Tänne eivät korkeakoulutetut osaajat, joita Suomi tarvitsisi, ole tulossa.
Muissa maissa saa paljon kovempia palkkoja, kuin mitä Suomessa kyetään maksamaan.
On niin turhaa kiistellä maahanmuutosta, kun niitä tulijoita ei ole.
Sairaanhoitajat ja muut koulutetut hoitajat menevät Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan töihin, jos he tulevat Filippiineiltä tai muista maista.
Suomeen saadaan vain siivoojia ja linja-autokuskeja ja pitsakuskeja, jotka tekevät työtä vain pari vuotta ja sitten jäävät kokonaan Suomen sosiaalitukien varaan, koska ne ovat tietysti moninkertaisia verrattuna heidän kotimaassaan saamaansa palkkaan. Niistä sosiaalituista he lähettävät kotiin perheillensä sitten avustuksia runsaasti, jotta perhe pärjää.
Tuleehan tänne myös rakennusmiehiä, joille voidaan maksaa pientä liksaa, koska he toimivat oman maansa firman työmiehinä ja silloin heitä ei koske Suomen työehtosopimukset. Hekin ovat vain käymässä täällä töissä. Rakennusalalla työt loppuvat usein, kun urakat valmistuvat ja sitten nekin lähtevät kotimaihinsa.
Tänne ei todellakaan ole tulossa ammattikoulutettua huippuosaaja väkeä; on siis täysin turhaa edes puhua semmoisesta.
Onhan tänne toki saatu jonkin verran ilotyttö ammattilaisia, jotka tietysti tienaavat hyvin ja heitä nuo puolueiden miespuoliset tietysti haluaisivat lisää toki, koska he nauttivat vaihtelusta, ettei aina sitä samaa pillua.
Suomen pitäisi ottaa siis lusikka kauniiseen käteen ja kouluttaa niitä erityisosaajia, koska täällä on työttömänä valtavasti kielitaitoista väkeä ja hyvin koulutettua väkeä, joka nopeastikin voitaisiin lisäkoulutuksella saada niihin töihin, joissa on pulaa työntekijöistä.
Samoin viikon kurssilla oppisopimuksella voitaisiin kouluttaa 10 000 hoitoavustajaa, jotka olisivat siis hyvin nopeasti avuksi vanhustenhoidossa, kotihoidossa, varhaiskasvatuksessa ja monissa muissakin paikoissa. He voisivat sitä teoriaa käydä sitten työn ohessa nettikursseilla ja kysymyspattereilla, joihin he etsisivät vastaukset annetuista aineistoista.
Eihän näin tietenkään tehdä, koska heille pitäisi maksaa palkaa ja rahaa ei ole kunnilla eikä valtiolla. On paljon mukavampaa ja halvempaa vain puhua, että tarvitaan nopeasti kaukaisista maista työntekijöitä, koska heitä ei ole todellakaan tulossa ja palkkarahat siis säästyvät.
Onhan Suomeenkin nyt tulossa ulkomaisten rikollisten työvoimamarkkinat, jotka eivät tarvi sosiaalitukia, vaan he elättävät itsensä rikoksia tehden; vanhuisia ja koululaisia ryöstelemällä ja tätäkin puolueet pitävät tosi hyvänä, koska näin säästyy paljon varoja. Tässäkin puolueet toivovat Ruotsin mallin mukaista toimintaa, koska se tuo rikkautta monen arkeen, kun autot palavat ja ammuskelut yleistyvät kaduilla.
Hyvinhän meillä siis aisoita hoidetaan .. eikö vain?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuleva porvarihallitus laskee verot järkevälle tasolle, niin palkalla pärjää.
Suomesta työn saaminen on sellaista lottoamista että vaikka muualta sais vähemmän palkaa on se kumminkin jotain palkkaa kuin työ lotonhäviäminen suomessa