Pakanat kiertelevät

Ohessa poiminta Pakana(M):n ja minun välisestä dialogista.

Pyysin häntä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen ja ennustinkin, että ei varmasti tule vastaamaan. Kirjoitin tästä ennustuksestakin hänelle, mutta ei.

Lukekaapa ja ihmetelkää.

_____________________________________________

Kyllä minulla on
Kirjoittanut: Efraim, 24.4.2002 klo 10.52

Mutta tällaisen loogisen päättelyn kautta pääsemme pikku-hiljaa lähemmäksi totuutta. Kun pidämme monijumalisuutta yhtenä vaihtoehtona, niin onhan se parempi, lähestyttäessä yhtä Jumalaa, kuin se, että ei ole minkäänlaista jumaluutta.

Aletaan jumalien pudotustaisteluun.

Uskotko, että kaikki jumalat ovat olemassa, paitsi tietenkin se kristinuskon ja ehkä juutalaisuudenkin Jumala?

Olisi hyvä, että vastaisit tuohon, niin keskustelu pääsisi etenemään lopputuloksen vaihtoehtojen kartoittamisen kautta.

Voisin kuitenkin profetoida, että et lähde tällaiseen, vaan heität jonkun Aku Ankka-jutun, mutta sano toki sanasesi.

____________________________________________

Niin
Kirjoittanut: Pakana(M), 24.4.2002 klo 13.42

" Kun pidämme monijumalisuutta yhtenä
vaihtoehtona, niin onhan se parempi, lähestyttäessä yhtä Jumalaa, kuin
se, että ei ole minkäänlaista jumaluutta."

Miten niin parempi? Eikö totuus olekaan paras? Sinä olet melkoinen, kun sinä et ole kiinnostunut totuudesta, vaan siitä, miten asioiden pitäisi (sinun mielestäsi) olla.

_______________________________________________

yksinkertaistettuna
Kirjoittanut: Efraim, 24.4.2002 klo 14.10

Jos pääset johtopäätökseen, että voisit uskoa monijumalaisuuteen, niin se on askel, kohti sitä todellisuutta, että Jumala on todellakin olemassa. Alkakaamme kiertää, kun et totuutta suoraankaan voi ottaa vastaan.

Pyysinkö esittämään vaihtoehtoja?

________________________________________________

Lupa kahtena kappaleena, kirjallisena?
Kirjoittanut: Pakana(M), 24.4.2002 klo 15.32

"Pyysinkö esittämään vaihtoehtoja?"

Meinaatko, että minä saan tähän vastausboksiin kirjoittaa vain sinun luvallasi tai pyynnöstäsi?

En
Kirjoittanut: Efraim, 24.4.2002 klo 16.03

>>>>>Olisi hyvä, että vastaisit tuohon, niin keskustelu pääsisi etenemään lopputuloksen vaihtoehtojen kartoittamisen kautta.

82865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat
  • Poimittu linkkisi ketjusta.

    Autuaaksitulosta
    Kirjoittanut: Efraim, 19.4.2002 klo 10.31

    Tarkoitatko Lutheria ja hänen aikalaisiaan, jotka alkoivat tutkia, että mitä siellä Raamatussa oikein todella sanotaan? Tottakai tulivat autuaaksi siitä, että joku löysi kadoksissa olleen totuuden.

    Mitä merkitystä on ihmiskäsin tehdyillä jumalilla? Ei muuta, kuin että harha ei poistu.

    Miten kristityt alistavat ihmisiä?

    ______________________________________________

    Mieti
    Kirjoittanut: Sivustakatsoja, 19.4.2002 klo 13.43

    Anteeksi epätarkka viittaus. Tarkoitin inkvisitiota ym. tekoja, joihin Luther toi muutoksen. Noita vainot, aneiden myynti, kirkon aseman pönkittäminen ja ihmisten riisto.

    Itseasiassa ihmiskäsin tehty on tuo sinunkin jumala. Jos ihmiset 2000 vuotta sitten eivät olisi kirjoittaneet tarinoita, ei meillä varmaankaan olisi tätä jumalaa. Se voisi olla mutta luultavasti se olisi täysin erilainen, eikä välttämättä edes vaikuttaisi meihin.

    Vastuksesi jo paljastaa aika paljon. Et näe sitä, koska uskosi estää näkemästä. Luultavasti alat tähän väittämään jotain mutta se vaan vahvistaa minun kertomaa.

    Mutta tämän varmasti ymmärrät. En kiellä jumalan olemassa oloa. Raamattuun en vaan usko. Jokainen ihminen tekee oman jumalansa. Se on meillä kaikilla erilainen. Mutta heti kun alat määrittelemään sitä ja sen tekemisiä tai olemisia, teet itsellesi ikioman kotijumalan(käsintehty). Ymmärrätkö?

    Oli siis turha vastata, koska puhumme eri kieltä.

    Sinä väität, että Jumala on itsetehty ja minä elän todeksi Jumalan ilmoittamia asioita.

    Se on siis minulle täyttä totta, eikä omakeksimää itsehuijausta.

    Koska epäilit minun alkavan väittämään jotain, niin katsoin parhaaksi vaieta.

    Onko noitavainot Jeesuksen mielen mukaisia? Ei ole, joten se joka sellaista tekee, tekee pilkkaa kristinuskosta. Kukaan ei voi Raamatun Uuden Liiton sanomalla perustella tekoaan oikeaksi, joten se ei kuulu Uuteen Liittoon.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Poimittu linkkisi ketjusta.

    todistaa vain, ettet halua oppia tuntemaan toista ajattelutapaa tai yritä ymmärtää. tietysti oma ajattelutapasi ja uskosi on parempi, koska se on SINUN. se taas ei juuri muuta osoita kuin sitä, että pönkität omaa uskoasi ja käsitystäsi siitä, miten oikeassa olet.

    olet käynyt minun kanssani keskustelua ja todennäköisesti siksi, että avaan hieman eri tavalla portteja ajattelutapaani. lopulta minun ja sivustakatsojan käsitykset ovat yhtenevät, hyvin pitkälle. mikä siis saa sinut jatkamaan keskustelua minun kanssani, muttei sivustakatsojan? kenties ajanpuute olisi parempi syy?

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Ota Tommi huomioon, että en ole aina ollut uskossa, vaan kiistellyt sitä ajatusta vastaan ja voisin sanoa, että aika verisestikin. Vannoimme jopa kaverin kanssa, että sellaisiin hömpötyksiin emme lähde ikinä uskomaan.

    Siksi tuntuu niin turhauttavalta huomata ihmisiä, jotka jatkavat samalla tiellä, josta itse olen päässyt tielle, joka johtaa totuuteen.

    Mutta mikä parasta. Asian voi koetella, käykö niin. Jumalan voi siis laittaa koetukselle, että toimiiko lupauksensa.

    "Ota Tommi huomioon, että en ole aina ollut uskossa, vaan kiistellyt sitä ajatusta vastaan ja voisin sanoa, että aika verisestikin. Vannoimme jopa kaverin kanssa, että sellaisiin hömpötyksiin emme lähde ikinä uskomaan."

    ja kuten minä olen sanonut: taistelu on turhaa. miksi taistelet asioita vastaan, joita ei ole, ellet niihin jo usko? jos verisesti taistelit, se kertoo lähinnä siirtymäkaudesta, vastustuksesta tiettyä ajatusta vastaan. minulla itselläni on ollut samanlainen vastustuskausi, mutta lopputulos oli eri kuin sinun kohdallasi.

    "Siksi tuntuu niin turhauttavalta huomata ihmisiä, jotka jatkavat samalla tiellä, josta itse olen päässyt tielle, joka johtaa totuuteen."

    kun minä olen päässyt sille tielle, että tiedän olevan asioita, joista emme tiedä totuutta, emmekä koskaan tule tietämään. totuus on se, että minä olen tietämätön, vaikka tietotasoni ja ymmärrykseni pitäisi olla melko hyvä. voin tunnustaa myös sen, että oli turhauttavaa olla ateisti. olen edelleen ateisti, koska muuta selkeää ja ymmärrettävää nimitystä uskolleni ei taida olla. on hyvä, jos itse koet olevasi oikealla tiellä, kunhan muistat, että se on sinun kokemuksesi ja uskosi. maailmasta löytyy reilu 7 miljardia ihmistä, jotka olisivat lähemmässä tarkastelussa eri mieltä kanssasi.

    "Mutta mikä parasta. Asian voi koetella, käykö niin. Jumalan voi siis laittaa koetukselle, että toimiiko lupauksensa."

    jumalan lupaukset täyttyvät, jos jumalaan uskoo ja niihin täytettäviin lupauksiin. tästä olemme ehkä keskustelleet eniten tällä palstalla, mutta ilmeisesti edelleen haraat ajatusta vastaan, että tärkeintä on usko. itsessään usko motivoi ihmisen näkemään, uskomaan, ajattelemaan tietyllä tavalla ja se ruokkii niitä näkemyksiä, joita uskovaisella on. jos joka paikassa olisi asioita, jotka kyseenalaistaisivat tai murtaisivat sitä illuusiota, niin eihän kukaan olisi ns. uskovainen.

    >>ja kuten minä olen sanonut: taistelu on turhaa. miksi taistelet asioita vastaan, joita ei ole, ellet niihin jo usko? jos verisesti taistelit, se kertoo lähinnä siirtymäkaudesta, vastustuksesta tiettyä ajatusta vastaan. minulla itselläni on ollut samanlainen vastustuskausi, mutta lopputulos oli eri kuin sinun kohdallasi.>kun minä olen päässyt sille tielle, että tiedän olevan asioita, joista emme tiedä totuutta, emmekä koskaan tule tietämään. totuus on se, että minä olen tietämätön, vaikka tietotasoni ja ymmärrykseni pitäisi olla melko hyvä. voin tunnustaa myös sen, että oli turhauttavaa olla ateisti. olen edelleen ateisti, koska muuta selkeää ja ymmärrettävää nimitystä uskolleni ei taida olla. on hyvä, jos itse koet olevasi oikealla tiellä, kunhan muistat, että se on sinun kokemuksesi ja uskosi. maailmasta löytyy reilu 7 miljardia ihmistä, jotka olisivat lähemmässä tarkastelussa eri mieltä kanssasi.>jumalan lupaukset täyttyvät, jos jumalaan uskoo ja niihin täytettäviin lupauksiin. tästä olemme ehkä keskustelleet eniten tällä palstalla, mutta ilmeisesti edelleen haraat ajatusta vastaan, että tärkeintä on usko.> itsessään usko motivoi ihmisen näkemään, uskomaan, ajattelemaan tietyllä tavalla ja se ruokkii niitä näkemyksiä, joita uskovaisella on. jos joka paikassa olisi asioita, jotka kyseenalaistaisivat tai murtaisivat sitä illuusiota, niin eihän kukaan olisi ns. uskovainen.

    Se mitä Tommi kertoi, pätee aivan samalla tavalla, uskoi sitten Jahveen tai Pekko Pellonpoikaan. Ihan sama mihin uskoo. Kun uskoo, että jokin jumala on totuus, niin tuo jumalan totuus puhuttelee sinua. Mutta, vain sinua, joka häneen uskot. Ei ketään muuta. Siispä, jokaisen uskonnon jokaisella hihhulilla on hallussaan TOTUUS.

    Niin on Efraimillakin. Efraim-ressukka vain ei käsitä, että miksi muut eivät vastaanota riemusta kiljuen hänen TOTUUTTAAN.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Ota Tommi huomioon, että en ole aina ollut uskossa, vaan kiistellyt sitä ajatusta vastaan ja voisin sanoa, että aika verisestikin. Vannoimme jopa kaverin kanssa, että sellaisiin hömpötyksiin emme lähde ikinä uskomaan.

    Siksi tuntuu niin turhauttavalta huomata ihmisiä, jotka jatkavat samalla tiellä, josta itse olen päässyt tielle, joka johtaa totuuteen.

    Mutta mikä parasta. Asian voi koetella, käykö niin. Jumalan voi siis laittaa koetukselle, että toimiiko lupauksensa.

    Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.

    Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.

    Minulle jumala on. Asia mitä ei voi lokeroida sanoin. Mutta usko ja olemisesta voidaan keskutella mutta yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa minun olevan väärässä tai tuomita minua tai lähimmäisiä, uskoon perustuvan ihmisen käden kirjoittaman kirjan perusteella.

    Ainoa asia mitä tässä olomuodossa voi koetella, on meissä itsessämme. Sillä ei ole nimeä mutta kun sitä alkaa etsiä, sen tuntee. Raamatussa se on yksinkertaistettu, sielu. Sekin on lokeroitu sanoin. Siksi kai raamattua on niin helppo seurata, koska kaikki on laitettu sievästi esille.

    Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Se mitä Tommi kertoi, pätee aivan samalla tavalla, uskoi sitten Jahveen tai Pekko Pellonpoikaan. Ihan sama mihin uskoo. Kun uskoo, että jokin jumala on totuus, niin tuo jumalan totuus puhuttelee sinua. Mutta, vain sinua, joka häneen uskot. Ei ketään muuta. Siispä, jokaisen uskonnon jokaisella hihhulilla on hallussaan TOTUUS.

    Niin on Efraimillakin. Efraim-ressukka vain ei käsitä, että miksi muut eivät vastaanota riemusta kiljuen hänen TOTUUTTAAN.

    "Efraim-ressukka vain ei käsitä,"

    -ressukka ei käsitä paljon mistään mitään.

    Valitettavasti.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.

    Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.

    Minulle jumala on. Asia mitä ei voi lokeroida sanoin. Mutta usko ja olemisesta voidaan keskutella mutta yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa minun olevan väärässä tai tuomita minua tai lähimmäisiä, uskoon perustuvan ihmisen käden kirjoittaman kirjan perusteella.

    Ainoa asia mitä tässä olomuodossa voi koetella, on meissä itsessämme. Sillä ei ole nimeä mutta kun sitä alkaa etsiä, sen tuntee. Raamatussa se on yksinkertaistettu, sielu. Sekin on lokeroitu sanoin. Siksi kai raamattua on niin helppo seurata, koska kaikki on laitettu sievästi esille.

    Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.

    >>Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.>Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.>Minulle jumala on. Asia mitä ei voi lokeroida sanoin. Mutta usko ja olemisesta voidaan keskutella mutta yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa minun olevan väärässä tai tuomita minua tai lähimmäisiä, uskoon perustuvan ihmisen käden kirjoittaman kirjan perusteella.>Ainoa asia mitä tässä olomuodossa voi koetella, on meissä itsessämme. Sillä ei ole nimeä mutta kun sitä alkaa etsiä, sen tuntee. Raamatussa se on yksinkertaistettu, sielu. Sekin on lokeroitu sanoin. Siksi kai raamattua on niin helppo seurata, koska kaikki on laitettu sievästi esille.>Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    "Ota Tommi huomioon, että en ole aina ollut uskossa, vaan kiistellyt sitä ajatusta vastaan ja voisin sanoa, että aika verisestikin. Vannoimme jopa kaverin kanssa, että sellaisiin hömpötyksiin emme lähde ikinä uskomaan."

    >>ja kuten minä olen sanonut: taistelu on turhaa. miksi taistelet asioita vastaan, joita ei ole, ellet niihin jo usko? jos verisesti taistelit, se kertoo lähinnä siirtymäkaudesta, vastustuksesta tiettyä ajatusta vastaan. minulla itselläni on ollut samanlainen vastustuskausi, mutta lopputulos oli eri kuin sinun kohdallasi.>kun minä olen päässyt sille tielle, että tiedän olevan asioita, joista emme tiedä totuutta, emmekä koskaan tule tietämään. totuus on se, että minä olen tietämätön, vaikka tietotasoni ja ymmärrykseni pitäisi olla melko hyvä. voin tunnustaa myös sen, että oli turhauttavaa olla ateisti. olen edelleen ateisti, koska muuta selkeää ja ymmärrettävää nimitystä uskolleni ei taida olla. on hyvä, jos itse koet olevasi oikealla tiellä, kunhan muistat, että se on sinun kokemuksesi ja uskosi. maailmasta löytyy reilu 7 miljardia ihmistä, jotka olisivat lähemmässä tarkastelussa eri mieltä kanssasi.>jumalan lupaukset täyttyvät, jos jumalaan uskoo ja niihin täytettäviin lupauksiin. tästä olemme ehkä keskustelleet eniten tällä palstalla, mutta ilmeisesti edelleen haraat ajatusta vastaan, että tärkeintä on usko.> itsessään usko motivoi ihmisen näkemään, uskomaan, ajattelemaan tietyllä tavalla ja se ruokkii niitä näkemyksiä, joita uskovaisella on. jos joka paikassa olisi asioita, jotka kyseenalaistaisivat tai murtaisivat sitä illuusiota, niin eihän kukaan olisi ns. uskovainen.

    "Siirtymäkausi johti eri tilaan, siinä ero. Mistä vimma vakuuttaa toisillekin nimen-omaan "omaa" totuutta? Siinä ero. Ne jotka eivät usko Jumalaan, eivät vakuutakaan omaa totuuttaan, vaan sitä että toisen totuus on väärä."

    sinä vakuutat omaa totuuttasi ja minä vakuutan, että se on SINUN totuutesi. en vakuuta, että minun totuuteni olisi sen parempi, mutta se on MINUN totuuteni. sinä et voi, etkä pysty muuttamaan minun totuuttani, kuten en minäkään sinun. jos niin käy, koko totuutta ei ole koskaan ollut. tästä vielä sellainen ero, että minä tiedän olevani väärässä ja tiedän olevani epävarma, en pyri täyteen totuuteen, koska en edes siihen usko. miten vakuutan siis sinun olevan väärässä, ilman että sinä olet vakuuttanut ensin tuhat kertaa minun totuuteni olevan väärempi. kyse siis ei ole todellakaan minun kohdallani siitä, että meidän totuutemme kilpailisivat, vaan siitä, että myös minun totuudellani on lupa olla ja elää. jos olet sitä mieltä, että joudun sen takia helvettiin, se on sinun totuutesi, (jumalan) totuus se ei välttämättä ole.

    "Kysymys ei ole tiedosta, koska kukaan ei TIEDÄ, vaan uskosta. Jossain syvällä sinäkin tiedät, mihin uskot. Et voi loputtomiin selittää, että et välitä tai että joskus ne asiat selviävät."

    nimenomaan, mutta sinun uskostasi on tullut tietoa. minun uskostani on tullut tietoa epävarmuudesta ja epävarmuuden hallintaa. sitä en ole koskaan väittänyt, ettenkö välittäisi, miksi luulet, että tänne kirjoitan? siitä olen aivan 100% varma, että jotkut asiat eivät ihmisille selviä koskaan. miten siis yhtäkkisesti joillekin ihmisille valkenisi koko totuus?

    "Miksi et voi? Siksi, että olet kuollut jo vanhuuteen, ennen kuin päästään lähellekään totuutta. Omalta osaltaan ihminen ei siis voi laittaa asioita hyllylle tai jos laittavat, niin eivät ole tällä palstalla."

    se on sinun mielipiteesi :-) jälleen, VAIN sinun.

    "Olen pahoillani siitä, että olet ajautunut poispäin rakastavasta Jumalasta, mutta sehän on ihmiselle ihan luonnollista."

    nimenomaan, ihminen on luonnollisessa tilassa, kun hänen elämässään ei ole jumalaa. hän saattaa kysyä miksi tai mistä, koska hän ei tiedä. huomattavasti uskottavampaa olisi, jos vastaus kuuluisi myös: en tiedä. sinä et voi koskaan olla uskottava.

    "Efr:
    Totuus ei ole mielipide, vaan etsimisen arvoinen asia. Totuus ei myöskään ole henkilökohtainen."

    tästä kävimme pitkän keskustelun, enkä enää palaa siihen. pitkälti siksi, ettet ymmärrä minun näkökulmaani, et yleistä filosofista, teoreettista, luonnontieteellistä jne jne.

    "Puhukaamme kuitenkin uskosta, emmekä tiedosta."

    uskosta tulee tietyssä vaiheessa tietoa. sen olet varmasti kokenut, koska siitä haluat kertoa...

    "Epäilenpä, että olisin kirjoittanut uskon autuudesta, kohteesta riippumatta siis. Olen kirjoittanut nimen-omaan sen vastaisia asioita."

    anteeksi minkä vastaisia?

    "Uskot siis siihen, mitä et tiedä. Outoa. Usko ja tieto eivät ole toisiensa vastakohtia, mutta eivät myöskään synonyymeja."

    ymmärsit väärin. ei tosin mitään uutta. haluat uskoa ja ymmärtää asiat niinkuin uskot ja ymmärrät. sehän on normaalia. en usko siihen, mitä en tiedä, vaan tiedän olevani eräistä asioista tietämätän ja tiedän, ettei ihmisellä ole kaikesta tietoa. eräillä ihmisillä tuntuu olevan tarve selittää jopa niitä asioita, joista eivät voi saada tietoa, eikä se heistä tyhmiä tee, mutta joitain ongelmia siitä kyllä koituu.

    kysyn erästä asiaa. olen ymmärtänyt, että olet entinen alkoholisti ja elänyt varsin menevää elämää? mistä se alkoholismi ja elämäntyylisi johtuivat nykyisen käsityksesi mukaan?

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    >>Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.>Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.>Minulle jumala on. Asia mitä ei voi lokeroida sanoin. Mutta usko ja olemisesta voidaan keskutella mutta yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa minun olevan väärässä tai tuomita minua tai lähimmäisiä, uskoon perustuvan ihmisen käden kirjoittaman kirjan perusteella.>Ainoa asia mitä tässä olomuodossa voi koetella, on meissä itsessämme. Sillä ei ole nimeä mutta kun sitä alkaa etsiä, sen tuntee. Raamatussa se on yksinkertaistettu, sielu. Sekin on lokeroitu sanoin. Siksi kai raamattua on niin helppo seurata, koska kaikki on laitettu sievästi esille.>Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.

    "Puhe on ollutkin siitä, että MINKÄ USKOT OLEVAN TOTUUS, koska totuutta kukaan ei TIEDÄ."

    huomaa, että sanot totuutta ei kukaan tiedä...

    "Kaikkivaltiaita Jumalia ei voi olla, kuin yksi."

    mistä yhtäkkiä tämä absoluuttinen totuus, että EI VOI OLLA KUIN YKSI? mikä estää?

    >>sinä vakuutat omaa totuuttasi ja minä vakuutan, että se on SINUN totuutesi. en vakuuta, että minun totuuteni olisi sen parempi, mutta se on MINUN totuuteni. sinä et voi, etkä pysty muuttamaan minun totuuttani, kuten en minäkään sinun. jos niin käy, koko totuutta ei ole koskaan ollut. tästä vielä sellainen ero, että minä tiedän olevani väärässä ja tiedän olevani epävarma, en pyri täyteen totuuteen, koska en edes siihen usko. miten vakuutan siis sinun olevan väärässä, ilman että sinä olet vakuuttanut ensin tuhat kertaa minun totuuteni olevan väärempi. kyse siis ei ole todellakaan minun kohdallani siitä, että meidän totuutemme kilpailisivat, vaan siitä, että myös minun totuudellani on lupa olla ja elää. jos olet sitä mieltä, että joudun sen takia helvettiin, se on sinun totuutesi, (jumalan) totuus se ei välttämättä ole.>nimenomaan, mutta sinun uskostasi on tullut tietoa.> minun uskostani on tullut tietoa epävarmuudesta ja epävarmuuden hallintaa.> sitä en ole koskaan väittänyt, ettenkö välittäisi, miksi luulet, että tänne kirjoitan? siitä olen aivan 100% varma, että jotkut asiat eivät ihmisille selviä koskaan. miten siis yhtäkkisesti joillekin ihmisille valkenisi koko totuus?>se on sinun mielipiteesi :-) jälleen, VAIN sinun.>nimenomaan, ihminen on luonnollisessa tilassa, kun hänen elämässään ei ole jumalaa. hän saattaa kysyä miksi tai mistä, koska hän ei tiedä. huomattavasti uskottavampaa olisi, jos vastaus kuuluisi myös: en tiedä. sinä et voi koskaan olla uskottava.>tästä kävimme pitkän keskustelun, enkä enää palaa siihen. pitkälti siksi, ettet ymmärrä minun näkökulmaani, et yleistä filosofista, teoreettista, luonnontieteellistä jne jne.>uskosta tulee tietyssä vaiheessa tietoa. sen olet varmasti kokenut, koska siitä haluat kertoa...>anteeksi minkä vastaisia?>ymmärsit väärin. ei tosin mitään uutta. haluat uskoa ja ymmärtää asiat niinkuin uskot ja ymmärrät. sehän on normaalia. en usko siihen, mitä en tiedä, vaan tiedän olevani eräistä asioista tietämätän ja tiedän, ettei ihmisellä ole kaikesta tietoa. eräillä ihmisillä tuntuu olevan tarve selittää jopa niitä asioita, joista eivät voi saada tietoa, eikä se heistä tyhmiä tee, mutta joitain ongelmia siitä kyllä koituu.>kysyn erästä asiaa. olen ymmärtänyt, että olet entinen alkoholisti ja elänyt varsin menevää elämää? mistä se alkoholismi ja elämäntyylisi johtuivat nykyisen käsityksesi mukaan?

    >>huomaa, että sanot totuutta ei kukaan tiedä...>mistä yhtäkkiä tämä absoluuttinen totuus, että EI VOI OLLA KUIN YKSI? mikä estää?

    "Usko nyt jo, että jos esim. elämä on saanut jotenkin alkunsa, niin se on juuri siten saanut alkunsa, koska se on saanut joka-tapauksessa alkunsa. Totuus siitä on siis tosiasia, eikä mikään valintamyymälästä valittava miellyttävin vaihtoehto."

    suomeksi, koska sinä tiedät totuuden, sinä tiedät totuuden. :-) et hyväksy edes sitä, että jumala voisi olla kanssasi eri mieltä. kuinka korkealle itsesi asetat?

    "Et siis kerta-kaikkiaan voi puhua mistään omasta totuudesta, vaan näkemyksestä siitä, jotka teet omien havaintojesi ja päättelysi pohjalta."

    ja minkähän pohjalta sinä puhut? et ilmeisesti ainakan havaintojesi ja päättelysi. jos riisumme sinulta havainnot ja päättelyn, mitä jää jäljelle, rakas kaizu?

    "Eikö tämän nyt voisi hyväksyä?"

    nähdäkseni sinä hankaat vastaan. kysymys siis on pikemmin niinpäin, että mikset sinä voi hyväksyä?

    "Ei, vaan usko muuttuu näkemiseksi, joka on sen uskon todeksi elämistä."

    ja missään vaiheessa et tiedä tai ole varma uskossasi? uskoko ei siis muutu tiedoksi ja varmuudeksi?

    "Efr:
    Eli, tiedät olevasi epävarma. Eihän se ole uskoa epävarmuuteen, vaan asian hyväksymistä. Oletko siis lakannut etsimästä totuutta?"

    pitkästä aikaa yksi asia, jonka ymmärrät! jos lasket yksi yksi, niin mitä uskot minun tarkoittaneen, kun sanoin, ettei kukaan voi tietää totuutta... ettei ole olemassa totuutta? tarkoittaako se sitä, että etsin totuutta vai sitä, etten etsi? miksi etsiä totuutta, jota ei voi saavuttaa tai jota ei yksinkertaisesti ole?

    "Efr:
    Ja tajusin sen jo alle kymmenen vanhana. Ihminen on riittävän viisas kehittääkseen teknologiaa, joka hänet tuhoaa, mutta liian tyhmä selviytyäkseen tuholta. Ihan tieteellisestikin olemme menossa siis kohti vääjämätöntä tuhoa."

    mutta sinähän uskotkin siihen, että ihminen pohjimmiltaan paha. minä uskon ihmisen olevan sekä 'hyvä, että 'paha'. ihminen voi kehittyä, mutta kun seuraa näitäkin keskusteluja... tai keskustelee sinun kanssasi... törmää joskus siihen ajatukseen, että ihmiset eivät voi koskaan oppia. valitettavasti... mm. sinä koettelet uskoani ihmisiin. oletko koskaan kuullut ns. itsetoteuttavista ennustuksista?

    "Ihminen pyrkii pois Jumalasta, mutta joku siellä kaihertaa sisällä, kun suhdetta Luojaan ei ole. Sitä Luojan paikkaa täytetään sitten, kuka milläkin, mutta ei onnistu."

    saisinko kysyä, millä minä mielestäsi täytän sitä luojan jättämää aukkoa?

    mitä, jos kerron jälleen kerran, että minulle jumala edustaa samaa kategoriaa inhimillisessä kertomaperinteessä kuin sinulle keijukainen tai menninkäinen. millä sinä täytät keijukaisten ja menninkäisten jättämän, suunnattoman suuren aukon?

    ">>tästä kävimme pitkän keskustelun, enkä enää palaa siihen. pitkälti siksi, ettet ymmärrä minun näkökulmaani, et yleistä filosofista, teoreettista, luonnontieteellistä jne jne.

    Jolla tarkoitan sitä, että sitä ei voi tieteellisesti todistaa toiselle. Puhumme siis silloin uskosta, kuin tiedemiehet big-bangin kanssa."

    miksi sitä on sitten todistettava toiselle ihmiselle omasta kokemuksesta? jos sitä ei voi edes tieteellisesti todistaa? en minäkään pysty sinulle keijukaisten olemassaoloa edes tieteellisesti todistamaan, mutta luulen, ettet uskoisi keijukaisiin, vaikka kuinka yrittäisin todistella niitä oikeasti olevan. pitäisit minua vain höyrypäänä.

    "Efr:
    Jos olisi pakko valita, niin kumpaan uskoisit? Mono vai poly?"

    joutava kysymys. kumpaan sinä uskoisit mieluummin: keijukaiseen vai keijukaisiin? jos olisi pakko valita jokin, uskoisin jumalaan, jolla ei ole persoonallisuutta ja nimeä, jolla ei ole kasvoja, mutta joka on kaikkialla (panteismi). tämä yksi ei ole yksi, se ei ole myöskään monta, se vain on, kaikki. sitä yhtä olisi myös aivan turha rukoilla, koska se ei kuule, eikä koe. silti se vaikuttaa kaikkialla ja kaikkeen. sitä yhtä ja kaikkea voi pitää kohtalona, sattumana, järjestyksenä ja kaaoksena, tässä ja nyt, silloin ja aina, luonnossa ja ihmisessä. se yksi ja kaikki on siis luonto ja elämä.

    >>suomeksi, koska sinä tiedät totuuden, sinä tiedät totuuden. :-) et hyväksy edes sitä, että jumala voisi olla kanssasi eri mieltä. kuinka korkealle itsesi asetat?>ja minkähän pohjalta sinä puhut? et ilmeisesti ainakan havaintojesi ja päättelysi. jos riisumme sinulta havainnot ja päättelyn, mitä jää jäljelle, rakas kaizu?>nähdäkseni sinä hankaat vastaan. kysymys siis on pikemmin niinpäin, että mikset sinä voi hyväksyä?>ja missään vaiheessa et tiedä tai ole varma uskossasi? uskoko ei siis muutu tiedoksi ja varmuudeksi?>pitkästä aikaa yksi asia, jonka ymmärrät! jos lasket yksi yksi, niin mitä uskot minun tarkoittaneen, kun sanoin, ettei kukaan voi tietää totuutta... ettei ole olemassa totuutta? tarkoittaako se sitä, että etsin totuutta vai sitä, etten etsi? miksi etsiä totuutta, jota ei voi saavuttaa tai jota ei yksinkertaisesti ole?>mutta sinähän uskotkin siihen, että ihminen pohjimmiltaan paha. minä uskon ihmisen olevan sekä 'hyvä, että 'paha'. ihminen voi kehittyä, mutta kun seuraa näitäkin keskusteluja... tai keskustelee sinun kanssasi... törmää joskus siihen ajatukseen, että ihmiset eivät voi koskaan oppia. valitettavasti... mm. sinä koettelet uskoani ihmisiin. oletko koskaan kuullut ns. itsetoteuttavista ennustuksista?>saisinko kysyä, millä minä mielestäsi täytän sitä luojan jättämää aukkoa?>mitä, jos kerron jälleen kerran, että minulle jumala edustaa samaa kategoriaa inhimillisessä kertomaperinteessä kuin sinulle keijukainen tai menninkäinen. millä sinä täytät keijukaisten ja menninkäisten jättämän, suunnattoman suuren aukon?>uskosta tulee tietyssä vaiheessa tietoa. sen olet varmasti kokenut, koska siitä haluat kertoa...>anteeksi minkä vastaisia?>tästä meidän keskusteluissamme ei ole ollut edes kysymys. mutta antaa olla tällä kertaa, koska ne keskustelut on jo käyty.>miten oleellinen kysymys sinulle siis on, että milloin maailma luotiin? miten oleellinen kysymys sinulle on, kuka maailman loi tai miten maailma syntyi? miten oleellinen kysymys sinulle on, mihin maailmankaikkeus loppuu? miten oleellinen kysymys sinulle on, onko ollut olemassa yksisarvisia? miten oleellinen kysymys sinulle on, kuka oli zeuksen poika? olemme sen totuuden äärellä, johon minä uskon. jos pidät näitä oleellisina kysymyksinä, niin sinulla on siihen oikeus. minulla on oikeus pitää niitä turhanpäiväisinä ja joutavina kysymyksinä. niillä ei ole sijaa minun elämässäni, eivätkä vastaukset noihin muuta millään tavalla minun käsitystäni ihmisyydestä, omasta tilastani ja suhteestani kanssaihmisiin. niitä pidän tärkeinä. kuten jo edellä sanoin, minä en tuijota menneisyyteen ja syihin. minä katson tähän hetkeen, mitä on ja tulevaisuuteen, mitä voi olla.>mitä pakenit? ja miksi? mikä oli sinulle aiheuttanut sen tarpeen paeta? mikä sai sinut lopettamaan pakenemisen? miksi?

    >>miksi sitä on sitten todistettava toiselle ihmiselle omasta kokemuksesta? jos sitä ei voi edes tieteellisesti todistaa? en minäkään pysty sinulle keijukaisten olemassaoloa edes tieteellisesti todistamaan, mutta luulen, ettet uskoisi keijukaisiin, vaikka kuinka yrittäisin todistella niitä oikeasti olevan. pitäisit minua vain höyrypäänä.>joutava kysymys. kumpaan sinä uskoisit mieluummin: keijukaiseen vai keijukaisiin? jos olisi pakko valita jokin, uskoisin jumalaan, jolla ei ole persoonallisuutta ja nimeä, jolla ei ole kasvoja, mutta joka on kaikkialla (panteismi). tämä yksi ei ole yksi, se ei ole myöskään monta, se vain on, kaikki. sitä yhtä olisi myös aivan turha rukoilla, koska se ei kuule, eikä koe. silti se vaikuttaa kaikkialla ja kaikkeen. sitä yhtä ja kaikkea voi pitää kohtalona, sattumana, järjestyksenä ja kaaoksena, tässä ja nyt, silloin ja aina, luonnossa ja ihmisessä. se yksi ja kaikki on siis luonto ja elämä.

    "Sanotaan nyt vaikka kuinka monennen kerran, että totuutta ei voi siten tietää kukaan, että voisi sen tieteellisesti todistaa, vaan on vain käsityksiä siitä ja näkökulmia, sekä uskomista."

    tiedäthän, että tämä pätee myös itseesi? ja ehkä valitettavaa sinun kannaltasi, mutta mieluummin tukeuden ja luotan asioihin, jotka koen elämässäni ja, joista voin saada luotettavaa tietoa erinäisistä tutkimuksista, vaikken niitä absoluuttisesti oikeina pitäisikään kuin esimerkiksi sinun sanaasi siitä, mitä sinä olet kokenut. jos lsd-matkalla ollut ihminen kertoisi lentäneensä kuuhun, puhuisiko hän totta vai valhetta? varsinkin, jos hän on oikeasti kokenut lentäneensä kuuhun.

    "Totuus on absoluuttinen havainnoista riippumaton tosiasia ja kun puhumme niinkin merkittävistä asioista, kun Jumalan olemassaolo tai olemattomuus, niin luulisi tästä ottavan selkoa juuri siten, kun Raamattu kertoo. Se nimittäin toimii."

    hmm, jos totuus on absoluuttinen, havainnoista riippumaton tosiasia, se totuus on ihmisessä itsessään ja se on nimenomaan puhdas havainto. se ei riipu mistään, edes tulkinnasta. mistä luulet jumala-sanan tulleen sinun mieleesi? itsekö keksit vai olisiko sillä jotain tekemistä, että olet lukenut (nähnyt ja siten havainnut) kyseisen sanan jossain tai kenties olet kuullut (kuullut ja siten havainnut)? jos todella ihminen pystyisi olemaan ja uskomaan sellaiseen tilaan, jos ei ole havaintoja, niin puhutaan melkeinpä sellaisesta transsitilasta, jossa intian joogit ovat, kun meditoivat. tai sitten puhutaan kuolleista ihmisistä, jotka eivät todellakaan havaitse, eivätkä siten anna havainnoille merkityksiä. jos ja kun väität jotain, niin koeta miettiä hieman pidemmälle... olet kiinni omissa havainnoissasi ja tulkinnoissasi, muttet huomaa niitä... pikemmin tälläkin kommentilla haluat kieltää ne.

    "Totuuden absoluuttisuuden vuoksi."

    jos uskot absoluuttiseen totuuden, niin ole hyvä vaan. tiedät minun kantani.

    "Tietoahan se on aina uskovalle, mutta muille ei. Se ei ole siis tieteellistä toisille todistettavaa, muuten kuin siten, että uskova johdattaa lähemmäksi kenties. Kylvää siemenen."

    ettet taas sohisi ja tulkitsisi omiasi. luuletko, että minun kokemukseni ja totuuteni voidaan tieteellisesti toisille todistaa? miksi ylipäätään pitäisi. raamattu antaa motiivin ja se tekee siitä sitäkin hyökkäävämmän, sitä kautta se puhuu ristiin omien oppiensa kanssa. tästä löytyy paljon tekstimateriaalia ja tutkimuksia, joille uskovaiset viittaavat kintaalla ja jota ateistit käyttävät liian kanssa. ei ole syytä taistella kristinuskoa vastaan, vaan mieluummin siihen ja muihin uskon asioihin liittyviä stereotypioita.

    "Totta mooses totuus on olemassa. Etsi siis sitä äläkä tyydy näkökulmiin."

    sinun uskosiko ei ole näkökulma? :-)

    "On ollut ehkä tänään paha päivä, mutta... olen silti paha."

    jos olet paha, niin saat vapaasti olla, mutta älä saarnaa minulle jumalan tai omaa hyvyyttäsi :-) silloin puhut itseäsi ja omaa uskoasi vastaan.

    p.s. ymmärsitkö kysymyksen itsetoteuttavista ennustuksista? hyppäsit kysymyksen täysin yli...

    "Suloisella epävarmuudella ja ehkä jollain harrastuksella."

    heh... minusta epävarmuus on kaikkea muuta kuin suloista. mutta sitä on pystyttävä hallitsemaan, pelkoja pitää hallita tai on jatkuvassa maanisessa tai fobisessa tilassa. mitä sinä pelkäät?

    ">>mitä, jos kerron jälleen kerran, että minulle jumala edustaa samaa kategoriaa inhimillisessä kertomaperinteessä kuin sinulle keijukainen tai menninkäinen. millä sinä täytät keijukaisten ja menninkäisten jättämän, suunnattoman suuren aukon?>mitä pakenit? ja miksi? mikä oli sinulle aiheuttanut sen tarpeen paeta? mikä sai sinut lopettamaan pakenemisen? miksi?

    "Jos kertoisit nähneesi keijukaisia tai ufoja, niin uskoisin sinua, koska niitä on. Niitä on aina ollut, kuten tonttujakin, mutta se, mistä ne on tullut, niin ei ole ulkoavaruus, ellei taivaasta langenneiden enkeleiden koti ollut ulkoavaruudessa."

    pou :-))) huumorintajua.

    "Tuohan oli siis spekulaatiota, jos pitää valita, mutta itämaiseen suuntaanhan tuo menisi, eikä näin ollen ole mahdollista, koska sellaisen jumaluuden toiminta ei olisi persoonallista, eikä suunnitelmallista. Sitä ei siis huomaisi luonnonlaeista."

    haluaisitko mainita muutamia luonnonlakeja, joissa näkyy tämä ainutlaatuinen design. jotta saat kunnon käsityksen tästä filosofista ja uskosta, jonka sinulle esitin kerron lyhyesti vielä tasapainosta luonnossa: kaaos synnyttää järjestystä. täydellisen järjestyksen tilaa ei olemassa, kaikki järjestys on näennäistä. järjestyksestä syntyy kaaos. siten luonto luo, luonto tuhoaa. tässä luonnossa elää ihminen ja vaikuttaa luontoon. ihmisellä on kyky luoda ja tuhota, kuten luonnolla eli ei ole millään tavalla epäsopusoinnussa luonnon kanssa, mutta voi ajautua niin kauas luonnosta, ettei ymmärrä sen toimintaa, eikä ymmärrä omaa riippuvuuttaan siitä. jos luonto kuolee, myös ihminen kuolee. jos ihminen kuolee, luonto ei välttämättä kuole.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    >>Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.>Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.>Minulle jumala on. Asia mitä ei voi lokeroida sanoin. Mutta usko ja olemisesta voidaan keskutella mutta yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa minun olevan väärässä tai tuomita minua tai lähimmäisiä, uskoon perustuvan ihmisen käden kirjoittaman kirjan perusteella.>Ainoa asia mitä tässä olomuodossa voi koetella, on meissä itsessämme. Sillä ei ole nimeä mutta kun sitä alkaa etsiä, sen tuntee. Raamatussa se on yksinkertaistettu, sielu. Sekin on lokeroitu sanoin. Siksi kai raamattua on niin helppo seurata, koska kaikki on laitettu sievästi esille.>Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.

    >>Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.Efr:
    Se ei ole uskon-asia, vaan tiedon. Hyvähän se on itseään tutkia, koskapa kukapa meistä tuntisi itseään tarpeeksi?<

    Mikä ei ole uskon-asia, vaan tiedon?
    Nyt voisin pyytää sinua määrittelemään, sekä erottelemaan, nämä kolme asiaa: usko, tieto, uskoa tietävänsä.
    Minä uskon tietäväni, ei sillä ole mitään tiedon, faktan, kanssa. Sama koskee sinua.

    >>Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.Efr:
    Minä en tuomitse ketään. Olisiko helpompaa uskoa monimutkaiseen selitykseen? <

    Sanoinko että tuomitset? Kerroin vain miltä minusta tuo teidän uskonto näyttää ja kuulostaa. Kaikki on laitettu yhteen muottiin. Siitä pakostakin jää jotain ulos ja sillä tarkoitan suvaitsevaisuutta. Ymmärrätkö pikkuhiljaa mitä haen takaa?

    Minusta ei ole vaikeaa uskoa monimutkaiseen selitykseen. Entä sinusta? Verrataan asioita maallikon silmillä. Miksi avaruudessa on vain spiraali ja ympyrä muotoja? Mutta luonnosta ei löydy ympyrää. Jos pelkästään meitä ympäröivät asiat ovat vaikeita ymmärtää, niin miten jumala voi olla helppo käsittää. Raamatun takia. Siinähän ei ole enää kyse uskosta vaan tiedosta. Sieltä löytyvät vastaukset, eikö? Sitähän "mainostetaan" ainoana totuutena.

    >>Efr:
    Puhe on ollutkin siitä, että MINKÄ USKOT OLEVAN TOTUUS, koska totuutta kukaan ei TIEDÄ. >Jumalia ei voi olla montaa, koska... syitä on monia. Siis Kaikkivaltiaita Jumalia ei voi olla, kuin yksi.>Efr:
    Jumalaa voi toki koetella. Itsekin olen sen tehnyt monta, monta kertaa.
    Jumala odottaa sitä. Hän haluaa olla yhteydessä meidän kanssamme.>Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.>Efr:
    Olen elänyt siinä.

    Ketä en ole suvainnut?<

    Olet elänyt mutta oletko nähnyt? Viittaan omaan nimimerkkiini. Minä olen katsonut kun lähimmäiseni kärsii kirkon, raamatun suvaitsemattomuudesta. Jos meinaat kysyä millä tavalla, niin kehoitan avaamaan silmät ensin. Se kyllä vaatii raamatun unohtamista hetkeksi.
    Minä en ole sanonut sinun tehneen mitään. Vai sanoinko sinun olevan suvaitsematon? Olen sanonut että minua ja minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään raamatun varjolla. Eikö minulla ole oikeus silloin kertoa omasta maailmastani ja uskosta? Raamattu ei satuta ketään, ihimiset jotka lukevat sitä silmät kiinni, satuttavat. Missään vaiheessa en tuomitse sinua ihimisenä, vaan kyysseenalaistan raamattua. Ja jatkan niin kauan kun raamatun varjolla saa tehdä pahoja asioita.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Sanotaan nyt vaikka kuinka monennen kerran, että totuutta ei voi siten tietää kukaan, että voisi sen tieteellisesti todistaa, vaan on vain käsityksiä siitä ja näkökulmia, sekä uskomista."

    tiedäthän, että tämä pätee myös itseesi? ja ehkä valitettavaa sinun kannaltasi, mutta mieluummin tukeuden ja luotan asioihin, jotka koen elämässäni ja, joista voin saada luotettavaa tietoa erinäisistä tutkimuksista, vaikken niitä absoluuttisesti oikeina pitäisikään kuin esimerkiksi sinun sanaasi siitä, mitä sinä olet kokenut. jos lsd-matkalla ollut ihminen kertoisi lentäneensä kuuhun, puhuisiko hän totta vai valhetta? varsinkin, jos hän on oikeasti kokenut lentäneensä kuuhun.

    "Totuus on absoluuttinen havainnoista riippumaton tosiasia ja kun puhumme niinkin merkittävistä asioista, kun Jumalan olemassaolo tai olemattomuus, niin luulisi tästä ottavan selkoa juuri siten, kun Raamattu kertoo. Se nimittäin toimii."

    hmm, jos totuus on absoluuttinen, havainnoista riippumaton tosiasia, se totuus on ihmisessä itsessään ja se on nimenomaan puhdas havainto. se ei riipu mistään, edes tulkinnasta. mistä luulet jumala-sanan tulleen sinun mieleesi? itsekö keksit vai olisiko sillä jotain tekemistä, että olet lukenut (nähnyt ja siten havainnut) kyseisen sanan jossain tai kenties olet kuullut (kuullut ja siten havainnut)? jos todella ihminen pystyisi olemaan ja uskomaan sellaiseen tilaan, jos ei ole havaintoja, niin puhutaan melkeinpä sellaisesta transsitilasta, jossa intian joogit ovat, kun meditoivat. tai sitten puhutaan kuolleista ihmisistä, jotka eivät todellakaan havaitse, eivätkä siten anna havainnoille merkityksiä. jos ja kun väität jotain, niin koeta miettiä hieman pidemmälle... olet kiinni omissa havainnoissasi ja tulkinnoissasi, muttet huomaa niitä... pikemmin tälläkin kommentilla haluat kieltää ne.

    "Totuuden absoluuttisuuden vuoksi."

    jos uskot absoluuttiseen totuuden, niin ole hyvä vaan. tiedät minun kantani.

    "Tietoahan se on aina uskovalle, mutta muille ei. Se ei ole siis tieteellistä toisille todistettavaa, muuten kuin siten, että uskova johdattaa lähemmäksi kenties. Kylvää siemenen."

    ettet taas sohisi ja tulkitsisi omiasi. luuletko, että minun kokemukseni ja totuuteni voidaan tieteellisesti toisille todistaa? miksi ylipäätään pitäisi. raamattu antaa motiivin ja se tekee siitä sitäkin hyökkäävämmän, sitä kautta se puhuu ristiin omien oppiensa kanssa. tästä löytyy paljon tekstimateriaalia ja tutkimuksia, joille uskovaiset viittaavat kintaalla ja jota ateistit käyttävät liian kanssa. ei ole syytä taistella kristinuskoa vastaan, vaan mieluummin siihen ja muihin uskon asioihin liittyviä stereotypioita.

    "Totta mooses totuus on olemassa. Etsi siis sitä äläkä tyydy näkökulmiin."

    sinun uskosiko ei ole näkökulma? :-)

    "On ollut ehkä tänään paha päivä, mutta... olen silti paha."

    jos olet paha, niin saat vapaasti olla, mutta älä saarnaa minulle jumalan tai omaa hyvyyttäsi :-) silloin puhut itseäsi ja omaa uskoasi vastaan.

    p.s. ymmärsitkö kysymyksen itsetoteuttavista ennustuksista? hyppäsit kysymyksen täysin yli...

    "Suloisella epävarmuudella ja ehkä jollain harrastuksella."

    heh... minusta epävarmuus on kaikkea muuta kuin suloista. mutta sitä on pystyttävä hallitsemaan, pelkoja pitää hallita tai on jatkuvassa maanisessa tai fobisessa tilassa. mitä sinä pelkäät?

    ">>mitä, jos kerron jälleen kerran, että minulle jumala edustaa samaa kategoriaa inhimillisessä kertomaperinteessä kuin sinulle keijukainen tai menninkäinen. millä sinä täytät keijukaisten ja menninkäisten jättämän, suunnattoman suuren aukon?>mitä pakenit? ja miksi? mikä oli sinulle aiheuttanut sen tarpeen paeta? mikä sai sinut lopettamaan pakenemisen? miksi?

    Mitäpä sitä ei tekisi toisen pelastumisen eteen, joten jatketaan.

    "Sanotaan nyt vaikka kuinka monennen kerran, että totuutta ei voi siten tietää kukaan, että voisi sen tieteellisesti todistaa, vaan on vain käsityksiä siitä ja näkökulmia, sekä uskomista."

    >>tiedäthän, että tämä pätee myös itseesi?> ja ehkä valitettavaa sinun kannaltasi, mutta mieluummin tukeuden ja luotan asioihin, jotka koen elämässäni ja, joista voin saada luotettavaa tietoa erinäisistä tutkimuksista, vaikken niitä absoluuttisesti oikeina pitäisikään kuin esimerkiksi sinun sanaasi siitä, mitä sinä olet kokenut. jos lsd-matkalla ollut ihminen kertoisi lentäneensä kuuhun, puhuisiko hän totta vai valhetta? varsinkin, jos hän on oikeasti kokenut lentäneensä kuuhun.>hmm, jos totuus on absoluuttinen, havainnoista riippumaton tosiasia, se totuus on ihmisessä itsessään ja se on nimenomaan puhdas havainto.> se ei riipu mistään, edes tulkinnasta. mistä luulet jumala-sanan tulleen sinun mieleesi? itsekö keksit vai olisiko sillä jotain tekemistä, että olet lukenut (nähnyt ja siten havainnut) kyseisen sanan jossain tai kenties olet kuullut (kuullut ja siten havainnut)? jos todella ihminen pystyisi olemaan ja uskomaan sellaiseen tilaan, jos ei ole havaintoja, niin puhutaan melkeinpä sellaisesta transsitilasta, jossa intian joogit ovat, kun meditoivat. tai sitten puhutaan kuolleista ihmisistä, jotka eivät todellakaan havaitse, eivätkä siten anna havainnoille merkityksiä. jos ja kun väität jotain, niin koeta miettiä hieman pidemmälle... olet kiinni omissa havainnoissasi ja tulkinnoissasi, muttet huomaa niitä... pikemmin tälläkin kommentilla haluat kieltää ne.>ettet taas sohisi ja tulkitsisi omiasi. luuletko, että minun kokemukseni ja totuuteni voidaan tieteellisesti toisille todistaa? miksi ylipäätään pitäisi. raamattu antaa motiivin ja se tekee siitä sitäkin hyökkäävämmän, sitä kautta se puhuu ristiin omien oppiensa kanssa. tästä löytyy paljon tekstimateriaalia ja tutkimuksia, joille uskovaiset viittaavat kintaalla ja jota ateistit käyttävät liian kanssa. ei ole syytä taistella kristinuskoa vastaan, vaan mieluummin siihen ja muihin uskon asioihin liittyviä stereotypioita.>jos olet paha, niin saat vapaasti olla, mutta älä saarnaa minulle jumalan tai omaa hyvyyttäsi :-) silloin puhut itseäsi ja omaa uskoasi vastaan.>p.s. ymmärsitkö kysymyksen itsetoteuttavista ennustuksista? hyppäsit kysymyksen täysin yli...>heh... minusta epävarmuus on kaikkea muuta kuin suloista. mutta sitä on pystyttävä hallitsemaan, pelkoja pitää hallita tai on jatkuvassa maanisessa tai fobisessa tilassa. mitä sinä pelkäät?> on vain todella vaikea keskustella asioista, joista sinulla ei ole tietoa, etkä uskalla sanoa: 'en tiedä'. ehkä se tieto on mielestäsi toissijaista, muttei se muuta sitä tosiasiaa, ettet sinä tiedä ja silti yrität keskustella.>rehellistä puhetta. eli suomeksi oletat aivan mielettömästi ja nouset tietämättömyydessäsi kaiken tiedon yläpuolelle. sinne on vaikea meikäläisen päästä tai kenenkään muun. :-)>minulla on näppini pelissä maailmanparantamisen puolesta jo omine hyvineni. toki voisin harrastaa maailmanparannusta ja jatkaa puhetta kanssasi, vaikka alkoholismista ja uskon tuomasta avusta siihen. tällä hetkellä ole etsimässä työpaikkaa jostain näiden asioiden parissa painiskelevasta järjestöstä. voi olla, että päätyn johonkin, jossa painitaan perhe- tai seksuaalisen väkivallan parissa, saa nyt nähdä. kannan korteni kekoon.>en pitäisi minun uskoani suurempana sinun tai toisinpäin. me molemmat uskomme tavallamme ja meillä on omat ongelmamme. on suurempaa vain tajuta epävarmuus ja pystyä elämään sen kanssa. jokaiselle tapahtumalle ei löydy yliluonnollista selitystä. vaikkapa sille, miksi winampini lopetti biisin soittamisen...

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Jos kertoisit nähneesi keijukaisia tai ufoja, niin uskoisin sinua, koska niitä on. Niitä on aina ollut, kuten tonttujakin, mutta se, mistä ne on tullut, niin ei ole ulkoavaruus, ellei taivaasta langenneiden enkeleiden koti ollut ulkoavaruudessa."

    pou :-))) huumorintajua.

    "Tuohan oli siis spekulaatiota, jos pitää valita, mutta itämaiseen suuntaanhan tuo menisi, eikä näin ollen ole mahdollista, koska sellaisen jumaluuden toiminta ei olisi persoonallista, eikä suunnitelmallista. Sitä ei siis huomaisi luonnonlaeista."

    haluaisitko mainita muutamia luonnonlakeja, joissa näkyy tämä ainutlaatuinen design. jotta saat kunnon käsityksen tästä filosofista ja uskosta, jonka sinulle esitin kerron lyhyesti vielä tasapainosta luonnossa: kaaos synnyttää järjestystä. täydellisen järjestyksen tilaa ei olemassa, kaikki järjestys on näennäistä. järjestyksestä syntyy kaaos. siten luonto luo, luonto tuhoaa. tässä luonnossa elää ihminen ja vaikuttaa luontoon. ihmisellä on kyky luoda ja tuhota, kuten luonnolla eli ei ole millään tavalla epäsopusoinnussa luonnon kanssa, mutta voi ajautua niin kauas luonnosta, ettei ymmärrä sen toimintaa, eikä ymmärrä omaa riippuvuuttaan siitä. jos luonto kuolee, myös ihminen kuolee. jos ihminen kuolee, luonto ei välttämättä kuole.

    Jos kertoisit nähneesi keijukaisia tai ufoja, niin uskoisin sinua, koska niitä on. Niitä on aina ollut, kuten tonttujakin, mutta se, mistä ne on tullut, niin ei ole ulkoavaruus, ellei taivaasta langenneiden enkeleiden koti ollut ulkoavaruudessa."

    pou :-))) huumorintajua.

    "Tuohan oli siis spekulaatiota, jos pitää valita, mutta itämaiseen suuntaanhan tuo menisi, eikä näin ollen ole mahdollista, koska sellaisen jumaluuden toiminta ei olisi persoonallista, eikä suunnitelmallista. Sitä ei siis huomaisi luonnonlaeista."

    >>haluaisitko mainita muutamia luonnonlakeja, joissa näkyy tämä ainutlaatuinen design. jotta saat kunnon käsityksen tästä filosofista ja uskosta, jonka sinulle esitin kerron lyhyesti vielä tasapainosta luonnossa: kaaos synnyttää järjestystä.> täydellisen järjestyksen tilaa ei olemassa, kaikki järjestys on näennäistä.> järjestyksestä syntyy kaaos. siten luonto luo, luonto tuhoaa. tässä luonnossa elää ihminen ja vaikuttaa luontoon. ihmisellä on kyky luoda ja tuhota, kuten luonnolla eli ei ole millään tavalla epäsopusoinnussa luonnon kanssa, mutta voi ajautua niin kauas luonnosta, ettei ymmärrä sen toimintaa, eikä ymmärrä omaa riippuvuuttaan siitä. jos luonto kuolee, myös ihminen kuolee. jos ihminen kuolee, luonto ei välttämättä kuole.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    >>Kaikki kirjoitukset mitä tänne laitan, edesauttaa löytämään uusia puolia itsestäni. Kun kommentoin muiden kirjoituksiin, kommentoin myös itseäni ja tekemisiäni. Mitä useammin olen vastannut, sitä useammin huomaan, että minun usko ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kuin ns.uskovaisten usko. Ainoa asia mikä on varmaa minulle, on tapahtuma/seuraus.Efr:
    Se ei ole uskon-asia, vaan tiedon. Hyvähän se on itseään tutkia, koskapa kukapa meistä tuntisi itseään tarpeeksi?<

    Mikä ei ole uskon-asia, vaan tiedon?
    Nyt voisin pyytää sinua määrittelemään, sekä erottelemaan, nämä kolme asiaa: usko, tieto, uskoa tietävänsä.
    Minä uskon tietäväni, ei sillä ole mitään tiedon, faktan, kanssa. Sama koskee sinua.

    >>Kristityt sanovat usein, että lukemalla raamattua he löytävät uusia puolia itsestään, raamatusta ja jumalasta. Ne ovat siis kytköksissä toisiinsa. Se on ns. tie, mihin viittaat. Tällä hetkellä minulla on pää täynnä kysymyksiä, mihin en halua vastausta keneltäkään muulta kuin itseltäni. Esim. miksi asiat ovat niin yksinkertaisia, kuin raamatussa kerrotaan? On oikea ja väärä, hyvä ja paha, taivas ja helvetti, jumala on sitä ja tätä. Kaikki on niin mustavalkoista... Liian helppoa.
    En tuomitse uskoasi. En kommentoimalla vähättele sitä. Mutta minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään, raamatun varjolla.Efr:
    Minä en tuomitse ketään. Olisiko helpompaa uskoa monimutkaiseen selitykseen? <

    Sanoinko että tuomitset? Kerroin vain miltä minusta tuo teidän uskonto näyttää ja kuulostaa. Kaikki on laitettu yhteen muottiin. Siitä pakostakin jää jotain ulos ja sillä tarkoitan suvaitsevaisuutta. Ymmärrätkö pikkuhiljaa mitä haen takaa?

    Minusta ei ole vaikeaa uskoa monimutkaiseen selitykseen. Entä sinusta? Verrataan asioita maallikon silmillä. Miksi avaruudessa on vain spiraali ja ympyrä muotoja? Mutta luonnosta ei löydy ympyrää. Jos pelkästään meitä ympäröivät asiat ovat vaikeita ymmärtää, niin miten jumala voi olla helppo käsittää. Raamatun takia. Siinähän ei ole enää kyse uskosta vaan tiedosta. Sieltä löytyvät vastaukset, eikö? Sitähän "mainostetaan" ainoana totuutena.

    >>Efr:
    Puhe on ollutkin siitä, että MINKÄ USKOT OLEVAN TOTUUS, koska totuutta kukaan ei TIEDÄ. >Jumalia ei voi olla montaa, koska... syitä on monia. Siis Kaikkivaltiaita Jumalia ei voi olla, kuin yksi.>Efr:
    Jumalaa voi toki koetella. Itsekin olen sen tehnyt monta, monta kertaa.
    Jumala odottaa sitä. Hän haluaa olla yhteydessä meidän kanssamme.>Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.>Efr:
    Olen elänyt siinä.

    Ketä en ole suvainnut?<

    Olet elänyt mutta oletko nähnyt? Viittaan omaan nimimerkkiini. Minä olen katsonut kun lähimmäiseni kärsii kirkon, raamatun suvaitsemattomuudesta. Jos meinaat kysyä millä tavalla, niin kehoitan avaamaan silmät ensin. Se kyllä vaatii raamatun unohtamista hetkeksi.
    Minä en ole sanonut sinun tehneen mitään. Vai sanoinko sinun olevan suvaitsematon? Olen sanonut että minua ja minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään raamatun varjolla. Eikö minulla ole oikeus silloin kertoa omasta maailmastani ja uskosta? Raamattu ei satuta ketään, ihimiset jotka lukevat sitä silmät kiinni, satuttavat. Missään vaiheessa en tuomitse sinua ihimisenä, vaan kyysseenalaistan raamattua. Ja jatkan niin kauan kun raamatun varjolla saa tehdä pahoja asioita.

    >>Mikä ei ole uskon-asia, vaan tiedon?
    Nyt voisin pyytää sinua määrittelemään, sekä erottelemaan, nämä kolme asiaa: usko, tieto, uskoa tietävänsä.
    Minä uskon tietäväni, ei sillä ole mitään tiedon, faktan, kanssa. Sama koskee sinua.>Sanoinko että tuomitset? Kerroin vain miltä minusta tuo teidän uskonto näyttää ja kuulostaa. Kaikki on laitettu yhteen muottiin. Siitä pakostakin jää jotain ulos ja sillä tarkoitan suvaitsevaisuutta. Ymmärrätkö pikkuhiljaa mitä haen takaa?>Minusta ei ole vaikeaa uskoa monimutkaiseen selitykseen. Entä sinusta? Verrataan asioita maallikon silmillä. Miksi avaruudessa on vain spiraali ja ympyrä muotoja?> Mutta luonnosta ei löydy ympyrää. Jos pelkästään meitä ympäröivät asiat ovat vaikeita ymmärtää, niin miten jumala voi olla helppo käsittää. Raamatun takia. Siinähän ei ole enää kyse uskosta vaan tiedosta. Sieltä löytyvät vastaukset, eikö? Sitähän "mainostetaan" ainoana totuutena.>Efr:
    Puhe on ollutkin siitä, että MINKÄ USKOT OLEVAN TOTUUS, koska totuutta kukaan ei TIEDÄ. >Katso edellistä vastausta ja sano olenko väärässä? Kummassakin tapauksessa kiellät uskosi.>Jumalia ei voi olla montaa, koska... syitä on monia. Siis Kaikkivaltiaita Jumalia ei voi olla, kuin yksi.>Oliko tämä tieto, usko vai uskoa tietävänsä? Jos et ole huomannut, minä en ole lokeroinut jumalaa, koska en pysty siihen. En ole oikea ihminen sanomaan minkälainen jumala on. Eikä ole raamattukaan, sanoithan niin itsekkin: totuutta ei kukaan tiedä...>Näillä ajatuksilla halusin vain kertoa, että on olemassa maailma raamatun kansien ulkopuolla ja se on ennenkaikkea suvaitsevampi.>Efr:
    Olen elänyt siinä.

    Ketä en ole suvainnut?<

    Olet elänyt mutta oletko nähnyt? Viittaan omaan nimimerkkiini. Minä olen katsonut kun lähimmäiseni kärsii kirkon, raamatun suvaitsemattomuudesta.> Jos meinaat kysyä millä tavalla, niin kehoitan avaamaan silmät ensin. Se kyllä vaatii raamatun unohtamista hetkeksi.>Minä en ole sanonut sinun tehneen mitään. Vai sanoinko sinun olevan suvaitsematon? Olen sanonut että minua ja minun kirjoituksia tuomitaan ja vähätellään raamatun varjolla. Eikö minulla ole oikeus silloin kertoa omasta maailmastani ja uskosta? Raamattu ei satuta ketään, ihimiset jotka lukevat sitä silmät kiinni, satuttavat. Missään vaiheessa en tuomitse sinua ihimisenä, vaan kyysseenalaistan raamattua. Ja jatkan niin kauan kun raamatun varjolla saa tehdä pahoja asioita.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Jos kertoisit nähneesi keijukaisia tai ufoja, niin uskoisin sinua, koska niitä on. Niitä on aina ollut, kuten tonttujakin, mutta se, mistä ne on tullut, niin ei ole ulkoavaruus, ellei taivaasta langenneiden enkeleiden koti ollut ulkoavaruudessa."

    pou :-))) huumorintajua.

    "Tuohan oli siis spekulaatiota, jos pitää valita, mutta itämaiseen suuntaanhan tuo menisi, eikä näin ollen ole mahdollista, koska sellaisen jumaluuden toiminta ei olisi persoonallista, eikä suunnitelmallista. Sitä ei siis huomaisi luonnonlaeista."

    >>haluaisitko mainita muutamia luonnonlakeja, joissa näkyy tämä ainutlaatuinen design. jotta saat kunnon käsityksen tästä filosofista ja uskosta, jonka sinulle esitin kerron lyhyesti vielä tasapainosta luonnossa: kaaos synnyttää järjestystä.> täydellisen järjestyksen tilaa ei olemassa, kaikki järjestys on näennäistä.> järjestyksestä syntyy kaaos. siten luonto luo, luonto tuhoaa. tässä luonnossa elää ihminen ja vaikuttaa luontoon. ihmisellä on kyky luoda ja tuhota, kuten luonnolla eli ei ole millään tavalla epäsopusoinnussa luonnon kanssa, mutta voi ajautua niin kauas luonnosta, ettei ymmärrä sen toimintaa, eikä ymmärrä omaa riippuvuuttaan siitä. jos luonto kuolee, myös ihminen kuolee. jos ihminen kuolee, luonto ei välttämättä kuole.

    "Näkeehän sen nyt kaikki, että koko eläinkunnalla menisi paremmin, jos
    ihmistä ei olisi."

    On paljonkin lajeja, joilla menee hyvin nimenomaan ihmisen vuoksi. Sellaisia on mm. räystäspääsky, rotat ja monet muut "tuholaiset".

    Mm. käsketään repimään silmä päästä, jos erehtyy katsomaan naista "sillä silmällä". Tosin, pikkupojista ei puhuta mitään. Ehkäpä katoliset papit ovat siksi niin hurskaita ihmisiä.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Mitäpä sitä ei tekisi toisen pelastumisen eteen, joten jatketaan.

    "Sanotaan nyt vaikka kuinka monennen kerran, että totuutta ei voi siten tietää kukaan, että voisi sen tieteellisesti todistaa, vaan on vain käsityksiä siitä ja näkökulmia, sekä uskomista."

    >>tiedäthän, että tämä pätee myös itseesi?> ja ehkä valitettavaa sinun kannaltasi, mutta mieluummin tukeuden ja luotan asioihin, jotka koen elämässäni ja, joista voin saada luotettavaa tietoa erinäisistä tutkimuksista, vaikken niitä absoluuttisesti oikeina pitäisikään kuin esimerkiksi sinun sanaasi siitä, mitä sinä olet kokenut. jos lsd-matkalla ollut ihminen kertoisi lentäneensä kuuhun, puhuisiko hän totta vai valhetta? varsinkin, jos hän on oikeasti kokenut lentäneensä kuuhun.>hmm, jos totuus on absoluuttinen, havainnoista riippumaton tosiasia, se totuus on ihmisessä itsessään ja se on nimenomaan puhdas havainto.> se ei riipu mistään, edes tulkinnasta. mistä luulet jumala-sanan tulleen sinun mieleesi? itsekö keksit vai olisiko sillä jotain tekemistä, että olet lukenut (nähnyt ja siten havainnut) kyseisen sanan jossain tai kenties olet kuullut (kuullut ja siten havainnut)? jos todella ihminen pystyisi olemaan ja uskomaan sellaiseen tilaan, jos ei ole havaintoja, niin puhutaan melkeinpä sellaisesta transsitilasta, jossa intian joogit ovat, kun meditoivat. tai sitten puhutaan kuolleista ihmisistä, jotka eivät todellakaan havaitse, eivätkä siten anna havainnoille merkityksiä. jos ja kun väität jotain, niin koeta miettiä hieman pidemmälle... olet kiinni omissa havainnoissasi ja tulkinnoissasi, muttet huomaa niitä... pikemmin tälläkin kommentilla haluat kieltää ne.>ettet taas sohisi ja tulkitsisi omiasi. luuletko, että minun kokemukseni ja totuuteni voidaan tieteellisesti toisille todistaa? miksi ylipäätään pitäisi. raamattu antaa motiivin ja se tekee siitä sitäkin hyökkäävämmän, sitä kautta se puhuu ristiin omien oppiensa kanssa. tästä löytyy paljon tekstimateriaalia ja tutkimuksia, joille uskovaiset viittaavat kintaalla ja jota ateistit käyttävät liian kanssa. ei ole syytä taistella kristinuskoa vastaan, vaan mieluummin siihen ja muihin uskon asioihin liittyviä stereotypioita.>jos olet paha, niin saat vapaasti olla, mutta älä saarnaa minulle jumalan tai omaa hyvyyttäsi :-) silloin puhut itseäsi ja omaa uskoasi vastaan.>p.s. ymmärsitkö kysymyksen itsetoteuttavista ennustuksista? hyppäsit kysymyksen täysin yli...>heh... minusta epävarmuus on kaikkea muuta kuin suloista. mutta sitä on pystyttävä hallitsemaan, pelkoja pitää hallita tai on jatkuvassa maanisessa tai fobisessa tilassa. mitä sinä pelkäät?> on vain todella vaikea keskustella asioista, joista sinulla ei ole tietoa, etkä uskalla sanoa: 'en tiedä'. ehkä se tieto on mielestäsi toissijaista, muttei se muuta sitä tosiasiaa, ettet sinä tiedä ja silti yrität keskustella.>rehellistä puhetta. eli suomeksi oletat aivan mielettömästi ja nouset tietämättömyydessäsi kaiken tiedon yläpuolelle. sinne on vaikea meikäläisen päästä tai kenenkään muun. :-)>minulla on näppini pelissä maailmanparantamisen puolesta jo omine hyvineni. toki voisin harrastaa maailmanparannusta ja jatkaa puhetta kanssasi, vaikka alkoholismista ja uskon tuomasta avusta siihen. tällä hetkellä ole etsimässä työpaikkaa jostain näiden asioiden parissa painiskelevasta järjestöstä. voi olla, että päätyn johonkin, jossa painitaan perhe- tai seksuaalisen väkivallan parissa, saa nyt nähdä. kannan korteni kekoon.>en pitäisi minun uskoani suurempana sinun tai toisinpäin. me molemmat uskomme tavallamme ja meillä on omat ongelmamme. on suurempaa vain tajuta epävarmuus ja pystyä elämään sen kanssa. jokaiselle tapahtumalle ei löydy yliluonnollista selitystä. vaikkapa sille, miksi winampini lopetti biisin soittamisen...

    "Mitäpä sitä ei tekisi toisen pelastumisen eteen, joten jatketaan."

    et sinä minua pelastetuksi saa. vaikka kuinka yrittäisit, niin lopullinen vastuu kristillisestä pelastuksesta on aina käännytettävällä. jos tulisit puukoin, kiväärein ja tuli kädessä minua pelastamaan ja tarjoaisit vaihtoehtoa: kristinusko tai kuolema. silloin oltaisiin siinä kristillisessä sanomassa, jota ei toki olla mitenkään väärinymmärretty. ei se taida paljoa puuttua nykyisestäkään ymmärryksestä... mutta siinä tilanteessa käännyttäjällä olisi todella näppinsä pelissä toisen ihmisen pelastamisessa.

    "Pätee ja siksi puhutaankin uskosta. Usko, kuten olen sanonut, muuttuu kuitenkin näkemiseksi."

    just. eli minä näen myös.

    "Uskoisiko hän itsekään sitä, kun tietää lsd:n vaikutukset? jos ei tiedä, niin ystävällisesti toki kertoisit."

    ei välttämättä tietäisi, koska lsd-trippi voi lopulta kestää huomattavasti pidempään kuin vain sen tripin ajan.

    "Uskossa kyse ei ole hallusinaatiosta."

    mutta puhe oli siitä, minkä ihminen uskoo nähneensä... sitä ei tieteellisesti pysty mitenkään todistamaan vääräksi. ihminen voi nähdä hallusinaatioita ja uskoa niitä oikeiksi asioiksi. silloin ne hallusinaatiot myös ovat sen ihmisen oikeita asioita, eikä se siitä miksikään muutu. päinvastoin ihminen voi ruokkia sitä hallusinaatiotaan ja uskoaan siihen. suggeroida itsensä näkemään lisää hallusinaatioita, jotta voisi entistä kiivaammin uskoa.

    "Totuus elämän syntymisestä ei ole ihmisessä. Eikä nämä perusasiat, kuten Jumalan olemassaolo tai luonnonlait."

    jep, mutta tässä nyt on vaan sen pointti, että ilman havaintoa meillä ei olisi tietoa jumalasta eikä luonnonlaeista. siksi ainoa havaintojen vaikutuksista absoluuttisesti vapaa asia on puhdas havainto itse. tarve elämän syntymisen selittämiseen myös siirtyy havainnoin ja kommunikaation välityksellä. sen sijaan ne asiat itsessään ovat havaintojen ulkopuolella. miten siis havaita 'jumala', havaitsematta sitä? miten tiedät ylipäätään mitään jumalasta, jos et pysty sitä havaitsemaan? kai ymmärrät sanan 'havainto' merkityksen?

    "Toki kaikki tietomme riippuu havainnoistamme ja siitä, mitä niistä päättelemme. Jumalako ei voi tämän takia ilmaista itseään ihmiselle? Voi toki ja uskon Hänen niin tehneenkin. Sillä miksi Hän ei niin tekisi?"

    miksi hän tekisi? miksi ei tekisi? mitä jos häntä ei edes ole? kuka sinulle silloin itseään ilmaisee? sinä itse. se voi sinusta tuntua ja näyttää jumalalta, etkä erota enää mikä on todellista ja mikä ei. päättelyprosessi on siis sinun kontollasi, minä jätän päättelemättä. esitän kuitenkin kysymykset.

    "Absoluuttisen totuuden olemassaolo ei ole uskon asia, vaan se on täyttä faktaa. Kukaan vaan ei voi väittää pystyvänsä todistamaan totuutta, vaan puhumme eri ihmisten uskosta, että mikä se on."

    et viitsisi käyttää jotain muuta sanaa kuin 'absoluuttinen'. tai muuten saat luvan selittää, mitä se sana sinulle merkitsee.

    minä en edes pyri todistamaan totuutta. sen takia olen siitä kilvasta ulkopuolella. jos siis haluat lähteä kilpasille kanssani, voitat. jos voittaminen on sinulle tärkeämpää kuin minulle, se on sinun ongelmasi. voit siis kaikin mokomin käyttää dopingia, avustajia, yleisöä, tehdä vilppilähtöjä, sohia vaikka miekalla ja voitat.
    minulle sellaista asiaa ei ole kuin Totuus. tosiasioita kyllä on, mutta ne eivät ole millään tavalla rinnastettavissa siihen totuuteen, johon uskot (eli et tiedä).

    "Jos siis 1 2=3, niin se on absoluuttisen tosi, eikä mielipide."

    mitä absoluuttisen totta on tuossa matemaattisessa yhtälössä? anteeksi, että olen tyhmä. minä näen siinä laskukaavan, jonka jokainen voi varmasti todentaa, mutta jotain voidaan yhtälailla varioida (2 1=3). siksi tuo kaava tuollaisenaan ei ole absoluutti, kuten koko kaavan voi muuntaa aivan eri lähtökohdista lähteväksi (3-1=2, 1,000000284 1.999999486 = 2.99999977 ~3), eikä se siksi ole myöskään absoluuttinen tosilause.

    "tästä löytyy paljon tekstimateriaalia ja tutkimuksia, joille uskovaiset viittaavat kintaalla ja jota ateistit käyttävät liian kanssa. ei ole syytä taistella kristinuskoa vastaan, vaan mieluummin siihen ja muihin uskon asioihin liittyviä stereotypioita.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Jos kertoisit nähneesi keijukaisia tai ufoja, niin uskoisin sinua, koska niitä on. Niitä on aina ollut, kuten tonttujakin, mutta se, mistä ne on tullut, niin ei ole ulkoavaruus, ellei taivaasta langenneiden enkeleiden koti ollut ulkoavaruudessa."

    pou :-))) huumorintajua.

    "Tuohan oli siis spekulaatiota, jos pitää valita, mutta itämaiseen suuntaanhan tuo menisi, eikä näin ollen ole mahdollista, koska sellaisen jumaluuden toiminta ei olisi persoonallista, eikä suunnitelmallista. Sitä ei siis huomaisi luonnonlaeista."

    >>haluaisitko mainita muutamia luonnonlakeja, joissa näkyy tämä ainutlaatuinen design. jotta saat kunnon käsityksen tästä filosofista ja uskosta, jonka sinulle esitin kerron lyhyesti vielä tasapainosta luonnossa: kaaos synnyttää järjestystä.> täydellisen järjestyksen tilaa ei olemassa, kaikki järjestys on näennäistä.> järjestyksestä syntyy kaaos. siten luonto luo, luonto tuhoaa. tässä luonnossa elää ihminen ja vaikuttaa luontoon. ihmisellä on kyky luoda ja tuhota, kuten luonnolla eli ei ole millään tavalla epäsopusoinnussa luonnon kanssa, mutta voi ajautua niin kauas luonnosta, ettei ymmärrä sen toimintaa, eikä ymmärrä omaa riippuvuuttaan siitä. jos luonto kuolee, myös ihminen kuolee. jos ihminen kuolee, luonto ei välttämättä kuole.

    >>haluaisitko mainita muutamia luonnonlakeja, joissa näkyy tämä ainutlaatuinen design. jotta saat kunnon käsityksen tästä filosofista ja uskosta, jonka sinulle esitin kerron lyhyesti vielä tasapainosta luonnossa: kaaos synnyttää järjestystä.

    Oletko unohtanut entropian lain?"

    >>uskoakseni. en ole todellakaan kovin tieteellinen :-) mitähän entropia tarkoittaa? onhan kyseessä tosiaan luonnonlaki, eikä ihmisen luoma teoria luonnon toiminnasta?>onko yhteyttäminen TÄYDELLINEN järjestys?> älähän sotke termejä kaizu-kiltti. kuten sanoin: järjestys on näennäistä, täydellinen kaaos on näennäistä. missä me siis elämme? maailmassa, jossa on järjestystä ja epäjärjestystä. voimme havaita niitä jopa samanaikaisesti, jos vain ehditään välillä katsella vähän ympärillekin.

    "Entropia on sitä, että kaikki järjestelmät pyrkivät hajoamaan, jos ei ulkopuolelta puututa asioihin."

    tuo ei kuulosta laisinkaan luonnonlailta :-) mihin tuo 'järjestelmä'-sana tuossa viittaa? ihmisten luomiin järjestelmiin vai luonnonjärjestykseen?

    ">>onko yhteyttäminen TÄYDELLINEN järjestys?

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Mitäpä sitä ei tekisi toisen pelastumisen eteen, joten jatketaan."

    et sinä minua pelastetuksi saa. vaikka kuinka yrittäisit, niin lopullinen vastuu kristillisestä pelastuksesta on aina käännytettävällä. jos tulisit puukoin, kiväärein ja tuli kädessä minua pelastamaan ja tarjoaisit vaihtoehtoa: kristinusko tai kuolema. silloin oltaisiin siinä kristillisessä sanomassa, jota ei toki olla mitenkään väärinymmärretty. ei se taida paljoa puuttua nykyisestäkään ymmärryksestä... mutta siinä tilanteessa käännyttäjällä olisi todella näppinsä pelissä toisen ihmisen pelastamisessa.

    "Pätee ja siksi puhutaankin uskosta. Usko, kuten olen sanonut, muuttuu kuitenkin näkemiseksi."

    just. eli minä näen myös.

    "Uskoisiko hän itsekään sitä, kun tietää lsd:n vaikutukset? jos ei tiedä, niin ystävällisesti toki kertoisit."

    ei välttämättä tietäisi, koska lsd-trippi voi lopulta kestää huomattavasti pidempään kuin vain sen tripin ajan.

    "Uskossa kyse ei ole hallusinaatiosta."

    mutta puhe oli siitä, minkä ihminen uskoo nähneensä... sitä ei tieteellisesti pysty mitenkään todistamaan vääräksi. ihminen voi nähdä hallusinaatioita ja uskoa niitä oikeiksi asioiksi. silloin ne hallusinaatiot myös ovat sen ihmisen oikeita asioita, eikä se siitä miksikään muutu. päinvastoin ihminen voi ruokkia sitä hallusinaatiotaan ja uskoaan siihen. suggeroida itsensä näkemään lisää hallusinaatioita, jotta voisi entistä kiivaammin uskoa.

    "Totuus elämän syntymisestä ei ole ihmisessä. Eikä nämä perusasiat, kuten Jumalan olemassaolo tai luonnonlait."

    jep, mutta tässä nyt on vaan sen pointti, että ilman havaintoa meillä ei olisi tietoa jumalasta eikä luonnonlaeista. siksi ainoa havaintojen vaikutuksista absoluuttisesti vapaa asia on puhdas havainto itse. tarve elämän syntymisen selittämiseen myös siirtyy havainnoin ja kommunikaation välityksellä. sen sijaan ne asiat itsessään ovat havaintojen ulkopuolella. miten siis havaita 'jumala', havaitsematta sitä? miten tiedät ylipäätään mitään jumalasta, jos et pysty sitä havaitsemaan? kai ymmärrät sanan 'havainto' merkityksen?

    "Toki kaikki tietomme riippuu havainnoistamme ja siitä, mitä niistä päättelemme. Jumalako ei voi tämän takia ilmaista itseään ihmiselle? Voi toki ja uskon Hänen niin tehneenkin. Sillä miksi Hän ei niin tekisi?"

    miksi hän tekisi? miksi ei tekisi? mitä jos häntä ei edes ole? kuka sinulle silloin itseään ilmaisee? sinä itse. se voi sinusta tuntua ja näyttää jumalalta, etkä erota enää mikä on todellista ja mikä ei. päättelyprosessi on siis sinun kontollasi, minä jätän päättelemättä. esitän kuitenkin kysymykset.

    "Absoluuttisen totuuden olemassaolo ei ole uskon asia, vaan se on täyttä faktaa. Kukaan vaan ei voi väittää pystyvänsä todistamaan totuutta, vaan puhumme eri ihmisten uskosta, että mikä se on."

    et viitsisi käyttää jotain muuta sanaa kuin 'absoluuttinen'. tai muuten saat luvan selittää, mitä se sana sinulle merkitsee.

    minä en edes pyri todistamaan totuutta. sen takia olen siitä kilvasta ulkopuolella. jos siis haluat lähteä kilpasille kanssani, voitat. jos voittaminen on sinulle tärkeämpää kuin minulle, se on sinun ongelmasi. voit siis kaikin mokomin käyttää dopingia, avustajia, yleisöä, tehdä vilppilähtöjä, sohia vaikka miekalla ja voitat.
    minulle sellaista asiaa ei ole kuin Totuus. tosiasioita kyllä on, mutta ne eivät ole millään tavalla rinnastettavissa siihen totuuteen, johon uskot (eli et tiedä).

    "Jos siis 1 2=3, niin se on absoluuttisen tosi, eikä mielipide."

    mitä absoluuttisen totta on tuossa matemaattisessa yhtälössä? anteeksi, että olen tyhmä. minä näen siinä laskukaavan, jonka jokainen voi varmasti todentaa, mutta jotain voidaan yhtälailla varioida (2 1=3). siksi tuo kaava tuollaisenaan ei ole absoluutti, kuten koko kaavan voi muuntaa aivan eri lähtökohdista lähteväksi (3-1=2, 1,000000284 1.999999486 = 2.99999977 ~3), eikä se siksi ole myöskään absoluuttinen tosilause.

    "tästä löytyy paljon tekstimateriaalia ja tutkimuksia, joille uskovaiset viittaavat kintaalla ja jota ateistit käyttävät liian kanssa. ei ole syytä taistella kristinuskoa vastaan, vaan mieluummin siihen ja muihin uskon asioihin liittyviä stereotypioita.

    Meni liian pitkäksi.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Meni liian pitkäksi.

    kun en edes kisannut saati ostanut mitään arpoja...

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    kun en edes kisannut saati ostanut mitään arpoja...

    En tarkoittanut kertoa, että toivotonta, mutta noin pitkissä jutuissa johdonmukaisuus karkaa.

    Siunausta kummiski.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Oletko unohtanut entropian lain?"

    >>uskoakseni. en ole todellakaan kovin tieteellinen :-) mitähän entropia tarkoittaa? onhan kyseessä tosiaan luonnonlaki, eikä ihmisen luoma teoria luonnon toiminnasta?>onko yhteyttäminen TÄYDELLINEN järjestys?> älähän sotke termejä kaizu-kiltti. kuten sanoin: järjestys on näennäistä, täydellinen kaaos on näennäistä. missä me siis elämme? maailmassa, jossa on järjestystä ja epäjärjestystä. voimme havaita niitä jopa samanaikaisesti, jos vain ehditään välillä katsella vähän ympärillekin.

    Entropia (kreik. entropi´a = päin kääntyminen),

    systeemin termodynaamista tilaa kuvaava suure
    (cal/K), kasvaa suljetun systeemin jokaisessa
    termodynaamisessa muutoksessa.

    Kaizu ei näytä tietävän mistä puhuu.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Entropia (kreik. entropi´a = päin kääntyminen),

    systeemin termodynaamista tilaa kuvaava suure
    (cal/K), kasvaa suljetun systeemin jokaisessa
    termodynaamisessa muutoksessa.

    Kaizu ei näytä tietävän mistä puhuu.

    I pääsääntö (entropian laki)

    Luonnon tapahtumat vievät kohti suurempaa epäjärjestystä

    Esimerkki: Kun pudotat mustepisaran nesteeseen, niin se leviää koko nesteen tilavuuteen, ja on äärimmäisen epätodennäköistä,
    että se satunnaisen liikkeen avustuksella palaisi alkuperäiseksi mustepisaraksi nesteen sisällä.

    Toisin sanoen laki voidaan esittää sanomalla, että lämpöenergia siirtyy korkeammasta lämpötilasta matalampaan.

    Jos siirrämme energiaa kylmästä kuumaan (esimerkiksi jääkaappi), niin meidän on tehtävä työtä, eli käytettävä lämön siirtämiseen
    energiaa.

    II pääsääntö pitää sisällään toisen lajin ikiliikkujan mahdottomuuden, eli emme voi ottaa energiaa kylmäsäiliöstä
    (esim. ulkoilmasta) ja käyttää siitä osaa työhön ja ja laittaa loppuja takaisin kylmäsäiliöön. Koneissa täytyy aina olla
    kuumasäiliö (se mistä otetaan energiaa) ja kylmäsäiliö, jonne hukkaenergian on siirryttävä.

    Epäjärjestyksen suuruutta mitataan suureella entropia. II pääsääntö siis sanoo, että systeemin entropia kasvaa.

    Ennen kuin liitutehtailija on hankkinut liitunsa raaka-aineen, sen rakenneosat ovat sikin sokin ympäri maailmaa, eli
    niillä on suuri entropia. Kun liitu valmistetaan, niin sen valmistamiseen tarvitaan energiaa ja informaatiota. Liidun
    rakenneosasten entropia pienenee, mutta muualla epäjärjestys kasvaa; liitutehtailija tupruttaa tehtaansa lämmityksessä käytetyn
    polttoaineen rakenneosasia epäjärjestykseen taivaalle ...). Kun ope kuluttaa liidun loppuun, on sen epäjärjestys kasvanut jälleen
    samalla, kun opettaja on luonut lisää epäjärjestystä ympäristöönsä.

    Miten sitten on mahdollista, että maapallolla on elämää. Elävissä olioissahan entropia on pieni? Katso Schrödingerin selitys.

    Mikko Rahikka 1999

    http://hyl.edu.hel.fi/sivut/Mikko/fysiikka/energiaperiaate/elamamaassa.gif

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    "Entropia on sitä, että kaikki järjestelmät pyrkivät hajoamaan, jos ei ulkopuolelta puututa asioihin."

    tuo ei kuulosta laisinkaan luonnonlailta :-) mihin tuo 'järjestelmä'-sana tuossa viittaa? ihmisten luomiin järjestelmiin vai luonnonjärjestykseen?

    ">>onko yhteyttäminen TÄYDELLINEN järjestys?

    "Entropia on sitä, että kaikki järjestelmät pyrkivät hajoamaan, jos ei ulkopuolelta puututa asioihin."

    tuo ei kuulosta laisinkaan luonnonlailta :-) mihin tuo 'järjestelmä'-sana tuossa viittaa? ihmisten luomiin järjestelmiin vai luonnonjärjestykseen?

    Efr:
    Ihminenhän on antanut vain nimiä luonnon ilmiöille ja löytämilleen lainalaisuuksille ja tapahtumaketjuille.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    http://hyl.edu.hel.fi/sivut/Mikko/fysiikka/energiaperiaate/elamamaassa.gif

    Sinä ilmeisesti luulet maapalloa suljetuksi systeemiksi? Se ei ole sitä. Auringosta säteilee tänne energiaa, ja täältä säteilee avaruuteen.

    Tässä ei puututa siihen, että kuinka maapallon kaltaiset olosuhteet ovat voineet syntyä, kun kaikki pyrkii tasautumaan.

    Aurinko lähettää kaikkia aallonpituuksia, mutta ilmakehä karsii haitallisetja ilmakehä on elämän aikaansaamaa, teorian mukaan. Elämä on kuitenkin syntynyt ennen sitä, eikä sitä selitetä mitenkään.

    Tilasin kirjan "Evoluutio Kriittinen analyysi". Palataan sitten tarkemmin.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    "Entropia on sitä, että kaikki järjestelmät pyrkivät hajoamaan, jos ei ulkopuolelta puututa asioihin."

    tuo ei kuulosta laisinkaan luonnonlailta :-) mihin tuo 'järjestelmä'-sana tuossa viittaa? ihmisten luomiin järjestelmiin vai luonnonjärjestykseen?

    Efr:
    Ihminenhän on antanut vain nimiä luonnon ilmiöille ja löytämilleen lainalaisuuksille ja tapahtumaketjuille.

    luonnonlaki on jo nimensä mukaan luonnon laki. ei se ole ihmisten kirjoittama tai keksimä. siten kaikkinaiset kaavat ovat teorioita luonnossa tapahtuvien ilmiöiden selittämiseksi.

    luonnon laista voidaan esimerkkinä sanoa se, että asiat luonnossa tapahtuvat aika usein ihmisestä riippumatta. siten ihmisen kannalta luonto on hallitsematon. luonnossa itsessään vallitsee tiettyjä lainmukaisuuksia, kuten se, että jokainen, kerran syntynyt kuolee (olkoon se kerran syntynyt puu, ihminen tai dinosaurus).

    entropia sen sijaan jo nimensä puolesta ei oikein muulta kuulosta kuin vastaavalta käsitehirviöltä kuin kreationismi tai evoluutio. jotain sen halutaan selittävän, mutten taida minäkään sille mitään voida, ettei entropiakaan taida muuta olla kuin teoria, ei luonnon laki.

    >>luonnon laki II

    luonnonlaki on jo nimensä mukaan luonnon laki. ei se ole ihmisten kirjoittama tai keksimä. siten kaikkinaiset kaavat ovat teorioita luonnossa tapahtuvien ilmiöiden selittämiseksi.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Mm. käsketään repimään silmä päästä, jos erehtyy katsomaan naista "sillä silmällä". Tosin, pikkupojista ei puhuta mitään. Ehkäpä katoliset papit ovat siksi niin hurskaita ihmisiä.

    Johtuisiko siitä, että siinä tarkoitetaan jotain muuta?

    Äänestä

kiemurtelija-Efraim. Onko tämä vitsipalsta?

Äänestä
  • ???

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    ???

    näet pakana meni taas lukkoon, kun jäi kiinni "housut kintuissa."

    Siunausta, totuus vastaan keksitty sellainen!

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    ???

    uskot, ettet ole kiemurellut, uskot uskovasi toteen. minä uskon, etten ole kiemurellut, uskon uskovani siihen, mihin uskon. molemmilla puolilla kiemurellaan ja kierrellään, koska kaikkeen ei ole aikaa vastata ja kaikkea ei ole aikaa kertoa. on jopa asioita, joita et ole ymmärtänyt, kun olen sinulle kertonut, joten miten olisit voinut olla kiertämättä vastauksissasi tai iskemällä minun kysymykseeni vastakysymyksiä?

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    ???

    osoittaa sinun kiemurtelevan. Muuten, kiitos vain! Tuo ketju on häpeäksi sinulle, mutta ei minulle. Olet kumma ukko, kun haluat esilletuoda omat puutteesi.

    Jos et usko kristinuskon Jumalan olevan ainoan oikean Jumalan, niin minkä uskot olevan jumalan tai jumalien tai mikä on selitys maailman synnylle ja elämän synnylle?

    Vaihtoehto siis tyrmäämänne tilalle?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    osoittaa sinun kiemurtelevan. Muuten, kiitos vain! Tuo ketju on häpeäksi sinulle, mutta ei minulle. Olet kumma ukko, kun haluat esilletuoda omat puutteesi.

    Vastaa silti kysymykseen, että minkä uskot olevan totuuden?

    Vastauksesi:

    Kristinuskon Jumala se nyt ei ainakaan ole.

    Tuo vaan ei vastaa kysymykseen, jonka esitin.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Jos et usko kristinuskon Jumalan olevan ainoan oikean Jumalan, niin minkä uskot olevan jumalan tai jumalien tai mikä on selitys maailman synnylle ja elämän synnylle?

    Vaihtoehto siis tyrmäämänne tilalle?

    "Jos et usko kristinuskon Jumalan olevan ainoan oikean Jumalan, niin minkä uskot olevan jumalan tai jumalien tai mikä on selitys maailman synnylle ja elämän synnylle?"

    kun ihminen on epävarma, eikä kestä jotain asiaa selittämättömänä, eikä ehkä edes pysty käsittelemään mielessään asioita, joille ei ole selitystä, asialle kuin asialle on löydettävä selitys. samasta syystä esimerkiksi etsimme aina syyllistä rikoksille ja pointtaamme sen syytöksen useimmiten yhteen tiettyyn ihmiseen tai sitten ihmisryhmään. vaikka itseasiassa syyllisyys on paljon suurempi käsite. mistä syystä lapset tekevät rikoksia? koska ovat niin turmeltuneita. miksi lapset ovat niin turmeltuneita? koska saatana vaikuttaa heihin niin? ei, vaan koska joissain tilanteissa yhteiskunta pakottaa rikosten tielle, jos ihminen haluaa elää ja jokaisen moraalikäsitys ei ole niin vahva kuin toisten. voi myös olla niin, että vanhempien välinpitämättömyys johtaa ihmisen harhaan siitä, mitä vanhemmat lapsestaan toivoivat. mikseivät vanhemmat tee mitään? koska eivät ehkä osaa, ehkeivät tiedä tehneensä mitään väärin kasvatuksessa, ehkä heidät on kasvatettu samalla metodilla. siten vanhemmat voivat olla yhtälailla niitä väärintekijöitä ja -ymmärtäjiä. missä siis on syy? se voi olla kulttuurissa, se voi olla yleisessä ajattelutavassa ja vaikkapa yhteiskunnan vaalimissa stereotypioissa. mistä nämä ovat juurtuneet yhteiskuntaan ja ihmisiin? jostain historiasta, ehkä pyhistä kirjoista, ehkä jostain yleisestä käsityksestä joka on syntynyt 1000 vuotta sitten, kuka tietää.

    sinulle selitys on yksinkertainen ja se löytyy kirjasta. minulle selitys on moninainen, mutta myös yksinkertainen ja se löytyy niin kirjoista, ihmisistä kuin elämästä. siitä huolimatta kristinuskon selitys on yksi epätodennäköisimpiä jo siksi, että se kuuluu tarinaperheenä nimenomaan myytteihin, legendoihin, kansantaruihin, jumalaisiin näytelmiin.

    "Vaihtoehto siis tyrmäämänne tilalle?"

    mitä minä tyrmään? jumalan ja selityksen maailmankaikkeudelle? kyllä. en kuitenkaan tyrmää esimerkiksi jeesuksen opetuksista niitä humanistisimpia ja minun sydämmelleni sopivimpia. raamattu on minulle tärkeä kirja, muttei se koskaan tule saavuttamaan tärkeydessä yli-inhimillistä. näen siinä ihmisen käden jäljen, en muuta. mikä on vaihtoehto? elämä, ilman selittelyjä.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Vastaa silti kysymykseen, että minkä uskot olevan totuuden?

    Vastauksesi:

    Kristinuskon Jumala se nyt ei ainakaan ole.

    Tuo vaan ei vastaa kysymykseen, jonka esitin.

    Ja olen vastannut useita kertoja. Viimeksi eilen.

    >>kun ihminen on epävarma, eikä kestä jotain asiaa selittämättömänä, eikä ehkä edes pysty käsittelemään mielessään asioita, joille ei ole selitystä, asialle kuin asialle on löydettävä selitys.> samasta syystä esimerkiksi etsimme aina syyllistä rikoksille ja pointtaamme sen syytöksen useimmiten yhteen tiettyyn ihmiseen tai sitten ihmisryhmään.> vaikka itseasiassa syyllisyys on paljon suurempi käsite. mistä syystä lapset tekevät rikoksia? koska ovat niin turmeltuneita. miksi lapset ovat niin turmeltuneita? koska saatana vaikuttaa heihin niin? ei, vaan koska joissain tilanteissa yhteiskunta pakottaa rikosten tielle, jos ihminen haluaa elää ja jokaisen moraalikäsitys ei ole niin vahva kuin toisten.> voi myös olla niin, että vanhempien välinpitämättömyys johtaa ihmisen harhaan siitä, mitä vanhemmat lapsestaan toivoivat. mikseivät vanhemmat tee mitään? koska eivät ehkä osaa, ehkeivät tiedä tehneensä mitään väärin kasvatuksessa, ehkä heidät on kasvatettu samalla metodilla. siten vanhemmat voivat olla yhtälailla niitä väärintekijöitä ja -ymmärtäjiä. missä siis on syy? se voi olla kulttuurissa, se voi olla yleisessä ajattelutavassa ja vaikkapa yhteiskunnan vaalimissa stereotypioissa. mistä nämä ovat juurtuneet yhteiskuntaan ja ihmisiin? jostain historiasta, ehkä pyhistä kirjoista, ehkä jostain yleisestä käsityksestä joka on syntynyt 1000 vuotta sitten, kuka tietää.>sinulle selitys on yksinkertainen ja se löytyy kirjasta.> minulle selitys on moninainen, mutta myös yksinkertainen ja se löytyy niin kirjoista, ihmisistä kuin elämästä. siitä huolimatta kristinuskon selitys on yksi epätodennäköisimpiä jo siksi, että se kuuluu tarinaperheenä nimenomaan myytteihin, legendoihin, kansantaruihin, jumalaisiin näytelmiin.>mitä minä tyrmään? jumalan ja selityksen maailmankaikkeudelle? kyllä. en kuitenkaan tyrmää esimerkiksi jeesuksen opetuksista niitä humanistisimpia ja minun sydämmelleni sopivimpia. raamattu on minulle tärkeä kirja, muttei se koskaan tule saavuttamaan tärkeydessä yli-inhimillistä. näen siinä ihmisen käden jäljen, en muuta. mikä on vaihtoehto? elämä, ilman selittelyjä.

    "Pitäytykäämme uskossa eikä tiedossa. Koska kukaan ei TIEDÄ totuutta, niin minkä uskot olevan totuuden?"

    jotta en kiertelisi vastaustani muistutan joka tapauksessa, että tämä on minun näkemykseni siitä, mikä olisi mielestäni todennäköisin 'totuus', jos sellaista ylipäätään on.

    ihmiskunta on kehittynyt eläinlaji, joka alkoi, kuten useimmat eläinlajit eri muodoissaan kehittyä eri puolilla maailmaa. ihmiselle kehittyi ajansaatossa vastustuskyky erinäisiä sairauksia vastaan ja ihminen omaksui muita eläinlajeja moninaisemman taidon käyttää erilaisia aseita.

    tässä mielessä uskon evoluutioteoriaan, osin. en näe ihmisen kuitenkaan kehittyneen mistään alkuitiöstä omaksi lajikseen, vaan ajansaatossa ihmislaji on omaksunut tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, kuten pedoille on kehittyneet terävät, lihansyöntiin käyvät hampaat. ihmisellä ei tällaisia hampaita ole, kuten ei ole apinoillakaan. siksi pitäisin ihmisiä pikemmin lajina apinan sukulaisina, mutten apinasta kehittyneenä.

    mistä alkujaan ihmiskunta on lähtöisin ja kuinka kauan ihmisen kehitys on kestänyt? siihen en osaa vastata. itseasiassa pidän näitä kaikkia kysymyksiä en ainoastaan toisarvoisina, mutta melkeinpä turhina. elän mieluummin tässä päivässä ja tulevaisuutta varten kuin menneessä.

    mitä muuta tulee totuuteen, niin olen pitkälti samoilla linjoilla zeniläisyyden ja taolaisuuden kanssa. niissä ei puhuta evoluutiosta, eikä niistä puhuta yhdestä paikkansapitävästä totuudesta. itseasiassa zeniläisyyden opin mukaan jokaikinen 'tosi usko' on valheellinen. jos pystyy uskonsa muuttamaan sanoiksi, se ei enää ole totta. jos uskoo asiaan, jolla on nimi, se ei ole totuus. näin uskon myös itse. usko ja 'totuus' pitää kokea, siitä ei voi puhua, eikä saarnata, eikä sitä myöskään voi oppia.

    tämän lisäksi vielä yksi lisämauste siihen, jonka koen todeksi ja totuudeksi on se, että jokainen ihminen on elämän arvoinen ja jokaisella ihmisellä on oikeus elää. suurin rikos on riistää toisen ihmisen elämä henkisesti ja/tai fyysisesti.

    siinä käsitykseni totuudesta, jota ei ole. näin uskon ja tunnen oikeaksi sydämessä ja ymmärrettäväksi järjellä.

    "Syyllisyyden osoittaminen vaatii tietoa. Usko ei riitä."

    et ilmeisesti ole kuullut tapauksista, joissa syytön on joutunut vankilaan...

    "Näinhän sitä päähän silitellään ihmisiä ja sanotaan, että ei ole minun vikani kun murhasin sen - äiti/isä tai äiti ja isä ei vaan kasvattanut minua oikein."

    toki syyllinen on syyllinen, mutta syyllisyys ei ole käsitteenä niin yksiselitteinen. ehkä toisen ihmisen murha on liian helppo esimerkki. jos asia olisi ehkä enemmän keskustelua herättävä, pitäisi puhua itsemurhasta. onko itsemurhan tehnyt syyllinen vai kuka?

    "Raamattu lähteekin juuri siitä, että ihminen tarvitsee ohjeita, oikaistakseen väärät asiat."

    siihen ei tarvita raamattua. oikeudentaju, viisaus ja omatunto riittää.

    "Ihminen tarvitsee siis tätäkin kautta Jumalaa."

    sinun uskosi ja tietojesi mukaan.

    ">>sinulle selitys on yksinkertainen ja se löytyy kirjasta.

    >>jotta en kiertelisi vastaustani muistutan joka tapauksessa, että tämä on minun näkemykseni siitä, mikä olisi mielestäni todennäköisin 'totuus', jos sellaista ylipäätään on.

    ihmiskunta on kehittynyt eläinlaji, joka alkoi, kuten useimmat eläinlajit eri muodoissaan kehittyä eri puolilla maailmaa.> ihmiselle kehittyi ajansaatossa vastustuskyky erinäisiä sairauksia vastaan ja ihminen omaksui muita eläinlajeja moninaisemman taidon käyttää erilaisia aseita.>tässä mielessä uskon evoluutioteoriaan, osin. en näe ihmisen kuitenkaan kehittyneen mistään alkuitiöstä omaksi lajikseen, vaan ajansaatossa ihmislaji on omaksunut tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, kuten pedoille on kehittyneet terävät, lihansyöntiin käyvät hampaat. ihmisellä ei tällaisia hampaita ole, kuten ei ole apinoillakaan. siksi pitäisin ihmisiä pikemmin lajina apinan sukulaisina, mutten apinasta kehittyneenä.>mistä alkujaan ihmiskunta on lähtöisin ja kuinka kauan ihmisen kehitys on kestänyt? siihen en osaa vastata. itseasiassa pidän näitä kaikkia kysymyksiä en ainoastaan toisarvoisina, mutta melkeinpä turhina. elän mieluummin tässä päivässä ja tulevaisuutta varten kuin menneessä. tämän lisäksi vielä yksi lisämauste siihen, jonka koen todeksi ja totuudeksi on se, että jokainen ihminen on elämän arvoinen ja jokaisella ihmisellä on oikeus elää. suurin rikos on riistää toisen ihmisen elämä henkisesti ja/tai fyysisesti.>siinä käsitykseni totuudesta, jota ei ole. näin uskon ja tunnen oikeaksi sydämessä ja ymmärrettäväksi järjellä.>et ilmeisesti ole kuullut tapauksista, joissa syytön on joutunut vankilaan...>toki syyllinen on syyllinen, mutta syyllisyys ei ole käsitteenä niin yksiselitteinen. ehkä toisen ihmisen murha on liian helppo esimerkki. jos asia olisi ehkä enemmän keskustelua herättävä, pitäisi puhua itsemurhasta. onko itsemurhan tehnyt syyllinen vai kuka?>siihen ei tarvita raamattua. oikeudentaju, viisaus ja omatunto riittää.

    "Ai yhtä aikaa eri paikoissa, vai jostain tietystä apinapopulaatiosta esim. Afrikassa?"

    koska kysyit mielipidettäni ja näkemystäni jatkan vastausta. en odota sinun hyväksyvän sitä, mutta muistutan, etten ole ole lukenut evoluutioteoriaa. tiedän siitä vain eräitä linjoja, mutta muutoin en ole siihen nojautunut. tämä on ensimmäinen kerta kun tuon suhdettani evoluutioteoriaan tai ylipäätään kerron jonkinlaista selitystä asioille. tämä ei ole siis luettua, vaan asiat niinkuin olen itse luonnossa nähnyt ja todennut keskusteluista eri yhteyksissä.
    muistutan vielä sitä, että eräät saatanalliset kristityt ovat sanoneet, ettei evoluutioteoria ole millään tavalla ristiriidassa raamatun kanssa.

    ja itse kysymykseen. sanoisin, että hyvin pitkälti tämä ihmislajiksi luonnehdittu rotumme on toki liikehtinyt, mutta se ei ole yksiselitteisesti lähtenyt jostain tietystä paikasta. miten pitkään rotu on vaeltanut ja missä, sitä on vaikea edes arvata. ihmiset kun ovat lajina muuttuneet ajansaatossa kunkin ilmastonalan mukaisiksi tai sitten ovat niissä nimenomaisesti kehittyneet. siksi japanilaiset ovat lyhyempi ja keltaisempia kuin vaikkapa meksikolaiset, jotka ovat lyhyitä mutta ruskeanharmaita. me eurooppalaiset olemme keskivertoa pidempiä ja vaalean oransseja. samalla tavalla kuin vaikkapa on koiralajeja, joilla on pitkät karvat tiettyä syytä varten: suojana kylmää vastaan.

    "Noinhan se tieteellinen selitys menee."

    sillä erotuksella, että tämä ei ole kovin tieteellistä. jos pidät sitä tieteellisenä, et tiedä mistä puhut. kuten en minäkään :-) minähän olen vannonut, etten tiedä, enkä pidä näitä asioita kovinkaan tärkeinä asioina. minulle on samantekevää mistä olemme tulleet ja miksi. näkemykseni on kehittynyt hiljalleen, enkä ole evolutionisti. tuskin minusta sellaista koskaan tulee. big bang-teorian hylkään yhtä takuuvarmasti kuin kreationistisen käsityksen.

    "Onhan apinoilla melkoiset kulmahampaatkin."

    eräillä lajeilla kyllä. kaikki apinathan eivät syö puista lehtiä, vaan löytyy myös niitä, jotka närsivät puunrunkoa, hedelmiä, pieniä itikoita jne... toistan vielä, etten näe ihmisrotua apinoista kehittyneenä, vaan omana rotunaan.

    "Eli äly putoaa pois ja kuvattavuus."

    kuten varmasti itse myös sanoisit: tieto ei ole kaikki. zeniläisyys itseasiassa sanoo, että se tieto, jota pidät 100% varmana on yleensä valhetta. se on huomattavasti parempi vaihtoehto epäillä jotain asiaa kuin ottaa se sellaisenaan vastaan. se on jopa parempi vaihtoehto ihmisen oman turvallisuuden ja mielenterveyden kannalta.

    mitä tulee kuvattavuuteen, erään psykologisen teorian mukaan kaikki kuvattavat tai siten asiat, jotka ihminen pystyy kuvittelemaan, on helpompi omaksua ja uskoa kuin asiat, jotka ovat abstrakteja. kun zeniläisyys sanoo, ettei ole totuutta, siinä ei ole minkäänlaista kuvaa. eikä siinä ole oikeastaan minkäänlaista abstraktiota, siinä ei ole mitään. sen omaksuminen on huomattavasti vaikeampaa kuin kristinuskon. siitä huolimatta sinäkin sanot, ettei uskominen ole helppoa ja silti pitäisi vain heittäytyä rukoilemaan ja vastaus olisi siinä. sehän on helppoa kuin mokoma. jos ihminen kaipaa hengellistä ja tiedollista haastetta, niin zeniläisyydessä sitä on.

    ">>tämän lisäksi vielä yksi lisämauste siihen, jonka koen todeksi ja totuudeksi on se, että jokainen ihminen on elämän arvoinen ja jokaisella ihmisellä on oikeus elää. suurin rikos on riistää toisen ihmisen elämä henkisesti ja/tai fyysisesti.>toki syyllinen on syyllinen, mutta syyllisyys ei ole käsitteenä niin yksiselitteinen. ehkä toisen ihmisen murha on liian helppo esimerkki. jos asia olisi ehkä enemmän keskustelua herättävä, pitäisi puhua itsemurhasta. onko itsemurhan tehnyt syyllinen vai kuka?

    >>... me eurooppalaiset olemme keskivertoa pidempiä ja vaalean oransseja. samalla tavalla kuin vaikkapa on koiralajeja, joilla on pitkät karvat tiettyä syytä varten: suojana kylmää vastaan.>et ilmeisesti ole kuullut tapauksista, joissa syytön on joutunut vankilaan...>kysymykseni kuului: KUKA ON SYYLLINEN, jos joku ihminen tekee itsemurhan... koska syyllisyyden käsite, syntisyys ja kaikki se on erittäin tärkeää tässä länsimaalaisessa ajattelussa aina kristinuskoa myöten.>

    Efr:
    Elämä on joka tapauksessa syntynyt jotenkin, koska se on nähtävissä ja koettavissa.

    Ei siis kannata jättää miettimättä asiaa.

    sinä luulet tietäväsi enemmän biologiasta kuin alan professoritasoiset tutkijat!

    Sinulla on erittäin suuret luulot itsestäsi.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    "Ai yhtä aikaa eri paikoissa, vai jostain tietystä apinapopulaatiosta esim. Afrikassa?"

    >>... me eurooppalaiset olemme keskivertoa pidempiä ja vaalean oransseja. samalla tavalla kuin vaikkapa on koiralajeja, joilla on pitkät karvat tiettyä syytä varten: suojana kylmää vastaan.>et ilmeisesti ole kuullut tapauksista, joissa syytön on joutunut vankilaan...>kysymykseni kuului: KUKA ON SYYLLINEN, jos joku ihminen tekee itsemurhan... koska syyllisyyden käsite, syntisyys ja kaikki se on erittäin tärkeää tässä länsimaalaisessa ajattelussa aina kristinuskoa myöten.>

    Efr:
    Elämä on joka tapauksessa syntynyt jotenkin, koska se on nähtävissä ja koettavissa.

    Ei siis kannata jättää miettimättä asiaa.

    "Evoluutio on totta tiettyyn rajaan asti. Vahvimmat hallitsevat, jotta laji säilyy hyvänä, eikä rappeudu. Siinä se."

    kuten myös raamattu on totta tiettyyn rajaan asti. samoin biologian kirjat ja äidinkielen taivutussäännöt ovat totta tiettyyn rajaan asti. joissain tapauksessa se raja liikkuu siinä ajassa, jossa me elämme, joskus se liikkuu nimenomaan maailmassa itsessään ja siinä, miten asiat todella ovat olleet. vahvimmat hallitsevat on esimerkki luonnonlaista, joka ei kuitenkaan joka tilanteessa päde. siinä, missä ehkä tuossakin lauseessa voi nähdä järjestyksen, niin se ei ole absoluutti.

    "Näitähän on koko keho täynnä. Ilman verenkiertoa ei lihakset toimi, eikä ilman luita voi olla lihaksia, paitsi mustekaloilla. Nahkakin tarvitaan kaiken päälle.
    Mikä noista syntyi siis ensin ja hyödytti ko. yksilöä?"

    en ole osannut vastata kysymykseen kumpi oli ensin muna vai kana... en ole koskaan osannut vastata siihen niin, etten olisi voinut keikauttaa vastaukseni toisinpäin.

    mitä nahka hyödytti ko. yksilöä? eiköhän nahka suojaa sisäelimiä...

    "Kuinka monta hyödyllistä mutaatiota tarvitaan verisuoniston kehittymiseen? Ei yksi riitä, joten kilpailuetua ei tule."

    jaa-a... ilmeisesti olet näitä juttuja lukenut enemmän kuin minä :-) ymmärtänen ehkä myös näistä pääasiat, mutten kaikkea pilkuntarkkaan.

    ""Syyllisyyden osoittaminen vaatii tietoa. Usko ei riitä."
    >>et ilmeisesti ole kuullut tapauksista, joissa syytön on joutunut vankilaan...>kysymykseni kuului: KUKA ON SYYLLINEN, jos joku ihminen tekee itsemurhan... koska syyllisyyden käsite, syntisyys ja kaikki se on erittäin tärkeää tässä länsimaalaisessa ajattelussa aina kristinuskoa myöten.

    >>kuten myös raamattu on totta tiettyyn rajaan asti.> samoin biologian kirjat ja äidinkielen taivutussäännöt ovat totta tiettyyn rajaan asti. joissain tapauksessa se raja liikkuu siinä ajassa, jossa me elämme, joskus se liikkuu nimenomaan maailmassa itsessään ja siinä, miten asiat todella ovat olleet.> vahvimmat hallitsevat on esimerkki luonnonlaista, joka ei kuitenkaan joka tilanteessa päde. siinä, missä ehkä tuossakin lauseessa voi nähdä järjestyksen, niin se ei ole absoluutti.>en ole osannut vastata kysymykseen kumpi oli ensin muna vai kana... en ole koskaan osannut vastata siihen niin, etten olisi voinut keikauttaa vastaukseni toisinpäin.>mitä nahka hyödytti ko. yksilöä? eiköhän nahka suojaa sisäelimiä...>jaa-a... ilmeisesti olet näitä juttuja lukenut enemmän kuin minä :-) ymmärtänen ehkä myös näistä pääasiat, mutten kaikkea pilkuntarkkaan.>kuten ehkä näet, niin näissä rangaistusasioissa uskolla on myös valtava merkitys. tietoa toki tarvitaan, mutta jos se on väärää (valetta), niin syyllisyys on totuudellisesti vaikeampi todistaa. tosin lakisaleissa se 'totuus' kaivetaan esiin ja tuomio tehdään oikeudenmukaisesti... syyttömiä ei pistetä linnaan, koska kukaan ei tee virheitä ;-)>enpä muista, mistä tämän olen alunperin kuullut. itsemurha ei käsittääkseni ole kovin kristillistä toimintaa ja se on rikos jumalaa kohtaan joka tilanteessa. katsooko jumala siis itsemurhantekijöitä hyvällä vai pahalla?> jos ajatellaan vaikka nunnaa luostarissa, joka varmasti uskoo jumalaan, mutta viereisen munkkiluostarin munkit käyvät kerran, pari vuodessa pikkuvisiitillä ja harrastavat nunnan kanssa 'kimppakivaa'. nunna ei tällaista kestä fyysisesti ja vielä heikommat mahdollisuudet ehkä kestää sitä henkisesti. olkoon nunna kuinka uskovainen tahansa, voi olla, että jonkinasteinen epäilys kasvaa ja hän tekee näiden munkkien tekojen vuoksi itsemurhan... kenen syy on tuo itsemurha ja kuka siitä kärsii rangaistuksen. varsinkin, jos nunna on tässä vaiheessa ajautunut epäuskoon...>saatanako on myös syyllinen näihin em. raiskauksiin? saatana on syyllinen siihen, että nunna joutuu epäuskoon ja vielä syyllinen siihen, että nunna päätyy itsemurhaan?>kyllä se varmasti on jotenkin syntynyt. samalla tavalla kuin abstrakti tai moderni taide voi syntyä, vaikkei kukaan erityisesti mitään tekisikään... :-P tarvitseeko jokainen taideteos tekijän? tarvitaanko jokaiseen taideteokseen suunnitelma?

    ">>kuten myös raamattu on totta tiettyyn rajaan asti.> samoin biologian kirjat ja äidinkielen taivutussäännöt ovat totta tiettyyn rajaan asti. joissain tapauksessa se raja liikkuu siinä ajassa, jossa me elämme, joskus se liikkuu nimenomaan maailmassa itsessään ja siinä, miten asiat todella ovat olleet.> vahvimmat hallitsevat on esimerkki luonnonlaista, joka ei kuitenkaan joka tilanteessa päde. siinä, missä ehkä tuossakin lauseessa voi nähdä järjestyksen, niin se ei ole absoluutti.>en ole osannut vastata kysymykseen kumpi oli ensin muna vai kana... en ole koskaan osannut vastata siihen niin, etten olisi voinut keikauttaa vastaukseni toisinpäin.>mitä nahka hyödytti ko. yksilöä? eiköhän nahka suojaa sisäelimiä...>enpä muista, mistä tämän olen alunperin kuullut. itsemurha ei käsittääkseni ole kovin kristillistä toimintaa ja se on rikos jumalaa kohtaan joka tilanteessa. katsooko jumala siis itsemurhantekijöitä hyvällä vai pahalla?> jos ajatellaan vaikka nunnaa luostarissa, joka varmasti uskoo jumalaan, mutta viereisen munkkiluostarin munkit käyvät kerran, pari vuodessa pikkuvisiitillä ja harrastavat nunnan kanssa 'kimppakivaa'. nunna ei tällaista kestä fyysisesti ja vielä heikommat mahdollisuudet ehkä kestää sitä henkisesti. olkoon nunna kuinka uskovainen tahansa, voi olla, että jonkinasteinen epäilys kasvaa ja hän tekee näiden munkkien tekojen vuoksi itsemurhan... kenen syy on tuo itsemurha ja kuka siitä kärsii rangaistuksen. varsinkin, jos nunna on tässä vaiheessa ajautunut epäuskoon...

    "Pyhä Henki voi antaa samasta paikasta erilaisen assosiaation ja ojentautumisen, molempien ollessa oikeita tulkintoja."

    pyhä henki itsessään vaatii ihmisen sisäistä tulkintaa. mistä ihminen muuten tietää, että kyseessä on pyhä henki, eikä vaikkapa saatana, ellei joudu tulkitsemaan niin. muussa tapauksessa sillä ei ole merkitystä. se, että tämä tulkinta antaisi oikeita tulkintoja on sitten jo tulkinnan tulkintaa, mutta toivottavasti tulkinnat ovat oikeita...

    "Kielioppisäännöt muuttuvat kielen-muutoksen mukana, kuten varmaan uusia kieliäkin syntyy. Jumalan sana sen sijaan on ja pysyy muuttumattomana."

    jumalan sanan tulkinta sen sijaan muuttuu. eihän raamattu enää miksikään muutu, joten sana pysyy sellaisenaan. samoin kuin kielioppi muuttuu siksi, että ihmiset alkavat käyttää kieltä eri tavalla. suomen kieleen on jostain tullut vierasperäiset sanat, vaikkapa 'snaijata'. eikä se kieleen ole tullut ilman, että joku yksittäinen ihminen olisi sitä ensin käyttänyt.

    ">>hmmm, sanoin ettei se laki ole absoluutti ja täysi tosi. miten mahtoi liittyä jumalan olemassaoloon...? :-P>mietitty on ja sanoisin, ettei siihen ole sellaista vastausta, johon voisi vastata kaiken kattavasti ja varmuudella oikein. mikä sinun näkemyksesi on siitä, kumpi oli ensin muna vai kana?>puhut asioista, joihin en osaa vastata. en tiedä fysiikkaa, matematiikkaa ja biologiaa kovinkaan hyvin. sen sijaan voit kysyä kulttuureista ja maantieteestä... niistä aiheista jotain tiedän.>eli nimenomaan usko vie myös laki-istunnoissa harhaan ja totuus jää siinä kakkoseksi.

    >>pyhä henki itsessään vaatii ihmisen sisäistä tulkintaa. mistä ihminen muuten tietää, että kyseessä on pyhä henki, eikä vaikkapa saatana, ellei joudu tulkitsemaan niin. muussa tapauksessa sillä ei ole merkitystä.>se, että tämä tulkinta antaisi oikeita tulkintoja on sitten jo tulkinnan tulkintaa, mutta toivottavasti tulkinnat ovat oikeita...>jumalan sanan tulkinta sen sijaan muuttuu. eihän raamattu enää miksikään muutu, joten sana pysyy sellaisenaan. samoin kuin kielioppi muuttuu siksi, että ihmiset alkavat käyttää kieltä eri tavalla. suomen kieleen on jostain tullut vierasperäiset sanat, vaikkapa 'snaijata'. eikä se kieleen ole tullut ilman, että joku yksittäinen ihminen olisi sitä ensin käyttänyt.>olet aika absoluuttinen ihminen. minä itse olen ABSOLUTISTI, mutten edes siinä absoluuttinen.>no, nytpä sekin sitten selvisi ;-) mistä jumala sen kanan teki?>heh, kiinalaisista kirjainmerkeistä? ne ovat syntyneet jo ennen oletettua vedenpaisumusta... eikä kiinalaisilla ole omassa tarustossaan vastaavaa vedenpaisumusta, ainakaan minun tietojeni mukaan. ja jos raamattu ylipäätään on kiinaksi käännetty, niin siitä suuri kiitos menee elitisti-länsimaalaisille. :-)>enpä ole niitä tullut tutkineeksi sen enempää, kuin mitä ylipäätään olen kieltä tutkinut. ja koska teen toimittajan töitä, kirjoitan ja vielä pelaan muutenkin viestinnän kanssa, olen aika tietoinen siitä, mitä ovat käsitteet ja miten ihmiset TULKITSEVAT niistä jokaista. ihminen on itse luonut käsitemaailman, se ei ole olemassa ilman ihmistä. jumala on käsite (sana) ja käsite loi sanan (käsite) - tuo raamatun alusta. kiinassa ylipäätään kirjoitus on erilaista kuin länsimaissa ja sekin pitkälti liittyy kiinalaiseen filosofiaan. ne ovat esittäviä merkkejä, joilla on luonnossa oma vastineensa. länsimainen kirjoitus taitaa olla pikemmin roomalaista alkuperää. vaikka aivan vaikutuspiirissä on myös muita symbolijärjestelmiä kuin tämä 'roomalainen' (vrt. kreikkalainen ja venäläinen).>voi toki, mutta jos todisteet ovat vääriä... niin edelleen ne voivat viedä oikeaan tai väärään. mutta silloin ei enää ole kyse tiedosta ja minkäänlaisesta järjestelmällisestä oikeassa olosta, vaan hyvästä tuurista.>tietysti ja jeesus itsehän mm. tätä opettaa. kristityt itse eivät sitä ole osanneet noudattaa, kun ateistit, taolaiset yms. tekevät 'hyvin' luonnostaan. miksihän näin mahtaa olla?>siksi uskon, että uskovaiset itse heijastavat omaa uskoaan. koska uskovaiset ovat tehneet aivan uskomattomia juttuja historiassa, en voi oikeastaan ajatella muutakuin, että kristinuskon pohja on paha.> koska näin uskon, minun on ollut pakko tutkia, miksi näin voisi olla. vastaus on se, että muutamat tärkeät opetukset ovat ristiriidassa ja niiden välille on vaikea löytää tasapainoa. näistä olen ottanut esimerkkejä jo yli vuoden, eikä niitä olla vieläkään noteerattu. :-)

    ulkopuolella, kun remonttimiehet remontoi, mutta...

    "Ihminen voi tulkita"

    ei voi, vaan tulkitsee :-)

    "tulkkina on sielullinen ihminen ja hän usein tulkitseekin kirjoituksia kirjaimen, eikä sanoman mukaan."

    no, itse olen sitä alkujaan tulkinnut kirjaimen mukaan, mutta myöhemmässä vaiheessa, kun en ole enää mitään totuutta sen sivuilta yrittänyt löytää, olen oivaltanut perussanoman. valitettavasti niitä sanomia on useampia ja jotkut jutut menevät vaan pahasti ristiin toisten kanssa. ei vain pintapuolisessa tulkinnassa, vaan syvemmässä myös.

    "Ei ollut minullakaan, ennen kuin tulin uskoon, mutta asia on muuttunut. Kun olin antanut itseni Jeesukselle, niin kohta tuli jo sanan-nälkä ja hakeuduin sanan äärelle."

    mikä on ihan ymmärrettävää.

    "Saatana on siis kommunikoimassa ihmisen sielun kanssa ja Pyhä Henki, yhdessä meidän henkemme kanssa."

    mikä taas riippuu siitä, että uskooko saatanaan. ne, jotka saatanaan uskovat, hänen kanssaan kommunikoivat.

    ">>se, että tämä tulkinta antaisi oikeita tulkintoja on sitten jo tulkinnan tulkintaa, mutta toivottavasti tulkinnat ovat oikeita...>tietysti ja jeesus itsehän mm. tätä opettaa. kristityt itse eivät sitä ole osanneet noudattaa, kun ateistit, taolaiset yms. tekevät 'hyvin' luonnostaan. miksihän näin mahtaa olla?> koska näin uskon, minun on ollut pakko tutkia, miksi näin voisi olla. vastaus on se, että muutamat tärkeät opetukset ovat ristiriidassa ja niiden välille on vaikea löytää tasapainoa. näistä olen ottanut esimerkkejä jo yli vuoden, eikä niitä olla vieläkään noteerattu. :-)

    Kerro, niin katsotaan. Ota pari esimerkkiä.

    "Saatana on siis kommunikoimassa ihmisen sielun kanssa ja Pyhä Henki, yhdessä meidän henkemme kanssa."

    >>mikä taas riippuu siitä, että uskooko saatanaan. ne, jotka saatanaan uskovat, hänen kanssaan kommunikoivat.>kuinka paljon siis itse raamattu on muuttunut vain siksi, että kieltä on päivitetty tai käännetty yhdestä toiseen... sen päälle vielä jokaisen sanan senhetkinen merkitys ja painoarvo. sen päälle jokaisen tulkitsijan tulkinta sanasta. vielä sen päälle pitää laskea ne ihmiset, jotka tulkitsevat raamattua toisen ihmisen puolesta ja sanovat "NÄIN SE ON". siinäkin voi erkki olla aika hukassa. >mitä sinua hyödyttää rinnastaa maalliset asiat ylimaallisiin. aineellinen ei ole aineetonta ja aineeton ei ole aineellista, vai mitä sanot? minä puhun TOTUUDESTA, jota ei ole.>ainakin on einstein luettu... mutta en edelleenkään ymmärrä luonnontieteistä mitään... jos haluat jotain minulle kertoa, puhu selkosuomea :-) se, että kaikki on VAIN energiaa on teoria.> pidemmälle vietynä tietysti voi ajatella niin, että kun kaikki aineellinen palaa tms, syntyy tulta ja tuli on energiaa. sen jälkeen se vain muuttuu toiseen muotoon, vaikkapa höyryksi ja sitä kautta kosteammassa ilmanalassa sateeksi. mutta en oikein tahdo uskoa myöskään tämän teorian absoluuttisuuteen ja erehtymättömyyteen.>että kaikki olevainen on värähtelyä? :-) minäkin haluan lukea sen kohdan raamatusta. jos kyse on omasta tulkinnastasi, älä puhu siitä kuin suuresta totuudesta.>mistä olet nämä tulkinnat löytänyt? voisin tutustua niihin myös lähemmin ja haluaisin nähdä myös alkuperäisen merkin, enkä vain tulkintaa, ettei tästäkin tule tulkinnan tulkintaa.>ja ne, jotka eivät koko kirjeestä tiedä mitään, toimivat luonnostaan eettisemmin kuin ne, jotka ovat kirjeen lukeneet... mielenkiintoista.>pintatason tulkintaa ja oman uskon varjelemista tuo. koska yhtä, jos toista kielletään niissä yli tuhannessa sivussa, jotka raamatussa on, sitä voi olettaa, että siellä on automaattisesti tiedot ja kiellot myös siitä, minkä ikäisiin tyttö- tai poikalapsiin ei saa koskea. sanotaanko raamatussa selvästi, minkä ikäisiin ei saa koskea? vai tarvitaanko taas korkeampaa tulkintaa?>kristillisyyteen itseensä liittyy paljon muutakin kuin peruskristillisyys. raamatun ongelma on nimenomaan siinä, että sitä voi tulkita, mitenpäin haluaa ja ne, jotka tulkitsevat kirjaa eri tavalla kuin itse, ovat saatanasta. se tuntuu olevan pääsääntöisesti näin ja varmasti osaat itse muutaman kristillisen lahkon, nimetä joissa näin ajatellaan...>yksi esimerkki on se iänikuinen evankelointikäsky. jeesuksen sanaa on levitettävä ja samalla rakastettava lähimmäistä. vaikka kristittyjen oma selitys asiaan on se, että se on tosi rakkautta, niin siinä nousee itse sanoma usein avainasemaan. siinä ei oteta kanssaihmistä huomioon, eikä hänelle esitetä kysymyksiä. tilanteessa, jossa kysymyksiä esitetään, läheinen yleensä saa sanaryöpyn niskaansa, joissain tilanteissa erinäisiä varoituksia helvetistä yms. yms. olen huomannut jo aiemmin, että sinun on vaikea astua toisten ihmisten saappaisiin, joten tiedän, ettet ehkä voi ymmärtää, mitä tarkoitan. mutta lopulta kristillisessä rakkaudessa ja evankeloinnissa rakkaus jää yksinkertaisesti kovin pinnalliseksi, kun jeesuksen ja uskovaisen oma sana nousee toisen sanaa tärkeämmäksi. se tekee uskovaisen sanasta itsekeskeisen saarnamiehen puhetta, ihmisen joka välittää ehdollisesti lähimmäisestään, koska näistä sanoista ja uskosta on vaikea erottaa ajatusta siitä, että uskovainen itse haluaa välttää tuomion.>luostarit ovat hiljentymisen paikkoja, kuten kirkot. toki ne ovat ihmisten luomuksia, mutta miten se eroaa itse uskonnosta? jos erotat kirkot kristinuskosta, mitä mielestäsi jää jäljelle ja paljonko mahdollisia kristinuskovaisia? muistutan, että lähetystyö pitkälti toimii näiden yhteisöjen keräämillä varoilla...

    Äänestä

Älä Efraim hyvä luule suuria Pakanasta. Onhan se nähty, ettei mies? osaa vastata kunnolla mihinkään. Ainoa mitä hän osaa, on provosointi. Ja ajan kuluttaminen tällä palstalla.
Suodaan se hänelle, eipähän livenä ole kiusaamassa samaan aikaan ihmisiä. Ja vaikka kukaan muu ei tänne kirjoittaisi, saisi hän aikansa kulumaan sivupersooniensa kanssa. Tosi mielenkiintoinen persoona/persoonat.

Äänestä
  • Pakana(M) ei feikkaile. Muuten kylläkin voisi pysyä keskustelun logiikassa.

    Vika on siinä, että väittää jotain palturiksi, mutta ei kerro toisenlaisestakaan näkemyksestä, koska silloin sitä voitaisiin alkaa kritisoimaan.

    Keskustelu pysyy siis aika hedelmättömänä, mutta lieneekö hedelmällinen keskustelu edes itsetarkoitus hänellä.

    Äänestä

Tuo on niin sekavaa selittelyä, että alatko jo itse sekoamaan ? Tuo sinun itse itseäsi varten valmistaman Jumaluusopin arvohan on nolla.
Se voi merkitä vain sinulle jotain, mutta ei kellekkään muulle. Sinun omatekemäsi Jumala on ehkä merkityksellinen itsellesi, mutta miksi sen pitäisi merkitä mitään kenellekkään muulle ? Kun sinulla ei ole selkeitä järjellisiä perusteita mielipiteillesi vaan elät sokeassa hurmoksessa, niin miksi kukaan viitsisi perusteellisemmin jutella kanssasi mistään ?

Äänestä
  • Ei ole minun jumaluusoppia, vaan kristinuskon mukaista. Jos olisinkin ainoa, niin toki epäilyksesi olisi vahvemmalla pohjalla. Enkä vetoa siihen, että muutama miljardi ihmistä ei voi olla väärässä, koska pitäväthän kärpäsetkin ulosteesta.

    Uskon-asiat ovat vaan sellaisia, että niistä ei voi väitellä, koska ne eivät ole tiedon asioita.

    Kysyinkin, että mikä on vaihtoehtoinen kristinuskon Jumalalle? Minkä siis USKOTTE olevan vaihtoehdon?

    Äänestä

tuttua käytöstä pakanalta, hänen kykynsä seistä sanojensa takana on yhtä hutera kuin puhua totta.

Tosin mitä voisi olettaa hänen tietävän meidän uskonnosta kun ei tunne edes sitä mitä itse edustaa! :D

Näitä vastaavia saisi minun ja pakanan keskusteluista useita, kts. esim. hänen vastauksensa tuohon taivas-kysymykseen.

PS. Jos haluatte tietää mihin pakana on syyllistynyt, niin katsokaan syytteitä mitä hän laukoo toisille!

Äänestä
  • pahimpana kaikesta on sen huono kirjoitustaito.
    Kaikki virheidentekijät joutuvat ikuiseen tuleen ja se on heille oikein !!!!

    Äänestä

  • huomioija kirjoitti:

    pahimpana kaikesta on sen huono kirjoitustaito.
    Kaikki virheidentekijät joutuvat ikuiseen tuleen ja se on heille oikein !!!!

    Perustan "Väärinkirjoittajat helvettiin" liikkeen. Tuletko mukaan oikeaoppiseen joukkoomme. Meitä on siinä jo minä ja molemmat puluni.

    Äänestä

  • havainto kirjoitti:

    Perustan "Väärinkirjoittajat helvettiin" liikkeen. Tuletko mukaan oikeaoppiseen joukkoomme. Meitä on siinä jo minä ja molemmat puluni.

    säälittävä feikki asialla....ei siis omaa edes sen vertaa omaa ajattelukykyä, että kykenisi keksimään oman nimimerkin....ei voi kun ihmetellä hänen yksinkertaisuuttansa.

    t. aito "havainto"

    Äänestä

noi niin hyviä ole, että ne kannattaisi moneen kertaa
tänne kopioida.

Äänestä
  • Siinä ei ole todellakaan mitään hyvää, että väitetään jotain, eikä kuitenkaanesitetä omaa näkemystä.

    Siinä käy näet niin, että samalla tavalla huomaamme tällaisen henkilön pahvista tekemän rakennuksen, joka ei kestä totuuden tuulen alla.

    Siitä oli kysymys.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Siinä ei ole todellakaan mitään hyvää, että väitetään jotain, eikä kuitenkaanesitetä omaa näkemystä.

    totuudestapuhumiseen, vaikka tarkoitat pelkkää uskoa. Sinun totuutesi ei ole parempi kuin islamilaisen tai buddhalaisen totuus, jos et ensin kykene todistamaan totuuttasi muille.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    totuudestapuhumiseen, vaikka tarkoitat pelkkää uskoa. Sinun totuutesi ei ole parempi kuin islamilaisen tai buddhalaisen totuus, jos et ensin kykene todistamaan totuuttasi muille.

    Etkö ymmärrä selkeää kysymystä? Jos ymmärrät, niin miksi et vastaa siihen?

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Etkö ymmärrä selkeää kysymystä? Jos ymmärrät, niin miksi et vastaa siihen?

    Jankuttaminenko on kaiken totuuden äiti?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Jankuttaminenko on kaiken totuuden äiti?

    ni

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Siinä ei ole todellakaan mitään hyvää, että väitetään jotain, eikä kuitenkaanesitetä omaa näkemystä.

    Siinä käy näet niin, että samalla tavalla huomaamme tällaisen henkilön pahvista tekemän rakennuksen, joka ei kestä totuuden tuulen alla.

    Siitä oli kysymys.

    ...uskovaiset "totuuden" julistajat...hmmm, ketäköhän oikein tarkoitit ?!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Efraim kirjoitti:

Ohessa poiminta Pakana(M):n ja minun välisestä dialogista.

Pyysin häntä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen ja ennustinkin, että ei varmasti tule vastaamaan. Kirjoitin tästä ennustuksestakin hänelle, mutta ei.

Lukekaapa ja ihmetelkää.

_____________________________________________

Kyllä minulla on
Kirjoittanut: Efraim, 24.4.2002 klo 10.52

Mutta tällaisen loogisen päättelyn kautta pääsemme pikku-hiljaa lähemmäksi totuutta. Kun pidämme monijumalisuutta yhtenä vaihtoehtona, niin onhan se parempi, lähestyttäessä yhtä Jumalaa, kuin se, että ei ole minkäänlaista jumaluutta.

Aletaan jumalien pudotustaisteluun.

Uskotko, että kaikki jumalat ovat olemassa, paitsi tietenkin se kristinuskon ja ehkä juutalaisuudenkin Jumala?

Olisi hyvä, että vastaisit tuohon, niin keskustelu pääsisi etenemään lopputuloksen vaihtoehtojen kartoittamisen kautta.

Voisin kuitenkin profetoida, että et lähde tällaiseen, vaan heität jonkun Aku Ankka-jutun, mutta sano toki sanasesi.

____________________________________________

Niin
Kirjoittanut: Pakana(M), 24.4.2002 klo 13.42

" Kun pidämme monijumalisuutta yhtenä
vaihtoehtona, niin onhan se parempi, lähestyttäessä yhtä Jumalaa, kuin
se, että ei ole minkäänlaista jumaluutta."

Miten niin parempi? Eikö totuus olekaan paras? Sinä olet melkoinen, kun sinä et ole kiinnostunut totuudesta, vaan siitä, miten asioiden pitäisi (sinun mielestäsi) olla.

_______________________________________________

yksinkertaistettuna
Kirjoittanut: Efraim, 24.4.2002 klo 14.10

Jos pääset johtopäätökseen, että voisit uskoa monijumalaisuuteen, niin se on askel, kohti sitä todellisuutta, että Jumala on todellakin olemassa. Alkakaamme kiertää, kun et totuutta suoraankaan voi ottaa vastaan.

Pyysinkö esittämään vaihtoehtoja?

________________________________________________

Lupa kahtena kappaleena, kirjallisena?
Kirjoittanut: Pakana(M), 24.4.2002 klo 15.32

"Pyysinkö esittämään vaihtoehtoja?"

Meinaatko, että minä saan tähän vastausboksiin kirjoittaa vain sinun luvallasi tai pyynnöstäsi?

________________________________________________

En
Kirjoittanut: Efraim, 24.4.2002 klo 16.03

>>>>>Olisi hyvä, että vastaisit tuohon, niin keskustelu pääsisi etenemään lopputuloksen vaihtoehtojen kartoittamisen kautta.

Voisin kuitenkin profetoida, että et lähde tällaiseen, vaan heität jonkun Aku Ankka-jutun, mutta sano toki sanasesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu