Musta Raamattu

NYT kyllä Internetissä riehuva saatanan palvojien kansainvälinen salaliitto on lopultakin mennyt AIVAN LIIAN PITKÄLLE!!! Nuo roistot, nuo syntiset perkeleet, nuo paholaisen palvelijat ovat menneet laittamaan hirvittävän Musta Raamatun saataville Internettiin!

Viime aikoina yhä useampi huolestunut kansalainen on kysynyt minulta Mustasta Raamatusta. Onkin aika kertoa tuosta kirjasta hiukan lisää, ja painottaa sen vaarallisuutta. Tuota kirjaa ei missään nimessä saisi levitellä ilmaiseksi Internetissä, niinkuin nyt tehdään. Suomen päättäjien pitäisi puuttua tuohon asiaan.

Musta Raamattu sisältää mm. Mooseksen 6. ja 7. kirjat, jotka juutalaiset aikoinaan poistivat Raamatusta, koska he eivät halunneet kristittyjen saavan selville magian salaisuuksia.

Mustan Raamatun lukija tulee välittömästi hulluksi, mikäli hän ei ole
1. noidan oppilas tai perijä, joka on perinyt kirjan opettajaltaaan,
2. kristitty pappioppilas, joiden koulutukseen Mustan Raamatun tutkiminen kuuluu (tämä on tiukasti varjeltu salaisuus), tai
3. uskossaan vahva ja synninpäästön saanut uskovainen.

Missään nimessä kaikenlaisten Internetissä surffailevien lasten, nuorten ja etenkään ateistien ei kannata mennä lukemaan Mustaa Raamattua. Sen lukeminen vaatii lujaa, aitoa uskoa! Mielenterveytenne varjelukseksi, älkää siis lukeko tuota kirjaa!

Eduskunta, hallitus, herätkää! Nyt on nuorisomme HIRVEÄSSÄ vaarassa! Tuo kauhea kirjahan tekee tunnetusti HULLUKSI lukijansa! Sellaista saastaa voivat nuoremme nyt lukea Internetistä!

Monenko lapsen täytyy vielä tehdä itsemurha ja ryhtyä narkomaaniksi, ennenkuin saamme lopultakin Internettiin kunnollisen SENSUURIN, kysyn vaan!? Tämän jumalattoman menon on kerta kaikkiaan loputtava! Katsokaamme tarkkaavaisina Saudi-Arabian hyvää esimerkkiä, siellä Internetti on kunnolla valvottu. Tässä asiassa voimme ottaa oppia jopa muslimeilta!

Einari Määttä
[email protected]
14821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eikös tuo kirjoitettu vasta joskus 1500-luvulla? Luin kirjan, enkä tullut sen hullummaksi. Aika vitsi koko kirja.

Äänestä
  • 1960-luvun puolivälissä kaupiteltiin isoin mainoksin eri lehdissä Mustaa Raamattua, jonka sai tilata muistaakseni Turusta.

    No. Kun siihen aikaan tutkin asioita hyvin laajasti niin tokihan tilasin tämän kirjan, jossa ei liene ollut mustaa muuta kuin kiiltävän mustat ja paksut kannet. Vaikutti lähinnä bisneshommalta koko kirja ja niinpä jätin sen omaan arvoonsa.

    Ilmeisesti jotkut ottivat kuitenkin tämän kirjan neuvot vakavasti koskapa eräänä täydenkuun yönä oli Uudessakaupungissa joku tyyppi mennyt keskiyöllä katujen risteykseen puhalteleen pasuunaansa kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Lopulta asiassa kävi niin, että poliisi tuli ja korjasi puhaltelijan ja vei hänet hoitoa saamaan.

    Syy hoidon tarpeeseen ei kuitenkaan ollut itse mustassa raamatussa vaan siinä, että tyypin todellisuustaju ja itsekontrollikyky oli hämärtynyt jo aiemmin.

    Äänestä

  • ...muukin raamatuksi hyväksytty teoskokoelmakin,kö ?!?
    Tosin kyllähän tuossa raamatussa jotain hyviä humaaneja oppejakin lienee(ut?) ?!?

    Äänestä

Paljonkohan Einari itse on lueskellut Mustaa Raamattua?

Äänestä
  • "3. uskossaan vahva ja synninpäästön saanut uskovainen."
    Herran vaikutuksen alla olen tähän teokseen tutustunut, voidakseni varoittaa muita sen eksyttävästä sanomasta

    Äänestä

  • Einari Määttä kirjoitti:

    "3. uskossaan vahva ja synninpäästön saanut uskovainen."
    Herran vaikutuksen alla olen tähän teokseen tutustunut, voidakseni varoittaa muita sen eksyttävästä sanomasta

    Luet siis noitakirjoja Herran vaikutuksen alla? Olet kateissa.

    Äänestä

  • Einari Määttä kirjoitti:

    "3. uskossaan vahva ja synninpäästön saanut uskovainen."
    Herran vaikutuksen alla olen tähän teokseen tutustunut, voidakseni varoittaa muita sen eksyttävästä sanomasta

    Mukava kun on tuollainen immuniteetti. Pieni lisäkysymys: Olen usein R-kioskilla ja sen tapaisissa paikoissa pannut merkille tietynlaisten värikkäiltä näyttävien lehtien runsauden ja lisäksi olen nähnyt kaupungilla joissakin näyteikkunoissa samanlaisia ja vieläkin oudompia asioita. Minulla kun ei liene immuniteettia, niin en ole uskaltanut tutustua lähemmin sillä epäilen pahoin että jotain eksyttävää sanomaa niistä löytyy. Sikäli kun olet Herran vaikutuksen suojissa tutkinut tätäkin asiaa, olisi varmaan hyödyllistä ja kiinnostavaa kuulla tutkimustuloksista.

    Äänestä

  • Einari Määttä kirjoitti:

    "3. uskossaan vahva ja synninpäästön saanut uskovainen."
    Herran vaikutuksen alla olen tähän teokseen tutustunut, voidakseni varoittaa muita sen eksyttävästä sanomasta

    Näin todellisessa maailmassa, näitten kirjojen lukemisesta tulee varmasti yhtä hulluksi kuin jos lukisin Grim veljesten tarinoita....

    Äänestä

Täällä saavat perverssit Goldfingerit kirjoitella väärin netissä sen kun haluavat. Kaikkein pahinta on se kun ihmiset eivät opettele kirjoittamaan OIKEIN !
Olen perustanut kampanjan kirjoitusvirjeitä vastaan. Oho, tuli mullekin mutta en ehdi korjaamaan nyt.
Tuo hirvittävä Musta Raamattukin on TÄYNNÄ kammottavia kirjoitusvirheitä ja se on nyt vielä laitettu NETTIINKIN!!!!! Kammottavaa tämä ihmiskunnan rappion tila.

Äänestä

pahinta sorttia olava patologinen valehtelija.

"Mustan Raamatun lukija tulee välittömästi hulluksi, mikäli hän ei ole..."

Sinä kai tulit hulluksi. Normaali ihminen ei tule hulluksi.

Äänestä
  • "Normaali ihminen ei tule hulluksi."
    Eikä terve ihminen sairastu...

    Äänestä

  • Zko kirjoitti:

    "Normaali ihminen ei tule hulluksi."
    Eikä terve ihminen sairastu...

    Eikan mukaanhan normaali ihminen sekoaa, jos lukee Mustaaraamattua.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Eikan mukaanhan normaali ihminen sekoaa, jos lukee Mustaaraamattua.

    Saattaahan olla, että liiallinen kiinnostus okkultistiseen hömppään on merkki jonkinlaisesta henkisestä tasapainottomuudesta. Eihän näiden teoksien kirjoittajiakaan voi välttämättä kovin tasapainoisina pitää.

    Pisti vaan silmään tuo "normaali ihminen ei sekoa" ajattelu kun olen vierestä katsellut kaikenlaista.

    Äänestä

Mutta valitettavasti kyseinen opus ei täytä mainoksen herättämiä toivomuksia. Se ei todellakaan ole Mooseksen kirja millään järjestysnumerolla, vaan myöhempinä aikoina koottu höpönlöpökirja, joka sisältää lapsellisia loitsuja. Ja hyvin paljon puhetta Jeesuksesta ja enkeleistä, eikä mitenkään herjaavaan sävyyn... Satanisti tms. ei tekisi kirjalla hevon sitä tahi tätä!

Varmaankin tämänkaltaisia opuksia on kirjoiteltu pilvin pimein, mutta jostakin syystä juuri tämä on säilynyt myöhemmille polville ihmeteltäväksi.

EI OLE OLEMASSA KIRJAA JOKA TEKISI HULLUKSI. Paitsi ehkä eräs... Raamattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Einari Määttä kirjoitti:

NYT kyllä Internetissä riehuva saatanan palvojien kansainvälinen salaliitto on lopultakin mennyt AIVAN LIIAN PITKÄLLE!!! Nuo roistot, nuo syntiset perkeleet, nuo paholaisen palvelijat ovat menneet laittamaan hirvittävän Musta Raamatun saataville Internettiin!

Viime aikoina yhä useampi huolestunut kansalainen on kysynyt minulta Mustasta Raamatusta. Onkin aika kertoa tuosta kirjasta hiukan lisää, ja painottaa sen vaarallisuutta. Tuota kirjaa ei missään nimessä saisi levitellä ilmaiseksi Internetissä, niinkuin nyt tehdään. Suomen päättäjien pitäisi puuttua tuohon asiaan.

Musta Raamattu sisältää mm. Mooseksen 6. ja 7. kirjat, jotka juutalaiset aikoinaan poistivat Raamatusta, koska he eivät halunneet kristittyjen saavan selville magian salaisuuksia.

Mustan Raamatun lukija tulee välittömästi hulluksi, mikäli hän ei ole
1. noidan oppilas tai perijä, joka on perinyt kirjan opettajaltaaan,
2. kristitty pappioppilas, joiden koulutukseen Mustan Raamatun tutkiminen kuuluu (tämä on tiukasti varjeltu salaisuus), tai
3. uskossaan vahva ja synninpäästön saanut uskovainen.

Missään nimessä kaikenlaisten Internetissä surffailevien lasten, nuorten ja etenkään ateistien ei kannata mennä lukemaan Mustaa Raamattua. Sen lukeminen vaatii lujaa, aitoa uskoa! Mielenterveytenne varjelukseksi, älkää siis lukeko tuota kirjaa!

Eduskunta, hallitus, herätkää! Nyt on nuorisomme HIRVEÄSSÄ vaarassa! Tuo kauhea kirjahan tekee tunnetusti HULLUKSI lukijansa! Sellaista saastaa voivat nuoremme nyt lukea Internetistä!

Monenko lapsen täytyy vielä tehdä itsemurha ja ryhtyä narkomaaniksi, ennenkuin saamme lopultakin Internettiin kunnollisen SENSUURIN, kysyn vaan!? Tämän jumalattoman menon on kerta kaikkiaan loputtava! Katsokaamme tarkkaavaisina Saudi-Arabian hyvää esimerkkiä, siellä Internetti on kunnolla valvottu. Tässä asiassa voimme ottaa oppia jopa muslimeilta!

Einari Määttä
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu