Pari vuotta sitten naisten joukkue taisteli kullasta, mutta sai tyytyä hopeaan. Mitä sen jälkeen on tapahtunut, kun Suomi ei pääse pelaamaan mitaleista. Yksi selkeä syy siihen on se, että maailman paras naisveskari ei ole joukkueen mukana. Toinen nykyinen päävalmentaja Toivola, joka on pestiinsä liian lepsu eikä vaadi pelaajilta kovinkaan paljon. Hän ei ole oikealla paikallaan hoitamaan hommaansa.
No onneksi nyt noustiin A-ryhmään.
Naisleijonat syöksynyt mitapeleistä
12
955
Vastaukset 12
- Anonyymi
Homma ei ole kiinni yhdestä maalivahdista eikä edellisestä ja nykyisestä valmentajasta. Syynä on käsittääkseni se, että suomalaiset eivät pääsääntöisesti pelaa oikeissa sarjoissa.
Tsekin tasavalta näyttää menneen meistä ohi ja muutama muu aiemmin ainakin yhden hajuraon päässä ollut maa on kaventanut eroa. Pelaajien pitäisikin harjoitella entistä paremmin. Suomen ja Ruotsin sarjat vaikuttavat liian löysiltä, Ehkä HIFKssa ollaan oikealla tiellä.
Helpompaa olisi mennä sinne, missä menestytään paremmin. Lieneekö jenkkilä sitten oikea vaihtoehto, Euroopassa mahdollisesti Tsekin tasavalta. Kotimaassa tarvittaisiin aikamoinen ryhtiliike. Se tuskin onnistuu panostamatta riittävästi euroja. - Anonyymi
siellä pelaataan vain huulipyöreänä ja ihmetellään
- Anonyymi
Naisleijonilla on uusi valmentaja" joka on osoittautunut olevansa täysin pelle!
- Anonyymi
ei voida sanoa että Suomessa oli Surun päivä joka pilasi naisten kiekko matsin tsekkiä vastaan,se vain on niin tuo toivola on taas päässyt kalastelemaan (rahhaa)
- Anonyymi
Se mitään jääkiekkoa ole helv.soikoon naisten tinderi
- Anonyymi
Onkohan Susanna Tapani ollut jo miehen kanssa?
- Anonyymi00012
Onko viitteitä ettei ole ollut? Mulle sama kenestä tykkää
- Anonyymi
Miksi naisten pitäis pelata yhtäkään neljästä ottelusta,kun jatkoon päästään kuitenkin. Vain naiskiekossa tälläinen on mahdollista.Naisten pelit on kuin hidastettua miesten lätkää.Siksi miehille maksetaan paljon enemmän
- Anonyymi
Toivola jahtaa vain suuria seteleitä!Voitto antaa vain pieniä seteleitä!
- Anonyymi
jos nyt vetää tasapelin tossa sveitsi matsissa niin kyllä haiskahtaa
- Anonyymi00013
Paljon on Markku Mehtälän naiset nauraa armeijan pommi naurua.
Ja päälle ajamis naurua - Anonyymi00014
Pakki ilmoittaa Raivolla toimitaan toimitetaan
Naisten jääkiekko selostus
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271459- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101044Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291025- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87871Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok136711Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
- 28598
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54593- 50589
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13569- 37558
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä22556Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94546- 46543