Helluntaipastorit valehtelevat

Nämä uudestikastajat sanovat että helluntailaiset ovat protestantteja.
Tämä on eksyttävä emävalhe.

Määritelmä

"Protestantismi eli protestanttisuus (vrt. lat. protestare, protestoida, julistaa) on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta (kaksi muuta ovat katolilaisuus ja ortodoksisuus), joka syntyi 1500-luvun alussa uskonpuhdistuksen eli reformaation vaikutuksesta erkaantumalla katolisesta kirkosta omaksi kirkoksi."
29170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Hurmokselliset, hihhulit, lahkolaiset, uuskarismaattiset, menestysteologiset, glossolialistit, uusapostoliset, helluntailaiset ja adventistit eivät ole protestantteja koska niillä ei ole mitään tekemistä uskonpuhdistuksen kanssa.

Äänestä

Helluntailaisia ja adventisteja voidaan sanoa luikertelijoiksi ja valheveljiksi Raamatun mukaan.
Fiksuinmmat esiintyvät ystävällisinä suorittaessaan käännytystä.

Äänestä
  • Paavalillakin oli kokemusta se ajan "helluntailaisista".

    "Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden,"

    Äänestä

Paavalilla oli Jumalan kutsu mutta Suomen Helluntaikirkon johtajalla ei ole Jumalan kutsua tehtäväänsä.
Poikapiirissä ja lihan käsivarrella valinta on tehty.

Äänestä
  • Kerro kenellä lut.kirkon leipäpapeilla on kutsu.

    Äänestä

En minä istu valheen miesten seurassa enkä kulje salakavalain kanssa.

Äänestä

Vahvempaa ruokaa Pyhässä Hengessä

"Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?"

Äänestä

Jeremian kirja 7:8

Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä.

Äänestä

Valheen puhujat ovat vieläpä ulkultaisia. ja helluntaikastettuja

Ensimmäinen kirje Timoteukselle 4:2

Valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

Äänestä

Anabaptistit ja protestanttisuus

Antisemitisti, anabaptismin luoja B. Hubmaier aloitti hyökkäyksen uskonpuhdistusta vastaan ja kun kristityt sitten vastasivat anabaptisteille heidän omien tekojensa mukaan, vieläkään tuo porukka ei kadu eikä myönnä rikoksiaan, vaan uhriuttaa itseään, syyllistää aidot uhrinsa... ja jatkaa kristinuskon vastaista hyökkäystään, anabaptismin henkivallassa.

Äänestä

Hubmaier hyökkäsi uskonpuhdistusta vastaan! Tämä on tosiasia. Hän saattaa olla "arvostettu" anabaptistien itsensä keskuudessa, mutta hän ei kuulu osana "uskonpuhdistusta".

Myös helluntailaiset omine ismeineen hyökkäävät uskonpuhdistusta vastaan.
Heidän oman jeesuksen henki käskee tekemään niin.

Äänestä

Pelastumattomat pastorit
Pelastumattomat

"Joka valheita puhuu, se ei pelastu."

Äänestä

Kristinusko on kirkkojen luoma uskonto jota niinsanotut kristityt harjoittavat. Jeesus ei puhunut mistään kolmesta pääsuuntauksesta seurakunnassan. Varokaa kristinuskon hapatusta, se on ulkokultaisuutta.

Äänestä

Jos te vauvakastetut ette liity helluntaiseurakuntaan joudutte helvettiin.

Äänestä
  • noinko uudestikastajat opettaa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    noinko uudestikastajat opettaa

    Uudestikastaminen on Raamatun tärkein opetus helluntailaisuudessa.

    Äänestä

Historian valossa helluntailaisuudessa ei ole koskaan ollut uskonpuhdistusta.

Äänestä

Valehtelevat uudestikastaja helluntaipastorit sanovat että helluntailaiset ovat protestantteja.
Valheen kaikella voimalla !

Äänestä

Helluntailaisuus perustuu uhrin käden nostoon ja pastorin käsien alle menemiseen.

Äänestä

Etpä sinäkään mistään mitään tiedä!

Äänestä
  • Muistatko......

    Oletko koskaan ollut helluntaipastorien käsien alla saamassa voimaa ?

    Äänestä

Helluntaipastorien ei tarvitse tehdä parannusta eli mielenmuutosta valheistaan ?!?
On ne aika lahkohenkisiä epeleitä ja kehuvat olevansa jumalanmiehiä.

Äänestä
  • "Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä."
    sanoo Jumala valehtelija pastoreille.

    Äänestä

  • Sanot taas vääräntodistuksen lähimmäisestäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sanot taas vääräntodistuksen lähimmäisestäsi.

    Lue aloitus.

    Äänestä

Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
😄😄😄😄😄

Äänestä
  • Putin on kristinuskon kristitty. Lapsena kastettu ja kuuluu kirkkoon.

    Äänestä

olen sita mielta etta kerran vastaamme kaikista saarnoistamme jumalalle eika ole deletointi nappainta niin kuin nykyaajan tietokoneisssa ,,,,kuitenkin ajassamme saa uskoa kristukseen ,,ja syntinsa anteeksi ,,,,,,,,,nama kaikki palstat kluoetaan kerran korkeimmassa ,,,,,oikeudessa.......

Äänestä

siis vastaamme jumalalle emmaka ihmisen oikeus istuimille ...kerran ,,,,,,,,eika ole deletointi mahdollisuutta ,,,,synteja myos kielen synteja voi saada asasmme kuitenkin anteeksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nämä uudestikastajat sanovat että helluntailaiset ovat protestantteja.
Tämä on eksyttävä emävalhe.

Määritelmä

"Protestantismi eli protestanttisuus (vrt. lat. protestare, protestoida, julistaa) on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta (kaksi muuta ovat katolilaisuus ja ortodoksisuus), joka syntyi 1500-luvun alussa uskonpuhdistuksen eli reformaation vaikutuksesta erkaantumalla katolisesta kirkosta omaksi kirkoksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu