2035 poliittinen temppu?

Lueskelin aikani kuluksi pidemmältä ajalta hiilineutraaliustavoitteista ja sain siitä sellaisen kuvan, ettei tavoitteen siirtäminen myöhemmäksi vaaranna millään tavalla inverstointeja, eikä vihreällä energiatuotannolla saatavia hyötyjä, eikä sen kehittymistä. Jos muut maat olisi todenneet, että esim. 2050 aiheuttaisi merkittäviä ongelmia, olisi heilläkin nopeampi aikautaulu. Mitään jäykkää vuosilukua ei edes kannattaisi lyödä lukkoon, vaan mennään järkevästi teknis-taloudellisten mahdollisuuksien mukaan.

Aggressiiviseen 2035 aikataulun puolustamiseen ei ole mitään todellisia ja kriittisiä perusteluita, mutta kun mietin 2019 vaaleja, kuinka Rinne kampesi aiheeseen liittyvällä kysymyksellä PS:n laskemoidusti oppositioon, ja kuinka sitä taaskin käytetään vipuvartena PS:ia vastaan, niin 2035 alkaa näyttää jo poliittiselta tempulta. Viimeisimpänä sitä käyttänyt puolue näyttää olevan RKP, joka oikein korosti Orpolle, että siinä on pysyttävä, tai muuten....!

2020 tai -21 ennustelin, että PS nähdään vaalituloslistoilla jälleen korkeintaan toisena ja puolue pelataan jollain keinolla oppositioon. Vähän sellainen kutina on alkanut taas tulla. Päättäjätasolla ei ole rohkeutta sinivalkoisuuteen. Suomi on taas kerran suomettunut, mutta tällä kertaa länteen päin.

15

85

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu-u tämä suomettuminen minne sattuu on erityisen ikävä kuvio Suomelle ja suomalaisuudellekin, jopa.

      Mutta tota noin niin.

      ..miksi minä näen tuossa viestissäsi ainoastaan sanat:

      jäykkää
      ja
      kutina?

      Minun kyllä on tehnyt monestikin mieli tavata sinut. Tutustua hiukan paremmin.

      Mutta oletkohan millainen ihmisenä, kun viisaudesta mennään syvemmälle, asiaan?

    • Anonyymi

      Milloinkahan Suomen poliitikot oppisi tajuamaan, että Suomen ilmastopolitiikka on tämmöisenään silkkaa poseerausta, että saisivat pysyä tärkeilemässä omilla hillotolpillaan. PS on puhunut täyttä totta ja järkeä ja sehän ottaa noita tekopyhiä vouhakkeita pattiin, että sarvet tärisee kun eivät siedä, että heidän yliampuvaa vouhotusta arvostellaan ja täysin perustellusti.
      Suomi ei ole koskaan ollut suurimpia saastuttajia, eikä hiilinielujen tuhoajia.
      Niinkuin PS on sanonutkin, että vaikka sammutettaisiin koko Suomi,niin sillä ei olisi hyttysen pierun vertaa vaikutusta.

      • Anonyymi

        just näin

      • Anonyymi

        Ilmastopseeraus varmaan jatkuu, sillä Orpo alkaa neuvotella Demareiden kanssa. Muukin poseeraus jatkuu neljä vuotta eteenpäin:

        Kokoomus aloittaa ”vakava­mieliset” hallitus­tunnustelut myös Sdp:n kanssa
        Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin neuvottelivat maanantaina. Vaalien jälkeen kokoomuksen ja Sdp:n yhteydenpito on ollut vähäistä.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009525526.html

        PS eli taisi olla nykyaikainen "kassakaappisopimus", millä taktiikalla pelataan Persut oppositioon. Rkp Kokoomuksen apupuolueena toimii näyttämöllä komeljanttarina ja ottaa Persujen syrjäyttmisestä haukut niskaansaa parin ministerin paikan palkkiollaan. Demarit joutuivat maksamaan Sannan puolueen johtotehtävän hallitukseen pääsystään. Näin se menee. Melkein syö hatullisen sitä, jos näin ei käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä olisi kannattanut olla vttuilematta Keskustapuolueelle. Ensin Luukkanen jakeli armonlaukauksia, perään Peltokangas ja Mäkelä ilkkuivat Kepun tappaneen maaseudun ja tänään Purra ilmoitti Saarikolle kuin jollekin alamaiselleen että voisi vaikka sietää Kepua hallituksessa jos lupaavat olla kiltisti. Saarikko ilmoitti että vedä käteen ja antoi RKPlle niin ison nallekarkkipussin ettei puolue ole ennen ikinä moista nähnyt. Sillä ilman RKPtä ei tule oikeistohallitusta, kun Kepu ei ala leikkimään Purran määräämään suuntaan ja tahtiin.

        voi hyvinkin olla tämä visiosi validi, itseasiassa.

        mutta siitä huolimatta, se jk kirjoitti jäykästä ja kutinoista, ja sitten väisteli vastauksen aiheeseen ja sittemmin vastaili ilman nimimerkkiään, saattaapi olla sittenkin ujompi kuin viitsi koskaan edes itselleen myöntääkään. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä olisi kannattanut olla vttuilematta Keskustapuolueelle. Ensin Luukkanen jakeli armonlaukauksia, perään Peltokangas ja Mäkelä ilkkuivat Kepun tappaneen maaseudun ja tänään Purra ilmoitti Saarikolle kuin jollekin alamaiselleen että voisi vaikka sietää Kepua hallituksessa jos lupaavat olla kiltisti. Saarikko ilmoitti että vedä käteen ja antoi RKPlle niin ison nallekarkkipussin ettei puolue ole ennen ikinä moista nähnyt. Sillä ilman RKPtä ei tule oikeistohallitusta, kun Kepu ei ala leikkimään Purran määräämään suuntaan ja tahtiin.

        Onko Peltokangas vuosikausiin edes käynyt maaseudulla? Nykyäänhän tuo lähinnä rähisee Helsingissä kebabsyöttölöiden pihalla kännissä kakaroiden kanssa.

        Kepu on kiinnostava puolue.

        Annika on jämeränluonteinen erityisen kauniskasvoinen nainen.

        Mutta missä kiehtovat, nätisti organisoidut, nimenomaan tiimevetoiset asiat?

        Millainen maailma oiskaan, ilman ulkoasaneltuja Suomelle?

        Minäpä kerron.

        Tää kansa olis avoimesti kristillinen. Ja aidosti ihmeitä täys koko Suomen valtio.

        Kuinka tämä onnistuu, jos kaikki mitä tehdään on kisailut, yhteistyön sijaan.

        on helppo sanoa vedäpä käteesi. mutta iso asia seurata sitä mitä Jeesus neuvoopi meille, elämänlaatua kohottaaksemme..

        Maukalla on varaa äyvätä kun repii eduskunnan komeimpia kulukorvausrahoja.

        Mm. Kolumbia on erittäin avoimesti kristillinen valtio. Ja tuottaa valtaosan maailman kokaiinista. Ja jossa tehdään enemmän murhia väkilukuun suhteutettuna kuin missään muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastopseeraus varmaan jatkuu, sillä Orpo alkaa neuvotella Demareiden kanssa. Muukin poseeraus jatkuu neljä vuotta eteenpäin:

        Kokoomus aloittaa ”vakava­mieliset” hallitus­tunnustelut myös Sdp:n kanssa
        Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin neuvottelivat maanantaina. Vaalien jälkeen kokoomuksen ja Sdp:n yhteydenpito on ollut vähäistä.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009525526.html

        PS eli taisi olla nykyaikainen "kassakaappisopimus", millä taktiikalla pelataan Persut oppositioon. Rkp Kokoomuksen apupuolueena toimii näyttämöllä komeljanttarina ja ottaa Persujen syrjäyttmisestä haukut niskaansaa parin ministerin paikan palkkiollaan. Demarit joutuivat maksamaan Sannan puolueen johtotehtävän hallitukseen pääsystään. Näin se menee. Melkein syö hatullisen sitä, jos näin ei käy.

        Marin taisi vain odotella että Persut saavat suututettua Kepun ja kyllästytettyä Orpon katselemaan sirkustaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mm. Kolumbia on erittäin avoimesti kristillinen valtio. Ja tuottaa valtaosan maailman kokaiinista. Ja jossa tehdään enemmän murhia väkilukuun suhteutettuna kuin missään muualla.

        Kolumbialla ei ole mitään tekemistä elävän kristinuskon kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maukalla on varaa äyvätä kun repii eduskunnan komeimpia kulukorvausrahoja.

        Ei hän ainakaan homoutta kulje levittelemässä, niinkuin jotkut kansan piikkiin tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolumbialla ei ole mitään tekemistä elävän kristinuskon kanssa.

        On siitä se hyöty, että tuskin muslimit siellä hilluu, niinkuin euroopassa.
        Kyllä Jeesus pässinsä keritsee. Jos ei muuten, niin vaikka kärventämällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siitä se hyöty, että tuskin muslimit siellä hilluu, niinkuin euroopassa.
        Kyllä Jeesus pässinsä keritsee. Jos ei muuten, niin vaikka kärventämällä.

        On, vielä hetken aikaan. Totta.
        Mutta elävä kristinusko asia erikseen.

        Jeesukella on se oma realiteetti, jossa sielujen pelastaminen on käsittääkseni ainakin osa sitä ydin-aktiviteettiaan.

        Monimutkaisia asioita tehty helpoiksi ymmärtää, Raamatussa.

        Mutta ihmisillä on aina parempaakin tekemistä kuin kuulla Jeesuksesta. Joten oli mitä oli ollakseen ja silviisii si.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      597
      1284
    2. 85
      995
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      171
      753
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      297
      746
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      209
      702
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      683
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      651
    8. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      600
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      203
      569
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      531
    Aihe