Reformoitu baptistiseurakunta ja Armon baptistiseurakunta - eksytystä!

Anonyymi-ap

Reformoitu baptistiseurakunta ja Armon baptistiseurakunta ovat tuoneet Suomeen erittäin vaarallista harhaoppia (uuskalvinismia). Heille tyypillistä on erityisesti:

- Naisten alistaminen, hyväksikäyttö ja hallitseminen
- Naisten pitää olla kotona, eivät saa puhua mitään seurakunnassa, eivätkä saa tehdä ansiotöitä
- Pitkät opukset, sääntökirjat ja uskontunnustukset Raamatun lukemisen sijaan
- Uskonnollista ja samalla myös maallista lakihenkistä haaleaa tapakristillisyyttä
- Haalivat jäseniä itselleen mm. helluntaiseurakunnista soluttautumalla
- Uskovat, että Jumala sai aikaan Aadamin syntiinlankeemuksen
- Ulkokultaisia fariseuksia, jotka rakastavat väittelyitä ja riitoja muiden kristittyjen kanssa
- Vastustavat aivan kaikkea Pyhän Hengen toimintaa
- Eivät usko, että Jeesus voisi tai haluaisi parantaa tänä päivänä
- Uskovat, että vain he pelastuvat ja kaikki muut kristityt menevät helvettiin
- Uskovat, että Jeesus kuoli vain harvojen puolesta ristillä. Siis vain niiden puolesta, jotka hän on valinnut pelastukseen, joten ei ole mitään syytä lukea Raamattua, rukoilla tai evankelioida jne. koska on jo valittu ja matkalla Taivaaseen
- Uskovat ”kerran pelastettu, aina pelastettu” -harhaoppiin, että et voi koskaan menettää pelastustasi, vaikka menisit miten hirvittävään syntielämään ja luopumukseen (koska olet ”valittu)
- Uskovat, että Jumala ei halua pelastaa kaikkia, vaan on ennalta määrännyt ketkä saavat pelastua ja siksi evankeliointi on täysin turhaa
- Pohjautuu kalvinismiin, joka on saanut niin sanotut kristityt vuodattamaan toisinajattelevien verta. Sen opin alla on tapettu tuhansia ihmisiä kiivaan uskonnollisen hengen valtaamana. "Uskonpuhdistuksen" aikana Kalvin tappoi valtavasti toisinajattelijoita. Sama vihan ja väkivallan henki on edelleen tuossa opissa mukana.
- Syvällä kalvinismissa olevaa ihmistä on erittäin vaikea auttaa. Hän on riitaisa kiihkoilija, jota hallitsee erikoinen väittelyn henki. Hän suuttuu heti, kun joku nousee hänen näkemyksiään vastaan.

Varokaa tätä Suomeen rantautunutta vaarallista eksytystä!
Lisää tietoa löytyy mm. hakusanoilla: ”uuskalvinismi”

157

5139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minua ihmetyttää heidän oppinsa. Miksi eivät pelaa ns avoimin kortein? Jotenkin salamyhkäinen kuva heistä jää ja näyttävät päällisin puolin tosi pyhiltä, paikoin myös lakihenkisiltä. Mutta sitten kun vähän penkoo asiaa, tulee olo, että ovat todella riidanhaluinen porukka. Hirveä tarve sanoa viimeinen sana ja kovin ärhäköitä ovat arvostelemaan toisia. Ja Jeesus taas antaa seuraajiensa tuntomerkiksi, että on keskinäinen rakkaus...Sellaista ei valitettavasti ole välittynyt heistä ollenkaan. Ja tuo naisten alistaminen. Yöks.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        💋 ­N­y­­m­­­f­­o­m­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17829232r

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittaja mustamaalaa aiheettomasti koska ei tunne asiaa.

      Reformoidut baptistit eivät hyväksy kielilläpuhumista ja se on todennäköisesti tämän mustamaalauskampanjan oikea syy. John MacArthurin kirjan Vierasta tulta on kustantanut ja kääntänyt luterilainen emeritusprofessori Leisola eikä baptistist.

      https://vierastatulta.fi/
      "Uskonsa vakavasti ottavia vihollinen harhauttaa eksyttämällä heidät henkilökohtaisten kokemusten näennäisesti kiehtovaan maailmaan. Vierasta tulta -kirja antaa perustelut hylätä tämä eksytys: Pyhä Henki ei puhu ohi Raamatun sanan meille suoraan. Meille ei luvata terveyttä ja rikastumista.

      Päätin suomentaa John MacArthurin kirjan, koska vastaavia harhoja esiintyy myös omassa maassamme. Nokian herätys ja monet tv7-ohjelmat ovat tästä esimerkkejä. Eksyttäjistä tulee varoittaa ja eksyttäjät paljastaa. Kirja on aarre Raamatun vakavasti ottavalle ja sen väitteet on hyvin perusteltu ja lukuisin viittauksen todennettu."

      • Anonyymi

        Karismaatikot eivät pidä siitä kun heitä arvostellaan.

        https://papinpoika.com/2022/09/29/hurmos-meni-overiksi-seurakunta-leikkasi-sekoilut-pois-videolta-salon-helluntaiseurakunta/
        Vertaa tuota nykyajan ”apostoleihin”. Nämä ovat juuri niitä pahimmista pahimpia menestysteologisia hurmahenkiä ja sihiseviä kaatajapappeja, muiden työllä rikastuvia huijareita, jotka Karitsan häihin kutsun saadessaan vastasivat: ”En ehdi nyt, ostin uuden yksityislentokoneen ja menen kokeilemaan sitä”. Eli jos minä olen väärässä ja ef. 4 kertookin vielä nykyään jatkuvasta apostolinvirasta, nämä apostolit löytyvät jostain ihan muualta, kuin karismaattisesta liikkeestä.

        Apostoliksi itseään luulevat ovat harvassa, mutta ”profeettoja” löytyy kymmenen hellarin otannasta tusina. Kuten aiemmin kirjoitin, näiden sanoma on jotain ihan muuta kuin Raamatun profeettojen: onnea, terveyttä, taloja, työpaikkoja, vaimoja ja kivaa-kivaa-kivaa. Jos siis tämän luvun perusteella tulemme päätymään profeetan viran jatkuvuuteen, Kristuksen profeetat on etsittävä jostain ihan muualta kuin karismaattisen liikkeen ei-kristillistä sanomaa suoltavista korvasyyhyprofeetoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tossa oikea linkki
        https://papinpoika.com/2023/01/09/voiko-karismaattisuuden-perustella-efesolaiskirjeella-eli-onko-nykyaan-profeettoja/

      • Anonyymi

        Ette perustele miksi olette pelastuneet. Miksi vainoatte naisia.

      • Anonyymi

        Olen kuunnellut esim. Miska Wilhelmsonin opetusta ja sitä on ilo kuunnella. Harvoin enää kuulee systemaattista raamatun opetusta esim. Hellareissa. Ennemminkin jotain vitsiä ja omia ajatelmia yms. Siksi nautin em. Saarnoja kuunnellessani.

      • Anonyymi

        Kyllähän kielilläpuhumisesta puhutaan Korinttolaiskirjeessä hyvin selkeästi armolahjana, sekä seurakunnan rakentumiseksi, jos joku taitaa selittää, että myöskin niin, että kielillä puhuva rakentaa itseään.

        Millä oikeudella teette jonkun opin itsellenne, jättäen huomiotta jonkun osan Raamatusta ja sitten opetatte vain Raamatun osatotuuksia niin kuin jehovat konsanaan?

      • Anonyymi

        John McArthur on kalvinisti. Hän myös luulee, että pedon merkin ottaja voi pelastua, jos todella katuu. Ei voi! Tuollainen on salakavala väärä opettaja. Hän ohjaa muitakin helvettiin.

        En tiedä aloittajan mainitsemista baptismin lohkoista. Baptismi on puhtainta raamatullisuutta, mutta heissäkin on harhaan menneitä ryhmiä. Turvallisimmalla tiellä olet, kun valitset baptistiseurakuntasi vain niiden joukosta, jotka käyttävät vain King James Biblea, uskovat dispensationalismiin ja ennen Jumalan vihan aikaa tapahtuvaan uskovien ylöstempaukseen. Raamattu myös kertoo, että uskoontulo on uudestisyntymä, jossa Jumalan elävä pyhä henki tulee kuolleen henkemme tilalle. Sitä ei voi menettää. Naiset eivät tosiaan saa saarnata puhtaassa baptistiseurakunnassa. Syntymättömien lasten murhaamista ei tosiaan hyväksytä. Homot saavat tulla tekemään parannusta, mutta heidän elämäntapansa torjutaan ja heitä yritetään auttaa pois siitä. Oikea baptisti ymmärtää, että KJB on täydellinen. Se on kirja, jossa on täsmälleen 7x7x7x7x7x7x7 sanaa. Ajatelkaapa sitä! Brandon Peterson kertoo lisää.

        Parhaita baptistiopettajia, jotka olen löytänyt ja vuosia kuunnellut, ovat Geoffrey Grider ja Robert Breaker. Taannoin kuolleet Peter Ruckman ja Chuck Missler olivat myös valtavan hyviä tiedon lähteitä. Tai siis Raamattu oli heille se lähde, ja heitä kuuntelemalla toisetkin oppivat.

        Baptistit, siis se puhdas ryhmä heistä, eivät todellakaan ole kalvinisteja. Uskomme, että Jeesus sovitti verellään jokaisen kaikki synnit. Uskomalla sen ja ottamalla sen vastaan kuka tahansa pelastuu; ei tekojensa takia vaan niistä huolimatta. Milloin esimerkiksi luterilainen uskonto edes puhuu sovitusverestä? Luterilaiset juovat 'Jeesuksen verta' ja syövät 'Jeesuksen ruumista'. Se on kauhistus. Jeesus kehotti muistamaan ehtoollisviiniä juodessa verta, jonka hän vuodatti, ja leipäpalaa syödessä muistaa, että jokainen uskova on osa elämän leipää, joka on Jeesus.

        Baptistit kastavat uskovia upottamalla.

        En ole löytänyt muuta kirkkoa tai seurakuntaa tai kristinuskon suuntaa, joka yhtä tarkasti pyrkisi ymmärtämään ja noudattamaan Raamattua. Luterilaisuus ei papittarineen ja homotuksineen ja käännösväännöksineen ole oikealla tiellä. Paremminkin se on palaamassa 'äitinsä syliin', eli pakanalliseen kulttiin nimeltä roomalaiskatolinen uskonto. Tulkaa pois sieltä, että ette joutuisi osalliseksi sen rangaistuksiin.

        Aamen.

    • Anonyymi

      Naispappeus asiassa reformoudut baptistit ovat myös oikeassa. Reformoidut baptistit eivät hyväksy naispastoreita eikä naissaarnaajia.

      • Anonyymi

        Nainen vaietkoon seurakunnassa.

    • Anonyymi
    • Reformoitu kristillisyys on yksi protestanttisuuden päähaaroista. Uuskalvinismi on protestiliike yhteiskunnan ja kristillisten seurakuntien maalistumiseen. Nuorilla uuskalvinisteilla on toki joskus enemmän tunteen paloa kuin ymmärryksen valoa. Kun ihminen varttuu, hän saa yleensä lisää vakautta. Sekin on hyvä muistaa että jopa jo Suomen kokoisessa maassakin on erilaisia kalvinistisia ryhmiä, joista osa on maltillisempia, osa jyrkempiä.

      Ymmärrän sen että joitakin piirteitä uuskalvinismissa voidaan pitää länsimaisessa nykykulttuurissa taantumuksellisellisina. Ja että dogmaattinen jyrkkyys ei ole välttämättä kovin sielunhoidollista. Ei kalvinismi (uuskalvinismikaan) kuitenkaan harhaoppia ole. Se on osa historiallista kristinuskoa.

      • Anonyymi

        "dogmaattinen jyrkkyys ei ole välttämättä kovin sielunhoidollista" ---> ÄÄRIMMÄISEN hyvin sanottu! Tästä täydet pisteet! En ole missään yhteydessä kenenkään kuullut luonnehtivan noin tiiviisti kalvinismin pääsävyä. Itse en keksi nimittäin äkkiseltään yhtäkään toista kristinuskon haaraa, joka samalla tavalla juuria myöten aiheuttaisi niin vääntyneen Jumala -kuvan, että masentaisi yhtä perusteellisesti.

        Rippikoulussa ja kaikkina aikoina sen jälkeen opin paljon Jumalan armosta, rakkaudesta ja Jumalasta Isänä. Se kaikki olikin tarpeen lapsuuden traumaattisten kokemusten jälkeen. Nyt kalvinistit halveksuvat lempeää ja armollista Jumalaa, Isää. Muulla ei ole väliä kuin opilla ja kunnialla. Onkohan Leo Mellerkin kalvinisti, kun kerran sanoi erässä tilaisuudessa, että "Jumalaa ei kiinnosta, mitä sinulle tai minulle käy, häntä kiinnostaa hänen oma kunniansa"?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kalvinistinen kuva Jumalasta on ankara. Siinä korostuu Jumalan tuomio. Kaksinkertainen predestinaatio on aika hurja oppi. Sen Jumala on tarkoittanut toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Eli että hän saa kunniaa siitä että osa luoduista kärsii helvetissä. Osan tarkotus ja tehtävä on tuoda Jumalalle kunniaa sillä että he kapinoivat Jumalaa vastaan ja Jumala rankaisee siitä. Itsekin näkisin että Raamatun kuva Jumalasta ei ole tällainen.

        Lisäksi ajattelen että tähän liittyy looginen ongelma: Jumala on lopulta vastuussa ihmisten pahuudesta, sillä maailma on deterministinen. Kaikki tapahtuu Jumalan tahdosta. Vapaa tahto ei ole aidosti vapaa (libertaristinen). Ihmisen on pakko pelastua jos Jumala kutsuu koska sitä ei voi vastustaa. Ihmisen on pakko olla pelastumatta koska jos häntä ei olla valittu, ei ole mitään mitä hän voisi tehdä.

        Toki kalvinistit itse lähtevät avaamaan tätä todennäköisesti aika eri tavoin, osa jyrkemmin, osa maltillisemmin. He ottavat tuekseen Raamatun kohtia ja pyrkivät vetoamaan traditioon sekä vetoamaan logiikkaan. Tai sanovat että ihminen ei voikaan ymmärtää (mikä on siinä mielessä totta että ymmärrämme aina vain osittain).

      • Anonyymi
        jmmikkonen kirjoitti:

        Joo, äärimmäisen ankaraa opillisesti. Silti esim I.Bois kuvaa jossain tekstissään, että lempein ja turvallisin oppi Raamatussa.

        Minulle tämä asia, kalvinismi,on ollut tuttu nyt parin vuoden ajan, ja täytyy sanoa, että sen aikana olen masentunut pahemmin. En oikein tiedä, miksi aina katson heidän videoitaan, vaikka tiedän, ettei se tee hyvää. He haukkuvat aina toisia kristittyjä. Ei siis ateisteja tms., vaan kristittyjä. Ja kielenkäyttö on paikoin aika raakaa. Silti pelkään, että heidän käsissään on oikea oppi ja kaikki muut joutuvat helvettiin, mutta he, etuoikeutettuina ja valittuina, ovat täydellisen oikean asian äärellä ja muulle kristikunnalle ei pelastusta ole. Järjellä tiedän, että lahkon merkkejä nämä, mutta tunteissa olen hyvi masennettu siitä huolimatta.

        Entä jos katsoisit/kuuntelisit maltillisempia kalvinisteja? Esim. hiljattain edesmennyt pastoriteologi Timothy (Tim) Keller opetti levollisemmin. Samoin myös jo edesmenneet R. C. Sproul ja J. I. (Jim) Packer.

        Ei, en oikeasti haluaisi katsoa heihin päinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, en oikeasti haluaisi katsoa heihin päinkään.

        Helluntaiseurakuntien ja Vapaakirkon ongelma Suomessa on karismaattisuus. Helluntailaisten kielilläpuhumis ilmiö on avannut ovet Ylivainion kaatimistoiminnalle ja torontolaisuudelle.

        One way mission taitaa olla ainoa seurakunta joka ei hyväksy epäraamatullisia ilmiöitä.

        Olisi erittäin hyvä että Suomeen perustettaisiin fundamentalismi baptisti seurakuntia jossa ei hyväksytä helluntailaisten oppia Pyhän hengen kasteesta eikä kielillä puhumisesta.

        Mielestäni Patmos edustaa Suomessa maltillisempaa kalvinismia kun Reba mutta Patmos hyväksyy karismasttisuuden. Patmos on julkaissut kalvinisti Wayne Grudemin kirjoja.

        Suomessa vapaiden suuntien seurakuntien ongelma ei ole kalvinismi vaan äärikarismaattinen sekoilu ja TV7 tyylinen sekava karismaattinen opetus.

        Pasi Turunen edustaa terveempää karismaattisuutta mutta silti julkaisevat Joyce Meyer on kirjoja.

        Tapani Suonto saa puhtaat paperit mutta One way hyväksyy lapsikasteen ja sinä ovat väärässä. Tosin One way ei itse lasta lapsia.

        Kaste ja ehtoollinen ovat tärkeitä asioita.

        Sitä en tiedä opettaako myös Onewayn pastorit helluntailaisten Pyhänhengen kaste/kielilläpuhumisoppia.

        Teppo Lehtomäki on entinen baptisti lähetys ja Jari Välilä on entinen helluntailainen joten ehkä heillä on helluntailaisten Pyhän hengen kaste oppi. Ja onhan Tapani Suonto myös ollut itsekin hetken aikaa helluntaiseurakunnan pastori.

        Ihminen saa Pyhän Hengen kun hän tulee uskoon. Helluntailaisten opetus on väärä että tulisi joku toinen Pyhän Hengen kaste kokemus. Tätä opetetaan myös Vapaakirkossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen saa Pyhän Hengen kun hän tulee uskoon. Helluntailaisten opetus on väärä että tulisi joku toinen Pyhän Hengen kaste kokemus. Tätä opetetaan myös Vapaakirkossa.

        Itse uskon siihen että Pyhän Hengen kaste tapahtuu uskoontulon yhteydessä. Tämä on yleinen kanta Vapaakirkossa, vaikka toki osalla vapaakirkollisista (myös osalla työntekijöistä) on helluntailiikkeen opetuksesta enemmän vaikutteita. Kirjoitin pienen kirjoituksen Pyhästä Hengestä Raamatussa. Linkkaan jos joku haluaa vilkaista.

        https://eksegeesi.blogspot.com/2022/09/pyha-henki-raamatussa.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa vapaiden suuntien seurakuntien ongelma ei ole kalvinismi vaan äärikarismaattinen sekoilu ja TV7 tyylinen sekava karismaattinen opetus.

        Pasi Turunen edustaa terveempää karismaattisuutta mutta silti julkaisevat Joyce Meyer on kirjoja.

        Tapani Suonto saa puhtaat paperit mutta One way hyväksyy lapsikasteen ja sinä ovat väärässä. Tosin One way ei itse lasta lapsia.

        Kaste ja ehtoollinen ovat tärkeitä asioita.

        Sitä en tiedä opettaako myös Onewayn pastorit helluntailaisten Pyhänhengen kaste/kielilläpuhumisoppia.

        Teppo Lehtomäki on entinen baptisti lähetys ja Jari Välilä on entinen helluntailainen joten ehkä heillä on helluntailaisten Pyhän hengen kaste oppi. Ja onhan Tapani Suonto myös ollut itsekin hetken aikaa helluntaiseurakunnan pastori.

        Ennen pitkää kyllä kalvinismistakin voi tulla ongelma, jos he rähinöivät, kuten nyt näyttää, eri paikkakunnilla. En väheksy mitenkään ylilyövän karismaattisuuden vaikutuksia, sillä saralla on kyllä monenlaista huttua kaupan. Mutta kaikki Pyhän Hengen liikehdintä ja toisten haukkuminen ja oman opin korostaminen totuutena on niin räikeitä ja ylpeitä vetoja, että katson kyseessä olevan jonkinlaisen lahkon. Terhe hengellisyys ei toimi kuten kalvinistit. Olkoon oppi kuinka vahva tahansa, niin nöyryydestä tunnistaa Kristuksen seuraajat, ei muiden jatkuvasta räksyttänisestä.

        "kalvinismistakin voi tulla ongelma"

        En usko että tulee ongelmia vaikka monet ovatkin kyllästyneet TV7 tyyliseen äärikarismaattiseen Raamatuntulkintaan ja naispastoreihin. Eihän se ole kalvinsti baptistien vika että heillä on vahva raamatunopetus, joka taas nykyään muualta puuttuu.

        Reban porukat eivät rähise ja ainoastaan Papinpoika Niilo on esintynyt aika pilkalliseti helluntailaisia kohtaan. Helluntailaisille kielilläpuhuminen taitaa olla niin tärkeä asia että sitä ei saa yhtään kritisoida. JOs joku helluntailainen puhuu siansaksaa keilillä niin ei ole Pyhän Hengen pilkka väittää että se voi olla ihmisen oman pään tuotos tai jopa demoni. Onhan se aika outoa että kielilläpuhumista ei saa kritisoida.

        Kalvinismi voi olla ongelma korkeintaan mielenterveysongelmaisille joka ei osaa erottaa uskonelämää tavallisesta elämästä vaan koko elämä pyörii kalvinismin oppien ympärillä. Kalvinsmi voi olla myös sielullista kuten Ida Bois ja muut hyvää tarkoittavat hölmöläiset papukaijana kalvinismin oppeja julistavat. Mutta samaa tautia esiintyy myös uskon sana liikkeen innokkailla kannattajilla.

        Vähänkin pidempään uskossa ollut ja Raamattua lukenut uskovainen osaa erottaa kalvinismista sen väärän opin. Sehän on päivänselvä asia että Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien puolesta ristillä ja se on selvä asia että uskovainen voi luopua uskostaan kuten Raamatussa lukee.

        Varmasti ihmisellä voi olla joku psykologinen tarve uskoa kalvinsmin oppeja mutta se on heidän ongelmansa ja kylllä kalvinsmi on järkevämpi oppi kun adventismi ja Ellen G Whiten hourupäiset kirjat. Itse uskon että myös kalvinistikin voi pelastua koska hän on ollut vain ymmärtämätön terveelle Raamtun opille. Mielestäni myös lapsikaste on kalvinsimiin verrattava harha.

        Suomeenkin on rantautunut englanninkielisestä maailmasta "young, restless & reformed" liikkeen vaikutteet. En pidä kalvinistista raamatunopetusta ongelmallisena, vaikka olenkin arminiolainen. Meillä arminiolaisilla on paljon yhteistä kalvinistien kanssa vaikka erojakin toki on.

      • jmmikkonen kirjoitti:

        Ongelmallisena sinänsä/itsessään. Ongelmia syntyy jos kalvinistista oppia julistaa ilman rakkautta ja ymmärrystä ihmisten todellisuudesta. Esim. Agricola instituutissa on viisaita kalvinisteja kuten Mikko Sivonen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kalvinismistakin voi tulla ongelma"

        En usko että tulee ongelmia vaikka monet ovatkin kyllästyneet TV7 tyyliseen äärikarismaattiseen Raamatuntulkintaan ja naispastoreihin. Eihän se ole kalvinsti baptistien vika että heillä on vahva raamatunopetus, joka taas nykyään muualta puuttuu.

        Reban porukat eivät rähise ja ainoastaan Papinpoika Niilo on esintynyt aika pilkalliseti helluntailaisia kohtaan. Helluntailaisille kielilläpuhuminen taitaa olla niin tärkeä asia että sitä ei saa yhtään kritisoida. JOs joku helluntailainen puhuu siansaksaa keilillä niin ei ole Pyhän Hengen pilkka väittää että se voi olla ihmisen oman pään tuotos tai jopa demoni. Onhan se aika outoa että kielilläpuhumista ei saa kritisoida.

        Kalvinismi voi olla ongelma korkeintaan mielenterveysongelmaisille joka ei osaa erottaa uskonelämää tavallisesta elämästä vaan koko elämä pyörii kalvinismin oppien ympärillä. Kalvinsmi voi olla myös sielullista kuten Ida Bois ja muut hyvää tarkoittavat hölmöläiset papukaijana kalvinismin oppeja julistavat. Mutta samaa tautia esiintyy myös uskon sana liikkeen innokkailla kannattajilla.

        Vähänkin pidempään uskossa ollut ja Raamattua lukenut uskovainen osaa erottaa kalvinismista sen väärän opin. Sehän on päivänselvä asia että Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien puolesta ristillä ja se on selvä asia että uskovainen voi luopua uskostaan kuten Raamatussa lukee.

        Varmasti ihmisellä voi olla joku psykologinen tarve uskoa kalvinsmin oppeja mutta se on heidän ongelmansa ja kylllä kalvinsmi on järkevämpi oppi kun adventismi ja Ellen G Whiten hourupäiset kirjat. Itse uskon että myös kalvinistikin voi pelastua koska hän on ollut vain ymmärtämätön terveelle Raamtun opille. Mielestäni myös lapsikaste on kalvinsimiin verrattava harha.

        Pari pointtia:

        - Ida Bois, sielullinen? Mielenkiintoista. Voi muuten ollakin. Jotain outoa siinä kyllä on. Toisaalta on nämä sola scripturat sun muut ja vain Raamattu, sitten toisaalta esim. joulun vietto, johon osa kristikunnasta suhtautuu tosi kriittisesti, laittaa jotenkin selittelemään, että miksi kalvinistiperhekin sitä voi viettää. Eli jotain selittelyn makua siinä on välillä. Ja monetkaan niistä videoiden "totuuksista" ei ole uusia, vaan ihan perinteisiä ylesraamatullisia totuuksia.Nyt vain tuntuu auenneen osalle.

        - totta tuo, että mt -ongelmaiset alttiita tuollaisella rajulle opille. Muilla suojaa ja itseohjautuvuutta sen verran, että oppi ei kertakaikkiaan hetkauta. Mutta kaltaisilleni ulkoaohjautuville, jotka on uskonnolla peloteltu kuuliaisiksi ja jotka ovat oppineet, ettei saa kyseenalaistaa tai kritisoida, onkin paljon vaikeampaa.

        - kuinkahan hullua se adventismi sitten, jos kalvinismi on sen rinnalla järkevämpää! :D

        - tuosta rähinöinnistä vielä. Tämän keskustleun avaushan on suoraan Anna Anttilan sivuilta. Siis Doctor Owuorin kannattajan. En tiedä, onko Anna itse vai joku muu tämän aloituksen takana. Joka tapauksessa Anttilan kokema, jos se pitää paikkansa videoineen päivineen, on aika erikoista. Vaikka miten olisi toisen opista huolissaan, niin tuskin mikään salakuvaaminen on hyvä ja kristillinen tapa toimia? Tosin ilmeisesti Anttilan pyynnöstä videoita oli sittemmin poistettu netistä, eli rebalaiset paransivat toimintaansa. Toinen on sitten nuori mies, en ole varma oliko Simon vai tämä Nurmi. He perustivat oikein nettikaupan/tilauskanavan Mauno Mattilaa pilkkaaville tuotteille. Anteeksi, mutta miten Kristuksen rakkaus välittyy tällaisesta toiminnasta? Eli kyllä he rähinöitsevät.

        >>>Toinen on sitten nuori mies, en ole varma oliko Simon vai tämä Nurmi. He perustivat oikein nettikaupan/tilauskanavan Mauno Mattilaa pilkkaaville tuotteille. <<<

        Mauno Mattilan pitää kestää kritiikkiä enemmän koska hän on julkisuuden henkilö ja itse kritisoinut muita suorasanaisesti. Maunon kannattaa olla vaan ylpeä että on päässyt tuollaiseen asemaan.

        Ennen vapaiden suuntien seurakunnista siirryttiin sujuvasti luterilaiseen kirkkoon ja jotkut ex-hellarit ja ex-karismaatikot alkoivat intoilla Lutherin teologiasta ja heille "Sidottu ratkaisuvalta" ja "Galatalaiskirjeen selitys" melkein korvasivat Raamatun. Nyt Simon Kok ja vastaavat intoilijat ovat löytäneet kalvinistien teologian ja avoimestii sitä julistavat.

        Menestysteologien JDS-oppi on kyllä ihan samaa sarjaa kun kalvinstien Limited atonement (rajoitettu sovitus). Veli Saarikalle ainakin julkisesti julisti JDS oppia. Joten kyllä kristinuskossa on paljon ääri tulkintoja. Väitän että myös River seurakunnassa ja Turun Elämän Sana serurakunnassa on paljon äärilinjan menestysteologiaa.

        Ihmisen teologia ja Raamttunäkemys voi muuttua ajan myötä. Livets Ordin perustanut menestysteologi Ulf Ekman liittyi katoliseen kirkkoon. Tuoreempi tapaus on tämä:

        28.06.2023
        Helsingin yliopiston kirkkohistorian emeritusprofessori ja reformaatioon erikoistunut tutkija Kaarlo Arffman on liittynyt katoliseen kirkkoon. Arffman kertoo Kotimaalle, että luterilaisesta kirkosta katoliseen siirtymistä on edeltänyt hyvin pitkäaikainen pohdinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kalvinismistakin voi tulla ongelma"

        En usko että tulee ongelmia vaikka monet ovatkin kyllästyneet TV7 tyyliseen äärikarismaattiseen Raamatuntulkintaan ja naispastoreihin. Eihän se ole kalvinsti baptistien vika että heillä on vahva raamatunopetus, joka taas nykyään muualta puuttuu.

        Reban porukat eivät rähise ja ainoastaan Papinpoika Niilo on esintynyt aika pilkalliseti helluntailaisia kohtaan. Helluntailaisille kielilläpuhuminen taitaa olla niin tärkeä asia että sitä ei saa yhtään kritisoida. JOs joku helluntailainen puhuu siansaksaa keilillä niin ei ole Pyhän Hengen pilkka väittää että se voi olla ihmisen oman pään tuotos tai jopa demoni. Onhan se aika outoa että kielilläpuhumista ei saa kritisoida.

        Kalvinismi voi olla ongelma korkeintaan mielenterveysongelmaisille joka ei osaa erottaa uskonelämää tavallisesta elämästä vaan koko elämä pyörii kalvinismin oppien ympärillä. Kalvinsmi voi olla myös sielullista kuten Ida Bois ja muut hyvää tarkoittavat hölmöläiset papukaijana kalvinismin oppeja julistavat. Mutta samaa tautia esiintyy myös uskon sana liikkeen innokkailla kannattajilla.

        Vähänkin pidempään uskossa ollut ja Raamattua lukenut uskovainen osaa erottaa kalvinismista sen väärän opin. Sehän on päivänselvä asia että Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien puolesta ristillä ja se on selvä asia että uskovainen voi luopua uskostaan kuten Raamatussa lukee.

        Varmasti ihmisellä voi olla joku psykologinen tarve uskoa kalvinsmin oppeja mutta se on heidän ongelmansa ja kylllä kalvinsmi on järkevämpi oppi kun adventismi ja Ellen G Whiten hourupäiset kirjat. Itse uskon että myös kalvinistikin voi pelastua koska hän on ollut vain ymmärtämätön terveelle Raamtun opille. Mielestäni myös lapsikaste on kalvinsimiin verrattava harha.

        Huomautan tässä ettei Jeesus kuollut kenenkään syntien puolesta vaan sovitti maailman synnit Golgatan keskimmäisellä ristillä henegellään ja verellään. Jumala vihaa syntiä iankaikkisella vihalla, mutta Hän rakastaa ihmistä eikä Hänelle ole mieleen jumalattoman kuolema vaan elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, äärimmäisen ankaraa opillisesti. Silti esim I.Bois kuvaa jossain tekstissään, että lempein ja turvallisin oppi Raamatussa.

        Minulle tämä asia, kalvinismi,on ollut tuttu nyt parin vuoden ajan, ja täytyy sanoa, että sen aikana olen masentunut pahemmin. En oikein tiedä, miksi aina katson heidän videoitaan, vaikka tiedän, ettei se tee hyvää. He haukkuvat aina toisia kristittyjä. Ei siis ateisteja tms., vaan kristittyjä. Ja kielenkäyttö on paikoin aika raakaa. Silti pelkään, että heidän käsissään on oikea oppi ja kaikki muut joutuvat helvettiin, mutta he, etuoikeutettuina ja valittuina, ovat täydellisen oikean asian äärellä ja muulle kristikunnalle ei pelastusta ole. Järjellä tiedän, että lahkon merkkejä nämä, mutta tunteissa olen hyvi masennettu siitä huolimatta.

        Se lempeys tulee näistä Raamatun kohdista:

        "Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
        - Paavalin kirje roomalaisille 8:38-39 (PR38)

        "varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka."
        - Paavalin kirje filippiläisille 1:6 (PR38)

        "Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni."
        - Evankeliumi Johanneksen mukaan 10:28 (PR38)

        Eli siitä ymmärryksestä, että ihminen ei voi menettää pelastustaan, koska se ei ole ihmisen omaa tekoa eikä ansiosta vaan Jumalan armoa. Näin ollen kristityllä on täysi varmuus iankaikkisesta elämästä eikä tarvii pelätä, että jossain kohden vaellusta sössii itse ja menettää pelastuksen.

        "Jumala on herättänyt meidät yhdessä hänen kanssaan ja asettanut yhdessä hänen kanssaan istumaan taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina ylenpalttisen runsasta armoaan hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla. 10Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa niitä hyviä töitä varten, jotka Jumala on ennalta valmistanut, vaeltaaksemme niissä."

        - Kirje Efesolaisilla 2:6-10

        Yleensä ne jotka vastustavat kalvinismia epäraamatullisena ja pitävät sen esittämää Jumalan kuvaa hirviönä, niin eivät pidä Jumalaa kaikkivaltiaana pelastuksen suhteen ja loogisesti joutuvat myöntämään, että Isä ja Jeesus ei pidäkkään omista lampaistaan loppuun asti kiinni mikäli lammas päättää luopua uskosta. Tämä on todella pelottava ja masentava oppi mielestäni.

        Siunausta ja Hyvää Joulua, Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa <3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaiseurakuntien ja Vapaakirkon ongelma Suomessa on karismaattisuus. Helluntailaisten kielilläpuhumis ilmiö on avannut ovet Ylivainion kaatimistoiminnalle ja torontolaisuudelle.

        One way mission taitaa olla ainoa seurakunta joka ei hyväksy epäraamatullisia ilmiöitä.

        Olisi erittäin hyvä että Suomeen perustettaisiin fundamentalismi baptisti seurakuntia jossa ei hyväksytä helluntailaisten oppia Pyhän hengen kasteesta eikä kielillä puhumisesta.

        Mielestäni Patmos edustaa Suomessa maltillisempaa kalvinismia kun Reba mutta Patmos hyväksyy karismasttisuuden. Patmos on julkaissut kalvinisti Wayne Grudemin kirjoja.

        "Mielestäni Patmos edustaa Suomessa maltillisempaa kalvinismia kun Reba mutta Patmos hyväksyy karismasttisuuden. Patmos on julkaissut kalvinisti Wayne Grudemin kirjoja."

        Patmos suoltaa omistamansa Kuvan ja Sanan kautta Amerikkalaisten Menestysteologien yms. opetuksia suomeen. Siis suomentaa ja toimittaa kirjat.

        https://www.kuvajasana.fi/product/79/tule-hyvasta-paremmaksi
        https://www.kuvajasana.fi/product/11/20-x-parempi-paiva

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kalvinismistakin voi tulla ongelma"

        En usko että tulee ongelmia vaikka monet ovatkin kyllästyneet TV7 tyyliseen äärikarismaattiseen Raamatuntulkintaan ja naispastoreihin. Eihän se ole kalvinsti baptistien vika että heillä on vahva raamatunopetus, joka taas nykyään muualta puuttuu.

        Reban porukat eivät rähise ja ainoastaan Papinpoika Niilo on esintynyt aika pilkalliseti helluntailaisia kohtaan. Helluntailaisille kielilläpuhuminen taitaa olla niin tärkeä asia että sitä ei saa yhtään kritisoida. JOs joku helluntailainen puhuu siansaksaa keilillä niin ei ole Pyhän Hengen pilkka väittää että se voi olla ihmisen oman pään tuotos tai jopa demoni. Onhan se aika outoa että kielilläpuhumista ei saa kritisoida.

        Kalvinismi voi olla ongelma korkeintaan mielenterveysongelmaisille joka ei osaa erottaa uskonelämää tavallisesta elämästä vaan koko elämä pyörii kalvinismin oppien ympärillä. Kalvinsmi voi olla myös sielullista kuten Ida Bois ja muut hyvää tarkoittavat hölmöläiset papukaijana kalvinismin oppeja julistavat. Mutta samaa tautia esiintyy myös uskon sana liikkeen innokkailla kannattajilla.

        Vähänkin pidempään uskossa ollut ja Raamattua lukenut uskovainen osaa erottaa kalvinismista sen väärän opin. Sehän on päivänselvä asia että Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien puolesta ristillä ja se on selvä asia että uskovainen voi luopua uskostaan kuten Raamatussa lukee.

        Varmasti ihmisellä voi olla joku psykologinen tarve uskoa kalvinsmin oppeja mutta se on heidän ongelmansa ja kylllä kalvinsmi on järkevämpi oppi kun adventismi ja Ellen G Whiten hourupäiset kirjat. Itse uskon että myös kalvinistikin voi pelastua koska hän on ollut vain ymmärtämätön terveelle Raamtun opille. Mielestäni myös lapsikaste on kalvinsimiin verrattava harha.

        Joo näinhän se on, että kalvinisteilla on vahvin Raamatun ymmärrys ja opetus mitä suomesta löytyy.

        Pystyykö kukaan osoittamaan minulle edes yhden ei-kalvinistisen seurakunnan suomessa missä olisi saarnattu jae jakeelta joku Raamatun kirja läpi?

        Yleensä hellareiden saarnat on jotain ajatuksia tai aiheita joita tuetaan muutamalla Raamatun paikalla. Näin vähän kärjistäen. On myös poikkeuksia.

        Johanneksen Evankeliumi alusta loppuun:
        https://www.youtube.com/watch?v=uwEC0sddlhQ&list=PLSGbzl8XVjuSOeLNC2Y6jwU98mDRFC0oT

        Hebrealaiskirje alusta loppuun:
        https://www.youtube.com/watch?v=kcQK54o9AMo&list=PLSGbzl8XVjuQB_WHUFGYtliPtUc-f_TuS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaiseurakuntien ja Vapaakirkon ongelma Suomessa on karismaattisuus. Helluntailaisten kielilläpuhumis ilmiö on avannut ovet Ylivainion kaatimistoiminnalle ja torontolaisuudelle.

        One way mission taitaa olla ainoa seurakunta joka ei hyväksy epäraamatullisia ilmiöitä.

        Olisi erittäin hyvä että Suomeen perustettaisiin fundamentalismi baptisti seurakuntia jossa ei hyväksytä helluntailaisten oppia Pyhän hengen kasteesta eikä kielillä puhumisesta.

        Mielestäni Patmos edustaa Suomessa maltillisempaa kalvinismia kun Reba mutta Patmos hyväksyy karismasttisuuden. Patmos on julkaissut kalvinisti Wayne Grudemin kirjoja.

        En luota Patmoslaisten julistuksiin. He ovat hyvin sapattivastaisia, mitä olen heitä kuunnellut ohjelmassa " Taivaan ja maan väliltä".
        Opettajiksi heistä ei ole.

        SAPATTI ON JUMALAN MERKKI.

        1234567---

        Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Käy myös Patmoslaisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaiseurakuntien ja Vapaakirkon ongelma Suomessa on karismaattisuus. Helluntailaisten kielilläpuhumis ilmiö on avannut ovet Ylivainion kaatimistoiminnalle ja torontolaisuudelle.

        One way mission taitaa olla ainoa seurakunta joka ei hyväksy epäraamatullisia ilmiöitä.

        Olisi erittäin hyvä että Suomeen perustettaisiin fundamentalismi baptisti seurakuntia jossa ei hyväksytä helluntailaisten oppia Pyhän hengen kasteesta eikä kielillä puhumisesta.

        Mielestäni Patmos edustaa Suomessa maltillisempaa kalvinismia kun Reba mutta Patmos hyväksyy karismasttisuuden. Patmos on julkaissut kalvinisti Wayne Grudemin kirjoja.

        Fundamentalistinen baptismi on lähimpänä Raamatun opetusta kuin mikään muu ryhmä. Valitettavasti monet seurakunnat kutsuvat itseään baptisteiksi, mutta ovat jotain muuta. Englanninkielisistä baptistikirkoista erottaa oikeaoppiset vääristä siinä, että he käyttävät vain ja ainoastaan King James Raamattua. Niissä ei saarnaa naiset, paitsi lapsille ja toisille naisille. Ne eivät salli vieraita henkiä keskuuteensa, mutta ymmärtävät, että jokaisessa uudestisyntyneessä kristityssä asuu pyhä henki. Uudestisyntyminen on kertatapahtuma, ja kuten fyysistäkään syntymäänsä, sitäkään ei voi menettää. Siis kerran pelastettu aina pelastettu. Voimme menettää palkintoja, joita olisimme saaneet Kristuksen tuomioistuimessa heti ylöstempauksen jälkeen, jos elämme uskoon tultuamme itsekkäästi.

        Kalvinismi ja aito baptismi ovat hyvin erilaiset opeiltaan. Baptistit eivät ole koskaan olleet osa katolista pakanauskontoa, siksi he eivät ole protestantteja.

        Kuunnelkaa Robert Breakeria ja Geoffrey Grideria (Now the End Begins). He ovat baptisteja, ja opettajia parhaasta päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen saa Pyhän Hengen kun hän tulee uskoon. Helluntailaisten opetus on väärä että tulisi joku toinen Pyhän Hengen kaste kokemus. Tätä opetetaan myös Vapaakirkossa.

        Saamme pyhän hengen uskoontulomme hetkellä, eikä sitä voi menettää. Voimme sen lisäksi kokea pyhällä hengellä täyttymisen. Minä en ole kokenut sitä, en ainakaan niin, että olisin tuntenut jotain. Se huolestuttaa minua aika paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Käy myös Patmoslaisiin.

        Ei vaikka puhuisivat enkelien kielillä, niin minulle ei käy julistajat, joilta puuttuu Jumalan antama sapatti julistuksista.

        TOTUUS ON KAIKKEIN TÄRKEIN.

        1234567---

    • Anonyymi

      Näissä kahdessa asiassa John MacArthur ja kumppanit ovat oikeassa:

      >Usko on ainut vanhurskauttamisen väline. Usko ei ole ansiollista.
      >Koska Raamattu on täysin riittävä Kristuksen tuntemiseen ja Häneen uskomiseen, hylkäämme uskomuksen pelastuksen saavuttamisesta Kristuksessa sakramenttien, näkyjen tai unien kautta.
      https://www.gracebaptist.fi/new95theses/

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ai niin tämän Simonin blogi on turhaa höpöttelyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin tämän Simonin blogi on turhaa höpöttelyä?

        >>Viihteen tuottaminen on omistautumista vaativaa työtä ja sitä voi tehdä vain, jos markkinat kannattelevat. Näin ollen kristillistä viihdettä voi olla riittävästi ja se voi olla riittävän laadukasta ainoastaan silloin kun kristillistä viihdettä kuluttava markkinasektori on riittävän suuri. Vain silloin taiteilija voi omistautua taiteelleen ja tuottaa siitä laadukasta.<<

        Simonilla on varmaan hyvääkin asiaa, mutta kritisoin tätä "kristillistä viihdettä" joka on turhaa sekoitusta eikä sitä tarvita. Kristitty voi tehdä tavallista laadukasta hyvän maun mukaista viihdettä kuten Narnian tarinat. Hevi musiikki ei muutu hengelliseksi vaikka siihen laittaa kristilliset sanat, se on silti hevi musiikkia. Kristitty hevi muuskko voi liittyä vaikka Hevisaurus bändiin jos pakko soittaa heviä.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Narnian_tarinat

    • Anonyymi

      >>>Haalivat jäseniä itselleen mm. helluntaiseurakunnista soluttautumalla
      Kun ikää ja elämänkokemusta tulee lisää niin moni vieraantuu helluntaiseurakunnista ja alkaa käymään luterilaisten tilaisuuksissa. Helluntailaisuus on aika yksipuolista kristinuskon tulkintaa ja se voi sopia joillekkin uskon elämän alkuvaiheessa jos tulevat uskoon ei kristillisestä perhe taustasta.

      >>>Eivät usko, että Jeesus voisi tai haluaisi parantaa tänä päivänä
      Jumala paransi jo Vanhan testamentin aikana ja Jumala ole muuttunut. Jumala voi parantaa ihmisen luonnollisen parantumisen kautta tai harvoissa poikkeus tapauksissa Jumala voi parantaa myös ihmeen kautta. Yleensä Jumala käyttää lääkäretä, kirurgeja ja lääkkeitä jotta ihminen paranee. Köyhissä kehitysmaissa voi ihmeitä tapahtua helpommin koska muuta vaihtoehtoa parantumiseen ei ole.

      Jumala on sekä Raamatun Jumala että terveen arki järjen Jumala.

      • Anonyymi

        Eikö kalvinistien oppiin kuulu myös melko täydellinen lopunaikojen kieltäminen, ts tarkoitan sitä, että eivät odota Jeesuksen toista tulemista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kalvinistien oppiin kuulu myös melko täydellinen lopunaikojen kieltäminen, ts tarkoitan sitä, että eivät odota Jeesuksen toista tulemista?

        Tässä on suomeksi mitä reformoidut bsptistit opettavat

        https://espoonkotikirkko.fi/seurakunta/mihin-uskomme/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kalvinistien oppiin kuulu myös melko täydellinen lopunaikojen kieltäminen, ts tarkoitan sitä, että eivät odota Jeesuksen toista tulemista?

        Ei pidä paikkaansa. Lähestulkoon poikkeuksetta Reformoidut/Kalvinistit uskovat Jeesuksen toiseen tulemukseen. Monet tulkitsevat lopunaikoja eri tavalla mitä vapaat suunnat/helluntailaisuus eli premillenialisesti. Se ei tarkoita, että he millään tavalla kieltäisivät lopunaikoja. Tulkinta vain on eri. Monesti amillenialistinen, postmillenialistien ja/tai preteristinen. Myös muitakin tapoja tulkita lopunaikoja on.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Espoossa ja Helsingissä kokoontuu myös monikulttuurinen evankelikaalinen ja reformoitu seurakunta United Community Church.

      https://ucclife.fi/home/

    • Anonyymi

      Uuskalvinisti ei heti kerro kalastaessaan väkeä että vain osa on määrätty taivaaseen ennalta ja heillä on kerran uskottu aina pelastettu oppi. Muu helvettiporukka joutuu automaattisesti helvettiin. Ida Biisin mukaan JUMALAN KUNNIAKSI. Tämä on käsittämätöntä tältä euroviisuihin pyrkineelta. Mutta kopioitu netistä.

      • Anonyymi

        >>Uuskalvinisti ei heti kerro kalastaessaan väkeä että vain osa on määrätty taivaaseen ennalta ja heillä on kerran uskottu aina pelastettu oppi<<

        Tuohan on se kalvinismin peruslähtökohta ja ei sitä mitenkään salata. Sehän löytyy ihan wikipediastakin.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalvinismi

        Muistaakseni luterilainen Franz Pieper kirjoitti kirjassaan Kristillnen dogmatiikka että kastamattomat lapset eivät pelastu, joten sehän on melkein sama asia.

    • Anonyymi

      Tutuistani uuskalvinismin on kiehtonut mielenterveysongelmista. Jotenkin tuntee itsensä valituksi. Minä en tunne mitään.

      • Anonyymi

        Sidotun ratkaisuvallan oppi ja Lutherin kastenäkemys on aika kovaa tekstiä myös:

        ”Jumala voi pelastaa ilman kastetta, uskommehan että pikkulapset, joiden osaksi ei tule kastetta joskus vanhempien laiminlyömisen tähden tai muusta syystä, eivät siitä syystä joudu kadotukseen, mutta meidän on Kirkossa arvioitava asioita Jumalan säännönmukaisen vallan
        mukaan ja opetettava, ettei kukaan voi pelastua ilman kastetta, ulkonaista välinettä.”

    • Anonyymi

      >>vain osa on määrätty taivaaseen ennalta ja heillä on kerran uskottu aina pelastettu oppi.<<

      Luterilaisten perisynti ja lapsikasteoppi on aika julmaa myös

      Arvostettu luterilainen teologi Franz Pieper kirjoitti näin kastamattomista kuolleista lapsista: "Mitä taas pakanoiden lapsiin tulee, emme rohkene toivoa heidän pelastumistaan." Kristillinen dogmatikka sivu 476 (Sley kirjat 1995)

    • Anonyymi

      Jos joku taho Suomessa olisi oikeasti huolissaan kalvinismin leviämisestä tänne niin voisi suomentaa Roger Olsonin kirjan Against Calvinism: Rescuing God's Reputation from Radical Reformed Theology. Samat tiedot tosin löytyy englannin kielellä netissä. Ilkka Vakkurin kanavalla oli jotain englannin kielisiä videoita asiaan liittyen myös.

      Olsen on teologina sitten jo ihan eri sarjaa kun Mauno Mattila ja kumppanit joita jotkut kalvinistit ovat dissanneet.

      https://www.adlibris.com/fi/kirja/against-calvinism-9780310324676
      https://en.wikipedia.org/wiki/Roger_E._Olson

    • Anonyymi

      Mistä kalvinisti itse tietää olevansa pelastettu? Siitäkö että uskoo kalvinismin oppeihin

    • Anonyymi

      Uuskalvinistien vaimolleen asettamat käskyt vaativat kotirouvuutta, ei uraa, nöyrää palvelua, peittaytymista huiveilla, ei saa puhua kirkossa mitään, hiljaisuutta, taakse jäämistä. Ks pyhitetyn vaimon saarnat. En tiedä onko opiskelu kiellettyä. Näitä voidaan vaatia vain omalta vaimolta. Ei muilta. Miten maa toimisi jos 2 miljoonaa vaimoa jäisi kotiin? Nainen saa lapset nuorena, .itä tehdä keski iässä.

      • Anonyymi

        Tuskin Suomessa kenelläkään perheellä on edes mahdollista tulla toimeen jos molemmat vanhemmat eivät käy töissä. En tiedä miten se on Amerikssakaan mahdollista. Mutta varmaan jos on perintönä saatu talo tai muuta omaisuutta niin ehkä sitten.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kumpikaan taho noista ei kovin terve. Mitäs meni härkkimääm Anttilan lahkoa. Se on varma, että sieltä pesee ja linkoaa. Mutta en usko kyllä tämän rakkaudesta totuuteen olevan myöskään ihan puhtaat jauhot pussissa. Sen verran ärhäköitä nuo kalvinistit vaikuttavat olevan.

    • Anonyymi

      uuskalvinismi samaa Amerikkalaista eksytystä , vähän vaan eri paketissa.

      • Anonyymi

        >uuskalvinismi samaa Amerikkalaista eksytystä
        Uuskalvinismia ei voi samana päivänä verrata Owuorin lahkon harhaisiin väitteisiin. Kalvnistit edustavat järkeä ja Owuor sitä afrikkalaista helluntailaista hurmosta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuskalvinismi
        Uuskalvinismi tai neokalvinismi on 1800-luvulla Alankomaissa Abraham Kuyperin johdolla syntynyt kalvinistinen liike, jonka tarkoituksena oli historiallisen kalvinismin uudelleenherättäminen valistusajan jälkeisten sosiaalisten, kulttuuristen ja uskonnollisten vaikutusten kumoamiseksi. Termin ottivat käyttöön alun perin Kuyperin vastustajat, mutta se myöhemmin hyväksyttiin myös liikkeen sisällä

      • Anonyymi

        Juuri näin!

    • Anonyymi

      Kyllä tämä on sen verran paksua soopaa että täytyy olla aika yksinkertainen ihminen jos luulee Owuorin edustavan Raamatun mukaista kristinuskoa.
      ----
      ""Profeetta" Dr. David Owuor on kenialainen saarnaaja joka astelee punaista mattoa pitkin kaatamaan ihmisiä ja jakamaan tuoretta sanomaa. Hän luo omalla sanallaan aurinkokuntia ja kuulemma Isä Jumala myös kutsuu häntä "minun Herrani". Tämä Owuor tekee itsestään melkein Jumalan Pojan vertaisen. Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Tässä liikkeessä olevia ihmisiä vastaan meillä ei ole mitään emmekä halua halventaa tai loukata heitä, mutta tämä liike opettaa Raamatun vastaisia opetuksia."

      https://www.youtube.com/watch?v=hpB_g9KzIn8

    • Anonyymi

      menkää kirkoon rukoilemaan että Paula Kähtävän osuus kuolee ijäksi.
      Mopolla ajetaan yökausia joka toista rikospuhelua tälle Vino Kärsämäki lonkka pee äsä, liittyy joku sairaanhoitaja levä it yhteen keittiöt.

    • Anonyymi

      Ida Bois oli Kujalla ohjelmassa Barbi elokuvan takia. Ida on regormoiduksi baptistiseurakunta kääntynyt Euroviisujen laulaja. Hän sanoo että on ennalta valittujen joukossa ja on suree helvettiin joutuvia.

      Barbi oli roskaa. Nausasiaa liikaa. Ida itse haluaa olla kotiäiti ja vanhentua miehen kanssa lapsia hoitaen. Hyvä nöin.

      Hyvä ohjelma oli. Kiitos Kujalla!

      • Anonyymi

        IIda saa olla vapaasti kotiäiti. Itse arvostan enemmän kristittyä naista joka käy töissä kodin ulkopuolella. Omassa kotona on helppoa olla uskovainen. Todellinen usko mitataan arkipäivän työelämässä uskomattomien työkavereiden kanssa.

        Vallan kun kaikilla ei oo mahdollisuutta jäädä kotiin. Miten nämä kalvinistit sitten ajattelevat yksin asuvista naisista, kuka heitä paapoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vallan kun kaikilla ei oo mahdollisuutta jäädä kotiin. Miten nämä kalvinistit sitten ajattelevat yksin asuvista naisista, kuka heitä paapoo

        Mää paapon itse itseäni.
        Tässä on hyvä ottaa huomioon luomiskertomus, Jumalan hyvä luomisjärjestys.
        Aadam sai vastuun, Eeva tuli hänelle _erittäin kallisarvoiseksi_ avuksi, rakkaaksi. Ja tämä oli hyvää. Kuinka mies voi olla perheen pää ja kantaa Jumalan edessä vastuun perheen hyvinvoinnista (niin fyysisesti, henkisesti ja varsinkin hengellisesti) jos nainen pomottaa ja määrää mitä tehdään? Ja kyllä, ymmärrän monen pointin siinä, että miehet voi tätä käyttää väärin. Se tulee ihmisen syntiluonnosta: ylpeydestä, oman edun tavoittelusta, omasta kunniasta.
        Mutta niin naisetkin tekevät.
        Kannetaan oma vastuumme. Tärkeää on uskova puoliso, joka tietää olevansa Jumalalle vastuullinen ja tekee parannusta ja kuulee nuhdetta. Vaimo saa ja hänen kuuluu myös nuhdella miestään synnistä ja ohjata ristin juurelle (ja auttaa tässä vastuun kantamisessa!).

        Kyllähän te tiedätte mitä Paavali kirjeissä kirjoittaa. Ei niitä auta vääntäminen. ja lähimmäisen rakkautta on sekin, että ei tahallaan yritä ymmärtää toista väärin, tai ajatella hänen motiiveistaan pahaa. Siinä saadaan kaikki kaivaa hirttää omasta silmästä. Ylpeys, tuo katala piikkilihassa.
        Eikä myöskään tämä Anna Anttilan lista ole totuuden mukainen. Kyllä meillä naiset myös käy töissä. (En nyt muita kohtia muista, voisin vilkaista myöhemmin).
        Mutta.
        Olisipa ihana olla kotiäiti, kasvattaa lapset kotona, olla aviomiestä vastassa suudelmin hänen kotiin tullessa, mutta olenkin eronnut ja lapseton.
        Ja tämä ei ole mahdollista kaikille. Pitää olla hyvin palkattu mies jos meinaa yhden palkalla elää.
        t. Kalvinisti, yksin eläjä nainen.

    • Anonyymi

      Ihme on että kotiäiti =raamatullinen työ. Palvelee vain omaa perhettä. Mitä tekee sitten kun lapset aikuisia. Eläke jää surkeaksi. Todellista palvelutyötä on palvella kaikkia perheitä olemalla opettaja myyjä kassa hoitaja Kätilö lääkäri työläinen asiantuntija poliisi jne. Psalmien hyvä vaimo teki bisneksiä kotityön ohella. Suomalainen kotiäiti kirjoittaa blogia ja leikkaa pupunkorvia. Maalla tietty hoitaa karjan jne. Kokemusta on.

      Naisella on mahdollisuus jäädä kotielätiksi. Kos ei työ onnistu. Olen itsekin ollut. Miehellä on raskas taakka jos raamatullisen perheenpään työn lisäksi on ainoa elättäjä. Ehdin onneksi meillä työhön ennenkuin mieheni joutui työttömäksi. Pärjäsimme hyvin eikä elintaso pudonnut.
      Respektiä uraäideille. Kotiäitiys on ok kun on 15 lasta kuten serkullani.

    • Anonyymi

      Reformoitujen suurin oppi on valinta johon muutosta ei ole.

      • Anonyymi

        >Reformoitujen suurin oppi on valinta johon muutosta ei ole.

        tässä lyhyessä uskontunnustuksessa ei painoteta ehdotonta armonvalintaa eikä rajoitettua sovitusta.

        https://srby.fi/lyhyt-uskontunnustus/
        "Yhdyskunnan jäsenseurakuntien oletetaan opettavan yllä esitetyn uskontunnustuksen mukaisesti. Ei kuitenkaan voida olettaa, että jokainen seurakunnan jäsen yhtyy kaikkeen, mitä yllä esitetyssä tunnustuksessa opetetaan. Alla onkin sen sijaan lyhyt uskontunnustus, johon on tiivistetty ne uskonkappaleet, jotka jokaisen yhdyskunnan seurakuntaan kuuluvan henkilöjäsenen tulee voida allekirjoittaa ja uskoa. "

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalvinismi
        Monin osin kalvinistit kieltävät hyperkalvinismin kaksinkertaisen valinnan.

        Srby hyväksyy myös lapsikasteen:

        https://srby.fi/tietoa-meista/uskontunnustus/
        "Yhteyteemme kuuluvilla paikallisseurakunnilla on kuitenkin vapaus jakaa ehtoollista ja ottaa jäseniksi seurakuntalaisia, jotka ovat omantuntonsa pohjalta vakuuttuneet vauvakasteensa riittävyydestä."

    • Anonyymi

      Tätä samaa eksytystä on useissa vapaissa suunnissa.

      Kuuntelin TV seiskasta helluntailaisjulistajien keskustelua Paavo Järvisen johdolla. Heitä oli neljä koolla. Heille tuli keskustelua sapatista. Martti Ahvenainen mainitsi: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. He olivat samanhenkisiä.

      Raamatusta luemme: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

      1234567---

      • Anonyymi

        Ei edes lauantai? Mitä tällä tarkoitat? Siis että sunnuntai vai mikä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei edes lauantai? Mitä tällä tarkoitat? Siis että sunnuntai vai mikä?

        Näin mainitsi helluntaiseurakunnan julistaja Martti Ahvenainen TV seiskassa, että Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.

        Vastaan tähän Uuden Liiton sapatti on lauantai pyhäpäivä, Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä. Sapatin yllä on pyhyys ja siunaus ja pysyy.

        Olen käynyt aikoinani Baptistiseurakunnan kokouksissa. Ei ollut heilläkään Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä.

        Näin eksyksissä ovat monet vapaat suunnat.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei edes lauantai? Mitä tällä tarkoitat? Siis että sunnuntai vai mikä?

        Sunnuntai on viikon ensimmäinen arkipäivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin mainitsi helluntaiseurakunnan julistaja Martti Ahvenainen TV seiskassa, että Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.

        Vastaan tähän Uuden Liiton sapatti on lauantai pyhäpäivä, Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä. Sapatin yllä on pyhyys ja siunaus ja pysyy.

        Olen käynyt aikoinani Baptistiseurakunnan kokouksissa. Ei ollut heilläkään Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä.

        Näin eksyksissä ovat monet vapaat suunnat.

        1234567---

        Heillä on vielä paksu peite silmillä.

    • Anonyymi

      Porvoossa on reformaatiopäivät 29.-30.9.2023.
      https://www.porvoonreba.fi/reformaatiopäivät

      Lauantaina on puhumassa Toppila ja Sivonen ja voi olla että menen sinne jos omiin työvuoroihin ei tule muutoksia.

    • Anonyymi

      Kalvinismin kritiikkiä

      The "Gospel" of Divine Abuse
      https://www.youtube.com/watch?v=2AlKhqqPdxQ
      "I'm an ex Calvinist and yet I understand after leaving this trash theology behind,that God does hate sinners and sin but l9ves the sinner at the same time, the bible says so in the psalms he hates those who who shed bled its clear,how is it possible to both love and hate idk but its what the bible says this does not stem from Calvinism"

      https://eitan.bar/wp-content/uploads/2023/04/THE-GOSPEL-OF-DIVINE-ABUSE-FINAL-SMP.pdf
      Here is one example: "We always say the Cliché,
      ‘God Hates the sin, but he loves the sinner.’ That's nonsense! The Bible
      speaks of Him abhorring us, and that we're loathsome in His sight,
      and He can't stand to even look at us..." (R.C. Sproul, reformed
      pastor

      "Who killed Jesus? God. God killed Jesus!" declares John
      MacArthur.

      And Paul Washer also says that “God was going to be
      hurled upon Him and crush Him to pieces…His own Father
      crushed Him!”

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ida Biisiä haastateltavana tänään Kujalla podcastissa. Aiheena miksei lapsia tule. Keskustelussa pääsyy lapsettomuuteen on naisten opiskelu. Ura estää vauvat. Naiset on itsekkäitä ja harrastaa seksiä ilman lapsia. He haluavat myös koulutettuja miehiä. Näitä ei ole koska koulu syrjii poikia.

      Ida sanoi että lapset vasta tuovat syvyyttä elämään. Lapseton pääsee helpolla. Sisarellani on 18 lasta muttei hän mitenkään syvällinen ole.

      Osalla oli kiinnostava pointti ettei valtion tule hoitaa vanhoja ja sairaita jos näillä on joku kotiäiti joka hoitaa rakkaudella. Valtio hoitaisi vain ne joilla ei ole kotiaiteja.

      Ida Bois sanoo tuovansa Raamatun näkökulmia nyky syntiseen maailmaan. Kotiäitiys on ydin. Ja taloudesta vastaava mies.

      Oli paljon muutakin podcastissa. Kuuntele ja kommentoi. En yhtynyt kaikkeen. En näe nykynaisia noin pahoina.

      • Anonyymi

        >>Oli paljon muutakin podcastissa. Kuuntele ja kommentoi. <<

        IIdalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin ja varmaan jossain AmerikanTeksasissa voi toimia Iidan ihanne yhteiskunta mutta ei sovi Suomeen
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahden_regimentin_oppi
        luterilainen käsitys regimenteistä poikkeaa vastaavasta reformoidusta käsityksestä

    • Anonyymi

      Reformoitu systeemi tekee joskus haastateltavana olevan synkaksi ja toivottomaksi. Tietysti voi olla uupunut.

      • Anonyymi

        Uuskalvinismi on ihan samaa kalvinismia kun kaikki muukin kalvinismi. Sessationismia on myös luterilaisilla joten en usko että kalvinismi onnistuu Suomessa saavuttamaan paljoa ihmisiä. John Mac Arthurin höpinät varmasti uppoaa jos ei ole muuta konservatiivista teologiaa lukenut. Franz Pieperin dogmatiikka on paljon järkevämpää kun Ahvion dogmatiikka.

        Sessationismi on hyvä asia kalvinismissa. Mutta kalvinistien väite että Kristus on kuollut vain valittujen puolesta on väärä tulkinta. Jeesus on sovittanut kaikkien synnit.

        "Miksi Lunastajamme täytyi olla tosi Jumala? Lunastajamme täytyi olla tosi Jumala, että hän saattoi elämällään ja kuolemallaan maksaa kaikkien ihmisten puolesta täyden lunastushinnan ja sovittaa meidät Jumalan kanssa."
        " Ketkä Kristus on näin lunastanut ja vapahtanut? Herrani Jeesus Kristus on näin lunastanut ja vapahtanut minut ja kaikki muutkin syntiset."

        1 Joh. 2:2: Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
        2 Kor. 5:19: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille syyksi heidän rikkomuksiaan ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        2 Piet. 2:1: ...on oleva valheenopettajia, jotka ... kieltävät Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

    • Anonyymi

      Olipa erityinen tuo Kujalla vauvaohjelma. Ratkaisu olisi huonoon syntyvyyteen kotiäitiys. Nainen ei ole töissä vaan hoitaa kotona. Miehellä kiva työ kun tuo rahat ja johtaa vaimoa ja kaikkea kotona. Raamatullisesti nainen alistuu kaikkeen. Miten mies jaksaa. Nyt vielä maanpuolustus vaatii miesten panosta.

    • Anonyymi

      Kotiäitiys on paikka mihin paeta jollei hinnat hoidu muuten.

    • Anonyymi

      Ei hinnat kun hom mat

    • Anonyymi

      Miksi ref pastorin puheet on kuolettavan tylsiä
      Laajanen puhuu liitto ja liito VTssa. Kalvin teki liiton VTssa. Puhe on kuivaa

      • Anonyymi

        Koska refissä hihhulointi on pahe. Se tekee puheista kuivia. Liika elehtiminen ja väärät liikkeet voivat herättää muissa seurakuntalaisissa kielteisiä reaktioita.

    • Anonyymi

      On kyllä hirveän tylsiä. Liitto ja liitto. Pastorit on tosi ikäviä.

    • Anonyymi

      Kovia kylmiä ja tylsiä ovat papit ref kirjoissa

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kalvot yritti vastata Anna Anttilan viisaisiin kysymyksiin kalveista. Mutta eivät osanneet. Terv raisille

    • Anonyymi

      PSALMI 92.
      Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi.
      Virsi, sapatinpäivä-laulu.
      2. Hyvä on Hrraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, SINÄ KORKEIN.
      3. Aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.
      6. Kuinka suuret ovat sinun tekosi, HERRA! Sinun ajatuksesi ylen syvät.
      7. Järjeton mies ei tätä ymmärrä, eikä sitä älyä tomppeli.

      Suurelle osalle Jumalan antama sapatti on vain arkipäivä.

      Sapatti on Jumalan merkki. Sapatti kuuluu myöskin Uuden Liiton kristityille pyhäpäiväksi. Jumalan siunaama ja pyhittämä. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.

      1234567---

    • Anonyymi

      Joonas Laajanen julkaisi kaksi jumalallinen mies opetusta. Niissä on reformoitua peruskauraa naistenoikeusliikkeiden huonoudesta. Puhuja korostaa maskuliinisuuden ikiaikaista jumaluutta ollen Jumala kuva ja kunnia. Naiset ovat miesten kunnioita. Saarnaaja korostaa maskuliinisuuden ulkoisia avuja. Sankarillisuutta, voimaa, ei naismaisuutta. Pitää mennä taistelulajeihin näyttääkseen mieheltä. Raamattu korostaa sankariutta ja rohkeutta ja suojaavuutta. Olenko tulkinnut oikein?

      As far as olen ymmärtänyt ref papit eivät käy inttiã yleensä? Kysymys. Miten suojaatte naisia sodassa? Vetäytyä pois? Silloin ei jumalansanpanne palaja? Pitää tehdä mitä lupaa eikä valehdella.

    • Anonyymi

      Varokaa, reformoitujen baptistien seurakunnassa on esiintynyt maailmanlaajuisesti mm. pedofiliaa. Siellä alistetaan naisia ja lapsia ja on käytetty heitä hyväksi. On paljon ahdistuneita jäseniä tullut julkisesti puhumaan näistä luurangoista kaapissa.

      Erittäin harhaoppinen ja sairas liike, joka vastustaa ja halveksii virkavaltaa julkisesti ja haastaa riitaa kaikkien kanssa. Kannattaa pysyä kaukana näistä "wilhelmssonilaisista"

    • Anonyymi

      Reformoidun baptistiseurakunnan jäsenet tekevät videoita kanavalleen jossa julkisesti halventavat Suomen poliisia ja haukkuvat ja vastustavat virkavaltaa. Ovat kuvanneet pilkallisia videoita ja väittelyitä ja virkavallan vastustamista kaduilla mm. Facebookkiin, esim. kun poliisi vain tekee työtään ja tuli ystävällisesti pyytämään reformoituja baptisteja siirtymään muualle Leppävaaran torilla, kun siellä huusivat ohikulkijoille herjauksia ja meuhkasivat ja paasasivat.

      Heidän seurakuntansa keskittyy riitelemään kaikkien muiden kanssa, jotka eivät ole osa heidän äärimmäisen sairasta liikettään.

    • Anonyymi

      Heitä en syvemmin tunne mutta lukevat ainakin Raamattua ahkerasti ja rukoilevat.. Taitaa olla hairahtuneiden syytösforumi tämä keskustelu! Hävetkää!

    • Anonyymi

      Reformoiduilla baptisteilla on video kalvinismista. Kannattaa kuunnella se.

      Kalvinistit luulevat, että Jumala ennalta valitsee, ketkä tulevat pelastumaan. En usko, että se menee niin. Totta kai Jumala on tiennyt aikojen alusta, ketkä tulevat käyttämään Jumalan meille antamaa vapautta valita ja valitsevat uskon Jeesukseen.

      Pelastuminen on peruuttamaton tapahtuma. Uudestisynnymme sillä hetkellä, kun uskomme Jeesuksen veren sovitukseen ja otamme sen vastaan oman syntisyytemme kohdalle. Sitä ei voi menettää sen enempää kuin fyysistä syntymistään äidin lapsivedestä. Saamme ikuisen elämän heti. Pyhä henki muuttaa meihin asumaan entisen kuolleen henkemme tilalle. Pyhä henki ohjaa meitä totuuteen.

      1 Kor 14 varoittaa naisia olemaan vaiti seurakunnassa. Papittaret ovat tottelemattomuutta Raamattua vastaan. Homottaminen ei kuulu kirkkoon. Helvetistä varoittaminen ei ole vihaa, vaan rakkautta.

    • Anonyymi

      Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio käsitteleeTiililä-seuran 9.1.2024 pidetyn esitelmän videon loppupuolella nykyajan kalvinismia Suomessa, "videon manuaalinen aikaleima" 1:45:50-1:48:30 min. Mielenkiintoista pohdintaa.

      • Anonyymi

        Kalvinisimi elää uutta nousua Suomessa vuonna 2024

        https://armomedia.fi/joulukuussa-julkaistava-kirja-johdattelee-reformoidun-pelastusopin-aarelle/
        Kirja sisältää paitsi kiistellyn TULIP -akronyymin teologiset perusteet myös kirkkohistorian läpikäymistä aina Jean Calvinin elämästä tunnuskirjoihin ja lopulta tähän päivään käytännölliseen kristityn elämään.
        Kirjoittajat: Juha Ahvio, Ida Bois, Sami Günther, Eelis Halmemies, Tommi Matikka, Shaun Rossi, Mikko Sivonen, Tuomas Toppila ja Pasi Turunen.

    • Anonyymi

      Jokaisen olisi nyt hyvä keskittyä ottamaan vastaan aito Raamatussa oleva evankeliumi ja pysyä siinä. Videossa siitä:
      https://youtu.be/kthtBrK-5E8

    • Anonyymi

      Ei ollut kalvinismia.

      • Anonyymi

        Kaksinkertainen predestinaatio on väärä raamatuntulkinta.
        Tässä hyvä kirjoitus.
        https://rll.fi/2020/08/ennaltamaaraamisoppi/
        Ajatus sellaisesta kaksinkertaisesta ennalta määräämisestä, että toiset ihmiset olisi valittu kadotukseen ja toiset pelastukseen on Raamatulle vieras. Jumala on valmistanut pelastuksen, jonka hän tahtoisi kaikkien ihmisten ottavan vastaan. Näin oli toimittava, koska ihminen ei voi pelastaa itse itseään. Siihen tarvittiin Jumalan teko. Tähän kokonaisuuteen liittyy myös se, ettei Jumala pakota ketään vastaanottamaan valmistamaansa pelastusta. Hän kyllä kaikin tavoin vetää ja kutsuu meitä luokseen, mutta hän kunnioittaa myös meidän kieltävää vastaustamme.

        Se on Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus. Sen pelastusteon saa kuka tahansa ottaa uskolla vastaan. Niin ihminen saa syntinsä anteeksi ja uuden elämän Jumalan yhteydessä. Ihminen on siis viime kädessä itse vastuussa pelastuksen ulkopuolelle jäämisestä. Silloin ihminen katsoo omat keinonsa pelastua paremmiksi kuin Jumalan valmistaman tavan.

        2. Pietarin kirje 3:9
        Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.

        1.Timoteuksen kirje 2:3,4
        Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Reformoitu teologia ei ole totuus, mutta Suomi on vapaa maa joten jokainen yksilö kristitty uskovainen saa harjoittaa sitä teologiaa minkä itse parhaaksi ymmärtää.

      • Anonyymi

        >>>Jeesus pelastaa.com<<<<<

        Luin kommentointia sapatista.
        Kymmenenkäskyn laki, sapatti mukaan lukien on voimassa myöskin Uudessa Liitossa pyhäpäivänä.

        Ajan saatossa kaikkea on muuteltu VÄHITELLEN VÄHITELLEN.
        Luterilainen katekismus v.1948 Artikkeli: Sapatti ja sunnuntai: Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi syrjäyttäen lopulta TÄYSIN lauantaisen sapatin vieton.
        VÄHITELLEN, VÄHITELLEN alettiin tehdä naisista pappeja/ pastoreita.
        VÄHITELLEN VÄHITELLEN on suuri osa alkanut hyväksymään homo ja lesboliitot, samoin kuin abortitkin.

        KAIKKI NÄMÄ MUUTOKSET ON TEHTY VÄHITELLEN.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        Jatkan vielä. Mitä kumoutui ristillä ? Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse uhrata karitsoita, ne kumoutuivat ristillä
        Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.

        Juutalaisilla oli kahdenlaisia sapatteja. Viikkosapatti perustui jumalalliseen esimerkkiin ja annettiin jo luomisessa ihmiselle. Viikon seitsemäspäivä lauantai.

        Israelille annettiin myös vuosisapatteja, joita vietettiin määrättyinä päivinä kerran vuodessa. Kuten suuri sovintopäivä ja soittamisen sapatti, uudenkuun juhlapäiviä ja vuosisapatteja, jotka viittasivat Kristukseen ja kumoutuivat Hänessä täyttymyksenä.

        Jeesus ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja. Näin ollen Jumalan antama sapatti kuuluu pyhäpäiväksi myöskin Uuden Liiton kristityille.

        Jeesuskin sanoi: Sapatti on asetettu ihmistä varten. Ei ainoastaan juutalaisia, vaan ihmistä varten, se annettiin 2000 vuotta ennen kuin juutalaisia oli edes olemassa.

        1234567---

    • Anonyymi

      Mutta "opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää". Näin Jeesus opettaa Matteuksen evankeliumin lopussa.

      • Anonyymi

        >Näin Jeesus opettaa Matteuksen evankeliumin lopussa.<

        Paavalin kirjeet määrittelevät kristinuskon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >Näin Jeesus opettaa Matteuksen evankeliumin lopussa.<

        Paavalin kirjeet määrittelevät kristinuskon.

        Laki on hyvä, laki on Pyhä ja Evankeelinen.

    • Anonyymi

      Koronavitsauksen alkaessa ilmestyi Youtubeen puhe, joka on nyt osittain toteutunutta sanaa:
      https://youtu.be/RiPffZ_BMGE

      Eivät pääse baptistit tai helluntailaisetkaan välttämään tätä todellisuutta.

      • Anonyymi

        Ketjun aihe on kalvinismi eikä korona. Voisitko spämmätä muualla tai perustaa oman ketjun.

    • Anonyymi

      Jumala ei ole perustanut baptistiseurakuntia.

      • Anonyymi

        Jumalan seurakunnassa on Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan seurakunnassa on Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä.

        1234567---

        Tämä on Faktaa, tosi.

    • Anonyymi

      Kalvinisti tulee häviämään tamän väittelyn. Markkanen on oikeassa ja osaa myös perustella paremmin. Toivottovasti saavat tämän nettiin.

      >Debatti: Ovatko ihmearmolahjat loppuneet? Tuomas Toppila vs. Aleksi Markkanen
      Kristikunnassa on ihmisiä, joiden mielestä ihmearmolahjat jäivät apostolien aikoihin. Toisaalta jotkut väittävät, että ne toimivat edelleen. Nyt otetaan härkää sarvista ja väitellään juurta jaksain. <
      https://kansanlahetys.fi/apologiaforumin-ohjelma/

      • Anonyymi

        Osittain eksyksissä ovat !

    • Anonyymi

      Samaa sarjaa on "Lähetyskirkko".

    • Anonyymi

      Joonas ja Viljami jne

      Mitä mieltä asepalveluksesta? Mies suojaa kotiäitia rintamalla. Olette sanoneet olevanne sivareita?

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä kirjoitus:

      "Rokotus uuskalvinismia vastaan"
      http://puhdastakultaa.blogspot.com/2018/02/rokotus-uuskalvinismia-vastaan.html
      Rajallinen sovitus
      Tämä hirvittävä oppi tahtoo sanoa, että Jeesus kuoli vain harvojen puolesta ristillä. Siis vain niiden puolesta, jotka hän on valinnut pelastukseen. Ja he eivät siis voi vastustaa kutsua eikä menettää sitä. Siis valtaosa ihmiskuntaa kuuluu sellaiseen joukkoon, joiden syntejä Jeesus ei kantanut Golgatan ristille.

      Tämä oppi on kumottu hyvin helposti eikä kestä Sanan valon edessä. Jeesuksen uhrikuolema koskee koko maailmaa, ja toimii sovituksena koko maailman synneille:
      Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman. (1Joh.2:2)

      Tämä kohta jo yksin kumoaa koko opin. Jumalan sana ilmoittaa, että Jeesus ei ole ainoastaan meidän, siis uskovien, Vapahtaja vaan KOKO MAAILMAN.
      Lue nyt tarkkaan nuo sanat. Jeesus ei ole vain uskovien Vapahtaja vaan koko maailman. Siis koko maailman, kaikkien ja jokaisen ihmisen.
      Edelleen Sana sanoo, että Jumala ei sovittanut vain uskovia Jumalan edessä vaan maailman:
      Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.. (2.Kor.5:19)

      Raamattu antaa edelleen ymmärtää, että Kristuksen uhrikuolemalla on potentiaali koitua vaikkapa kaikkien ihmisten vanhurskauttamiseksi (olettaen, että nämä tekevät tietysti parannuksen):
      Niin kuin siis yhden ihmisen rikkomus on koitunut kaikille ihmisille kadotustuomioksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskas teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi. (Room. 5:18)

      Siis samalla tavalla kuin Aadamin lankeemuksen vuoksi synti toi kuoleman jokaisen ihmisen ylle, Kristuksen vanhurskaus voi koitua KAIKILLE IHMISILLE, ei vain uskoville, pelastukseksi.

      Kristus siis on koko maailman syntien sovitus. Ei vain uskovien.

    • Anonyymi

      Armon SRK paheksuu fb ssa kirkon piispa kokousta niinkuin monet. Mutta nyt on musta kylki kummallakin. Mikä 'Armon SRK" on haukkumaan muita kun sillä on aivan vaarat opit ennalta tuomiosta.

    • Anonyymi

      Tiesithän, että on syntiä todistaa valheellisesti lähimmäisestäsi niinkuin juuri teit? 2. Moo. 20:16. Missä ovat todistus aineistot esittämillesi väitteille?

    • Anonyymi

      alotus on hölynpölyä

      • Anonyymi

        Joku viisas on sanonut että hölynpöly on hölynpölyä, uskoipa siihen yksi taikka tuhannet.

    • Anonyymi

      Heidän kokouksissaan oli kauhean kolkko ja kylmä ilmapiiri. Paljon käytettiin tosiaan aikaa toisten haukkumiseen.

      Kaiken Pyhän Hengen toiminnan leimasivat eksytykseksi. Koskaan en ole yhtä epäystävällisiin ja kaksinaamaisiin ihmisiin törmännyt kuin reformoidut baptistit.

      Surullista, että jotkut haksahtavat mukaan tällaiseen täysin sekoon ulkokultaiseen uskonnolliseen farisealaiseen lahkoon.

    • Anonyymi

      Olin jonkin aikaa tekemisissä näiden reformoitujen baptistien kanssa, jossa miehet käyttäytyivät todella ahdistelevasti, autoritäärisesti ja pakottavasti naisia kohtaan. Naiset ovat pohjasakkaa ja sitten oli kiusaamista, kiristämistä ja pilkkaa jos ei kumarrellut johtajia ja uskalsi sanoa jonkun mielipiteen.

      Mielestäni tällainen kultti pitäisi tutkituttaa ja lakkauttaa. Ulospäin esittävät jotain ihan muuta, mutta totuus on jotain hyvin pelottavaa...

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat sellaisia, ja epäinhimilliset vielä pahempia. Vain kristityt ovat parempaa luokkaa.

    • Anonyymi

      ”Christus pro omnibus mortuus est”, suomeksi: ”Kristus on kuollut kaikkien puolesta” (2 Kr 5:15).

      Jumala on Kristuksessa saattanut voimaan koko maailmaa käsittävän sovituksen, koko maailmaa käsittävän lunastuksen, koko maailmaa käsittävän hyvityksen ja koko maailmaa käsittävän syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauttamisen. Käsitteet voivat vaihdella, mutta ne kaikki välittävät saman viestin: Jumala on Kristuksessa julistanut koko maailmalle syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauttamisen.

      • Anonyymi

        Syntiset ihmiset vanhurskautetaan eli luetaan taivaskelpoisiksi (a) yksin
        Jumalan armosta Kristuksen tähden. (b) Koska Kristus sovitti koko maailman
        synnit, tämä vanhurskaaksi lukeminen on yleinen eli se koskee kaikkia, koko
        ihmiskuntaa. (c) Tämä Kristuksen sovitustyön tähden tapahtuva yleinen eli koko
        ihmiskuntaa koskeva vanhurskauttaminen eli syyttömäksi julistaminen on myös
        objektiivinen eli riippumaton siitä, miten ihmiset siihen suhtautuvat.

        On tärkeää ymmärtää, ettei usko ole vanhurskauttamisen eikä syntien
        anteeksisaamisen syy. Vanhurskauttamisen syy on Kristuksen täydellinen elämä
        ja uhrikuolema Golgatalla, ei meidän uskomme. Usko ei tee todellisuudeksi
        jotakin, minkä Jumala olisi tehnyt vain mahdolliseksi, vaan se tunnustaa sen,
        mikä Jumalan tähden jo kauan sitten on ollut totta ja todellisuutta. Usko on
        Pyhän Hengen aikaan saama luottamus Kristuksen hankkimaan syntien
        anteeksiantamukseen (Jh 3:16). Usko on yksinkertaisesti väline, jolla yksityinen
        syntinen tarttuu Kristuksen hankkimaan pelastukseen.

    • Anonyymi

      Katsoin Himlem TV seiskasta Baptistisaarnaajan David Pawsonin julistusta: Hän mainitsi: Ei olla enää sapatti lain alla.
      Että tämmöistä soopaa hän julisti.

      Totuus on, että Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä.

      1234567---

      • Anonyymi

        Kauampa ovat nämä Baptistit, helluntalaiset ja vapaakirkkoiset kulkeneet peite silmillään. Näinköhän menevät loppuun asti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauampa ovat nämä Baptistit, helluntalaiset ja vapaakirkkoiset kulkeneet peite silmillään. Näinköhän menevät loppuun asti

        Ihminenhän ei helpolla nöyrry vastaan ottamaan totuutta, jos kaiken aikaa on ollut harhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminenhän ei helpolla nöyrry vastaan ottamaan totuutta, jos kaiken aikaa on ollut harhassa.

        Miten se eroaa tähän kokouspaikkaan. Tällä on hyvät suositukset...

        www.Jeesus-on-Herra.com

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eräs Espoon ref kirkon jäsen sanoi että vaikken olekaan pelastettujen listalla minun tulee. noudattaa heidän kirkon oppia

    • Anonyymi

      Onpa riitaisa. Ei hyväksytty laajasta johtajaksi

    • Anonyymi

      Armon SRK johto lomaili. Kuuntelin Laurin saarnaa. Ihan miellyttävä ei niin aggressiivinen puhuja. Ja esitti asiat suht pehmeästi ei uhkaillen näitä kadotukseen valittuja. Ei ole varmaan paljoa vielä saarnannut. Sujuvampaa puhetyylia hae. Ja aja parta pois.

    • Anonyymi

      Raamatun ja neobaptistiem patriarkalisuus tuli .oeleen kuin luin talebanin naisohjeita. Taas lisättiin tiukkoja ohjeita.

    • Anonyymi

      Joku joka oli työpaikalla kannattanut abortti on murha-aloitetta sai isot sakot. Kysyy mistä rahaa. Tietysti aloitteen puuhamiehiltä.jokaiselta 5000e yhteiseen kassaan. Hyvää kannattaa kannattaa.

      Aamen

      • Anonyymi

        Höpsistä. Kukaan ei voi saada sakkoja, jos nimittää syntymättömien lasten tappamista äitinsä kohtuun murhaamiseksi. Tappo se olisi, jos se ei olisi kylmästi suunniteltu teko. Kuolemantuottamus se olisi, jos se tapahtuisi vahingossa. Syntymättömän lapsen murhaaminen on väärin. Jos sen sanominen on laitonta, niin silloin kyllä Suomi seuraa, tai seuraisi saatanaa tässäkin. Jos tosiaan on tehty laki totuuden sanomista vastaan, Suomi on tuhon tiellä.

        Varmaan kohta vanhusten ja vammaisten tappaminenkin on vain 'vanhus- ja vammaishoidon toimenpide'. Ja sen vastustaminen ja sen kutsuminen murhaksi lienee pian 'rikos', eli saatanallista lakia vastaan. Sellainen laki saattaa jo olla suunnitteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä. Kukaan ei voi saada sakkoja, jos nimittää syntymättömien lasten tappamista äitinsä kohtuun murhaamiseksi. Tappo se olisi, jos se ei olisi kylmästi suunniteltu teko. Kuolemantuottamus se olisi, jos se tapahtuisi vahingossa. Syntymättömän lapsen murhaaminen on väärin. Jos sen sanominen on laitonta, niin silloin kyllä Suomi seuraa, tai seuraisi saatanaa tässäkin. Jos tosiaan on tehty laki totuuden sanomista vastaan, Suomi on tuhon tiellä.

        Joku kertoi saaneensa sakot ja isot kun kertoi työpaikalla noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä. Kukaan ei voi saada sakkoja, jos nimittää syntymättömien lasten tappamista äitinsä kohtuun murhaamiseksi. Tappo se olisi, jos se ei olisi kylmästi suunniteltu teko. Kuolemantuottamus se olisi, jos se tapahtuisi vahingossa. Syntymättömän lapsen murhaaminen on väärin. Jos sen sanominen on laitonta, niin silloin kyllä Suomi seuraa, tai seuraisi saatanaa tässäkin. Jos tosiaan on tehty laki totuuden sanomista vastaan, Suomi on tuhon tiellä.

        Ehkä näihin sakkoihin liittyy joku muu asia. Uhri vain syyttää tästä. Jos saa kenkää kuten minä kerran syynä oli työkykyni Viina tupakka ylipaino henkilökemiat ja mielenterveys. Tein parannuksen ja nyt olen töissä ollut 12v. Ei ole enää mielenterveysongelmia viinaa tupakkaa eikä läskejä. Jaksan. Tämä siis koski vain minua. Käyttäydyn hyvin.

    • Anonyymi

      Kotiäiti buumi nousussa kalvinisteilla. Hyvä homma jos miehellä vakaat tulot.

    • Anonyymi

      Meillä miehillä on pitkä parta ja ymp leikkaus

    • Anonyymi

      Olisiko asia sittenkin näin.

      Helluntaikirkko, Vapaakirkko, Katolinen kirkko, Luterilainen kirkko, Ortodoksinen kirkko, Elämän Sana – seurakunta,… ja muut ihmisen perustamat ”seurakunnat” eivät ole ollenkaan seurakuntia.

      Mitä tämä ilmaus ”Jumalan seurakunta” todellisuudessa merkitsee? Jumalan seurakunnan on oltava sama kuin kreikan kielen sana ”ekklésia” ja Kristuksen ruumis. 1. Kor. 12:12-31

      Me kaikki uskossa Jeesukseen olevat ihmiset olemme Hänen seurakuntansa. Siksi me kaikki samassa kaupungissa asuvat ja uskossa Jeesukseen olevat ihmiset olemme Hänen seurakuntansa kotikaupungissamme. Tämä pätee kaikissa kaupungeissa. Näin on ollut seurakunnan alusta asti.

      https://oikeaseurakunta.wordpress.com/

    • Anonyymi

      Kaikki "uskonnot" eli uskontokunnat ovat jo n. 100 jKr luopuneet siitä apostolien uskosta joka perustuu uskosta vanhurskauttamiseen. Kaikki jotka perustavat seurakuntansa opit joihinkin perinnäissääntöihin ovat luopuneet ja poikenneet pois Jumalan sanasta. He asettavat seuraajilleen taakkoja joita eivät itsekään pysty kantamaan. Näin alkaa lain ja armon sekoittaminen ja syntyy hajaannusta. Usko on uskoonnon loppu ja siksi uskonnoliset (joita raamattu kutsuu fariseuksiksi) alkavat syyttäjäksi ja jopa vainoten sekä tuomiten suhtautuvat lähimmäisiin. Juuri näistä Jeesus ja apostolit varoittivat jo alkuseurakuntien aikana.
      Älkää eksykö, turhat kiistelyt ja toisten virheiden tutkiminen ei tee itseä yhtään paremmaksi. Armosta me olemme pelastetut.

    • Anonyymi

      Kaikki kalvknistit ovat ymp leikattuja

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe