Tiesin jo vuonna 2000

että tuosta putinista tulee vielä harmia.

Ikävä kyllä olin taas kerran oikeassa. Putinin olemus ja ylimielisen myhäilevä ilme oli enne tulevasta.
759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä tiesin jo 1990 että tuosta putinista tulee vielä harmia.
Ikävä kyllä olin taas oikeassa ja viisaampi teitä muita.

Äänestä
  • Todisteet?

    Äänestä

Saattoihan sen arvata, että jos taustana on KGB-agentti, niin tuskin mikään rauhanrakentaja on kyseessä.

Toki putleri oli KGB:ssa vain toisarvoinen paperinpyörittäjä, mutta kuitenkin.

Äänestä
  • Putin ei ollut hääppöinen agentti ja eteni urallaan hitaasti. Ei siis ihme, että "saavutukset " venäjän "johtajanakin" ovat katastrofaaliset. Mainittakoon niistä muutama:
    - venäjän saattaminen hylkiövaltioksi
    - venäjän korruption vapaa rehottaminen ja jopa yltyminen
    - osaavan ja koulutetun väen massapako ulkomaille
    - täysin hullu hyökkäys Ukrainaan, jossa venäjän menestys kaiken lisäksi on surkeaa ja miestappiot hirveät > venäjä kärsii massoittaisista nuorten miesten menetyksistä vielä vuosikymmeniä tulevaisuudessa
    - talouden ajautuminen rapakuntoon
    - maan ainoan merkittävän vientituotteen, jalostamattomien luonnonvarojen, ostajien (länsi) karkottaminen
    - venäjän ajautuminen kiinan alaisuuteen

    Listaa voisi jatkaa pitkään, mutta ei jaksa putlerille uhrata enää sekuntiakaan.

    Äänestä

"Kiitos" tästä hepusta kuuluu Boris Jeltsinille- hän nosti Putinia korkeisiin asemiin..

Äänestä

Ja silti olit putinisti aina vuoteen 2022 asti. Kyllä se on kumma, kun ihmisten kannat yhtäkkiä muuttuivat pari vuotta sitten, ja jokainen kertoo vastustaneensa venäläistä maailmaa jo ennen sitä. Väitän että suurin osa valehtelee. Heidän tavoitteenaan on oman egon pönkittäminen js siihen liittyvä suosion kalastelu kanssaihmisiltä.

Äänestä

Samaa tasoa valtio miehenä kuin P-Korean
Kimit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

että tuosta putinista tulee vielä harmia.

Ikävä kyllä olin taas kerran oikeassa. Putinin olemus ja ylimielisen myhäilevä ilme oli enne tulevasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu