Lapsissa on tulevaisuus. Mutta millainen?

Itseensä ja ideologioihinsa käpertyneet selkärangattomat päättäjämme ovat vieneet Suomea huonompaan suuntaan jo yli 20 vuotta. Vielä 2000-luvun alkupuolella tultiin jopa katsomaan ja ihmettelemään, mitä Suomessa tehdään oikein, kun koulujärjestelmämme oli maailman huippua. Mihin se kehitys tyssäsi ja miksi lähdettiin alamäkeen? Paljon virheitä on tehty ja niitä toistettu ja toistettu loputtomasti hallitus toisensa jälkeen. Ja hinta on karu.

Korvikkeeksi, kyvyttöminä kehittämään toimivia ratkaisua, on tarjoiltu kauniita ihannekuvia, ja on panostettu populismiin oikein kaksin käsin, josta on tullut jopa niin vakuttavaa, että osa äänestäjistä on uskonut elävänsä sellaisissa ihannekuvissa. Kun PS on nostanut todellisia ongelmia esille ja yrittänyt herätellä yhteiskuntaa, on reaktiot niihin olleet käsittämättömiä. Lähes koko yhteiskuntaa on yllytetty vastustamaan tätä "pelkojen ja vihan lietsojaa" ja opetettu suhtautumaan torjuvasti. Tällainen politikointi on tuhoisaa. Se on piittaamattomuutta, itsekästä itsensä suojelua, ongelmien piilottelua ja alamäessä tarkoituksellista pysyttelyä. Mikä saa politiikon korruptoitumaan näin vahingolliseksi?

Ja missä ollaan nyt? Luku- ja kirjoitustaito on heikentynyt, matemaattiset taidot on heikentyneet, kommunikoinnin taito on heikentynyt, koulutus on puutteellista, organisointi päin mäntyä, lasten ja varhaisnuorten käytösongelmat ja muut psyykkiset ongelmat pahentuneet... Marinin hallitus on yrittänyt pestä käsiään syyllistämällä muita, esiintyen itse hyväntekijänä. Kannattajat uhriutuvat heidän puolestaan ja levittävät vihaa ja disinformaatiota, jotta kritiikkiä ja "väärää" tietoa saadaan vaiennettua.

Ei ihme, että tämä maa on entistä surkeammassa tilanteessa.

Taas kerran heitämme kaiken toivon uuden hallituksen käsiin. Tuleeko se toistamaan vanhoja virheitä, vai tapahtuuko nyt vihdoinkin konkreettisia korjausliikkeitä. Suomea pidetään velkarahalla asekeleen päästä jyrkänteen reunalta, joka heijastuu myös lapsiin. Suomi on palautettava hyvinvointivaltioksi, joka kykenee seisomaan omilla jaloillaan ja siksi tarvitsemme perussuomalaista ajattelua päättävään asemaan, emme oppositioon.

18

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No joka kodissa on opetettava lapsille natsipersujen oppeja !! Eli sarjavihaa , sarjarasismii ja sarjavalheita !!

      • Anonyymi

        Lapsille on myös opetettava Persut Ensin ideologia !!


      • Mikähän sinun todellinen ongelmasi on?


    • Anonyymi

      "siksi tarvitsemme perussuomalaista ajattelua päättävään asemaan"

      Joko siellä Pietarissa tiedetään, mitä persut aikovat sitten tehdä?

      Olisiko venäjä pakolliseksi ruotsin tilalle ja energian tuonti auki Venäjältä?


      "emme oppositioon."

      Emme mekään. Persut hallitukseen, niin nähdään, mistä päästä ne... lirittää alleen.

    • Trollienemmistöisellä alustalla juuri trollit ovat ensimmäisenä paikalla roiskimassa ulosteitaan. Kutsun teidät Twitteriin ja Facebookiin jatkamaan tuota linjaa. Katsotaan kuinka pitkään teitä katsellaan siellä, ennen kuin alkaa bannit paukkua :D

      • Anonyymi

        Mutta et uskaltanut laittaa mitään linkkiä näihin, koska pelkäät näitä trolleja?


      • Anonyymi

        Miksi banaanipoju ei esiinny omalla nimellään, jos on niin rohkea aatteen mies?

        Olisi se mukava tietää, mitä PS tekee ihan konkreettisesti. Höttöpuheita on sieltäkin tullut ihan tarpeeksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta et uskaltanut laittaa mitään linkkiä näihin, koska pelkäät näitä trolleja?

        Luulisin, että Twitter ja Facebook löytyy ilman linkkejäkin ja sieltä on helppo etsiä sopivia threadeja, joissa voi alkaa toteuttamaan itseään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi banaanipoju ei esiinny omalla nimellään, jos on niin rohkea aatteen mies?

        Olisi se mukava tietää, mitä PS tekee ihan konkreettisesti. Höttöpuheita on sieltäkin tullut ihan tarpeeksi.

        Tällä alustalla paljastaisin henkilöllisyyteni?! xD Älä unta näe.


    • Anonyymi

      Aina kun putinistia vollotuttaa noin, on jotain tehty oikein.

      • Aina kun vollotat putinismista noin, on jotain tehty oikein.


    • Anonyymi

      1. Kirjoitat kehnosti.

      2. Kirjoitat tylsästi ja saat jopa mielenkintoisen aiheen vaikuttamaan ummehtuneelta.

      3. Sinulla ei ole mitään uutta näkökulmaa asioihin.

      Määrä ei korvaaa laatua, Banaani hyvä. Ei liene kohtuutonta sanoa, ettei Banaanilla ole kirjoittamisen lahjaa?

      Ei liene kohtuutonta kysyä, miksi hän syytää onnettomia sepustuksiaan foorumeille?

      • Teennäinen ulinasi ei minuun tee vaikutusta, mutta se yleensä ilahduttaa, kun näkee kommenttiensa osuvan kohteeseen, josta myös katkera ulina on hyvä signaali. Sehän on lopulta kaikkien suomalaisten etu, että harhauskontomaisiin ideologioihin eksyneet palaavat kipuilun kautta takaisin arkirealismiin, isänmaan kamaralle. Sen luulisi opettavan ajattelemaan objektiivisesti ja yhteiskunnan näkökulmasta.

        ^^


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Nythän näemme kun persut menevät hallitukseen onko heistä mihinkään. Sitten se ei enää ole mielipidekysymys.

      Oma veikkaukseni on että persujen kannatus romahtaa, kun populistiset öyhötykset eivät olekaan realismia.

      • Eivät ainakaan lisää velkaa kuten punavihreät.


      • Teidän äärilaidan "veikkaukset" on aina mahdollisimman negatiivisia ja herjaavia oksennuksia, eikä mitään veikkauksia. Viha, epäonnistumisen toivominen yms. on teillä syvälle sisäänrakentunutta saastaa. Itse taas haluan ajatella positiivisesti ja toiveikkaasti, että PS onnistuisi työssään ja saisi myös tuhottua yhteiskunnan haitakkeiden luomat ja yIIäpitämät viha- ja valhekuplat. Toivoinhan optimisesti, että Rinteen kasaama hallitus lähtisi luvattua kohti, mutta pettymys oli karu, kuten valtavan monella muullakin. Tosin sillä erolla, että me normaalit ihmiset emme ole yrittäneet valhein ja vääristelyin projisoida ongelmia toisten harteille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      124
      5958
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4326
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2751
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2558
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1855
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1524
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1382
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1341
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      26
      1167
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1111
    Aihe