EUROOPAN parlamentin ja EU-maiden neuvottelijat pääsivät tiistaina sopuun suunnitelmasta, jolla pyritään lisäämään mikrosirujen valmistusta Euroopassa.
Taustalla on EU:n halu vähentää riippuvuuttaan Aasian maista. Puolijohteiden valmistusta hallitsevat nyt etenkin Kiinassa ja Taiwanissa sijaitsevat yritykset.
Alustavan sovun mukaan EU pyrkii kaksinkertaistamaan nykyisen globaalin markkinaosuutensa puolijohteissa 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Tarkoituksena on laittaa liikkeelle yhteensä 43 miljardin euron edestä julkisia ja yksityisiä investointeja. Valtiontukia koskevia sääntöjä höllennettäisiin mikrosirujen valmistuksen vauhdittamiseksi.
EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan kaavaillut toimet ”mahdollistavat kilpailukykyisen siruteollisuuden ja luovat perustan globaalille markkinaosuudelle”.
Taustalla on EU:n halu vähentää riippuvuuttaan Aasian maista. Puolijohteiden valmistusta hallitsevat nyt etenkin Kiinassa ja Taiwanissa sijaitsevat yritykset.
Alustavan sovun mukaan EU pyrkii kaksinkertaistamaan nykyisen globaalin markkinaosuutensa puolijohteissa 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Tarkoituksena on laittaa liikkeelle yhteensä 43 miljardin euron edestä julkisia ja yksityisiä investointeja. Valtiontukia koskevia sääntöjä höllennettäisiin mikrosirujen valmistuksen vauhdittamiseksi.
EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan kaavaillut toimet ”mahdollistavat kilpailukykyisen siruteollisuuden ja luovat perustan globaalille markkinaosuudelle”.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Omavaraisuus kannattaa. Milloinkahan suomalaiset poliitikot ymmärtävät tämän. Jos Sergei sulkee vesitiet niin huonostihan meille käy täällä pussin perällä.
NATO pitää Itämeren auki.
Kulkemaan pääsee myös maitse ja ilmoitse.
Etkö tiennyt?
Kerrotko miten ”Sergei” sulkee vesitiet niin ettei sen omat Pietarin suunnan satamat myös sulkeudu. Koska jos katsot karttaa niin nimenomaisesti nuo Pietarin alueen satamat ovat se ”pussinperä”.
Jos katsot Itämeren tilanteen, niin siitä on tullut aika puhdas ”Natomeri” (etenkin kun mukaan liitetään Ruotsi.
EU lisää roinan tuotantoa ja alkaa kilpailla Kiinan kanssa.Tietäähän sen miten siinä lopulta käy.Lisäksi satsaa marssin valloitukseen johon tarvitaa dikirahaa mittaamattomasti. Se on kallista ja hyödytöntä työllistämistä josta USAkin luopui. Paavo Lipposta vartenko tätä tehdään?Samaan aikaan ruoka on loppumassa ja EU on tappanut talonpojat kokonaan. Kansan pitää tosiaankin varoa näitä EUn pupunlevittäjiä.
Just BS, just BS!
BS ALERT! That was BS!
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_semiconductor_fabrication_plants
Juuri sellaista sontaa, kuin voi odottaa ihmeleijalta.
Pyritään lisäämään on eri asia kuin että lisätään.
43 miljardia on naurettavan pieni summa mikrosirujen tuotantosektorilla.
Naurettavaa pötyä!
EU hankkii nyt kalliit kännykät tekemään lisää bittirahaa.Menee vaikeaksi kun EKP ei käsitä enää tekojensa seurauksia. Kansa on ollut ulalla jo 13 vuotta.Onko bittirahan korko millainen? EI kai 0%? Mitä mieltä on tuo EU-fani?
EU vastaa tehokkaasti Kiinan ja USA:n kilpailuun myös mikrosirumarkkinoilla!
EU-vihaajia se harmittaa.
Niin pitääkin.
Hei ihana gay ystäväni lähdetäänkö taas viikonloppuna vähän juhlimaan? eikä minua haittaa vaikka juotki sitä alkohitonta siideriä ja sanot olevasi vahvasti humalassa
Hukkaan menevät nuokin pennoset. EUlle on tärkeää vain turha rihkama jota nyt aletaan tehdä itse. Vaikka on jo nähty mihin Kiinan romu johtaa niin jatketaan samaa.Kaatopaikat täynnä jätteitä ja ilmaan dumpattu kaikki myrkyt. EU ei käsitä mitään todellisuudesta vaan tuhoaa oman kansansa barbaarien kanssa . Pian n'hdään nälkää mutta sehän ei liikuta EUn tyttösiä. Rahat on jo hävitetty ja muutettu velaksi jonka rahayksikkö on neuro.Sitä saa kohta EUsta kännykällä. Kansan köyhdyttäminen sujuu näin parhaiten ja nopeimmin. Edes EUn biljoonaelvytys ei riittänyt EU pöljille. Suomen maaperäkin on jo sosialisoitu keski euroopalle kokonaan. Suomalaiset voi jo luopua luulostaan omavaraisesta ruuantuotannosta ja metsäteollisuudestaan. Lähdenkin tästä kaupunkiin törmäilemään rullalautoihin joutessani.Huvit kun on EUssa tällaisia.
USA , EU ja Taiwan vastaavat Kiinan mikrosirutuotantoon sellaisilla tuotteilla,joita Kiina ei pysty valmistamaan.
Tilanne on karmea pettymys EU-vihaajille.
Valeetkin muuttuvat aina tyhmemmiksi.
Me emme ikinä pety EUn tekoihin. Tiedämme aina mitä niistä seuraa. Sitä kutsutaan viisaudeksi.
TehdäänköEUsta seuraavaksi orjavaltio kuten kiinakin on.Aika typerää lähteä mukaan tulle alalle.
Mitähän Dresdenin Fab30 nykyään puuhaa?
Aikanaan siellä tuotettiin niitä AMD Athlon XP prossuja.
Liekö ensimmäistäkään ryzeniä tai edes 10 nm sirua koskaan valmistettu.
Globalisaatiolaukassa jäätiin ainakin 10v jälkeen.
Näytönohjaimet, emot ja prossut näyttää suuntaa.
Länsimarkkinoille on helppo ylihinnoitella.
Ennen laatuemon sai reilulla 100e, nyt 700e!
Monen pelaajan budjetti näytönohjaimelle on 500-600e.
Sillä saa edellisen sukupolven leikatuimman version.
Sähköautoista on vain pakko tehdä karvalakkimalleja, jos halutaan niiden yleistyvän.
Simppelit akkuvaraus, ajoaika ja lpt mittarit.
Perus radio ja puhallin, ei navigointia, kaistavahtia tai lähimmän latausaseman neuvoa.
EU puolustaa aina rikkaita. Roposet jää köyhille. Yleensä maksettaviksi.
Täytyy lopettaa kevätkylvöt ja tehdä vain rahaa kännykällä kun kerta EU on tätä mieltä. Jos kaikki tekevät samoin niin talvella on nälkä ja vilu..
Tyhmintä mitä voi tehdä on tehdä siruja.
Sama kuin alkaisi tehdä valmiiksi särjettyjä pulloja.
Tyhmintä on esittää noin tyhmiä mielipiteitä!
Mtäpä EU-vihaaja muutakaan...
Tämä on paljon tärkeämpi lista tutkia !
Nobel palkinnot:
Kiina 9kpl
Yhdysvallat 406kpl
Ranska 73kpl
Saksa 114kpl
UK 138 kpl
Venäjä 32 kpl
Mikrosirujen valmistus on tärkeätä, mutta tärkeämpää on niiden kehitys !!
Se joka maksaa eniten Nobelista on voittaja.
EU on tässäkin oikealla tiellä!
Kyllä!
Päätös kuvastaa EU:n kapasiteettia ja yksimielisyyttä.
EU-vihaajia harmittaa!
Rahan hävitys harmittaa aina ja kaikkia paitsi EU.uskovaisia.
EU-vihaajia harmittaa,kun kukaan ei usko heidän valeitaan,vaan EU:n kannatus on vankkumaton!
JA KASVAA!
moi muistat sä meidä eilisen yön? mun kamu makssoi sun annoksen ja kaiken ku sulla ei ollu rahaa maksaa
Kas kun tämänkin EU vihaajat näkevät negatiivisenä asiana.
EU varmistaa kykynsä huipputekniikan valmistajana.
Venäjä on Kiinan varassa.
EU rulettaa tässäkin asiassa.
Kyllä meidän kelpaa.