Saarikko on pahasti eksyksissä ja vähäistäkään tajua suunnasta ei ole.
Kepu pilasi pelinsä valitsemalla Saarikon puolueen puheenjohtajaksi. Vaihtoehtona oli vakaa osaaja Antti Kaikkonen.
Kaikkonen on osoittanut erinomaisen kykynsä hoitaa suuria asioita suurten seurassa.
Miksi puolue mätänee paikalleen, kun tilanne lähtisi korjaantumaan johtajan vaihtamisella.
Kepu pilasi pelinsä valitsemalla Saarikon puolueen puheenjohtajaksi. Vaihtoehtona oli vakaa osaaja Antti Kaikkonen.
Kaikkonen on osoittanut erinomaisen kykynsä hoitaa suuria asioita suurten seurassa.
Miksi puolue mätänee paikalleen, kun tilanne lähtisi korjaantumaan johtajan vaihtamisella.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Törkypersu haukkumassa edelleen keskustalaisia.
Tällä kertaa kova pula saada keskustaa edistämään persupopulismiä!
EI ONNISTU, vaikka haukkusit ja irvailisit kuinka paljon tahansa!
Hoitakoot persut nyt valtion asiat kuntoon, kun ovat sitä niin kovasti uhonneet ja Marinin monipuoluehallitusta aliarvioneet neljä vuotta.
Siinä nyt nähdään primitiivinen kepulaisreaktio suoraan kunnallispolitiikan osaamattomuustasolta.
Hänelle näkyy joka suunnassa ilkeitä persuja, jotka nyt hajottavat vuosikymmeniä toiminutta kepulaista kunnallista sukujen keskeistä läänitysjärjestelmää, jolla suomalaiset kunnat kupattiin kuralle.
Kyllä sen vitutuksen ymmärtää kun perheen kolmannen sukupolven valtuuston puheenjohtaja tippuu vaaleissa raivaamaan laiminlyötyjä risukoitaan. Ja pian ei voikaan teettää omakotitalon putkiremontteja kunnan teknisellä toimella tai asennuttaa vesimittaria väärin päin.
Kun täällä joku esittää mielipiteen kepun johdosta, palaa tuollaisen kepukreivin hihat saman tien.
Hyvä on. Pitäkää kykenemätön johtajanne.
Persukusipää jaksaa urputtaa?
Ei keskustalaiset ota nokkiinsa noin herkästi.
Kesksuta tukee uudessa hallituksessa perussuomalaisia kuin kokoomustakin ynnä muita, kun isänmaa sitä nyt vaatii, mm kylmän ajan energiaa pitää kohentaa paljon mm turvetta kattilaan. Lähivuosina tulee suuria muutoksia päätöjen ajatuksiin ja käytäntöihin kun mm
päästötön ammoniakki tulee käyttöön, laivoissa ensin jo parinvuoden päästä -uusissa.
Myös turpeen palosta tuleva saaste osataan ottaa hyödyksi, hiilidioksiini tulee vielä arvoon arvaattomaan. Vety tekee tuloaan, kun alkaa parissavuodessa olla tuulisähköä niin paljon, että voidaan että voidaan vedyn kautta energiaa varastoida. Tämä ainakin alkuun koskee raskasta käyttöä, -ammoniakki, ja -vety. Myös bensa puolella edistytty, tulossa vähäpäästöinen, ollaan jo mm autojen aikaa jatkettu polttomoottori käytössä kun sitä käytetään. Sähköautot ei ole tavallisen kansalaisen saavutettavissa. Monet lait tehtykin parempi osaisille kansalaisille mm verovähennykset ja mainittu sähköautot.
Samoin jo osalle tullut sähköhyvityksiä, nekin leimautuu parempi osaisiin. Kellä suuremmat palkat, edutkin sitten parempia. Uudella hallituksella tässäkin on sosialistien jäliltä korjaamista. mm rikkaille tehdyt verovähennyt remonteita ym, täytyy saada heikompi tuloisillekkin, jossain toisessa muodossa kuin juuri suuremman palkan hyötynä.
Palstapölhö on selvästi siirtynyt Keskustasta persujen ja kokkareiden asiamieheksi. Keskustako tekisi itsarin oppositiosta käsin tukemalla äärioikeistolaissävytteistä hallituspolitiikkaa?
Hmm... Miksi joku kannatuksen prosenttiluku olisi jonkinlainen triggeri keskustalle mennä hallitukseen?
Eiköhän hallitukseen menon pitäisi ratketa sillä että minkälaista politiikkaa se hallitus tulee tekemään!
Ei se kannatuksen prosenttiluku, vaan kannatuksen muutos. Kansa kertoo kannatuksen laskuillla ja nousuilla, mitkä puolueet se haluaa pois seuraavasta hallituksesta ja mitkä tilalle, kun parempaakaan keinoa ei ole keksitty, kuten jokin rasti ruutuun -menetelmä.
Itse asiassa Antti Kaikkonen kilpaili puheenjohtajuudesta Katri Kulmunin kanssa.
SAARIKKO SIKAILEE
KESKUSTA PUOLUEESSA, EI YMMÄRRETÄ MITEN ON SAARIKON VARAAN RAKETTU SIKAMAINEN HOVI-KESKUSTA. SUURET VELAT, MISTÄ SAA RAHAA, SITÄHÄN EI TODELLAKAAN YMMÄRRETÄ, SEN PAREMMIN, KUIN VIHREISSÄ.
VIISAAT OVAT LÄHTENEET JA JÄTTÄNEET SIKAILIJAN PELLEHTIMÄÄN.
KOTIPELI VÄYRYNEN, VENÄJÄN KORTILLA VASTAAN EU JA NATO.
VENÄJÄLLÄ KOULUTETTU KATRI KULMUNI, PISTELEE PERUNAN TAIMIA KEVÄISIN JA SANOO KYLLÄ ME SELVISIMME. VODKALLA JA VIINILLÄ.
Keskusta ei vain voi paljastaa sitä, että on ikävä Sanna Marinin hallitusta.
Porvari-julkisivu täytyy säilyä, mutta Kokoomuksen porvarit on niin huonoja porvareita että sen kanssa ei Saarikon hyvien luonnonmukaisten ja isänmaallisten porvareiden kannata leikkiä.
Persujen takia ei menetetä enää yhtään eduskuntapaikkaa.
Tuossa on oikeaa asennetta. Persut lujille hallitusvastuussa tiukalla oppositiopolitiikalla. Persujen paineensietokyky on olematon.
Ettei vaan kävis niin että Kepun jäädessä oppositioon Kepusta loikkaakin "pari" kansanedustajaa Persuihin!
No eikös se olisi aika lyhytkatseista toimintaa? Kuka keskustalainen uskaltaisi lähteä persujen matkaan kohti sellaista tuntematonta, jossa todennäköisin vaihtoehto on ajaa päin seinää? Oikeistopopulistien heikko vastuunkantokyky kun on kaikille tuttua kauraa.
Kokoomuksen Eliina Valtosen syleilyyn Mauri Peltokankaan tavoin. HO HOO, HO HOO!
No sehän jää nähtäväksi, ainakin kuntapuolella on ollut aika paljonkin liikehdintää Persujen suuntaan!
https://www.verkkouutiset.fi/a/usu-perussuomalaisiin-loikanneet-valtuutetut-menestyivat-kuntavaaleissa/#6ca5078d
"Selvityksen puoluekohtaisessa erottelussa yksi puolue erottuu muista. Perussuomalaisiin loikanneet valtuutetut menestyivät vaaleissa paremmin kuin muihin puolueisiin siirtyneet. Heistä 88 prosenttia meni läpi."
Sipilästäkö puhut juuri niin kävi.Veti kokoomuksestakin oikealta ohi.
Vilttiketju ei nosta kannatusta.
Saarikolla liki mahdoton tehtävä Sipilän jäljiltä. Vaalitulos lähinnä torjuntavoitto vaikka takkiin tuli.