Juhlien järjestäminen kun vieraiden läsnäolo ahdistaa?

Anonyymi-ap

Minulla on as-piirteitä ja etenkin puhuminen on vaikeaa. Puoliso on ainoa jolle puhun "normaalisti", mutta luonnostaan käytän eleitä ja ilmeitä apuna. Muiden kanssa puhuminen on inhottavaa kun pitäisi pelkästään viestiä sanallisesti, jopa käyttää lauseita "kiva kuulla" tai "Oho kävipä hurjasti" vaikka noiden sanominen on äärettömän kiusallista, jopa mahdotonta (miksi ei saa vain hymyllä viestiä samaa?)

Suunnitelmissa on järjestää pienet juhlat joskus kesällä. Syynä se että muuten pitäisi erikseen tavata nämä henkilöt "intiimin ja rennon kahvittelun" merkeissä joten parempi hoitaa koko juttu samalla kertaa.

Aluksi olinkin innoissani juhlista, mutta sitten tajusin etten ole ollenkaan ns juhlien emäntä joka seurustelee vieraiden kanssa. Oman lähisuvun kanssa tämä onnistuu jossain määrin, mutta puolison vanhempia ja sisaruksia vierastan. En voisi kuvitellakaan että menisin esim juttelemaan heille tai että kiittäisin kun pääsivät tulemaan. Noille sisaruksille en ole ikinä edes puhunut tervehtimistä lukuun ottamatta.

Puoliso kai voisi ottaa päävastuun vaikka ei hänkään nauti sosiaalista tilanteista, mutta miten kiusallista on että itse vaikutan siltä etten yhtään arvosta vieraita?

1

516

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jätä juhlat väliin.Kuka tällä sinun pään sisälle oikeasti pääsee? Nauti sitä mitä sinulla nyt on .Eiköhän se riitä puolisollesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    2. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      73
      1034
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      473
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      436
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      431
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      412
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe