Tuttu on varakas

Anonyymi-ap

Mutta Vasemmistoliiton vankka kannattaja, hänellä on 2 asuntoa sioitus ja velaton koti. Miksi ei Kokoomusta äänestä. Asuu Helsingissä.

23

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kalliossa kolmio

      • Anonyymi

        Kaverisi vaikuttaa fiksulta kun ole wannabe-kokoomuslainen velkapelle.

    • Anonyymi

      Sillä on moraali. Vain lapsi kuvittelee, että raha ja omaisuus on merkittävin tekijä puoluevalinnassa.

      • Anonyymi

        Kun ne veroilla kerätyt rahat edes käytettäisiin nykyistä enemmän palvelujen parantamiseen kotimaassa (sote, koulutus jne.). Koko maailman sossuna ei pienen maan tarvitse toimia. Siinä voi olla samaa mieltä persujen kanssa. Monesta muusta asiasta olenkin sitten eri mieltä.

        Joitakin asioita voidaan tukea ulkomaillakin, mutta hyvinvointi kotimaassa ei saisi jäädä liikaa sen varjoon. Kun väestö vanhenee ja nuoret ikäluokat ovat pieniä, niin ei ole varaa hukata näitä tulevaisuuden työntekijöitä. Kokoomustakaan ei kannata siksi äänestää, koska kuitenkin leikkaavat muilta kuin rikkaimmilta. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, koska oma työikäinen väestö ei riitä kaikkeen, mutta ulkomaalaistaustaisille työntekijöille (esim. hoitoalalla) pitäisi maksaa sellaista palkkaa, jolla voi tulla toimeen. Ei siis valtavia määriä lähes orjiksi, vaan maltillisempi määrä riittävällä palkalla, jolloin todennäköisemmin pysyvät työssä Suomessa. Työolojen parantaminen on kai sitten vasemmistolaista politiikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai niitä mitenkään erityisesti hukata. Määrätty prosentti vaan ihan syntyvistäkin ihmisistä on täyttä kurapaskaa. Ei tuosta "kurapaskasta" joka yhteiskunta kelvotonta saada edes siedettävää joukkoa millään koulutuksella taikka muullakaan.
        muslimi on muslimi ei siittä kunnon kristittyä saa tekemälläkään.

    • Anonyymi

      Varmaan siks että kokoomusta äänestää Suomessa kaikenmaailman poroporvarit, jotka luulee että taivaan portit aukenee.

    • Anonyymi

      Työläiset äänestävät työväenpuoluetta.

      Työväenpuolueita on kahdenlaisia.

      1) puolue kannattaa nykyistä pohjoismaista hyvinvointia ja haluaa kehittää siinä työläisten asemaa ( Perussuomalaiset).
      2) puolue haluaa muuttaa työläisiä hyväksikäyttäen yhteiskuntajärjestelmän sosialistiseksi ( SDP ja Vasemmistoliitto).

      • Anonyymi

        Niitä on kolmenlaisia. Se kolmas narraa työväestöä äänestämään puoluetta joka onkin oikeasti vihreä tai sateenkaari puolue.
        Ei enää edusta työläisiä mitenkään.

      • Anonyymi

        On niitä myös se neljäs, joka vastustaa maahanmuuttoa ja EU-jäsenyyttä.
        Lisäksi on viides työväenpuolue, jonka sydän on oikealla.

    • Anonyymi

      Persu tuhoaa asenteellaan työyhteiskunnan vastustamalla suomeen tulevat työläisten tulon. Meillä on liian vähän työvoimaa omasta takaa hyvinvoin pitämiseksi.

      Suomeen muuttava tulee tänne tekemään työtä, vastaat tietysti tarkoittaen pakolaisia joita tulee kourallinen muuhun maahanmuuttoon verrattuna.

      Työperäisten työllisyysaste kokonaisuudessa 75 % joihin kuuluu eriasteisia tuloluokaltaan, tarvitsemme alempaan tuloluokkaan.
      tulevia muuten ne työt jää tekemättä.

      Rasistinen asenteenne johtaa että nämä hyvin osaavatkin lähtee maasta pois, saamme leiman ettei tänne kannata tulla.

      • Anonyymi

        Suomessa on ihan riittävästi työvoimaa. Ja noihin pienempipalkkaisiin ei riitä työvoimaa, koska yritykset maksaa liian vähän palkkaa ja kukaan ei halua tehdä orjatyötä. Jos palkkaa nostettaisiin vaikka vaivaiset 30% niin suomalaisetkin hakisivat paikkoja.

        Ylipäätään maahanmuuttajien ei pidä olla halpatyövoimaa vaan palkkojen pitää olla niin korkeat että suomalaisetkin hakevat niihin. Paskat ahneiden yrityspomojen rääkymisestä.

        kuka tekee ne työt jotka ei kelpaa suomalaille, työt jotka jokataupsauksessa hoidettava vaikkei niistä PYSTYTÄ maksamaan kohtuu palkkaa ja näitä töitä on paljon, ongelmallista vai mitä.

    • Anonyymi

      Vastaus on täysin looginen ja selkeä. Hän on niitä harvoja rehellisesti rikastuneita, eikä halua aina valehtelevia rosvoja valtaan.

      • Anonyymi

        Kuten persu kokoomus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten persu kokoomus.

        On jo myöhästä

        Vihersossut ehtivät jo tuhoamaan Suomen tulevaisuuden!

    • Anonyymi

      Koska on empaattinen ihminen eikä mikään narsisti psykopaatti?

      • Anonyymi

        Häikäilemätön oman edun ajaja, joka käyttää ns. aatetta keppihevosena.

    • Anonyymi

      Tarkennus sijoitusasuntoa siis kaksi ...

    • Anonyymi

      Jos onkin useampia mitä sitten äänestää?

    • Anonyymi

      Jaloilla äänestää sormet on.

    • Anonyymi

      Asuu Suomussalmella

    • Anonyymi

      Viha pitää elossa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3130
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      936
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      929
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe