien antama otsikko kirjassa.
1 Tätä Stalinin viestiä seurasivat keskustelut 19. elokuuta 1941 Neuvostoliiton
suurlähettiläs K.A. Umanskin ja USA:n varaulkoministeri hra Sumner Wellesin
kanssa. Umanski raportoi keskusteluistaan SNTL:n Ulkoasioiden
kansankomissariaatille seuraavasti:
”Presidentin puolesta hra Welles antoi tämän vastauksen salaiseen Suomea
koskevaan kirjeeseeni toveri Stalinin puolesta Presidentille, se toimitettiin hra
Rooseveltin ollessa merellä.
”Presidentin ohjeiden mukaisesti hän, hra Welles, oli kutsunut luokseen muutama
päivä aikaisemmin Suomen lähettilään, Procopéen, ja antanut tälle tiedoksi, että
USA:n hallituksen saaman tiedon mukaan taistelee päättäväisesti ja uupumatta
hyökkäystä vastaan, mukaan lukien hyökkäyksen pohjoisella sektorilla, eikä Suomen
hallituksella pitäisi olla sen suhteen epäilyksiä. USA:n hallitus pitää lisäksi varmana,
että SNTL voittaa varmasti tämän taistelun. (Hra Welles selvensi, että hän
Rooseveltin ohjeiden mukaan toimien, on näillä termeillä tehnyt selväksi Suomen
lähettiläälle sen, että suomalaiset eivät tulkitsisi Yhdysvaltojen démarche'ta
osoituksena Neuvostoliiton heikkoudesta.) Hra Welles jatkoi kertomalla Procopélle,
että Suomen jatkama sota Neuvostoliittoa vastaan Saksan puolella ei ollut
sopusoinnussa Suomen ja sen itsenäisyyden intressien kanssa, se olisi kohtalokasta
Yhdysvaltain ja Suomen välisille suhteille ja antaisi korjaamattoman iskun
suomalaisten suosiolle Yhdysvalloissa. Mutta jos Suomen hallitus palaisi rauhan
tielle, niin sikäli kuin Yhdysvaltojen hallitus on tietoinen neuvostohallitus olisi
halukas tekemään uuden rauhansopimuksen, jossa olisi alueellisia muutoksia. Kun
kysyin, oliko hän maininnut suomalaiselle vaaran siitä, että Yhdysvallat katkaisee
diplomaattisuhteet Suomen kanssa, hra Welles sanoi, että yhteisymmärryksessä
presidentin kanssa hän oli varannut sen siihen asti, kunnes Suomen hallituksen
vastaus on saatu, ja että periaatteessa jo päätetty katkaisu-uhka tulisi olemaan
Yhdysvaltain hallituksen seuraava askel. "
Lähde: The Correspondence Between the Chairman of the Council of Ministers of
the U.S.S.R. and the Presidents of the U.S.A. and the Prime Ministers of Great
Britain During the Great Patriotic War of 1941-1945. Volume 2. Correspondence with
Franklin D. Roosevelt and Harry S. Truman (August 1941-December 1945). Foreign
Languages Publishing House. Moscow 1957. Sivut 11, 285.- Anonyymi
Eli kyseessä oli siis Talvisodan päättymisen jälkeiset rajat. Mikään ei siis olisi muuttunut, eli täyttä huijausta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kyseessä oli siis Talvisodan päättymisen jälkeiset rajat. Mikään ei siis olisi muuttunut, eli täyttä huijausta
Kyseessä missä?
Elokuun 1941 tarjous on eri kuin joulukuun 1941. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä missä?
Elokuun 1941 tarjous on eri kuin joulukuun 1941.Jäikö lukutaito hankkimatta ?
- Anonyymi
Mikä on tämän aloituksen pointti ?
- Anonyymi
Aivan sama kuin nytkin. Putin voi ehdottaa rauhaa vetämällä ensiksi joukot pois toisten maaperältä. Muu on vain ryöstön pyhittämistä.
- Anonyymi
Kävikö mikään NL:n vaikutuspiirin maa normaalia ulkomaan kauppaa.
- Anonyymi
Neuvostoliitto oli salaisesti yhteydessä Suomen hallitukseen ensikerran joulukuussa 1939 tunnustellen rauhan mahdollisuutta. Stalin oli tajunnut oman mokansa talvisodan sytyttämiseen.
Jatkosodassa Suomi kevällä 1943 oli yhteydessä Neuvostoliittoon kysellen rauhanehdoista. Stalin vaadittua saada pitää ryöstämänsä Karjala, neuvottelut eivät edenneet.
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto vaati myös Suomea antautumaan ehdoitta, mikä ei ole rauhantarjous.- Anonyymi
1.12.1943 Teheranissa Stalinin oli luovuttava vaatimasta ehdotonta antautumista, koska LL olisi saattanut katketa, on eri asia, millä Molotov on Suomea pelotellut kirjeissään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.12.1943 Teheranissa Stalinin oli luovuttava vaatimasta ehdotonta antautumista, koska LL olisi saattanut katketa, on eri asia, millä Molotov on Suomea pelotellut kirjeissään.
Laittaisitko linkin tietoosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.12.1943 Teheranissa Stalinin oli luovuttava vaatimasta ehdotonta antautumista, koska LL olisi saattanut katketa, on eri asia, millä Molotov on Suomea pelotellut kirjeissään.
Kyllä, liittoutuneet sopivat Teheranin konferenssissa -43 Suomen rajoista ja rauhanehdoista, mutta niistä Suomessa ei tiedetty mitään.
Stalin ilmeisesti innostui kesän -44 hyökkäyksen alkumenestyksestä niin paljon, että kehtasi vaatia Suomelta antautumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, liittoutuneet sopivat Teheranin konferenssissa -43 Suomen rajoista ja rauhanehdoista, mutta niistä Suomessa ei tiedetty mitään.
Stalin ilmeisesti innostui kesän -44 hyökkäyksen alkumenestyksestä niin paljon, että kehtasi vaatia Suomelta antautumista.Stalinhan katui myöhemmin kaikkea sitä, mistä oli sopinut sodan kestäessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809