Helluntailaiset?

Ketä helluntailaiset olivat ennen helluntailaisuuteen liittymistään?

Luterilaiseen kirkkoon, vai johonkin muuhun kirkkoon, tai mihinkään kirkkoon kuulumattomia?
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Suurin osa suomalaisista helluntailaisista on entisiä luterilaisia. Ja vaikka em. kuuluvatkin johonkin helluntailaiseen yhteisöön, monet ovat siltikin edelleenkin luterilaisessa kirkossa tällä perusteella, että helluntailiike ei ole rekisteröity yhteisö.

Vastaavasti helluntaikirkkoon kuuluvat eivät voi enää kuulua luterilaiseen tai johonkin toiseen kirkkoon, vaan ainoastaan helluntaikirkkoon, koska helluntaikirkko on valtakunnallisesti rekisteröity kirkkokunta.

Äänestä
  • Entisiä jumalattomia luterilaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Entisiä jumalattomia luterilaisia.

    Noin mie itekki sen arvelin olevan, jotta vauvavalelukasteltuja luterilaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Entisiä jumalattomia luterilaisia.

    Silloin kun jahvettilaiset kulki ovilla, kysyin eräältä, että mikä oli seurakuntasi, ennen jehovalaisuutta.
    Sanovat, että kuollut luterilaisuus ja lähtivät. Organisoitu järjestö, kuurotkin on siellä hyvin organisoituna, että ovat ottaneet huomioon, koska luterilaisuudessa oli kuurojentilaisuudessa eräs työntekijä todennut, ettei vammaisille tarvii kovin raamattua opettaa. Jahvettilaisilla on aivan eri metodit. He eivät pilkkaa, vaan kaikkia opettavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Noin mie itekki sen arvelin olevan, jotta vauvavalelukasteltuja luterilaisia.

    onko heistä tullut jumalattomia useamman kerran kylvetettyjä?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    onko heistä tullut jumalattomia useamman kerran kylvetettyjä?

    Panettelun ja pilkkahenkesi, niin kuinka sinusta on siten itsestä tullut jumalaton?
    Kerropa siitä. Olitko sinä "kausiavioliitossa" Herrasi kanssa, siihen asti, kun rienaaja tuli herraksesi ja morsianlupauksesi Jeesuksen kanssa päättyi?
    Kerropa vuorostasi siitä, vai onko niin, että et ole ollutkaan morsian Kristukselle.
    Et ollut rakastunut Häneen, ei ollut halullisuutta seurata sijaistasi, joka maksoi Ylkänä sinusta morsiamen hinnan.

    Kuinka voit?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Noin mie itekki sen arvelin olevan, jotta vauvavalelukasteltuja luterilaisia.

    Kiertolaisia vapaistakin suunnista,kun eripuraa siirrytään toiseen.Kierretään toisesta toiseen ja lopuksi palataan,mistä lähdetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Silloin kun jahvettilaiset kulki ovilla, kysyin eräältä, että mikä oli seurakuntasi, ennen jehovalaisuutta.
    Sanovat, että kuollut luterilaisuus ja lähtivät. Organisoitu järjestö, kuurotkin on siellä hyvin organisoituna, että ovat ottaneet huomioon, koska luterilaisuudessa oli kuurojentilaisuudessa eräs työntekijä todennut, ettei vammaisille tarvii kovin raamattua opettaa. Jahvettilaisilla on aivan eri metodit. He eivät pilkkaa, vaan kaikkia opettavat.

    Kyl ne jt ovilla käy,muttei soittele kelloa,vaan heittelee kuoleman muistojuhla lappuja luullen että kaikki tulee pyörätuolilla tai sängyllä 10 nisen kilsaa heitä kattelee.

    Äänestä

  • Vaatii tarkentamista:
    Peruste sille, että moni helluntaiseurakuntaan kuuluva kuuluu luterilaiseen seurakuntaan, on jokaisen oma ja kullakin on siihen oma syynsä.
    Mahdollista tämä on jäsenille niissä helluntaiseurakunnissa, jotka eivät ole seurakuntana uskontokuntia tai seurakunta ei ole uskontokunnan jäsenyhteisö.

    Helluntaikirkkoon kuuluvilta on Helluntaikirkko rajannut oikeuden olla jonkin muun uskontokunnan tai kirkon jäsen. Samoin Luterilainen kirkko on rajannut jäseniltään oikeuden olla toisen kirkon tai uskontokunnan jäsen.

    Edellä olevat seikat voisi yksityiskohtaisemminkin kertoa mutta periaate on tuossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Panettelun ja pilkkahenkesi, niin kuinka sinusta on siten itsestä tullut jumalaton?
    Kerropa siitä. Olitko sinä "kausiavioliitossa" Herrasi kanssa, siihen asti, kun rienaaja tuli herraksesi ja morsianlupauksesi Jeesuksen kanssa päättyi?
    Kerropa vuorostasi siitä, vai onko niin, että et ole ollutkaan morsian Kristukselle.
    Et ollut rakastunut Häneen, ei ollut halullisuutta seurata sijaistasi, joka maksoi Ylkänä sinusta morsiamen hinnan.

    Kuinka voit?

    "Kuinka voit?"

    Kiitos hyvin !

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Vaatii tarkentamista:
    Peruste sille, että moni helluntaiseurakuntaan kuuluva kuuluu luterilaiseen seurakuntaan, on jokaisen oma ja kullakin on siihen oma syynsä.
    Mahdollista tämä on jäsenille niissä helluntaiseurakunnissa, jotka eivät ole seurakuntana uskontokuntia tai seurakunta ei ole uskontokunnan jäsenyhteisö.

    Helluntaikirkkoon kuuluvilta on Helluntaikirkko rajannut oikeuden olla jonkin muun uskontokunnan tai kirkon jäsen. Samoin Luterilainen kirkko on rajannut jäseniltään oikeuden olla toisen kirkon tai uskontokunnan jäsen.

    Edellä olevat seikat voisi yksityiskohtaisemminkin kertoa mutta periaate on tuossa.

    "Helluntaikirkkoon kuuluvilta on Helluntaikirkko rajannut oikeuden olla jonkin muun uskontokunnan tai kirkon jäsen"

    SUOMEN LAKI RAJAA. Helluntaikirkko on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, jolla on väestökirjanpitovelvollisuus. Suomessa voi kuulua vain yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan kerrallaan. Helluntaikirkkoon kuulumattomat helluntaiseurakunnat ovat yhdistyspohjaisia, joten laki ei koskenut heitä. Jotkut saattoivat olla luterilaisen kirkon jäseniä.

    Äänestä

Ne oli aiemmin linnakundeja sekä persuja.

Äänestä

Miten niin ketä?

Äänestä
  • >>>>"ketä ?<<<

    helluntailaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    >>>>"ketä ?<<<

    helluntailaiset.

    Olisiko kysymys: Keitä helluntailaiset olivat ennen helluntailaisuuteen liittymistään, perspektiiviä avartavampi?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    >>>>"ketä ?<<<

    helluntailaiset.

    Siis keitä?

    Äänestä

Helluntailaisuus, mikä syntyi Amerikassa 1900-luvun alussa ei ole haarautunut mistään entuudestaan kristillisestä kirkkokunnasta.
Helluntailahkon perusta ei ollut kristitty, vaan tunnettu homoseksuaali (Charle Fox Parham)
Ensimmäiset, jotka siihen lahkoon liittyi oli Afrikasta tuotujen orjien perillisiä, joiden kodin uskonto oli noituus ja henkien palvonta. He olivat kuin kotonaan uudessa helluntailaisten lahkossa.

Äänestä
  • Helluntailaisuuden opit ja hengen toi sieltä tullessaan tänne muuttanut Gerhard Olsen-Smidt -niminen "mies", joka perusti ensin Helsingin helluntaiseurakunnan v. 1920 ja 40 muuta pitkin maata.
    Vuonna 1925 meis tuomittiin vankilaan haureudesta kahden nuoren helluntaisen nuoren pojan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Helluntailaisuuden opit ja hengen toi sieltä tullessaan tänne muuttanut Gerhard Olsen-Smidt -niminen "mies", joka perusti ensin Helsingin helluntaiseurakunnan v. 1920 ja 40 muuta pitkin maata.
    Vuonna 1925 meis tuomittiin vankilaan haureudesta kahden nuoren helluntaisen nuoren pojan kanssa.

    Jeesus: Mitä he salassa ovat tehneet se katoilta julistakaa"

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jeesus: Mitä he salassa ovat tehneet se katoilta julistakaa"

    Sinä jaksat julista pahuuttasi päivät pääksytysten.

    Äänestä

5. Moos. 32:35 koston ja rangaistuksen päivään saakka, siihen päivään, jona he sortuvat. Heidän perikatonsa on lähellä, se, mikä heitä odottaa, tulee pian.

2. Piet. 2:3 ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

Äänestä

uskoon tulleet ovat aina olleen sitä ennen jumalattomia tai muotojumalisia fariseuksia tavoille opetettuja!

elävä usko eroaa kuolleesta uskosta siinä että toisessa eletään ja toisessa ollaan täydessä unessa.

luterilaiseen kirkkoon kuuluminen ei merkitse yhtään mitään eikä ole minkäänlainen tae mistään omakohtaisesta jumalasuhteesta, useimmiten mitään sellaista ei ole.
on rituaalit tavat ja metodit siinä koko surkeus.

Äänestä
  • sinä olet yksi muotojumalinen fariseus ja säälittää kirisijä

    EI helluntaiseurakuntaankaan kuuluminen merkkaa mitään.

    Äänestä

  • usko on "sydämenasia" > "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" Luuk: 17: 21

    helluntailaisetkin voisivat uskoa raamatun sanan,
    "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" Joh: 6: 29

    käännyttämällä , helvetinpelottelulla saatu "usko" , ei ole Jumalan teko,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ketä helluntailaiset olivat ennen helluntailaisuuteen liittymistään?

Luterilaiseen kirkkoon, vai johonkin muuhun kirkkoon, tai mihinkään kirkkoon kuulumattomia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu