Demareiden paras puheenjohtajaehdokas on Tytti Tuppurainen

Anonyymi-ap

Demareiden puheenjohtajaehdokkaista Tuppurainen on paras. Hänelle arvosana 10. Lindtman saa arvosanan 6. Ei päässyt aikaisemminkaan puheenjohtajaksi, miksi pääsisi nyt? Lindtman ryvettyi pahasti, kun haukkui Eduskunnassa kovaan ääneen hyvinvointiyrityksiä veroparatiisifirmoiksi. Valehteli.

Uusi puheenjohtaja ei muuta SDP:n alamäkeä oppositioon. Vastuuton talouspolitiikka ja työllisyyden parantamisen jarruttaminen eivät ole yhteiskunnan etu. Ei jatkoon.

Työttömien aktivointi demareiden keinoin tuotti neljässä vuodessa 25 000 uutta työllistä, työllisyys nousi 73%:sta 74%:iin. Loput työllisyystoimet työllistävät kuulemma vasta 2030-luvulla. Höpö höpö. Tulevan hallituksen tavoite on 100 000 uutta työllistä, Ei onnistu demareiden keinoin. SDP ei jatkoon. Ei ole kykyä eikä halua toimia oikein. Puheita on, mutta lähes 300000 työtöntä tarkoittaa eriarvoistumista, tuloerojen kasvua jne.

Ansiosidonnaisen porrastus ei ole sosiaaliturvan heikennys. Alussa maksetaan enemmän kuin nyt, taso portaittain laskee. Nyt maksetaan ansiosidonnaista kaksi vuotta. Eikö ihmisten pitäisi mennä töihin, eikä olla kahta vuotta lomalla valtion kustannuksella? Ajan voi lyhentää puoleentoista vuoteen, siis 18 kuukautta. Sekin on paljon. Tarkoitus on, että kaikki saisivat ansiosidonnaista. Eikö se ole oikeudenmukaista? Vasemmistoliitto ja SDP vastustavat SAK:n vaatimuksesta, koska SAK luulee, että he voivat houkutella jäseniä ansiosidonnaisen takia. Aikaisemmin ovat voineet, mutta valhe on paljastunut, ei tarvitse kuulua liittoon, pitää kuulua kassaan, että saa ansiosidonnaisen. Vapaa kassa YTK on kasvanut ja liittojen jäsenmäärä laskenut. Kuka haluaa avustaa lakkoilevia liittoja? Kuka haluaa avustaa SDP:n ja Vasemmistoliiton vaalityötä SAK:n liittojen kautta? Vasemmistopuolueiden eduskuntavaaleihin valui SAK:n liittojen kautta miljoona euroa. Jos kannatat jotain muuta puoluetta kuin Vasemmistoliitto tai SDP, niin mitä järkeä on olla sponsorina?

Lisää tuloksia: Marinin kaudella on viimeisen vuoden aikana yli 6 kuukautta kiireettömään erikoissairaanhoitoon jonottavien määrä kaksinkertaistunut! Demareiden sote!

Marinin hallitukselle arvosana 6.

4

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ooppa valehtelematta kokoomuslainen.

    • Anonyymi

      Marini suurin virhe oli otaa velkaa ja elättää laiskat yrittäjät koronannan
      Aikana kun urpo kiljui joka päivä että yrittäjät ei pärjää

      Nut kun elätti iansa varoin nuo laiskurt puukottvat selkään

      Olis antanut kuolla nälkään

      Ei kiitoksen sanaa kuten ei talonpoijatkaa koskaan kiittelee eläyåyyksestään

    • Anonyymi

      Hussein AlTaee sopis parhaiten demareiden johtajaksi. Afrikassa odottaa 100 milj. kärsimättömänä tänne pääsyä. Muut sulkee rajojaan .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4592
    2. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      180
      1837
    3. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1540
    4. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      1016
    5. Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan

      Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️
      Ikävä
      16
      981
    6. Kerro todelliset motiivit

      kaivattuasi kohtaan?
      Ikävä
      103
      930
    7. Sunnuntain terveiset kaivatulle

      Mitä ajattelet hänestä tänään? Mitä haluaisit sanoa hänelle?
      Ikävä
      78
      913
    8. Hyvää huomenta!

      Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as
      Ikävä
      78
      842
    9. Miks et tahtonut

      Enää nähdä? Haluaisin ymmärtää
      Ikävä
      45
      807
    10. Mulla on tarkat korvat

      Kuulin sun äänen ihan selvästi.
      Ikävä
      4
      798
    Aihe