Taputuksista kysyn?

Raamatullinen tehtävä juontaja kokouksessa.
Hallelujaa.

Vieläkö suomalaiset taputtaa lentokoneen laskeutuessa kentän pintaan? Ikään kuin että huhhuh! Selvittiinpä tästäkin hengissä.

naurettava aloitus taas kerran.

elävät ihmiset elää ja toimii, hautausmaalla on sitten hiljaisempaa.

Tuo taputus kuuluu sivistymättömään jenkkikulttuuriin.
Jenkeillä on monia muitakin moukkamaisia tapoja, joita he itse eivät tiedosta.

Kaikinmokomin, kunhan pitäisivät huonot tapansa vain omalla mantereellaan, omien rajojensa sisäpuolella. Heillä ei ole muulle maailmalle mitään arvokasta tarjottavaa. Coca Cola ja juustohampurilainen? Roskajuomaa ja -ruokaa, kumpikin.

Ruoka syödään pöydän ääressä istuen, asiallisilta lautasilta, ei esim. harhaillen ympäri lattiaa, jokin pahvitölkki kädessä ja siitä tikulla noukkien syödä ja suu ammollaan puhua samanaikaisesti. Veitsen ja haarukan käyttö pitäisi opettaa jo pikkulapsille. Veistä ei laiteta suuhun, eikä haarukalla kahmita pöperöä naamaan kuin lusikalla. Haarukkaa käytetään kupera puoli ylöspäin.

Kirkossa = Jumalan huoneessa, ei taputeta, ei huudeta, naureta, ei tanssita.
Kirkkorakennus on pyhä. Sivistyneet, hyvät käytöstavat kuuluvat asiaan.

Taputus kuuluu teatteriin. Eikä sinnekään aina, riippuu tilanteesta. Taputus yleensäkin on jokseenkin tarpeetonta.

Erilaiset uskonnolliset seremoniat suoritetaan Jumalaa ja vieraita kunnioittaen, arvokkaasti, kaavamaisesti (häät, hautajaiset, ristiäiset).
Vapaamuotoinen käytös ei ole hengellisyyttä, vaan lihallisuutta.

Suuta pidetään kiinni, paitsi puhuessa. Silloinkaan ei kaikkia hampaita esitellä joka ilmansuuntaan.

Myöskään syödessä ei auota leukoja levälleen.

Nk. "suun loksauttaminen auki" ("hämmästyksestä") on sivistymätöntä ylielehtimstä. Briteillä ja jenkeillä on näitä rahvaanomaisia tapoja, jotka eivät kuulu mannereurooppalaiseen, edes aasialaisiin kulttuureihin.

Jokainen on tietenkin "vapaa" käyttäytymään kuten itse haluaa, mutta tämä jakaa ihmiset eri kasteihin. Jos ei omaa hyviä käytöstapoja, ei voi odottaa hyväksyntää, kunnioitusta ja esim. uudempaa kutsua / kutsun vastaanottamista vierailuille.

Helsingin Saalem-seurakunnan perustaja E. I. Mannisella oli tapanaan saapua puhujalavalle käsillään kävellen. Joskus hän, esim. kesken saarnan, saattoi nk. "heittää kärrinpyörää" lavalla. Olen omin silmin nähnyt.

"Isona", mm. lukuisten uskonnollisten kysymysten ja traumojen saattelemana, minusta sitten tulikin harras lutherilainen. Tämä on uskoni. (En kuitenkaan enää kuulu tähänkään kirkkoon.)