Tuttavapiirissä alle 60-vuotiaista on useampi saanut vakavan aivoverenkiertohäiriön Covid-19 rokotteiden ottamisen jälkeen. Ennen rokotteita vastaavia tapauksia ei ole ollut lainkaan.
Luulisi, että Suomessa löytyisi tilastoja erilaisten merkittävien sairauksien määristä, kuten aivoinfarktit, sydänkohtaukset jne., mutta en vain toistaiseksi ole löytänyt.
Löytyisikö tietoa?
Mistä löytyy virallista dataa aivoverenkiertohäiriöiden määristä?
151
1148
Vastaukset
- Anonyymi
Kai se on THL.fi
- Anonyymi
Ei löytynyt. Jostain syystä THL on ryhtynyt pimittämään tilastoja eri sairauksien määristä ja vuosi 2022 on ihan kadoksissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei löytynyt. Jostain syystä THL on ryhtynyt pimittämään tilastoja eri sairauksien määristä ja vuosi 2022 on ihan kadoksissa.
Ethän sinä lähtökohtaisestikaan mitään virallista usko niin turhaan kyselet minkään virallisen perään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ethän sinä lähtökohtaisestikaan mitään virallista usko niin turhaan kyselet minkään virallisen perään.
No katsos, kun se virallinen tieto aivokuolemien määrästä on väistämätön fakta. Sen sijaan esitettyihin "virallisiin" SYIHIN, joissa jätetään "rokotteiden" mahdollisuus ehdottomasti ulos, NIIHIN "ufojen aiheuttamiin säteilyihin" eivät usko muut kuin rokote piikki friikit aivopestyt pölvästit.
Aivopesty pölvästi nielee ufoselityksen heti ja toteaa että "rokote" oli tutkittu ja turvallinen.
Totuus kun oli että "rokote" oli ainoastaan "tutkittu" ja "turvallinen" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No katsos, kun se virallinen tieto aivokuolemien määrästä on väistämätön fakta. Sen sijaan esitettyihin "virallisiin" SYIHIN, joissa jätetään "rokotteiden" mahdollisuus ehdottomasti ulos, NIIHIN "ufojen aiheuttamiin säteilyihin" eivät usko muut kuin rokote piikki friikit aivopestyt pölvästit.
Aivopesty pölvästi nielee ufoselityksen heti ja toteaa että "rokote" oli tutkittu ja turvallinen.
Totuus kun oli että "rokote" oli ainoastaan "tutkittu" ja "turvallinen"Aivokuolema on aivokuollut joka voi elää, mutta aivoverenkiertohäiriö tapahtuu kaikissa kuolemissa, ja mikään virallinen ei ole salaliittoteoreetikoille fakta ellei se tue heidän uskomustaan, jolloin se taas olisikin hälle fakta.
- Anonyymi
Ei kannattaisi käyttää THL:llää lähteenä
puolueellinen tutkimus tuottaa virheellisiä tuloksia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattaisi käyttää THL:llää lähteenä
puolueellinen tutkimus tuottaa virheellisiä tuloksiaSiksi puolueettomana tutkimuslähteenä pitää käyttää keijukaistutkijoita ja LVI-insinöörejä.
- Anonyymi
Vähemmän viinaa ja suitsukkeita.
- Anonyymi
Kemialliset aineet vaikuttaa! Sokerin korvaavat keinotekoiset makeutusaineet vaarallisia nuorille ja kaikille !! Just oli niistä uusi tutkimus !! Energiajuomat olisi kiellettävä kokonaan !
- Anonyymi
Eli, et tiedä mistä löytyy tietoa aivoinfarktien määristä v. 2022 ja sitä ennen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli, et tiedä mistä löytyy tietoa aivoinfarktien määristä v. 2022 ja sitä ennen.
Tottakai löytyy. Et vain osaa hakea. Suomessa tapahtuu Aivoliiton mukaan vuosittain noin 25 000 aivoinfarktia ja verenkieltohäiriötä. Juuri sen vuoksi hoidetaan kolesterolia ja verenpainetta.
- Anonyymi
Kivasti oli taas keskustelu kadoksissa varttitunnin. Tämän kaltaisille helposti käy niin useasti. Katoavat pidemmäksi aikaa ja joskus pysyvästi.
- Anonyymi
Rokotukset aiheuttivat mun tutulle infarktin jo ennen kuin hän ennätti saada rokotuksen!!
- Anonyymi
Rokotettiinko se sun tuttu
sen infarktin takia? - Anonyymi
Mun tuttu ajoi kolarin kun oli menossa rokotuksen !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun tuttu ajoi kolarin kun oli menossa rokotuksen !
Ja jos kuoli, kuoli KORONAAN!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos kuoli, kuoli KORONAAN!
Kannattaisi trollikoulun päivittää opetuspakettinsa.
Levität perätöntä tietoa:
>>D) Mikäli kuolinsyynä on jokin muu vakava sairausprosessi tai vastaava syy, mutta henkilöllä on diagnosoitu myös COVID-19 –virus:<<
"Kuolintodistukseen merkitään:
Peruskuolemansyy (eli kuolintodistuksen kohta 8.1c) esim. W01/S06.3 tai I25.1
Kuolemaan myötävaikuttanut syy (kuolintodistuksen kohta 8.2.) U07.1 "
https://thl.fi/fi/palvelut-ja-asiointi/valtion-sosiaali-ja-terveydenhuollon-erityispalvelut/oikeuslaakinta/ajankohtaista/kuolemansyyn-selvittaminen-ja-kuolintodistuksen-tayttaminen-covid-19-infektiotapauksissa
Taitaa mennä yli käsityskykysi?
- Anonyymi
Ainakin Tilastokeskus kertoo, että yli 65-vuotiailla elinajanodote laski vuonna 2021 miehillä 0,2 vuotta ja naisilla 0,1 vuotta. Senkin kertoo, että elinajanodotteen pudotus oli suurinta kolmeenkymmeneen vuoteen.
Hyvin istuu Tilastokeskuksen info siihen faktaan, että kun heinäkuun alussa 2021 oli vanhuksista rokotettu oli 90 %, nousi vanhusten ylikuolleisuus samaan aikaan räjähdysmäisellä nopeudella tasolle n. 17 % yli normaalin.
https://www.stat.fi/uutinen/65-vuotiaiden-elinajanodote-laski-vuonna-2021- Anonyymi
Rokottamattomina vanhuksien kuolleisuus olisi noussut huomattavasti enemmän koronan vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokottamattomina vanhuksien kuolleisuus olisi noussut huomattavasti enemmän koronan vuoksi.
Älä pelle naurata valheinesi. Kuolleisuus räjähti nopeasti pilviin täsmälleen sitä mukaa kun vanhusten rokotusmäärät kasvoivat. Ennen rokotuksia oli normaalikuolleisuus, eli korona ei nostanut kuolleisuutta lainkaan, mutta rokote nosti sen pilviin parissa kuukaudessa.

Missä räjähti mitä ja milloin muuta kuin jutuissasi, koronavirus ja sen vaikutukset levisivät pitkän ajanjakson kuluessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä pelle naurata valheinesi. Kuolleisuus räjähti nopeasti pilviin täsmälleen sitä mukaa kun vanhusten rokotusmäärät kasvoivat. Ennen rokotuksia oli normaalikuolleisuus, eli korona ei nostanut kuolleisuutta lainkaan, mutta rokote nosti sen pilviin parissa kuukaudessa.
Kuolleita tuli eniten koronan ensimmäisenä vuonna, jolloin yhtäkään rokotetta ei ollut annettu.
Korona kyllä aiheuttaa aivoihin monelle jälkioireita ja mm tinnitusta ja silmäongelmia. Rokotteet ei.
Aikamoisia tuttavia näillä valehtelivilla antivaksereillä tuntuu olevan. Sopivasti kaikki 20 saiastuvat juuri rokotteesta vaikka jos heitä oikeasti olisi olemassa, niin ongelmat kyllä aiheutuisivat rokottamattomuudesta ja koronataudista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolleita tuli eniten koronan ensimmäisenä vuonna, jolloin yhtäkään rokotetta ei ollut annettu.
Korona kyllä aiheuttaa aivoihin monelle jälkioireita ja mm tinnitusta ja silmäongelmia. Rokotteet ei.
Aikamoisia tuttavia näillä valehtelivilla antivaksereillä tuntuu olevan. Sopivasti kaikki 20 saiastuvat juuri rokotteesta vaikka jos heitä oikeasti olisi olemassa, niin ongelmat kyllä aiheutuisivat rokottamattomuudesta ja koronataudista.Miksi valehtelet? Oletko trolli?
Vai, oletko muuten vain sairas?
Vuonna 2020 kuoli yli 70-vuotiata 44 248
Vuonna 2021 kuoli yli 70-vuotiaita 45 595
Vuonna 2022 kuoli yli 70-vuotiaita 50 656 (rokotekattavuus yli 95 %)
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/ - Anonyymi
No sopiiko siihen faktaa enttä oli tauti nimeltä Korona?
Sopiko siihen faktaan että liikkuminen väheni?
Sopiiko siihen faktaan että tissuttelu lisääntyi?
Sopiiko siihen faktaan että kanssakäyminen ihmisten kanssa väheni
Varmaan löytyy lisääkin näitä muuttujia joiden ajanjakso korreloi tilastojen kanssa.
Miksi huomioit vain ja ainoastaan rokotukset? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä pelle naurata valheinesi. Kuolleisuus räjähti nopeasti pilviin täsmälleen sitä mukaa kun vanhusten rokotusmäärät kasvoivat. Ennen rokotuksia oli normaalikuolleisuus, eli korona ei nostanut kuolleisuutta lainkaan, mutta rokote nosti sen pilviin parissa kuukaudessa.
"Ennen rokotuksia oli normaalikuolleisuus, eli korona ei nostanut kuolleisuutta lainkaan, mutta rokote nosti sen pilviin parissa kuukaudessa."
Taidat olla vähän yksinkertainen. Ensimmäiset virusvariaatiot olivat heikommin tarttuvia. Hyvin nopeasti tuli uusia variaatiota, jotka tarttuivat huomattavasti helpommin. Täysi rokotesuoja saatiin kahdella rokotteella, joiden välillä oli vähintään 12 viikkoa. Vasta sen jälkeen oli rokotettu. Vanhuksia kuoli alkuvaiheessa hoivakodeissa, joissa hoitajat eivät olleet rokotettuja, eikä etäisyyden pitäminen ollut mahdollista. Hoivakodissa olevilla on lisäksi vakavia perussairauksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sopiiko siihen faktaa enttä oli tauti nimeltä Korona?
Sopiko siihen faktaan että liikkuminen väheni?
Sopiiko siihen faktaan että tissuttelu lisääntyi?
Sopiiko siihen faktaan että kanssakäyminen ihmisten kanssa väheni
Varmaan löytyy lisääkin näitä muuttujia joiden ajanjakso korreloi tilastojen kanssa.
Miksi huomioit vain ja ainoastaan rokotukset?Korona myös tukki terveydenhuollon niin, että muut sairaudet jäivät hoitamatta. 70-vuotiailla on paljon perussairauksia, jotka voivat jo itsessään aiheuttaa kuoleman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä pelle naurata valheinesi. Kuolleisuus räjähti nopeasti pilviin täsmälleen sitä mukaa kun vanhusten rokotusmäärät kasvoivat. Ennen rokotuksia oli normaalikuolleisuus, eli korona ei nostanut kuolleisuutta lainkaan, mutta rokote nosti sen pilviin parissa kuukaudessa.
" Ennen rokotuksia oli normaalikuolleisuus, eli korona ei nostanut kuolleisuutta lainkaan, mutta rokote nosti sen pilviin parissa kuukaudessa."
Euromomo: urooppalaisen ylikuolleisuuden korkein viikottainen piikki asettuu viikolle nro 14 vuonna 2020. Eli yli puoli vuotta ennen ensimmäistä rokotusta Euroopassa.
Mees valepukki nurkkaan häpeemään.
https://www.euromomo.eu/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sopiiko siihen faktaa enttä oli tauti nimeltä Korona?
Sopiko siihen faktaan että liikkuminen väheni?
Sopiiko siihen faktaan että tissuttelu lisääntyi?
Sopiiko siihen faktaan että kanssakäyminen ihmisten kanssa väheni
Varmaan löytyy lisääkin näitä muuttujia joiden ajanjakso korreloi tilastojen kanssa.
Miksi huomioit vain ja ainoastaan rokotukset?"Miksi huomioit vain ja ainoastaan rokotukset?"
- Ei tarvetta, sillä mikään muu kuin rokotukset eivät vaikuttaneet!!
2021
Toukokuu – tiukat rajoitukset poistetaan
• Epidemian nopean kiihtymisen uhan takia asetetut lisärajoitukset poistuvat,
palataan alueellisiin toimiin
• Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta ulkona voi alkaa
• Julkisia ja yksityisiä tiloja avataan (mm. kirjastot ja museot)
• Työmatkaliikenne EU-alueella sallitaan
Riskiryhmät ovat saaneet 1. rokoteannoksen.
Kesäkuu – alueelliset rajoitukset puretaan asteittain
• Kokoontumisrajoituksia lievennetään
• Ravintoloiden asiakaspaikka- ja aukiolorajoituksia lievennetään
• Aikuisten ryhmäharrastustoiminta ulkona voi alkaa
• Yleisötilaisuudet osallistujarajoituksin alkavat
• Sisärajavalvonta päättyy
• Jalkapallon EM-kisat pelataan
Työikäisen väestön 1. annoksen rokotekattavuus on suurempi kuin 50 prosenttia.
Heinäkuu – rokotekattavuus kasvaa
• Kokoontumisrajoituksia lievennetään ja poistetaan
• Yleisötilaisuuksien osallistujarajoituksia lievennetään ja poistetaan
Työikäinen väestö on saanut 1. rokoteannoksen sekä ikääntyneet ja riskiryhmät saaneet 2. rokoteannoksen (heinä-elokuu).
Elokuu – rokotekattavuus kasvaa
• Kolmansien maiden työmatkaliikenne avataan mahdollisesti
Työikäinen väestö on saanut 1. rokoteannoksen sekä ikääntyneet ja riskiryhmät saaneet 2. rokoteannoksen (heinä-elokuu).
- - - - -
Mutta eihän noilla asioilla ole mitään tekemistä kasvaneiden tartuntalukujen ja kuolemantapausten määrän kanssa, kerran syy on ainoastaan koronarokotteissa.
- Anonyymi
Multa on kaikki kaverit kuolleet, ja jokainen oli rokotettu. Viranomaiset ei kerro mitä täällä tapahtuu. Itse koetan selvitä pisdrinksuilla.
- Anonyymi
Näyttäisi olevan pidempi trendi!
https://www.aivoliitto.fi/ajankohtaista/aivoverenkiertohairiot-yleistyneet-huomattavasti/
2022 tilastot valmistuvat 2023 loppusyksystä.- Anonyymi
On erikoista tämä THL:n vakavien sairauksien tietojen pimittäminen kansalta. Tietokannoista ilman epäilyä poimitaan, mutta vain viranomaiskäyttöön, kaikista sairaaloissa diagnosoidut aivoinfarktit ja muut vakavat sairaudet reaaliajassa, eli käytännössä max. kuukausittain. Ihan jo siksi, että viranomaisen on seurattava mahdollisimman reaaliajassa, mitä tapahtuu vakavien eri sairauksien määrissä.
Syy, miksi tilastoja ei voida kansalle paljastaa kuin vasta liki vuoden viiveellä, ei juuri muusta voi johtua, kuin että halutaan varmistaa mahdollisuus manipuloida tilastoja haluttuun suuntaan. Esim. kun koko kansakunta rokotetaan jollain rokotteella, voidaan suuret vakavat haittavaikutusmäärät manipuloida riittävästi alas, ettei synny paniikkia. Näin Hölmölän kansa kaikkialla luulee, että vain satumalta omassa lähipiirissä on valtaisa määrä vakavia sairastumisia, mutta ei niitä muualla yhtä paljon ole.
- Anonyymi
Tuota en tiedä, mutta koronahan saattaa aiheuttaa veritulppia. Siksi sairastuneille annetaan napapiikkejä, verenohennusta viikon pari.
- Anonyymi
Helppo väittää kaikki haitat koronan syyksi, mitä rokote aiheuttaa. Eihän se ole kuin väittää vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helppo väittää kaikki haitat koronan syyksi, mitä rokote aiheuttaa. Eihän se ole kuin väittää vaan.
Voisitko esittää jotain todisteita väittämästäsi rokotteiden haitallisuudesta?
Siis muuta kuin kipu pistettäessä ja pistoskohdan aristus piikin jälkeen.
Olikos vielä muuta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helppo väittää kaikki haitat koronan syyksi, mitä rokote aiheuttaa. Eihän se ole kuin väittää vaan.
Asia on paremminkin niin, että on äärettömän helpoa vetää mutkat suoriksi ja syyttää kaikesta rokotuksia. Sitten onkin jo vaikeampi asia esittää todisteita noille höpöväitteille.
Se on nähty tässikin topicissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia on paremminkin niin, että on äärettömän helpoa vetää mutkat suoriksi ja syyttää kaikesta rokotuksia. Sitten onkin jo vaikeampi asia esittää todisteita noille höpöväitteille.
Se on nähty tässikin topicissa.Lähtökohta onkin että korona "rokote" ei koskaan ole aiheuttaja, ja sen takia sen osutta ei edes tutkita, eikä oteta huomioon.
Vika löytyy ilmansaasteista ja ufojen radioaktiivisuudesta.
Ei koskaan tuosta "rokotteesta". Näin on päätetty ja ihmiset ovat sen hyväksyneet.
Eipä siitä sitten sen enempää.
Itse en ottanut ja oli hyvin mitätön nuha kaksi päivää. Ikää yli 60. - Anonyymi
Sairaalassa makaaminen aiheuttaa jo itsessään veritulppia. Napapiikkejä saa muissakin pitempää vuodelepoa vaativissa sairauksissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähtökohta onkin että korona "rokote" ei koskaan ole aiheuttaja, ja sen takia sen osutta ei edes tutkita, eikä oteta huomioon.
Vika löytyy ilmansaasteista ja ufojen radioaktiivisuudesta.
Ei koskaan tuosta "rokotteesta". Näin on päätetty ja ihmiset ovat sen hyväksyneet.
Eipä siitä sitten sen enempää.
Itse en ottanut ja oli hyvin mitätön nuha kaksi päivää. Ikää yli 60.Hankkisit sinäkin aivot! Mrna-rokotteita on tutkittu 90-luvulta saakka.
Juttusi on puhdasta roskaa.
Jos juttu on niin selvä, teet asiasta julkisen. Voit aloittaa laittamalla tänne reilusti esille kaikkien niiden sairastuneiden nimet.- Anonyymi
Kerroppas oma nimesi ensiksi,ja lähteet perään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppas oma nimesi ensiksi,ja lähteet perään.
Eihän tuo kysyjä jolle vastasit mitään väittänyt. Mitä lähteitä ja mihin hänen pitäisi laittaa perään, nimensä lähteetkö ja miksi?
- Anonyymi
Taitaa olla rokote kuristanut verenkierron aivoissasi olemattomiin. Sen verran on taas kerran järkeä vailla pipin trollin kommentti.
Kysytään ihmisten sairastavuuteen liittyviä tilastoja, mikä on hyvin aiheellinen kysymys nyt ja aina. Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla rokote kuristanut verenkierron aivoissasi olemattomiin. Sen verran on taas kerran järkeä vailla pipin trollin kommentti.
Kysytään ihmisten sairastavuuteen liittyviä tilastoja, mikä on hyvin aiheellinen kysymys nyt ja aina.Hän esittää väitteen vailla mitään perusteluja. Siitä on kyse.
- Anonyymi
Tiedät itsekin että erisnimien listaaminen, myös jo kuolleiden, johtaa viestin välittömään poistoon.
Sen takia ilakoitkin ja elämöit täällä voitonriemuasi kuin ei nimiä tule.
Vaikka listaisivat kuinka nimiä tuohon, päätyvät ne poistoon HETI!
Et siis voittanut älyttömissä väittämissäsi, vaan vetosit mahdottomaan. Anonyymi kirjoitti:
Tiedät itsekin että erisnimien listaaminen, myös jo kuolleiden, johtaa viestin välittömään poistoon.
Sen takia ilakoitkin ja elämöit täällä voitonriemuasi kuin ei nimiä tule.
Vaikka listaisivat kuinka nimiä tuohon, päätyvät ne poistoon HETI!
Et siis voittanut älyttömissä väittämissäsi, vaan vetosit mahdottomaan.Täältä kuules poistuu milloin mitäkin. Ei täällä käytännössä ole ollut enää vuosiin moderointia.
Jos joku oikeasti kykenisi esittämään tietoa vaikkapa nyt sitten koronarokotteiden negatiivisista seurauksista kärsivistä, hän tekisi sen. Hän ei kirjoittaisi tänne anonyyminä ja syöttäisi tänne mitä sattuu mutuilua ja mielikuvituksen tuotteita.
Täällä on ihan tuttu kuvio se, että tänne työnnetään tekstejä vailla mitään asiasisältöä. Väitteitä ilman perusteluja. Kun niitä perusteluja sitten pyytää, juttuja keksinyt Ajatusten Tonava kiukuttelee ha uhriutuu.- Anonyymi
TruthStillHurts kirjoitti:
Täältä kuules poistuu milloin mitäkin. Ei täällä käytännössä ole ollut enää vuosiin moderointia.
Jos joku oikeasti kykenisi esittämään tietoa vaikkapa nyt sitten koronarokotteiden negatiivisista seurauksista kärsivistä, hän tekisi sen. Hän ei kirjoittaisi tänne anonyyminä ja syöttäisi tänne mitä sattuu mutuilua ja mielikuvituksen tuotteita.
Täällä on ihan tuttu kuvio se, että tänne työnnetään tekstejä vailla mitään asiasisältöä. Väitteitä ilman perusteluja. Kun niitä perusteluja sitten pyytää, juttuja keksinyt Ajatusten Tonava kiukuttelee ha uhriutuu.Tuokin on totta.
Anonyymi kirjoitti:
Tuokin on totta.
Helposti huimaa sen, että täällä on ihmisiä, jotka ihan tietoisesti valehtelevat.
- Anonyymi
Ehkä ihmisiä vain vituttaa nykyään niin ettei veri kierrä.
- Anonyymi
Koronavirus aiheuttaa veritulppia se ainakin jo tiedetään. Viruksen vaikutus poistaa verestä happea, monet kuolleet ovat kuolleet sen seurauksena hapen puutteeseen. Siksipä lisähappea annetaankin.
Siitä ei varmaankaan ole vielä hyvää tutkimustietoa miten koronavirukseen tarkoitetut rokotteet ovat vaikuttaneet, ja voiko esim. rokotettujenkin kohdalla tulla verenkiertoon ongelmia tartunnan seurauksena vaikka rokote itsessään pitäisi pahempia oireita estää.- Anonyymi
Onpa erikoinen virus ja selitys. Kun virus jylläsi yli vuoden, ei tuollaista ilmiötä ollut lainkaan nostamassa kuolleisuutta. Vasta kun vanhukset rokotettiin pikavauhdilla kesällä 2021, räjähti kokonaiskuolleisuus pilviin täsmälleen samaan aikaan rokotuskattavuuden nousun kanssa.
Taidat siis olla valheita kylvävä trolli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa erikoinen virus ja selitys. Kun virus jylläsi yli vuoden, ei tuollaista ilmiötä ollut lainkaan nostamassa kuolleisuutta. Vasta kun vanhukset rokotettiin pikavauhdilla kesällä 2021, räjähti kokonaiskuolleisuus pilviin täsmälleen samaan aikaan rokotuskattavuuden nousun kanssa.
Taidat siis olla valheita kylvävä trolli."Onpa erikoinen virus ja selitys. Kun virus jylläsi yli vuoden, ei tuollaista ilmiötä ollut lainkaan nostamassa kuolleisuutta. "
Väität siis, ettei vuonna 2019 ja aikaisemmin ollut lainkaan kuolemaan johtaneita aivoverenkiertohäiriöitä? 🤣😂😅
Tällä tasolla foliohattukerhon väittämät tuppaavat pyörivän.🤣😂😅 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onpa erikoinen virus ja selitys. Kun virus jylläsi yli vuoden, ei tuollaista ilmiötä ollut lainkaan nostamassa kuolleisuutta. "
Väität siis, ettei vuonna 2019 ja aikaisemmin ollut lainkaan kuolemaan johtaneita aivoverenkiertohäiriöitä? 🤣😂😅
Tällä tasolla foliohattukerhon väittämät tuppaavat pyörivän.🤣😂😅Onko pääsi täynnä sahanpurua? Kuolleisuus ei lisääntynyt koronan alkuaikana, yli vuoteen, eli virus ei lisännyt kuolleisuutta. Aivoinfarkteja saattoi olla niin kuin aiemminkin, eikä kukaan muuta ole väittänytkään.
Et taida olla päästäsi terve. Onko ehkä ollut jo vakava rokotteen aiheuttama infarkti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa erikoinen virus ja selitys. Kun virus jylläsi yli vuoden, ei tuollaista ilmiötä ollut lainkaan nostamassa kuolleisuutta. Vasta kun vanhukset rokotettiin pikavauhdilla kesällä 2021, räjähti kokonaiskuolleisuus pilviin täsmälleen samaan aikaan rokotuskattavuuden nousun kanssa.
Taidat siis olla valheita kylvävä trolli.Vuonna 2020 kuoli koronatautiin non 3 miljoonaa ihmistä. Siis ennen kuin rokotteet otettiin käyttöön. Lähde who
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa erikoinen virus ja selitys. Kun virus jylläsi yli vuoden, ei tuollaista ilmiötä ollut lainkaan nostamassa kuolleisuutta. Vasta kun vanhukset rokotettiin pikavauhdilla kesällä 2021, räjähti kokonaiskuolleisuus pilviin täsmälleen samaan aikaan rokotuskattavuuden nousun kanssa.
Taidat siis olla valheita kylvävä trolli.Monet muutkin koronan kaltaiset tulehdussairaudet edistävät veritulppien muodostumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pääsi täynnä sahanpurua? Kuolleisuus ei lisääntynyt koronan alkuaikana, yli vuoteen, eli virus ei lisännyt kuolleisuutta. Aivoinfarkteja saattoi olla niin kuin aiemminkin, eikä kukaan muuta ole väittänytkään.
Et taida olla päästäsi terve. Onko ehkä ollut jo vakava rokotteen aiheuttama infarkti?Sinun päässäsi on sahanpurua, jos et muista, että koronavirukset mutatoituivat. Viruksen alalinjoihin kertyi huomattava määrä piikkiproteiinin mutaatioita, joiden avulla virus pystyi kiertämään immuniteettiä sekä tarttumaan isäntäsoluun herkemmin.
Tarttuvampi virus - enemmän tautitapauksia - suhteellisesti enemmän kuolemia. Ei välttämättä siksi, että virus olisi ollut tappavampi. Vaan siksi, että se levisi riskiryhmiin, joilla myös rokotteella saatu immuniteetti oli heikompi.
- Anonyymi
Myrkkyruiskeita olivat.
- Anonyymi
Viisi rokotetta - ei koronaa - täysissä voimissa!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisi rokotetta - ei koronaa - täysissä voimissa!!!
EI ROKOTETTA, EI KORONAA, EI NUHAA, VOIN HYVIN, SYÖN JA ELÄN TERVEELLISESTI, ELÄMÄ KANTAA. TV MUMMO
- Anonyymi
Tärkeä kysymys tuo, koska tässä tulee hyvin karua kertomaa.
1.7.2020 - 30.6.2021 kuoli Suomessa yli 70-vuotiaita 43 273
Touko-heinäkuussa 2021 yli 70-vuotiaiden rokotekattavuus nousi alle 10 %:sta yli 90 %:iin. Tästä seurasi, että....
1.7.2021 - 30.6.2022 kuoli yli 70-vuotiaita 49 304.
Kuolleisuuden kasvu 6 031, mistä rokotteen aiheuttama ylikuolleisuus n. 5 000, kun huomioidaan, mikä olisi ollut normaalisti kuolleisuuden kasvu, n. 1 000.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/ - Anonyymi
"Aivoverenkierron häiriöt ovat erittäin yleisiä. Jopa 25 000 suomalaista sairastaa vuosittain jonkin niistä. Vaikka aivoverenkiertohäiriöitä ei voi suoranaisesti estää, sairastumisen riskiin voi merkittävästi vaikuttaa."
Tuikitavallisia ovat.
https://www.itsehoitoapteekki.fi/hyvinvointi-terveys/orionsydan/aivoverenkierron-hairiot/aivoverenkierron-hairiot-yleisyys-oireet-riskitekijat-ennaltaehkaisy/ - Anonyymi
"Aivoverenkiertohäiriöt ovat yleistyneet peräti 70 prosentilla vuoden 1990 jälkeen, yli 200 maata kattava selvitys osoittaa. Vuosittain aivoverenkiertohäiriöön sairastuu yli 12 miljoonaa ihmistä."
- - -
Aivoverenkiertohäiriöt ovat yleistyneet peräti 70 prosentilla vuoden 1990 jälkeen, yli 200 maata kattava selvitys osoittaa. Vuosittain aivoverenkiertohäiriöön sairastuu yli 12 miljoonaa ihmistä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/aivoverenkiertohairiot-yleistyneet-runsaasti-yksi-syy-yha-useammin-sairastumisen-taustalla/8233968#gs.vl8yjm
Joka asiastako pitää yrittää väääntää foliohatttukerhovalhetta?- Anonyymi
Rokote tappoi n. 5 000 vanhusta vuoden aikana, osoittaa virallinen tilasto.
1.7.2020 - 30.6.2021 kuoli Suomessa yli 70-vuotiaita 43 273
1.7.2021 - 30.6.2022 kuoli yli 70-vuotiaita 49 304.
Sen jälkeen kun vanhusten rokotekattavuus nousi yli 90 % kesällä 2021, kasvoi vanhuskuolleisuus vuodessa 6 031.
Kun huomioidaan normaalin kuolleisuuden kasvun taso n. 1 000, aiheutti rokote kuolemia n. 5 000.
Paljonkohan noista on rokotteen aiheuttamia aivoinfarkteja ja paljonko muita tappavia seurauksia?
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokote tappoi n. 5 000 vanhusta vuoden aikana, osoittaa virallinen tilasto.
1.7.2020 - 30.6.2021 kuoli Suomessa yli 70-vuotiaita 43 273
1.7.2021 - 30.6.2022 kuoli yli 70-vuotiaita 49 304.
Sen jälkeen kun vanhusten rokotekattavuus nousi yli 90 % kesällä 2021, kasvoi vanhuskuolleisuus vuodessa 6 031.
Kun huomioidaan normaalin kuolleisuuden kasvun taso n. 1 000, aiheutti rokote kuolemia n. 5 000.
Paljonkohan noista on rokotteen aiheuttamia aivoinfarkteja ja paljonko muita tappavia seurauksia?
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/Vanhusväestön suurempi kuolleisuus selittynee myös yksinkertaisesti sillä että väestöstä poistuu nyt niitä suuria ikäluokkia joita syntyi aikoinaan paljon, jotka ovat myös siinä iässä jolloin keskimäärin elinikä päättyy.
Tuohon asiaan ei koronaviruksella tai rokotteella ole välttämättä juuri mitään merkitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokote tappoi n. 5 000 vanhusta vuoden aikana, osoittaa virallinen tilasto.
1.7.2020 - 30.6.2021 kuoli Suomessa yli 70-vuotiaita 43 273
1.7.2021 - 30.6.2022 kuoli yli 70-vuotiaita 49 304.
Sen jälkeen kun vanhusten rokotekattavuus nousi yli 90 % kesällä 2021, kasvoi vanhuskuolleisuus vuodessa 6 031.
Kun huomioidaan normaalin kuolleisuuden kasvun taso n. 1 000, aiheutti rokote kuolemia n. 5 000.
Paljonkohan noista on rokotteen aiheuttamia aivoinfarkteja ja paljonko muita tappavia seurauksia?
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/Ei tappanut. On lukemattomia tutkimuksia, joissa on tieteellisesti todistettu, etteivät rokotukset nostaneet kuolleisuutta.
"Kuolleisuus ei lisääntynyt koronarokotuksista"
"THL seurasi kuolleisuutta yli 12 miljoonan rokoteannoksen jälkeen."
Lääkärilehti 21.11.2022
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kuolleisuus-ei-lisaantynyt-koronarokotuksista/
Ylipäätään, kun ei-lääkäri tai ei-virologi kirjoittelee virologiasta ja vetelee siitä omia kotikutoisia johtopäätöksiään, kyseessä on ainoastaan foliohattusonnan taputtelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhusväestön suurempi kuolleisuus selittynee myös yksinkertaisesti sillä että väestöstä poistuu nyt niitä suuria ikäluokkia joita syntyi aikoinaan paljon, jotka ovat myös siinä iässä jolloin keskimäärin elinikä päättyy.
Tuohon asiaan ei koronaviruksella tai rokotteella ole välttämättä juuri mitään merkitystä.Kun Suomen väestöä katsoo ikäluokkien mukaan, Suomessa on suurempien vanhusväestön kuolemien määrät vasta alkamassa, vuosina 1946-1949 syntyi yli 100 tuhatta lasta per vuosi, ja vielä noidenkin vuosien jälkeen syntyneiden määrät oli korkeita verrattuna nykyvuosiin.
Kaikki nuo suurempien ikäluokkien määrät tulee nyt lähivuosien aikana näkymään vanhuksien tarvitsemien palvelujen määrien selvässä nousussa, varmasti on terveydenhuollossa, sairaaloilla, kaikenlaisessa hoivassa, kirkkomenoissa ja hautausbisneksessä kysyntää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhusväestön suurempi kuolleisuus selittynee myös yksinkertaisesti sillä että väestöstä poistuu nyt niitä suuria ikäluokkia joita syntyi aikoinaan paljon, jotka ovat myös siinä iässä jolloin keskimäärin elinikä päättyy.
Tuohon asiaan ei koronaviruksella tai rokotteella ole välttämättä juuri mitään merkitystä.Voiko kukaan olla noin PÖLJÄ, kuin annat ymmärtää olevasi? Juurihan tuossa edellä kerrottiin suurten ikäluokkien huomioitu laskennallinen kuolleisuutta lisäävä vaikutus, noin 1 000 vuodessa. Kuitenkin kuolleisuus kasvoi yli 6 000 vuodessa. Erotus siten 5 000 rokotteen tappamaa vuoden aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tappanut. On lukemattomia tutkimuksia, joissa on tieteellisesti todistettu, etteivät rokotukset nostaneet kuolleisuutta.
"Kuolleisuus ei lisääntynyt koronarokotuksista"
"THL seurasi kuolleisuutta yli 12 miljoonan rokoteannoksen jälkeen."
Lääkärilehti 21.11.2022
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kuolleisuus-ei-lisaantynyt-koronarokotuksista/
Ylipäätään, kun ei-lääkäri tai ei-virologi kirjoittelee virologiasta ja vetelee siitä omia kotikutoisia johtopäätöksiään, kyseessä on ainoastaan foliohattusonnan taputtelu.Oho. Nyt rokotekiimainen jo väittää Suomen virallista kuolleisuustilastoa foliohattusonnaksi.
Hankkisit jo vakavasti sairas jostain apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho. Nyt rokotekiimainen jo väittää Suomen virallista kuolleisuustilastoa foliohattusonnaksi.
Hankkisit jo vakavasti sairas jostain apua.Ei. Rokotemyönteinen ampuu alas perusteettomia väitteitä ja valheita koronarokotteiden osalta.
Onkos sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko kukaan olla noin PÖLJÄ, kuin annat ymmärtää olevasi? Juurihan tuossa edellä kerrottiin suurten ikäluokkien huomioitu laskennallinen kuolleisuutta lisäävä vaikutus, noin 1 000 vuodessa. Kuitenkin kuolleisuus kasvoi yli 6 000 vuodessa. Erotus siten 5 000 rokotteen tappamaa vuoden aikana.
"Erotus siten 5 000 rokotteen tappamaa vuoden aikana."
Miksi keksit tuulesta tempaistuja valheita?
....tietysti voit esittää jotain faktaa väitteesi tueksi. Siis jos pystyt ja kykenet?
"Ylipäätään, kun ei-lääkäri tai ei-virologi kirjoittelee virologiasta ja vetelee siitä omia kotikutoisia johtopäätöksiään, kyseessä on ainoastaan foliohattusonnan taputtelu." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhusväestön suurempi kuolleisuus selittynee myös yksinkertaisesti sillä että väestöstä poistuu nyt niitä suuria ikäluokkia joita syntyi aikoinaan paljon, jotka ovat myös siinä iässä jolloin keskimäärin elinikä päättyy.
Tuohon asiaan ei koronaviruksella tai rokotteella ole välttämättä juuri mitään merkitystä.Tottakai vanhuksia kuolee enemmän, kun vanhuksia on enemmän.:D:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhusväestön suurempi kuolleisuus selittynee myös yksinkertaisesti sillä että väestöstä poistuu nyt niitä suuria ikäluokkia joita syntyi aikoinaan paljon, jotka ovat myös siinä iässä jolloin keskimäärin elinikä päättyy.
Tuohon asiaan ei koronaviruksella tai rokotteella ole välttämättä juuri mitään merkitystä.Tilastokeskuksen ennuste ei kylläkään ennustanut sitä mitä sinä ennustit
- Anonyymi
Edelleenkin, ei ole vielä kunnollista tutkimustietoa siitä, miten koronavirus ja siihen annetut rokotteet ovat vaikuttaneet aivoverenkiertohäiriöiden määriin.
Kysymys on, olisiko koronavirus aiheuttanut ilman rokotteita vieläkin suuremmat määrät verenkiertohäiriöitä kuin mitä nyt ilmeisesti ainakin rokotteiden avulla ne olisivat ehkä (?) olleet vähäisempiä.
Varmasti tarvitaan jotain luotettavaa vertailutietoa rokotteiden saaneiden ja rokotteita saamattomien väliltä, rokotteen mahdollista vaikutusta saattaa muutoin olla melko vaikea poistaa laskelmista.
Se kuitenkin jo tiedetään, että ilman rokotteita olisi kuolleiden määrät olleet kertaluokkaa isompia, puhutaan ainakin 10 miljoonan hengen säästämisestä rokotteiden avulla. Mutta sitä tietoahan ei tämäkään kerro, miten pandemian aiheuttamat pitkäaikaiset vaikutukset mahdollisesti tappaa ihmisiä.- Anonyymi
Kylläpä maksettu trolli jaksaa jauhaa paksua valhetta. Edellä on hyvin luotettavalla tavalla kuvattu, kuinka Suomen virallinen kuolleisuustilasto hyvin suoraan osoittaa rokotteen tappaneen n. 5 000 vanhusta vuodessa, alkaen 1.7.2021.
- Anonyymi
Ensimmäisiä oppeja koronan hoidosta oli tieto siitä, että itse korona häiritsee voimaklkaasti veren hyytymistekijöitä.
HS Tiede 19.4.2020
"Veren liiallinen hyytyminen on yksi covid-19-taudin vaarallisimmista mekanismeista"
"Yksi vaarallisimmista on veren liiallinen hyytyminen, sanoo hyytymissairauksien professori, sisätautien erikoislääkäri Riitta Lassila. Taudin aiheuttama voimakas tulehdusreaktio lisää veren hyytymistä, ja hyytyminen puolestaan lisää tulehdusreaktiota. Noidankehän seurauksena syntyy tukoksia sekä pieniin että suuriin verisuoniin."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006480062.html
- Huonoja uutisia tuossa foliohattusatujen väsääjille. Jos huomasitte, nuo havainnot on tehty PALJON ennen ensimmäistäkään koronarokotusta.
Kevyet on eväät foliohattukerholaisilla. - Anonyymi

Kevyet on eväät foliohattukerholaisilla.Näin juuri. On se kumma juttu miten tästä koronaviruksestakin rakennellaan kaikenlaisia salaliittoteorioita, kyllähän se virus tappaa kansaa eikä siinä ole mitään epäselvää. Myös rokotteiden henkiä säästävä vaikutus on tutkittua tietoa.
Sen sijaan siitä ei ole vielä tutkimustietoa, mitä pitkäaikaisempia vaikutuksia ihmisille jää tästä koko harjoituksesta, ja miten niihin asioihin vaikuttaa itse koronavirus ja miten vaikuttaa rokotteet, eli jääkö elimistöön vaikkapa kohonnutta riskiä verenkiertoon esim. nuo hyytymistekijät.
Näyttää siltä että Venäjän trollit näitä omia valheitaan käy jatkuvasti kaikille palstoille kirjoittelemassa, olipa kyse sitten Putinin sodasta tai koronaviruksesta tai talousasioista tai ihan mistä tahansa niin aina löytyy jokin omituinen nurinkurinen narratiivi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin juuri. On se kumma juttu miten tästä koronaviruksestakin rakennellaan kaikenlaisia salaliittoteorioita, kyllähän se virus tappaa kansaa eikä siinä ole mitään epäselvää. Myös rokotteiden henkiä säästävä vaikutus on tutkittua tietoa.
Sen sijaan siitä ei ole vielä tutkimustietoa, mitä pitkäaikaisempia vaikutuksia ihmisille jää tästä koko harjoituksesta, ja miten niihin asioihin vaikuttaa itse koronavirus ja miten vaikuttaa rokotteet, eli jääkö elimistöön vaikkapa kohonnutta riskiä verenkiertoon esim. nuo hyytymistekijät.
Näyttää siltä että Venäjän trollit näitä omia valheitaan käy jatkuvasti kaikille palstoille kirjoittelemassa, olipa kyse sitten Putinin sodasta tai koronaviruksesta tai talousasioista tai ihan mistä tahansa niin aina löytyy jokin omituinen nurinkurinen narratiivi.Kuten huomataan, ei rokotekiimaisilla ole esittää mitään puolueettoman tahon virallisiin lukuihin perustuvaa dataa väitteidensä pohjaksi. On pelkkiä väitteitä, jotka kaikki perustuvat lukemattomia kertoja suurista korruptio-, lääketutkimusten väärentämis- ja muista rikoksista tuomittujen lääkeyhtiöiden väitteisiin. Kuka edes voi olla niin hölmö, että uskoo lukemattomia rikostuomioita saaneiden paatuneiden huijariyhtiöiden valhejuttuihin yhä uudelleen ja uudelleen? ...Vain todellinen typerys.
Vastaavasti tässä ketjussa on useita kertoja todistettu Tilastokeskuksen virallisen kuolleisuustilaston luvuilla, kuinka vanhusten kokonaiskuolleisuus kasvoi vuoden aikana yli 6 000:lla siitä alkaen, kun vanhusten rokotekattavuus oli noussut yli 90 %:in. Samalla tilastolla on osoitettu, että ennen rokotuksia ei pandemian aikana kokonaiskuolleisuus ollut normaalia suurempi.
Täysin puolueettoman, ainuttakaan rikostuomiota saamattoman Tilastokeskuksen luvut osoittamat vääjäämättä rokotteiden tappaneen tuhansia vanhuksia ja tätä faktaa rokotekiimaiset yrittävät muuksi muuttaa pelkillä rikollisyhtiöiden valheväitteillään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten huomataan, ei rokotekiimaisilla ole esittää mitään puolueettoman tahon virallisiin lukuihin perustuvaa dataa väitteidensä pohjaksi. On pelkkiä väitteitä, jotka kaikki perustuvat lukemattomia kertoja suurista korruptio-, lääketutkimusten väärentämis- ja muista rikoksista tuomittujen lääkeyhtiöiden väitteisiin. Kuka edes voi olla niin hölmö, että uskoo lukemattomia rikostuomioita saaneiden paatuneiden huijariyhtiöiden valhejuttuihin yhä uudelleen ja uudelleen? ...Vain todellinen typerys.
Vastaavasti tässä ketjussa on useita kertoja todistettu Tilastokeskuksen virallisen kuolleisuustilaston luvuilla, kuinka vanhusten kokonaiskuolleisuus kasvoi vuoden aikana yli 6 000:lla siitä alkaen, kun vanhusten rokotekattavuus oli noussut yli 90 %:in. Samalla tilastolla on osoitettu, että ennen rokotuksia ei pandemian aikana kokonaiskuolleisuus ollut normaalia suurempi.
Täysin puolueettoman, ainuttakaan rikostuomiota saamattoman Tilastokeskuksen luvut osoittamat vääjäämättä rokotteiden tappaneen tuhansia vanhuksia ja tätä faktaa rokotekiimaiset yrittävät muuksi muuttaa pelkillä rikollisyhtiöiden valheväitteillään."Kuten huomataan, ei rokotekiimaisilla ole esittää mitään puolueettoman tahon virallisiin lukuihin perustuvaa dataa väitteidensä pohjaksi. "
?? Minkä ihmeen "puolueettoman"?
Mikä on se ihmeellinen "puolueeton taho" kun puhutaan foliohattukerhon saduista, tarinoista ja selkeistä valheista vs. tieteelliset tutkimukset?
Nyt alkoi kiinnostaa. Mikä se voisi olla?
- Anonyymi
Itsellä outoja pää oireita 2 piikin jälkeen tutulle tuli kasvohalvaus itse en ole saanut mitään apua hoitajalle sanoin että epäilen koronapiikkejä ei pois sulkenut aisaa
- Anonyymi
Kannattaa myös käydä vilkaisemassa dokumentteja uutisointeja ja muuta materiaalia siltä ajalta, jolloin ei vielä ollut rokotteita koronaan eikä ollut vielä tietoa oikeista hoitotavoistakaan.
Muisti voi ajoittain olla liiankin lyhyt kun pandemian aikaista kehitystä seuraa.
Kyllä ne rokotteetkin kehitettiin todella nopeasti juuri siksi että viruksen suora vaikutus on niin vaarallinen. - Anonyymi
"tutulle tuli kasvohalvaus "
- Pitikös koronarokotuksen suojata myös kasvohalvaukselta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa myös käydä vilkaisemassa dokumentteja uutisointeja ja muuta materiaalia siltä ajalta, jolloin ei vielä ollut rokotteita koronaan eikä ollut vielä tietoa oikeista hoitotavoistakaan.
Muisti voi ajoittain olla liiankin lyhyt kun pandemian aikaista kehitystä seuraa.
Kyllä ne rokotteetkin kehitettiin todella nopeasti juuri siksi että viruksen suora vaikutus on niin vaarallinen."Kyllä ne rokotteetkin kehitettiin todella nopeasti juuri siksi että viruksen suora vaikutus on niin vaarallinen."
Suomessakin THL hoki, kuinka virus tappaa vanhuksia ihan hirveästi, vaikka vanhuksia ei kuollut yhtään normaalia enempää.
Teitä tyhjäpäitä näkyy riittävän, jotka hoette papukaijan tavoin lukemattomia kertoja suurista vakavista rikoksista tuomittujen lääkeyhtiöiden valheita, kuin ne olisivat jotain totuuden mantraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"tutulle tuli kasvohalvaus "
- Pitikös koronarokotuksen suojata myös kasvohalvaukselta?Veren kierto häiriö mistähän johtui
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä ne rokotteetkin kehitettiin todella nopeasti juuri siksi että viruksen suora vaikutus on niin vaarallinen."
Suomessakin THL hoki, kuinka virus tappaa vanhuksia ihan hirveästi, vaikka vanhuksia ei kuollut yhtään normaalia enempää.
Teitä tyhjäpäitä näkyy riittävän, jotka hoette papukaijan tavoin lukemattomia kertoja suurista vakavista rikoksista tuomittujen lääkeyhtiöiden valheita, kuin ne olisivat jotain totuuden mantraa."Kyllä ne rokotteetkin kehitettiin todella nopeasti juuri siksi että viruksen suora vaikutus on niin vaarallinen."
Koronarokotteen taustalla oli kuitenkin tutkimusta 90-luvulta alkaen. Jos ei olisi ollut, niin kuolintilastot olisivat jotain aivan muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veren kierto häiriö mistähän johtui
Verenkiertohäiriön aiheuttaa kolesteroliplakin palanen tai hyytymähippu, joka kulkeutuu aivoihin.. Taustalla voi olla geenivirhe, kolesteroli, verenpaine, rytmihäiriö, tulehdustila, jne...
- Anonyymi
Meidän kylällä Keski-Suomessa kaksi iäkästä veljestä kävivät ottamassa toisen rokoteannoksen yhtä aikaa siten, että molemmat saivat rokotteen samasta pullosta. Toinen sai aivoinfarktin n. 2 kk rokotuksen jälkeen ja toinen sai aivoinfarktin viikko siitä. Ensiksi infarktin saanut on edelleen puhe- ja liikuntakyvytön. Toinen veljeksistä on toipunut niin, että kykenee jo puhumaan ymmärrettävästi ja kävelee vain vähän horjuen.
Pullossahan oli 5 annosta. Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä saivat ne kolme muuta ja mikä on ollut heidän terveytensä piikin jälkeen?- Anonyymi
Yksi olennainen kysymys on edelleen se, oliko kyse myös koronavirustartunnasta.
Rokotteet vähentää vakavia oireita, mutta ei se edelleenkään virustartuntaa estä, ja oireiden vähentyminenkin tarkoittaa sitä että ei kaikki oireet poistu.
Jos ei ollut koronavirustartuntaa mukana, eli kyse pelkästä rokotteesta, siinäpä tulee terveydenhuollolle lisää selvitettävää rokotusten vaikutuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi olennainen kysymys on edelleen se, oliko kyse myös koronavirustartunnasta.
Rokotteet vähentää vakavia oireita, mutta ei se edelleenkään virustartuntaa estä, ja oireiden vähentyminenkin tarkoittaa sitä että ei kaikki oireet poistu.
Jos ei ollut koronavirustartuntaa mukana, eli kyse pelkästä rokotteesta, siinäpä tulee terveydenhuollolle lisää selvitettävää rokotusten vaikutuksista.Ei pitäisi olla liian vaikea ymmärtää, että myös rokote on suuri rasite ikäihmisille. Jos samaan aikaan on perussairauksien ja huonon yleiskunnon lisäksi virustartunta päällä, ei terveys yksinkertaisesti kestä samaan aikaan tulevaa rokotuksen aiheuttamaa lisärasitusta, vaikka muuten ehkä vielä viruksesta selviytyisikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pitäisi olla liian vaikea ymmärtää, että myös rokote on suuri rasite ikäihmisille. Jos samaan aikaan on perussairauksien ja huonon yleiskunnon lisäksi virustartunta päällä, ei terveys yksinkertaisesti kestä samaan aikaan tulevaa rokotuksen aiheuttamaa lisärasitusta, vaikka muuten ehkä vielä viruksesta selviytyisikin.
Voi pientä tyhmeliiniä. Kokonainen virus infektoi solut tunkeutuen niihin, lisääntyy soluissa ja soluissa lisääntyneet uudet kokonaiset virukset kulkeutuvat tunkeutumaan ja lisääntymään taas toisiin soluihin. Kyllä kokonaisista viruksista aiheutuva tauti on paljon rankempi ja invasiivisempi elimistölle ja soluille kuin rokote, jonka mRNA tuottaa ainoastaan viruksen piikkiproteiinia ja sitäkin erittäin rajallisen ajan, mutta rokote ei sentään tuota kokonaisia lisääntymään kykeneviä koronaviruspiikkipalloja niin kuin koronataudissa.
Sanoo sen normaalisti toimiva järki, äly, logiikka, ymmärrys ja tietämys, että vain kokonainen virus voi lisääntyä ja kulkeutua soluista toiseen ja se tekee sitä niin kauan, kunnes immuunijärjestelmä oppii viruksen nujertamaan eli kunnes elimistö oppii tuhoamaan virukset nopeammin kuin virukset lisääntyvät. - Anonyymi
Vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää mikä oli veljesten ruokavalio, oliko heillä korkea verenpaine, eteisvärinää tai ehkä geneettinen taipumus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pitäisi olla liian vaikea ymmärtää, että myös rokote on suuri rasite ikäihmisille. Jos samaan aikaan on perussairauksien ja huonon yleiskunnon lisäksi virustartunta päällä, ei terveys yksinkertaisesti kestä samaan aikaan tulevaa rokotuksen aiheuttamaa lisärasitusta, vaikka muuten ehkä vielä viruksesta selviytyisikin.
Mitä ihmettä sinä höpiset? Rokote pelasti nimenomaan riskiryhmien henkiä. Kuulun vakavimpaan riskiryhmään ja sain 5 rokotetta. Ei koronaa - ei sivuoireita. Korona olisi tappanut minut 99% varmuudella.
- Anonyymi
Joo, joo ja tunet satoja jotka ovat kuolleet....Mistä näitä tarinan keksijöitä löytyy vai oletko pössyissä?
- Anonyymi
Lisään edellseeni; kun minä en ottanut poliota tai jäykkäjkouristusta perus koulussa 1995
Joku tyhmä "terkkarin perustarkistus" olisi ollut samalla MUTTEN MENNYT - Anonyymi
. Onko jotenkin paha juttu rokotekiimaisille, että noitaa muistuttava terkkari ei nähnyt alastonta vartaloani?
Jäykkäkorustusorkote oli uusi asia 1995 , samoin kuin tyttöjen edessa riisuuntuminen minulle. Terkkari suuttui, mutta MINÄ EN TOTTELE EN EN JA EN
Itse minä vetelen tämåän tahtiin
https://youtu.be/IQz2oc1nBfg?t=2496
Luokan rupisammakko olisi ollut likkana parinani rokotuksessa / terkkarilla.
Loppuu tämä rootanan vapamielisyys alastomuusokote nihulaminen!
- Anonyymi
No ihan sen varsinaista tautia aiheuttavan elimistössä lisääntyvän ja kulkeutuvan kokonaisen viruspallon (joka on paljon isompi fyysinen kappale kuin yksittäiset piikit ilman palloa), jonka ulkopinnalla sojottaa lukuisia piikkejä ulospäin, tiedetään lisäävän riskiä verisuoniongelmiin oireettomassa, vähä-oireisessa ja oireisessa koronataudissa. Pandemian alkuvaiheessa kuoli paljon ihmisiä vakaviin keuhkovaurioihin sekä verihyytymiin ennen rokotteiden kehittämistä ja sairaalat täyttyivät Kiinassa ja myöhemmin mm. Italiassa ja muualla Euroopassa koronapotilaista, siis kauan ennen rokotteita. Onko teillä todella noin huono muisti???????
Kokonaisia viruspiikkipalloja ei tule rokotteesta vaan niitä koronaviruksen pääsystä elimistöön ja siellä lisääntymisestä. Kannattaa oikeasti käyttää älyä ja varoa sitä soluissa loisivaa ja niissä aktiivisesti lisääntyvää piikkipalloa eli koronatautia eikä olla hölmö ja epälooginen ajattelussaan.- Anonyymi
Virallista tietoa on vaikea löytää.
Omakohtaisia kokemuksia on.
https://mkrsuomi.fi/tag/koronarokotevaurio/ - Anonyymi
Maailmassa eniten rikostuomioita valtavista korruptiorikoksista ja loputtomista tutkimusten väärentämisistä saaneiden huijausfirmojen valhemantraa hokeva trolli yrittää epätoivoisesti tienata palkkaa, vaikka raukka ei kykene esittämään mitään faktalukuja, vaan pelkkää rikollisfirmojen tuottamaa valhetta.
Suomen Tilastokeskuksen luvut kokonaiskuolleisuudesta todistavat suoraan, että sinä trolli valehtelet, koska kokonaiskuolleisuus ei noussut normaalitasolta pandemian aikana ennen rokotteita, vaan vasta kun vanhuksista oli rokotettu yli 90 %, nousi, juuri vanhuskuolleisuus yli 17 %. heinäkuusta 2021 alkaen. Tämä virallisilla luvuilla pitävästi todistettu fakta on jo useita kertoja tuotu tässä ketjussa esille. Katso sieltä.
Voisit siis lopettaa tuon valhetrollauksen, koska se on hyvin rikollisluonteista rikollisfirmojen etujen ajamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmassa eniten rikostuomioita valtavista korruptiorikoksista ja loputtomista tutkimusten väärentämisistä saaneiden huijausfirmojen valhemantraa hokeva trolli yrittää epätoivoisesti tienata palkkaa, vaikka raukka ei kykene esittämään mitään faktalukuja, vaan pelkkää rikollisfirmojen tuottamaa valhetta.
Suomen Tilastokeskuksen luvut kokonaiskuolleisuudesta todistavat suoraan, että sinä trolli valehtelet, koska kokonaiskuolleisuus ei noussut normaalitasolta pandemian aikana ennen rokotteita, vaan vasta kun vanhuksista oli rokotettu yli 90 %, nousi, juuri vanhuskuolleisuus yli 17 %. heinäkuusta 2021 alkaen. Tämä virallisilla luvuilla pitävästi todistettu fakta on jo useita kertoja tuotu tässä ketjussa esille. Katso sieltä.
Voisit siis lopettaa tuon valhetrollauksen, koska se on hyvin rikollisluonteista rikollisfirmojen etujen ajamista."...vaan vasta kun vanhuksista oli rokotettu yli 90 %, nousi, juuri vanhuskuolleisuus yli 17 %. heinäkuusta 2021 alkaen."
Vanha vertaus kertoo myös, että heinäkuulta alkaa selkeä jäätelötötteröiden myyntipiikki ja kohta sen alettua myö hukkumiuskuolemat yleistyvät. Jäätelönmyynti on siis edellisen kirjoittajan lapsenlogiikan perusteella vaarallista?
- Anonyymi
Kokeile Tilastokeskusta. laita vaikka spostia. Ei täältä suurta viisautta koskaan irtoa.
- Anonyymi
Tilastokeskuksen ja THL:n infot on tutkittu. E löydy.
Ja tosiaan. Täällä imbesillit rokotekiimaiset vain suoltavat rikollisten lääkemafioiden valhemantroja.
Jostain syystä sen jälkeiseltä ajalta, kun lähes koko kansa on rokotettu, ei löydy mistään tilastoja vakavista sairauksista.
Ja jostain syystä valtamediat eivät vahingossakaan halua käsitellä aihetta, mikä on vakavaien sairauksien määrä ja ilmaantuvuus rokotusten aikana. Ukrainan aseavusta, sekä Venäjä sitä ja Venäjä tätä, hoetaan tauotta niin että aivopesu ei näkyvämpää ja sairaampaa voisi olla.
LUCIFER todellakin on vallassa kaikkialla. - Anonyymi

LUCIFER todellakin on vallassa kaikkialla."THL:n turvallisuusseuranta: Kuolleisuus on ensimmäisen koronarokotuksen jälkeen matalampaa rokotuksen saaneilla kuin rokottamattomilla"
"Rokotettujen kuolleisuus matalampaa kaikissa ikäryhmissä..."
"”Kun verrataan taustatekijöiltään samankaltaisia ja samankokoisia ryhmiä siten, että rokottamattomien ryhmässä tapahtuisi tietyllä aikavälillä keskimäärin 100 kuolemaa, vastaavassa rokotettujen ryhmässä menehtyisi keskimäärin 43 henkilöä. "
(kuka vielä uskaltaa olla ottamatta rokotukset?)
"THL seuraa koronarokotusten turvallisuutta jatkuvasti tarkastelemalla terveydenhuollon rekistereistä saatavaa tietoa. Seurannassa on tällä hetkellä mukana tiedot kaikkiaan 5,6 miljoonasta Suomessa asuvasta henkilöstä."
Sinäpä sitä onkin foliohattukerhon satu- ja valheosastolle pureskeltavaa.
https://thl.fi/fi/-/thl-n-turvallisuusseuranta-kuolleisuus-on-ensimmaisen-koronarokotuksen-jalkeen-matalampaa-rokotuksen-saaneilla-kuin-rokottamattomilla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"THL:n turvallisuusseuranta: Kuolleisuus on ensimmäisen koronarokotuksen jälkeen matalampaa rokotuksen saaneilla kuin rokottamattomilla"
"Rokotettujen kuolleisuus matalampaa kaikissa ikäryhmissä..."
"”Kun verrataan taustatekijöiltään samankaltaisia ja samankokoisia ryhmiä siten, että rokottamattomien ryhmässä tapahtuisi tietyllä aikavälillä keskimäärin 100 kuolemaa, vastaavassa rokotettujen ryhmässä menehtyisi keskimäärin 43 henkilöä. "
(kuka vielä uskaltaa olla ottamatta rokotukset?)
"THL seuraa koronarokotusten turvallisuutta jatkuvasti tarkastelemalla terveydenhuollon rekistereistä saatavaa tietoa. Seurannassa on tällä hetkellä mukana tiedot kaikkiaan 5,6 miljoonasta Suomessa asuvasta henkilöstä."
Sinäpä sitä onkin foliohattukerhon satu- ja valheosastolle pureskeltavaa.
https://thl.fi/fi/-/thl-n-turvallisuusseuranta-kuolleisuus-on-ensimmaisen-koronarokotuksen-jalkeen-matalampaa-rokotuksen-saaneilla-kuin-rokottamattomillaTOTUUSHAN on, että THL on koko pandemian ajan valehdellut kaikista merkittävistä asioista. Tietenkin se jatkaa valehteluaan johdonmukaisesti niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Eli, kauan.
Valhe 1. Rokote on tutkitusti vanhuksille turvallinen.
Totuus; Rokotetta ei oltu lainkaan testattu vanhuksille tai sairaille, kun rokotukset alkoivat. Testit oli tehty alle 65 vuotiaille terveille ihmisille.
Valhe 2. Rokote vähentää merkittävästi koronakuolleisuutta, jolloin Britannia ja Israel ovat ne kärkimaat, jotka ensimmäisenä selättävät koronan rokottamalla nopeasti koko väestönsä.
Totuus; Israelissa ja Britanniassa koronakuolemien määrä monikertaistui viikon sisällä sen jälkeen, kun toista rokoteannosta alettiin jakamaan.
Valhe 3. Rokotetut eivät levitä koronaa, vaan rokottamattomat.
Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä.
Tässä vain muutama räikeä valhe THL:n valheiden vyörytyksestä, mille valehtelulle ei ole ollut mitään rajaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOTUUSHAN on, että THL on koko pandemian ajan valehdellut kaikista merkittävistä asioista. Tietenkin se jatkaa valehteluaan johdonmukaisesti niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Eli, kauan.
Valhe 1. Rokote on tutkitusti vanhuksille turvallinen.
Totuus; Rokotetta ei oltu lainkaan testattu vanhuksille tai sairaille, kun rokotukset alkoivat. Testit oli tehty alle 65 vuotiaille terveille ihmisille.
Valhe 2. Rokote vähentää merkittävästi koronakuolleisuutta, jolloin Britannia ja Israel ovat ne kärkimaat, jotka ensimmäisenä selättävät koronan rokottamalla nopeasti koko väestönsä.
Totuus; Israelissa ja Britanniassa koronakuolemien määrä monikertaistui viikon sisällä sen jälkeen, kun toista rokoteannosta alettiin jakamaan.
Valhe 3. Rokotetut eivät levitä koronaa, vaan rokottamattomat.
Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä.
Tässä vain muutama räikeä valhe THL:n valheiden vyörytyksestä, mille valehtelulle ei ole ollut mitään rajaa.Väittämät ilman lähdeviittauksia ovat halpahintaista puskistahuutelua.
Edellinen on hyvä esimerkki siitä. Lisäksi se on kouluesimerkki foliohattusonnan taputtelusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOTUUSHAN on, että THL on koko pandemian ajan valehdellut kaikista merkittävistä asioista. Tietenkin se jatkaa valehteluaan johdonmukaisesti niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Eli, kauan.
Valhe 1. Rokote on tutkitusti vanhuksille turvallinen.
Totuus; Rokotetta ei oltu lainkaan testattu vanhuksille tai sairaille, kun rokotukset alkoivat. Testit oli tehty alle 65 vuotiaille terveille ihmisille.
Valhe 2. Rokote vähentää merkittävästi koronakuolleisuutta, jolloin Britannia ja Israel ovat ne kärkimaat, jotka ensimmäisenä selättävät koronan rokottamalla nopeasti koko väestönsä.
Totuus; Israelissa ja Britanniassa koronakuolemien määrä monikertaistui viikon sisällä sen jälkeen, kun toista rokoteannosta alettiin jakamaan.
Valhe 3. Rokotetut eivät levitä koronaa, vaan rokottamattomat.
Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä.
Tässä vain muutama räikeä valhe THL:n valheiden vyörytyksestä, mille valehtelulle ei ole ollut mitään rajaa."Valhe 3. Rokotetut eivät levitä koronaa, vaan rokottamattomat.
Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä."
Joku kirjoittelee tässä puuta heinää, trolli varmaankin. On ollut ihan koroterokotteiden jakeluun tulosta lähtien tiedossa, että ne rokotteet nimenomaan EIVÄT estä varsinaista koronatartuntaa, vaan rokotteiden olennaisin vaikutus on siinä että vakavaan tautimuotoon sairastumiselle on selvästi pienempi riski.
Mediat varmasti kirjoittelee rokotuksista mitä sattuu, ja osa niistä on varmasti tehnyt rokotteiden vaikutuksista virhetulkintoja, myös jotkin muut julkisuuden henkilöt jotka on menneet johonkin A-studioihin ja muihin ohjelmiin keskustelemaan mukamas-asiantuntijoina ja perustaen kaikki päätelmänsä siihen että rokote estäisi tartunnan.
Toistetaan tämä vielä kerran: Rokote EI estä tartuntaa, vaan rokotteiden tärkein vaikutus on koronatartunnan oireiden vähentäminen siten että vakavaan tautimuotoon sairastuu harvempi.
Sekin kerrottakoon, että rokotteita edelleen kehitetään, ja on hyvin mahdollista että markkinoille saadaan jossakin ajassa myös sellaisia rokotteita jotka estävät myös virustartunnan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOTUUSHAN on, että THL on koko pandemian ajan valehdellut kaikista merkittävistä asioista. Tietenkin se jatkaa valehteluaan johdonmukaisesti niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Eli, kauan.
Valhe 1. Rokote on tutkitusti vanhuksille turvallinen.
Totuus; Rokotetta ei oltu lainkaan testattu vanhuksille tai sairaille, kun rokotukset alkoivat. Testit oli tehty alle 65 vuotiaille terveille ihmisille.
Valhe 2. Rokote vähentää merkittävästi koronakuolleisuutta, jolloin Britannia ja Israel ovat ne kärkimaat, jotka ensimmäisenä selättävät koronan rokottamalla nopeasti koko väestönsä.
Totuus; Israelissa ja Britanniassa koronakuolemien määrä monikertaistui viikon sisällä sen jälkeen, kun toista rokoteannosta alettiin jakamaan.
Valhe 3. Rokotetut eivät levitä koronaa, vaan rokottamattomat.
Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä.
Tässä vain muutama räikeä valhe THL:n valheiden vyörytyksestä, mille valehtelulle ei ole ollut mitään rajaa.Totuushan on, että vainoharhasi kaipaa hoitoa!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Valhe 3. Rokotetut eivät levitä koronaa, vaan rokottamattomat.
Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä."
Joku kirjoittelee tässä puuta heinää, trolli varmaankin. On ollut ihan koroterokotteiden jakeluun tulosta lähtien tiedossa, että ne rokotteet nimenomaan EIVÄT estä varsinaista koronatartuntaa, vaan rokotteiden olennaisin vaikutus on siinä että vakavaan tautimuotoon sairastumiselle on selvästi pienempi riski.
Mediat varmasti kirjoittelee rokotuksista mitä sattuu, ja osa niistä on varmasti tehnyt rokotteiden vaikutuksista virhetulkintoja, myös jotkin muut julkisuuden henkilöt jotka on menneet johonkin A-studioihin ja muihin ohjelmiin keskustelemaan mukamas-asiantuntijoina ja perustaen kaikki päätelmänsä siihen että rokote estäisi tartunnan.
Toistetaan tämä vielä kerran: Rokote EI estä tartuntaa, vaan rokotteiden tärkein vaikutus on koronatartunnan oireiden vähentäminen siten että vakavaan tautimuotoon sairastuu harvempi.
Sekin kerrottakoon, että rokotteita edelleen kehitetään, ja on hyvin mahdollista että markkinoille saadaan jossakin ajassa myös sellaisia rokotteita jotka estävät myös virustartunnan."Totuus; Rokote ei mitenkään estänyt koronan levittämistä."
Ei ole. Totuus on se, että rokote ei estänyt altistumista, mutta se esti viruksen lisääntymisen elimistössä. Mitä vähemmän sinussa on elävää virusta, sitä vähemmän levität sitä!!! Järkevä rokotettu pitää toki huolta myös käsihygieniasta ja pitää etäisyyttä. Meidän perheessä kukaan ei näillä metodeilla sairastunut.
- Anonyymi
Jäätävää luettavaa huipputiedemiehen kirjoittamana:
"Moni sairastuu ja kuolee koronarokotuksen jälkeen!"
KANNATTAA LUKEA!!!
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokotuksen-jalkeen/- Anonyymi
Moni sairastui ja kuoli myös ennen koronarokotuksia.:D:D:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni sairastui ja kuoli myös ennen koronarokotuksia.:D:D:D
Anonyymi
2023-04-18 19:13:56
- Luehan linkin artikkeli; se on loistava ja otsikko on laadittu harkiten provosoivaksi.
Sen on laatinut lääk.tri ja proffa Juhani Knuuti. Se, kenen kanssa hömppä'lääkäri' Mikael Kivivuori ei rohjennut lähteä avoimeen väittelyyn.
- Anonyymi
"Koronarokotteet eivät lisää koronaan liittymättömiä kuolemia mutta estävät koronakuolemat"
"Rokotteiden teho koronan aiheuttamaa vakavaa tautia ja kuolemia vastaan on toistaiseksi pysynyt hyvänä. Rokotteen suoja deltavariantin aiheuttamaa infektiota vastaan on heikompi kuin aikaisempia valitsevia variantteja vastaan mutta suoja vakavaa tautimuotoa vastaan on säilynyt."
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/koronarokotteet-eivat-lisaa-kuolemia-muihin-syihin-kuin-koronaan-mutta-estavat-koronakuolemat/- Anonyymi
Kauanko ihmiset jaksaa uskoa tuohon aivopesuun kun tilastot näyttää ihan toista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauanko ihmiset jaksaa uskoa tuohon aivopesuun kun tilastot näyttää ihan toista.
"Kauanko ihmiset jaksaa uskoa tuohon aivopesuun kun tilastot näyttää ihan toista."
No miksi ihmeessä et esitä sellaista tilastoa muillekin hämmästeltäväksi?
Ihanko vahingossa graniitinluja ja veret seisauttava todiste unohui sinulta laittaa viestioin mukaan?
Jo on väsynyttä kuraa nyky-foliohattukerholaisten sadut ja tarinat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kauanko ihmiset jaksaa uskoa tuohon aivopesuun kun tilastot näyttää ihan toista."
No miksi ihmeessä et esitä sellaista tilastoa muillekin hämmästeltäväksi?
Ihanko vahingossa graniitinluja ja veret seisauttava todiste unohui sinulta laittaa viestioin mukaan?
Jo on väsynyttä kuraa nyky-foliohattukerholaisten sadut ja tarinat.Aloita tutkiminen vaikka ylikuolleisuudesta joka nousi heti piikityskampanjan jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloita tutkiminen vaikka ylikuolleisuudesta joka nousi heti piikityskampanjan jälkeen.
Anonyymi
2023-04-18 22:11:15
Mitä ujostelet, olet esittänyt väittämän ja nyt pelkäät esittää todisteet siitä.
Taidat pelätä, että käy niin kuin viimeksi?🤣😂😅
- Anonyymi
Teillä ei ole paljon aivoveren kiertoa.
- Anonyymi
Näyttää olevan pahasti häiriintynyt.:)
- Anonyymi
Ne on yleistymään päin. Uutiset kertoo oireista, jos ei ite hoksaa.
- Anonyymi
Noin 25 000 eri ikäistä suomalaista saa JOKA VUOSI aivoverenkiertohäiriön. Tavanomaisin AVH:n aiheuttaja on korkea kolesteroli , verenpainetauti ja eteisvärinä. Häiriö syntyy siitä, kun verisuonen seinämän kolesteroliplakki irtoaa, lähtee liikkeelle ja tukkii aivojen verisuonen. Eteisvärinä on kuin tehosekoitin, joka moninkertaistaa plakin irtoamisen mahdollisuuden.
Miehillä on useammin suurten suonten valtimotautia ja pienten suonten tautiin liittyviä aivoverenkierron häiriöitä. Iäkkäillä valtimotautiin, pienten suonten tautiin tai eteisvärinään liittyvät sydänperäiset häiriöt.
Nuorilla yleisimpiä ovat kaulavaltimoiden seinämän repeytymät, yhden geenivirheen sairaudet, vaskuliitit eli verisuonitulehdukset tai muut veren hyytymistä edistävät tilat. - Anonyymi
Sinulla ainakin kiertää nupissa ihan muu neste kuin veri.
- Anonyymi
"Sinulla ainakin kiertää nupissa ihan muu neste kuin veri."
- Ihanko sen vuoksi, ettei hän usko lapsellista follarisontaasi?
- Anonyymi
Sain pikkuaivoinfarktin tammikuussa 2018, 56 vuotiaana. En ottanut rokotteita sitten armeijan 1981. En ole ottanut koronarokotteita.
- Anonyymi
Valhetta lykkää rokotevastainen .
- Anonyymi
Ei koskapa häiriö on juurikin osissa siinä vapaan ajattelun rajoilla. Nääs.
- Anonyymi
Hörhöillä on salaliittoteorioita vaikka mitä mistäkin.
- Anonyymi
Sähkömagneettinen säteily sähköjohdoista aiheuttaa päänsärkyjä sekä syöpiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähkömagneettinen säteily sähköjohdoista aiheuttaa päänsärkyjä sekä syöpiä.
GSM puhelimista eniten.
- Anonyymi
Aloittajalla on sama logiikka kuin että "tuuli syntyy siitä että puut heiluvat".
- Anonyymi
Yksinkertaisisilla suomalaisilla on aivopesun seurauksena valtava tarve uskoa sokeasti kaikki, mitä lukemattomia kertoja valtaisista lahjusrikoksista ja lääketutkimusten väärentämisistä tuomitut maailman rikollisimmat yhtiöt rokotteistaan valehtelevat. Sekä, mitä niiden jatkuvatoimisesti lahjomat lääkeviranomaiset valehtelevat. Nämä loputtomat härskit valtaisat rikokset ovat lääkeyhtiöille aina huipputuottavaa toimintaa, koska rikokset paljastuvat vain harvoin ja rikoshyödyt ovat aina miljardeissa, kun sanktiot ovat miljoonissa.
Viralliset tilastot, jotka yksiselitteisesti osoittavat rokotteen nostaneen kuolleisuutta merkittävästi, ovat lääkeyhtiöiden aivopesemille imbesilleille pelkkää valhetta ja huuhaata. Niistä faktoja esille nostavat ovat noille alhaisen älykkyyden ritareille salaliittohörhöjä.
Niiden puolesta ei harmita, jotka varoituksista huolimatta ovat tietoisesti valinneet valtaisan riskin tuhota elämä myrkkypiikeillä ja tuhon arpa osuu kohdalle. Niiden puolesta harmittaa, jotka eivät koskaan varoituksen sanoja mistään kuulleet, eikä heillä ollut tietoa, millä tavalla myrkkypiikin tuhovaikutuksen voi omalla järjellä päätellä erilaisista tilastoista.- Anonyymi
Iha kuin KEPU:lainen tai muu uskovainen olet.
🤤 - Anonyymi
"Yksinkertaisisilla suomalaisilla on aivopesun seurauksena valtava tarve uskoa sokeasti... "
Kummatkohan uskovat sokeasti:
1. Se joukko ihmisiä, joka perustaa käsityksensä koronan monikansallisiin tieteellisiin tutkimuksiin, globaaliin uutisointiin ja omilla kasvoillaan esiintyviin kotomaisten yliopistosairaaloiden teho-osastojen asiantuntijoiden kertomuksiin ja kokemuksiin niin hoidoista kuin rokotuyksista.
2. Vai ne, jotka perustavat käsityksensä netin hämäräsivuilta pursuaviin todistamattomiin ja vääristeltyihin salaliitoväittämiin ja roskasivustojen videoihin?
Esimerkki:
Koronarokotetun muuttuminen magneettiseksi. Asia joka on todistettavissa TOISELLA magneetilla. (miksei tavallisella teräsnaulalla kerran magneettisuudesta on kyse?)
(vai onko kyse vain tietämättömyydestä vai tyhmyydestä?)
Niin, kummallakohan osalla ihmisiä on tosiasiassa tarve uskoa sokeasti johonkin? - Anonyymi
"Viralliset tilastot, jotka yksiselitteisesti osoittavat..."
- Jos kerran viittaat lukuisia kertoja johonkin todistusvoimaiseen lähteeseen, olisi maailman luonnollisin asia linkittää siihen. Mikä ujostuttaa?
Kas tässä omani, Euromomo:
1. Koko korona-ajan korkein viikottainen YLIkuolleisuus osuu noin-viikolle 14/20020 eli huomattavasti ennen rokotuksia.
2. Toiseksi korkein eurooppalainen ylikuolleisuushuippu alkaa noin-viikolta 42/2020 eli sekin ajalta ennen koronarokotuksia.
3. Rokotukset alkavat kautta Euroopan vuodenvaihteessa 2020-21.
DW: "Vaccinations against COVID-19 will begin across the EU starting on December 27 — shortly after the jab is expected to be approved."
- Haluatko linkin?
- Päinvastoin kuin väität, kohta alkuvuodesta 2021 rokotusten alkamisen jälkeen alkaa jyrkkä pudotus eurooppalaisen ylikuolleisuuden määrissä.
https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps/
Tässä on minun tietolähteeni. Tai oikeastaan ainoastaan yksi monista. Haluatko linkkejä, jotka ovat yhteneväisiä tuon euromomon kertoman kanssa?
Mihin sinä perustat väittämäsi? Bitchuteen vai MV-lehteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yksinkertaisisilla suomalaisilla on aivopesun seurauksena valtava tarve uskoa sokeasti... "
Kummatkohan uskovat sokeasti:
1. Se joukko ihmisiä, joka perustaa käsityksensä koronan monikansallisiin tieteellisiin tutkimuksiin, globaaliin uutisointiin ja omilla kasvoillaan esiintyviin kotomaisten yliopistosairaaloiden teho-osastojen asiantuntijoiden kertomuksiin ja kokemuksiin niin hoidoista kuin rokotuyksista.
2. Vai ne, jotka perustavat käsityksensä netin hämäräsivuilta pursuaviin todistamattomiin ja vääristeltyihin salaliitoväittämiin ja roskasivustojen videoihin?
Esimerkki:
Koronarokotetun muuttuminen magneettiseksi. Asia joka on todistettavissa TOISELLA magneetilla. (miksei tavallisella teräsnaulalla kerran magneettisuudesta on kyse?)
(vai onko kyse vain tietämättömyydestä vai tyhmyydestä?)
Niin, kummallakohan osalla ihmisiä on tosiasiassa tarve uskoa sokeasti johonkin?Tilastokeskus on viranomainen, ilman motiiveja valehdella, eikä sitä ole koskaan tuomittu rikoksesta. Tilastokeskus osoittaa kiistatta, kuinka täsmälleen toisen rokoteannoksen yhteydessä vanhusten kokonaiskuolleisuus nousi kuukausi- ja vuositasolla yli 17 %. Tilastokeskus osoittaa, että ennen nopeaa vanhusten rokottamista, ennen kesäkuuta 2021, ei ylikuolleisuutta ollut. Oli vain normaali suurten ikäluokkien aiheuttama 1-4 %:n vuotuinen kuolleisuuden kasvu.
Esim. Pfizer on tuomittu lukuisista laajoista lahjontarikoksista ja lääketutkimusten väärentämisrikoksista, minkä lisäksi sillä on satojen miljardien dollareiden taloudellinen motiivi valehdella rokotteista. Rikollisuus on Pfizerin tapa tehdä rahaa, minkä todistavat sen lukuisat rikostuomiot.
Sinun läpeensä mädän epärehellisen luonteen paljastaa se, että valehtelet minun perustaneen näkemykseni "netin hämäräsivuilta pursuaviin todistamattomiin ja vääristeltyihin salaliitoväittämiin ja roskasivustojen videoihin", vaikka perustin näkemykseni vain ja ainoastaan Tilastokeskuksen tilastoihin.
Edelleen hyvin mätää luonnettasi kuvastaa se, että väität maailman suurimpia, yhä uudelleen ja uudelleen tuomittuja rikollisorganisaatioita, sekä niiden palkollisia kanssarikollisia totuuden kertojiksi ja Suomen tilastoviranomaista valehtelijaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilastokeskus on viranomainen, ilman motiiveja valehdella, eikä sitä ole koskaan tuomittu rikoksesta. Tilastokeskus osoittaa kiistatta, kuinka täsmälleen toisen rokoteannoksen yhteydessä vanhusten kokonaiskuolleisuus nousi kuukausi- ja vuositasolla yli 17 %. Tilastokeskus osoittaa, että ennen nopeaa vanhusten rokottamista, ennen kesäkuuta 2021, ei ylikuolleisuutta ollut. Oli vain normaali suurten ikäluokkien aiheuttama 1-4 %:n vuotuinen kuolleisuuden kasvu.
Esim. Pfizer on tuomittu lukuisista laajoista lahjontarikoksista ja lääketutkimusten väärentämisrikoksista, minkä lisäksi sillä on satojen miljardien dollareiden taloudellinen motiivi valehdella rokotteista. Rikollisuus on Pfizerin tapa tehdä rahaa, minkä todistavat sen lukuisat rikostuomiot.
Sinun läpeensä mädän epärehellisen luonteen paljastaa se, että valehtelet minun perustaneen näkemykseni "netin hämäräsivuilta pursuaviin todistamattomiin ja vääristeltyihin salaliitoväittämiin ja roskasivustojen videoihin", vaikka perustin näkemykseni vain ja ainoastaan Tilastokeskuksen tilastoihin.
Edelleen hyvin mätää luonnettasi kuvastaa se, että väität maailman suurimpia, yhä uudelleen ja uudelleen tuomittuja rikollisorganisaatioita, sekä niiden palkollisia kanssarikollisia totuuden kertojiksi ja Suomen tilastoviranomaista valehtelijaksi."Edelleen hyvin mätää luonnettasi kuvastaa se, että väität maailman suurimpia, yhä uudelleen ja uudelleen tuomittuja rikollisorganisaatioita, sekä niiden palkollisia kanssarikollisia totuuden kertojiksi ja Suomen tilastoviranomaista valehtelijaksi."
- Valhe on sinun vääntelemissäsi kotikutoisissa ja yksinappisissa johtopäätöksissä noista tilastoista.
Vanha juttu, kannattaa jättää johtopäätösten teko sellaiselle taholle, jolla on koulutuksen, työtehtävien, kokemuksen ja ylipäätään henkisten ominaisuksien osalta resursseja vetää monisyisistä asioista johtopäätöksiä.
Sinulla kun sakkaa jokaisessa vaatimuskohdassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Edelleen hyvin mätää luonnettasi kuvastaa se, että väität maailman suurimpia, yhä uudelleen ja uudelleen tuomittuja rikollisorganisaatioita, sekä niiden palkollisia kanssarikollisia totuuden kertojiksi ja Suomen tilastoviranomaista valehtelijaksi."
- Valhe on sinun vääntelemissäsi kotikutoisissa ja yksinappisissa johtopäätöksissä noista tilastoista.
Vanha juttu, kannattaa jättää johtopäätösten teko sellaiselle taholle, jolla on koulutuksen, työtehtävien, kokemuksen ja ylipäätään henkisten ominaisuksien osalta resursseja vetää monisyisistä asioista johtopäätöksiä.
Sinulla kun sakkaa jokaisessa vaatimuskohdassa.Se on selvää, ettei kaltaisesi päästä pahoin viallinen rokotekiimainen valehtelijatrolli myönnä valheitaan, kuten taas nähtiin.
- Anonyymi
Kannata ainakaan sairaana mennä hakemaan.
Samanaikaisella COVID-19-infektiolla oli vahvin yhteys varhaiseen iskeemiseen ja verenvuotoiseen aivohalvaukseen ensimmäisen COVID-19-rokotteen jälkeen. Ad26.COV2.S-rokotteeseen liittyi suurempi riski saada varhainen rokotuksen jälkeinen iskeeminen aivohalvaus kuin BNT162b2.
https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2023.02.05.23285486v1 - Anonyymi
Olisko tuolla, covidin tiliin taidetaan panna kuitenki mieluummin kuin rokotteen, tai mahd yhteisvaikutuksen.
https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ksyyt/statfin_ksyyt_pxt_11be.px - Anonyymi
olisi aika laittaa tälle piste.
jokainen puolesta ja vastaan tietää mitä teki .
nämä asiat ei muutu miksikään mitä tapahtunut on.
mutta yks juttu puuttuu vastaamaa teoista mihiin saattoivat ihmiskunnan.
koska kaikille oli tarjolla oikea faktaa siitä huolimatta toimittiin toisin.
nyt suurta surua tuottaa alle 30v ihmiset. - Anonyymi
Ihmetellyt tätä väittelyä.. Todisteet löytyy jo ja löytynyt jo kauan sitten.. Mrna rokotteen toimimattomuuden.. Vuoksi.. Mut siis tää mrna rokote koronalle,, puolesta puhujat,, näiden täytyy olla palkattuja tähän puolesta puhumiseen.. Ja vielä sellaisia jotta lääketieteestä, ei mitään hajua vaan, valmiit vastaukset joita vähän muunnellaan.. Siis täällä s24.. Siis joskushan tää pysyy ihan hyvänä tää keskustelu,, mut sit se taas alkaa.. Kevin mckiernan, ehkä kannattaa etsiä, ehkä ei.. Ihan sama..
- Anonyymi
Sekavuus ja heikko kirjoitustaito.
- Anonyymi
Joku huomaa, että ympärillä vakavat aivoverenkiertohäiriöt ovat äskettäin lisääntyneet, ja sen vuoksi kysyy, löytyisikö tilastoja aivoinfarktien määristä ennen ja jälkeen rokotusten. Kysymyksen johdosta rokotekiimaiset alkavat saamaan itkupotkuraivareita, eivätkä missään tapauksessa haluaisivat selvittää ja tietää, miten asia on. Alkaa olla huolestuttavaa käytöstä. Onko rokotetuilla pelko infarktin osumisesta omalle kohdalle niin suuri, että pitää raivostua ja painaa pää pensaaseen mieluummin kuin selvittää totuutta?
- Anonyymi
Aiemmin on palstalla linkitetty tietoa, että viime vuosina n. 25 000 suomalaista on saanut jonkinasteisen aivoverenkiertohäiriön vuosittain. Tämä tarkoittaisi n. 0,4 % väestöstä.
Aloin laskemaan, paljonko koti- ja naapurikylissä on asukkaita ja monenko heistä tiedän saaneen lievän tai vakavan aivoverenkiertohäiriön taakse jääneen vuoden aikana. Asukkaita on n. 350, joista vakavan aivoverenkiertohäiriön on saanut 6 ja lievän 2. Nämä varmuudella tiedän, mutta sitä en tiedä jos on vielä muitakin.
Kotiseudulla vuoden aikana tapahtuneista kahdeksasta sairaalaan ambulanssilla viedystä aivoverenkiertohäriötapauksesta yksi kuoli melko nopeasti, kaksi on täysin muiden hoidettavana, kolmella on puhe ja liikkumisongelmia, kun kaksi on toipunut toistaiseksi täysin.
Mikä surullista, on aivoverenkiertohäiriöiden määrä kotikulmilla ollut vuoden aikana yli viisinkertainen verrattuna maan keksiarvoon viime vuosilta. Näistä jokainen tapaus on vähintään kaksi koronarokotetta saanutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiemmin on palstalla linkitetty tietoa, että viime vuosina n. 25 000 suomalaista on saanut jonkinasteisen aivoverenkiertohäiriön vuosittain. Tämä tarkoittaisi n. 0,4 % väestöstä.
Aloin laskemaan, paljonko koti- ja naapurikylissä on asukkaita ja monenko heistä tiedän saaneen lievän tai vakavan aivoverenkiertohäiriön taakse jääneen vuoden aikana. Asukkaita on n. 350, joista vakavan aivoverenkiertohäiriön on saanut 6 ja lievän 2. Nämä varmuudella tiedän, mutta sitä en tiedä jos on vielä muitakin.
Kotiseudulla vuoden aikana tapahtuneista kahdeksasta sairaalaan ambulanssilla viedystä aivoverenkiertohäriötapauksesta yksi kuoli melko nopeasti, kaksi on täysin muiden hoidettavana, kolmella on puhe ja liikkumisongelmia, kun kaksi on toipunut toistaiseksi täysin.
Mikä surullista, on aivoverenkiertohäiriöiden määrä kotikulmilla ollut vuoden aikana yli viisinkertainen verrattuna maan keksiarvoon viime vuosilta. Näistä jokainen tapaus on vähintään kaksi koronarokotetta saanutta.Melkein kaikki suomalaiset on koronarokotettu ja melkein kaikki suomalaiset ovat saaneet koronatartunnan ja sairastaneet sen eritasoisin oirein aina tappavasta oireettomaan ja kaikkea siltä väliltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiemmin on palstalla linkitetty tietoa, että viime vuosina n. 25 000 suomalaista on saanut jonkinasteisen aivoverenkiertohäiriön vuosittain. Tämä tarkoittaisi n. 0,4 % väestöstä.
Aloin laskemaan, paljonko koti- ja naapurikylissä on asukkaita ja monenko heistä tiedän saaneen lievän tai vakavan aivoverenkiertohäiriön taakse jääneen vuoden aikana. Asukkaita on n. 350, joista vakavan aivoverenkiertohäiriön on saanut 6 ja lievän 2. Nämä varmuudella tiedän, mutta sitä en tiedä jos on vielä muitakin.
Kotiseudulla vuoden aikana tapahtuneista kahdeksasta sairaalaan ambulanssilla viedystä aivoverenkiertohäriötapauksesta yksi kuoli melko nopeasti, kaksi on täysin muiden hoidettavana, kolmella on puhe ja liikkumisongelmia, kun kaksi on toipunut toistaiseksi täysin.
Mikä surullista, on aivoverenkiertohäiriöiden määrä kotikulmilla ollut vuoden aikana yli viisinkertainen verrattuna maan keksiarvoon viime vuosilta. Näistä jokainen tapaus on vähintään kaksi koronarokotetta saanutta.Anonyymi
2023-04-19 21:35:18
0/5 täyttä roskaa ja puskistahuutelua.
Ja jälleen kerran esitetään maata järisyttäviä kertomuksia ja jälleen kerran linkki kuin vahingossa "unohtuu" pois.
Onko räikeä valehtelu ainoa jäljelle jäänyt tapa, jolla foliohattukerho enää voi satujaan levittää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-04-19 21:35:18
0/5 täyttä roskaa ja puskistahuutelua.
Ja jälleen kerran esitetään maata järisyttäviä kertomuksia ja jälleen kerran linkki kuin vahingossa "unohtuu" pois.
Onko räikeä valehtelu ainoa jäljelle jäänyt tapa, jolla foliohattukerho enää voi satujaan levittää?Etkö älyä, ettei sellaiseen ole linkkiä, kun joku kertoo mitä on havainnut ympärillä tapahtuvan? Umpiluupäät rokotekiimaiset voivat olla uskomatta näitä kertomuksia ja voivat kieltäytyä älyämästä tilastokeskuksen faktoja, kuinka kokonaiskuolleisuus räjähti pilviin saman tien kun vanhukset rokotettiin.
Toivottavasti jonain päivänä Nokynek ja muut kaltaisensa korruptiorikolliset saavat ankarat tuomiot törkeistä valehtelurikoksistaan. Bonuksena rahasta täälläkin valehtelevat trollit voisi myös heittää telkien taa muutamaksi vuodeksi.
- Anonyymi
Persu teoriat haisee 💩:lle.
- Anonyymi
ameriikassa on otettu toimintavaltuudet pois rokotevalmistajilta.
se on ennen kuulumaton voitto .
piikkifirma on niiltä osin loppu ,että jotain mätää oli putkessa .
järkeä vailla kun pakotettiin lentäjät ,sairaanhoitajat .lapset urheilijat yhtä kaikki
kuolemanpiikille.
nyt joutuvat vastuuseen.- Anonyymi
0/5
Täyttä roskaa ja puskistahuutelua
- Anonyymi
Tämä rokote taisi olla jonkinlainen luonnetesti?
Niillä jotka sen ottivat on vakava peiliinkatsomisen paikka.- Anonyymi
Väestön vähennys.....
- Anonyymi
Rokote oli hyvä keino lisätä ihmiskunnan älykkyyttä. Idioottien ainesta, jotka piikin ottivat, vähennetään ja hengissä säilyneet nuoret steriloidaan. Älykkäät, jotka eivät piikkiä ottaneet, jatkavat elämää ja sukua niin kuin ennenkin.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444348Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1222802Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412562Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861546Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1171488- 491209
- 851154
- 45996
- 59993
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En179984