Miksi kohtelit minua kuin rikollista?

Sitä olen ihmetellyt. Olin sinulle lähtökohtaisesti vaarallinen rikollinen tai raiskaaja, jota piti pelätä. Onko sinulla hyvä mieli siitä vai joko viimein olet ajatellut asiat uusiksi? Vainoharhaisuutesi loukkasi syvästi, enemmän kuin osaat arvata. Voin vannoa, ettei minulla ollut sinua kohtaan missään vaiheessa pahoja aikeita. Voit kuvitella itse tilannetta, jossa sinuun ei luoteta yhtään ja sinua epäillään pahoista aikeista perusteetta. Yritä asettua asemaani. Miltä se tuntuisi?
46119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Miten voit ajatella minusta noin negatiivisesti. Voitko kuvitella itse tilannetta, jossa sinuun ei luoteta yhtään ja sinua epäillään tuollaisesta perusteetta?

Äänestä
  • Ei ollut sinulle.

    Äänestä

Ehkä kohtasit ihmisen, joka ei osaa asettua toisen asemaan? Ja joka kokee kaiken kohtaamansa aina uhkana itselleen? Luottamuksen puute toiseen voi synnyttää harhoja, joihin uskoo paremman puutteessa.

Äänestä
  • Komppaan tuota jälkimmäistä syytä. Jos on kokenut pettymyksiä aiemmissa ihmissuhteissa ja pitkän aikaa vältellyt ihmisiä, koska ei usko, että kukaan olisi kiinnostunut olemaan edes kaveri, niin se tuottaa vaikeuksia lähestyä ihmisiä tai päästää muita ihmisiä lähelle, vaikka kuinka mukava ihminen olisikin kyseessä.

    Äänestä

  • Voi olla. En todellakaan ymmärrä, mistä hän sai kimmokkeen asenteelleen. Jos oikein pahaa ajattelisin, niin hän teki tämän kostaakseen tai ilkeyttään ajattelematta sen enempää seurauksia. Odotti minun olevan kiltisti myötäilevä, ja kun en ollutkaan, niin pettyi ja sisuuntui.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voi olla. En todellakaan ymmärrä, mistä hän sai kimmokkeen asenteelleen. Jos oikein pahaa ajattelisin, niin hän teki tämän kostaakseen tai ilkeyttään ajattelematta sen enempää seurauksia. Odotti minun olevan kiltisti myötäilevä, ja kun en ollutkaan, niin pettyi ja sisuuntui.

    Jos tuo on se hänen keinonsa vältellä ihmisiä? Tai jos hänellä on jokin alemmuuden tunne, ettei koe olevan sinun seurasi arvoinen? Tiedätkö, miten hän muuten käyttäytyy ihmisten seurassa tai viettääkö hän paljon aikaa yksin?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jos tuo on se hänen keinonsa vältellä ihmisiä? Tai jos hänellä on jokin alemmuuden tunne, ettei koe olevan sinun seurasi arvoinen? Tiedätkö, miten hän muuten käyttäytyy ihmisten seurassa tai viettääkö hän paljon aikaa yksin?

    Mitä häntä tunnen, niin kuvailemasi ei sovi häneen. Ehdottomasti ei.

    Äänestä

  • Onko sun mielisana nykyisin palstalla harha?
    Ynnä skitsofrenia, epäluuloisuus?

    Mistä se kertoo.
    Mieti.

    Äänestä

En oo sua halunnu ikinä muutenkaa

Äänestä
  • Ei ollut sinulle.

    Äänestä

Koska olet toiminut kuin rikollinen, ihmistä vastaan

Äänestä
  • Jos on toiminut kuin rikollinen, silloin on jo rikollinen. Sitä en ole, enkä niin ole toiminut.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos on toiminut kuin rikollinen, silloin on jo rikollinen. Sitä en ole, enkä niin ole toiminut.

    Kyllä olet

    Äänestä

Miten nainen käytäytyy seurassasi …kuvaile tilannetta
Koska olet voinut tulkita asian jotenkin väärin.?
Pelkääkö hän sinua vai mistä moinen ajatus?
Oletko koskaan kysynyt syytä käytökselle….?
Ja jos olet meniko homma naisen vähättelyksi …
Tai siihen. ettet tue tai ymmärrä häntä yhtään …

Vai onko noi vain jotain omia ajatelmia tilanteessa jossa joku ei ole riittävän kiinnostunut olemaan kanssasi luodakseen keskusteluyhteyttä ja luottamusta ….
Se jokin puutuu teiltä mikä,tarvitaan… useinmiten liityy siihen et voiko toiseen luottaa…
Syy voikin olla ihan siinä mitä itse teet ja käyttäydyt ….
Eikä hänessä olenkaan…

Nainen Sivusta.

Äänestä
  • Siis toki luottamuksen voi menettää, mutta jos kuvittelee, että toisella on rikollisia aikeita, niin siihen täytyy olla vahvaa näyttöä.

    Äänestä

  • Erittäin hyviä kysymyksiä! -toinen nainen sivusta

    Äänestä

  • Noihin kysymyksiin en osaa vastata, koska en tiedä, mitä hän oikeasti ajatteli kulloisessakin tilanteessa. Meillä ei ole ollut sellaista keskusteluyhteyttä, että mistään noista olisi voinut keskustella. Haluttomuus keskustella on ollut hänen puolellaan ja sen ymmärsin viittaavan siihen, ettei keskustelu kanssani kiinnosta. Toki voihan olla muitakin syitä, jos nyt yrittää löytää jotain positiivista näkökulmaa. Sitäkin enemmän ihmetyttää vainoharhaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Noihin kysymyksiin en osaa vastata, koska en tiedä, mitä hän oikeasti ajatteli kulloisessakin tilanteessa. Meillä ei ole ollut sellaista keskusteluyhteyttä, että mistään noista olisi voinut keskustella. Haluttomuus keskustella on ollut hänen puolellaan ja sen ymmärsin viittaavan siihen, ettei keskustelu kanssani kiinnosta. Toki voihan olla muitakin syitä, jos nyt yrittää löytää jotain positiivista näkökulmaa. Sitäkin enemmän ihmetyttää vainoharhaisuus.

    Mitä siis tarkoitat tuolla vainoharhaisuudella?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitä siis tarkoitat tuolla vainoharhaisuudella?

    Että minulla olisi ollut pahoja aikeita häntä kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Että minulla olisi ollut pahoja aikeita häntä kohtaan.

    Täh? En ihan käsittänyt... Sinä siis kuvittelet jostakin syystä, että hän on vainoharhainen tai pelkää sinua??? Ymmärsinkö oikein? Mistä olet tällaista saanut päähäsi? 🤔 Vai olisiko kyse kuitenkin jostakin väärinymmärryksestä. Kuulostaa minun mielestä aika kaukaa haetulta tuollainen, että joku pelkäisi ihmistä, joka ei ole aiheuttanut mitään syytä pelkoon. Olisiko kyseessä sitten vaan joku äärimmäisen ujo ihminen tai jotain? Tai voiko olla että hän on saanut sinusta vääränlaisen käsityksen ja sen takia välttelee tms?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Niinpä. Ei sitä pieni ihminen pysty käsittämään kaikkea. Varsinkaan oikkuilevia naisia. Sorry tästä!

    En minä tästä aio tehdä suurta numeroa, koska luulen, että hän joutuu elämässään vielä tämän asian eteen. Itse pystyn antamaan anteeksi. Jäljelle on jäänyt suuri ihmetys tapahtuneesta ja siksi täällä sitä kyselen.

    Äänestä

  • Jahas. Täällä palstaharhaiset päässeet vauhtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Niinpä. Ei sitä pieni ihminen pysty käsittämään kaikkea. Varsinkaan oikkuilevia naisia. Sorry tästä!

    En minä tästä aio tehdä suurta numeroa, koska luulen, että hän joutuu elämässään vielä tämän asian eteen. Itse pystyn antamaan anteeksi. Jäljelle on jäänyt suuri ihmetys tapahtuneesta ja siksi täällä sitä kyselen.

    Itse myös painin samanlaisten ongelmien kanssa. Helposti välttelen ihmisiä, johtuen joistain aiemmista kokemuksistani. Suojelen itseäni uusilta pettymyksiltä, vaikka tämä äärimmäisen tyhmä tapa onkin. Saatan vaikuttaa toisinaan ehkä jopa töykeältä tai etäiseltä... siis siltä, että minuun on vaikea saada kontaktia, kun usein vaan livistän tilanteista pois. En tiedä miksi siitä on tullut minulle jokin tapa nykyään. 😬 Todellisuudessa jos minuun tutustuu, niin olen aivan päinvastainen ihminen ja mielelläni tutustuisin uusiin ihmisiin, jos vain enää osaisin. Tuntuu että olen niin awkward sosiaalisissa tilanteissa, ettei siitä oikein mitään tule.

    En edes tiedä miksi, mutta jotenkin tuntui, että tuo aloitus kolahti, vaikka tuskin aloitus minulle kuitenkaan oli... Olisin yhteen M mieheen halunnut tutustua, mutta kai ajattelin, ettei hän ollut kiinnostunut tutustumaan minuun. Olen vain niin huono tekemään keskustelunaloitteita ja nyt on kulunut jo aikaa sen verran, etten tiedä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, vai olisiko se vaan kiusallista. 🙁 Jos olen loukannut joskus oudolla käytökselläni, niin vilpittömästi pyydän anteeksi, sillä missään nimessä tarkoitukseni ei ole ollut missään kohtaa loukata! Harmittaa vaan kun asiat menivät näin. Voisipa kaiken vain aloittaa puhtaalta pöydältä...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Noihin kysymyksiin en osaa vastata, koska en tiedä, mitä hän oikeasti ajatteli kulloisessakin tilanteessa. Meillä ei ole ollut sellaista keskusteluyhteyttä, että mistään noista olisi voinut keskustella. Haluttomuus keskustella on ollut hänen puolellaan ja sen ymmärsin viittaavan siihen, ettei keskustelu kanssani kiinnosta. Toki voihan olla muitakin syitä, jos nyt yrittää löytää jotain positiivista näkökulmaa. Sitäkin enemmän ihmetyttää vainoharhaisuus.

    Miksi et kysynyt vaan arvailet hänen mielensä liikettä…
    Kannattaa ensi keralla olla oikesti sosiaalisempi ja aloitelsimpi osapuoli …
    Jos kerta sitä olet .
    Jos sinulla siis on niitä taitoja oikesti enenpi etkä vain luule itsestäsi liikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Miksi et kysynyt vaan arvailet hänen mielensä liikettä…
    Kannattaa ensi keralla olla oikesti sosiaalisempi ja aloitelsimpi osapuoli …
    Jos kerta sitä olet .
    Jos sinulla siis on niitä taitoja oikesti enenpi etkä vain luule itsestäsi liikoja.

    Samaa mieltä! Jos on tuollaisia ajatuksia, jotka mietityttävät niin ehdottomasti kannattaisi kysyä asioita suoraan häneltä, eikä luoda asioista omia pitkälle vedettyjä johtopäätöksiä.

    Äänestä

Mitään tuollaista en tunnista tehneeni. Joten ei mulle.

Äänestä

ei se ollut vaimoharhaa vaan älyllistä päättelykykyä.

Äänestä
  • Sitten hänen pitää haastaa minut oikeuteen rikoksesta.

    Äänestä

  • Älyllisyyttäkin on monlenlaista ja moni älykäskin erehtyy luuloisaan
    Oletko valmis oppimaan … katso toisesta kuvakulmasta asiaa ja ole oikesti älykäs…
    Vaikuttaa siltä että oletvähän kaavoihin ja rajoihin kangistuva…
    Etkä koskaan edes oikesti kysynyt häneltä mitään vaikka olisi pitänyt tehdä paljon kysymyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sitten hänen pitää haastaa minut oikeuteen rikoksesta.

    Sinut on jo haastettu:) Ja tuomio tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Älyllisyyttäkin on monlenlaista ja moni älykäskin erehtyy luuloisaan
    Oletko valmis oppimaan … katso toisesta kuvakulmasta asiaa ja ole oikesti älykäs…
    Vaikuttaa siltä että oletvähän kaavoihin ja rajoihin kangistuva…
    Etkä koskaan edes oikesti kysynyt häneltä mitään vaikka olisi pitänyt tehdä paljon kysymyksiä.

    Kysynyt missä? Mitä oikein selität

    Kenelle kommentoit ja mistä?

    Äänestä

Kuulostaa siltä että kohteli täysin oikein.

Äänestä

Uskomaton rakkaus.
Kosinta.
Elämänmuutos. Rakkauden riski. Otin. Uskalsin.
Sinä petit minut.
Avoliioton peruminen.
Vittumainen, halveksitttava teko.
Ehkä onkin käynyt niin, että minun rakkaus loppui. Niin taisi sitten käydä. Alkoi vain vitutus. Olin raivoissani.

Sinulle!
Terv: tiedät kyllä kuka

Äänestä
  • Kuka petti kenet? Puhtain sydämin ollut koko matkan tässä. Eikä vieläkään muuta mielessä kuin vain puhtaita ajatuksia ja tunteita. - sivustaehkä

    Äänestä

  • Minua ei ole kosittu koskaan tosisaaan…
    On ollut niitäkin joiden kanssa olisin pitkän liiton voinut rakentaa,mutta ei sitä haluttu minun kanssani….
    Ehkä ap sinä olit viemässä naista alttarille vain omien korviesi välisessä haavemailmassa mutta,et sanonut sitä naiselle koskaan…
    Puhuin yhden miehen kanssa joskus ohimennen kihloista kerran mutta se ei ollut minulle vielä mikään ajatelma siitä,että olisimme menneet kihloihin tai asetelleet avioon….
    Naiselta….

    Äänestä

  • Jotain tuttua kirjoittajan tekstissä. Asia ja aihe täysin vieras silti. Oletko oikeasti koskaan edes ollut tekemisissä ko. henkilön kanssa, vai mahtaako olla pelkkää omaa harhaa?
    En voi sille mitään, että allekirjoitus ja energia mätsää erääseen tuttavaan. Hän on naimisissa, joten senkin puolesta koko juttu olisi tuulesta temmattu. Siis, mitä?

    Äänestä

AVio Lii Ton Peru MiNen

En anna koskaan anteeksi.

Äänestä
  • Niin. Eräs perui sen kuten kaiken muunkin. Se ei ollut mies. Se oli nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Niin. Eräs perui sen kuten kaiken muunkin. Se ei ollut mies. Se oli nainen.

    Hyvä että perui. Järkevä nainen.💡

    Äänestä

Sinä se jaksat,vuosia jauhaa samasta.sait kostosi.mitä muuta haluat?

Äänestä
  • Kuka kostaa ja kelle? En ainakaan mä kellekään. En erosta huolimatta. Plääh, taas täällä alkaa tulla iltapäivän ikävät sanat esille ja syyttelyt. Häivyn. Tästä ei hyvää seuraa, on tullut koettua.

    Äänestä

Muistakaa naiset kertakäyttöinen pepperspray vesistöön nakkaatte niin ei tule ongelmia ellei joku sukella perään

Äänestä

Minä en ole kohdellut.

Äänestä

Ei epäilytuulesta temmattuja ole. Monia vinkkejä sitää olet viestinyt ja ilmi tuonut jos noin on ollut.

Äänestä

Ota ilta lääkeet tänään ajoissa,ilman kaljaa.Niin et valvo kuten eilen ja omia päästäsi vedä juttuja tänä iltana tänne ja nukut ajoissa.Aivot tarvitsevat unta jotta mieli ei sekoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitä olen ihmetellyt. Olin sinulle lähtökohtaisesti vaarallinen rikollinen tai raiskaaja, jota piti pelätä. Onko sinulla hyvä mieli siitä vai joko viimein olet ajatellut asiat uusiksi? Vainoharhaisuutesi loukkasi syvästi, enemmän kuin osaat arvata. Voin vannoa, ettei minulla ollut sinua kohtaan missään vaiheessa pahoja aikeita. Voit kuvitella itse tilannetta, jossa sinuun ei luoteta yhtään ja sinua epäillään pahoista aikeista perusteetta. Yritä asettua asemaani. Miltä se tuntuisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu